Neurologinen kuntoutus
|
Ehdota lisäyksiä sivuille!
Kunnollisia
| |||
| Erityisperheiden palvelut ja sosiaalietuudet.pdf |
"Se on vanhemmille usein synninpäästö. Diagnostiikka on vaarallista, jos lapsia aletaan käsitellä annetun oireyhtymän mukaan".
– Jari Sinkkonen, lastenpsykiatri
– Jari Sinkkonen, lastenpsykiatri
Aiheesta sanottua:
"Suomessa annetaan lääkitystä ADHD-ihmisille ja muille keskushermoston poikkeavuuksista kärsiville (tällä kertaa sanon kärsiville, koska kärsimiseen niitä lääkkeitä annetaan – mutta huomautan silti, että ADHD:ssa on myös kivat puolensa) ihmisille vähän verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan."
– Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Antti Kuulasmaa
"It is often recognized that gifted and talented people are energetic, enthusiastic, intensely absorbed in their pursuits, endowed with vivid imagination, sensuality, moral sensitivity, and emotional vulnerability." – Michael Piechowski
”Erityisopetus on lasten erottelua, josta on luotu sankaritarina. Siinä oppilas, usein poika, on kuntoutuja, jonka parannusohjelmaan kuuluvat tarvittavat tukitoimet. Auttaja on opettaja.”
– Erityispedagogiikan professori Timo Saloviita
"Jos päästä jotain puuttuis, niin kai sitä sinne olis ruiskutettu."
– Matti Nykänen tv-haastattelussa, koskien ADHD-oireeseen liittyvää mahdollista aivojen välittäjäainepuutosta.
Lokakuun liike: 10 kysymystä päättäjille
Olin kokemuskouluttajan luennolla, jossa käsiteltiin AD/HDtä.
Kouluttajalla itsellään on AD/HD ja hän kertoi hyvin kirjavasti ja
monipuolisesti esimerkkejä siitä, mitä AD/HD käytännössä on. Kouluttaja
kertoi antaneensa AD/HD:lle lempinimen "aikomushäiriö", joka on perinnöllinen. Johdannossaan hän totesi: "Kohta me ollaan enemmistö."
Mikä kävi järkeen, onhan evoluutiolla joku syy oltava siihen, miksi tämä "vika" ihmisillä vain lisääntyy ja lisääntyy. Tässä kohden pyydän huomioimaan lainausmerkkien käyttöni. Niillä on nimittäin merkitys.
Luennolla käytiin läpi erilaiset AD/HDn piirteet: Ylivilkkaus, haaveilu ja käytöksen erilaisuus verrattuna "normaaliin". Liitännäisiä "oirekuville" lueteltiin: Uhmakkuus, mielialan vaihtelut, ahdistus, päihdekäyttö, syömishäiriöt, hamstraus, muutamia mainitakseni. Puhe oli myös hoitopoluista, arjen hallinnasta, koulumaailmasta ja ristiriidoista ympäröivän maailman kanssa.
Mieleeni jäi lause, jonka sain vastauksena kysymykseeni ympäristön paineesta. Kouluttaja sanoi olleensa kiukkuinen aloitellessaan lääkitystään saatuaan diagnoosin.
1) "Miks mun pitää syödä lääkkeitä sen takia että TE tulisitte toimeen mun kanssani?"
Hyvä kysymys ja asian ytimessä.
Mitä se kuuluu esimerkiksi minulle, kuinka monta kertaa tuo nainen pesee pyykkinsä? Unohtaessaan ne kerta kerran jälkeen koneeseen. Tai se, kun hän kävelee kaksi viikkoa lattialle pudonneen käytetyn suodatinpussin yli kolmannenkin viikon tiedostaen, että siinä se pussi on lattialla. Ei vain saa aikaiseksi nostaa sitä.
Minä en asu siellä hänen kanssaan, joten voin pitää yhtä hyvin turpani kiinni. Sitäpaitsi olin lapsena hoidossa paikassa, jossa loikin lattialla haisevien kolme päivää vanhojen lihanpalojen ylitse. Olivat kissanruokaa, jotakin sisäfilettä. Niillä ihmisillä ei ollut AD/HDtä, ainoastaan ronkeleita kissoja.
Sekään ei kuulu minulle, että hän suuttuu tyttärelleen, jos tämä ei muista tuoda maitoa kaupasta. Eikä sekään, että hän on ollut kuudesti kihloissa, lukenut "kaksisataaneljätoista" eri ammattia, mutta työhistoriaa on vain puolitoista vuotta. Asiani niin ikään ei ole se, että hän saattaa maalata 16 tuntia putkeen ja että hänen vuorokaudessaan on 27 tuntia.
Koulussa toki on ollut hankaluuksia. Kouluttaja kertoi, että aina "oirekuvaa" ei edes ymmärretä. Ajatellaan, että lapsi on tyhmä, laiska tai tottelematon. Mikäli asia ymmärretään oikein, lopputulos saattaa olla päin petäjää. Kuulemma 44 %:a saa täysin väärän diagnoosin. Jota sitten jopa lääkitään, niin ikään väärin.
Kouluttaja puhuikin henkilökohtaisesti pitävänsä traumoja AD/HD:n liitännäisinä. Kun kohtelu on väärää, se lisää tavallisenkin ihmisen käytöksessä negaatioita. Aletaan vastaamaan, kuten metsään on huudeltu, rumia. Impullssikontrolli heikkenee, kun ihminen suuttuu tai loukkaantuu tullessaan väärin kohdelluksi. AD/HD-ihmiselle rusinasopan lopputuloksena saattaa olla trauma. Traumaa hoidetaan edelleen "oireena", ehkä uusilla lääkkeillä.
Tottakai, milläs muullakaan.
"On meissä jotakin hyvääkin", naurahti kouluttaja ja lätkäisi valkokankaalle nälkävuoden mittaisen listan.
Nämä erilaiset persoonat hallitsevat hyvin kokonaisuudet ja ovat oma-aloitteisia. He siirtyvät sujuvasti asiasta toiseen. Heillä on omat toimintamallit joilla he saattavat ratkaista ongelmia kolmellakymmenellä eri tavalla ajassa, jossa "normaali" vielä lukee käyttöohjeen sisällysluetteloa. He ovat riskinottajia. On aivan jees liftata Hangosta Ranualle vain todetakseen, ettei tunne sieltä ketään ja liftata saman tien takaisin. He nauttivat esiintymisestä ja puhuvat paljon, he ovat luovia, mielikuvituksellisia, myötätuntoisia, auttamishaluisia, kekseliäitä, ennakkoluulottomia, empaattisia, innostuvia, sanavalmiita, spontaaneja, avoimia, sitkeitä, tiedonhaluisia, toiminnalllisia, tekeviä ja suoria.
2) Mitä helvettiä? Minkä takia heitä oikein lääkitään?
3) Miksi heistä on maailmalle vaivaa?
Juuri tuollaisia ihmisiä maailma saisi olla pullollaan!
Jokaisen lapsen tulee mahtua lokeroon, jonka kannessa on lappu, jossa lukee "normaali". Mitään AD/HD:ta ei ehkä edes ole. On vain yhteiskunta ihmisineen, joka ei kykene hyväksymään erilaisuutta. Yhteiskunta, joka kokee vilkkaan ja sanavalmiin haaveilijan uhkana. Ihmisen, jolle maailma on vapaa, joka viis veisaa kolmen metrin pyykkikasasta: se ei karkaa minnekkään, koska sillä ei ole jalkoja.
Maailma kokee uhkana jonkun, jolle kellonaika on tasan yhtä tärkeä, kuin polkupyörä ahvenalle. (Mistä juolahtikin mieleeni, että kaikilla afrikkalaisilla on varmaan AD/HD.)
Yhteiskunta ei ymmärrä, miten valjastaa kaikki se luovuus ja idearikkaus, silläkin hinnalla, ettei se nyt ihan mahdu niihin samoihin raameihin, joita selitetään fraasilla "niin tää on aina ennenkin tehty". Paniikki iskee: "Mitä, jos tuo AD/HD- ihminen kehittää iät ja ajat paksusti eläneen systeemin uudeksi ja paremmaksi!? Saamme kaikki hävetä..."
4) Mitä tapahtuisikaan, jos ihminen, joka ei muista suodatinpussia lattialla, tulisi ja kehittäisi jotakin innovatiivista täysin spontaanisti, toteuttaen idean käytännössä viidellä eri tavalla?
Pelottavaa, etenkin, jos kyseiseen ongelmaan olisi uhrattu perinteisin keinoin 30 vuotta ja kasa asiantuntijoita, lopputuloksena tapa, joka ei sitten toimi.
Kouluissa huudetaan kuorossa, miten AD/HD-oppilaat häiritsevät niin, että tavalliset lapset eivät kykene opiskelemaan.
Pienryhmään!
Erityisluokalle!!
Lääkkeet!!!
5) Miten olisi toinen vaihtoehto? Opettaa niille "normaaleille" erilaisuutta käytännössä? Antaa se pirun tauko sitä tarvitsevalle? Tai mahdollisuus tehdä tehtävä käytävällä, jos hälinä häiritsee?
Mutta kun koulussa on vallalla käsitys, että jos yksi saa, pitää kaikkien saada. Maailmahan nimenomaan toimii juuri noin: "Kaikki saa, jos yksi saa." Lehmätkin lentävät, sekin on siis totta.
Me "normaalit" opetamme itse väärin, kun opetamme, että kaikkien tulee olla samalla tavalla, kyetä samalla tavalla ja saada samalla tavalla, tai muuten eristetään viallisena viallisten ryhmään.
Naamioidaan se ryhmä sitten vain hienolla nimellä.
Karmea ajatus, että sallimme lapsiamme kasvatettavan sivistystoimen taholta erilaisuutta syrjiviksi ihmisiksi vielä tälläkin vuosituhannella. Ja vielä karmeampaa on, että itse apinoimme samaa periaatetta kotona.
6) Vai mitä? Eikös se naapurin AD/HD-poika ja se Asperger-tyttö olleet juuri ne leikkikaverit, jotka olivat kaikkein tervetulleimpia kylään?
Ja lapsennekin diggaavat heistä ihan sikana.
Lukekaa uudelleen AH/HD:n positiivisten piirteiden luettelo. Ja miettikää, miksi näitä asioita ei kuule koskaan missään. Miettikää, mikä piirteistä on haitallinen.
7) Miksi näitä piirteitä ei käytetä motivaattoreina? Miksi ne piilotetaan, ja keskitytään vain ja ainoastaan siihen, ettei ihminen jaksa istua tuntia paikallaan, muistaa ulkoa barokin historiaa, siirtää viikattua pyykkiä kaappiin?
8) Ja miksi näitä hyviä piirteitä halutaan lääkitä? Siksikö, että sama ihminen kokee keltaiselta paperilta luetun tekstin jäävän helpommin kaaliin kuin valkoiselta luetun? Vai siksi, että hän saattaa ostaa kengät, joita käyttää kerran? Vai siksi, että hän kysyy netissä kolmelta tuhannelta ihmiseltä mielipidettä siihen, onko hänellä varaa pesukoneen ostoon?
9) Siksikö, että hän puhuu kirjastossa liikaa? Että hänellä on kova ääni?
10) Vaiko siksi, että hän kysyttäessä, mitä kuuluu, vastaa "helvetin huonoa", jos kerran asia niin sillä hetkellä sattuu olemaan?
Normaalin määritelmä on "yleisesti hyväksyttyjen asioiden mukainen". Kiinassa sinulla saattaisi olla siis AD/HD ja lääkitys, vaikka olisit Suomessa "normaali". Portugalissa olisit masentunut ja sisäänpäin kääntynyt, sinulla olisi suunnattomia vaikeuksia sosiaalisen kanssakäymisen alueilla. Sietää siis miettiä normaaliuden merkitystä.
Ai niin. Kouluttaja mainitsi, että AD/HD:n "oirekuvaan" kuuluu myös auktoriteettien kunnioituksen puute.
Hän mainitsi myös, että aaadeehoodeet hakeutuvat usein kaltaistensa seuraan.
Minulla on siis AD/HD.
ElenaMaria Uusitalo
Luennolla käytiin läpi erilaiset AD/HDn piirteet: Ylivilkkaus, haaveilu ja käytöksen erilaisuus verrattuna "normaaliin". Liitännäisiä "oirekuville" lueteltiin: Uhmakkuus, mielialan vaihtelut, ahdistus, päihdekäyttö, syömishäiriöt, hamstraus, muutamia mainitakseni. Puhe oli myös hoitopoluista, arjen hallinnasta, koulumaailmasta ja ristiriidoista ympäröivän maailman kanssa.
Mieleeni jäi lause, jonka sain vastauksena kysymykseeni ympäristön paineesta. Kouluttaja sanoi olleensa kiukkuinen aloitellessaan lääkitystään saatuaan diagnoosin.
1) "Miks mun pitää syödä lääkkeitä sen takia että TE tulisitte toimeen mun kanssani?"
Hyvä kysymys ja asian ytimessä.
Mitä se kuuluu esimerkiksi minulle, kuinka monta kertaa tuo nainen pesee pyykkinsä? Unohtaessaan ne kerta kerran jälkeen koneeseen. Tai se, kun hän kävelee kaksi viikkoa lattialle pudonneen käytetyn suodatinpussin yli kolmannenkin viikon tiedostaen, että siinä se pussi on lattialla. Ei vain saa aikaiseksi nostaa sitä.
Minä en asu siellä hänen kanssaan, joten voin pitää yhtä hyvin turpani kiinni. Sitäpaitsi olin lapsena hoidossa paikassa, jossa loikin lattialla haisevien kolme päivää vanhojen lihanpalojen ylitse. Olivat kissanruokaa, jotakin sisäfilettä. Niillä ihmisillä ei ollut AD/HDtä, ainoastaan ronkeleita kissoja.
Sekään ei kuulu minulle, että hän suuttuu tyttärelleen, jos tämä ei muista tuoda maitoa kaupasta. Eikä sekään, että hän on ollut kuudesti kihloissa, lukenut "kaksisataaneljätoista" eri ammattia, mutta työhistoriaa on vain puolitoista vuotta. Asiani niin ikään ei ole se, että hän saattaa maalata 16 tuntia putkeen ja että hänen vuorokaudessaan on 27 tuntia.
Koulussa toki on ollut hankaluuksia. Kouluttaja kertoi, että aina "oirekuvaa" ei edes ymmärretä. Ajatellaan, että lapsi on tyhmä, laiska tai tottelematon. Mikäli asia ymmärretään oikein, lopputulos saattaa olla päin petäjää. Kuulemma 44 %:a saa täysin väärän diagnoosin. Jota sitten jopa lääkitään, niin ikään väärin.
Kouluttaja puhuikin henkilökohtaisesti pitävänsä traumoja AD/HD:n liitännäisinä. Kun kohtelu on väärää, se lisää tavallisenkin ihmisen käytöksessä negaatioita. Aletaan vastaamaan, kuten metsään on huudeltu, rumia. Impullssikontrolli heikkenee, kun ihminen suuttuu tai loukkaantuu tullessaan väärin kohdelluksi. AD/HD-ihmiselle rusinasopan lopputuloksena saattaa olla trauma. Traumaa hoidetaan edelleen "oireena", ehkä uusilla lääkkeillä.
Tottakai, milläs muullakaan.
"On meissä jotakin hyvääkin", naurahti kouluttaja ja lätkäisi valkokankaalle nälkävuoden mittaisen listan.
Nämä erilaiset persoonat hallitsevat hyvin kokonaisuudet ja ovat oma-aloitteisia. He siirtyvät sujuvasti asiasta toiseen. Heillä on omat toimintamallit joilla he saattavat ratkaista ongelmia kolmellakymmenellä eri tavalla ajassa, jossa "normaali" vielä lukee käyttöohjeen sisällysluetteloa. He ovat riskinottajia. On aivan jees liftata Hangosta Ranualle vain todetakseen, ettei tunne sieltä ketään ja liftata saman tien takaisin. He nauttivat esiintymisestä ja puhuvat paljon, he ovat luovia, mielikuvituksellisia, myötätuntoisia, auttamishaluisia, kekseliäitä, ennakkoluulottomia, empaattisia, innostuvia, sanavalmiita, spontaaneja, avoimia, sitkeitä, tiedonhaluisia, toiminnalllisia, tekeviä ja suoria.
2) Mitä helvettiä? Minkä takia heitä oikein lääkitään?
3) Miksi heistä on maailmalle vaivaa?
Juuri tuollaisia ihmisiä maailma saisi olla pullollaan!
Jokaisen lapsen tulee mahtua lokeroon, jonka kannessa on lappu, jossa lukee "normaali". Mitään AD/HD:ta ei ehkä edes ole. On vain yhteiskunta ihmisineen, joka ei kykene hyväksymään erilaisuutta. Yhteiskunta, joka kokee vilkkaan ja sanavalmiin haaveilijan uhkana. Ihmisen, jolle maailma on vapaa, joka viis veisaa kolmen metrin pyykkikasasta: se ei karkaa minnekkään, koska sillä ei ole jalkoja.
Maailma kokee uhkana jonkun, jolle kellonaika on tasan yhtä tärkeä, kuin polkupyörä ahvenalle. (Mistä juolahtikin mieleeni, että kaikilla afrikkalaisilla on varmaan AD/HD.)
Yhteiskunta ei ymmärrä, miten valjastaa kaikki se luovuus ja idearikkaus, silläkin hinnalla, ettei se nyt ihan mahdu niihin samoihin raameihin, joita selitetään fraasilla "niin tää on aina ennenkin tehty". Paniikki iskee: "Mitä, jos tuo AD/HD- ihminen kehittää iät ja ajat paksusti eläneen systeemin uudeksi ja paremmaksi!? Saamme kaikki hävetä..."
4) Mitä tapahtuisikaan, jos ihminen, joka ei muista suodatinpussia lattialla, tulisi ja kehittäisi jotakin innovatiivista täysin spontaanisti, toteuttaen idean käytännössä viidellä eri tavalla?
Pelottavaa, etenkin, jos kyseiseen ongelmaan olisi uhrattu perinteisin keinoin 30 vuotta ja kasa asiantuntijoita, lopputuloksena tapa, joka ei sitten toimi.
Kouluissa huudetaan kuorossa, miten AD/HD-oppilaat häiritsevät niin, että tavalliset lapset eivät kykene opiskelemaan.
Pienryhmään!
Erityisluokalle!!
Lääkkeet!!!
5) Miten olisi toinen vaihtoehto? Opettaa niille "normaaleille" erilaisuutta käytännössä? Antaa se pirun tauko sitä tarvitsevalle? Tai mahdollisuus tehdä tehtävä käytävällä, jos hälinä häiritsee?
Mutta kun koulussa on vallalla käsitys, että jos yksi saa, pitää kaikkien saada. Maailmahan nimenomaan toimii juuri noin: "Kaikki saa, jos yksi saa." Lehmätkin lentävät, sekin on siis totta.
Me "normaalit" opetamme itse väärin, kun opetamme, että kaikkien tulee olla samalla tavalla, kyetä samalla tavalla ja saada samalla tavalla, tai muuten eristetään viallisena viallisten ryhmään.
Naamioidaan se ryhmä sitten vain hienolla nimellä.
Karmea ajatus, että sallimme lapsiamme kasvatettavan sivistystoimen taholta erilaisuutta syrjiviksi ihmisiksi vielä tälläkin vuosituhannella. Ja vielä karmeampaa on, että itse apinoimme samaa periaatetta kotona.
6) Vai mitä? Eikös se naapurin AD/HD-poika ja se Asperger-tyttö olleet juuri ne leikkikaverit, jotka olivat kaikkein tervetulleimpia kylään?
Ja lapsennekin diggaavat heistä ihan sikana.
Lukekaa uudelleen AH/HD:n positiivisten piirteiden luettelo. Ja miettikää, miksi näitä asioita ei kuule koskaan missään. Miettikää, mikä piirteistä on haitallinen.
7) Miksi näitä piirteitä ei käytetä motivaattoreina? Miksi ne piilotetaan, ja keskitytään vain ja ainoastaan siihen, ettei ihminen jaksa istua tuntia paikallaan, muistaa ulkoa barokin historiaa, siirtää viikattua pyykkiä kaappiin?
8) Ja miksi näitä hyviä piirteitä halutaan lääkitä? Siksikö, että sama ihminen kokee keltaiselta paperilta luetun tekstin jäävän helpommin kaaliin kuin valkoiselta luetun? Vai siksi, että hän saattaa ostaa kengät, joita käyttää kerran? Vai siksi, että hän kysyy netissä kolmelta tuhannelta ihmiseltä mielipidettä siihen, onko hänellä varaa pesukoneen ostoon?
9) Siksikö, että hän puhuu kirjastossa liikaa? Että hänellä on kova ääni?
10) Vaiko siksi, että hän kysyttäessä, mitä kuuluu, vastaa "helvetin huonoa", jos kerran asia niin sillä hetkellä sattuu olemaan?
Normaalin määritelmä on "yleisesti hyväksyttyjen asioiden mukainen". Kiinassa sinulla saattaisi olla siis AD/HD ja lääkitys, vaikka olisit Suomessa "normaali". Portugalissa olisit masentunut ja sisäänpäin kääntynyt, sinulla olisi suunnattomia vaikeuksia sosiaalisen kanssakäymisen alueilla. Sietää siis miettiä normaaliuden merkitystä.
Ai niin. Kouluttaja mainitsi, että AD/HD:n "oirekuvaan" kuuluu myös auktoriteettien kunnioituksen puute.
Hän mainitsi myös, että aaadeehoodeet hakeutuvat usein kaltaistensa seuraan.
Minulla on siis AD/HD.
ElenaMaria Uusitalo
