Perhehoitoliitto petasi markkinat
Suomalainen sijaishuollon edunvalvontaan perustuva lastensuojelupolitiikka on johtanut huostaanottojen, lapsibisnesyrittäjien ja lastensuojelun kustannusten lisääntymiseen.
Perhehoidon ensisijaisuuden taustalla on YK:n havainto lastensuojelulaitosten lapsille muodostamasta väkivallan ja kaltoinkohtelun riskistä.
Save the Children- järjestö ilmoittaa Institutional care- the last resort esitteessään, että ” lapsia hoidetaan parhaiten joko heidän omissa perheissään tai perheenomaisissa olosuhteissa heidän omissa yhteisöissään ja varoittaa, että ”lasten sijoittaminen lastensuojelulaitokseen vaarantaa heidän terveytensä ja kehityksensä, varsinkin jos lapsi on alle kolmivuotias.
Järjestö kehoittaa hallituksia, päättäjiä ja lahjoittajia suuntamaan tukensa suoraan lapsille ja perheille ja tukemaan vanhempia kasvatustyössä. Se kehottaa valtioita suuntamaan politiikkaohjelmansa YK:n Guidelines for the Alternative Care of Children- suositusten mukaisesti ja varmistamaan ettei lapsia sijoiteta turhaan kodin ulkopuolelle. Ohjeissa korostetaan luonnollisen perheen tukemista ensisijaisena vaihtoehtona.
Kampanjan viesti lasten syntymäperheiden tukemisesta ei sovi suomalaiseen sijaishuollon edunvalvontaan keskittyvään lastensuojeluun.
Kehotus resursoida lasten luonnollisiin perheisiin ja yhteisöihin on Suomessa sivuutettu. Syntymäperheiden sijaan halutaan tukea ja resursoida sijaisperheitä.
Suomi tulkitsee YK:n ohjeita perheiden tukemisesta siten, että sijoittaa lapset valvomattoman laitoshoidon sijaan valvomattomaan perhehoitoon.
Perhehoitoliiton junailemat lakimuutokset ovat tehneet perhehoidosta ensisijaisen tuen ja sijoitusten muodon, tuottaneet pysyvän pulan sijaisperheistä ja parantaneet näin sijaisvanhempien neuvotteluasemaa lastensuojelumarkkinoilla.
Toki sijaisvanhemmissa on myös lainkuuliaisia ja lapsia rakastavia ammattilaisia mutta ylivertainen markkina-asema yhdistettynä salassapitovelvollisuuteen ja sosiaalityöntekijän byrokraattiseen kaikkivoipaisuuteen takaa sen, että mikäli sijaisvanhempi haluaa toimia väärin, hän voi tehdä niin minkään tahon estämättä.
Odotusaikakäytäntö ja oma perhe- ajattelu aiheuttaa hätiköityjä kiireellisiä sijoituksia ja huostaanottoja
PRIDE-valmennuksen jälkeen suurin osa kunnista pitää tiukasti kiinni valmentamistaan perheistä. Suurin osa kunnista ilmoitti toivovansa tai vaativansa, että valmennuksen käynyt perhe odottaa sijoitettavaa lasta tietyn odotusjan esim. kaksi vuotta ns. valmentajakunnan tai –paikan perheenä.
Toisin sanoen, jos valmentanut kunta haluaa pitää valmentamansa sijaisperheen, näille kannattaa sijoittaa lapsi vaikka hatarinkin perustein ennen määrätyn odotusajan loppumista, jotta "oma sijaisperhe" pysyisi kunnan käytettävissä vastaisuudessakin. Tämä huono käytäntö lienee selitys räjähdysmäisesti lisääntyneille kiireellisille sijoituksille ja myös sille miksi kiireellisistä sijoituksista yritetään lähes automaattisesti tehdä pysyviä huostaanottoja. Varatuomari Leeni Ikosen mukaan perhehoidon lisääntymisen myötä lasten ja biologisten vanhempien väliset tapaamiset ja yhteydenpito näyttävät entisestään vaikeutuneen.
Verovaroilla tuettu sijaisperhe voi hyvin, mutta siirretty lapsi saattaa voida huonosti. Diplomaattisen koskemattomuuden suojassa vältytään esimerkiksi lastensuojelutoimilta vaikka lastensuojelun perhehoitoa vaivaavat VTV:n mukaan vieläkin vakavammat laatu- ja valvontapuutteet kuin laitoshoitoa.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Sijaishuollon kumppanit eivät huolestuta sosiaalityöntekijöitä välttämättä silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö.
Koko lastensuojelujärjestelmä on rakennettu sijaishuollon tarpeisiin mukautetun psykoanayysin olettamien varaan. Niiden lähtökohta on, että vain/pääasiassa biologinen vanhempi muodostaa uhan lapselle ja tämän oletuksen varaan on rakennettu myös lastensuojelujärjestelmän toiminta.
Järjestelmä on kyvytön tunnistamaan ja tunnustamaan, että lasta voi kaltoinkohdella myös sijaisvanhempi ja/tai viranomainen ja kun näin tapahtuu, järjestelmä halvaantuu eikä kykene suojelemaan lasta.
Suomalainen sijaishuollon edunvalvontaan perustuva lastensuojelupolitiikka on johtanut huostaanottojen, lapsibisnesyrittäjien ja lastensuojelun kustannusten lisääntymiseen.
Perhehoidon ensisijaisuuden taustalla on YK:n havainto lastensuojelulaitosten lapsille muodostamasta väkivallan ja kaltoinkohtelun riskistä.
Save the Children- järjestö ilmoittaa Institutional care- the last resort esitteessään, että ” lapsia hoidetaan parhaiten joko heidän omissa perheissään tai perheenomaisissa olosuhteissa heidän omissa yhteisöissään ja varoittaa, että ”lasten sijoittaminen lastensuojelulaitokseen vaarantaa heidän terveytensä ja kehityksensä, varsinkin jos lapsi on alle kolmivuotias.
Järjestö kehoittaa hallituksia, päättäjiä ja lahjoittajia suuntamaan tukensa suoraan lapsille ja perheille ja tukemaan vanhempia kasvatustyössä. Se kehottaa valtioita suuntamaan politiikkaohjelmansa YK:n Guidelines for the Alternative Care of Children- suositusten mukaisesti ja varmistamaan ettei lapsia sijoiteta turhaan kodin ulkopuolelle. Ohjeissa korostetaan luonnollisen perheen tukemista ensisijaisena vaihtoehtona.
Kampanjan viesti lasten syntymäperheiden tukemisesta ei sovi suomalaiseen sijaishuollon edunvalvontaan keskittyvään lastensuojeluun.
Kehotus resursoida lasten luonnollisiin perheisiin ja yhteisöihin on Suomessa sivuutettu. Syntymäperheiden sijaan halutaan tukea ja resursoida sijaisperheitä.
Suomi tulkitsee YK:n ohjeita perheiden tukemisesta siten, että sijoittaa lapset valvomattoman laitoshoidon sijaan valvomattomaan perhehoitoon.
Perhehoitoliiton junailemat lakimuutokset ovat tehneet perhehoidosta ensisijaisen tuen ja sijoitusten muodon, tuottaneet pysyvän pulan sijaisperheistä ja parantaneet näin sijaisvanhempien neuvotteluasemaa lastensuojelumarkkinoilla.
Toki sijaisvanhemmissa on myös lainkuuliaisia ja lapsia rakastavia ammattilaisia mutta ylivertainen markkina-asema yhdistettynä salassapitovelvollisuuteen ja sosiaalityöntekijän byrokraattiseen kaikkivoipaisuuteen takaa sen, että mikäli sijaisvanhempi haluaa toimia väärin, hän voi tehdä niin minkään tahon estämättä.
Odotusaikakäytäntö ja oma perhe- ajattelu aiheuttaa hätiköityjä kiireellisiä sijoituksia ja huostaanottoja
PRIDE-valmennuksen jälkeen suurin osa kunnista pitää tiukasti kiinni valmentamistaan perheistä. Suurin osa kunnista ilmoitti toivovansa tai vaativansa, että valmennuksen käynyt perhe odottaa sijoitettavaa lasta tietyn odotusjan esim. kaksi vuotta ns. valmentajakunnan tai –paikan perheenä.
Toisin sanoen, jos valmentanut kunta haluaa pitää valmentamansa sijaisperheen, näille kannattaa sijoittaa lapsi vaikka hatarinkin perustein ennen määrätyn odotusajan loppumista, jotta "oma sijaisperhe" pysyisi kunnan käytettävissä vastaisuudessakin. Tämä huono käytäntö lienee selitys räjähdysmäisesti lisääntyneille kiireellisille sijoituksille ja myös sille miksi kiireellisistä sijoituksista yritetään lähes automaattisesti tehdä pysyviä huostaanottoja. Varatuomari Leeni Ikosen mukaan perhehoidon lisääntymisen myötä lasten ja biologisten vanhempien väliset tapaamiset ja yhteydenpito näyttävät entisestään vaikeutuneen.
Verovaroilla tuettu sijaisperhe voi hyvin, mutta siirretty lapsi saattaa voida huonosti. Diplomaattisen koskemattomuuden suojassa vältytään esimerkiksi lastensuojelutoimilta vaikka lastensuojelun perhehoitoa vaivaavat VTV:n mukaan vieläkin vakavammat laatu- ja valvontapuutteet kuin laitoshoitoa.
Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Sijaishuollon kumppanit eivät huolestuta sosiaalityöntekijöitä välttämättä silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö.
Koko lastensuojelujärjestelmä on rakennettu sijaishuollon tarpeisiin mukautetun psykoanayysin olettamien varaan. Niiden lähtökohta on, että vain/pääasiassa biologinen vanhempi muodostaa uhan lapselle ja tämän oletuksen varaan on rakennettu myös lastensuojelujärjestelmän toiminta.
Järjestelmä on kyvytön tunnistamaan ja tunnustamaan, että lasta voi kaltoinkohdella myös sijaisvanhempi ja/tai viranomainen ja kun näin tapahtuu, järjestelmä halvaantuu eikä kykene suojelemaan lasta.
Kiristys tuottaa tuloksia
Sijaisvanhemmat voivat kiristää kuntien sosiaalityöntekijöitä uhkaamalla hylätä nykyiset sijoitetut lapset ja ottaa uudet joltakin paremmin maksavalta taholta esim. Nuorten Ystävät ry:ltä, SOS- lapsikylältä, Pelastakaa Lapset ry:ltä tai Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:ltä.
Sijaisvanhemmat ovat onnistuneet sosiaalityöntekijöitä kiristämällä mm.
-nostamaan hoitopalkkioitaan
-saamaan sosiaalitoimesta ylimääräistä rahaa ja etuisuuksia
- estämään sijoitettujen lasten tapaamiset vanhempiensa kanssa vaikka lapsi on toivonut tapaamisia
-estämään sijoitettujen tapaamiset ja yhteydenpidon aiemman sijaisperheen kanssa
-estämään sijoitettujen koulunkäynnin ja terveydenhuollon
-estämään tiedonkulun vanhemmille lapsen asioista
- viemään sijoitetut haluamiinsa tutkimuksiin ja hoitoihin kysymättä vanhempien lupaa
-hakemaan aktiivisesti sijoitetuille diagnoosia vanhemmille kertomatta
-estämään oman kasvatustoimintansa tutkimisen ja asiakaspalautteiden keräämisen perhekodissa
-tekemään vanhempien tahdon vastaisia kasvatusvalintoja esim. kotikielen ja uskonnon suhteen
- muuttelemaan sovittuja aikatauluja ja tapaamisia mielensä mukaan
- tuottamaan ja poistamaan haluamiaan rekisterimerkintöjä
- estämään vanhempien asianmukaiset asiakassuunnitelmat ja niiden päivittämisen
- estämään vanhempia koskevien asiakirjojen näyttämisen vanhemmille
-estämään lasten ja vanhempien virheellisten rekisterimerkintöjen korjaamisen
-estämään lasten kotilomat
-estämään huostaanoton purun ja perheen jälleenyhdistämisen
- estämään sosiaalityöntekijää vastaanottamasta vanhempien tekemiä lastensuojeluilmoituksia kaltoinkohtelusta sijaisperheessä
-estämään sosiaalityöntekijän puuttumisen kaltoinkohteluun sijaisperheessä
-estämään ja sabotoimaan vanhempien valitusprosesseja
-saamaan sosiaalityöntekijältä lupauksen pysyvästä huostaanotosta
Sijaisvanhemmat voivat kiristää kuntien sosiaalityöntekijöitä uhkaamalla hylätä nykyiset sijoitetut lapset ja ottaa uudet joltakin paremmin maksavalta taholta esim. Nuorten Ystävät ry:ltä, SOS- lapsikylältä, Pelastakaa Lapset ry:ltä tai Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:ltä.
Sijaisvanhemmat ovat onnistuneet sosiaalityöntekijöitä kiristämällä mm.
-nostamaan hoitopalkkioitaan
-saamaan sosiaalitoimesta ylimääräistä rahaa ja etuisuuksia
- estämään sijoitettujen lasten tapaamiset vanhempiensa kanssa vaikka lapsi on toivonut tapaamisia
-estämään sijoitettujen tapaamiset ja yhteydenpidon aiemman sijaisperheen kanssa
-estämään sijoitettujen koulunkäynnin ja terveydenhuollon
-estämään tiedonkulun vanhemmille lapsen asioista
- viemään sijoitetut haluamiinsa tutkimuksiin ja hoitoihin kysymättä vanhempien lupaa
-hakemaan aktiivisesti sijoitetuille diagnoosia vanhemmille kertomatta
-estämään oman kasvatustoimintansa tutkimisen ja asiakaspalautteiden keräämisen perhekodissa
-tekemään vanhempien tahdon vastaisia kasvatusvalintoja esim. kotikielen ja uskonnon suhteen
- muuttelemaan sovittuja aikatauluja ja tapaamisia mielensä mukaan
- tuottamaan ja poistamaan haluamiaan rekisterimerkintöjä
- estämään vanhempien asianmukaiset asiakassuunnitelmat ja niiden päivittämisen
- estämään vanhempia koskevien asiakirjojen näyttämisen vanhemmille
-estämään lasten ja vanhempien virheellisten rekisterimerkintöjen korjaamisen
-estämään lasten kotilomat
-estämään huostaanoton purun ja perheen jälleenyhdistämisen
- estämään sosiaalityöntekijää vastaanottamasta vanhempien tekemiä lastensuojeluilmoituksia kaltoinkohtelusta sijaisperheessä
-estämään sosiaalityöntekijän puuttumisen kaltoinkohteluun sijaisperheessä
-estämään ja sabotoimaan vanhempien valitusprosesseja
-saamaan sosiaalityöntekijältä lupauksen pysyvästä huostaanotosta
Sosiaalityöntekijät kiristyksen uhreina ja kiristäjinä
Kiristäminen saattaa sijoitettujen lasten vastuusosiaalityöntekijän tukalaan tilanteeseen.
Kiristävä perhehoitaja/sijaisvanhempi on usein sijoittavan sosiaalityöntekijän itsensä valitsema ja kouluttama. Sijaisperheen paljastuminen lapsia kaltoinkohtelevaksi ja sosiaalityöntekijää kiristäväksi riskiperheeksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa kyseenalaiseksi sosiaalityöntekijän ammattitaidon ja arvostelukyvyn kollegoiden ja muiden yhteistyötahojen silmissä. Vaivalla rakennettu asiantuntijaimago voi sulaa hetkessä pois.
Sosiaalityöntekijöillä onkin motiivi salata tai mitätöidä kaltoinkohtelu ja kiristys.
Sosiaali- ja taidekasvattaja Miina Savolainen on kiinnittänyt huomiota sosiaalityöntekijöiden alhaiseen ammatilliseen itsetuntoon ja tarpeeseen näyttäytyä toisille ”ammattilaisena, jota asiakas ei vedätä”. On oletettavaa, että tällä asenteella lasten ja vanhempien kertomat sijaishuollon väkivallasta tulkitaan rajoitustoimenpiteillä rangaistaviksi vedätysyrityksiksi samalla kun työntekijä tulee huomaamattaan kasvatuskumppaneinaan pitämiensä toimijoiden vedättämäksi.
Moni sosiaalityöntekijä levitteleekin käsiään ja yrittää pitää salassa ja jättää kirjaamatta sijaisvanhemman kiristyksen ja muun epäasiallisen ja lainvastaisen toiminnan. Oman asiantuntijaimagon ja mukavuuden suojelu voi olla lasten ja perheiden suojelua tärkeämpää.
Kiristyssuhteeseen voidaan myös ajautua ikään kuin huomaamatta. Kiristys alkaa pikkuhiljaa ja pienistä asioista. Ansaitsemattomien etujen kalastelun ja asiakirjafabrikointivaatimusten perusteita ei tarvitse välttämättä edes lausua julki. Sosiaalityöntekijät tietävät muutenkin, että sijaisvanhemmat kannattaa pitää tyytyväisinä. Pysyviä perhehoidon sijoituspaikkoja on vaikeaa, ellei mahdotonta löytää ja jokainen sijaishuoltopaikan muutos aiheuttaa lisätyötä ja paperisotaa.
Myös lastensuojelu kiristää ja uhkailee
Lukkiutuneen tilanteen takana voi olla myös perhehoitajan epätoivoinen tilanne, kokemus avutta jäämisestä ja pettymys ja turhautuminen yhteistyöhön lastensuojelun kanssa. Perhehoitajien harjoittama kiristys ja uhkailu voi olla ainoa toimiva palaute lastensuojelun itsensä harjoittamaan kiristykseen ja uhkailuun.
Lastensuojeluperheiden tukihenkilönä vuosia toiminut Esko Leipälä väittää, että lastensuojelun ongelmat eivät johdu niinkään sijoituskodeista, vaan kuntien lastensuojelun tekemistä päätöksistä ja niiden perusteluista, joita ei ole tai jotka ovat ihan hatusta vedettyjä.
Hänen mukaansa palveluntuottajat itsekään eivät ole suojassa kuntien mielivallalta.
- Kuinkahan paljon kuntien yksipuolisesti, määräyksenkaltaisesti heikentämiä sopimuksia kunnat ovat pakottaneet nimenomaan perhekoteja hyväksymään?
Esimerkiksi Oulun perhehoitajien keskuudessa koetaan, että Oulun lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalitoimen johdon asenne perhehoitajia kohtaan on muuttunut selvästi nuivemmaksi ja huonommaksi.
– Heitä ei enää kohdella tasavertaisina yhteistyökumppaneina, saati arvostavasti. Yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Oravan tiedossa on toistuvia tapauksia, jossa sopimusta ei ole laadittu lainkaan tai se on tullut postitse allekirjoitettavaksi sen jälkeen, kun lapsi on jo sijoitettu perheeseen.
– Jos perhehoitaja pyytää tukea haastavissa tilanteissa, tukea ei usein saa vaan sanotaan lapsen sitten menevän laitokseen, mikäli kaupungin sanelemat asiat eivät perheelle sovi.
Toisinaan lastensuojelun omat ohjeistukset aiheuttavat konflikteja sijoitetun asioita hoitavien aikuisten kesken.
Helsingin Sanomien jutussa aiemmin haastateltu sijaisäiti on kertonut kuinka sijaisperhevalmennuksessa sijaisvanhempia peloteltiin biologisilla vanhemmilla: "Linnat ovat tehneet sijaisvanhempina joitakin asioita päinvastoin kuin ammattilaiset ovat neuvoneet. Perheitä saatetaan varoittaa kiintymästä sijaislapsiin ja neuvoa pitämään etäisyyttä heidän vanhempiinsa, Marja-Riitta Linna sanoo. Häntä prepattiin sijaisneuvonnan aikana, että vanhempien kanssa tulee olemaan vaikeaa.
"Muistakaa, että olette vain lasta varten, meillekin sanottiin."
Sijoituksen alkuvaiheessa Soilen isä kysyi kerran, voisiko hän tulla tyttären luokse viikonlopuksi. "Hetken mietin ja vastasin, että tule vaan. Sosiaalityöntekijät nuhtelivat, mutta omaan ajatteluun kannatti luottaa. Sen viikonlopun aikana rakentui vankka luottamus kaikkien aikuisten kesken."
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä voi kiristää asiakasvanhempaa suostumaan tahtoonsa uhkaamalla vaihtaa sijaisperheen, jonka kanssa vanhemman ja lasten yhteistyö sujuu.
Nuori äiti kertoo blogissaan kuinka sosiaalityöntekijät katkaisivat arvaamatta ja ilman perusteita onnistuneen sijoituksen ja myös yhteydenpidon sijaisperheeseen, josta sekä vanhempi että sijoitetut pitivät ja siirsivät lapset äkkiarvaamatta uuteen ventovieraaseen sijaisperheeseen tuottaen näin lapsille kaksinkertaisen hylkäämisen ja turvattomuuden kokemuksen: sekä suhteessa vanhempiin että suhteessa sijaisvanhempiin.
Tällaiset äkkiliikkeet jos mitkä ovat omiaan vaurioittamaan lasten turvallisuudentunnetta ja niitä tehdään sijaishuollossa luvattoman paljon- olemattomin perustein. Sijoitusaika ja -käytännöt vaikuttavat lapsen edun ja pysyvyyden turvaamisen sijaan suuruudenhullulta sadistiselta kokeelta, jossa testataan kuinka monta kertaa lapsi saadaan väkivalloin sopeutettua tuskallisiin muutoksiin, joita hän ei halua- eikä usein myöskään tarvitse.
Suomalaisten lasten sijoituspaikat vaihtuvat noin kahden vuoden välein.
Tutkimustieto vahvistaa, että perhesijoitusten purun yleisimmät syyt löytyvät sijaisperheistä itsestään. Tutkija Tarja Janhusen Perhehoitoliitolle tekemän selvityksen mukaan useimmissa tapauksissa sijoitus oli katkennut sijaisvanhempiin liittyviin syihin johtuen, joista yleisin oli sijaisvanhemman väsymys ja toiseksi sijaisperheen muuttunut tilanne. Kolmanneksi yleisin syy oli lapseen liittyvä syy, tällöin kyseessä oli lapsen vaikea oireilu (Janhunen, 2007).
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimuksen (Lamminen & Rantanen, 2007) mukaan sijoitusten purkautumisen aloitteentekijänä on yleisimmin perhehoitaja itse, ei purkua hakeva sosiaalityöntekijä tai vanhempi.
Kattavia tutkimuksia suomalaisten sijaisvanhempien ja -lasten yhteydenpidosta ei ole tehty. SOS-lapsikylissä kasvaneiden seurantatutkimuksessa lähes kolmannes entisistä sijoitetuista ilmoitti, ettei pitänyt täysi-ikäistyttyään lainkaan yhteyttä sijaisvanhempiinsa (Jahnukainen & Hyytiäinen, 2009, 21).
Sijaisvanhemmuus onkin usein pikemmin ammatti tai palkkatyö kuin aitoa vanhemmuutta tai lapsia koko elämän kannatteleva ihmissuhde.
Myös sosiaalityöntekijät ovat kiinnittäneet huomiota lasten pompotteluun eri sijaishuoltopaikkojen välillä ja siihen, että sijaisvanhemmat tuntuvat tarvitsevan yhä vahvempia lastensuojelun tukitoimia.
Perhehoitoliiton Emilia Säleksen mukaan ”Pitäisi lähteä siitä, että kaikki sijaisperheet tarvitsevat vahvaa tukea. Ei vain osa.”
Miksei voitaisi lähteä siitä, että myös syntymäperheille annettaisiin heti heidän tarvitsemansa peruspalvelut? HuosTa tutkimuksen mukaan jopa 85% apua pyytäneistä lapsista ei saanut tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta.
Lapsille ja vanhemmille ei anneta tarpeenmukaista tukea ennen, aikana eikä jälkeen huostaanoton.
Juridisesti huostaanoton pitäisi olla lapsen edun mukainen tosiseikkaselvittelyyn ja näyttöön perustuva väliaikainen toimenpide, joka on tehtävä lyhimmäksi tarpeelliseksi ajaksi ja jonka tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen.
Huostaanottoa ei ole tarkoitettu mielipiteeseen perustavaksi sijaisvanhemman edun, kasvattajamonopolin, elinkeinon tai sijaisvanhemman ja sosiaalityöntekijän, kunnan tai lastenpsykiatrian muodostaman suhteen tai yhteistyön turvaamiseksi.
Kiristäminen saattaa sijoitettujen lasten vastuusosiaalityöntekijän tukalaan tilanteeseen.
Kiristävä perhehoitaja/sijaisvanhempi on usein sijoittavan sosiaalityöntekijän itsensä valitsema ja kouluttama. Sijaisperheen paljastuminen lapsia kaltoinkohtelevaksi ja sosiaalityöntekijää kiristäväksi riskiperheeksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa kyseenalaiseksi sosiaalityöntekijän ammattitaidon ja arvostelukyvyn kollegoiden ja muiden yhteistyötahojen silmissä. Vaivalla rakennettu asiantuntijaimago voi sulaa hetkessä pois.
Sosiaalityöntekijöillä onkin motiivi salata tai mitätöidä kaltoinkohtelu ja kiristys.
Sosiaali- ja taidekasvattaja Miina Savolainen on kiinnittänyt huomiota sosiaalityöntekijöiden alhaiseen ammatilliseen itsetuntoon ja tarpeeseen näyttäytyä toisille ”ammattilaisena, jota asiakas ei vedätä”. On oletettavaa, että tällä asenteella lasten ja vanhempien kertomat sijaishuollon väkivallasta tulkitaan rajoitustoimenpiteillä rangaistaviksi vedätysyrityksiksi samalla kun työntekijä tulee huomaamattaan kasvatuskumppaneinaan pitämiensä toimijoiden vedättämäksi.
Moni sosiaalityöntekijä levitteleekin käsiään ja yrittää pitää salassa ja jättää kirjaamatta sijaisvanhemman kiristyksen ja muun epäasiallisen ja lainvastaisen toiminnan. Oman asiantuntijaimagon ja mukavuuden suojelu voi olla lasten ja perheiden suojelua tärkeämpää.
Kiristyssuhteeseen voidaan myös ajautua ikään kuin huomaamatta. Kiristys alkaa pikkuhiljaa ja pienistä asioista. Ansaitsemattomien etujen kalastelun ja asiakirjafabrikointivaatimusten perusteita ei tarvitse välttämättä edes lausua julki. Sosiaalityöntekijät tietävät muutenkin, että sijaisvanhemmat kannattaa pitää tyytyväisinä. Pysyviä perhehoidon sijoituspaikkoja on vaikeaa, ellei mahdotonta löytää ja jokainen sijaishuoltopaikan muutos aiheuttaa lisätyötä ja paperisotaa.
Myös lastensuojelu kiristää ja uhkailee
Lukkiutuneen tilanteen takana voi olla myös perhehoitajan epätoivoinen tilanne, kokemus avutta jäämisestä ja pettymys ja turhautuminen yhteistyöhön lastensuojelun kanssa. Perhehoitajien harjoittama kiristys ja uhkailu voi olla ainoa toimiva palaute lastensuojelun itsensä harjoittamaan kiristykseen ja uhkailuun.
Lastensuojeluperheiden tukihenkilönä vuosia toiminut Esko Leipälä väittää, että lastensuojelun ongelmat eivät johdu niinkään sijoituskodeista, vaan kuntien lastensuojelun tekemistä päätöksistä ja niiden perusteluista, joita ei ole tai jotka ovat ihan hatusta vedettyjä.
Hänen mukaansa palveluntuottajat itsekään eivät ole suojassa kuntien mielivallalta.
- Kuinkahan paljon kuntien yksipuolisesti, määräyksenkaltaisesti heikentämiä sopimuksia kunnat ovat pakottaneet nimenomaan perhekoteja hyväksymään?
Esimerkiksi Oulun perhehoitajien keskuudessa koetaan, että Oulun lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja sosiaalitoimen johdon asenne perhehoitajia kohtaan on muuttunut selvästi nuivemmaksi ja huonommaksi.
– Heitä ei enää kohdella tasavertaisina yhteistyökumppaneina, saati arvostavasti. Yhdistyksen puheenjohtaja Pasi Oravan tiedossa on toistuvia tapauksia, jossa sopimusta ei ole laadittu lainkaan tai se on tullut postitse allekirjoitettavaksi sen jälkeen, kun lapsi on jo sijoitettu perheeseen.
– Jos perhehoitaja pyytää tukea haastavissa tilanteissa, tukea ei usein saa vaan sanotaan lapsen sitten menevän laitokseen, mikäli kaupungin sanelemat asiat eivät perheelle sovi.
Toisinaan lastensuojelun omat ohjeistukset aiheuttavat konflikteja sijoitetun asioita hoitavien aikuisten kesken.
Helsingin Sanomien jutussa aiemmin haastateltu sijaisäiti on kertonut kuinka sijaisperhevalmennuksessa sijaisvanhempia peloteltiin biologisilla vanhemmilla: "Linnat ovat tehneet sijaisvanhempina joitakin asioita päinvastoin kuin ammattilaiset ovat neuvoneet. Perheitä saatetaan varoittaa kiintymästä sijaislapsiin ja neuvoa pitämään etäisyyttä heidän vanhempiinsa, Marja-Riitta Linna sanoo. Häntä prepattiin sijaisneuvonnan aikana, että vanhempien kanssa tulee olemaan vaikeaa.
"Muistakaa, että olette vain lasta varten, meillekin sanottiin."
Sijoituksen alkuvaiheessa Soilen isä kysyi kerran, voisiko hän tulla tyttären luokse viikonlopuksi. "Hetken mietin ja vastasin, että tule vaan. Sosiaalityöntekijät nuhtelivat, mutta omaan ajatteluun kannatti luottaa. Sen viikonlopun aikana rakentui vankka luottamus kaikkien aikuisten kesken."
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä voi kiristää asiakasvanhempaa suostumaan tahtoonsa uhkaamalla vaihtaa sijaisperheen, jonka kanssa vanhemman ja lasten yhteistyö sujuu.
Nuori äiti kertoo blogissaan kuinka sosiaalityöntekijät katkaisivat arvaamatta ja ilman perusteita onnistuneen sijoituksen ja myös yhteydenpidon sijaisperheeseen, josta sekä vanhempi että sijoitetut pitivät ja siirsivät lapset äkkiarvaamatta uuteen ventovieraaseen sijaisperheeseen tuottaen näin lapsille kaksinkertaisen hylkäämisen ja turvattomuuden kokemuksen: sekä suhteessa vanhempiin että suhteessa sijaisvanhempiin.
Tällaiset äkkiliikkeet jos mitkä ovat omiaan vaurioittamaan lasten turvallisuudentunnetta ja niitä tehdään sijaishuollossa luvattoman paljon- olemattomin perustein. Sijoitusaika ja -käytännöt vaikuttavat lapsen edun ja pysyvyyden turvaamisen sijaan suuruudenhullulta sadistiselta kokeelta, jossa testataan kuinka monta kertaa lapsi saadaan väkivalloin sopeutettua tuskallisiin muutoksiin, joita hän ei halua- eikä usein myöskään tarvitse.
Suomalaisten lasten sijoituspaikat vaihtuvat noin kahden vuoden välein.
Tutkimustieto vahvistaa, että perhesijoitusten purun yleisimmät syyt löytyvät sijaisperheistä itsestään. Tutkija Tarja Janhusen Perhehoitoliitolle tekemän selvityksen mukaan useimmissa tapauksissa sijoitus oli katkennut sijaisvanhempiin liittyviin syihin johtuen, joista yleisin oli sijaisvanhemman väsymys ja toiseksi sijaisperheen muuttunut tilanne. Kolmanneksi yleisin syy oli lapseen liittyvä syy, tällöin kyseessä oli lapsen vaikea oireilu (Janhunen, 2007).
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimuksen (Lamminen & Rantanen, 2007) mukaan sijoitusten purkautumisen aloitteentekijänä on yleisimmin perhehoitaja itse, ei purkua hakeva sosiaalityöntekijä tai vanhempi.
Kattavia tutkimuksia suomalaisten sijaisvanhempien ja -lasten yhteydenpidosta ei ole tehty. SOS-lapsikylissä kasvaneiden seurantatutkimuksessa lähes kolmannes entisistä sijoitetuista ilmoitti, ettei pitänyt täysi-ikäistyttyään lainkaan yhteyttä sijaisvanhempiinsa (Jahnukainen & Hyytiäinen, 2009, 21).
Sijaisvanhemmuus onkin usein pikemmin ammatti tai palkkatyö kuin aitoa vanhemmuutta tai lapsia koko elämän kannatteleva ihmissuhde.
Myös sosiaalityöntekijät ovat kiinnittäneet huomiota lasten pompotteluun eri sijaishuoltopaikkojen välillä ja siihen, että sijaisvanhemmat tuntuvat tarvitsevan yhä vahvempia lastensuojelun tukitoimia.
Perhehoitoliiton Emilia Säleksen mukaan ”Pitäisi lähteä siitä, että kaikki sijaisperheet tarvitsevat vahvaa tukea. Ei vain osa.”
Miksei voitaisi lähteä siitä, että myös syntymäperheille annettaisiin heti heidän tarvitsemansa peruspalvelut? HuosTa tutkimuksen mukaan jopa 85% apua pyytäneistä lapsista ei saanut tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta.
Lapsille ja vanhemmille ei anneta tarpeenmukaista tukea ennen, aikana eikä jälkeen huostaanoton.
Juridisesti huostaanoton pitäisi olla lapsen edun mukainen tosiseikkaselvittelyyn ja näyttöön perustuva väliaikainen toimenpide, joka on tehtävä lyhimmäksi tarpeelliseksi ajaksi ja jonka tavoitteena on perheen jälleenyhdistäminen.
Huostaanottoa ei ole tarkoitettu mielipiteeseen perustavaksi sijaisvanhemman edun, kasvattajamonopolin, elinkeinon tai sijaisvanhemman ja sosiaalityöntekijän, kunnan tai lastenpsykiatrian muodostaman suhteen tai yhteistyön turvaamiseksi.
Tue lapsen unelmia ja ihmissuhteita- älä lapsibisnestä!
Joidenkin sijaisvanhempien haluttomuuteen tukea sijoitettujen yhteydenpitoa läheisiinsä on muukin syy kuin kiristys tai asenteellinen, psykoanalyysin harhaoppeihin perustuva PRIDE- valmennus- nimittäin raha.
Sijaisvanhemmat eivät salli lasten kotilomia yksinkertaisesti siitä syystä, että pelkäävät lomapäivän menetystä.
Mikäli lapsi on kaksi perättäistä yötä vanhempansa luona, perhehoitaja menettää yhden palkallisen lomapäivän.
Yhden ainokaisen lomapäivän menetys on liian suurelle osalle sijaisvanhemmista tärkeämpää kuin koti- ikävästä kärsivän lapsen pääsy jouluksi kotiin, lakisääteinen oikeus pitää yhteyttä läheisiinsä tai perhehoitajan lakisääteinen velvollisuus tukea yhteydenpitoa.
Perhehoitoliitossa lomapäivä- ongelma on ollut tiedossa jo vuosia- mutta sille ei ole tehty mitään.
Miksi oltaisiin kun laittomuuksista ja väärinkäytöksistä ei tule sijaisvanhemmille ja sosiaalityöntekijöille palkallista sairaslomaa kummempia seuraamustoimia.
Edes rikostuomio sijoitettujen pahoinpitelystä ei riitä viemään perhekodin toimilupia eikä mikään laiminlyönti asiantuntija- ja ammattilaisstatusta.
Perhehoitoliitto olisi voinut laatia sopimuskäytännöt niin, että perhehoitajia palkitaan lapsen lähisuhteiden tukemisesta ja Lapsen oikeuksien sopimuksen ja lastensuojelulain velvoitteiden noudattamisesta mutta sitä se ei tehnyt.
Voitaisiinko perhehoitajien sopimukset tehdä sijoitettujen lähisuhteiden, koulunkäynnin ja terveydenhuollon tukemisesta ja kotilomista palkitseviksi nyt kun perhehoitajat saavat yhdestä tavallisesti seitsemän vuotta kestävästä huostaanotosta keskimäärin noin 200 000 euroa per lapsi ja ilmaisen neuvonnan, mentoroinnin, työnohjauksen, puhelinpalvelun, 24 tunnin ympärivuorokautisen tuen, virkistysviikonloppujen, tuettujen lomien, kuntoutuksen ja ilmaisten vapaaehtoisten auttajien lisäksi myös ilmaisen lakipalvelun ja -neuvonnan WinLaw/Järvinen & Co Oy: ltä ja ilmaiset asiamiehet sopimusten tekoon?
Eikö veronmaksajien vuosittainen noin 1000 000 000 euron tulonsiirto sijaishuollon vuorokausimaksuihin, STEA:n Perhehoitoliitolle myöntämä 865 000 euron kokonaisavustus ja 300 000 euron kohdeavustus sijaisperheiden lasten sisarussuhteiden vahvistamiseen kata sijoitettujen joululomaa kotona sisarustensa kanssa?
Kysykää myös miksi Perhehoitoliitto haluaa palkita perhehoitajia sijoitettujen haaveiden patologisoinnista ja sijoitettujen sukulaisten yhteydenpidon estämisestä, miksi laittomuudet ja väkivalta löytyvät jopa hoitofilosofiasta ja toimeksiantosopimuksista ja miksi lasten suojelijoina esiintyvät puolueiden ja STEA:n päättäjät sallivat ja rahoittavat väkivallan.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä!
Ajattele ennen kuin lahjoitat tai äänestät!
Joidenkin sijaisvanhempien haluttomuuteen tukea sijoitettujen yhteydenpitoa läheisiinsä on muukin syy kuin kiristys tai asenteellinen, psykoanalyysin harhaoppeihin perustuva PRIDE- valmennus- nimittäin raha.
Sijaisvanhemmat eivät salli lasten kotilomia yksinkertaisesti siitä syystä, että pelkäävät lomapäivän menetystä.
Mikäli lapsi on kaksi perättäistä yötä vanhempansa luona, perhehoitaja menettää yhden palkallisen lomapäivän.
Yhden ainokaisen lomapäivän menetys on liian suurelle osalle sijaisvanhemmista tärkeämpää kuin koti- ikävästä kärsivän lapsen pääsy jouluksi kotiin, lakisääteinen oikeus pitää yhteyttä läheisiinsä tai perhehoitajan lakisääteinen velvollisuus tukea yhteydenpitoa.
Perhehoitoliitossa lomapäivä- ongelma on ollut tiedossa jo vuosia- mutta sille ei ole tehty mitään.
Miksi oltaisiin kun laittomuuksista ja väärinkäytöksistä ei tule sijaisvanhemmille ja sosiaalityöntekijöille palkallista sairaslomaa kummempia seuraamustoimia.
Edes rikostuomio sijoitettujen pahoinpitelystä ei riitä viemään perhekodin toimilupia eikä mikään laiminlyönti asiantuntija- ja ammattilaisstatusta.
Perhehoitoliitto olisi voinut laatia sopimuskäytännöt niin, että perhehoitajia palkitaan lapsen lähisuhteiden tukemisesta ja Lapsen oikeuksien sopimuksen ja lastensuojelulain velvoitteiden noudattamisesta mutta sitä se ei tehnyt.
Voitaisiinko perhehoitajien sopimukset tehdä sijoitettujen lähisuhteiden, koulunkäynnin ja terveydenhuollon tukemisesta ja kotilomista palkitseviksi nyt kun perhehoitajat saavat yhdestä tavallisesti seitsemän vuotta kestävästä huostaanotosta keskimäärin noin 200 000 euroa per lapsi ja ilmaisen neuvonnan, mentoroinnin, työnohjauksen, puhelinpalvelun, 24 tunnin ympärivuorokautisen tuen, virkistysviikonloppujen, tuettujen lomien, kuntoutuksen ja ilmaisten vapaaehtoisten auttajien lisäksi myös ilmaisen lakipalvelun ja -neuvonnan WinLaw/Järvinen & Co Oy: ltä ja ilmaiset asiamiehet sopimusten tekoon?
Eikö veronmaksajien vuosittainen noin 1000 000 000 euron tulonsiirto sijaishuollon vuorokausimaksuihin, STEA:n Perhehoitoliitolle myöntämä 865 000 euron kokonaisavustus ja 300 000 euron kohdeavustus sijaisperheiden lasten sisarussuhteiden vahvistamiseen kata sijoitettujen joululomaa kotona sisarustensa kanssa?
Kysykää myös miksi Perhehoitoliitto haluaa palkita perhehoitajia sijoitettujen haaveiden patologisoinnista ja sijoitettujen sukulaisten yhteydenpidon estämisestä, miksi laittomuudet ja väkivalta löytyvät jopa hoitofilosofiasta ja toimeksiantosopimuksista ja miksi lasten suojelijoina esiintyvät puolueiden ja STEA:n päättäjät sallivat ja rahoittavat väkivallan.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä!
Ajattele ennen kuin lahjoitat tai äänestät!
RSS Feed
