Lapsen paras- yhdessä enemmän hanke lisäsi huostaanottoja?
Pääkaupunkiseudun Lapsen paras - yhdessä enemmän hanke sai sosiaali- ja terveysministeriöltä valtionavustusta 2,3 milj. euroa vuosille 2017–2018 ja keskittyy lastensuojelun toimintakulttuurin muutoksen sijaan nuorten ja perheiden ongelmien varhaiseen monitoimijaiseen tunnistamiseen ja puuttumiseen mm. neuvolassa, varhaiskasvatuksessa, kouluilla ja oppilaitoksissa sekä perusterveydenhuollossa. Hankkeessa mm. juurrutetaan huolestuttavia vaikutuksia tuottanutta Tajua- mut- huoliliputusta ja monitoimijaiseen arviointiin keskittyvää perhekeskus- toimintamallia.
Tulokset eivät näy lasten, nuorten ja perheiden arjessa hyvinvoinnin lisääntymisenä ja palvelujen saatavuuden paranemisena.
Kuntaliiton kyselyn mukaan lasten palveluihin pääsy Uudellamaalla on vaikeutunut ja lapsia huostaanotetaan lainvastaisesti yksinomaan puuttuvien palvelujen vuoksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) uuden tilastoraportin mukaan lastensuojeluilmoitusten määrä (139 368) lisääntyi 15 prosenttia vuonna 2017. Myös kiireellisesti sijoitettujen lasten määrä (4 081) kasvoi 15 prosenttia vuonna 2017. Perhetyön käyttö lisääntyi 7 prosenttia vuodesta 2016.
Ongelmana ovat jäävit palvelutarpeen arvioinnit. Kuntaliiton mukaan yksityisen palveluntuottajan osallistuminen arviointiin voi tuoda tarpeettomia suosituksia ko. palveluntuottajan palvelujen lisäkäytöstä ja palvelutarpeen jatkumisesta.
Kodin ulkopuoliset sijoitukset lisääntyivätkin kaikissa Lapsen paras- hankekunnissa. Huostaanotot ja kiireelliset sijoitukset ovat lisääntyneet hälyyttävää vauhtia niin Espoossa kuin Helsingissä. Sijoitusten pituudet ovat entistä pidempiä ja Uudellamaalla lapsia sijoitetaan usein yksityiseen laitoshoitoon.
LAPE- kehittämistä: Koulupoissaoloista automaattinen lastensuojeluilmoitus
Lapsen paras- yhdessä enemmän hanke on kehittänyt yhtenäisen koululaisten poissaoloihin puuttumisen mallin ja lähtenyt kokeilemaan siihen liittyvää koulukieltäytymiskyselyä.
Olemassa olevien mallien pohjalta pääkaupunkiseudun Lape-hanke on kehittänyt portaittaisen mallin, joka lähtee matalan kynnyksen toiminnasta sekä korostaa moniammatillista yhteistyötä.
– Mielestäni mallissa onkin parasta ennaltaehkäisevien toimenpiteiden korostaminen sekä yhteistyö koulun ulkopuolisten tahojen, kuten lastensuojelun ja sosiaalihuollon kanssa, kehittämissuunnittelija Sari Niemi kertoo.
Kouluille on annettu velvoite tehdä lastensuojeluilmoitus kun lapsen poissaolot ylittävät tietyn määrän. Lastensuojeluilmoitus tehdään automaattisesti, vaikka poissa-olot olisivat luvallisia esim. sairauden aiheuttamia ja niistä olisi ilmoitettu asianmukaisesti.
Käytäntö on aiheuttanut hätää ja pelkoa lapsissa ja vanhemmissa. Kokemusasiantuntijoiden mukaan lapset menevät kouluun sairaina, jotta lastensuojeluilmoitukseen johtava poissaolomäärä ei ylittyisi.
Poissaoloihin puuttumisen mallista ja koulukieltäytymiskyselystä kerätään parhaillaan palautetta ammattilaisilta ja asiakkailta.
– Osa vastaajista on kiitellyt mallia siitä, että poissaoloihin puututaan riittävän aikaisin. Toisaalta osa vastaajista on pitänyt puuttumiseen johtavia poissaolomääriä liian alhaisina ja puuttumista liian varhaisena, kehittämissuunnittelija Chistine Söderek kertoo.
Entä jos Lape- ja Socca- kehittäjien työpoissaoloista alettaisiin tehdä automaattisesti rikosilmoituksia, joiden yhteydessä heille tarjottaisiin poliisin ja psykiatrian "varhaista tukea"?
Antakaapa palautetta näille "kehittäjille", turhien lastensuojeluilmoitusten kohteeksi joutuneet!
[email protected]
[email protected]
[email protected]
Nuorten Ystävien Irma Moilasen perintö elää oppilashuollon ohjeistuksissa
Oppilashuollon ohjeistuksissa koulunkäyntihaluttomuuden arviointiin kaikuu vielä Irma Moilasen psykoanalyyttinen perintö. " Tapauksissa, joissa lapsen koulusta poissaolot jatkuvat pitkään ja kielteinen suhtautuminen kouluun on vakavaa tai siihen liittyy muita vaikeita ongelmia, kuten depressiota tai toimimattomuutta perheessä, on ehkä tarpeen ohjata lapsi sekä vanhemmat psykiatriselle klinikalle ".
Oulun yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatri Irma Moilasen lastenpsykiatrian oppikirjaan kirjoittaman ohjeen mukaan tautiin nimeltä koulupelko ( synonyymit eroahdistushäiriö, separaatio-ongelma ) on vain yksi hyvä hoitotapa: lapsen huostaanotto ja sijoittaminen lastenpsykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle, jossa lapsi harjoittelee olemaan erossa isästään ja äidistään.
Koulukiusatun lapsen hoito lastenpsykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla silloin, kun diagnoosiksi oli asetettu F93.0, kesti yleensä vähintäänkin vuoden.
Itselleen tai muille vaarallisia koulua koulukiusaamisen vuoksi pelkäävät lapset eivät olleet. Se tarkoittaa, että ainoaa pätevää ja laillista mielenterveyslain mukaista syytä lapsen pakkohoitoon ei ollut.
Lasten vanhemmat harhautettiin, kiristettiin ja uhkailtiin allekirjoittamaan paperi, jonka mukaan lapsi oli vanhempien omasta yksinomaisesta vaatimuksesta pakkohoidossa psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla.
Sillä asiapaperilla vanhemmat menettivät kanteluoikeutensa lapsensa perusteettomasta pakkohoidosta ”hullujen huoneella”. Kunta sai yhdestä psykiatrisen sairaalan suljetulle osastolle koulun maineen säilyttämisen vuoksi piilotetusta lapsesta vähintään 1.200.000 markkaa vuodessa. Yhä edelleen koulukiusaamisen ratkaisumallien pääsääntö kiertää sitä ympyrää, että syyt kiusaamiseen löytyvät kiusaamisen uhrin kotoa.
Kiusaajaa ei saa edes sanoa kiusaajaksi, mutta uhrin kodin ja uhrin vanhemmat koulun väki ja ammattiauttajat oppilashuoltoryhmissä häpäisevät sujuvasti toinen toistaan karkeammalla tavalla.
Suomi tarvitsi perisuomalaisen diagnoosin koulussa pahoinpideltyjen lasten eliminoimiseksi yhteiskunnasta niin, että he eivät pääse pilaamaan koulun ja pitäjän mainetta".
Lastensuojelun asenneongelmat levinneet kouluihin
Lapsen paras- Yhdessä enemmän- hankkeen Mitä sulle- kuuluu- seminaarin kokemusasiantuntijat kiinnittivät aiheellisesti huomiota sosiaalialan ammattilaisten puutteellisiin tunnetaitoihin.
Lastensuojelun harjoittamassa tunnetaitojen (tunteiden ilmaisu ja hillintä) opetuksessa häiritsee sama manipulatiivinen asenteellisuus kuin tietoisuustaitojen opetuksessa. Opettajat eivät tunnu olevan tietoisia omista olettamuksistaan, taustaideologioistaan tai teorioidensa puutteista. Asiakkaiden kokemuksia ja tunteita pidetään sosiaalityössä "subjektiivisena" eli epä-älyllisenä ja lapsenomaisena reagointina ”osaamista” ja "oikeushyvää" huostaanottojen ja riskileimojen muodossa tarjoilevien sosiaalialan erityisosaajien objektiiviseksi oletettuun erityisasiantuntemukseen.
Sosiaalityöntekijän vanhempaan kohdistuvasta huolentunteesta tulee objektiivinen riskin osoitin ja huostaanottoperuste, vanhemman huoli lapsensa todistetustakin kaltoinkohtelusta sijaishuollossa taas kääntyy mielenterveysongelman ja viranomaisvastaisuuden osoitukseksi. Lastensuojelun laiminlyönneistä ja kaltoinkohtelusta kertominen tulkitaan vihapuheeksi ja lastensuojelun edunvalvojan määräämisperusteeksi.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lastensuojelun perinteisesti käyttämät keinot, vanhempien ja lasten syyllistäminen, ovat levinneet kouluihin. Huostaanotot ovat alkaneet kohdistua niihin lapsiin, jotka olisivat olleet oikeutettuja täysmääräiseen suojaan ja tukeen. Käytännön tukemisen sijaan maamme täyttyy paljosta puheesta, hankkeista, diagnooseista, kuntoutustarpeesta, mutta mitään ei yleensä tapahdu yksittäisen lapsen kohdalla.
" Tällä hetkellä valtaosa lakimiehen pöydälle päätyneistä huostaanotoista liittyy lapsen koulunkäynnin ongelmiin, puutteelliseen tai olemattomaan tukeen koulussa, opettajien julmiin asenteisiin, lapsen suoranaiseen ajojahtiin. Opettajat käyttävät lastensuojeluilmoitusta keinona saada oppilas pois luokasta ja he tietävät, että lastensuojelun kytkeminen asiaan yleensä toimii.
Lapsen hyvä opettaja on paras suoja lastensuojelulta. Väärien asenteiden ja huonojen opettajien karsiminen tulisi aloittaa itsetutkiskelulla. Mitä koulu voisi tehdä sen eteen, ettei yksikään lapsi joudu syrjäytetyksi opettajien takia? Miten kouluyhteisö voisi tukea jokaista nuorta myönteisellä tavalla, ettei yksikään nuori joudu opettajien ajojahdin takia huostaanotetuksi ja sen kautta syrjäytetyksi?
Tosiasia on, että vain murto-osa huostaanotetuista kykenee kasvamaan yhteiskunnan normaaliin jäsenyyteen. Tätä taustaa vasten lastensuojeluun turvautuvien opettajien toiminta näyttäytyy vieläkin kummallisemmalta. Onko asiassa lainkaan kyse lapsen parhaan hakemisesta? Jospa kyse onkin aivan muusta?
Opettajat ovat innolla ottaneet käyttöön lasten huoliluokittelun. Jos opettajat ovat hyväksyneet huoliluokittelun työkaluksi lasten osalta, mikseivät he soveltaisi sitä myös itseensä? Tällainen seulonta olisi avaus opettajien arvioinnille ja paljastaisi myös kuntien tavan hoitaa opetustoimen ja lastensuojelun asioita.
Ehdotan, että koulut listataan sen mukaan, kuinka monta lasta sieltä on seulottu lastensuojelun huostaanottamiksi. Vastaavasti listataan myös ne koulut, joista yksikään lapsi ei ole seulottu lastensuojelun huostaanottamaksi.
Näin voitaisiin saada selville paitsi muodollisesti pätevät, myös sopivat ja kykenevät opettajat. Huonot opettajat saadaan näin seulottua pois kouluista".
Kaikille muille kuin lastensuojelun rahoittajille on selvää, että jos lastensuojelubyrokraatit perustavat yhdessä lastensuojelujärjestöiksi tekeytyvien sijaishuollon piiloyritysten kanssa varhaisen puuttumisen hankkeen, tuloksena on vuorenvarmasti viranomaismielivallan ja sijoitusten lisääntyminen ja perheiden tarpeenmukaisten palvelujen väheneminen ja niihin pääsyn vaikeutuminen- olipa hankkeen nimi sitten Lapsen etu, Lapsen hyvä tai Lapsen paras.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä!
Ajattele ennen kuin lahjoitat/ äänestät.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lasten-ja-perheiden-ongelmat-vahenevat-sijoitukset-lisaantyvat-ilman-tietoa-sijoitussyista
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/varhainen-huoli-ja-puuttuminen-mielen-sairautta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kehittamisen-ihanteet-ja-todellisuus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kotiopetus-on-tuloksellista-ja-turvallista-miksi-lastensuojelu-piinaa-kotikoululaisia
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/kotikoulu-on-oiva-vaihtoehto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palveluihin-palaa-miljardeja-silti-nuoret-syrjytyvt
http://www.lokakuunliike.com/mirja-heleniuksen-blogi/-koulukiusaamisen-karut-kasvot
http://www.lokakuunliike.com/mirja-heleniuksen-blogi/portailla-parantunut-oppilas
http://www.lokakuunliike.com/mirja-heleniuksen-blogi/laki-on-niin-kuin-se-luetaan
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/koulukiusaaminen-rjhti-ksiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/ylojarvi-koulu-ja-lastensuojelu-piinasivat-perhetta-vuosia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/homeoireileva-lapsi-vietiin-psykiatriseen-hoitoon-aidin-tietamatta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/takaa-lapsille-koulutus-lopeta-sijaishuollon-rahoitus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tunnista-lastensuojelun-arviointibisneksen-valkopesuyritykset
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/aikuissosiaalityon-asiakkaat-saavat-omat-nallekortit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-tuomareina-helsingin-hallinto-oikeus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tunnetaidot-lastensuojelussa-julma-empatia-ja-kielletty-sympatia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi