
Monet sosiaalityössä toimivat tuntuvat olevan tietämättömiä rakenteellisen sosiaalityön luonteesta ja tarkoituksesta.
Yhä useampi sosiaalityöntekijä kertoo kannattavansa rakenteellista sosiaalityötä mutta tuomitsee samassa lauseessa sosiaalityön kritiikin ja asiakkaiden raportoinnin sosiaalityön väärinkäytöksistä.
Rakenteellinen sosiaalityö ymmärretään sosiaalityön imagonkiillotukseksi ja sosiaalityöntekijöiden ammatillisen edunvalvonnan välineeksi.
Rakenteellisen sosiaalityön menetelmistä tunnistetaan ainoastaan sosiaalinen raportointi ja sekin ymmärretään karkeasti väärin.
Käytetyin sosiaaliseksi raportoinniksi kuviteltu menetelmä sosiaalityössä lienee se, kun vääriä päätöksiään ja muita virheitään tunnustamaton sosiaalityöntekijä suuttuu siitä, että asiakas kertoo virheistä julkisesti facebookissa ja soittaa asian johdosta Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalveluun vaatien asiakkaalle rikostuomiota vihapuheesta ja kunnianloukkauksesta.
Yliopistotasolla sosiaaliseksi raportoinniksi kuvitellaan sitä, että sosiaalityöntekijöiden ammatillisen edunvalvonnan asiakseen ottanut sosiaalityöntekijä koostaa fabrikoiduista asiakirjoista ja jäävien lapsibisnesyrittäjien tekemistä arvioinneista riskejä paisuttelevan raportin vakuutellakseen lisäresurssien tarvetta. Tai lisäresursseja oikeuttaakseen haastattelee toisia sosiaalityöntekijöitä omasta työstään tai antaa heidän valita isosta pääosin tyytymättömien asiakkaiden perusjoukosta ne muutamat haastateltavat, joilla on kiitettävää palautetta, joka sitten yleistetään virheellisesti koskemaan koko perusjoukkoa tai palvelun laatua.
Tällä rikkinäisen puhelimen efektiä kertaavalla "tiedolla" ja "sosiaalisella raportoinnilla" sitten vinoutetaan palvelujen kehittäminen niin virasto- ja kaupunkitasolla kuin poliittisessa päätöksenteossa.
Sosiaalityön tiedonhankinta- ja tutkimuskäytännöillä on tuotettu ja tuotetaan osittaista, virheellistä ja vinoutunutta tietoa ja estetään asiakkaiden osallisuus ja palvelujärjestelmäpuutteiden ja väärinkäytösten ilmitulo. Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät johtavat myös virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka entisestään syventävät avunpyytäjien ahdinkoa.
Sosiaalihuoltolaissa velvoitetaan ammattilaisia tekemään rakenteellista sosiaalityötä eli raportoimaan työssä kohdatuista rakenteellisista ongelmista.
Uusi sosiaalihuoltolaki (1301/2014) 7§ edellyttää:
1) Tietoa asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista merkityksistä.
2) Tavoitteellisia toimia tarpeiden täyttämiseksi.
3) Asiantuntemusta päätöksenteon tueksi.
Varsinais- Suomen osaamiskeskus Vasson PRO SOS- hankkeen työntekijät Ville Santalahti ja Markku Hallikainen väittävät PRO SOS –osahankkeen avulla kehittäneensä "jäätävän yksinkertaisen rakenteen sosiaaliseen raportointiin".
Käytännössä se on sähköinen lomake, kehittäjien mukaan " kanava, jossa työssä havaitusta ilmiöstä kumpuavan toimenpide-ehdotuksen etenemiseen voi luottaa ja josta saa palautteen ja josta samalla saadaan kunnan hyvinvointikertomukseen pureksittua ja syvempää tietoa heikoimmassa asemassa olevista kuntalaisista. "
Lomakkeen ongelma on, etteivät Santalahti ja Hallikainen selvästikään tiedä minkälaisia rakenteellisia ongelmia sosiaali- ja terveyspalveluissa esiintyy. Lisäksi he ovat ymmärtäneet rakenteellisen sosiaalityön väärin tunnustaessaan, että sosiaalisen raportoinnin piiloajatuksena on sosiaalityön edunvalvonta ja imagon parantaminen.
Outo on myös käsitys sosiaalityön kehittämisestä ja hyvän käytännön rakentamisesta: "mallin kehittäminen vaatii edunvalvontaa, neuvottelua, brändin rakennusta… eli sitä kaikkea samaa, mitä sosiaalityön kehittäminen muutenkin vaatii tai vaatisi".
Heppoiselta tuntuu sosiaalityöntekijöiden mahdollisten hyvien käytäntöjen levittäminen: "Me sitten viedään nää eteenpäin maakunnan Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työryhmään."
Tässä "kehittäjien" rakenteellisen sosiaalityön väline sosiaaliseen raportointiin:
Olisi kiinnostavaa tietää miten ainoaan avoimeen vastausvaihtoehtoon mahtuvat päivittäin toistuvat, asiakkaiden raportoimat ongelmat: palveluntuottajien valvonnan puute, palvelujärjestelmän keskittyminen ongelmien ennaltaehkäisyn sijaan korjaaviin toimiin ja itsensä oikeuttamiseen ja ylläpitoon, medikalisointi lain velvoitteiden korvautuminen organisaatiokäytännöillä ja psykiatrisilla muotivirtauksilla, asiakkaiden syrjäyttäminen päätöksenteosta ja muusta osallisuudesta, väärin perustein tehty asiakashankinta ja palveluihin ohjautuminen, sosiaalityön väärien päätösten ja kirjausten oikaisun vaikeus, asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palvelujen puuttuminen, asiakirjafabrikointi tai yksityisten, jäävien palvelutuottajien sekaantuminen sosiaalityön prosesseihin esim. arviointiin?
Entä mihin kohtaan voi raportoida nopeasti sosiaalipalvelujärjestelmän kohtuuttomia päätöksiä ja institutionaalista identiteettiväkivaltaa (Metteri, 2012), riskileimoja (Harrikari, 2008 harhautunutta suojeluvaltaa (Alhanen, 2014), viranomaislähtöisyyttä ( Poikela, 2010), vihapuhetta (Oikeusministeriö, 2016), valvontapuutteita ( VTV; 2012), asiakirjaväärentämistä (Edvardsson, 2009; Kääriäinen), ammatillisuuspuutteita (Finnilä- Tuohimaa, 2009), asiakkaiden essentialisointia (Helne, 2002 , 2004, 2006; Hiltunen, 2015 ), tietopuutteita (Pekkarinen, 2011), köyhien kuritusta (Niemelä & Saari, 2013), sadistista vuorovaikutusta (Goffman, 1969 ), määrittelyongelmia ja vallankäyttöä (Hiitola, 2015), sukupuolittamista (Helen, 1997; Jokinen, 2010; Vuori, 2001) psykopatologisointia (Kivivuori, 1992,1996,1999,2003) etnistä syrjintää ( Pulma, 2006), väkivaltaista kasvatusta (Laitala & Puuronen, 2016) tai kaltoinkohtelua sijaishuollossa (STM; 2016)?
Mihin kohtaan kaavaketta ruksitaan yritykset periyttää huono-osaisuus ylisukupolvisesti, leimaaminen ja leimaamisen tuottamat itsensätoteuttavat profetiat, markkinoiden tarpeisiin poliittisilla päätöksillä luotu pysyvä asuntopula ja rakennetyöttömyys, riskiregiimi, ilman palvelunkäyttäjien osallisuutta tai lapsi- ja perhevaikutusten arviointia toteutettu lainsäädäntö, sijaishuollon ahneus, elinikäiset sosiaalirikosrekisterit, syrjäyttävä asiakassegmentointi, kohtuuttomat päätökset, seksuaalisen ja lähisuhdeväkivallan sekä neurologisen oireilun havaitsematta ja hoitamatta jättäminen, hallitsematon maahanmuutto, hyvinvointiyhteiskunnan muutos kilpailuyhteiskunnaksi, välittävien demokratioiden korvautuminen plutokratioilla ja eriarvoisuuden ja tuloerojen syveneminen?
Mitä on rakenteellinen sosiaalityö?
Rakenteellinen sosiaalityö on toimintaa, jonka avulla paljastetaan ja muutetaan ihmisten elämään vaikuttavia yhteiskunnan eriarvoistavia ja syrjiviä rakenteita (Mullaly 2007, 210–215).
Rakenteellinen sosiaalityö tuo esiin sorron muotoja, jotka vaikuttavat yksilöön ja sosiaalityöhön itseensä. Vuorovaikutus on aina vallankäyttöä ja etenkin rakenteellisessa sosiaalityössä tulee tutkia, miten tuota valtaa käytetään.
Rakenteellisessa sosiaalityössä tiedon tuottamiselle ja välittämiselle ominaista on marginalisoitujen näkökantojen esiintuonti ja sosiaalinen raportointi yksittäistapausten pohjalta.
Julkisuutta käytetään sellaisissa rakenteellisen sosiaalityön tavoitteissa, joihin henkilökohtainen vaikuttaminen ei sovellu tai muut menetelmät eivät ole tuottaneet toivottavaa lopputulosta (Tiitinen & Lähteinen, 2014, 193).
Anneli Pohjola (2011) jakaa rakenteellisen sosiaalityön neljään tehtäväalueeseen:
1) Tietotyöhön, joka on tiedon tuottamista ja välittämistä, epäkohtien osoittamista ja yhteiskunnan omatuntona toimimista 2) Strategiseen työhön, joka on mm. sosiaalista yhteiskuntapolitiikkaa, ratkaisuvaihtoehtojen hakemista ja vaikutusten arviointia 3) Inkluusiotyöhön eli osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollistamiseen ja 4) Oikeudenmukaisuustyöhön eli kansalaisten oikeuksien toteutumisen seurantaan ja edistämisteen.
Lokakuun Liike tarjoaa aivan ilmaiseksi työvälineen rakenteellisen sosiaalityön suunnitteluun ja toteuttamiseen:
Työkalu ei vaadi lainkaan kehittämis- tai projektirahoitusta tai lisävirkoja: ainoastaan kykyä ja halua pohtia rehellisesti seuraavia kysymyksiä ja etsiä niihin ratkaisuja.
Tietotyö
Mitä sosiaalityö on ja mitä teemme kun sanomme tekevämme sosiaalityötä? Mitä on tuottava työ sosiaalityössä ja miten sitä mitataan?
Kuka tuotti ja rahoitti saamamme koulutuksen, mikä koulutuksessa tulkittiin tiedoksi ja kenen/kenen rahoittamaa tietoa/ tutkimusta siinä käytettiin? Onko meillä välineitä tekstien kriittiseen lukutaitoon?
Onko yksikössämme huolehdittu siitä, että jokainen tuntee perustehtävänsä, alan uusimman tutkimustiedon, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen , sijaishuollon ohjeet, YK:n ohjeistuksen lapsen edun määrittelystä, lastensuojelulain, hyvän hallinnon periaatteet ja omansa alansa tieteelliset keskustelut?
Onko saamamme tieto luotettavaa ja ajantasaista? Onko käyttämäämme tietoon ja sen tuotantoon otettu mukaan kaikki asianosaiset? Minkälaisia dokumentteja tuotamme , kenelle ja miksi ja miten dokumenttien oikeellisuus ja oikaisut on varmistettu? Mihin dokumenttejamme käytetään ja mitä niistä seuraa asiakkaille?
Minkä ja kenen tiedon pohjalta käytössämme olevat toimintakäytännöt on kehitetty? Keitä ne palvelevat , palvelevatko ketään vai aiheuttavatko peräti negatiivisia vaikutuksia , miten näitä tutkitaan ja miten ja kenelle mahdollisista väärinkäytöksistä raportoidaan ? Mitä raportoinnista seuraa?
Onko toimintakäytännön taustalla lapsi- , perhe-, yhteisö- ( yhdyskuntatyö) tai ympäristövaikutusten arviointia ( ekososiaalinen sosiaalityö), isolla otannalla kerättyjä asiakaspalautteita tai muuta tutkimustietoa esim. vaikuttavuudesta? Mikäli näin ei ole, miksi ja kenen päätöksestä toimintakäytäntö on käytössä, paljonko se maksaa ja ketä se hyödyttää taloudellisesti?
Onko ennakkoarvioinneilla ja hyvinvointisuunnitelmilla/kertomuksilla todellisia vaikutuksia päätöksentekoon vai tehdäänkö päätökset ennen arviointien tuloksia ? Kuka viime kädessä vastaa päätöksenteosta ja päätösten seurauksista?
Strateginen työ
Mitkä ja kenen asettamat ovat työtämme ohjaavat päämäärät ja strategiat ja ketä ne palvelevat? Mitä ylipäätään on onnistuminen sosiaalityössä ja kuka onnistumisen määrittelee? Miten työmme vaikuttavuutta, prosesseja , rakenteita, resursseja ja henkilöstön uudistumista ja työkykyä tutkitaan ja seurataan? Onko olemassa tutkimustietoa siitä, että valitsemamme strategiat ovat toimivia ja johtavat toivottuihin lopputuloksiin?
Missä määrin strategiset tavoitteet on saavutettu työssämme ja ovatko tulokset toteutetun intervention vai jonkin väliintulevan muuttujan tuottamia ja miten tätä tutkitaan ja seurataan? Onko yksikössämme ylipäätään tuloksellisuusvelvollisuutta asiakkaille, vastuuta työn kehittämisestä ja tilivelvollisuutta rahoittajille? Onko/ asiakasvaikuttavuuden seuranta toteutettu?
Kuinka paljon tiedämme asiakasperheidemme arjesta tai ongelmien konteksteista esim. perheiden mahdollisuudesta käyttää joukkoliikennettä, saavuttaa palveluja tai ostaa edullista ja terveellistä ruokaa? Miten nämä on huomioitu toimintastrategioissamme?
Minkälaisia vaihtoehtoja käyttämillemme toimenpiteille on ja lasketaanko toimenpiteillemme vaihtoehtoisia kustannuksia? Mitä osia työstämme voisi vähentää / jättää kokonaan pois tavoitteiden saavuttamisen tehostamiseksi?
Inkluusiotyö
Mitä on osallisuus sosiaalityössä, miten sitä voi tutkia, mitata tai edistää? Kuka osallisuuden määrittelee ja miten? Onko asiakkaiden osallisuus aitoa vai kosmeettista?
Onko työssämme mukana palvelunkäyttäjiä ja heidän verkostojaan ja miten heidän osallisuuttaan sosiaalityön tiedontuotantoon, suunnitteluun, toteutukseen, seurantaan, valvontaan ja arviointiin tuetaan?
Onko osallisuus projektiluonteista vai onko sille luotu pysyvät rakenteet ja rahoitus?
Onko yksikössämme käytössä yhteistutkiminen ja - kirjaaminen?
Millä tavoin placematters- näkökulmaa opiskellaan ja toteutetaan työssämme? Onko asiakkaiden ympäristöön liittyvät osallistumisen esteet ja mahdollisuudet huomioitu työssämme? Entä esim. varallisuuteen, ikään, kielitaitoon, etniseen taustaan, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon tai toimintakykyyn liittyvät esteet, tarpeet ja mahdollisuudet? Korvaammeko vähävaraisten asiakkaiden matkakulut ja järjestämmekö lastenhoidon velvoittaessamme heitä osallistumaan moniammatillisiin kokouksiimme?
Mitä tarkoituksia ja päämääriä osallisuusretoriikka oikeasti palvelee? Perustellaanko sillä sosiaalityön lisäresursointia vai leikkausvaateita, inkluusiota vai eksuusiota, rakenteellista sosiaalityötä vai yksilöpsykopatologisointia, subjektiivisia oikeuksia vai yhteiskunnallisia velvollisuuksia, lainsäädännöllisiä velvoitteita vai niiden puutetta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta vai yksilövastuutusta, vapaaehtoisuutta vai pakkoa?
Onko asiakkaiden osallisuuden materiaalisia, sosiaalisia, psykologisia ja toiminnallisia resursseja ja strategioita tuettu ja varmistettu? Onko osallisuuden tueksi tarkkaa ja eriteltyä lainsäädäntöä ja operationaalistettavia diskursseja ja ohjeistusta marginalisoitujen yhdenvertaisuuden konkretisoimiseksi?
Oikeudenmukaisuustyö
Mitä oikeudenmukaisuus sosiaalityössä tarkoittaa ja mitä/ keitä koskee? Onko se armollista, jakavaa, korjaavaa, harmonisoivaa, itsenäistävää vai yksityisomistuksen tai tietyn poliittisen järjestelmän suojelua ? Onko se ansionmukaisuutta, ihmisoikeuksien toteutumista, lainalaisuutta, puolueetonta päätöksentekoa, yhdenvertaista kohtelua, mahdollisuuksien tai/vai lopputulosten tasa-arvoa, huolenpitoa heikommista , ihmisten mahdollisuutta saavuttaa täysi potentiaalinsa yhteiskunnassa tai sosiaalisten tai taloudellisten eriarvoisuuksien järjestelyä siten, että ne tuottavat huonoimmassa asemassa oleville suurimman mahdollisen hyödyn?
Noudatetaanko yksikössäni Gilliganilaista hoivan etiikkaa vai Kohlbergilaista oikeudenmukaisuuden etiikkaa? Minkälaisia pysyviä rakenteita sorron havaitsemiseen ja asiakkaiden raportoimien väärinkäytösten käsittelyyn, korjaamiseen ja hyvittämiseen on luotu ja pitää luoda? Kuinka paljon työtäni hallitsee sosiaalityöntekijöiden ammatillinen edunvalvonta ja edunvalvontapuhe ja mitä seurauksia tästä on asiakkaille ja sosiaalityölle tieteenalana?
Millaisia muutoksia sosiaalityöntekijöiden omassa toimintakulttuurissa ja virastojen, kuntien sekä oppilaitosten tasolla tarvitaan, jotta rakenteellisen sosiaalityön mahdollisuudet ja oikeudenmukaisuus toteutuvat paremmin, mikä muutoksia estää ja miten esteet voidaan ylittää?
Hallintokanteluja tutkineen Ritva Haapalan mukaan sosiaalityön asiakkaat jäivät vaille lakisääteisiä palveluja, heitä ei kuultu ja asiakirjoissa oli virheitä. Asiakkaiden tyytymättömyyden syyt liittyivät juuri menettelytapojen oikeudenmukaisuuteen, jakavaan oikeudenmukaisuuteen sekä vuorovaikutuksen oikeudenmukaisuuteen (Haapala, 2012, 112).
Gerald Leventhal (1980) esitti kuusi menettelytapojen oikeudenmukaisuuden (procedural justice) sääntöä:
1. johdonmukaisuus: menettelyä sovelletaan johdonmukaisesti kaikkina aikoina kaikkiin ihmisiin samoin.
2. puolueellisuuden estäminen: päätöksentekijällä ei saisi olla omia intressejä, ennakkoluulottomuus.
3. tiedon tarkkuus: menettelyn tulisi perustua oikeaan ja tarkkaan tietoon.
4. oikaistavuus: mahdollisuus oikaista päätöksenteon perustana olevia tietoja.
5. edustavuus: kaikilla joita asia koskee, on mahdollisuus vaikuttaa päätökseen.
6. eettisyys: menettelytapa ei sisällä vilppiä tai lahjontaa tai yksityisyyden loukkausta.
Leventhalin säännöt toteutuvat esim. lastensuojelussa vain satunnaisesti tai ei lainkaan.
Miksi asiakaslähtöisyyttä korostavat lastensuojelun tutkijat ja työntekijät unohtavat oikeudenmukaisuuden, vaikka se on merkittävin asiakkaiden tyytymättömyyden aihe?
Mitä onnistumisen edellytyksiä ylipäätään voi olla organisaatiolla, joka ei kerää, käytä eikä koe tarpeelliseksi sen paremmin asiakaspalautetta kuin tutkimustietoa ja jonka toimintakäytäntöihin eivät vaikuta edes EIT- tuomiot?
Monissa tutkimuksissa on todettu, että strategialla itsessään ei ole merkittävää ohjausvaikutusta sosiaalityöntekijöiden työhön, jossa tiedontuotanto ja -prosessointi perustuu usein organisaation tarpeisiin ja oman aseman oikeuttamiseen, asiakkaiden osallisuus jää pelkiksi pyhäpuheiksi, oikeudenmukaisuus ei toteudu ja rakenteellisen sosiaalityön työorientaatio puuttuu lähes täysin.
Sheffieldin sosiaalityön professori Kate Morris pohtii toimivatko sosiaalityöntekijät hyvistä aikomuksistaan huolimatta muutosten estäjinä kyvyttömyydessään irroittautua käsityksistään ja toimintamalleistaan ja aloittaa puhtaalta pöydältä.
Juuri sosiaalityöntekijöiden ammatillinen edunvalvonta hävitti perheiden konkreettisen tuen työntekijöiden pelätessä alansa statuksen ja palkan laskemista ja imagoa arkisena naisten työnä. Näin tapahtui mm. Imatralla ja aiemmin perhetyön rantautuessa Suomeen.
Nyt rakenteelliseksi sosiaalityöksi tai systeemiseksi toimintamalliksi naamioitu sosiaalityön edunvalvontajargon uhkaa syödä jo asiakkaiden luottamuksen ja sosiaalityön legitimiteetin ja kunnioituksen tieteenalana.
Miksi edes sosiaalityön kehittäjät ja tutkijat eivät tunnu haluavan/ kykenevän irroittautua kuplastaan?
Miksi rakenteellinen työote ei mene jakeluun sosiaalityössä?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaarinymmarretty-rakenteellinen-sosiaalityo
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lokakuun-liike-rakenteellista-sosiaalityota
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-on-onnistuminen-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lastensuojelun-valvonta-epaonnistuu