”Me ei aina psykiatrialta anneta lausuntoa lapsen psyykkisestä voinnista, vaikka lastensuojelu sitä toivoisikin; käyttäisivät sitä sitten kenties oikeudenkäynnissä.. Toki täällä ei siitä tykätä, että teksteistä saatetaan irrottaa osia, mitä ei ole tarkoitettu minkään lausunnon kokonaisuudeksi ( Sillanpää Merja, 2017, 56 ).
Moni aiemmin terve lapsi saa sijaishuollossa diagnoosin ja turhan tai vahingollisen lääkityksen. Tuomas Kurttilan mukaan lastensuojelussa on havaittu toimintatapa, jossa huostaanotetun lapsen sijoituspaikaksi on toivottu psykiatrista sairaalaa, vaikka lapsella ei ole psykiatrista sairaalahoitoa edellyttävää mielenterveyden häiriötä.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”nykypäivän huostaanottoihin liittyy miltei aina psykiatrinen lausunto, olipa lapsen käytöksen syy mikä tahansa. Sosiaalityöntekijät tuntevat suurta kiinnostusta erilaisiin terapioihin ja psykiatrisiin tutkimuksiin ja jopa määrittelevät itse lasten tai vanhempien terveydentilaa ja mielenterveyttä.”
Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen tutkimuksen mukaan kouluikäisten lasten huostaanotoissa lapsen mielenterveyteen vedottiin jopa yli kolmasosassa tapauksia ja ikäryhmässä 13–18-vuotiaat peräti puolessa tapauksista (Hiitola, Heinonen, huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko, hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008).
Sepitetty diagnoosi toimii huostaanottoperusteena, moninkertaistaa hoitovuorokausimaksut ja takaa sen, että lapsi pysyy sijaisperheessä 18- vuotiaaksi.
Sairauksien sepittely on mahdollistettu ja juurrutettu lastensuojelun rakenteisiin. Kuntaliitto varoittaa, että yksityisen palveluntuottajan osallistuminen lastensuojelun arviointiin voi tuoda tarpeettomia suosituksia ko. palveluntuottajan palvelujen lisäkäytöstä ja palvelutarpeen jatkumisesta.
Niin vanhempien kuin terveydenhuollon henkilökunnan olisikin syytä oppia tunnistamaan jääviydet ja valediagnoosit, yritykset korvata hoidon puutteita turhilla lääkityksillä ja yritykset tehdä terveistä lapsista sairaita sijaishuollossa.
Sairauden sepittäminen tai aiheuttaminen lapselle ( Münchausen by proxy, fabricated or induced illness in children, caregiver-fabricated illness in a child, factitious disorder by proxy / on another ja medical child abuse ) on kaltoinkohtelun muoto, joka on usein erittäin vaikea tunnistaa.
Suomessa tunnistamista haittaa se, että lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeet ovat usein yhteydessä sijaishuollon edunvalvontaan ja niin ohjeet kuin koulutukset kiistävät tutkimustiedon vastaisesti mahdollisuuden sijaishuollossa tapahtuvaan kaltoinkohteluun (kaltoinkohtelemattomuusolettama). Toisin kuin ulkomaisissa tunnistusohjeissa yhdessäkään suomalaisessa ohjeessa ei mainita potentiaalisena epäiltynä sijaisvanhempaa tai muuta lastensuojelun palveluntuottajaa. Osa kouluttajista on itse osallistunut lasten diagnoosien ja potilasasiakirjojen fabrikointiin. Kaltoinkohtelun tunnistusta opettavat ja tutkivat tahot voivat ohjata epäilemään homehaittojen kanssa kamppailevaa yksinhuoltajaäitiä lapsensa sairauksien sepittäjäksi mutta saattavat kiistää sepitetyllä oirehdinnalla noin 200 000 euroa yhdestä sijoitetusta ansaitsevan sijaisvanhemman ja noin 1000 000 euroa sijoitetusta ansaitsevan perhekotivanhemman sepittelyn silloinkin kun siitä on näyttöä.
Lapselle sepitetyssä tai aiheutetussa sairaudessa aikuinen pyrkii saamaan lapsen näyttämään todellista sairaammalta ja hankkimaan perusteetta tutkimuksia ja hoitoja.
Sepittämisessä oireet ovat väärin kuvattuja, liioiteltuja tai keksittyjä. Lapselle sepitettyjen ja aiheutettujen sairauksien kirjo ja vakavuus vaihtelevat. Jatkumon toisessa päässä on äärimmäinen laiminlyönti ja toisessa päässä aktiivinen lapseen kajoaminen esimerkiksi myrkyttämällä.
Lapselle sepitetyssä tai aiheutetussa sairaudessa lapsen hoitaja esim. sijaisvanhempi väittää lapsen olevan sairas ja oireilevan, aiheuttaa tälle itse traumoja ja/tai vammoja ja fabrikoi tämän asiakirjoihin kuviteltuja sairauksia. Näin sepittäjä yrittää saada oikeutuksen aiemmille päätöksilleen ja toimilleen, taloudellista tai sosiaalista etua, erityishuomiota ja "kärsivän" tai "kuormitetun" uhrin ja lapsen pelastajan tai hyväntekijän statuksen. Lapselle voidaan fabrikoida sairaus myös hänen uskottavuutensa mitätöimiseksi tapauksissa, joissa lapsi on todistanut rikoksia tai väärinkäytöksiä sijaishuollossa.
Tutkijat Tom Arnkil ja Kai Alhanen ovat kiinnittäneet huomiota lastensuojelussa ja opetustoimessa tapahtuvaan lasten diagnosointiin. He arvioivat viranomaisten mutudiagnoosien motiiviksi keskinäisen yhteisöllisyyden lisäämisen: ”Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.”
Sairauksien sepittelyyn lapsille liittyy usein kemiallinen väkivalta.
Monissa ulkomaisissa lastensuojelututkimuksissa on kiinnitetty huomiota paitsi huostaanotettujen laajamittaiseen fyysiseen, psyykkiseen ja seksuaaliseen pahoinpitelyyn sijaishuollossa myös sijoitettujen turhaan ja runsaaseen lääkitykseen, joka täyttää kemiallisen väkivallan tunnusmerkistön. Myös Suomessa lasten ja nuorten psyykelääkitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti lastensuojelun arviointi- ja seulausvimman ja varhaisen puuttumisen ideologian myötä. Lastenpsykiatrian avohoitokäynnit lisääntyivät 76326:sta (vuonna 1997) 194570:een vuonna 2014 ja nuorisopsykiatrian 66 655:sta (1997) 287 512:een (2014).
Päivi Santalahden ja Andre Souranderin katsauksen mukaan (Onko lasten psykiatrinen sairastavuus lisääntynyt?, Duodecim 13/2008, s. 1499-1506) keskushermostostimulantteja määrättiin vuonna 2000 kaikkiaan 200:lle alaikäiselle, vuonna 2005 jo 2500:lle.
Santalahti ja Sourander toteavat että lääkehoidon määrän lisääntyminen ei heijasta ala-ikäisten psyykkisten oireiden määrän muutosta.
Tilanteeseen, jossa lapselle sepitetään tai aiheutetaan sairaus, liittyy todellisia haittoja ja riskejä lapsen kasvulle, kehitykselle, terveydelle ja turvallisuudelle. Ne voivat kohdistua fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä päivittäiseen elämään ja toimintakykyyn. Lapsen normaali elämä häiriintyy usein vakavasti. Koulunkäynti ja harrastukset saattavat jäädä jopa kokonaan. Lapsen sosiaaliset suhteet kärsivät, ja hän erkaantuu tarpeettomasti toimintaympäristöstään pitkien sairaalahoitojen ja tutkimusten, koko lapsuuden kestävien huostaanottojen tai sijaisvanhemman asettamien rajoitteiden vuoksi. Erityisen traumaattisia lapsille ovat valheelliset insestiepäilyt ja yritykset lavastaa heille hyväksikäytetyn identiteetti.
Lastensuojelututkimukset tarjoavat yhdenmukaista ja kansainvälisesti yhtäpitävää näyttöä siitä, että sijoituksilla on negatiivisia vaikutuksia sijoitettujen koulutusuriin (Altshuler, 1997; Parrish et al., 2001; Finkelstein 2002; Weinberg, Zetlin, & Shea, 2003 ; Burrell 2003; Ploug 2003; Christoffersen 2003; Lips 2007; Clausen & Kristofersen 2008; Vinnerljung & Sallnäs 2008 ;Tideman ym. 2011, Berlin ym. 2011 ).
Sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointi-tutkimuksessa kerrotaan, että Suomessakin sijoitetut nuoret kohtaavat väkivaltaa tai sen uhkaa vanhempansa kanssa asuvia nuoria enemmän.
Miksi kukaan ei ole tutkinut sijoitettujen katkenneiden koulutuspolkujen, koko lapsuuden mittaisiksi venytettyjen huostaanottojen ja räjähdysmäisesti lisääntyneiden lääkitysten yhteyttä sijoitetuille sijaishuollossa sepitettyihin tai aiheutettuihin sairauksiin? Mielenkiintoista olisi tutkia myös missä määrin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö itse osallistuu sepittelyyn ja mahdollistaa sen.
Miten tunnistaa sairauksien sepittely sijaishuollossa
-Aiemmin tervettä lasta ja hänen biologisia vanhempiaan aletaan seuloa tarmokkaasti sijaisvanhempien pyynnöstä ja viedä erilaisiin leimaaviin ja turhiin tutkimuksiin
-Sijaisvanhemmat pyrkivät vakuuttamaan sijoittavan sosiaalityöntekijän ja terveydenhuollon henkilöstön siitä, että lapsi on sairas/vaurioitunut ja että sairaus/vaurio on vanhempien aiheuttama
-Sijaisvanhemmat tarjoilevat kaikille sijoitetun kanssa työskenteleville väärää tietoa kiintymyssuhteista ja pyrkivät vakuuttamaan, että lapsi kärsii kiintymyssuhteen häiriöstä. Tavallisimmin väitetään, että lapsi on organisoitumattomasti tai ristiriitaisesti kiintynyt ja tätä valediagnoosia käytetään myös laittomien tapaamisrajoitusten perusteluna
-Sijaisvanhemmat pyrkivät estämään sijoitetun yhteydenpidon sukulaisiinsa ja muihin läheisiinsä esim. entiseen sijaisperheeseen
-Sijaisvanhemmat/sosiaalityöntekijä pyrkivät ystävystymään hoitohenkilökunnan kanssa mutta estämään second opinionin ja lapsen kontaktit hoitotahoille, jotka eivät tue heidän näkemyksiään ja pyrkimyksiään
- Sijaisvanhemmat pyrkivät täyttämään lapsen asiakirjat mutudiagnooseilla ja hämärillä oirekuvauksilla. Usein kaltoinkohtelijoilla on lääketieteellistä tietämystä, ja huomattavalla osalla heistä (14–30 %) on terveydenhuollon koulutus
- Sijaisvanhemmat pyrkivät ennakkotiedottamaan lasta tutkivia tahoja ja varmistamaan, ettei tutkimuksia tehdä koskaan puhtaalta pöydältä
-Sijaisvanhemmat eivät salli ammattilaisten tavata lasta kahden kesken vaan ovat aina sijoitetun mukana
- Sijaisvanhemmat eivät salli lapsen puhua itse vaan puhuvat tämän puolesta, " sanoittavat" tämän hiljaisuutta ja valehtelevat lapsen sanoneen asioita, joita tämä ei ole sanonut
-Mikäli lapsella epäillään neurologista häiriötä, sijaisvanhempi/sosiaalityöntekijä estää asianmukaiset neurologiset tutkimukset ja pyrkii asettamaan lapselle psykiatrisen diagnoosin
- Sijoitettu hiljennetään uhkaamalla, ettei tämä näe läheisiään mikäli puuttuu sijaisvanhempien valehteluun
-Sijaisvanhemmat käyttävät/ ovat käyttäneet laittomia tapaamisrajoituksia ja pyrkivät medikalisoimaan lapsen luonnollisen koti-ikävän
-Mikäli lapsi kiistää hänelle sommitellun diagnoosin/sairauden ja oletetun aiemman kaltoinkohtelun, sijaisvanhemmat väittävät lapsen valehtelevan ja olevan "lojaliteettiristiriidassa" biologisiin vanhempiinsa
-Sijaisvanhemmat etsivät ja saavat fabrikoinnilleen ja sepittelylleen tukea lastensuojelujärjestöiksi tekeytyviltä sijaishuollon piiloyrityksiltä
-Sijaisvanhempien sepittelyn tuloksena lapsi on päätynyt esim. Pelastakaa Lapset ry:n SILTA- tai PERHOS-ryhmiin, joissa lapsen elämäntarinaa aletaan "eheyttää" eli lapselle pyritään rakentamaan sijaisvanhempien sepittelyä vastaava kaltoinkohdellun lapsen identiteetti
-Sijaisvanhemmat hankkivat lapselle turhan tai väärän lääkityksen
- Sijaisvanhemmat hankkivat lapselle omia näkemyksiään puoltavan terapeutin ja turhan terapian. Usein lapselle palkataan psykoanalyyttisesti orientoitunut psykoterapeutti ja terapiaksi Theraplay
- Sijaisvanhemmat painostavat terapeuttia tai sosiaalityöntekijää tuottamaan haluamiaan kirjauksia ja lausuntoja tai irroittelevat lausunnoista lauseita omiin tarkoituksiinsa pyrkiessään koko lapsuuden mittaiseen huostaanottoon, korotettuihin vuorokausimaksuihin ja pelastajan statukseen usein onnistuen pyrkimyksissään
-Kirjallisuuden mukaan sepittelytapauksissa toinen vanhempi on usein sekä fyysisesti että emotionaalisesti etäinen muusta perheestä. Kati Hämäläinen huomasi väitöskirjatutkimuksessaan, että sijoituksen myötä lapset eivät välttämättä saaneetkaan sijaisvanhempia vaan pelkän sijaisäidin. Sijaisisän rooli lasten elämässä jäi epäselväksi
-Sijoitetun "oireilu" loppuu kuin seinään sijaishuoltosopimuksen päättyessä
Terveydenhuollon henkilöstön kannattaa huolestua jos:
Lapselle oireita aiheuttavalla tai sepittävällä henkilöllä on tarve saada terve lapsi näyttämään sairaalta tai sairas lapsi sairaammalta kuin mitä tämä on esim:
- Sijoitettu ei pääse vastaanotolle ilman sijaisvanhempia
-Neurologisesta häiriöstä epäiltyä lasta ei päästetä asianmukaisiin tutkimuksiin
- Aiemmin terveen ja koulussa menestyneen lapsen vointi ja koulumenestys on romahtanut sijaishuollon aikana
-Lapsi ei ole päässyt sijaishuollossa kouluun
- Ennen lapsen tapaamista sosiaalitoimesta tai sijaisperheestä lähetetään "ennakkotietoja" jotka perustuvat psykoanalyyttiseen jargoniin tai sijaisvanhempien kertomiin
-Tiedot lapsen sairastumisesta, oireista ja/tai löydöksistä ovat väärin kuvattuja, liioiteltuja ja/tai keksittyjä
-Lapseen on kajottu esimerkiksi ylilääkitsemällä, myrkyttämällä, tukehduttamalla, aiheuttamalla vammoja, ylensyöttämällä, pitämällä vajaaravitsemuksessa tai jättämällä sairauksia hoitamatta
- Sijoitettu on peloissaan eikä uskalla puhua ja sijaisvanhemmat pyrkivät puhumaan sijoitetun puolesta ja laittamaan sanoja sijoitetun suuhun
- Sijaisvanhemmat ja sosiaalityöntekijä yrittävät vaikuttaa diagnosointiin ja lausuntoihin tai pyrkivät vaihtamaan omia näkemyksiään myötäilettömän terveydenhuollon työntekijän toiseen
-Sijaisvanhemmat ja sosiaalityöntekijä yrittävät määrätä sijoitetun tutkimusten ajankohdan esim. kiireellisen sijoituksen tai muun itseaiheuttamansa traumatisoivan tapahtuman yhteyteen. Toistuvat erottamiset vanhemmista esimerkiksi toistuvat testit tai sijoitukset itsessään aiheuttavat organisoitumattomaksi luokiteltua käyttäytymistä. Tämän takia esim. sijoitetun, vanhemmistaan erotetun lapsen arvioiminen antaa harhaanjohtavan kuvan lapsi- vanhempi - suhteen laadusta
- Sijoitetulle on sommiteltu tai halutaan sommitella erittäin harvinaisia ja vakavia diagnooseja esim. dissosiaatiohäiriötä
- Sijoitetulle on tarjoiltu tai pyritään tarjoamaan kiintymyssuhdehäiriöisen identiteettiä, sijaisvanhempien mutudiagnooseja tukevaa terapiaa, jonka vaikuttavuus on todettu huonoksi esim. Theraplayta tai vaarallisiksi todettuja kiintymyssuhdeterapioiden johdannaisia esim. DDP:tä josta American Professional Society on the Abuse of Children (APSAC) varoittaa
-Sijoitetulle on hankittu tai pyritään hankkimaan turha tai vahingollinen lääkitys
-Lapsen oireilusta ei ole muita todisteita kuin sijaisvanhemman tai sosiaalityöntekijän kertomus
-Lapsella on paljon aiempia tutkimuksia ja osastojaksoja, joihin liittyy outoa oireilua eikä osastohoito poista lapsen oireilua
-Sijaisvanhemmat ja sosiaalityöntekijä esittävät uusia sairausepäilyjä sitä mukaa kun edelliset osoitetaan turhiksi
-Sijaisvanhemmat ja sosiaalityöntekijä vaativat lapsen kiintymyssuhdetestausta käyttäen riskifaktoreita riskimarkkereina
-Myös sijaisperheen muilla sijoitetuilla on epätavallisia sairauksia tai sijaisperheessä on tapahtunut sijoitetun pahoinpitely tai kuolema
-Sijoitetun vointi paranee sairaalassa mutta huononee uudelleen sijaisperheeseen palautettaessa
- Lapsen syljessä, virtsassa tai veressä on lääke- tai huumejäämiä, vaikka lapsi ei ole liikkunut sijaiskodin ulkopuolella eikä hänellä ole reseptilääkitystä tai mikäli lapsella on reseptilääkitys, lääkepitoisuudet eivät vastaa lääkehoitosuunnitelmaa
-Lapselle ei ole annettu sijaishuollossa hänen tarvitsemaansa terveydenhuoltoa eikä hänen tarvitsemaansa ruokavaliota noudateta
-Lasta on nälkiinnytetty
Miten toimia epäilyn herätessä?
Mikäli terveydenhuollon työntekijä törmää tällaiseen tilanteeseen, hän voi auttaa sijoitettua vaatimalla saada tavata/tutkia sijoitettu kahden kesken, ottamalla sijoitetun osastojaksolle ja kieltämällä/ pyrkimällä rajoittamaan ja valvomaan sijoitetun kontakteja sijaisvanhempiinsa. Osastojaksoa voidaan hyödyntää tilanteen rauhoittamisessa ja selvittelyssä ja mahdollisen rikostutkinnan käynnistämisessä.
Jos keskustelu sijaisvanhemman kanssa ei auta tai jos epäillään aktiivista lapseen kajoamista (aiheutettu sairaus), on syytä tehdä rikosilmoitus. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen ei välttämättä johda mihinkään sillä sosiaalityöntekijä saattaa puolustaa sijaisvanhempia kieltäytymällä kirjaamasta lastensuojeluilmoitusta tai fabrikoimalla lapsen asiakirjat.
Suomen tunnetuimmassa ja traagisimmassa sepittelytapauksessa edes lukuisat biologisen äidin ja viranomaisten raportoimat kaltoinkohteluhavainnot ja lastensuojeluilmoitukset eivät auttaneet lastensuojelusukuun kuulunutta Eerika- tyttöä. Mitkään salassapitopykälät eivät olisi estäneet virkamiehiä uskomasta ammattilaisten ja Eerikan biologisen äidin havaintoja mutta lastensuojelu päätti uskoa mielummin Eerikan isän ja sosiaalialan johtotehtävissä toimineen isän äidin kertomusta.
Sepittelytapauksissa ensisijaista on pyrkiä varmistamaan lapsen turvallisuus ja lääketieteellisesti adekvaatti hoito.
Syytä on myös lukea läpi lastensuojelun asiakirjat ja lausunnot fabrikoinnin varalta ja vaatia korjattavaksi /poistettavaksi virheet ja terveydenhuollon henkilöstön kertomiksi kirjatut väittämät, jotka eivät pidä paikkaansa. Mikäli asiakirjojen virheellisiä väittämiä ei korjata he päätyvät hallinto- oikeuteen perusteiksi lapsen huostaanoton jatkamiselle kaltoinkohtelevassa sijaisperheessä.
On tärkeää käydä läpi lapsen koko sairaushistoria ja hankkia potilasasiakirjat häntä hoitaneista terveydenhuollon yksiköistä. Hyödyllistä on hankkia tietoa myös lapsen voinnista koulussa tai päivähoidossa ja verrata lapsen vointia ennen sijoitusta vointiin sijoituksen aikana. Lapsen seuranta ja hoito tulee keskittää yhteen paikkaan, esimerkiksi pediatriseen yksikköön ja tutkimukset yksikköön, jossa on oikeuspsykiatrista osaamista.
Tapauksissa, joissa kaltoinkohtelevat sijaisvanhemmat ovat saaneet tuekseen myös sosiaalityöntekijän, sosiaalityöntekijä tulee vaihtaa.
Sosiaalityössä edes terveydenhuollon perustavinta eettistä ohjetta " do no harm" ei sisäistetty eikä noudateta. Oikeusturvapuutteiden ja pahenevien väärinkäytösten poistamiseksi ei tehty mitään konkreettisia toimenpiteitä. Lastensuojelun korporatistinen eturyhmätalous lukuisine järjestöineen on pitänyt huolta sijaishuollon liiketoiminnan edistämisestä ja asiakkaiden kaltoinkohtelun ja oikeusturvaongelmien jatkumisesta.
"Osaamisen taso on kirjava, ja alueelliset vaihtelut ovat suuria. Työntekijät vaihtuvat alinomaa. Lapsia sijoitetaan ilman riittäviä somaattisia ja/tai psykiatrisia tutkimuksia. Teoreettinen tietämys lapsen kehityksestä ja sen häiriöistä voi olla olematonta. Huolellisten tutkimusten perusteella laadituilla lausunnoilla ei aina ole lastensuojelussa mitään merkitystä, vaan lapseen ja perheeseen kohdistetaan mielivaltaisia ja haitallisia toimenpiteitä ", myöntää jo Jari Sinkkonenkin.
Sosiaalihuolto ja sen työntekijät käyttävät härskisti valtaansa sijaishuollon hyväksi. Terveydenhuolto ja sen työntekijät voisivat alkaa käyttää valtaansa lasten hyväksi kieltäytymällä lapsia leimaavista asiakirjamerkinnöistä, lausunnoista, tutkimuksista ja diagnooseista, poimimalla sijoitetut turvaan kaltoinkohtelevista sijaisperheistä, oikaisemalla lastensuojelun/sijaisperheiden fabrikoimat asiakaskirjaukset ja saattamalla laittomuuksiin syyllistyvät sijaishuollon toimijat laillisuusvalvonnan ja kanteluviranomaisten ulottuviin.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lasten-palveluiden-saatavuus-heikentynyt-ongelmana-laittomat-huostaanotot-ja-jaavit-palvelutarpeen-arvioinnit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/toimittajat-ja-tutkijat-tautimarkkinoijina
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/hullun-leima-huostan-oikeuttajana
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-sadistinen-kiristys
https://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema-2
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityo-karsii-munchhausenin-oireyhtymasta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/monitoimijainen-arviointi-unohtaa-perheiden-oikeusturvan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-seuraa-valheellisesta-insestisyytteesta-ja-puoskaroinnista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-kiireellisesta-sijoituksesta-tehdaan-pysyva-huostaanotto
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-ja-psykiatrian-rajapinta-on-tuulinen-paikka-potilaalle
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kemiallinen-vakivalta-lastensuojelussa-tunnistusohjeet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hackneyn-mallin-negatiiviset-seuraukset-nakyvat-jo
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palveluihin-palaa-miljardeja-silti-nuoret-syrjytyvt
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopio-maksaa-lahes-50-000-euroa-perheen-hajottamisesta-ja-noyryyttamisesta-sitran-rahoittamassa-perhekuntoutuksessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma