Sosiaalinen tekijä- blogin kirjoittajien Mari Suonion ja Frida Rönnholmin mukaan "Näyttää siltä, että seksuaalisuudesta puhuminen ei ole luonnollinen osa sosiaalityötä ja että "sosiaalityössä seksuaalisuus usein unohdetaan." 

Väittämä seksuaalisuuden unohtamisesta sosiaalityössä on vähintäänkin outo. Juuri seksuaalisuus on aina ollut ja on edelleen keskeinen osa sosiaalityön poikkeavuuden tuottamista; asiakkaiden valikointia, valvontaa, määrittelyjä, toimenpidevaihtoehtoja ja päätösten perusteluja. Sosiaalityön työnsisältö on alusta asti ollut köyhien elämäntavan, erityisesti köyhien naisten seksuaalisuuden valvontaa. Sosiaalisen kontrollin mekanismeilla eli valvonnalla ja määrittelyillä tuotettiin ja tuotetaan poikkeavuutta, joka puolestaan luo ja määrittää seksuaalinormeja. 


Viranomaiset poikkeavuuden tuottajina 

Tutkija Päivi Pukeron mukaan poikkeavaksi leimautuminen johti 1800-luvun loppua kohden yhä useammin laitossijoitukseen. Naisille ja miehille annettiin erilaisia merkityksiä sukupuolen mukaan. Naisiin liitettiin seksuaalisuutta koskevia ominaisuuksia, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon. Miehiä kuvattiin luonteeseen tai työkykyyn liittyvin termein, joita olivat esimerkiksi laiska, sairaalloinen, epäilyttävä tai tottelematon. Kuulusteltavat tai tuomitut lähetettiin erilaisiin laitoksiin heidän poikkeavuutensa perusteella. 

Kansalaisten kasvavassa luokittelussa oli nähtävissä piirteitä medikalisaatiosta ja tulevasta sosiaali- ja hyvinvointivaltiosta, jossa sosiaaliviranomaisten palvelut ja viranomaiset toimivat poikkeavuuden tuottajana ja syrjäytyneiden uran ylläpitäjänä (Pukero, 2009, 67). Varsinkin naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiin Suomessa vasta 1986. 


Pahaa perimää metsästämässä

Sosiaalityössä seksuaalisuutta käsitellään usein perimän ja suvunjatkamisen yhteydessä. Suomessa säädettiin oletetun pahan perimän hillitsemiseksi vuonna 1935 laki, jonka avulla ihmisiä voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Steriloinneista luovuttiin vuonna vasta 1969. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin yli 7 500 ihmistä rotuhygieenisten, noin 43 000 lääketieteellisten, yli 3 000 sosiaalisten ja parisataa muiden syiden perusteella. Valtaosa steriloiduista oli naisia, joista osalla oli jo aviottomia lapsia. 

Nykyisin lastensuojelussa puhutaan huonosta sosiaalisesta perimästä ja ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä. Vanhat rotuhygieniset näkemykset elävät edelleen mm. sijaisperhevalmennuksissa.

Dosentti Matti Rimpelä puhuu lasten ja nuorten palvelujen vanhentuneesta, kriisiin ajautuneesta paradigmasta ja väittää, että lastensuojelusta on tullut häiriönmetsästystä. 

Varatuomari Leeni Ikosen mukaan lastensuojelutyössä mahdollistuu kontrolloimaton vallankäyttö, joka imee alalle myös auttamistyöhön sopimattomia yksilöitä. ”Näkymättömiä väkivallan merkkejä metsästävien lastensuojelijoiden aika kuluu erilaisten arvioinnin menetelmien kehittelyssä. Näissä nykyajan noitavainoissa saatetaan lastensuojelun moniammatillisissa tiimeissä luoda mielikuvitusrikkaita ”todisteita” vanhempien syyllisyydestä. Tässä puuhastelussa saattaa käydä niin, että todellisessa vaarassa oleva lapsi jää ilman apua. Esimerkiksi 8-vuotiaan Eerikan annettiin kuolla lastensuojelijoiden ympäröimänä.”


Luokkahierarkiaa uusintamassa

Sosiaalinen tekijä blogistit mainitsevat, että ”seksuaalietiikan periaatteisiin kuuluu, että jokaisella on oikeus toteuttaa itseään, kunhan käytös ei ole loukkaavaa, riistävää tai lainvastaista suhteessa muihin." Tämä periaate ei tunnu kuitenkaan koskevan lastensuojelun asiakastyttöjä tai -naisia: 

Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista." 


Seksuaalisuus huostaanoton kriteerinä

Sosiaalinen tekijä blogin kirjoittajat väittävät, että "Nuorten kanssa työskennellessä seksuaalisuuden kysymykset kytkeytyvät vahvasti identiteettiin ja kasvun sekä kehityksen tukemiseen. Miksi sosiaalityö on vaiennut aiheista?" ja "Näyttää siltä, että seksuaalisuudesta puhuminen ei ole luonnollinen osa sosiaalityötä." 

Sosiaalityössä kyllä puhutaan seksuaalisuudesta mutta keskustelun taustalla vaikuttavia arvoja ja ideologioita ei avata eikä tutkita. Kaiken, epäeettisen ja laittomankin viranomaistoiminnan pyhittää väittämä lapsen edusta. Sosiaalityössä edelleenkin kontrolloidaan varsinkin tyttöjen seksuaalisuutta ja se on myös keskeinen huostaanoton kriteeri. 

Anna Kontula kertoo: "Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä. 

Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä. 

Perehtyessäni lastensuojeluun olen huomannut, että yksi suuri kuilu päättäjien ja nuorten välillä liittyy tapaan, jolla nuorten seksikokemuksista puhutaan sosiaalipoliitikkojen kesken. Meillä on tiedossa, että suomalaiset naiset menettävät neitsyytensä keskimäärin 16-vuotiaina, ja että vähemmän koulutetuissa perheissä seksikokeilut alkavat aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuissa. Näiden tietojen perusteella voidaan olettaa, että melkoinen osuus tytöistä aloittaa seksisuhteet alle laillisen kuudentoista vuoden rajan ja että erityisen tyypillistä se on työväenluokkaisissa perheissä. Siitä huolimatta alle 16-vuotiaan seksuaalista aktiivisuutta pidetään ilmeisenä ”ongelmanuoren” merkkinä, joka oikeuttaa viranomaisinterventioon. 

Erityisen ikävää tämä on tietenkin siksi, että kyse on edelleen nimenomaan tyttöjen seksuaalisuuden kontrolloinnista. En ole törmännyt tapaukseen, jossa poikien varhaisia kokeiluja nähtäisiin ongelmana. Tämä on erityisen kummallista viimeaikaisen tutkimuksen valossa, jonka mukaan 8-luokkalaisista (n. 14-vuotiaista) pojat olivat kokenet vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin. Siis: tyttöjen seksuaalinen aktiivisuus on ongelma silloinkin, kun se tapahtuu omasta halusta, poikien ei edes silloin kun se on tapahtunut nuoren tahdon vastaisesti. Millä vuosisadalla me oikein eletään?" 


Tytöt ”puuttumisen” kohteina

Lastensuojelussa varhaiseksi puuttumiseksi kutsutun toiminnan lähtökohta, sisältö ja moraalinen oikeutus on kyseenalainen, sillä puuttumista harjoittavat usein epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen omaavat jäävit henkilöt vailla valvontaa, tutkimustietoa, näyttöä puuttumisen tuloksista tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.

Sosiaalityön tutkija Kati Kataja päättelee väitöskirjatutkimuksessaan yhä useampien nuorten, erityisesti tyttöjen tarvitsevan lastensuojelun apua ongelmiinsa. 

Lastensuojelun toimintatapoja tuntevalle on selvää, ettei siitä, että yhä useampi nuori päätyy lastensuojeluun voi vetää johtopäätöstä, että yhä useampi nuori tarvitsisi juuri lastensuojelun apua. Yhtä hyvin voisi väittää, että käsitys puuttumista tarvitsevista ongelmista on muuttunut, perheiden seulonta on tehostunut, lastensuojelun asiakashankinta on tehostunut, huostaanotoista on tullut ensisijainen/ainoa tarjottava toimi tai että yhä useampi peruspalveluja tarvitseva nuori ei niitä saa vaan ohjataan lastensuojeluun.

Oletus tyttöjen kasvaneesta lastensuojelun tarpeesta on perustelematon.

Selittäisikö tyttöjen kasvanutta huostamäärää pikemminkin kehityksen vaarantamisen sukupuolitettu ja seksualisoitu kaksoisstandardi, tyttöjen kovempi kontrolli ja tiukemmat käytösnormit tai tyttöjen tehostettu sosiaalistaminen avunhakemiseen ja avautumiseen tai tyttöjen heikompi vastarinta ehdotettuja interventioita kohtaan ja suurempi kysyntä asiakkaina?


Palvelujärjestelmä uhriuttaa uudelleen

Seksuaalisuus määrittyy sosiaalityössä usein ongelmana, uhriutena ja uhriposition kautta. Pahoinpidellyt tai seksuaalirikosten uhreiksi joutuneet eivät kuitenkaan lukuisten tutkimusten (esim. Husso, Honkatukia, Laitinen, Piispa, Näre) mukaan saa tarvitsemaansa apua sosiaalipalvelujärjestelmästä.

Avun sijaan palvelujärjestelmä usein uhriuttaa heidät uudestaan. Tässä nuoren naisen ja hänen vanhempiensa kertomus siitä, mitä tapahtuu kun nuori avautuu viranomaiselle kokemastaan seksuaalisesta väkivallasta. Nuoren tapaus kuvastaa hyvin nykypäivän lastensuojelun tilaa eikä ole mikään harvinainen poikkeus. Harvinaista on vain se, että nuori sai oikeutta ja kotiutettiin: Kristan tarina I: Hyväksikäytetty tyttö huostaan

Naantalissa asunut Ani Leikonniemi, MTKL:n vuoden Peppi ja HOL ry:n perustaja on yksi monista äideistä, jotka ovat kokeneet mustamaalaaviin äidin seksuaalikäyttäytymisellä spekuloiviin asiakaskirjauksiin pohjautuvan huostaanoton. 

Vasta oikeudenkäynnissä selvisi huostaanoton todellinen syy. 

– Heidän papereissaan huostaanoton syyksi oli kirjattu muun muassa äidin vaihtuvat miessuhteet sekä toistuvat olin- ja asuinpaikan vaihdokset. Tämä kaikki oli kuitenkin kirjattu väärin eli todellisuudessa asiat eivät pitäneet paikkaansa. Kaikki miespuoliset tuttuni,  jopa oma veljeni oli virheellisesti kirjattu ”miesystävikseni”, Leikonniemi suomii. 

Turun hallinto-oikeus purki huostaanoton myöhemmin perusteettomana. (Leikonniemi, Lokakuun liike, 25.2.2015)


Seksuaalipsykopatologisointi edelleen muodissa

Sosiaalityön vahvat kytkökset psykoterapiaan ja -analyysiin tuovat usein seksuaalisuuden tai oikeammin seksuaalipatologisoinnin sosiaalityön, etenkin lastensuojelun keskiöön. Lastensuojeluun ajautuneita lapsia ja vanhempia pidetään jo lähtökohtaisesti psyykkisesti sairaina ja epämääräisestä epätieteellisin menetelmin todettavasta ”vuorovaikutuksen häiriöstä” on tullut lastensuojelun uusi muotidiagnoosi. 

Ei ihme, kun sosiaalityöntekijöitä kouluttavat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen tutkijat leimaavat ja tyypittelevät lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita. 


Seksuaalirikoksia ei osata tutkia

Seksuaalisuus on siis keskeinen osa sosiaalityötä, mutta sen seksuaalisuutta koskevat käsitykset eivät useinkaan perustu tutkimustietoon. 

Katarina Finnilä-Tuohimaan lasten seksuaalisen hyväksikäytön tutkimuksia ja asiantuntijuutta käsittelevän väitöskirjatutkimuksen mukaan tutkittavat (300 kpl) sosiaalityöntekijät, lastenpsykiatrit ja psykologit olivat huonosti perehtyneet tieteelliseen kirjallisuuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja heillä oli paljon uskomuksia, jotka ovat ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa. Yli puolet piti johdattelevia haastattelumenetelmiä suotavina eivätkä kokeneetkaan ammattilaiset tunnistaneet johdattelevia aineksia haastatteluista. 

Jopa 40% tutkituista uskoi todistetusti käyttökelvottomien menetelmien, kuten leikin tarkkailun, olevan hyvä tapa selvittää epäiltyä rikosta. Tutkittavilla oli myös vahvoja asenteita lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä eivätkä he siksi kyenneet ylläpitämään neutraalia ja asiantuntevaa lähestymistä epäilyn tutkimisessa. 


Sosiaalityö poikkeavuuden ja hierarkioiden tuottamisena

Seksuaalisuus sosiaalityössä on pikemminkin salaisesti arvotettu ja normitettu kuin vaiettu ilmiö. Tutkija Katja Yesilovan mukaan sosiaalityötä ja perheneuvoloita on hallinnut pitkään ja hallitsee edelleen psykodynaaminen perhekäsitys ja 1950-luvun kotirouvayhteiskuntaan perustuva kiintymyssuhdeteoria. Ydinperheideologia patologisoi ei-ydinperhemallin mukaiset perheet ongelmallisiksi ja riittämättömiksi. Jos perhe ei ole lastensuojeluviranomaisen mielestä normaali/riittävä, se on hajotettava. 

Ydinperhenormista ollaan siirtymässä sijaisperhenormiin, jossa syntymäperheitä leimataan poikkeaviksi ja kontrolloidaan pienimmästäkin syystä samalla kun 24 tunnin pikakoulutuksella pätevöityneille sijaisperheille on myönnetty ikuinen koskemattomuussuoja. 

Apulaisoikeusasiamies kiinnitti tarkastusraportissaan huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät tuntuivat olevan kyvyttömiä edes havaitsemaan saati raportoimaan puutteita sijaishuollon kumppaneissaan. (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12.)

Tutkija Gayle Rubinin mukaan heteronormin mukaisesti arvojärjestyksen huipulla ovat naimisissa olevat heteropariskunnat ja tästä alaspäin sijoitus riippuu pitkälti siitä, montako ideaalin ulottuvuutta seksikäyttäytyminen toteuttaa tai kyseenalaistaa. 

Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa lasten huostaanottoja määrittelee enemmän perheen ”kunnollisuus” kuin lapsen kokema kaltoinkohtelu. Parhaiten lastensuojeluprosessista selvisi varakas keskiluokkainen ydinperhe kun taas uskonto ja etninen tausta saattoivat nousta huostaanoton perusteiksi. 

THL:n 300 tahdonvastaista huostaanottoa kartoittaneessa tutkimuksessa huostaanottojen syiksi oli tilastoitu etnisen taustan lisäksi myös lapsen tai huoltajan fyysinen sairaus, vammaisuus sekä poikkeava seksuaalinen käytös, jolla ei viitata seksuaalisen hyväksikäyttöön.

Arvohierarkiat muodostavat näin normin hyvästä seksuaalisesta kansalaisesta, joiden vastakohdaksi konstruoidut huonot seksuaaliset kansalaiset asettuvat sosiaalisen kontrollin kohteiksi: stereotypioiden,  väkivallan, kriminalisoinnin (Seidman 2005, 225) ja pakkotoimien objekteiksi. 

Katvealueelle sosiaalityössä jäävät seksuaalisuuden sijaan pikemminkin seksuaalisuutta ja sen diskursseja määrittelevät sosiaalityöntekijöiden arvot, ideologiat, motiivit ja pyrkimykset.

Reilusti tunnistettu ja tunnustettu ”poikkeavuus” esim. kinkeily on pahimmillaan harmitonta ja parhaimmillaan iloa tuottavaa rehellistä leikkiä. Vaarallisin perversion muoto puolestaan saattaa olla  moniammatillinen yhteisöväkivalta; tiedostamaton ja luonnollistettu arjen valtapeli, jossa tuotetaan leimoja ja syrjäytyneitä ja pelaillaan vallalla ja seksuaalisuudella ilman kaikkien osapuolten suostumusta, yhteisesti sovittuja sääntöjä, sanktioita tai turvasanoja, joilla viheltää peli poikki. 

Myyrä

Linkkejä:

Avoin kirje Antti Kaikkoselle ja Satu Taiveaholle

Soluttautuja kirjoittaa "aivan tavallisista hyväntekijöistä" 

TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"

http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/tassa-lisaa-bannattavaa
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/lapsemme-laitoksissa-osa-1-miten-paadytaan-laitokseen
http://www.lokakuunliike.com/kadonneet-lapset-ndash-maahanmuuttajaperheen-huostaanottotarina.html
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/stop-haminan-stoppari

http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/65-perheet-lahtevat-liikkeelle
http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2012/06/16/lapsibisnesta-ei-valvo-kukaan/201231577/137
https://www.youtube.com/watch?v=FOYOzPkcu8k
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/15-nykypaivan-huutolaiset

http://mariasyvala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/158687-lahdekritiikiton-viranomainen-–-epailyttava-kunnes-toisin-todistetaan 

Näistä moderneista noitavainoista ei vain useinkaan uutisoida salassapitoon vedoten. Käsite ”ajojahti” tuntuu olevan varattu vain sosiaalityöntekijöiden saamalle asiakaspalautteelle. 

Asiakkaiden tapauskertomusten julkaisija puolestaan saa sosiaalityöntekijöiltä kunnianloukkaussyytteiden lisäksi pidennetyn huostaanoton, tapaamisrajoitukset ja lastensuojelun edunvalvojan lapsilleen.

Filosofian tohtori John Moneyn mukaan uhriteollisuuden uudeksi haaraksi on muodostunut lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön demonien metsästys, sen sijaan että kiinnitettäisiin huomiota lasten pahoinpitelyihin ja hyljeksintään.

”Seksuaalirikosten viktimologia (uhriteoria) on luonut oman pseudologia fantasticansa, johon sisältyy satanistisia kulttimenoja ja lasten uhraamista. Kummankaan olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Tämä viktimologian vastenmielinen haara on syistä, joita ei ole täysin selvitetty, levinnyt erityisesti englantia puhuvissa ja protestanttisissa maissa.”

Sen ansiosta aikuiset eivät uskalla normaalilla fyysisellä tavalla osoittaa lapsille tai nuorille kiintymystään, ettei heitä syytettäisi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ei myöskään ole turvallista kertoa selväsanaisesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista seuraavalle sukupolvelle. Lapsilta itseltään on ryöstetty normaalien, terveiden seksuaalileikkien ja kokeilujen mahdollisuus, sillä ne ovat muuttuneet paheiksi.

Esimerkkejä lastensuojelun pseudologia fantasticansa:sta löytyy Suomessa esim. Anneli Auerin ja Nikon tapauksista. Anneli Auerin raiskaamiksi väitettyjen lasten immenkalvot todettiin ehjiksi, mutta oikeus uskoi kiihtouskovaista todistajaa, jonka mukaan immenkalvot voivat kasvaa takaisin. 

Nikon vanhemmat tai oikeammin koko perhe sisarusta ja isoisää myöten sai insestisyytteen pojan päiväkotileikkien perusteella. Vaikka syytteistä luovuttiin, lastensuojeluviranomaiset esittivät kotiuttamisen ehdoksi, että isän ja myös äidin tuli tunnustaa, mitä he olivat lapselle tehneet. 

Lastensuojelussa tunnustamista vaaditaan vain asiakkailta, ei työntekijöiltä. Kukaan sosiaalityöntekijä ei ole tiettävästi joutunut korvaamaan provokaationsa tai perusteettoman interventionsa seurauksia. 

Asiakkaan tunnustuksella on sekä itseisarvo että välinearvo. Tunnustus on sekä asiakkaan nöyrtymisen / yhteistyökelpoisuuden osoitin että todiste sosiaalityöntekijän intervention tarpeellisuudesta. Asiakkaalta vaaditaan yleisesti tunnustusta siinäkin tapauksessa, ettei hän ole syyllistynyt sosiaalityöntekijän epäilemään rikokseen tai ettei hänellä ole alunalkaenkaan ollut sosiaalityöntekijän luulottelemaa ongelmaa. 

Sosiaalityöntekijöiden omassa hallinto-oikeudessa, joka ei noudata oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kriteereitä, lastensuojelun provokaatiot menevät varmasti läpi. Hallinto-oikeus on käyttänyt  huostaanoton pääperusteena jopa sitä, etteivät vanhemmat tunnustaneet väitettyä lapsen kaltoinkohtelua, josta sosiaalityöntekijällä ei tosin ollut esittää näyttöä.


Hajota ja hallitse

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä lastensuojelun provokaation muotona voi mainita riidankylvämisen. Huoltajuusriitatapauksissa perheenjäseniä voidaan usuttaa avoimesti toistensa kimppuun ja työntekijöillä on tapana ottaa puolia.

Lapsia kannustetaan tekemään paljastuksia vanhemmistaan ja ex-puolisoita toisistaan. Leikkejä, pelejä, perhetyötä ja keskusteluja käytetään urkinnan ja riidankylvön välineinä.

Muita lastensuojelun yleisesti käyttämiä provokaation menetelmiä ovat:

- työntekijöiden kuiskuttelu ja outojen asioiden kirjaaminen salaa, mutta näyttävästi asiakkaan edessä

- asiakkaan suunnitelmien täydellinen vähättely, kiirehtimisestä hidastamista

- omien antipatioiden medikalisointi 

- sovittujen asioiden muuttaminen yksipuolisesti 

- hallinnollisten asioiden muuttaminen lääketieteellisiksi, jotta niistä ei voi valittaa

- asiakkaiden solvaaminen ja nimittely

- peitellyt tai suorat uhkaukset

Sosiaalitoimen provokaatiot aiheuttavat mittaamatonta inhimillistä kärsimystä ja vakavia kansantaloudellisia haittoja;  leimaavia rekisterimerkintöjä, joita ei voi oikaista,  perusteettomia satoja tuhansia maksavia huostaanottoja, rikottuja perheitä, katkenneita koulutus- ja työuria ja  syrjäytyneitä nuoria ja vanhempia. 

Leeni Ikosen mukaan lastensuojelun laatukeskusteluun kuuluu selvittää, mitä lapsille ja perheille tapahtuu   epäeettisesti toimivan virkamiehen näpeissä. Virkamiehen, joka ei tunnista työnsä perus- ja ihmisoikeusluonnetta, ei hallitse lakeja ja suhtautuu ylimielisesti lakien ja hyvän hallinnon velvoitteisiin.


Haastattelu lastensuojelun provokaatioista

Haastattelimme Lastensuojelun provokaatiot- juttua varten äitiä, jonka nimen olemme lastensuojelun mahdollisten kostotoimenpiteiden vuoksi vaihtaneet Liisaksi.

1. Miten määrittelet lastensuojelun provokaation?

-Lastensuojelun provokaatio on toimenpide, joka on tapahtumaan nähden ylimitoitettu, perheen oikeusturvaa ja perusoikeuksia loukkaavaa. Se on viranomaisten sanelemaa, yksipuolista ja vääristävää.

2. Onko itselläsi kokemuksia lastensuojelun provokaatiosta?

- Lastensuojelijoiden toimittama viiden sisaruksen kiireellinen sijoitus, sitä seurannut puutteellinen ja vääristävä selvitystyö joka johti huostaanottoon. Vanhempien mielipiteitä ei ole kuunneltu eikä läheisneuvonpitoa pidetty. Sijoituksesta alkanut vieraannuttamien biovanhemmista ja perheen yhdentymisen laiminlyönti on ollut lastensuojelulain hengen vastaista toimintaa. Tilanne ei ole muuttunut, vaikka hallinto- ja korkein oikeus on kumonnut viranhaltijoiden päätöksiä. Rajoituksia on kiristetty yksipuolisen tiedon varassa. Asioita ei ole tarkistettu vaan päätökset tehdään yksipuolisesti neuvottelematta. 

3. Mihin lastensuojelun provokaatiolla pyritään ja onnistutaanko pyrkimyksissä?

- On pyritty huostaanoton jatkamiseen vaikka kodin olosuhteet ovat muuttuneet eikä vaaraa hengelle, kehitykselle eikä terveydelle ole osoitettavissa, eikä ole koskaan ollutkaan. Koko toimenpide on perustunut vääriin seikkoihin. On riittänyt pelkkä uhan mahdollisuus, huoli ja epäily. Mikään ei muuta heidän käsityksiään. Se rata, minkä ovat valinneet, ajetaan loppuun asti vaikka se ei olisi lasten etu. 

4. Kuinka yleistä arvelet provokaation olevan?

- Lastensuojelu on tänä päivänä sattumaa ja riippuu täysin työntekijästä ja työyhteisön käytänteistä. 

5. Mitä asiakas voi tehdä tilanteessa, jossa häntä yritetään provosoida?

- Asiakas voi ottaa yhteyttä sosiaaliasiamieheen ja aviin, viranhaltijapäätöksistä valittaminen ja hyvän asianajajan palkkaaminen asiaa ajamaan voivat auttaa. Jos suhde sosiaalitoimeen on vaikea, seuraukset kostetaan lapsille kiristyneinä tapaamisrajoituksina. Vanhempia tulisi kuunnella ja myös sossun tulee osata tehdä yhteistyötä eikä sanella. 

6. Voiko provokaatioihin varustautua ennalta?

-Provokaatioon on vaikea valmistautua ennakolta, koska se tulee perheelle yllättäen. Lastensuojelulain hyvä tunteminen auttaa vaatimaan viranomaisilta lain noudattamista. Mutta heidän toimiltaan on vaikea kieltäytyä, koska se voi vaikeuttaa entisestään asian myönteiseen päätökseen pääsemistä.


Myyrä

Lue lisää Myyrän tekstejä täältä.


☞ LUE UUTINEN! LAITTOMUUS: Helsingin lastensuojelu takavarikoi asiakkaiden puhelimet. Kuuntele nauhoite!

Muita Lokakuun liikkeen juttuja sijaisnuoriin liittyen:

☞ Isän avoin kirje nuorten alastiriisuttajille 
☞ Sinivalkoinen painajainen: huostanuorta riisutettiin alasti, minkä jälkeen suomalainen auttamisjärjestelmä on tehnyt kaikkensa syrjäyttääkseen nuoren aikuisen
☞ Sinivalkoinen painajainen Osa II: Ihme ja kumma
☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoi
☞ Turvapaikkaa kirkolta hakenut huostaanotettu Henriikka, 15
☞ Kristan tarina V: ”Hanttiin panemalla tunsin eläväni”
☞ Nuorten Ystävien koulukoti: sakkotuomio vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 
☞ Perusturva korvasi 1500 euroa sijaisnuoren kärsimyksistä 
☞ HYLLYTETYT JUTUT Osa 1: ”Siirin tarina: Vankilana perhekoti”. 
☞ Mitä siellä laitoksessa sitten tapahtui?
☞ Lapsemme laitoksissa osa 1 - Miten päädytään laitokseen?
☞ Lapsemme laitoksissa Osa 2 - Mitä laitoksissamme tapahtuu
☞ Tampereen malli: Ketipinoria nuorille kuin nallekarkkeja – Tipotien nuorisopsykiatrisella asiantuntijuus tipotiessään?  
☞ Stop! Haminan Stoppari 
☞ Sinivalkoinen painajainen Osa II: Ihme ja kumma
☞ Kemi-Tornio: Sijaisäiti sai ehdollista pahoinpitelystä
☞ Ossin tarina
☞ Eemeli hakee turvapaikkaa Oulussa
☞ Sijaisisä hyväksikäytti sijaislastaan Raahessa
☞ Sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten äiti: "Taistelkaa!"
☞ Tyttöni nuorisokodissa: huumeita, tappouhkaus, vieraannuttamista meistä vanhemmista
☞ Oy Nordfami Ab vie sijaislapsia Tansaniaan – kuka valvoo?
☞ Lääkärin kaksoisrooli ja maasta paennut potilas
☞ Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista 

Sosiaalityön tutkijoiden Tarja Pösön ja Aila Puustinen- Korhosen mukaan "Lastensuojeluun liittyvä valta voi johtaa vallan väärinkäyttöön ja alistaviin käytäntöihin. YK:n mukaan väkivalta ja lasten hyväksikäyttö eri muodoissaan on lastensuojelulaitoksissa niin yleistä, että se suosittelee laitoksille vaihtoehtoisten ratkaisujen etsimistä väkivaltakokemusten välttämiseksi. "

Heidän mukaansa ”ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, etteikö myös suomalaisessa lastensuojelussa toimittaisi väärin lapsia ja vanhempia kohtaan. 

Suomessa lasten huostaanotot tehdään koko lapsuuden ajaksi mutta sijaishuoltopaikat vaihtuvat eikä perheiden jälleenyhdistämisvelvoitteita noudateta. Lastensuojelun asiakashankintaa ja ilmoitusvelvollisuutta tehostetaan vuosi vuodelta samalla kun perheiden peruspalveluja heikennetään. Kun julkinen paine ja ulkomaiset ihmisoikeustarkkailijat viimein velvoittavat tutkimaan sijaishuoltoa, tutkimus rajataan vain menneisyyden  vanhentuneisiin rikoksiin ja nykyinen sijaishuolto jätetään tutkimatta. 

Pitkänlinjan lastensuojelutyöntekijä, eläkkeellä oleva sosiaalityöntekijä ja sijaisäiti Raili Miettinen kirjoittaa: "Lastensuojelun asiakkaaksi voi joutua kuka lapsi tai mikä perhe tahansa. Ketään ei voida etukäteen pois sulkea. Riittää kun vain jossakin syntyy ns. huoli lastensuojelun tarpeesta..."

Jos ilmoituksen tutkijalle syntyy myös huoli, niin se on siinä.. 

Jatko on kiinni siitä, kuinka viisaasti osaat yhteistyössä toimia sosiaalitoimen, tai kuinka viisas ja ammattitaitoinen on selvitystä tekevä sosiaalityöntekijä.”  

Miettisen mukaan avohuollon tukitoimiksi kutsuttujen arviointien ja asiantuntijaistuntojen päämäärä on usein vian löytäminen perheestä ja lopputulos huostaanotto. Avohuollon tukitoimet muuttuvat helposti perheen hajoittamistoimiksi. 


Huoli- portti huostaan

Paras suoja ala-arvoista puuttumista vastaan on se, ettei herätä kenessäkään huolta. 

Lastensuojelu on ala, jonka keskiöön on nostettu varhainen puuttuminen, huoli ja huolestuminen. Huoli on muutakin kuin emootio tai retoriikkaa; sillä oikeutetaan ja perustellaan varhaista puuttumista ja hallinnollisia vapaudenriistoja. 

Sosiaalityöntekijän subjektiivinen huoli kääntyy lastensuojelussa objektiivisen tiedon asemaan. 

Huolestuminen on tehokas vallankäytön väline, josta kyllä varoitellaan narsismin yhteydessä, mutta joka jostain syystä hyväksytään kokonaisen ammattialan ekspertiisin, retoriikan ja toimintakäytäntöjen keskeiseksi sisällöksi.

Viimeaikaisten perhetragedioiden – joiden syntysyyt ovat usein juuri kansalaisten eriarvoisessa kohtelussa – varjolla suomalaiseen sosiaalipalvelujärjestelmään on ajettu 1930-luvun kaksoisstandardi: jako apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin perheisiin.

Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan sijaishuollon ja sen kumppaneiden puutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja  amatöörinä pidetty vanhempi vai 24 tunnin pikakoulutuksella ammattilaiseksi pätevöitynyt sijaisvanhempi. 

Heiliöläinen lastensuojelulinjaus, josta on tullut maan virallinen oppi, pyrkii puuttumaan lasten elämään mahdollisimman varhain kasvattaakseen heistä sijaishuollossa tuottavia kansalaisia ja taatakseen sijaishuollon kasvatuskumppaneidensa vaurastumisen.  

Linjauksen mukaan byrokraatin tuntema huoli on syy siirtää lapsi omasta kodistaan sijaishuoltoon, jota linjaus pitää vanhempia parempana kasvattajana. Lapsuutta ei nähdä itseisarvollisena olemassaolona, vaan välitilana ja odotushuoneena aikuisten määrittelemään tulevaisuuteen. Siksi lapsen ja perheen nykyhetki, todelliset tarpeet ja toiveet ja välitön auttaminen voidaan helposti sivuuttaa.  


1. Älä kerro  yksinhuoltajuudesta tai köyhyydestä

Suurimpina lapsen lastensuojelulle ja huostaanotolle altistavina tekijöinä vuodesta toiseen tuntuu pysyvän vanhemman yksinhuoltajuus. Toki yksinhuoltajuus voi tarkoittaa myös taloudellista niukkuutta ja uupumusta, mutta kyse on myös asenteista. Lastensuojeluilmoituksia tehdään jo pelkästään yksinhuoltajuuden perusteella. Erityisesti yksinhuoltajan pitää kiinnittää huomiota täsmällisyyteen, joka on tärkeimpiä keskiluokkaisia hyveitä. Myöhästyä ei saa ja peruutuksista pitää ilmoittaa ajoissa. Lastensuojeluilmoituksia tehdään väliinjääneiden neuvola- tai hammaslääkärikäyntien takia. Syyksi on riittänyt myös myöhästyminen päivähoidosta. 

Myös julkituotu köyhyys on riski. Toimittaja Yrsa Steniuksen mukaan nykyisessä yhteiskunnassamme ihmisen ainoa häpeä on köyhyys ja ainoa eettinen ongelma lihominen.  

 Joissakin kunnissa toimeentulotukea hakeneita asiakkaita on merkitty lastensuojelun asiakkaiksi- heidän tietämättään. 

Taannoisessa THL:n seminaarissa Seurantatiedosta vauhtia lasten ja nuorten ehkäisevien palvelujen kehittämiselle- korostettiin toimeentuloasiakkuuksien ja huostaanottojen yhteyttä. Yhdeksän kymmenestä sijoitetusta oli saanut toimeentulotukea. Seminaarissa huolta herätti köyhyyttä enemmän sen paljastuminen. Toimeentulotukiasiakkuus leimattiin periytyväksi, puuttumista ja korjaavia lastensuojelutoimenpiteitä kaipaavaksi riskiksi. THL on kuitenkin itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö mm. kuntouttava työtoiminta, joka tarkoittaa käytännössä pakotettua toimeentulotukiriippuvuutta on laillista ja suositeltavaa. Silti THL:n asiantuntijoilla oli otsaa kertoa, että toimeentulotuen nauttiminen on perinnöllistä ttt-asiakkaiden yksilöllisten ominaisuuksien seurausta- pysyvän rakennetyöttömyyden aikana.

Tiedossa on, että hyväosaiset ovat muita ahneempia ja empatiakyvyttömiä. Tutkittavaksi jää, periytyykö tämä ahneus ja empatiakyvyttömyys.

Toimeentulotuen hakemista voi  siis pitää porttina lastensuojeluasiakkuuteen. Jos mahdollista yrittäkää hankkia apua mielummin ystäviltä, sukulaisilta, yksityisiltä lahjoittajilta ja leipäjonosta. Hyödyntäkää ruoka-apua mutta vain sellaista, jota voi saada anonyymisti henkilötietoja ilmoittamatta. Myös diakoniaa valjastetaan lastensuojelun ilmiantokumppanuuteen.


2. Älä avaudu vaikeuksistasi sosiaaliviranomaiselle

J.P. Roos kirjoittaa: ”Itse asiassa se neuvo jonka haluan antaa kaikille suomalaisten sosiaaliviranomaisten kanssa tekemisiin joutuville perheille: älkää kertoko (viranomaiselle) itsestänne koskaan mitään kielteistä tai edes sellaiseksi tulkittavaa! Ei lapsuuden vaikeuksista, ei nuoruuden kolttosista, ei suhteestanne alkoholiin, ei mielenterveysongelmia jne. Ja koettakaa saada myös lähipiirinne tässä suhteessa varovaisiksi. Missä vain voitte, kieltäkää tietojenne luovutus muille viranomaisille. Kysykää lastensuojeluviranomaisilta ovatko he pyytäneet tietoja teistä ja ilmoittakaa, että haluatte aina tietää kun he keskustelevat teidän asioistanne jonkun viranomaisen kanssa (lain mukaan näin pitäisi tapahtua automaattisesti). Pyytäkää saada nähdä kaikki teitä koskevat tiedot ja vaatikaa (kirjallisesti) korjattavaksi niissä olevat virheet (joita niissä tavallisesti on ! runsaasti!).  Vain tällöin teillä on jonkinlaisia mahdollisuuksia puolustautua tilanteessa, jossa lapsenne halutaan ottaa teiltä pois. On alueita joissa tietosuoja on Suomessa olematon. Lastensuojelu on yksi tällainen. Se osoittaa hyvin millaisiin ongelmiin  voidaan joutua kun lapsen edusta on tehty kaikkea hallitseva ”toiminnallinen velvoite”.” 


3. Hyödynnä Viron lääkäripalveluja ja suomalaista sielunhoitoa

Varatuomari Outi Mannosen mukaan sosiaalityöntekijät vuotavat usein hoitotahoille oletuksiaan asiakkaastaan näiden selän takana. ”Jotkut lääkärit kirjaavat sosiaalityöntekijän luulot faktoina asiakkaan papereihin eteenpäin siten, että asiakas ei sitä tiedä eikä siksi osaa korjata virheellisiä tietoja. Arat asiat ja katteettomat luulot leviävät.” Mannonen kuvailee virheellisten lastensuojeluasiakirjojen kaavan:”Ensin kirjataan ylös aiheeton epäily. Seuraava työtekijä käsittää sen faktaksi ja lisää kirjauksiin omat luulonsa. Seuraava työntekijä alkaa kirjausten perusteella tehdä huostaanottohakemusta. Kukaan ei perehdy siihen, mitä oikeasti on tapahtunut.” 

Suomessa ei käytännössä kontrolloida tai valvota kunnolla sosiaalityöntekijöiden tekemisiä ja niiden lainmukaisuutta. Hallinto-oikeudet vahvistavat pääsääntöisesti huostaanottohakemukset pelkästään sillä perusteella, että sosiaalityöntekijä väittää jotakin. Hakemuksessa esitettyjen tapahtumainkulkujen oikeellisuutta sosiaalityöntekijän ei tarvitse todistaa. 

”Päätöksen tehneestä voi kannella, mutta kukaan ei tutki, onko sosiaalityöntekijän asiassa väittämä totta”, Mannonen sanoo.

Jotta tietonne eivät päätyisi vääriin käsiin kannattaa käydä hakemassa arkaluontoiset ammattilaispalvelut esim. lääkärin ja psykiatrin palvelut, reseptit ja lääkkeet Virosta, jossa lääkärikäynti maksaa noin kymmenen euroa ja resepti noin viisi euroa. Lääkäriajan saa yleensä välittömästi tai päivän varoitusajalla. Kaikki virolaiset ammattilaiset osaavat englantia, useimmat myös suomea, joten voitte asioida myös suomeksi. Suomessa luotettavaa keskusteluapua saa ystäviltä ja joiltakin yksityisiltä terapeuteilta, kirkoilta ja seurakunnilta. Oulussa monet lastensuojeluun ajautuneet perheet ovat saaneet apua kirkolta. 


4. Älä pyydä apua sijaishuollon kumppanilta

Perheet päätyvät lastensuojelun monivuotiseen pyöritykseen useimmiten erehtymällä itse pyytämään apua.

Pyyntö saada esimerkiksi kotiapua, koulunkäyntiavustaja, toimeentulotukea tai keskusteluapua saatetaan kirjata lastensuojeluilmoitukseksi, joka puolestaan helposti johtaa lastensuojelun asiakkuuteen.

Sijaishuollon toimijoilla ja kumppaneilla on vahva edustus puolueettomiksi kansalaisjärjestöiksi tekeytyvissä lastensuojelujärjestöissä ja niiden palvelutuotannossa ( esim. perhetyössä, psykiatriassa, perhekuntoutuksessa javanhemmuudenarvioinneissa), Elinkeinoelämän Keskusliitossa, eri valiokunnissa, tuomioistuinlaitoksissa ja kunnallisessa lastensuojelussa. Lastensuojelun lainsäädäntö suunnitellaan ja ajetaan läpi virkamiesten ja sijaishuollon ehdoilla, palvelunkäyttäjiä kuulematta ja lakien lapsivaikutuksia tutkimatta.

Sosionomit, sosiaalityöntekijät ja psykoterapeutit  saavat usein koulutuksensa, opinnäytetyörahoituksensa ja harjoittelu- ja työpaikkansa yksityisiltä tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ja -järjestöiltä. 

Heille annettu opetus tähtää yritysten kasvutavoitteiden toteutumiseen eli heitä kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan.

Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.

Suuri osa lastensuojeluyrityksistä saa yhden lapsen keskimääräisestä noin seitsemän vuotta kestävästä huostaanottojaksosta lähes miljoona euroa, useat ylikin. Hokema ”yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan” tulisikin muuttaa muotoon ”yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan”.

Kirjailija Maria Syvälän mukaan hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun lastensuojelulaitos tai  lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta.” Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla. 

Professori J. P. Roos onkin kysynyt, onko lastensuojelujärjestöillä laitosten ylläpitäjinä ja palveluntuottajina välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja pidentämiseksi. ” 


5. Tarkista aina palvelun sisältö, asiakaspalaute ja tuottaja- älä ota kyttääjää kotiisi

Uuden sotelain piti varmistaa perheille kauan kaivattu ja hyödyllinen kotiapu ilman lastensuojelun asiakkuutta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Monessa kunnassa kotipalvelunimikkeen alla on tarjolla vain vanhaa kyttäystä; kaikesta käytännöllisestä avusta kieltäytyvää pelättyä lastensuojelun perhetyötä, joka on amatööridiagnooseineen ja salaisine kirjauksineen oikeusturvariski mille hyvänsä perheelle. 

Tilapäistä lasten - tai kodinhoitoapua kyselevä voi edelleenkin saada vain kodin ja perhe-elämän puutteita kirjaamaan tulevan sohvallaistuksijan, josta ei pääse eroon. 

Älkää missään tapauksessa suostuko perhetyöhön ennenkuin olette kysyneet mitä työ pitää sisällään ja senkin jälkeen on hyvä nauhoittaa perhetyöntekijän vierailut ja kyselyt oikeusturvaongelmien estämiseksi. Muistakaa, että teillä on omassa kodissanne automaattinen nauhoitusoikeus ilman erillistä lupapyyntöä tai ilmoitusta. Perhetyön työnsisällöstä usein valehdellaan tai sitä markkinoidaan ympäripyöreästi vapaaehtoisesti vastaanotettavana tukena, mitä se ei ole. Suuri osa sote- työntekijöistä on vain markkinointiesitteet lukeneita hyväuskoisia eivätkä oikeasti tiedä mitä perhetyö on. 


6. Muista keskiluokkaiset tavat ja puhetyyli

Lastensuojelun asiakkaan oikeusturva on olematon ja yksittäisen, usein epäpätevän sosiaalityöntekijän hyväntahtoisuuden varassa. 

Siksi on erityisen tärkeää profiloitua samaan yhteiskuntaluokkaan. Asiakkaan on omaksuttava hillitty keskiluokkainen pukeutumistyyli, itseilmaisu ja kvasitieteellinen psykokieli. Kritiikkiä tai rehellistä tunneilmaisua on syytä välttää. Toimittaja Polina Kopylovan mukaan huoltajat koetaan uhkaavan taantumuksellisiksi, jos heiltä puuttuu nykypäivän edellyttämä terapiatietoisuus ja kyky moderniin psykoaktiin. Kaikkien tulisi käsittää vanhemmuus eräänlaisena professiona, ymmärtää kasvatuksen uusimmat trendit ja verbalisoida vanhemmuutensa modernille psykokielelle. 

Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa lasten huostaanottoja määrittelee enemmän perheen ”kunnollisuus”  kuin lapsen kokema kaltoinkohtelu. Parhaiten lastensuojeluprosessista selvisi varakas keskiluokkainen ydinperhe kun taas uskonto ja etninen tausta saattoivat nousta huostaanoton perusteiksi. 

Tutkija Katja Yesilovan mukaan suomalaista kasvatusideologiaa hallitsee ydinperhenormi. Ydinperheideologia patologisoi ei-ydinperhemallin mukaiset perheet ongelmallisiksi ja riittämättömiksi. Jos perhe ei ole lastensuojeluviranomaisen mielestä normaali/ riittävä, se on hajotettava.  

Riittämättömästä vanhemmuudesta onkin THL:n mukaan tullut suosituin huostaanoton peruste. Käsitys riittävästä vanhemmuudesta jää havainnoijan oman mielipiteen varaan mahdollistaen mielivallan, joka oikeutetaan psykokieleen turvautumalla. Erilaisista epätieteellisistä vanhemmuudenarvioinneista, joita tuottavat jäävit sijaishuoltoa tarjoavat tahot, onkin muodostunut lastensuojelun kyseenalaista rutiinia.

Ydinperhenormista ollaan siirtymässä sijaisperhenormiin.

Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista." 


7. Älä odota viranomaisilta empatiaa tai tuskan tunnistusta

Hyvinvoivan keskiluokan empatiakykyyn elämän haasteiden edessä on turha luottaa ja sen puuttumisesta turha suuttua. Berkeleyn yliopiston tutkimuksessa alemmat sosiaaliset luokat tunsivat voimakkaampaa empatiaa ja myötätuntoa kuin keski- ja yläluokkaan kuuluvat ihmiset toisten ihmisten kärsimystä kohdatessaan.

Sosiaalipsykologi Jennifer Stellarin mukaan hyvinvoivat eivät yksinkertaisesti tunnistaneet kärsimystä sellaista kohdatessaan.

”Mitä enemmän keskiluokka hakee lapsilleen menestystä, sitä todennäköisemmin se päätyy syrjäyttämään toisten lapsia”, kirjoittaa sosiaalityön emeritusprofessori Jorma Sipilä Aikalainen-lehden blogissa. Sipilän mukaan ilmiön perimmäinen syy on ”solidaarisuusyhteiskunnan” muuttuminen ”kilpailuyhteiskunnaksi”, jota on voimistanut perheille suunnattujen peruspalvelujen voimakas karsiminen 1990-luvun laman jälkeen.

Hänen mukaansa syrjäyttäminen on nyt tavallaan yhteiskuntamme ydintoimintaa, sillä kilpailuyhteiskuntaa ei olisi ilman voittajia ja häviäjiä. Eniten tästä kärsivät häviäjien lapset: lastensuojelun asiakkaat.

– Ei valinnan yhteiskunnassa ole todennäköistä tehdä sellaisia valintoja, että hyväosaiset aikuiset ryhtyisivät välittämään toisten lapsista.

Lastensuojelun kriisin ratkaisua ei kannata uskoa myöskään tutkijoille. Filosofian tohtori Jukka Hankamäen mukaan kriittistä yhteiskuntatutkimusta estää yliopistoissa se, että työpaikoistaan nautiskelevat yhteiskuntatieteilijät eivät tiedä, millainen yhteiskunta on, koska heiltä puuttuu kontakti sen kaikkiin asteisiin: kansalaisyhteiskuntaan, hallintoon, politiikkaan, talouselämään ja järjestöihin.

Lastensuojelusta puuttuu vallan kolmijaon, jääviyssääntöjen, asiakaspalautteen, kriittisen ja riippumattoman koulutuksen ja tutkimuksen, valvonnan, tulosvastuun, työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteiden, puolueettoman tuomioistuimen ja oikeussuojakeinojen lisäksi myös kriittinen journalismi valtamedioissa.


8. Tunnista puoskari 

Ylenmääräisellä touhukkuudella, seminaareilla, "kumppanuuskoulutuksilla" ja kokoustamisella , johon kaikkia  lastensuojelun "kumppaneita" velvoitetaan osallistumaan ja valheellisten termien ja ylisanojen jatkuvalla pakkosyötöllä on tarkoitus. 

Niillä ihmisiä estetään tekemästä havaintoja, luottamasta omiin jo tehtyihin havaintoihin, ajattelemasta itsenäisesti ja rationaalisesti ja kuulemasta omantuntonsa ääntä. 

Kiero tutkimattomia hoitoja ja menetelmiä markkinoiva sosiaalipalvelukauppias, lapsibisneksen sisäänheittäjä käyttää täsmälleen samoja huijauksen menetelmiä kuin kiero autokauppias. 

Huijari 

- käyttää aina ylisanoja- lapsen etu/paras, parhaat käytännöt, tuki, intensiivinen, erityinen huolenpito 

- antaa harhaanjohtavaa, puutteellista ja valheellista tietoa tutkimustuloksista tai salaa, ettei tieteellisesti tutkittua tietoa ole olemassakaan 

- luo ryhmäpainetta ja ryhmäindoktrinaatiota 

- ei kerro kaupan todellisista seurauksista ja kustannuksista 

- kieltää ja hävittää henkilökohtaisen vastuun 

- luo kiireettömissäkin tilanteissa kiire/ paniikkimielialan- esim. on toimittava välittömästi, " aika loppuu", 

- estää henkilökohtaisen ja kiireettömän tutustumisen kohteeseen 


Virtahepo eteisessä- älä puhu, tunne tai luota?

Koska kaikki lasten ja perheiden kanssa työskentelevät tahot on velvoitettu tekemään lastensuojeluilmoituksia oman huolensa perusteella mikä hyvänsä käynti tai keskustelu neuvolassa, lääkärissä, psykologilla, sosiaalityöntekijällä, päivähoidossa, koulussa, kerhossa tai naapurin kanssa voi tuottaa lastensuojeluilmoituksen ja -asiakkuuden, joka saattaa olla kohtalokas, ellei asiakkaalla ole koskemattomuussuojaa; ellei hän kuulu lastensuojelun henkilökuntaan, tuttavapiiriin tai sijaishuollon kumppaneihin. Samalla kun lastensuojelun voimavarat haaskaantuvat poikkeaviksi katsottujen lasten ja perheiden seulomiseen, kunnon kansalaisuuden fasadia ylläpitämään kykenevissä perheissä kärsivät lapset jäävät havaitsematta ja auttamatta. Apulaisoikeusasiamies huomauttikin raportissaan, etteivät sosiaalityöntekijät tunnu edes havaitsevan sijaishuollon puutteita saati raportoivan! niistä.

Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12 

Lastensuojelusta on tullut nälkäinen virtahepo joka koulun, kerhon ja kodin  ovelle;  kauhua aiheuttava arvaamaton asia, johon ei voi luottaa, jonka aiheuttamaa tuskaa ei ole lupa tuntea eikä ilmaista ja  josta ei voi puhua vapaasti ilman pelkoa leimaantumisesta, rangaistuksista, syrjinnästä tai hylkäämisestä.

Yhä useampi perhe valitseekin vetäytymisen perhepiiriin ahdistavasta ja kyttäävästä ympäristöstä ja yhteiskunnasta.

Tutkimustiedon mukaan Suomi täyttyy pienistä sulkeutuneista kotiin eristäytyneistä perheistä, joilla ei ole koulussa ja työelämässa suorittamisen lisäksi aikaa (vai halua) seurustella perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa. 

Kodeista on tullut linnoja, joista ei enää uskaltauduta ulos. Lastensuojelun rampauttamat lapset ja perheet haaveilevat  kasvurauhasta, kotikouluista, ennenaikaisesta eläköitymistä ja/tai maastamuutosta. 

Köyhien perheiden lasten auttaminen ja suojelu jää nykyisin heidän vanhempiensa, sukulaistensa ja ystäviensä neuvokkuuden varaan. Köyhällä ei ola varaa huonoon-  siksi terveisiin elämäntapoihin, hyvään   ravintoon, kuntoon ja ihmissuhteisiin kannattaa panostaa. Apua saa ja pitää uskaltaa edelleen pyytää mutta auttajat on valittava tarkoin lapsibisneksen ulkopuolelta. Varomaton avunpyyntö tai avautuminen väärälle taholle on portti elämänmittaisiin, jopa ylisukupolvisiin leimoihin ja vaikeuksiin.

Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja:

☞ Kunnon vanhemman standardi
☞ Kiitos kun ette tappaneet!
☞ Kuka suojelisi ammattilaisuhreja lapsilta?
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja 
☞ Talentiaa ahdistaa epäkohtia enemmän epäkohtien paljastuminen 

☞ Bergström: Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
☞ Opas lastensuojelun asiakkuuteen joutuvalle
☞ Ikonen: Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
☞ K сведению клиентов службы защиты прав ребенка
☞ An advisory for child welfare clients

☞ Lokakuun liike perustanut RINGIN lasten suojelemiseksi 
☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia 
☞ Lokakuun Manifesti
☞ October Movement
☞ Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT)