Paloniemi on sijaisvanhempien Perhehoitoliitto ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja, joten kertoimen tukeminen on ollut hänen henkilökohtainen etunsa.
Lastensuojelukerroin todettiin epäonnistuneeksi ja se poistui viime vuoden lopussa ihmeen vähin äänin. Ehkä niin epäonnistuneesta laista ei kukaan halunnut enää puhua. Valtio maksoi rahaa kunnan lastensuojeluun vasta sitten, kun kunta huostaanotti lapsen.
Tällainen palkitsemismalli kävi sietämättömän kalliiksi suomalaisille veronmaksajille. Sen avulla huostaanotot legitimoitiin, niistä tuli päämäärä.
Lastensuojelukerroin tuli käyttöön vuonna 2006. Sen jälkeen lastensuojelu on ollut vapaassa pudotuksessa.
Sosiaalityöntekijöiden ammattiliitto Talentia latoo kylmiä lukuja:
"Kymmenen vuoden aikana lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä on kasvanut 60 prosentilla. Vuonna 2011 alle 18-vuotiaita avohuollon asiakkaita oli 72 236. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen alle 18-vuotiaiden määrä kasvoi saman aikana 59 prosenttia. Vuonna 2011 kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli 17 409 lasta ja nuorta. Lastensuojeluilmoituksia tehtiin vuonna 2011 yhteensä 97 213, mikä oli 10 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna." (Lastensuojelun pelastusohjelma, 13.3.2013)
Lastensuojelusta on siis rakennettu suomalaista yhteiskuntaa tuhoava hirviö.
Aila Paloniemi on yksinhuoltaja, mutta ei ole korostanut asiaa. Hiljaisuus on normi eduskunnassa; erovanhemmaksi ei profiloidu kukaan, vaikka ilmiö on äänestäjien keskuudessa yleinen.
Yksinhuoltajaperheet ovat kultakaivos huostaanottobisnekselle. Hänen mukaansa yksinhuoltajien lapset pitäisi poimia huostaan, jos aiemmassa ydinperheessä esiintyi väkivaltaa. Tai jos väkivaltaa oli jossain perheen lähettyvillä. Paloniemi puhuu peräti siitä, että edes yksinhuoltajuutta saisi antaa, ei siis sille väkivallattomallekaan osapuolelle - yhteishuoltajuudesta nyt puhumattakaan.
"Ruotsissa on saatu aikaan ohje tuomioistuimille. Sen mukaan yhteishuoltajuutta tai yksinhuoltajuutta ei pidä määrätä, mikäli parisuhteessa on ollut väkivaltaa tai lapsen toinen vanhempi on ollut jollekulle muulle väkivaltainen. Muukin näyttö kuin oikeuden tuomio riittää todisteeksi. Eli lapsenhuoltolain painopiste on Ruotsissa muutettu toteuttamaan nimenomaan lapsen etua. Kysynkin ja toivoisinkin, että meillä Suomessakin seurattaisiin tässä asiassa Ruotsin esimerkkiä."
Paloniemi ajaa pysyvää huostaanottoa, joka on nykyisen lastensuojelulain vastainen. Siinä lasta ja hänen perhettään ei tarvitsisi enää edes yrittää yhdistää, kun huostaanotto on kerran tehty.
Lokakuun liikkeen blogisti Myyrä analysoi Aila Paloniemeä tuoreessa kirjoituksessaan.
Avoin kirje Antti Kaikkoselle ja Satu Taiveaholle
Soluttautuja kirjoittaa "aivan tavallisista hyväntekijöistä"
TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi
TALOUS II: Lastensuojelujärjestöt bisneksen syrjässä
TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
TALOUS IV: Huostia tukenut lastensuojelukerroin poistuu pian
TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii"
☞ Avoin kirje Eerikan sosiaalityöntekijälle: sinun saappaissasi
☞ Talentiaa ahdistaa epäkohtia enemmän epäkohtien paljastuminen
☞ Lastensuojelun tuotannollinen epäonnistuminen voi aiheuttaa perheiden vainon viranomaisten toimesta
☞ Kuka suojelisi ammattilaisuhreja lapsilta?
☞ Lokakuun liikkeen Vuosiraportti 2014
☞ Yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan
☞ Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat!