Lokakuun liike
  • etusivu
  • lokakuun liike
  • LL-Uutiset
  • Dokumentit
  • Perheeni tarina
  • blogit
  • palvelujärjestelmät

Läheisneuvonpito

11/11/2015

0 Comments

 
Picture
Olin viikonloppuna läheisneuvonpidossa ja puran tässä vähän tuntojani siinä lähinnä käsitellen prosessia ja sitä, että mitä hyötyä on läheisneuvonpidosta. Kirjoitan tämän peilaten oman lapseni huostaanottoa ja miettien, että olisiko näistä toimista ollut meille apua.

Minun itseni pyydettyä apua meidän perheen vaikeaan tilanteeseen neljä vuotta sitten, lähestymistapa oli kylmä täysin syyllistetty huostaanotto ja täydellinen vieroitus. Läheisiä ei sosiaalitöntekijöille ollut olemassa ollenkaan, oli vain täysin kelvoton äiti, joka oli tarpeellista yrittää mielellään ajaa kuilun yli valhein ja syytöksin. Toden puhuen lähestulkoon onnistuen.

PERIAATTEENA LAPSEN OSALLISUUDEN VAHVISTAMINEN

Kyseessä on prosessi, jossa otetaan kaikki lapsen ympärillä olevat ihmiset saman pöydän ääreen ja tuodaan asiat esille.
​
Koko neuvonpitohan perustuu sosiaalityöntekijän tuntemaan sanahirviöön eli huoleen. Sosiaalityöntekijällä on perheestä ja sen tilanteesta oma kuvansa, joka muodostuu mahdollisista lastensuojeluilmoituksista, perheen kanssa käydyistä keskusteluista ja muilta yhteistyökumppaneilta saamista tiedoista.
Kyse voi olla lapsen omista ongelmista koulussa, perheen kriisitilanteesta, oikeastaan ihan mistä vaan meidän monimuotoisessa maailmassamme. Voi olla huoli lapsesta tai voi olla huoli erotilanteesta tai voi olla huoli vanhempien jaksamisesta ym.

Asiat käsitellään kuitenkin lapsen näkökulmasta ja pidetään huoli, että lapsen ääni tulee kuuluville. Samalla myös kaikki läheisneuvonpidossa olevat ihmiset pääsevät ns kartalle mitä perheessä tapahtuu. Lapset ovat mukana prosessissa ikätasonsa mukaisesti.

Ajatus lapsen osallisuudesta on hieno, en kiellä sitä, mutta tässäkin omasta mielestäni koko perhe tulisi olla keskiössä lapsen sijaan. Lapsi on osa perhettä ja on tietysti tärkeätä korostaa hänen tärkeyttään, mutta omasta mielestäni lapsen edun huutelussa ollaan menty niin pitkälle, että sana perhe ja koko kokonaisuus on hävinnyt tämän kaiken alle.

LÄHEISNEUVONPIDON KOLME ERI VAIHETTA

"Prosessi koostuu kolmesta vaiheesta. Se alkaa valmistelulla, jossa tilanne kartoitetaan, kysymykset muotoillaan ja sopimukset läheisneuvonpidon toteuttamisesta laaditaan. Kukin viranomainen ja mukaan kutsuttu taho laatii oman yhteenvetonsa, sosiaalityöntekijä muiden mukana. Valmistelun jälkeen järjestetään varsinainen läheisneuvonpitokokous. Kolmas vaihe koostuu seurannasta, joka voi vaihdella tilanteen mukaan muutamasta kuukaudesta useisiin vuosiin. " THL lastensuojelun käsikirja

Ensimmäinen vaihe eli tiedonantovaihe

Neuvonpitoa vetää kaksi ulkopuolista koollekutsujaa, jotka huolehtivat, että neuvottelu menee eri vaiheiden mukaan.

Ensimmäisessä vaiheessa viranomaiset kertovat omat tietonsa lapsen ja perheen tilanteesta. Mm, koulun henkilökuntaa, päiväkodista, perhetyö, terapeutit, viranomaiset, jotka ovat tekemisissä perheen kanssa. He voivat tuoda huolensa perheen ja lapsen/lasten tilanteesta ja toisaalta he voivat myös kertoa, että mitään huolta ei ole. Samoin sosiaalityöntekijät kertovat oman käsityksensä asioista.

Jo tämä vaihe on varmasti monille läheisille lähes shokkitilanne. Voi olla, että läheisillä ei ole näistä asioista minkäänlaista tietoa. Suomessa ei ole kovin hyvää puhumisen kulttuuria ja meillä on myös itse jaksamisen kulttuuri, mikä sulkee toisten tietoisuudesta asioita.

Omalla kohdallani mietin, että olisikohan oma lähiverkostoni aktivoitunut, jos asiat olisivat tulleet viranomaisten suusta. Olisikohan meidän perheen tilanne ja minun voimavarojeni vähyys tullut näkyväksi myös minun läheisilleni? No se jää ikuisesti arvoitukseksi, koska minun läheisiäni ei otettu mukaan lastensuojelu asiaa käsiteltäessä.

Toinen vaihe läheisten keskinäinen neuvonpito

Seuraavassa vaiheessa viranomaiset poistuvat paikalta ja jättävät läheisverkoston keskustelemaan asiasta. Tässä paikalla olleessa neuvottelussa seinällä oli kymmenen kysymystä, jotka kaikki käytiin lävitse. Läheisverkosto tuo asioista mieleentulevia asioita ja pohtii omia huoliaan ja omaa vaikuttamismahdollisuuttaan lapsen ja perheen asioihin.

Valitaan puheenjohtaja ja sihteeri, joka kirjaa ylös läheisverkoston ajatuksia, huolia ja mielipiteitä. Lapsi ja perhe pidetään koko ajan keskiössä ja ei lähdetä keskustelmaan muista asioista, koska vaikka kaikki ovat läheisiä toisilleen paikalla ollaan juurikin tässä asiassa. Tässä neuvottelussa tämä ainakin sujui mainiosti.
Omasta näkökulmasta oli hienoa nähdä kuinka läheiset hahmottivat perheen kokonaistilannetta, joka on ollut pitkälti pimennossa. Vaikka ihmiset monesti ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa, kokonaisuus jää useasti näkymättä, koska tavataan erilaisten syiden vuoksi, kuten syntymäpäivät ja muut menot ja ei keskitytä silloin yhteen perheeseen, vaan asiat ovat monimuotoisia. Ja on se niinkin, että vaikeista asioista puhuminen ei oikein kuulu suomalaiseen kanssakäymiseen, vaan meillä on valtava itsepärjäämisen vaatimus ja tahto.

Omalta kohdaltani mietin, että olisivatko vastaavassa tilanteessa minun läheiseni nähneet minun kuormittavan elämäntilanteeni ja voimavarojeni vähyyden? Olisiko läheiseni nähneet tyttäreni ja perheeni tilanteessa asioita, joita juuri he olisivat voineet auttaa? Olisiko tämä auttanut siihen, että olisimme saaneet apua ja koko huostaanotto olisi jäänyt toteutumatta? Minä kuulin tilanteessa vain kehotuksia, että pärjäile.

Kolmas vaihe suunnitelman esittäminen ja sen hyväksyminen

Kolmannessa vaiheessa läheiset esittävät suunnitelman lapsen/lasten ja perheen auttamiseksi. Ja se esitetään sitten sosiaalityöntekijälle, joka viime kädessä hyväksyy tai on hyväksymättä suunnitelman. Pääsääntöisesti sosiaalityöntekijät hyväksyvät suunnitelman.

Suunnitelma pitää sisällään niin ehdotuksia läheisten omista toimenpiteistä kuin läheisten toiveita sosiaalityöntekijälle tämän toimenpiteistä perheen hyväksi, kuten esimerkiksi tässä tilanteessa säännöllistä lastenhoitoapua tietylle illalle. Perheen vanhemmat ovat myös neuvottelussa saaneet äänensä kuuluville siitä, että mitä he toivoisivat läheisverkostoltaan. Samoin lapset, oman ikätasonsa mukaisesti.

Suunnitelman tekemisen jälkeen sovitaan aika seurantaneuvottelulle. Tässä kyseisessä neuvottelussa tuotiin esille semmoinen toive, että koolle kutsujat selventäisivät jo neuvottelua koolle kutsuessaan, että on tulossa seurantapalaveri, koska mitä suurempi on verkosto, sitä enemmän on kalentereita ja aikatauluja. Tietysti suuresta verkostosta on myös se etu, että siellä moni voi tuoda apua, eikä se kuormita ketään liikaa, vaan löydetään se kaikille sopiva tapa, Sehän se tämän neuvottelun ajatus onkin.

Neuvottelu on niin monisyinen, että siihen pitää varata koko päivä aikaa. Meillä tässä kyseisessä neuvottelussa meni 7,5 tuntia, eli kokonaisen työpäivän verran. Neuvottelu on asiansa puolesta hyvinkin henkisesti raskas ja tuolle päivälle ei pahemmin kannata muita menoja laittaa.

OMIA AJATUKSIA

Menin neuvotteluun hyvin skeptisenä. Oikeastaan asiasta mitään tietämättömänä huostaanotetun lapsen kelvottomana äitinä. Ja minulle oli vielä valittuna rooli tuoda lapsen ääntä kuuluviin ja pitää huolta, että keskustelu pysyy lasten ja perheen asioissa. Minun, joka olen täysin kelvottomaksi todettu ja myös täysin yhteistyökyvyttömäksi monessakin hallinto-oikeuden oikeusasteessa tuomittu.

Minä yllätyin iloisesti, Otetaan ensiksi pahin käsittelyyn, eli sosiaalityöntekijä. Ensinnäkään hän ei näyttänyt sosiaalityöntekijältä ja oli helposti lähestyttävä. Häntä ihan oikeasti kiinnosti perheen asiat ja hän uskoi, että perheen läheisverkosto pystyy auttamaan perhettä. Vaikka sosiaalityöntekijä oli selkeästi hyvin kiireinen työssään, hän kuitenkin käytti lauantainsa tähän neuvotteluun, jotta löytää oikeat työkalut tämän perheen auttamiseksi ja toivottavasti joku päivä myös niin, että perhe selviää omillaan ilman lastensuojelun tukea. Hemmetti, näinhän se lakikin taitaa sanoa, että tulisi toimia. Itse sanoinkin sosiaalityöntekijälle, että miksi et ollut Tuusulassa kolme vuotta sitten. Asiat voisivat olla toisin.

Minun oma kokemukseni etelä-suomen sosiaalityöntekijöistä on aivan toisenlainen. Palaveriin tullaan vikalistan kera ja ilmoitetaan, että muiden mielipiteillä ei ole väliä, on vain lastensuojelun ja viranomaisen kanta asioihin ja täts it. Perheellä ei ole minkäänlaisia vaikuttamismahdollisuuksia omaan elämäänsä. Erästä Tuusulan sosiaalityöntekijää siteeraten "minähän olen virkamies", kun hän tyrmäsi minun ajatukseni asioista kokonaan.

Perhetyöntekijä oli aivan ihana. Minä luulin itse asuvani kunnassa, jossa on ihana perhetyöntekijä, mutta yllätyin iloisesti, että myös ruuhkasuomen Vantaalla on tämmösiä. Oma kokemukseni vuosien takaa on oikeastaan mitään sanomaton, siis Vantaan perhetyöstä. Ei postitiivista ei negatiivista. Ja kokouksen koollekutsujista en nyt myöskään sen kummin osaa kuvaa antaa. Hoitivat hommansa.
Positiivinen fiilis jäi koko läheisverkostoneuvottelusta ja mielenkiinnolla jään seuraamaan kuinka suunnitelmat toteutuvat ja mitä jatkoneuvottelut tuovat mukanaan.

Toivon, koko Vantaan toteuttavan näitä erittäin hyvältä kuulostavia toimia, vaikka olenkin kuullut, että tyttäreni Tuusulassa huostaanottanut lastensuojelun sosiaalityöntekijä toimii nyt itä-Vantaalla johtavana sosiaalityöntekijänä. Ehkä hänellekin tulee näiden kokemusten myötä jonkunlaista inhimillisyyttä ja perheen ymmärtämistä, mitä ei Tuusulassa toimiessaan kyennyt toimintaansa tuomaan.

Läheisneuvonpitoja järjestävät suomessa aktiivisesti Helsinki ja Vantaa, Espoossa taas ei lähes ollenkaan. Tuusulan en ole koskaan kuullut näitä myöskään järjestävän. Lisäksi Lapissa nämä on myös otettu hyvin vastaan. Läheisneuvonpidot ovat yleistyneet koko pohjoismaissa ja niillä on todettu olevan myönteinen vaikutus lasten ja perheiden tilanteisiin ja niiden on myös todettu vähentävän huostaanottoja. Toivon suomen kuntien ottavan tämän työkalun aktiiviseen käyttöön. Tämä toimintamalli on tavallaan paluuta perheyhteiskuntaan, kun auttaminen ja tukeminen sekä yhteistyö on jäänyt yksilökeskeisyyttä korostavan uuden kulttuurin jalkoihin. Pidetään toisistamme huolta.


​Muita Lokakuun liikkeen uusia julkaisuja

☞ Avoin kirjallinen valitus - puuttumispyyntö
☞ ​​Sosiaalityön sairastunut ammatillisuusihanne
​
☞ ​Jyly v. Akseli: Tukitoimia Jylylle
☞ Läpitunkevan viranomaisvastainen
​
☞ Nevalanmäen Perhekodit Oy AVI:n valvontaan
☞ Tuottoisa myytti "riskiperheistä"
☞ Kansamme parhaaksi – Haudattuja kokemuksia
☞ Jyly v. Akseli:  Kiireellinen sijoitus 23.10.2015
​
☞ ​​​Jyly v. Akseli: Lastensuojelun lausuntopeli
☞ ​​​Jyly v. Akseli: Kun ei ole mitään rajaa - lastensuojelu teki huostaanottopäätöksen äitiä kuulematta
​
☞ ​​​Jyly v. Akseli: Kadonneen oikeusturvan metsästys
​
☞ ​​Jyly v. Akseli: ”Asiakassuunnitelma” Akselin lastensuojelussa
☞ ​Viranomainen ja demokratia
☞ ​Perhe paossa lastensuojelumielivaltaa- julkisuus kostettiin heti
​☞ ​
Huolella Huostaan
☞ ​Eristettynä "perhekotiin" - asukaskokemus II
☞ ​Lapsi voi päätyä sijoitukseen vahingossa
​☞ ​​Eristettynä "perhekotiin"
 

0 Comments

Kiitos kun ette tappaneet!

27/2/2015

44 Comments

 
Picture
Minun tyttäreni on sijoitettu huomenna päivälleen kolme vuotta sitten. Puolitoista vuotta sitten hänet on hallinto-oikeuden leimalla huostaanotettu.

Mitä huostaanotto tekee lapselle ja perheelle? Omasta kokemuksestani voin kertoa, että jokaiselle käy huonosti.

Tyttäreni oli sijoitettuna Aila Paloniemenkin niin kovasti huutamaan perhesijoitukseen. Kyseisessä sijoituksessa on myös muitakin lapsia, oma lapsi, kehitysvammaisia. Kyseisellä perhehoitajalla on traumaattinen menneisyys. Hänen mielestään sijaislasten on parempi olla haluamatta enää koskaan nähdä biologisia vanhempiaan tai sukuaan. Hänen mielestään on suotavaa, että lapsi menettää huostaanoton myötä perheensä ja sukunsa. Vahva manipulointi on tuottanut tahdotun tuloksen.

Mitä tämä huostaanotto on tehnyt kotona asuvalle perheelle? Minulle, eli paperilla olevalle äidille ja huoltajalle, sekä – taas Aila Paloniemeä siteeraten: "heikoissa oloissa" eläville kolmelle veljelle?

No, tietysti huostaanotto poiki armottoman ajojahdin sijoittaneen kunnan sosiaalitoimen taholta, kun päätin lähteä heidän huoliaan ja mielikuvitustaan suorastaan karkuun, vain säästääkseni poikani kyseiseltä perhehoidolta.

Seurasi lastensuojeluilmoituksia, lastensuojelutarpeen selvityksiä ja muuta raskasta sosiaalitoimen käsitellä. Lastensuojelutarpeen selvitys päättyi lastensuojeluasiakkuuden päättymiseen, vaikkakin julkisuudessa kaikki ne perheet, joista on huostaanotettu lapsi, tarjoavat lapsilleen "heikot olosuhteet".

Ristiriitaista, eikö?


Yksin sinun tulee yhteiskunnassamme olevan


Kaikkea edellä kertomaani seurasi perheen ja suvun menetys, ystävien katoaminen. Täytyy sanoa, että ystävien kohdalla tämä huostaanotto kyllä karsi jyvät akanoista. Muutama ihana sentään jäi. Kotona asuvilta pojilta katkesivat yhteydet isovanhempiin, minulla vanhempiini – kaikki muukin suku on poissa.

Eli me olemme epäkelpoja.

Syy lienee se, että suomalaisessa yhteiskunnassa on hankalaa käsitellä näinkin vaikeita asioita. Jos joku joutuu viranomaisten kanssa hankaluuksiin, astutaan askel taaksepäin siksi, ettei katse vaan käänny itseä kohti. Unohdetaan se, että porukassa on voimaa. Sen sijaan ajatellaan, että yksin täytyy selvitä.

Se taas on harha, joka tullee sodanjälkeiseltä ajalta. Jätettiinhän maata puolustaneet sotaveteraanitkin selviämään yksin. Onhan asianlaidan pakko olla se, että aina on syy, ja koska on syy, on syyllinen, ja koska on syyllinen, voi
lyötyä lyödä.

Tänä aikana myös poikieni isä on jättänyt tapaamiset. Miksi? Koska se on helppoa, sillä minut on tuomittu näin. Minulla ei saa olla mielipiteitä, koska en ole tämän tuomion jälkeen yhteiskuntakelpoinen. Ehkäpä lastensuojelu vielä toteaa
minut epäkelvoksi vanhemmaksi pojillenikin, minkä jälkeen lasten isä voi lähteä esittämään hyvää isää ja sanoa, että vikahan oli epäkelvon äidin.


Epäkelpo äiti ei ole sopiva äiti, joten hän jää ilman tukea


Lastensuojelun takia menetin työni ja työkykyni. Olen 16-vuotiaasta asti tehnyt töitä ja itse elättänyt itseni ja perheeni. Nyt elän työttömyyskorvauksilla.

On useampi syy, miksi en töihin enää halua mennä. Yksi syy on pojat, jotka asuvat kotona. Jos menen töihin, saanko pitää heitä? Tulenko epäkelvoksi vanhemmaksi?

Toinen on se, että en halua enää maksaa yhteiskunnalle verojen kautta tyttäreni täysin mielivaltaista huostaanottoa ja totaalista vieroittamista perheestä ja suvusta. Tämä tulee maksamaan yhteiskunnalle miljoona euroa kestäessään 21:een ikävuoteen asti, kuten hyvin huostaanotto Suomessa jälkihuoltoineen kestää.

Entä mitä on huostaanoton tehnyt sosiaalitoimi tehnyt tänä aikana tukeakseen perhettä tai mahdollistaakseen jälleenyhdistämisen? Ei mitään.

Asioita on kyllä aina pohdittu ja jätetty aina seuraavaan palaveriin, jonka ajankohta on aina mysteeri. Ehdotettiin minulle, että käyn lastenpsykiatrisella tukikäynneillä kertomassa lapsen menneisyydestä, toki tietäen lapsen olevan jo sen ikäinen, ettei lastenpsykiatria voi enää tarjota mitään palveluita, ja nuorisopsykiatriselle kiellettiin jopa sanomasta minulle lapsen nimeä. Se oli perheen jälleenyhdistämistä. Siihen se jäi.

Mitä tukea minä olen saanut siihen, että olen menettänyt lapseni huostaanottobisnekselle? Sanottiin, että mene keskustelmaan jonnekin. Myönnettiin, että sen jälkeen papereihin kirjataan, että äidillä on mielenterveysongelmia. Tästä olen kieltäytynyt, koska kukaan ei kertonut, mitä se auttaisi.

Minä oikeasti luulin pyytäessäni apua vuosia sitten, että lastensuojelun tarkoitus on auttaa perheitä selviämään tilanteissa ja pysymään yhdessä. Haetaan ratkaisut tilanteeseen ja katsotaan tilannetta perheen kannalta. Nyt tiedän olleeni täysin väärässä.

Lastensuojelu on pelkkää vanhempien vikojen arviointia arvioivan ihmisen mielipiteestä riippuen. Huostaanoton syitä etsien, ei suinkaan perhettä auttaen.

Näin ei tietenkään ole joka kunnassa. Sekin on arpapeliä, että missä kunnassa on mitenkin. Nyt asun kunnassa, jossa toteutetaan Imatran mallia ja jossa on hyvä asua. Tämä tietysti toimii ainoastaan soten tulemiseen asti. Sitten taas nähdään, mitä se uudistus tuo tullessaan.


Onneksi tyttäreni pääsi pois sijaisperheestä


Kolme vuotta olen pyytänyt, vaatinut, itkenyt, raivonnut, että lastensuojelulakia noudatettaisiin. Tämän ajan sai sijaisäiti tehdä ihan mitä häntä huvitti. Ja hän tekikin.

Nyt luulen, että mahdollisuudet ovat menneet perheen jälleenyhdistämiselle ja myös sille, että lapsellani olisi jälkihuollon jälkeen perhe, mahdollisuudet ja toiveet, tai että pojillani olisi sisko ja minulla tytär. Kenelläkään ei ole keinoja enää purkaa perheellemme ijaishuollon aikana tulleita vaurioita.

Kuka pystyisi kuromaan kuilun umpeen? Emme me.

Kenen vastuulla se on? No meidän.

Kuka päättää asioista? Muut: sosiaalitoimi, sijaispaikka, näkymättömät moniammatilliset tiimit, edunvalvoja...

Toki tyttäreni sijaispaikka vaihdettiin tilanteen siellä pahasti kriisiytyessä. Tuli selville paljon esimerkiksi pahoinpitelyä, henkistä kaltoinkohtelua ja niin edelleen.

Tutkiiko poliisi? No ei.

Nyt on uusi paikka, jonka toivon olevan hyvä. Enää kyseessä ei onneksi ole sijaisperhe, vaan ammatillinen perhekoti.

Silti toiveeni eivät herää. Uusi sijaishuoltopaikka tarvitsee aikaa, ja samalla jokainen päivä loitontaa meitä kaikkia toisistamme. Sijaispaikassa heillä on monta haavaa parannettavanaan eikä heillä ole taikasauvaa, jolla kaikkien haavat voisi parantaa. Kellään ei ole. Valheet ovat luoneet kuilun, avohaavan ja vihan.

Vain yksi ihminen pystyi tähän, hän, jota muut eivät pysty parantamaan: tyttäreni sijaisäiti.


Kiitos, kun ette tappaneet lyönneillänne


Äitinä olen täysin lyöty. Lyöjänä sosiaalitoimi on onnistunut hyvin. Kaikessa se ei siis epäonnistu. Se osaa lyödä. Kun se lyö, se lyö lujaa.

Kiitos, että olen hengissä.

Se, että ylipäänsä olen hengissä on hyvä asia aivan mahdottoman upeille pojilleni ja niille muutamalle ihanalle ystävälle, jotka ovat olleet kaikesta huolimatta rinnallani, sekä niille ihanille uusille ystäville, jotka olen vertaistuen kautta löytänyt.

Nyt olen päättänyt, että taisteluni on läpikäyty. Tyttäreni sai uuden mahdollisuuden uudessa paikassa. Hänellä on paljon uusia mahdollisuuksia. Vaikka me perheenä kuulummekin pelkästään hänen menneisyyteensä, toivomme silti hänelle kaikkea hyvää elämässään.

Toivottavasti hän löytää rakastavia ihmisiä ympärilleen. Toivottavasti tämä kaikki tapahtunut ei ole vienyt hänen kykyään rakastaa.

Minun on aika alkaa parantaa itseäni ja jatkaa poikien kanssa meidän valitsemaamme elämää. Ehkäpä siellä on näkyvissä uusi aamunkoitto.

Äiti

44 Comments
    Picture

    Vieraannutettu äiti

    on äiti, edelleen, nyt ja aina. Piste.

    Arkisto

    November 2015
    February 2015

    Kategoriat

    All

    RSS Feed

INFO-sivu
takaisin alkuun

Huolilaskuri
Lokakuun liike on ihmisoikeusliike: rakenteellista sosiaalityötä, tutkivaa journalismia, valtakunnansovittelua, kansansivistystä ja viranomaistarkastustoimintaa tukevaa kolmannen sektorin työtä.
Picture