
toivotamme Teille lämpimästi onnea tämän julkisesti
hehkuttamanne sijaislapsen saannista! Tuoreiksi (sijais)vanhemmiksi olette erittäin pätevöityneitä vanhempia, sillä osaatte jo näinkin varhaisessa vaiheessa analysoida sitä, miltä tuntuisi, jos saamanne (sijais)lapsi palautettaisiin teiltä vanhempiensa huomaan. Onneksi olette saaneet lohduttautua sillä, ettette usko kokevanne samaa, mitä tuhannet suomalaisvanhemmat ovat kokeneet, kun he ovat joutuneet luopumaan lapsestaan tai ovat olleet pakotettuja, vailla oikeutta tai turvaa, sosiaalitoimen näin huolilippunsa kanssa päättäessään. Toki emme voi sitä tietää, mutta lausumanne tukevat olettamaa siitä, että vanhemmilla saattaa ehkä olla ongelmia. Sitäkään emme tiedä, saivatko he tarvittavia avohuollon tukitoimia.
Keskeinen asia on kuitenkin se, miltä lapsesta tuntuu tulla erotetuksi vanhemmistaan. Huostaanotto on aina tragedia. Tämän tragedian te olette saattaneet julkisuuteen hehkutettavaksi.
Satu ja Antti, näin tuoreina (sijais)vanhempina toivoisimme Teidän perehtyvän lausumienne sijasta lakiin, jossa käsitellään lainmukaista prosessia koskien sijoituksia; niiden syitä, kestoa ja tavoitteita. No, eihän lakia aina tarvitse noudattaa, taidatte sen tietää itsekin, mutta toivoisimme, että tässä asiassa tulette siihen kykenemään.
Tämän (sijais)lapsen etu on se seikka, jota Teidän tulee ensisijaisesti ajatella. Eivät siis omat toiveenne, haaveenne tai tahtonne, vaan lapsen etu. Näin on, vaikka tuoreina sijaisvanhempiana etukäteen spekuloittekin lapsen mahdollista tulevaa kotiuttamista näillä sanoilla mediassa: ”Mutta tosiasia on myös se, että pienten lasten pitkäaikaisissa sijoituksissa niin käy aikalailla harvoin."
Satu ja Antti, me tiedämme, että Suomessa tehdään kiireellisiä sijoituksia ja muita lastensuojelullisia toimenpiteitä vastoin lastensuojelulakia. Me tiedämme, ettei perheen jälleenyhdistämisen velvoite (kuten ei moni muukaan lakiin kirjattu asia) aina toteudu lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten kohdalla, sillä lastensuojelulain noudattaminen on Suomessa sattumanvaraista. Valitettavasti kohtaamme vuodessa lukuisia lastensuojelutapauksia, joiden kohdalla ei ole toteutettu lakia eikä edes sivuutettu sitä, vaan laki on ignoorattu täysin. Emme kuitenkaan väitä, että kaikki sijoitukset, huostaanotot tai muut lastensuojelun toimenpiteet olisivat aina väärin, vastoin lakia tai lapsen edun vastaisia. Lapsi on saatava turvaan viivytyksettä, jos hän on välittömässä vaarassa.
Satu ja Antti, huostaanoton tulee aina olla viimesijainen keino ja sijoituksen toivotaan olevan mahdollisimman lyhytkestoinen. Tämä tarkoittaa, että sijoituksen on päätyttävä välittömästi, kun siihen johtaneet syyt ovat poistuneet eli sijoitusta ei voida enää katsoa välttämättömäksi. Voisimme tietenkin kirjoittaa Teille tähän pitkän opastuksen laista, sisällöstä ja tarkoituksesta, mutta toki varmaan tutustutte siihen itsenäisesti ja olette tutustuneetkin sijaisvanhempien PRIDE-kurssilla, jonka kesto on kaikkiaan 24 tuntia, ei yhtä vuotta, kuten olet kertonut, Antti. Linkki kyseiseen lakiin on tässä.
Mitä tulee julkiseen hehkutukseen lehtien palstoilla, Satu ja Antti, oletteko te (sijais)vanhemmuuden uutuudenviehätyksessänne miettineet todellista roolianne ja asemaanne tässä asiassa? Oletteko Te lainkaan ajatelleet sitä, että tällä rakkaalla (sijais)lapsella on mitä ilmeisimmin olemassa myös oikeat biologiset juuret vanhempine ja sukuineen? Miltä heistä mahtaa tuntua teidän hehkutuksenne (sijais)lapsen (sijais)vanhemmuudesta (sijais)perheenä?
Omat juuret ovat eri asia kuin sijaisjuuret. Satu ja Antti, te olette lastensuojeluperhe omasta valinnastanne. Teidän lapsenne ei ole teidän.
Mikäli teidän arvionne sijoituksen pitkäaikaisesta kestosta toteutuu, Te (sijais)vanhempina ette mitä ilmeisimmin ole ajatelleet, mitä (sijais)lapsenne tuntee, kun artikkelit tulevat hänen tietoonsa. Entä mitä ajattelevat naapurin lapset, tarhakaverit, koulukaverit? Viime aikoina mediassa on moneen kertaan korostettu, ettei biologisten vanhempien ole soveliasta tuoda lastensuojeluasioita julkisuuteen, sillä julkisuus on koettu lapsen edun vastaiseksi ja yksityiselämää loukkaavaksi. Toivommekin teidän tutustuvan eri artikkeleihin (linkki 1, linkki 2 ja linkki 3) miettiäksenne, onko teillä (sijais)vanhemmilla eri säädökset ja ohjeensa julkisuuden suhteen.
Lokakuun liike
JK: Me emme voi tietää tämän kyseisen julkisuuden (sijais)lapsen taustaa tai tarinaa vielä, mutta toivoisimme, että hänen biologiset vanhempansa, muut sukulaiset, ottaisivat halutessaan yhteyttä Lokakuun liikkeeseen, jotta voimme tarjota apua, neuvoa ja asiantuntemusta heidän käyttöönsä, koska Satu ja Antti saavat sitä riittämiin muualta.
(Kuvankaappaus: ellit.fi)
Aiheeseen liittyen:
☞ Kuinka lapsiasiavaltuutetusta tuli viranomaisasiavaltuutettu
☞ Kuvia kameran takaa
☞ Aseena kamera
☞ Aamulehden uutinen uudelleentulkittuna
☞ Facebook-kohu: "Voiko firman kunniaa loukata?" - Lokakuun liikkeen analyysi Ylen sijaishuoltouutisista
Muita uusia Lokakuun Liikkeen julkaisuja:
☞ LOKAKUUN MANIFESTI
☞ October Manifesto
☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
☞ 10 muutosehdotusta: perheidensuojeluun
☞ Lokakuun liike - rakenteellista sosiaalityötä
☞ Soluttautuja meni kristallipallon sisään ja kertoo nyt mitä näki!