Sosiaalityön ammatillisuuden pitäisi olla tietotaitoa ja ammattia säätelevien lakien, periaatteiden ja eettisten ohjeiden ymmärrystä ja noudattamista. Ammatillisuuden pitäisi näkyä asiakkaiden ja työntekijöiden hyvinvointina, toimivina palveluketjuina ja ihmis- ja kansalaisoikeuksien toteutumisena. Kuitenkin lastensuojelusta on päässyt kehittymään pelätty mielivallan pesäke ja yksi keskeisimmistä perus- ja ihmisoikeusongelmista Suomessa.
Kuunnellessa sosiaalityön ammattilaisten käsityksiä ammatillisuudestaan vakuuttuu, että sosiaalityön ammatillisuuskäsitys ja -ihanne on vakavasti sairastunut.
Vaikuttaa siltä, että sosiaalityöhön omaksuttu ammatillisuusihanne on itsessään sosiaalityön eettisten periaatteiden vastainen ja estää sosiaalityön päämäärien ja tarkoituksen toteutumista.
1. Ammatillisuusihanteesta puuttuu historiallinen ja yhteiskunnallinen ymmärrys
Niin sosiaalityön päättäjiltä kuin työntekijöiltä on kadonnut historiallinen ja yhteiskunnallinen ymmärrys. Rakenneongelmat siirtyvät ja tulkitaan yksilöiden ongelmiksi. Sosiaalinen häviää yhteiskunnallisena ulottuvuutena. ”Yltiörelativistisuus, konstruktionistisuus ja reflektiivisyys ovat käsitteitä, jotka hallitsevat opiskelijoiden kirjallisuutta tällä hetkellä. Samalla katoaa kyky kontekstoida tapahtumia menneisyyteen: ihmisiltä katoaa historia, eikä nykypäivän ilmiöiden kehitysjuonteita enää ymmärretä. " (H22, POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)
Mirja Satkan ( 7.12.2008) mukaan ” varhaisen puuttumisen ideologian kanssa samassa paketissa on markkinoitu lapsen yhteiskunnallisista yhteyksistään irrottavaa, yksilöllistä ihmiskuvaa. Samalla on jätetty jäähyväiset sodan jälkeen vakiintuneille sosiaalisten ongelmien yhteiskunnallisille selitysmalleille. Uudessa kulttuurissa on muodikasta käsittää lasten ongelmat hänen yksilöllisiin ominaisuuksiinsa tai perheolosuhteisiinsa liittyviksi. Vanhanaikaista on muistuttaa sosiaalisten tekijöiden olemassaolosta.
Toistaiseksi "varpu" on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi siirtää julkista vastuuta lasten hyvinvoinnista perheille, lähiyhteisöille, järjestöille ja paikallisille toimijoille. Puuttumisesta on tullut ameeba, joka sopeutuu notkeasti eri olosuhteisiin ja toteuttaa monia päämääriä.
Siksi piilee vaara, että toimijat puhuvat toistensa ohi ja varhainen puuttuminen kääntyy varhaiseksi leimaamiseksi, johon koko yhteisö osallistuu. Riskiyksilöksi leimautumisella on haitallisia seurauksia lapsen identiteetille sekä nyt että tulevaisuudessa.”
Sosiaalityön työorientaatioita hiotaan pois konkreettisesta yhteisöjen auttamisesta ja rakenteellisista muutospyrkimyksistä kohti psykologisoivaa keskusteluapua ja lisääntyvää etäisyyttä asiakkaista. Lastensuojelun perhetyö ei tarjoa enää mitään lasten- tai kodinhoidollista konkreettista apua.
Harva muistaa pakkoauttajakeskustelun tai lastensuojelun ja nykyisten lastensuojelujärjestöjen esimerkiksi MLL:n tai Pelastakaa Lapset ry:n yhteyden punaorpojen valkaisupyrkimyksiin.
Sosiaalityöstä halutaan häivyttää pois niin fyysinen, historiallinen kuin sosiaalinen.
2. Ammatillisuusihanne ei perustu tutkimustietoon eikä menetelmien ja käytäntöjen vaikuttavuutta tunneta
Lastensuojelussa tutkimustietoa ei kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013).
Tutkimustiedon puute tuottaa ongelmia käytännön asiakastyössä, järjestöjen kehittämis- ja vaikuttamistyössä ja lastensuojelukoulutuksissa. Käytännön asiakastyössä tiedon puute johtaa hätiköityihin toimenpiteisiin niin yksilö- kuin rakennetasolla. Esimerkiksi suuria palvelujärjestelmän muutoksia tehdään ilman riittävää tutkimustietoa.
Tutkijat Kääriäinen ja Kuusisto-Niemi kysyvät aiheellisesti miksi sosiaalityön dokumentoimatonta työtä ja eksplisiittisesti perustelemattomia ratkaisuja puolustellaan ja perustellaan hiljaisella tiedolla ja sen olemassaololla. Tutkijoiden mukaan hiljaisen tiedon taakse piiloutuminen – pelkkä puhuminen siitä – pitää lopettaa. Tieto pitää tehdä näkyväksi. Oman työn arviointi ja kriittinen suhtautuminen sen dokumentointiin muodostaa asiantuntijuuden perustan (Mt., 452 - 460).
3. Ammatillisuusihanne hakee etäisyyttä asiakkaisiin ja torjuu asiakasosallisuutta
Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä. Sosiaalityöntekijöillä ei tunnu enää olevan aikaa eikä halua edes tutustua asiakkaisiinsa. Päätökset ja selvitykset tehdään omien asiantuntijoiden näkemyksiin turvauten- jopa lapsia ja vanhempia tapaamatta. Lastensuojelussa työaika kuluu sijaishuollon verkostojen kanssa työskennellessä.
Läheisyys likaisiksi koettuihin asiakkaisiin koetaan ammatin arvostusta alentavana.
Asiakasosallisuus ja -lähtöisyys samoin kuin dialogisuus typistyy sanahelinäksi, jota ei aiotakaan toteuttaa. Käytännössä asiakkaiden osallisuutta itseään koskevaan tietoon ja päätöksentekoon rajoitetaan, samoin tutkijoiden kontakteja kokemusasiantuntijoihin.
Elina Pekkarinen (Pekkarinen, 2011) kertoo ”omakohtainen kokemukseni sosiaalityön väitöskirjantekoajalta oli, ettei yhdestäkään Helsingin sosiaalitoimistosta löytynyt halukasta avainhenkilöä väitöskirjani tueksi, kun tavoitteenani oli haastatella rikoskäyttäytymisen vuoksi lastensuojelun asiakkaana olevia alle 15-vuotiaita nuoria. Fokusryhmähaastatteluissa sosiaalityöntekijöiden haluttomuus kutsua asiakkaita tutkimukseen herätti kysymyksen jopa siitä, estetäänkö heidän osallistumisensa tutkimukseen hallinnon puolelta”.
4. Ammatillisuusihanne on hukannut sosiaalityön perustehtävän ja korostaa ammatillista edunvalvontaa
Lastensuojelussa sosiaalityön typistyminen pelkän viran ja sijaishuollon suhdetoiminnan hoidoksi on unohduttanut itse sosiaalityön tarkoituksen ja työn sisällön; asiakkaiden auttamisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen.
Psykiatri Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Dobashien tutkijaparin mukaan sosiaalityötä ei luotu asiakkaita varten vaan tarjoamaan työtä ja ammatillisia mahdollisuuksia kasvavalle joukolle toimettomia keskiluokkaisia naisia, joilta puuttuivat etenemismahdollisuudet muualle (Dobash & Dobash, 1992).
Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
5. Ammatillisuusihanne matkii ja mielistelee psykiatriaa- seksuaalipsykopatologisointi edelleen muodissa
”Pikkupsykiatreiksi” kutsutut heikosta arvostuksesta ja ammatillisesta identiteetistä kärsivät sosiaalityöntekijät ovatkin halukkaasti lainanneet ja matkineet psykiatrian diskursseja ja menetelmiä saadakseen lisää arvovaltaa ja uskottavuutta itselleen ja ammatilleen.
Sosiaalityön vahvat kytkökset psykoterapiaan ja -analyysiin tuovat usein seksuaalisuuden tai oikeammin seksuaalipatologisoinnin sosiaalityön, etenkin lastensuojelun keskiöön. Lastensuojeluun ajautuneita lapsia ja vanhempia pidetään jo lähtökohtaisesti psyykkisesti sairaina ja epämääräisestä epätieteellisin menetelmin todettavasta ” alikehittyneestä mentalisaatiosta ” ja ”vuorovaikutuksen häiriöstä” on tullut lastensuojelun uusia muotidiagnooseja. Ei ihme, kun sosiaalityöntekijöitä kouluttavat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen tutkijat leimaavat ja tyypittelevät lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita.
Tutkija Katja Yesilovan mukaan sosiaalityötä ja perheneuvoloita on hallinnut pitkään ja hallitsee edelleen psykodynaaminen perhekäsitys ja 1950-luvun kotirouvayhteiskuntaan perustuva kiintymyssuhdeteoria. Ydinperheideologia patologisoi ei-ydinperhemallin mukaiset perheet ongelmallisiksi ja riittämättömiksi. Jos perhe ei ole lastensuojeluviranomaisen mielestä normaali/riittävä, se on hajotettava.
Sosiaalityössä edelleenkin kontrolloidaan varsinkin tyttöjen seksuaalisuutta ja se on myös keskeinen huostaanoton kriteeri.
Sosiaalityö pyrkii oikeuttamaan epätieteellisiä ja - eettisiä taustaideologioitaan ja käytäntöjään psykologisoivilla kvasitieteellisillä diskursseilla. Tällaisessa kielessä sanojen määrää rajoitetaan ja käytetään harhaanjohtavia eufemismeja. Salakieleen kätketään kielteiset asenteet vanhempia kohtaan.
6. Ammatillisuusihanne keskittyy sijaishuollon- ei asiakkaiden tai sosiaalityön edunvalvontaan
Apulaisoikeusasiamies kiinnitti tarkastusraportissaan huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät tuntuivat olevan kyvyttömiä edes havaitsemaan saati raportoimaan puutteita sijaishuollon kumppaneissaan. (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12.)
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäen mukaan yksityinen sosiaalipalveluala on nopeasti kasvava jäsensektori. Peräti joka kolmas sosiaalityöntekijä tähtää yrittäjäksi. Liian monista sosiaalityöntekijöistä on tullut valvomattoman sijaishuollon asiakashankkijoita ja edunvalvojia, jotka arvioivat kasvatuskäytännöt sen perusteella kuuluuko kasvattaja bioriskeihin vai sijaishuollon kasvatuskumppaneihin. Poislähettämisen kulttuuri ja huostaanotot tulkitaan "jämäkkyydeksi" ja "lapsi-orientaatioksi".
Sosionomit ja sosiaalityöntekijät saavat usein koulutuksensa, opinnäytetyörahoituksensa ja harjoittelu- ja työpaikkansa yksityisiltä tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ja -järjestöiltä.
Heille annettu opetus tähtää yritysten kasvutavoitteiden toteutumiseen eli heitä kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan.
Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Huolien, riskien ja vuorovaikutuksen arviointimenetelmät ja koulutukset myös sivuuttavat tieteellisen tutkimuksen eivätkä tunnista viranomaisten omien ennakkoluulojen, häiriö-orientaation ja epäeettisten ja vaurioittavien toimintakäytäntöjen vaikutuksia perheiden hyvinvointiin.
Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetäänkin yleensä tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita koekaniineina ja ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.
7. Ammatillisuusihanne ei kunnioita oikeusvaltioperiaatteita eikä alan eettisiä ohjeita
Lastensuojelu on ollut osallisena myös murentamassa kansalaisten uskoa oikeuslaitoksen puolueettomuuteen ja oikeusvaltioperiaatteisiin, jotka edellyttävät riippumattomia tuomioistuimia, vallan kolmijakoa ja toimivia oikeussuojakeinoja väärinkäytösten varalle.
Hallinto-oikeus on totuttanut sosiaalityön asiakkaat lainsuojattomuuteen ja sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuden asiantuntijat siihen, ettei työn etiikasta, laillisuudesta tai laadusta tarvitse kantaa vastuuta. Kuvaavaa on, että laiton vanhan lastensuojelulain aikainen käytäntö kolmeen kuukauteen rajoitettavista avohuollon tukitoimista päätyi hallinto-oikeuksien kelvottomien päätösten perusteella suositukseksi Lastensuojelun Käsikirjaan, josta se on onneksi jo poistettu.
Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijana toimii sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen. Hän toimii lastensuojelupalveluita tarjoavan yrityksen osakkaana yhdessä Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa työskennelleiden sosiaalityöntekijöiden kanssa ja on esittänyt julkisuudessa riippumattoman roolinsa vahvasti kyseenalaistavia sosiaalityöntekijöiden ja lastensuojelukäytäntöjen puolustuspuheita. Tällaiset kaksois- ja kolmoissidonnaisuudet, joista on tullut maan tapa vaarantavat vakavasti oikeudenkäyttömme ja maineemme oikeusvaltiona.
8. Ammatillisuusihanne aiheuttaa asiakkaiden ja työntekijöiden loppuunpalamista ja kasvavia sote- kuluja
Sosiaalityöntekijän päämääräksi on asiakkaan auttamisen sijaan tullut sinnitellä sijaisuus loppuun mielistelemällä kelvotonta johtoa ja torpedoimalla asiakkaiden valitusprosesseja. Huonosti ja usein myös lainvastaisesti hoidetut asiakasprosessit kätketään valheellisella dokumentaatiolla, medikalisoimalla omia antipatioita, tilaamalla asiantuntijalausuntoja niiden tueksi tai piiloutumalla ”liikennevalojen”, lastensuojelun edunvalvojan tai moniammatillisen työryhmän selän taa. Prosessissa vaurioituneet asiakkaat voi aina siirtää seuraavalle sijaiselle tai jollekin muulle palvelujärjestelmälle.
Tätä taustaa vasten onkin kummallista että kasvaneita sotekuluja selitetään pelkästään asiakkaiden eikä lainkaan ammatillisuusihanteiden, työntekijöiden tai toimintakulttuurin ominaisuuksilla.
Lyhyellä tähtäimellä sosiaalityön sairastunut ammatillisuusihanne voi tietysti toimia oman uran ponnahduslautana sopeuttamalla työntekijän huonoon organisaatiokulttuuriin ja johtoon mutta pitkällä tähtäimellä se lisää niin asiakkaiden kuin työntekijöiden sairastavuutta ja sotekuluja ja syö sosiaalityön uskottavuutta , legitimiteettiä ja mandaattia. Vilpitön kohtaaminen voi auttaa ja voimaannuttaa niin työntekijää kuin asiakasta, pakotettu pinnistely keinotekoisissa rooleissa ja kyseenalainen vallankäyttö sairaan ammatillisuusihanteen ylläpitämiseksi taas uuvuttaa ja sairastuttaa kummatkin. Onko sosiaalityön professionaalistumispyrkimys loppujen lopuksi vain AMMAtillisuutta; pyrkimystä Äiti Ammaksi ja halua saada Jumalan valtuudet?
Lue myös:
☞ 10 muutosehdotusta: Kohti parempaa perheidensuojelua
☞ Tue lapsia ja perheitä- älä bisnestä
Muita uusia julkaisuja
☞ Valtiollisesta rasismista
☞ Asianajaja Jean Boldt
☞ Sosiaalihuollon tiedonhallinta-uudistus rapauttaa asiakkaiden oikeusturvaa?
☞ ISÄ?
☞ Kuka kertoo kunnanjohtajalle? Avoin kirje Tuusulan kunnalle
☞ Perhekuntoutuksen lyhyt oppimäärä
☞ Tue lapsia ja perheitä- älä bisnestä
☞ WANTED: information about Foster Care Associates and Core Assets Group
☞ Turvapaikanhakijat lapsibisneksen ankkureina
☞ Vetoomus kansanedustajille
☞ Lastensuojelun äärioikeistolaiset ja porvarilliset hyveet
Kuunnellessa sosiaalityön ammattilaisten käsityksiä ammatillisuudestaan vakuuttuu, että sosiaalityön ammatillisuuskäsitys ja -ihanne on vakavasti sairastunut.
Vaikuttaa siltä, että sosiaalityöhön omaksuttu ammatillisuusihanne on itsessään sosiaalityön eettisten periaatteiden vastainen ja estää sosiaalityön päämäärien ja tarkoituksen toteutumista.
1. Ammatillisuusihanteesta puuttuu historiallinen ja yhteiskunnallinen ymmärrys
Niin sosiaalityön päättäjiltä kuin työntekijöiltä on kadonnut historiallinen ja yhteiskunnallinen ymmärrys. Rakenneongelmat siirtyvät ja tulkitaan yksilöiden ongelmiksi. Sosiaalinen häviää yhteiskunnallisena ulottuvuutena. ”Yltiörelativistisuus, konstruktionistisuus ja reflektiivisyys ovat käsitteitä, jotka hallitsevat opiskelijoiden kirjallisuutta tällä hetkellä. Samalla katoaa kyky kontekstoida tapahtumia menneisyyteen: ihmisiltä katoaa historia, eikä nykypäivän ilmiöiden kehitysjuonteita enää ymmärretä. " (H22, POSKE Pohjois-Pohjanmaa 1.2.2011)
Mirja Satkan ( 7.12.2008) mukaan ” varhaisen puuttumisen ideologian kanssa samassa paketissa on markkinoitu lapsen yhteiskunnallisista yhteyksistään irrottavaa, yksilöllistä ihmiskuvaa. Samalla on jätetty jäähyväiset sodan jälkeen vakiintuneille sosiaalisten ongelmien yhteiskunnallisille selitysmalleille. Uudessa kulttuurissa on muodikasta käsittää lasten ongelmat hänen yksilöllisiin ominaisuuksiinsa tai perheolosuhteisiinsa liittyviksi. Vanhanaikaista on muistuttaa sosiaalisten tekijöiden olemassaolosta.
Toistaiseksi "varpu" on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi siirtää julkista vastuuta lasten hyvinvoinnista perheille, lähiyhteisöille, järjestöille ja paikallisille toimijoille. Puuttumisesta on tullut ameeba, joka sopeutuu notkeasti eri olosuhteisiin ja toteuttaa monia päämääriä.
Siksi piilee vaara, että toimijat puhuvat toistensa ohi ja varhainen puuttuminen kääntyy varhaiseksi leimaamiseksi, johon koko yhteisö osallistuu. Riskiyksilöksi leimautumisella on haitallisia seurauksia lapsen identiteetille sekä nyt että tulevaisuudessa.”
Sosiaalityön työorientaatioita hiotaan pois konkreettisesta yhteisöjen auttamisesta ja rakenteellisista muutospyrkimyksistä kohti psykologisoivaa keskusteluapua ja lisääntyvää etäisyyttä asiakkaista. Lastensuojelun perhetyö ei tarjoa enää mitään lasten- tai kodinhoidollista konkreettista apua.
Harva muistaa pakkoauttajakeskustelun tai lastensuojelun ja nykyisten lastensuojelujärjestöjen esimerkiksi MLL:n tai Pelastakaa Lapset ry:n yhteyden punaorpojen valkaisupyrkimyksiin.
Sosiaalityöstä halutaan häivyttää pois niin fyysinen, historiallinen kuin sosiaalinen.
2. Ammatillisuusihanne ei perustu tutkimustietoon eikä menetelmien ja käytäntöjen vaikuttavuutta tunneta
Lastensuojelussa tutkimustietoa ei kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013).
Tutkimustiedon puute tuottaa ongelmia käytännön asiakastyössä, järjestöjen kehittämis- ja vaikuttamistyössä ja lastensuojelukoulutuksissa. Käytännön asiakastyössä tiedon puute johtaa hätiköityihin toimenpiteisiin niin yksilö- kuin rakennetasolla. Esimerkiksi suuria palvelujärjestelmän muutoksia tehdään ilman riittävää tutkimustietoa.
Tutkijat Kääriäinen ja Kuusisto-Niemi kysyvät aiheellisesti miksi sosiaalityön dokumentoimatonta työtä ja eksplisiittisesti perustelemattomia ratkaisuja puolustellaan ja perustellaan hiljaisella tiedolla ja sen olemassaololla. Tutkijoiden mukaan hiljaisen tiedon taakse piiloutuminen – pelkkä puhuminen siitä – pitää lopettaa. Tieto pitää tehdä näkyväksi. Oman työn arviointi ja kriittinen suhtautuminen sen dokumentointiin muodostaa asiantuntijuuden perustan (Mt., 452 - 460).
3. Ammatillisuusihanne hakee etäisyyttä asiakkaisiin ja torjuu asiakasosallisuutta
Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä. Sosiaalityöntekijöillä ei tunnu enää olevan aikaa eikä halua edes tutustua asiakkaisiinsa. Päätökset ja selvitykset tehdään omien asiantuntijoiden näkemyksiin turvauten- jopa lapsia ja vanhempia tapaamatta. Lastensuojelussa työaika kuluu sijaishuollon verkostojen kanssa työskennellessä.
Läheisyys likaisiksi koettuihin asiakkaisiin koetaan ammatin arvostusta alentavana.
Asiakasosallisuus ja -lähtöisyys samoin kuin dialogisuus typistyy sanahelinäksi, jota ei aiotakaan toteuttaa. Käytännössä asiakkaiden osallisuutta itseään koskevaan tietoon ja päätöksentekoon rajoitetaan, samoin tutkijoiden kontakteja kokemusasiantuntijoihin.
Elina Pekkarinen (Pekkarinen, 2011) kertoo ”omakohtainen kokemukseni sosiaalityön väitöskirjantekoajalta oli, ettei yhdestäkään Helsingin sosiaalitoimistosta löytynyt halukasta avainhenkilöä väitöskirjani tueksi, kun tavoitteenani oli haastatella rikoskäyttäytymisen vuoksi lastensuojelun asiakkaana olevia alle 15-vuotiaita nuoria. Fokusryhmähaastatteluissa sosiaalityöntekijöiden haluttomuus kutsua asiakkaita tutkimukseen herätti kysymyksen jopa siitä, estetäänkö heidän osallistumisensa tutkimukseen hallinnon puolelta”.
4. Ammatillisuusihanne on hukannut sosiaalityön perustehtävän ja korostaa ammatillista edunvalvontaa
Lastensuojelussa sosiaalityön typistyminen pelkän viran ja sijaishuollon suhdetoiminnan hoidoksi on unohduttanut itse sosiaalityön tarkoituksen ja työn sisällön; asiakkaiden auttamisen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen.
Psykiatri Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”
Dobashien tutkijaparin mukaan sosiaalityötä ei luotu asiakkaita varten vaan tarjoamaan työtä ja ammatillisia mahdollisuuksia kasvavalle joukolle toimettomia keskiluokkaisia naisia, joilta puuttuivat etenemismahdollisuudet muualle (Dobash & Dobash, 1992).
Samoin kuin psykiatrian historia, myös sosiaalityön historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja.
5. Ammatillisuusihanne matkii ja mielistelee psykiatriaa- seksuaalipsykopatologisointi edelleen muodissa
”Pikkupsykiatreiksi” kutsutut heikosta arvostuksesta ja ammatillisesta identiteetistä kärsivät sosiaalityöntekijät ovatkin halukkaasti lainanneet ja matkineet psykiatrian diskursseja ja menetelmiä saadakseen lisää arvovaltaa ja uskottavuutta itselleen ja ammatilleen.
Sosiaalityön vahvat kytkökset psykoterapiaan ja -analyysiin tuovat usein seksuaalisuuden tai oikeammin seksuaalipatologisoinnin sosiaalityön, etenkin lastensuojelun keskiöön. Lastensuojeluun ajautuneita lapsia ja vanhempia pidetään jo lähtökohtaisesti psyykkisesti sairaina ja epämääräisestä epätieteellisin menetelmin todettavasta ” alikehittyneestä mentalisaatiosta ” ja ”vuorovaikutuksen häiriöstä” on tullut lastensuojelun uusia muotidiagnooseja. Ei ihme, kun sosiaalityöntekijöitä kouluttavat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen tutkijat leimaavat ja tyypittelevät lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita.
Tutkija Katja Yesilovan mukaan sosiaalityötä ja perheneuvoloita on hallinnut pitkään ja hallitsee edelleen psykodynaaminen perhekäsitys ja 1950-luvun kotirouvayhteiskuntaan perustuva kiintymyssuhdeteoria. Ydinperheideologia patologisoi ei-ydinperhemallin mukaiset perheet ongelmallisiksi ja riittämättömiksi. Jos perhe ei ole lastensuojeluviranomaisen mielestä normaali/riittävä, se on hajotettava.
Sosiaalityössä edelleenkin kontrolloidaan varsinkin tyttöjen seksuaalisuutta ja se on myös keskeinen huostaanoton kriteeri.
Sosiaalityö pyrkii oikeuttamaan epätieteellisiä ja - eettisiä taustaideologioitaan ja käytäntöjään psykologisoivilla kvasitieteellisillä diskursseilla. Tällaisessa kielessä sanojen määrää rajoitetaan ja käytetään harhaanjohtavia eufemismeja. Salakieleen kätketään kielteiset asenteet vanhempia kohtaan.
6. Ammatillisuusihanne keskittyy sijaishuollon- ei asiakkaiden tai sosiaalityön edunvalvontaan
Apulaisoikeusasiamies kiinnitti tarkastusraportissaan huomiota siihen, että sosiaalityöntekijät tuntuivat olevan kyvyttömiä edes havaitsemaan saati raportoimaan puutteita sijaishuollon kumppaneissaan. (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12.)
Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäen mukaan yksityinen sosiaalipalveluala on nopeasti kasvava jäsensektori. Peräti joka kolmas sosiaalityöntekijä tähtää yrittäjäksi. Liian monista sosiaalityöntekijöistä on tullut valvomattoman sijaishuollon asiakashankkijoita ja edunvalvojia, jotka arvioivat kasvatuskäytännöt sen perusteella kuuluuko kasvattaja bioriskeihin vai sijaishuollon kasvatuskumppaneihin. Poislähettämisen kulttuuri ja huostaanotot tulkitaan "jämäkkyydeksi" ja "lapsi-orientaatioksi".
Sosionomit ja sosiaalityöntekijät saavat usein koulutuksensa, opinnäytetyörahoituksensa ja harjoittelu- ja työpaikkansa yksityisiltä tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ja -järjestöiltä.
Heille annettu opetus tähtää yritysten kasvutavoitteiden toteutumiseen eli heitä kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan.
Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Huolien, riskien ja vuorovaikutuksen arviointimenetelmät ja koulutukset myös sivuuttavat tieteellisen tutkimuksen eivätkä tunnista viranomaisten omien ennakkoluulojen, häiriö-orientaation ja epäeettisten ja vaurioittavien toimintakäytäntöjen vaikutuksia perheiden hyvinvointiin.
Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetäänkin yleensä tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita koekaniineina ja ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.
7. Ammatillisuusihanne ei kunnioita oikeusvaltioperiaatteita eikä alan eettisiä ohjeita
Lastensuojelu on ollut osallisena myös murentamassa kansalaisten uskoa oikeuslaitoksen puolueettomuuteen ja oikeusvaltioperiaatteisiin, jotka edellyttävät riippumattomia tuomioistuimia, vallan kolmijakoa ja toimivia oikeussuojakeinoja väärinkäytösten varalle.
Hallinto-oikeus on totuttanut sosiaalityön asiakkaat lainsuojattomuuteen ja sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuden asiantuntijat siihen, ettei työn etiikasta, laillisuudesta tai laadusta tarvitse kantaa vastuuta. Kuvaavaa on, että laiton vanhan lastensuojelulain aikainen käytäntö kolmeen kuukauteen rajoitettavista avohuollon tukitoimista päätyi hallinto-oikeuksien kelvottomien päätösten perusteella suositukseksi Lastensuojelun Käsikirjaan, josta se on onneksi jo poistettu.
Helsingin hallinto-oikeuden asiantuntijana toimii sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen. Hän toimii lastensuojelupalveluita tarjoavan yrityksen osakkaana yhdessä Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa työskennelleiden sosiaalityöntekijöiden kanssa ja on esittänyt julkisuudessa riippumattoman roolinsa vahvasti kyseenalaistavia sosiaalityöntekijöiden ja lastensuojelukäytäntöjen puolustuspuheita. Tällaiset kaksois- ja kolmoissidonnaisuudet, joista on tullut maan tapa vaarantavat vakavasti oikeudenkäyttömme ja maineemme oikeusvaltiona.
8. Ammatillisuusihanne aiheuttaa asiakkaiden ja työntekijöiden loppuunpalamista ja kasvavia sote- kuluja
Sosiaalityöntekijän päämääräksi on asiakkaan auttamisen sijaan tullut sinnitellä sijaisuus loppuun mielistelemällä kelvotonta johtoa ja torpedoimalla asiakkaiden valitusprosesseja. Huonosti ja usein myös lainvastaisesti hoidetut asiakasprosessit kätketään valheellisella dokumentaatiolla, medikalisoimalla omia antipatioita, tilaamalla asiantuntijalausuntoja niiden tueksi tai piiloutumalla ”liikennevalojen”, lastensuojelun edunvalvojan tai moniammatillisen työryhmän selän taa. Prosessissa vaurioituneet asiakkaat voi aina siirtää seuraavalle sijaiselle tai jollekin muulle palvelujärjestelmälle.
Tätä taustaa vasten onkin kummallista että kasvaneita sotekuluja selitetään pelkästään asiakkaiden eikä lainkaan ammatillisuusihanteiden, työntekijöiden tai toimintakulttuurin ominaisuuksilla.
Lyhyellä tähtäimellä sosiaalityön sairastunut ammatillisuusihanne voi tietysti toimia oman uran ponnahduslautana sopeuttamalla työntekijän huonoon organisaatiokulttuuriin ja johtoon mutta pitkällä tähtäimellä se lisää niin asiakkaiden kuin työntekijöiden sairastavuutta ja sotekuluja ja syö sosiaalityön uskottavuutta , legitimiteettiä ja mandaattia. Vilpitön kohtaaminen voi auttaa ja voimaannuttaa niin työntekijää kuin asiakasta, pakotettu pinnistely keinotekoisissa rooleissa ja kyseenalainen vallankäyttö sairaan ammatillisuusihanteen ylläpitämiseksi taas uuvuttaa ja sairastuttaa kummatkin. Onko sosiaalityön professionaalistumispyrkimys loppujen lopuksi vain AMMAtillisuutta; pyrkimystä Äiti Ammaksi ja halua saada Jumalan valtuudet?
Lue myös:
☞ 10 muutosehdotusta: Kohti parempaa perheidensuojelua
☞ Tue lapsia ja perheitä- älä bisnestä
Muita uusia julkaisuja
☞ Valtiollisesta rasismista
☞ Asianajaja Jean Boldt
☞ Sosiaalihuollon tiedonhallinta-uudistus rapauttaa asiakkaiden oikeusturvaa?
☞ ISÄ?
☞ Kuka kertoo kunnanjohtajalle? Avoin kirje Tuusulan kunnalle
☞ Perhekuntoutuksen lyhyt oppimäärä
☞ Tue lapsia ja perheitä- älä bisnestä
☞ WANTED: information about Foster Care Associates and Core Assets Group
☞ Turvapaikanhakijat lapsibisneksen ankkureina
☞ Vetoomus kansanedustajille
☞ Lastensuojelun äärioikeistolaiset ja porvarilliset hyveet
RSS Feed
