Mielenterveysongelmaiseksi leimaaminen lienee lastensuojelun yleisin fabrikoinnin ja provokaation muoto. Lähes jokaisen asiakkaan mielenterveyttä epäillään ja niin lapset kuin vanhemmat pyritään diagnosoimaan.
Moniammatillisten tiimien keskeisin työnsisältö on jo vuosien ajan ollut lasten medikalisaatio ja luokittelu. Lasten asioita käsitellään salassapitosäännöksistä piittaamatta erilaisissa verkostoissa, tiimeissä, tukiryhmissä ja koulujen oppilashuollossa ilman, että vanhemmat ovat niissä mukana tai edes ovat näistä tapaamisista tietoisia.
Moniammatillisten tiimien keskeisin työnsisältö on jo vuosien ajan ollut lasten medikalisaatio ja luokittelu. Lasten asioita käsitellään salassapitosäännöksistä piittaamatta erilaisissa verkostoissa, tiimeissä, tukiryhmissä ja koulujen oppilashuollossa ilman, että vanhemmat ovat niissä mukana tai edes ovat näistä tapaamisista tietoisia.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”nykypäivän huostaanottoihin liittyy miltei aina psykiatrinen lausunto, olipa lapsen käytöksen syy mikä tahansa. Sosiaalityöntekijät tuntevat suurta kiinnostusta erilaisiin terapioihin ja psykiatrisiin tutkimuksiin ja jopa määrittelevät itse lasten tai vanhempien terveydentilaa ja mielenterveyttä.”
Johanna Hiitolan ja Hanna Heinosen tutkimuksen mukaan kouluikäisten lasten huostaanotoissa lapsen mielenterveyteen vedottiin jopa yli kolmasosassa tapauksia ja ikäryhmässä 13–18-vuotiaat peräti puolessa tapauksista (Hiitola, Heinonen, huostaanotto ja oikeudellinen päätöksenteko, hallinto-oikeuksien ratkaisut huostaanottoasioissa 2008).
Onko siis kriittinen havainnointi ja asiakastieto tarttumatautia?
Sopivalla diagnoosilla tienaa miljoonan
Ikonen puhuu suoranaisesta lastensuojelun lausuntotehtailusta viitaten käytäntöön, jossa sosiaalityöntekijä tilaa asiakkaasta eri tutkimustahoilta tuhansia euroja maksavia lausuntoja toinen toisensa perään etsiessään oikeutusta suunnittelemalleen usein satoja tuhansia maksavalle huostaanotolle ( Ikonen, Salassapidettävä, 2013).
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ”hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun lastensuojelulaitos tai lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta. Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla".
Tutkijoiden Tarja Pösön ja Aila Puustinen-Korhosen selvityksessä ”Toteutuuko lapsen oikeus pysyviin kasvuolosuhteisiin” sijoitettujen keskimääräinen huostaanottoaika oli seitsemän vuotta. Lastensuojeluyritys saa yhden lapsen keskimääräisestä huostaanottojaksosta lähes miljoonan, useat ylikin. Hokema ”yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle miljoonan” tulisikin muuttaa muotoon ”yksi syrjäytetty nuori tuottaa syrjäyttäjilleen miljoonan”.
Sijaishuollon yritys voi laskuttaa lisää, mikäli sijoitettu on diagnosoitu hankalahoitoiseksi. Silloin hänet voidaan siirtää ”erityiseen huolenpitoon”, joka sijoitettujen nuorten mukaan voi olla pelkkää huumaamista ja eristämistä.
Diagnoosin sijoitetulle voi tehdä yrityksen oma tai sopimuslääkäri – jopa lasta tuntematta tai tutkimatta.
Perhekotiyrittäjä, ammattikasvattaja Kari Björkman kertoo Amppeli-lehdessä syyn perheiden jälleenyhdistämisen laiminlyönteihin: ”Kerran sisään tullutta sijoitusta ei mielellään lasketa menemään niin kauan, kun kunta maksaa hänestä hoitokorvauksen."
Hallinto-oikeus pitää mutua asiantuntijatietona
Ikosen mukaan hallinto-oikeudet, joissa ei ole olemassa kriteereitä asiantuntijuudelle ja joissa ei harjoiteta tosiseikkaselvittelyä, hyväksyvät poikkeuksetta kaikenlaiset sosiaalitoimen hankkimat lausunnot.
”Olen ollut läsnä neuvotteluissa päiväkodeissa, joissa sosiaalityöntekijä ehdottaa lastenpsykiatrista tutkimusta ”liian ujolle lapselle”. Eräässä tapauksessa terveyskeskuslääkäri kirjoitti lapselle lähetteen lastenpsykiatrisiin tutkimuksiin sosiaalityöntekijän puhelinsoiton perusteella ilman, että oli edes tavannut lasta.”
Ikosen mukaan lapsiin kohdistetaan lastenpsykiatrisilla hoitojaksoilla pakkotoimia, kiinnipitoja ja mattoon käärimisiä siten, että lapsi saattaa tällaisen hoidon jälkeen voida vielä huonommin.
Mahdollisuus, että sosiaalityöntekijä vastuutettaisiin asiakaskirjauksiin merkitsemästään mutudiagnoosista on olemattoman pieni. Siksi fabrikoinnista eli asiakirjojen manipulaatiosta ja vääristelemisestä on muodostunut lastensuojelussa ennemmin sääntö kuin poikkeus.
Valesossuilla on omat valekirjauksensa.
Diagnoosia tarjotaan lastensuojeluprosessin joka vaiheessa
Diagnoosia tarjotaan asiakkaille lastensuojeluprosessin jokaisessa vaiheessa; niin ennen, aikana kuin jälkeen huostaanoton, josta on tullut lastensuojelun ensisijainen ja usein ainoa tarjottava toimenpide. Miksi? Haetaanko psykiatrisella diagnoosilla lisää kalliita sijaishuollon hoitovuorokausia vai lastensuojelun kovan vallankäytön ja mielivallan oikeutusta?
Lähes jokaisesta lastensuojelun asiakasdokumentista löytyy merkintä siitä, että sosiaalityöntekijä on huolissaan äidin mielenterveydestä.
Sairaalahoidossa fyysisen pitkäaikaissairauden vuoksi ollut äiti sai hiljattain sairaalan sosiaalityöntekijän allekirjoittaman lastensuojeluilmoituksen, jonka mukaan ”(äitiä) hoitava lääkäri on erittäin huolissaan äidin psyykkisestä voinnista... Rva on puhelimessa aggressiivinen, vainoharhainen (kuvittelee että kaikki haluavat hänelle pahaa)”. Kun äiti kysyi asiaa suoraan lääkäriltä, tämä kertoi, ettei tiennyt tehdystä lastensuojeluilmoituksesta mitään. Myöskään hoitajat eivät tienneet ilmoituksesta. Lääkäri tulistui kuullessaan millaisesta diagnosoinnista ilmoituksessa oli kyse ja totesi oma-aloitteisesti vaativansa viittaukset itseensä pois lastensuojeluilmoituksesta.
Hyväksikäyttöoireilun takia huostatulta Kristalta Ylöjärven lastensuojelu taas pyrki kieltämään Kristan itsevalitseman psykiatrin avun tämän ”lastensuojelukriittisyyden” takia. Lastensuojelun työntekijät pyrkivät lopettamaan asiakassuhteen, muuttamaan Kristan diagnoosin oman sopimuslääkärinsä avulla aiemmasta PTSD:stä (traumaperäinen stressihäiriö) ja nuoruusiän kehityksen kriisiytymisestä käytöshäiriöksi ja leimaamaan Kristan valehtelijaksi ja prostitoiduksi.
Jopa avunhaku lastensuojelukoneiston itsensä aiheuttamaan traumaan tulkitaan ja kirjataan lastensuojelussa mielenterveyshäiriöksi.
Huostaanoton ja lastensuojelun edunvalvojan rajun vieraannuttamisen seurauksena lapsensa menettänyt äiti kuvaa lastensuojelun toimintaa seuraavasti:
”Mitä tukea minä olen saanut siihen, että olen menettänyt lapseni huostaanottobisnekselle? Sanottiin, että mene keskustelmaan jonnekin. Myönnettiin, että sen jälkeen papereihin kirjataan, että äidillä on mielenterveysongelmia. Tästä olen kieltäytynyt, koska kukaan ei kertonut, mitä se auttaisi... Lastensuojelu on pelkkää vanhempien vikojen arviointia arvioivan ihmisen mielipiteestä riippuen. Huostaanoton syitä etsien, ei suinkaan perhettä auttaen."
Varhainen puuttuminen diagnoosivillityksen syy
Leeni Ikosen mukaan valloilleen riistäytyneen diagnosoinnin syy on varhaisen puuttumisen ideologia:
”Varhaisen puuttumisen keinoin lapsista ja heidän vanhemmistaan kerätään yksilöityä tietoa, vanhemmilta lupaa kysymättä, heidän tietämättään ja heidän kustannuksellaan. Tähän sosiaalitoimi on valjastanut koulut, päiväkodit, terveydenhuollon ja jopa seurakunnatkin. On syytä kysyä, millä oikeudella tietoja kerätään perheistä, kun maassamme kuitenkin on kansalaisten suojana perustuslaki, rekisterilainsäädäntöä, salassapitosäännöksiä sekä viranomaistoiminnasta annettu laki.”
Varatuomari Outi Mannonen kertoo, kuinka sosiaalityöntekijät vuotavat usein hoitotahoille oletuksiaan asiakkaastaan näiden selän takana:
”Jotkut lääkärit kirjaavat sosiaalityöntekijän luulot faktoina asiakkaan papereihin eteenpäin siten, että asiakas ei sitä tiedä eikä siksi osaa korjata virheellisiä tietoja. Viranomaispalavereissa asioita voidaan puida lapsen opettajan kuullen. Sosiaaliviranomainen ei etukäteen selvitä, onko tietopyynnön saaja lastensuojeluperheen tuttava. Arat asiat ja katteettomat luulot leviävät.”
Tutkijat Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat viranomaisten mutudiagnoosien motiiviksi keskinäisen yhteisöllisyyden lisäämisen: ”Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.”
Lastensuojelussa varhaiseksi puuttumiseksi kutsutun toiminnan lähtökohta, sisältö ja moraalinen oikeutus on kyseenalainen, sillä puuttumista harjoittavat usein epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen omaavat jäävit henkilöt vailla valvontaa, tutkimustietoa, näyttöä puuttumisen tuloksista tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.
Varhaisen puuttumisen ideologiassa lapsuutta ei nähdä itseisarvollisena olemassaolona, vaan välitilana ja odotushuoneena aikuisten määrittelemään tulevaisuuteen. Siksi lapsen ja perheen nykyhetki, todelliset tarpeet ja toiveet ja välitön auttaminen voidaan helposti sivuuttaa.
Kahden kauppa: Psykiatriasta muodostunut rinnakkaistuomioistuin
Ikosen mukaan ”sosiaalitoimi tuottaa lääkäreille asiakkaita, mutta myös lääkärin luona asiointi voi tuottaa lastensuojelun asiakkuuden. Nykypäivän toimintatapana on medikalisointi. Kaikki lapsessa lääketieteellistetään, vaikka mm. lapsen oikeuksien yleissopimus kieltää lapsen leimaamisen mielivaltaisesti sairaaksi. Onko yhteiskuntaamme pesiytynyt tuomioistuinjärjestelmän ohelle lastenpsykiatrinen tuomitsemisjärjestelmä?"
Ikosen mukaan ”keskussairaaloidemme tutkimustavat ja -menetelmät tulee saattaa arvioinnin kohteeksi, kun lääkärit ovat katsoneet oikeudekseen antaa hoitosuosituksia, joilla lapsi sijoitetaan pitkäaikaisesti laitokseen tai hänen oikeuttaan tavata vanhempiaan ankarasti rajoitetaan".
Leeni Ikonen ihmettelee, miksi lainvastainen hoidollinen huostaanotto eli ns. terapeuttisen sijoituksen suosittaminen on Suomessa yleinen käytäntö, vaikka se on sekä Suomen perustuslain että lastensuojelulain vastainen.
Psykoanalyyttisesti orientoituneet ammattilaiset ongelmana
Sexpon kehittämispäällikkönä toiminut sosiaalipsykologi Anu Suomela on arvostellut suomalaista psykokulttuuria Marko Hamilon toimittamassa teoksessa "Älkää säätäkö päätänne – häiriö on todellisuudessa". Hän pitää psykiatriassa ja sosiaalityössä käytettyjä haastattelu-, terapia- ja tutkintamenetelmiä epätieteellisinä, manipulatiivisina ja asiakkaita vaurioittavina.
Tohtori Katarina Finnilä-Tuohimaan tutkimat lastenpsykiatrit, psykologit ja sosiaalityöntekijät eivät osanneet diagnosoida seksuaalista hyväksikäyttöä, eivät tukeutuneet tutkimuksissaan tieteelliseen tietoon eivätkä osanneet erottaa manipulatiivisia tutkimusmenetelmiä asianmukaisista. (Lähde.)
Filosofian tohtori John Moneyn mukaan uhriteollisuuden uudeksi haaraksi on muodostunut lapsiin kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön demonien metsästys, sen sijaan että kiinnitettäisiin huomiota lasten pahoinpitelyihin ja hyljeksintään. Sen ansiosta aikuiset eivät uskalla normaalilla fyysisellä tavalla osoittaa lapsille tai nuorille kiintymystään, ettei heitä syytettäisi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ei myöskään ole turvallista kertoa selväsanaisesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista seuraavalle sukupolvelle. Lapsilta itseltään on ryöstetty normaalien, terveiden seksuaalileikkien ja kokeilujen mahdollisuus ja ne ovat muuttuneet paheiksi.”
Lue lisää aiheesta; perheen tarina tässä ja tässä.
Myös psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman on varoittanut lastensuojelun yleisesti käyttämistä tutkimusmetodeista esim. MIM:stä (Marschak Interaction Method). Hänen mukaansa metodi ei ole vain epäluotettava, vaan myös räikeästi perheiden oikeusturvaa loukkaava.
Furmanin mukaan psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”terveydenhuollon avohoitovaihtoehdot ovat jääneet kehittämättä, kun maamme psykoanalyyttisesti suuntautuneet lastenpsykiatrit ovat keskittyneet todistelemaan vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi esittäen ratkaisuksi lapsen erottamista perheestään. Moniammatillisessa työskentelyssä ei lopulta kukaan ota vastuuta lapsen tilanteesta ja hänestä annetusta lausunnosta”.
Ikonen ihmettelee psykoanalyyttisesti suuntautuneiden lastenpsykiatrien intoa luokittella lastensuojeluperheita eri tavoin sairaiksi. Tunnetun lastenpsykiatrin mukaan heidät voidaan diagnosoida ulkonäön ja käytöksen perusteella valehteleviin ”koviin ja kiiltäviin” ja kypsymättömiin ”pehmeisiin ja pörröisiin” perheisiin.
Vuorovaikutuksen häiriöstä on nopeasti tullut lastensuojelun uusi muotidiagnoosi ja huostaanoton peruste. Ei ihme, kun sosiaalityöntekijöitä kouluttavat vuorovaikutusprosessien tutkimuskeskuksen tutkijat leimaavat ja tyypittelevät yleensä puutteellisten peruspalvelujen takia lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita.
Näitä epätieteellisiä ja asenteellisia koulutuksia järjestetään veronmaksajien rahoilla mm. sosionomeille, sosiaalityöntekijöille, psykologeille ja ensi- ja turvakotien työntekijöille. Koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Muutosehdotuksia
1. Valheellisten ilmoitusten tekeminen rangaistavaksi hillitsisi nykyistä kiusaamistarkoituksessa tehtyä ilmoittelua.
2. Ennaltaehkäisevä tuki pitäisi siirtää lastensuojelulta peruspalvelujärjestelmille, jolloin ihmiset saisivat avun oikeassa osoitteessa ilman lasuasiakkuutta, virheellistä diagnoosia ja leimaamista.
3. Hoidolliset huostaanotot tulisi kieltää lainvastaisina. Oireilevaa lasta ei auta erottaminen läheisistään.
4. Lapsiin kohdistuvien rikosten selvittely pitäisi ottaa pois sosiaalitoimelta ja siirtää poliisitoimen alaisuuteen, jolloin sijaishuollon jääviydet ja kontaktit eivät pääsisi vaikuttamaan tutkintaan.
5. Poliisien avuksi pitäisi palkata palveluneuvojia, joilla on omakohtaista kokemusta palveluista ja päivitetty tieto kentän tilanteesta sekä seksuaali- ja väkivaltarikoksiin erikoistunut lasten puolta pitävä juristi auttamaan lapsia jo tutkinnassa.
6. Oikeudenkäynnit pitäisi siirtää hallinto-oikeuksista puolueettomiin käräjäoikeuksiin ja sijoitustarpeessa olevat lapset ensisijaisesti lapsen luotetuille ja sukulaisille.
7. Sijaishuoltopaikoille tulisi laatia julkiset laatua mittaavat hymytarrat/nettisivut, joista käy ilmi paikan asiakaspalaute, tuloksellisuus ja mahdolliset toistuvat laiminlyönnit ja väärinkäytökset.
8. Nykyinen köyhien elämäntapavakoiluun keskittyvän järjestelmä vie vain veronmaksajien rahat, oikeusvaltiomaineen ja yhteiskuntarauhan ja jättää lapset vaille huolenpitoa ja suojelua. Sen tilalle on rakennettava uusi asiakaslähtöinen palvelujärjestelmä, jossa lapsia autetaan osana perhettään ja yhteisöään.
Myyrä
Linkkejä Myyrän muihin juttuhin:
☞ Lastensuojelun provokaatiot: Oletko a) huora b) hullu vai c) huumehörhö?
☞ Miksi seksuaalista väkivaltaa hoidetaan huostaanotoilla?
☞ VOI KU(R)KKIA - vanhempien kuntoutusta vai valvontaa?
☞Huoli puheeksi – mille huolen vyöhykkeelle työntekijäsi sijoittuu?
”Jos et ole kiltisti tulee valkolainen ja vie sinut”
☞ Lastensuojelun puhtauskultti
☞ Valesossujen valeasiakkaat
☞Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan mm. keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
☞ 100 shades of grey - sosiaalityön seksuaalikäsityksiä ohjaavat arvot ja ideologiat
☞ Valesossujen valekirjaukset- sossun ”sanoittamat” lastensuojeluilmoitukset
☞ Sijaishuollon korruptoitunut kehitysapu
☞ Lastensuojelun porttiteoria
☞ Toteutumattomat oikeusperiaatteet
☞ Salapoliisileikkiä sossulassa
Muut:
☞ Lapsemme laitoksessa 1
☞ Lapsemme laitoksessa 2
☞ STOP Haminan stoppari
RSS Feed
