Hannu Rusama ja Kati Palsanen kuvakaappaus SOS-Lapsikylä SOS- Lapsikylä puuhaa työttömille lapsiperheen vanhemmille työparia sosiaalityöntekijästa ja työvoimahallinnon virkailijasta:
"Syrjäytymisriskissä olevan perheen hyvinvointi kohenisi paljon, jos se saisi tuekseen nimetyn, sosiaalityöntekijästä ja työvoimahallinnon virkailijasta koostuvan työparin, SOS- lapsikylän Hannu Rusama ja Kati Palsanen sanovat.
Väite on uskomaton ja sisältää liian monta orwellilaisen uuskielen käsitettä mm. syrjäytyminen, riski, tuki ja hyvinvointi.
Sijaishuolto ja lastensuojelu markkinoivat mieluusti päättäjille ja medioihin myyttiä pahoinvoivista suomalaisista riskiperheistä- ja siinä sivussa oman vallan, reviirin ja rahoituksen laajentamista.
Riski- ja syrjäytymispuhe riskibisneksen ja syrjäyttämisen oikeuttajana
Riskin osoittimet vaihtelevat asiantuntijoiden mukaan. Riski voi olla työttömyyden lisäksi mm. monilapsisuutta, yksinhuoltajuutta, uusperheellisyyttä, vanhempien nuoruutta, vanhuutta tai pienituloisuutta. Riskiperheiden määritelmiin mahtuvat lähes kaikki suomalaiset perheet lukuunottamatta sijaishuollon omia perhekotiyrityksiään pyörittäviä sijaisperheitä, joissa riskejä ja ylisukupolvisia ongelmia ei virallisen totuuden mukaan esiinny.
Rekisteröidyksi riskiperheeksi tullaan epäilyllä avuntarpeesta. Riskiperhe syntyy kun perhe pyytää julkisesti apua asiantuntijalta tai asiantuntija tai kuka tahansa ohikulkija arvelee lapsen tai perheen tarvitsevan apua.
Pysyvän rakennetyöttömyyden aikana on kyseenalaista samaistaa syrjäytyminen perinteisen palkkatyön puutteeseen. Miksi esim. hyödyllistä vapaaehtoistyötä tekevä työtön nuori katsotaan puuttumistoimia vaativaksi rasitteeksi vaikka mielivaltainen sosiaalityöntekijä tai veroparatiiseihin voittonsa piilottava lastensuojeluyrittäjä on paljon suurempi kuluerä ja rasite kansantaloudelle?
Mikä perhe ylipäätään on syrjäytymisriskissä oleva perhe ja miten SOS- lapsikylän ekspertiisillä, epistemologialla ja etiikalla kyetään tällainen perhe määrittelemään?
Miksi työssäkäyntiä pidetään omaehtoisen selviytymisen takeena vaikka yhä useampi työssäkäyvä ei saa työstään palkkaa, jolla tulisi toimeen ja työssäkäyvien köyhien määrä lisääntyy ollen jo puoli miljoonaa?
Kansalaisten kannattaa olla syrjäytymispuheen suhteen yhtä valppaita kuin huoli- ja riskipuheen suhteen. Se ei ehkä olekaan väline olosuhteiden kuvaamiseksi ja muuttamiseksi vaan päämäärä itsessään tiettyjen erottelujen, rajanvetojen ja asemien ylläpitämiseksi ja oikeuttamiseksi.
Syrjäytymisen ehkäisyssä ja syrjäytymispuheessa on samantyyppisiä rakenteita ja ongelmakohtia kuin varhaisessa puuttumisessa ja huoli- ja riskipuheessa.
Tuula Helneen mukaan syrjäytyneitä paikannetaan sosiaalisesti, spatiaalisesti ( tilallisesti) ja symbolisesti. Heidät sijoitetaan reunoille tai ulkopuolelle, moraaliseen toiseuteen. Puhe- ja ajattelutavat ( diskurssit) ja politiikka eivät ole erillisiä asioita. Siksi toiseutta ja syyllistämistä oikeuttavaa puhuntaa eli tässä tapauksessa syrjäytyneitä olemuksellistavaa puhuntaa tulee kritisoida. Syrjäytyneistä puhumalla vedetään rajoja ja heikennetään syntyvän yhteisyyden mahdollisuuksia. Syrjäytyneiden kuvaaminen passiiviksi yksilöiksi tukee politiikkaa, jossa varsinainen yhteiskuntapolitiikka korvautuu aktivoimisyrityksillä.
Helneen mukaan syrjäytymisdiskurssin ensimmäinen paradoksi on, että jos kaikki syrjäytyneiden erityisryhmät lasketaan yhteen, syrjäytymättömiin ei jää kuin pieni osa väestöstä. Näin käsite menettää viime kädessä erottelukykynsä suhteessa ei-syrjäytyneisiin.
Helneen mukaan puhe syrjäytyneistä onkin kenties yksi tapa koettaa luoda jonkinlainen järjestys paikantamalla Toiset ja paikantamalla kaaos heihin.
Syrjäytyneet halutaan palauttaa yhteisyyteen, jota ei ole. Yhteisö on yhtä ambivalentti idea kuin syrjäytyminenkin, mutta siitä haetaan syrjäytymisen ratkaisua.
Syrjäytymisdiskurssi on yksi yritys uusintaa normaliteettia. ”Normaali” voi merkitä joko patologisen, poikkeavan vastakohtaa tai sitten tavallista, keskivertoa, yleistä (ja siksi hyvää) (ks. esim. Hacking 1997, 242–245).
Jos et normalisoidu, poliisikeinot ovat käytettävissä
Nikolas Rosen mukaan valtion harjoittamasta vastuutuksesta on siirrytty itsensävastuullistamiseen ja itsevastuullisiin yhteisöihin. Sakari Hänninen (1990, 22) on arvellut, että huono-osaisten normalisointiyrityksissä on kyse paljolti muusta kuin heidän kansalaistamisestaan: (ehdollistettu) puhe huono-osaisista onkin kenties suunnattu muulle yleisölle. Viranomaisten kamppailussa sosiaalisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan takaamiseksi patologisoiva diskurssi ja syrjäytyneiden kova hallinnointi voivat olla ennakoiva uhkakuva, muistutus siitä, että jollei itsenormalisointi suju, ”poliisikeinot” ovat käytettävissä. Syrjäytyneiden oletettu poikkeavuus ja patologisuus oikeuttavat heidän kontrolloimisensa ja sitä kautta kaikkien ei-syrjäytyneiden – mutta mahdollisesti tai todennäköisesti syrjäytyvien normaalien – etukäteiskontrollin.
Huomaamatta jää, että syrjäytyneiden tai oikeammin syrjäytettyjen epänormaaliudesta on tullut normaalia.
Syrjäytymisen kriteerinä pidetty työttömyys tai vähintäänkin työsuhteiden epävakaistuminen on tulossa pikemminkin normiksi kuin poikkeukseksi. Riskialttiiksi mielletyissä lähiöissä asuu vajaa miljoona suomalaista. Työttömät eivät tunne itseään yksinäisemmiksi kuin muutkaan. Heidän kyläilynsä vilkkaudesta päätellen heillä on jopa vahvemmat sosiaaliset suhteet kuin muilla. (Seppänen 2001, 112, 168, 191.)
Syrjäytynyt ei ehkä käytä kaikkia oikeuksiaan eikä ole poliittisesti suuntautunut mutta ei ole moni muukaan. Helne väittää, että tosiasiassa elämme nykyisin pikemminkin ”poissaolon demokratiassa” (Eräsaari 2000b, 21), mikä käy selville esimerkiksi kunnallisvaalien äänestysprosentteja tutkailemalla. Syrjäytyneisiin liitetty taipumus ”tietoisen lyhytjännitteiseen elämänasenteeseen: on turhaa suunnitella toimiaan kovin pitkälle tulevaisuuteen, koska mikään ei kuitenkaan ole varmaa” kuvaa syrjäytynyttä paremmin nyky-yhteiskunnalle ihanteellista joustotyöläistä ja kuluttajaa. Syrjäytyneisiin liitetyllä huumausaineidenkäytölläkään ei saa vedettyä rajaa normaaleihin ihmisiin, jotka eivät käytä huumeita – mitä nyt alkoholia, tupakkaa, rauhoittavia tai masennuslääkkeitä.
"Zygmunt Baumanin (1997a, 94) kerjäläis- ja turistimetaforaa mukaillakseni syrjäytyneet ovat se tumma tausta, jota vasten ei-syrjäytyneiden auringon valo loistaa niin kirkkaasti, ettei sen mustia pisteitä nähdä. Syrjäytymisdiskurssi vie siis ongelmat sijoiltaan, delokalisoi ne. Tällaiselle sijoiltaan vievälle(displacing) ajattelulle ja sijoiltaan oleville yhteiskunnallisille konflikteille on suuri kysyntä riskiyhteiskunnassa, jolla on taipumus muuttua syntipukkiyhteiskunnaksi (Beck 1992, 75). Edistykselliseltä kuulostava aktivointipuhe on kenties yksi syntipukkisyndrooman oire".
Epäjärjestys yritetään muuttaa järjestykseksi syrjäytymispuheen avulla, mutta syrjäytyminen itsessään on epäjärjestyksen tuotetta.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta yksilöiltä edellytetään, että he tietävät paikkansa. Helneen mukaan tämä vaatimus sisältää kaksi kehotusta: ”Tiedä, kuka olet!” ja ”Tiedä, missä on tässä!”. (Hänninen 1998b, 117; vrt. Atwood 1972, 17.) Voi niitä, joille kehotukset ovat ylivoimaisia. Heidän kohtalonsa on sinetöity, sillä henkilö, ”jolla ei ole selkeää itsekuvaa eikä paikkaa yhteiskunnassa ja jolla on useimmiten huono itsetunto” määritellään huono-osaiseksi.
Lastensuojelussa huono-osaisuuden oletetaan olevan myös ylisukupolvisesti periytyvää.
Leeni Ikosen mukaan lastensuojelun ilmianto- ja valvontajärjestelmä on lisännyt perheiden pahoinvointia. Lastensuojelu pelottaa syystäkin, koska se on täysin sattumanvaraista.
Perhe ei voi koskaan tietää, tunteeko lastensuojelun työntekijä häntä velvoittavat lainsäännökset, haluaako hän niitä noudattaa vai onko vastassa kontrolloimattoman vallankäytön huumassa työtä tekevä yksilö.
Onko syrjäytymisdiskurssilla tarkoitus hankkia asiakkaita SOS- lapsikylän perhekuntoutuksiin ja sijaisperheille vai oikeuttaa kansan syvenevä kahtiajako ja tulo- ja hyvinvointierojen kasvattaminen entisestään?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/syrjaytymispuheen-paradoksit-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/syrjaytymispuheen-paradoksit-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-perhekuntoutus-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekuntoutus-on-uusi-huosta-automaatti-lastensuojelun-trendit-2018
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-kehittamistyo-varkaudessa-huostaanotot-ja-lastensuojelun-kustannukset-lisaantyivat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kehittamisen-ihanteet-ja-todellisuus
https://www.lokakuunliike.com/tiina-liljebergin-blogi/tarvitaanko-huostaanottoja-kysyy-sos-lapsikyla
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-rankat-otteet
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/takaa-lapsille-koulutus-lopeta-sijaishuollon-rahoitus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-morris-sosiaalityo-tuottaa-turhia-tutkimuksia-ja-riskileimoja-haavoittuvissa-oloissa-elaville-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
https://www.lokakuunliike.com/atte-saarelan-blogi/lastensuojelijakin-tarvitsee-rajoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-hullunkuriset-riskiperheet
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelussa-riittavan-hyva-vanhempi-varakas-vanhempi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kallista-ja-tuhoisaa-sotaa-ihmisia-vastaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
"Syrjäytymisriskissä olevan perheen hyvinvointi kohenisi paljon, jos se saisi tuekseen nimetyn, sosiaalityöntekijästä ja työvoimahallinnon virkailijasta koostuvan työparin, SOS- lapsikylän Hannu Rusama ja Kati Palsanen sanovat.
Väite on uskomaton ja sisältää liian monta orwellilaisen uuskielen käsitettä mm. syrjäytyminen, riski, tuki ja hyvinvointi.
Sijaishuolto ja lastensuojelu markkinoivat mieluusti päättäjille ja medioihin myyttiä pahoinvoivista suomalaisista riskiperheistä- ja siinä sivussa oman vallan, reviirin ja rahoituksen laajentamista.
Riski- ja syrjäytymispuhe riskibisneksen ja syrjäyttämisen oikeuttajana
Riskin osoittimet vaihtelevat asiantuntijoiden mukaan. Riski voi olla työttömyyden lisäksi mm. monilapsisuutta, yksinhuoltajuutta, uusperheellisyyttä, vanhempien nuoruutta, vanhuutta tai pienituloisuutta. Riskiperheiden määritelmiin mahtuvat lähes kaikki suomalaiset perheet lukuunottamatta sijaishuollon omia perhekotiyrityksiään pyörittäviä sijaisperheitä, joissa riskejä ja ylisukupolvisia ongelmia ei virallisen totuuden mukaan esiinny.
Rekisteröidyksi riskiperheeksi tullaan epäilyllä avuntarpeesta. Riskiperhe syntyy kun perhe pyytää julkisesti apua asiantuntijalta tai asiantuntija tai kuka tahansa ohikulkija arvelee lapsen tai perheen tarvitsevan apua.
Pysyvän rakennetyöttömyyden aikana on kyseenalaista samaistaa syrjäytyminen perinteisen palkkatyön puutteeseen. Miksi esim. hyödyllistä vapaaehtoistyötä tekevä työtön nuori katsotaan puuttumistoimia vaativaksi rasitteeksi vaikka mielivaltainen sosiaalityöntekijä tai veroparatiiseihin voittonsa piilottava lastensuojeluyrittäjä on paljon suurempi kuluerä ja rasite kansantaloudelle?
Mikä perhe ylipäätään on syrjäytymisriskissä oleva perhe ja miten SOS- lapsikylän ekspertiisillä, epistemologialla ja etiikalla kyetään tällainen perhe määrittelemään?
Miksi työssäkäyntiä pidetään omaehtoisen selviytymisen takeena vaikka yhä useampi työssäkäyvä ei saa työstään palkkaa, jolla tulisi toimeen ja työssäkäyvien köyhien määrä lisääntyy ollen jo puoli miljoonaa?
Kansalaisten kannattaa olla syrjäytymispuheen suhteen yhtä valppaita kuin huoli- ja riskipuheen suhteen. Se ei ehkä olekaan väline olosuhteiden kuvaamiseksi ja muuttamiseksi vaan päämäärä itsessään tiettyjen erottelujen, rajanvetojen ja asemien ylläpitämiseksi ja oikeuttamiseksi.
Syrjäytymisen ehkäisyssä ja syrjäytymispuheessa on samantyyppisiä rakenteita ja ongelmakohtia kuin varhaisessa puuttumisessa ja huoli- ja riskipuheessa.
Tuula Helneen mukaan syrjäytyneitä paikannetaan sosiaalisesti, spatiaalisesti ( tilallisesti) ja symbolisesti. Heidät sijoitetaan reunoille tai ulkopuolelle, moraaliseen toiseuteen. Puhe- ja ajattelutavat ( diskurssit) ja politiikka eivät ole erillisiä asioita. Siksi toiseutta ja syyllistämistä oikeuttavaa puhuntaa eli tässä tapauksessa syrjäytyneitä olemuksellistavaa puhuntaa tulee kritisoida. Syrjäytyneistä puhumalla vedetään rajoja ja heikennetään syntyvän yhteisyyden mahdollisuuksia. Syrjäytyneiden kuvaaminen passiiviksi yksilöiksi tukee politiikkaa, jossa varsinainen yhteiskuntapolitiikka korvautuu aktivoimisyrityksillä.
Helneen mukaan syrjäytymisdiskurssin ensimmäinen paradoksi on, että jos kaikki syrjäytyneiden erityisryhmät lasketaan yhteen, syrjäytymättömiin ei jää kuin pieni osa väestöstä. Näin käsite menettää viime kädessä erottelukykynsä suhteessa ei-syrjäytyneisiin.
Helneen mukaan puhe syrjäytyneistä onkin kenties yksi tapa koettaa luoda jonkinlainen järjestys paikantamalla Toiset ja paikantamalla kaaos heihin.
Syrjäytyneet halutaan palauttaa yhteisyyteen, jota ei ole. Yhteisö on yhtä ambivalentti idea kuin syrjäytyminenkin, mutta siitä haetaan syrjäytymisen ratkaisua.
Syrjäytymisdiskurssi on yksi yritys uusintaa normaliteettia. ”Normaali” voi merkitä joko patologisen, poikkeavan vastakohtaa tai sitten tavallista, keskivertoa, yleistä (ja siksi hyvää) (ks. esim. Hacking 1997, 242–245).
Jos et normalisoidu, poliisikeinot ovat käytettävissä
Nikolas Rosen mukaan valtion harjoittamasta vastuutuksesta on siirrytty itsensävastuullistamiseen ja itsevastuullisiin yhteisöihin. Sakari Hänninen (1990, 22) on arvellut, että huono-osaisten normalisointiyrityksissä on kyse paljolti muusta kuin heidän kansalaistamisestaan: (ehdollistettu) puhe huono-osaisista onkin kenties suunnattu muulle yleisölle. Viranomaisten kamppailussa sosiaalisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan takaamiseksi patologisoiva diskurssi ja syrjäytyneiden kova hallinnointi voivat olla ennakoiva uhkakuva, muistutus siitä, että jollei itsenormalisointi suju, ”poliisikeinot” ovat käytettävissä. Syrjäytyneiden oletettu poikkeavuus ja patologisuus oikeuttavat heidän kontrolloimisensa ja sitä kautta kaikkien ei-syrjäytyneiden – mutta mahdollisesti tai todennäköisesti syrjäytyvien normaalien – etukäteiskontrollin.
Huomaamatta jää, että syrjäytyneiden tai oikeammin syrjäytettyjen epänormaaliudesta on tullut normaalia.
Syrjäytymisen kriteerinä pidetty työttömyys tai vähintäänkin työsuhteiden epävakaistuminen on tulossa pikemminkin normiksi kuin poikkeukseksi. Riskialttiiksi mielletyissä lähiöissä asuu vajaa miljoona suomalaista. Työttömät eivät tunne itseään yksinäisemmiksi kuin muutkaan. Heidän kyläilynsä vilkkaudesta päätellen heillä on jopa vahvemmat sosiaaliset suhteet kuin muilla. (Seppänen 2001, 112, 168, 191.)
Syrjäytynyt ei ehkä käytä kaikkia oikeuksiaan eikä ole poliittisesti suuntautunut mutta ei ole moni muukaan. Helne väittää, että tosiasiassa elämme nykyisin pikemminkin ”poissaolon demokratiassa” (Eräsaari 2000b, 21), mikä käy selville esimerkiksi kunnallisvaalien äänestysprosentteja tutkailemalla. Syrjäytyneisiin liitetty taipumus ”tietoisen lyhytjännitteiseen elämänasenteeseen: on turhaa suunnitella toimiaan kovin pitkälle tulevaisuuteen, koska mikään ei kuitenkaan ole varmaa” kuvaa syrjäytynyttä paremmin nyky-yhteiskunnalle ihanteellista joustotyöläistä ja kuluttajaa. Syrjäytyneisiin liitetyllä huumausaineidenkäytölläkään ei saa vedettyä rajaa normaaleihin ihmisiin, jotka eivät käytä huumeita – mitä nyt alkoholia, tupakkaa, rauhoittavia tai masennuslääkkeitä.
"Zygmunt Baumanin (1997a, 94) kerjäläis- ja turistimetaforaa mukaillakseni syrjäytyneet ovat se tumma tausta, jota vasten ei-syrjäytyneiden auringon valo loistaa niin kirkkaasti, ettei sen mustia pisteitä nähdä. Syrjäytymisdiskurssi vie siis ongelmat sijoiltaan, delokalisoi ne. Tällaiselle sijoiltaan vievälle(displacing) ajattelulle ja sijoiltaan oleville yhteiskunnallisille konflikteille on suuri kysyntä riskiyhteiskunnassa, jolla on taipumus muuttua syntipukkiyhteiskunnaksi (Beck 1992, 75). Edistykselliseltä kuulostava aktivointipuhe on kenties yksi syntipukkisyndrooman oire".
Epäjärjestys yritetään muuttaa järjestykseksi syrjäytymispuheen avulla, mutta syrjäytyminen itsessään on epäjärjestyksen tuotetta.
Kaikesta epävarmuudesta huolimatta yksilöiltä edellytetään, että he tietävät paikkansa. Helneen mukaan tämä vaatimus sisältää kaksi kehotusta: ”Tiedä, kuka olet!” ja ”Tiedä, missä on tässä!”. (Hänninen 1998b, 117; vrt. Atwood 1972, 17.) Voi niitä, joille kehotukset ovat ylivoimaisia. Heidän kohtalonsa on sinetöity, sillä henkilö, ”jolla ei ole selkeää itsekuvaa eikä paikkaa yhteiskunnassa ja jolla on useimmiten huono itsetunto” määritellään huono-osaiseksi.
Lastensuojelussa huono-osaisuuden oletetaan olevan myös ylisukupolvisesti periytyvää.
Leeni Ikosen mukaan lastensuojelun ilmianto- ja valvontajärjestelmä on lisännyt perheiden pahoinvointia. Lastensuojelu pelottaa syystäkin, koska se on täysin sattumanvaraista.
Perhe ei voi koskaan tietää, tunteeko lastensuojelun työntekijä häntä velvoittavat lainsäännökset, haluaako hän niitä noudattaa vai onko vastassa kontrolloimattoman vallankäytön huumassa työtä tekevä yksilö.
Onko syrjäytymisdiskurssilla tarkoitus hankkia asiakkaita SOS- lapsikylän perhekuntoutuksiin ja sijaisperheille vai oikeuttaa kansan syvenevä kahtiajako ja tulo- ja hyvinvointierojen kasvattaminen entisestään?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/syrjaytymispuheen-paradoksit-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/syrjaytymispuheen-paradoksit-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-perhekuntoutus-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekuntoutus-on-uusi-huosta-automaatti-lastensuojelun-trendit-2018
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-kehittamistyo-varkaudessa-huostaanotot-ja-lastensuojelun-kustannukset-lisaantyivat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kehittamisen-ihanteet-ja-todellisuus
https://www.lokakuunliike.com/tiina-liljebergin-blogi/tarvitaanko-huostaanottoja-kysyy-sos-lapsikyla
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-rankat-otteet
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/takaa-lapsille-koulutus-lopeta-sijaishuollon-rahoitus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-morris-sosiaalityo-tuottaa-turhia-tutkimuksia-ja-riskileimoja-haavoittuvissa-oloissa-elaville-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
https://www.lokakuunliike.com/atte-saarelan-blogi/lastensuojelijakin-tarvitsee-rajoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-hullunkuriset-riskiperheet
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelussa-riittavan-hyva-vanhempi-varakas-vanhempi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kallista-ja-tuhoisaa-sotaa-ihmisia-vastaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
RSS Feed
