Suomalainen lastensuojelun lainsäädäntö on tehty pitkälti poliittisen lobbauksen tuloksena ilman tutkimustietoa tai lapsi- ja perhevaikutusten arviointia, mikä on johtanut siihen, että epäeettisistä ja jopa väkivaltaisista menettelytavoista on tullut lastensuojelun rutiinia.
Lastensuojelukäytäntöjen tutkimus on niinikään politisoitunutta. Se ei tunnista eikä tunnusta epäkohtia.
Järjestelmällistä väkivaltaa voi vastustaa tekemällä näkyväksi sen rakentumista ja käytäntöjä.
Paras tapa on taltioida, tutkia ja julkistaa merkityksensä ja perustehtävänsä kadottaneita organisatorisia rutiineja; asiakaskirjauksia, hoitokokouksia, kotikäyntejä ja moniammatillisia palavereita.
Taltiointi varmistaa paitsi asiakkaiden oikeusturvan myös tuottaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja historiallisesti arvokasta aikalaistietoa ja todistusaineistoa tutkijoiden käyttöön. Sen sijaan, että asiakkaita haastetaan oikeuteen väkivaltaisten käytäntöjen taltioinneista, taltioinnit pitäisi arkistoida kokemuspankiksi, johon tutkijoilla on vapaa pääsy.
Järjestelmällistä väkivaltaa voi yrittää jäsentää esim. kysymällä:
- Mitä tässä organisatorisessa käytännössä itse asiassa tehdään/ tapahtuu?
- Minkälaista väkivaltaa käytäntöön sisältyy ja miten sitä oikeutetaan?
- Onko toiminnan perustehtävällä tai julkitavoitteella mitään yhteyttä tosiasialliseen sisältöön?
- Kuka toimii, puhuu ja ketä kuullaan? Kenen ääni ei kuulu/ vaiennetaan?
- Mitä/ kenen näkemys kirjataan ja jätetään kirjaamatta ja miksi?
- Mitä tarkoitusta ja ketä toiminta tosiasiassa palvelee? Kuka hyötyy?
- Mitä ja kuinka toistuvia, pitkäkestoisia ja laaja-ajaisia seurauksia ja vaikutuksia käytännöllä on?
Sosiaalityössä viranomaiset ovat saaneet liian kauan toimia tiedonmuodostuksen ja laillisuusvalvonnan portinvartijoina ja esteinä.
Euroopan Unioni edellyttää nykyisin sosiaalityön projekteiltaan sosiaalista osallisuutta, yhteistutkimista, kokemusasiantuntijoita ja yli- ja monitieteisyyttä. Suomessa on uskottu ja uskotaan yhä virheellisesti, että pelkästään sosiaalityöntekijöitä haastattelemalla voidaan saadaan luotettavaa tietoa asiakkaista ja sosiaalityön tosiasiallisista prosesseista ja tuloksista.
Sosiaalityöntekijöiden kontrolloimilla tiedonhankinta- ja tutkimuskäytännöillä on tuotettu osittaista, virheellistä ja vinoutunutta tietoa ja estetty asiakkaiden osallisuus ja palvelujärjestelmäpuutteiden ja väärinkäytösten ilmitulo.
Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät ovat johtaneet virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka ovat entisestään syventäneet avunpyytäjien ahdinkoa. Salassapitoon vetoamalla on laiminlyöty selontekovelvollisuus asiakkaille, vastuu ammatillisen työn kehittämisestä ja tilivelvollisuus rahoittajille.
Sosiaalityön tiedonmuodostuksessa avohuollon tukitoimet (asiakasosallisuus ja -palaute) ovat selvästikin osoittautuneet riittämättömiksi, toimimattomiksi ja mahdottomiksi toteuttaa.
Onneksi tilanne on muutettavissa.
Jokainen asiakas voi ottaa huostaan lastensuojelun tutkimuksen ja toimia lastensuojelujärjestelmän arvioijana, tutkijana ja kehittäjänä.
Lastensuojelun poliittiset tendenssitutkimukset vanhentuvat ja painuvat unholaan vallanpitäjien vaihtuessa ja tiedon lisääntyessä mutta rehellinen omakohtainen havainto kestää aikaa.
Lastensuojelujärjestelmän arviointi ja tutkiminen on jokaisen asiakkaan oikeus ja velvollisuus, jonka voi aloittaa omista asiakaspapereista.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkista-omat-asiakirjasi
Lue myös:
http://www.kokemusasiantuntijat.fi/tietoa/kokemusasiantuntijaksi/
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/asiakirjojen-panttaamisesta-ja-vaarentamisesta-on-tullut-viranomaisten-rutiinia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avin-havaintoja-lastensuojelun-kirjaamiskaytannoista
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/laakarin-ja-sosiaalityontekijan-moninakokulmainen-yhteistyo-tapausesimerkki
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valta-turmelee
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta