Perhetyöntekijän sotkuiseksi määrittelemä koti on yhä yllättävän yleinen huostaanoton peruste.
Sosiaalityöntekijät suhtautuvat kuitenkin karsaasti asiakkaille annettavaan siivousta sisältävään kotiapuun ja ovat pyrkineet karsimaan sosiaalityöstä pois perheille käyttökelpoisen konkreettisen kotityön, jonka katsotaan heikentävän alan arvostusta.
Halveksiva suhtautuminen konkreettiseen kotiapuun johtuu sosiaalityön itsetunto- ongelmista nuorena tieteenalana ja tarpeesta päästä eroon imagosta arkisena naisten työnä.
Perhetyöntekijätkin haluavat olla mielummin pikkupsykiatreja kuin arjen auttajia ja kieltäytyivät pitkään fyysisestä auttamistyöstä.
Sosiaalityön pysyväksi muodostuneen asenneongelman tulosta on, että arvostettava ammatillisuus sosiaalityössä tarkoittaa etäisyyttä likaisina pidettyihin asiakkaisiin ja konkreettiseen auttamistyöhön.
Perhetyöntekijöiden kirjauksessa kolme tyhjää limsapulloa muuttuu kotoa "löydetyksi jätteeksi ", kun kirjauksen kohteena on sosiaalihuollon asiakas. Siinä missä yläluokkainen mt-häiriöinen äiti nähdään vain yksityisessä psykoterapiassa hoidettavana traumatisoituneena ja tuettavana persoonana, työväenluokkainen äiti määritellään pakkohoitoa ja puuttumista tarvitsevaksi mielisairaaksi ja puutteelliseksi vanhemmaksi, jonka vanhemmuus on hukassa.
Psykoanalyysiin nojaavan perhetyön lähtökohta on, että perhe on jollakin tavalla sairas/paha. Perhetyöntekijät etsivät sitä pahaa, jonka olemassaolosta he ovat varmoja työtä aloittaessaan ( Ikonen, 2013).
Asiakkaiden oletettu likaisuus tai pahuus tuntuu olevan enemmän symbolista kuin materiaalista laatua. Tämä paljastuu sosiaalityöntekijöiden kyvyttömyydessä eritellä huostaanoton perusteita tai vastata kysymykseen minkä tulisi muuttua, jotta huolta ei olisi.
Huoli ei perustu mihinkään korjattavaan tai sovitettavaan asiakkaan tekoon ( syyllisyyteen) vaan sosiaalityöntekijän varmuuteen kaikkien lastensuojeluun päätyneiden asiakkaiden häpeällisestä ja salatusta ominaislaadusta, jonka paljastamisesta on tullut sosiaalityön sisältö ja puuttumistoimien oikeutus. Pelätty poikkeavuus on sosiaalisen kontrollin väistämätön seuraus.
Antropologi Mary Douglasin mukaan likaantumisen pelko on poikkeavuuden pelkoa. Lika loukkaa järjestystä, stigmatisoi ja tekee kantajastaan muita huonommaksi merkityn ihmisen.
Filosofi Sara Ahmed käyttää käsitettä sticky kuvaamaan affektien tarttuvia, ruumillistuneita kulttuurisia merkityksiä. Ahmedille affektit ovat paitsi psykofyysisiä myös ennen kaikkea sosiaalisia. Affektit toimivat kuten talous, jossa tavaroita ja merkkejä vaihdetaan ja kierrätetään. Tunteet eivät sijaitse subjektissa, merkissä tai tuotteessa, vaan ne muodostuvat kierrätyksen tuotteena. Yksittäinen subjekti on affektien talouden (tai vaihdannan) solmukohta, ei sen alku tai päämäärä. Tunteiden sivuttainen tai pitkittäinen liike muodostuu ja toimii aina suhteessa johonkin. Tunnetalous on siis sosiaalista, materiaalista ja psyykkistä. (Ahmed 2004, 45–46.)
Lika ei tartu mutta siihen liitetyt affektiiviset merkitykset tarttuvat likaisiksi luokiteltuihin ihmisiin.
Valta toimii tunteiden kautta (Harding & Pribram 2002; ks. myös Hemmings 2005) ja tunteita voi pitää esimerkiksi yhtenä eriarvoisuuden uusintamisen areenana (Harding & Pribram 2002). Emootioiden ja affekteiden teoreettinen ymmärtäminen on tärkeää etenkin silloin, kun tunteet toimivat, tai niitä käytetään, meitä vastaan (Gorton 2007).
Likaiseksi ja arvottomaksi määrittely on vallankäyttöä, sosiaalisen kontrollin keino ja heruustekniikka.
Lika jakaa sosiaalisesti. Likaiseksi mielletty ihminen on kelvoton ihminen, jota saa ja pitää neuvoa ja kasvattaa.
Tutkimuksessaan Riskillä merkityt Timo Harrikari väittää, että ”puuttumiskulttuurin todennäköisimpiä pesäpaikkoja ovat suhteellisen pienet kunnat, joissa viranomaistoimintaan kohdistuva valvonta on vähäistä, poliittinen rakenne ja sitä indikoiva arvomaailma edistävät matalaa toleranssia, infrastruktuuri ja paikallinen palvelujärjestelmä ovat kontrollin lisäämiselle suosiollisia, ja joista löytyy sopivaa valistumatonta kansalaisaktivismia ja innokasta keskiluokkaista moralismia aikuisten välisen "kylähengen kohottamiseksi" samalla kun voidaan erottautua "riskiperheistä”.
Kunnioitettavuus ja symbolinen puhtaus luokan tunnusmerkkinä
Sosiologian professori Beverley Skeggs, joka on tutkinut identiteetin ja toiseuden käsitteitä mm. yhteiskuntaluokan ja sukupuolen näkökulmasta, on todennut että kunnioitettavuus (engl.respectability), sen omaaminen tai sen puuttuminen, on yksi kokonaisvaltaisimmista luokan tunnusmerkeistä.
Se on jotakin, mitä kaikki tavoittelevat, mutta joka ei ole tasapuolisesti kaikkien ulottuvilla. Kunnioitettavuus on Skeggsin mukaan eräs tärkeimmistä mekanismeista jonka avulla jotkin ryhmät on patologisoitu "toisiksi", ei-kunnioitettaviksi, ja toisten ryhmien asema kunnioitettavina normalisoituu.
Työväenluokka on käsite, johon on liittynyt avoimen negatiivisia mielikuvia. Skeggsin mukaan työväenluokkaisuus ymmärretään likaiseksi, keskiluokkaisuus taas neutraaliksi ja tavoiteltavaksi.
Niin muuttumisleikeissä kuin perhetyössä työväenluokkaiset tavikset pääsevät likaisuudestaan ja kohtuuttomista tavararöykkiöistään eroon.
Konmaritus samoin kuin perhetyö ovat sekä kodin että sen asukkaan muuttumisleikkejä ja tie kohti kunniallisuutta ja kunnollisuutta.
Johanna Hiitolan väitöskirjassa (2015) huostaanottopäätöksiä määritteli lasten kaltoinkohtelun sijaan pikemminkin sosiaalityöntekijän näkemys perheen kunnollisuudesta esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta.
Skegsille kunnollisuus on uudelleen määriteltyä säädyllisyyttä eli puhtautta, kohtuullisuutta ja itsensä hillitsemistä.
"Kunnollisuus on sitä ettei ole kohtuuton, että on puhdas. Tai esimerkiksi jos tarkastellaan lastenhoitoa: joko annat uskomattoman määrän huomiota lapsillesi – tai sitten et – ja äärimmillään siitä, mihin luokkapositioon kuulut. Yksi avaimista on se, ettei ole seksuaalisesti kohtuuton, että on absoluuttisesti hillitty ja rajoitettu seksuaalisuuden suhteen.
Joten siis seksuaalisuus, hygienia, tavat ja käytöstavat ovat myös avaimia siihen. Ettei ole liian läpinäkyvä, liian äänekäs ja liian vulgaari, kaikki piirteitä, jotka on aina liitetty työväenluokkaisiin naisiin. Kyse on erilaisten käytäntöjen kirjosta, jotka kaikki perustuvat naiseuden ympärille, erityiseen naiseuden työstöön, se on erittäin luokka- ja genderspesifi yhdistelmä. Käynnissä on jotain todella kieroutunutta ja se koskee luokan tuottamista uudella tavalla symbolisen arvon ja moraalisuuden kautta. "
Lastensuojelussa köyhiin naisiin ja erityisesti yksinhuoltajaäiteihin on liitetty seksuaalisuutta koskevia määrittelyjä, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon.
Köyhien naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiinkin Suomessa vasta 1986.
Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista."
Kontula kertoo kuinka "uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä.
Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä.
Perehtyessäni lastensuojeluun olen huomannut, että yksi suuri kuilu päättäjien ja nuorten välillä liittyy tapaan, jolla nuorten seksikokemuksista puhutaan sosiaalipoliitikkojen kesken. Meillä on tiedossa, että suomalaiset naiset menettävät neitsyytensä keskimäärin 16-vuotiaina, ja että vähemmän koulutetuissa perheissä seksikokeilut alkavat aikaisemmin kuin korkeammin koulutetuissa. Näiden tietojen perusteella voidaan olettaa, että melkoinen osuus tytöistä aloittaa seksisuhteet alle laillisen kuudentoista vuoden rajan ja että erityisen tyypillistä se on työväenluokkaisissa perheissä. Siitä huolimatta alle 16-vuotiaan seksuaalista aktiivisuutta pidetään ilmeisenä ”ongelmanuoren” merkkinä, joka oikeuttaa viranomaisinterventioon.
Erityisen ikävää tämä on tietenkin siksi, että kyse on edelleen nimenomaan tyttöjen seksuaalisuuden kontrolloinnista. En ole törmännyt tapaukseen, jossa poikien varhaisia kokeiluja nähtäisiin ongelmana. Tämä on erityisen kummallista viimeaikaisen tutkimuksen valossa, jonka mukaan 8-luokkalaisista (n. 14-vuotiaista) pojat olivat kokenet vakavaa seksuaalista häirintää yhtä usein kuin tytötkin. Siis: tyttöjen seksuaalinen aktiivisuus on ongelma silloinkin, kun se tapahtuu omasta halusta, poikien ei edes silloin kun se on tapahtunut nuoren tahdon vastaisesti. Millä vuosisadalla me oikein eletään?"
Anna Kontulan mukaan työväenluokka-termin ovat korvanneet kiertoilmaukset ”vähäosaiset”, ”syrjäytyneet” ja ”pienituloiset”. Kun luokat on hämärretty tai tehty jopa tunnistamattomiksi, syrjintä on helppo piilottaa yhteiskunnan rakenteisiin. Esimerkiksi toimeentulotukiasiakkaalla ei ole pankkisalaisuutta. Kansalaisten terveystiedot kuuluvat Suomessa yksityisyyden suojan piiriin, paitsi, jos olet pitkäaikaistyötön. Ongelma on erityisesti se, että tietojen tutkimisesta ei pidetä erityistä lokia.
Keskiluokan palveluissa asiakkaaseen luotetaan. Logiikka on täsmälleen päinvastainen kuin köyhille suunnatuissa palveluissa, joissa asiakas on edelleen potentiaalinen huijari, kunnes toisin todistetaan”, Kontula sivaltaa.
Skeggsin mukaan alati turvattomammaksi käyvässä työelämässä häviäjä ei ole vain työväenluokka vaan myös korkeakoulutettu keskiluokka, joka työskentelee parhaillaan itseään hengiltä. Ihmiset tekevät hänestä käsittämättömän pitkiä viikkoja. Joustavuudesta on Skeggsin mielestä tullut nyky-yhteiskuntamme luokkamäärittäjä – se yhdistetään onnistumiseen, keskiluokkaiseen etuoikeuteen. Ja juuri siihen kytkeytyykin hänestä aikamme suurin huijaus.
”Keskiluokkaiset luulevat, että heillä on vapaa tulevaisuus. He kuvittelevat olevansa joustavia ja tekevänsä jotain työläisiä parempaa, vaikka todellisuudessa he vain riistävät itseään.” Joustavan ihmisen koko elämästä tulee yhtä työprojektia."
Skeggs katsoo, että nykyajan ihanneihminen on se, joka ajattelee itseään yksityisyrityksenä. Asioita tehdään ansioluettelo mielessä, ja ihmissuhteet nähdään verkostoitumisena.
Keskiluokan sisäistämän huijauksen keskiössä on Skeggsin mielestä kilpailu.
”Kilpailu ja yhä suurempien palkkioiden hakeminen ajaa ihmisiä, ei se, että he haluisivat tehdä juuri tekemäänsä työtä.” Jotta pääsisimme pahenevasta työspiraalista irti, meidän pitäisi oppia Skeggsin mukaan kilpailemaan vähemmän.
Luokka saa ihmiset ajattelemaan etuoikeuksia, joita heillä on ja joille he eivät voi juurikaan mitään.
Ihmiset haluaisivat kieltää luokan olemassaolon. Tapa, jolla se on muotoiltu, on itse asiassa miltei ”valkoinen” projekti.
Skeggsin mukaan keskiluokkaa palvelevien siirtolaisten määrä on kasvanut todella paljon.
" Voitaisiin väittää, että kokonainen kotipalvelijoiden joukko luodaan uudelleen. Tämän lisäksi se on laitonta työtä, he eivät saa eläkkeitä, he eivät saa sosiaaliturvaa. Heidät palkataan kirjaimellisesti siksi, että he eivät ole laillisia. Mielestäni tämä on suunnaton ongelma."
Keskiluokkainen aikataulutuksen ja järjestyksen arvostus näkyy erityisen hyvin sosiaalityössä. Väestöliiton oppaan mukaan perheen arki ei saa olla vapaasti kelluvaa vaan sen pitää olla joko liikkuvaa tai ankkuroitunutta (Väestöliitto, 2011). Kelluva arki tarkoittaa kodissa aistittavan pysähtyneisyyden tunnun lisäksi tavarakaaosta ja toimimatonta pyykkihuoltoa (Heino, 2011), joka herättää perhetyöntekijän huolen ja velvoitteen varhaiseen puuttumiseen.
Kelluvan arjen käsite ja määritelmä paljastaa, että sosiaalityön asiantuntijat, tutkijat ja suunnittelijat ovat sosiaalityön perustehtävän lisäksi täysin vieraantuneet esim. pääkaupunkiseudun ahtaissa asunnoissa sinnittelevien perheiden arjesta ja elinolosuhteista.
Sosiaalityön professori Brid Featherstone muistuttaa tuloerojen kasvusta vanhemmuuden määrittäjänä:" Keski- ja yläluokkaiset naiset saavat sosiaalisia kontakteja, rahaa ja arvostusta työnsä kautta ja voivat aina ostaa itsensä ulos vaikeuksistaan: he voivat ostaa aikaa, hyvinvointia, lapsenhoitoapua ja yksityisyyden takaavia palveluita. Köyhien äitien arvostus, hyvinvointi ja identiteetti taas määrittyy monitoroidun äitiyden, puutteellisten olosuhteiden ja puutteellisten ja toimimattomien julkisten palveluiden kautta".
Likaiset tunteet: kätketty, hillitty ja ylevöitetty vs. avoin ja näkyvä viha
Ennen oletettiin, että tunne ja järki olisivat erillään toisistaan tai jopa toistensa vihollisia. Se selittää sitä, miksi tunteita vähätellään tai jopa karsastetaan kulttuurissamme, kirjoittaa Elina Tanskanen.
Sama erottelu vallitsee sosiaalityössä, jossa avointa tunteiden kokemista pidetään häpeällisenä vain asiakkaille varattuna heikkoutena ja ammattitaidottomuutena.
Mikko Mäntysaaren mukaan ammatillisuusihanteeksi nostettu empatia on pohdintaa edellyttävää ymmärrystä toisen tunteista erotuksena epäammattimaisena pidetystä myötäelävästä sympatiasta, kanssakärsimisestä.
Sympatiaa osoittava ihminen samaistuu, tuntee, jakaa ja osallistuu kanssaihmisen tunteisiin, joka ei sosiaalityön oppikirjojen mukaan ole hyvä lähtökohta auttamistyölle. Tieteellisen kirjoittamisenkin normina mainitaan usein, ettei tekstissä tule esiintyä persoonapronominia “minä” saati kirjoittajan tunteita.
Ammatillinen kasvaminen merkitsee sitä, että auttamistyötä tekevä ihminen tukahduttaa itsestään säälin ja sympatian niin pitkälle kuin mahdollista ja ryhtyy empaattiseksi, hillityksi asiantuntijaksi, jota asiakas ei kuitenkaan "vedätä". Vedätetyksi joutuminen; asiakkaan tunteisiin osallistuminen ja omien tunteiden avoin kokeminen ikäänkuin tahraa sosiaalityön tieteenalana ja sosiaalityöntekijän maineen asiantuntijana.
Skeggsin mukaan luokkasuhteet rakentuvat tällä hetkellä vihan kautta.
Koska sosiaalityön palvelujärjestelmät ja toimintakäytännöt on luotu työntekijöiden edunvalvontaan eikä asiakkaille, ainoaksi vastavuoroisuuden alueeksi jäävät tunteet.
Sosiaalityössä vastavuoroista tuntuu olevan pääasiassa viha, joka syntyy kun hyväosaiset keskiluokkaiset naiset alkavat auttamisen sijaan kontrolloida ja tylyttää työväenluokkaisia, huono-osaisia äitejä.
Sekä asiakkaat että sosiaalityöntekijät tuntevat vihaa mutta heidän vihansa ja vihapuheensa saa erilaisia ilmenemismuotoja ja niihin myös suhtaudutaan eri tavoin. Asiakkaiden viha realisoituu verkossa, sosiaalityöntekijöiden verkostoissa. Asiakkaiden vihapuhe yleensä tunnistaa ja tunnustaa subjektin ja objektin ”minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan”, on tilanteista ja aikarajoitettua, se tunnistetaan helpommin vihapuheeksi ja perustuu toimivien oikeussuojakeinojen ja valitusreittien puutteessa turhautuvalle Talio- periaatteelle (Hammurabin laki), joka on mainettaan parempi: Talio tunnistaa vastavuoroisuuden, suhteellisuuden ja korvaavuuden, rajoittaa vihan/koston alkuperäiseen väärintekijään ja sopeuttaa vihan/ koston laajuuden koetun vääryyden laajuuteen: "työpaikka lähti alta määräämäsi perhekuntoutuksen takia- aion kammeta sinut virastasi".
Sosiaalityöntekijöiden viha ja vihapuhe perustuu kätketylle ja kielletylle kostonhimolle, joka piilottaa vihan subjektin ja objektin. Sosiaalityöntekijän tunne "minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan " kääntyy muotoon " meillä on herännyt huoli lapsesta, jonka edun viranomaisvastainen äiti vaarantaa". Kosto kohdistuu Talio- periaatteen vastaisesti myös kostonkohteen perheeseen ja laajenee kostettavaa loukkausta/vääryyttä laajemmaksi kattaen nykyhetken lisäksi tulevaisuuden (120 vuotta arkistoitavat asiakaskirjaukset) ja sosiaalityöntekijä- asiakas- suhteen lisäksi lapsi-vanhempi- suhteen ja niin lapsen kuin vanhemman sosiaaliset suhteet, terveydenhoidon ja vakuutusturvan. Tyypillinen huostaanoton perustelu on: "Asiakkaan viranomaisvastaisuus on osoitus psyykkisestä häiriintyneisyydestä, joka vaarantaa lapsen kasvua ja kehitystä- haetaan huostaanottoa lapsen ja vanhemman vastustuksesta huolimatta."
Suomea on perinteisesti pidetty pienten luokkaerojen maana.
Suurin osa ihmisistä samaistaa itsensä keskiluokkaan kuuluvaksi. Sosiaalinen eriarvoisuus on kuitenkin kasvanut 1990-luvun lamavuosien jälkeen. Mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ja erilaisiin resursseihin ovat yhä harvemman ulottuvilla.
”Mitä enemmän keskiluokka hakee lapsilleen menestystä, sitä todennäköisemmin se päätyy syrjäyttämään toisten lapsia”, kirjoittaa sosiaalityön emeritusprofessori Jorma Sipilä Aikalainen-lehden blogissa.
Ilmiön perimmäinen syy on ”solidaarisuusyhteiskunnan” muuttuminen ”kilpailuyhteiskunnaksi”, jota on voimistanut perheille suunnattujen peruspalvelujen voimakas karsiminen.
Sipilän mukaan syrjäyttäminen on nyt tavallaan yhteiskuntamme ydintoimintaa, sillä kilpailuyhteiskuntaa ei olisi ilman voittajia ja häviäjiä. Eniten tästä kärsivät häviäjien lapset: lastensuojelun asiakkaat.
– Ei valinnan yhteiskunnassa ole todennäköistä tehdä sellaisia valintoja, että hyväosaiset aikuiset ryhtyisivät välittämään toisten lapsista.
Filosofit ja sosiaalipsykologit ovat jo kauan varoittaneet, että ihmisen näkeminen ja kohtelu vain negatiivisena pidetyn tai riskiksi koetun asian esim. heikkouden tai puutteen kautta on ihmisyyden häpäisyä ja väkivaltaa, joka tuottaa vaarallisia itsensätoteuttavia profetioita ja romuttaa yhteiskuntarauhan.
Lastentarhanopettajatkin osaavatkin jo erottaa syyllisyyden ja häpeän ja opettaa lapsille, ettei yksi puute tai virhe tee koko lapsesta puutteellista ja virheellistä. Lastensuojelussa erotusta ei ole vielä sisäistetty. Päinvastoin, oletettujen ja olemuksellistettujen puutteiden ja virheiden, symbolisen lian kuvitellaan vieläpä periytyvän ylisukupolvisesti.
Hänninen Pihla (2018) Pesä liassa, Tulva 1/ 2018
Puustinen Liina (2010) Kuolenko minä seuraavaksi? Vihan ja pelon kierrätystä Kauhajoen koulusurmaajan kuvan vastaanotossa. Media & viestintä 33(2010): 4, 43–599
https://blogs.helsinki.fi/lukeva-kristiina/2010/01/04/sara-ahmed-strange-encounters-2000/
https://www.tylkkari.fi/tiede/luokan-kasitteen-paluu
http://www.megafoni.org/arvostus-ja-vastarinta/
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-puhtauskultti
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalialan-tyontekijoiden-ammatillinen-edunvalvonta-havitti-perheiden-konkreettisen-avun
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
https://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/kunnon-vanhemman-standardi
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelussa-riittavan-hyva-vanhempi-varakas-vanhempi
https://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kauhutarina-tosielamasta-osa-4-kunnioita-tarkkailijaasi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kallista-ja-tuhoisaa-sotaa-ihmisia-vastaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tunnetaidot-lastensuojelussa-julma-empatia-ja-kielletty-sympatia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/syrjaytymispuheen-paradoksit-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/syrjaytymispuheen-paradoksit-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski