Mitä ajattelet siitä, että hoivabisneksen mm. Attendon ja Mehiläisen väärinkäytösten ilmitulosta mielensä pahoittanut sosiaalityöntekijä on perustanut kampanjan kohentamaan bisneksen mainetta- sinun rahoillasi ja Lapin yliopiston arvovallalla?
Oletko valmis rahoittamaan kampanjaa, jonka päämäärä on- ei havaittujen epäkohtien korjaaminen vaan- ansaitun kielteisen maineen kohentaminen vinoutunutta/väärää tietoa tarjoamalla?
Millä lailla luottamukseesi Lapin yliopistoon vaikuttaa se, että tätä epäkohtia pimittävää ja valheellista tietoa levittävää kampanjaa tehdään sosiaalityön opiskelijatyönä?
Mitä mieltä olet viimeaikaista vanhuspalvelu- ja lastensuojelulaitosuutisointia vasten kampanjan väittämästä jonka mukaan sosiaalityön asiakkaiden hoito tapahtuu "lain tarkasti säätelemin keinoin".
Lapin yliopiston sosiaalityön opiskelijatyönä tehtävän Lapsen Asialla -hankkeen päämääränä on lastensuojelutyön kielteisen maineen kohentaminen yleisön silmissä.
Kampanja muistuttaa Saana Pukkion ja Elina Pekkarisen sekä Riina Mattilan taannoisia lastensuojelun kasvojenpesukampanjoita.
Niidenkin tarkoituksena oli kiillottaa lastensuojelun julkisuuskuvaa tarjoamalla moralistisia virhepäätelmiä ja väärää tietoa lastensuojelun toimintatavoista.
Lapsen Asialla- kampanjaidean äiti on toisen vuoden sosiaalityön opiskelija Janika Paananen, joka sai idean rakenteellisen sosiaalityön kurssilta.
Kampanjaa leimaa syvä tietämättömyys ja välinpitämättömyys asiakkaiden kohtelusta.
Rakenteellinen sosiaalityö ymmärretään väärin sosiaalityön imagonkiillotukseksi ja sosiaalityöntekijöiden ammatillisen edunvalvonnan välineeksi.
Kampanja perustuu lastensuojelulle tyypilliseen tapaan moralistisiin virhepäätelmiin- johtopäätökset ja suositukset vedetään sen perusteella miten asioiden tulisi olla- ei sen perusteella miten ne ovat.
Paananen käyttää otetta lastensuojelulaista ikäänkuin todisteena siitä, että käytännössä toimittaisiin lain mukaan.
Häneltä tuntuu puuttuvan kokonaan päivitetty tutkimustieto lastensuojelun toimintakäytännöistä.
Lastensuojelun julkisuuskuvan valheellinen kiillottaminen ei ole rakenteellista sosiaalityötä
Rakenteellinen sosiaalityö ei mene millään paapovaan ja ystävällismieliseen ennakkoasenteeseen tottuneiden sosiaalityöntekijöiden jakeluun.
Asenteellisten mielipiteiden, myyttien ja virheellisten oletusten laukominen tietona on lastensuojelun rutiinia, jota media on halukkaasti tukenut. Vasta aivan viime aikoina toimittajat ovat puuttuneet hoivayritysten valehteluun ja väärinkäytöksiin ja alkaneet tutkia poliittisia ja taloudellisia kytköksiä niiden taustalla.
Toinen palkitun Yhteiskunnan Tahra- teoksen kirjoittajista, Marjo Laitala kiinnittää aiheellisesti huomiota ilman sijoitettujen kuulemista tai laitoskäytäntöihin perehtymistä tehtyjen lastensuojelututkimusten virheelliseen oletukseen, että esim. diskurssien muutos lainsäädäntöteksteissä tarkoittaisi laitoskäytäntöjen muutosta: " Jos ja kun sekoitetaan diskurssit ja käytännöt (ilmiö ideana ja ilmiö käytäntönä), niin on vaara, että todennäköisesti täysin tahtomatta esitetään idea käytäntönä.
Juuri tähän virheeseen perustuu myös Lapsen Asialla- kampanja.
Paananen ei tunnu tajuavan, että juuri hänen pelkäämänsä sosiaalityön muutospyrkimykset ja lastensuojelun mainetta kyseenalaistava negatiivisista yksittäistapauksista raportointi voidaan määritellä rakenteelliseksi sosiaalityöksi, jonka avulla paljastetaan ja muutetaan ihmisten elämään vaikuttavia yhteiskunnan eriarvoistavia ja syrjiviä rakenteita (Mullaly 2007, 210–215).
Rakenteellisessa sosiaalityössä tiedon tuottamiselle ja välittämiselle ominaista on marginalisoitujen näkökantojen esiintuonti ja sosiaalinen raportointi yksittäistapausten pohjalta, joka hankkeessa leimataan kielteisen maineen tuottamiseksi.
Rakenteellinen työ on osa laajempaa radikaalin sosiaalityön liikettä ja kuuluu kriittisiin sosiaalityön teorioihin. Kriittiselle teorialle on Mullalyn (2007, 214) mukaan ominaista kriittinen ja vaihtoehtoinen suhtautuminen perinteiseen, valtavirran sosiaaliteoriaan, filosofiaan sekä tieteeseen.
Tuomas Kurttilan mukaan lapsen edun varmistamiseksi yhteiskunnan on suhtauduttava alituiseen kriittisesti lastensuojelun laatuun.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/rakenteellinen-sosiaalityo-ei-mene-jakeluun
"Avohuollon tukitoimet" tuottavat huostaanottoja
Kampanjassa väitetään virheellisesti, että lastensuojelussa perheitä autetaan ensisijaisesti avohuollon tukitoimin.
Todellisuudessa lastensuojelun avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja.
Monilla paikkakunnilla, jotka budjetoivat sijaishuoltoon moninkertaisesti avohuollon tukia enemmän perheille tarjotaan ensimmäisenä lastensuojelun toimenpiteenä lasten sijoitusta.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalihuollon-riskiryhmalaiset-saatava-kuriin
Tarjotut lastensuojelun "avohuollon tukitoimet" eivät useinkaan ole perheiden tarvitsemaa tukea vaan suunnitellun huostaanoton pohjustustoimia, jota suunnittelemassa on usein ollut lasten sijoitustoiminnalla bisnestä tekevä lapsibisnesyrittäjä.
Kuntaliitto varoittaa, että yksityisen palveluntuottajan osallistuminen arviointiin voi tuoda tarpeettomia suosituksia ko. palveluntuottajan palvelujen lisäkäytöstä ja palvelutarpeen jatkumisesta.
Hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun lastensuojelulaitos tai lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta.
Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla.
Nämä järjestöt nimittäin tuottavat vanhemmuudenarviointia ja perhekuntoutusta, mutta myös lasten sijoitustoimintaa joko omiin sijoitusyksiköihinsä tai sijaisperheisiin, joita ne itse ovat voineet olla mukana kouluttamassa ja rekrytoimassa. Yhden sijoitetun lapsen laitosvuoden hinta voi nousta yli 150 000 euron.
Vanhemmuuden arviointityöskentelyä on kritisoitu jääviyksien lisäksi muun muassa liian kapea-alaisesti käytettävistä tiedonkeruun menetelmien käytöstä, havainnoinnin puutteellisuudesta ja perheen luonnollisen ympäristön ja vanhemman vahvuuksien tarkastelun laiminlyömisestä. (White 2005, 19).
Vanhemmuudenarviointeja ei useinkaan osata tehdä asianmukaisesti mutta jopa 50 000 euroon kipuava lasku osataan kirjoittaa. Vähimmäistaksa vanhemmuudenarvioinnista sosiaalityöntekijän ja psykologin osalta on noin 200 euroa tunti.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vanhemmuudenarviointi-on-usein-jaavin-lapsibisnesyrittajan-tekemaa-sijaishuollon-asiakashankintaa
Kotiapua pantataan ja sen tarvetta käytetään sijoitusperusteena
Paananen väittää, että " taloudellisen tuen lisäksi on tarjolla muun muassa kotipalvelua".
Kotipalvelua ei tosiasiassa ole tarjolla kaikille haluaville koska kunnat eivät ole resursoineet sitä riittävästi.
THL:n tutkimuksen mukaan kotipalvelu toteutui huonosti peräti 31% perhekeskuksia (THL, 2012, 75-77).
Joissakin perhekeskuksissa kotipalvelu on asiakkaille maksullista, ellei perhe ole toimeentulotuen tai päivähoidon asiakkaana. (Kainuun maakunta-kuntayhtymä, 2010)
Konkreettisen perheitä auttavan kotiavun aliresursointi ja maksullisuus ja perheiden pelkäämän, pääsääntöisesti konkreettisesta avusta kieltäytyvän lastensuojelun perhetyön yliresursointi kertoo paljon perhekeskusten todellisista tavoitteista ja halukkuudesta edistää vanhempien osallisuutta.
Kuopiossa pelkkä kotiapupyyntö kohti kiireelliseen sijoitukseen ja Kuopion kaupunki oli valmis käyttämään vuotuista kotiapubudjettiaan vastaavan summan yhden perheen hajottamiseen perhekuntoutukseksi kutsutussa pseudopalvelussa.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopio-maksaa-lahes-50-000-euroa-perheen-hajottamisesta-ja-noyryyttamisesta-sitran-rahoittamassa-perhekuntoutuksessa
Perhetyö ei aina ole perheiden tarvitsemaa tukea vaan huostaanoton pohjustusta
"Tuki voi olla myös perhetyötä tai terapiaa lapsille ja vanhemmille," väittää Paananen, joka toisin kuin monet perhetyötä saaneet asiakkaat samaistaa perhetyön tukeen, jota se ei välttämättä ole.
Perhetyötä mainostetaan virallisesti ja virheellisesti perheiden ongelmia ennaltaehkäisevänä avohuollon "tukena".
Usein perhetyö on kuitenkin kaikesta käyttökelpoisesta avusta riisuttu huostaanottoon tähtäävä lastensuojelun valvonnan ja mielivallan muoto, jossa heikosti koulutetut työntekijät tulevat pareittain asiakkaan kotiin etsimään ja kirjaamaan perheen ja kodin puutteita.
Perhetyötä tarjotaan usein vasta siinä vaiheessa kun tulevasta huostaanotosta on jo päätetty.
Perhetyö, jonka pitäisi olla perheen voimavarojen ja vuorovaikutuksen vahvistamista on etääntynyt konkreettisesta avusta ja muuttunut perheiden valvonnaksi, virheiden kyttäämiseksi ja kirjaamiseksi ja oletettujen patologioiden selvittämisen amatöörisalapoliisityöksi, jota ei tutki tai valvo mikään instanssi.
Usein perhetyöntekijä lähetetään kotiin pohjustamaan huostaanottoa eli keräämään ja kirjaamaan perheestä sosiaalityöntekijän ennakko- oletukset tai jo tehdyn huostaanottopäätöksen vahvistavia irtohavaintoja.
SOS- lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhanen kiteyttää perhetyön tarkoituksen: "Meillä Suomessa perhetyö voi ja sen toivotaan olevan osa sijaishuoltoa”.
Asiakkaille ei usein anneta oikeutta lukea eikä korjata perhetyöntekijän kirjauksia, joita sitten käytetään "todisteina" hallinto- oikeudessa.
Huostaanotettujen lasten ja perheiden tukiyhdistys Sukupuu ry on antanut perhetyöstä seuraavan lausunnon: "Sukupuu ry:ssä on lukuisia perheitä, joilla on kokemusta lastensuojelun perhetyöstä. Monet ovat pettyneet perhetyöntekijöihin, joiden tavoitteena ei ollutkaan konkreettisesti auttaa, vaan etsiä vikoja perheestä ja sitten raportoida niistä eteenpäin. Useissa tapauksissa perhetyöntekijä on lisäksi mennyt huostaanotto-oikeudenkäyntiin todistamaan perhettä vastaan. Tällainen toiminta vie pohjan luottamukselta, emmekä voi suositella kenellekään lastensuojelun perhetyötä. Ko. perhetyöntekijän toimenkuvaa tulee muuttaa sellaiseksi, että perheet saavat tarvitsemaansa apua sen sijaan että tulevat lannistetuiksi."
Perhetyön työnsisältö vaatisi täydellistä remonttia jotta nykyinen kontrolli ja leimaaminen saataisiin muuttumaan perheiden tueksi. Ensimmäiseksi ammattiin tulisi liittää aitoa kodinhoidollista apua ja lainsäädäntöosaamista; asiakkaiden hyvän tai edes asiallisen kohtelun ja rehellisen informoinnin ja kirjaamisen velvoite.
Tukiperheestä voi tulla äkkiä sijaisperhe
"Perheen kuntoutumisen avuksi voidaan järjestää tukihenkilö tai tukiperhe," Paananen luettelee.
Vaikka varmasti on myös hyviä, pyyteetöntä apua tarjoavia tukiperheitä, monilla lapsilla ja vanhemmilla on huonoja kokemuksia lastensuojelun välittämistä tukiperheistä, jotka ovatkin tuen sijaan alkaneet tehtailla lastensuojeluilmoituksia tuettavistaan ja röyhkeimmät jopa kaapanneet tukilapsensa omiksi sijaislapsikseen.
Pelastakaa Lapset ry:n lastensuojeluasiakkaille välittämät " tukiperheet" ovat todellisuudessa usein lastensuojelubisneksessä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden ja sosionomien perheitä, jotka ovat jo tukiperheeksi ilmoittautumisen hetkellä usein sijaisperheitä tai sellaisiksi haluavia ja pääsevät sijaisperheiksi juuri tukiperheiksi ryhtymisen kautta.
Tukiperhetoiminnassa tuettavista lapsista voikin äkkiä tulla sijoitettuja lapsia ja koko tukiperhehankkeesta on vaarassa muotoutua perheiden tukemisen sijaan uusi sijaislasten ja -perheiden rekrytointihanke.
Tapausesimerkkejä tukiperheiden toiminnasta
Lokakuun Liike on aiemmin julkaissut tapauskertomuksen, jossa köyhän perheen lapset valjastettiin vauraan tukiperheen oman lapsen kannustajiksi, hoviksi:
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/tukiperhe-halusi-ponkittaa-oman-lapsensa-egoa
Toisessa tapauksessa " tukiperheenä toiminut pariskunta ihastui hoitamaansa yksinhuoltajan lapseen ja keksi samalla keinon, joka mahdollisti toisen vanhemman kotiin jäämisen.
Tukiperhe alkoi tehdä lapsesta lastensuojeluilmoituksia ja laati huostaanottoasiaan yksinhuoltajaäitiä panettelevia kirjoituksia mm: "Äidin taidot eivät riitä vanhemmuuteen, vaan lapsi pitäisi sijoittaa olosuhteisiin, joissa hänellä on vakaat olosuhteet ja mahdollisuus kehittyä normaalisti. Meillä lapselle on tukiperheenä kehittynyt turvallinen kiintymyssuhde".Kirjoituksia käytettiin hallinto- oikeudessa todistelemaan huostaanoton perusteita ja kodin vakavaa vaaraa lapselle " (Ikonen, Salassa pidettävä, 2013, 229)
Kolmannessa tapauksessa " äiti sai lastensuojelusta tukiperheen, jonne hänen lapsensa meni käymään. Alle kouluikäinen lapsi oli kuitenkin haluton ensimmäisen kerran jälkeen enää käymään tukiperheessä. Äiti selvitteli asiaa ja kysyi myös tukiperheeltä, oliko viikonlopun aikana sattunut jotakin. Lastensuojelun työntekijät kuitenkin edellyttivät äidin vievän haluttoman lapsen tukiperheeseen ja viranomaisen määrittämästä tuesta tuli koko perheelle, erityisesti lapselle melkoinen rasite.
Lasten etu ei toteudu huostaanotoissa eikä hallinto- oikeuksissa
Paananen väittää, että "Lapsen huostaanotto tapahtuu vasta viimesijaisena toimenpiteenä ja lain tarkasti säätelemin keinoin, sillä kaikkien etu on tukea perheen pysymistä yhdessä."
Kuntaliiton raportissa myönnetään, että puuttuvia palveluja korvataan usein lasten sijaishuollolla. Lapsia siis sijoitetaan lainvastaisesti ensisijaisena toimenpiteenä pelkästään palvelujen puuttumisen takia.
Vastanneet kunnat ja kuntayhtymät pitävät näitä sijoituksia inhimillisesti ja taloudellisesti kyseenalaisina ratkaisuina. Koko aineiston perusteella noin puolet suomalaisista asuu kunnissa, joissa sijoitetaan lapsia hyvin usein sijaishuoltoon siitä syystä, että lapsen tarvitsema mielenterveyshoito ei jostain syystä mahdollistu.
Tiedon tarkkuudelle tai laadulle ei ole asetettu lastensuojelun asiantuntijaryhmissä tai hallinto- oikeuksissa minkäänlaisia kriteereitä. Yhdenkään Leventhalin säännöistä ei tarvitse toteutua lastensuojelun moniammatillisissa asiantuntijaryhmissä.
Mitään konkreettisia indikaattoreita lastensuojelun asiantuntijaryhmien toiminnan laadun, lainalaisuuden tai vaikuttavuuden seurannan arvioimiseksi ei ole.
Asiantuntijatyöryhmät rikkovat toiminnallaan räikeästi perustuslakia ja sosiaalihuollon asiakaslakia, koska tietojen ja menettelytapojen oikeellisuutta ei tarkisteta missään vaiheessa (edes hallinto- oikeudessa), ryhmä ei tapaa eikä tunne perhettä eikä asiakkaille anneta mahdollisuutta osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon, esittää näkemystään tai oikaista virheellisiä kirjauksia/väittämiä.
Huostaanottoja ei tehdä lain tarkasti säätelemin keinoin vaan yksityisen mielivallan keinoin ilman valvontaa ja lakien yläpuolelle asettuen.
THL:n suurselvityksen mukaan joka kolmannen kodin ulkopuolelle sijoitetun lapsen sijoitusaika kestää vähintään puolet hänen elämästään. Huostaanottopäätös puretaan vain ani harvoin.
Tulos on huolestuttava, sillä niin YK:n sijaishuollon ohjeiden kuin lastensuojelulain mukaan huostaanoton pitäisi olla lyhyimmäksi tarpeelliseksi ajaksi tehty viimesijainen ja väliaikainen toimenpide, jossa pitäisi pyrkiä perheen jälleenyhdistämiseen.
Ei ole sijaishuoltoyrittäjien eikä sijaishuollon sosiaalityöntekijöiden etu tukea perheiden pysymistä yhdessä, sillä perheitä tukemalla he menettäisivät asiakkaansa.
Juuri perheiden erottaminen hinnalla millä hyvänsä on hoivayrittäjien ja usein myös heidän asiakashankkijoikseen ja edunvalvojikseen ryhtyneiden sosiaalityöntekijöiden etu.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-asiantuntijaryhma-turhake-kyseenalaisten-huostaanottopaatosten-tueksi
Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä- paitsi lastensuojeluperheet
Suomessa kansalaisilla pitäisi olla oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ammattituomareiden tuomaroimassa tuomioistuimessa, tavallisimmin käräjäoikeudessa, jossa noudatetaan syyttömyysolettamaa ja arvioidaan tosiseikat ja näyttö.
Huostaanotto- oikeudenkäynnit käydään kuitenkin sosiaalityöntekijöiden tuomaroimassa hallinto- oikeudessa, jossa ei ole syyttömyysolettamaa, tosiseikkaselvittelyä tai näytönarviointia ja perhe häviää juttunsa paikkakunnasta ( = työn laadusta) riippumatta 94% todennäköisyydellä.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan hallinto-oikeudet eivät arvioi sosiaalityöntekijän työn laatua. Sosiaalityöntekijää pidetään hallinto-oikeudessa asiantuntijana. Hallinto-oikeudet pääsääntöisesti vahvistavat sosiaalityöntekijöiden hakemukset huostaanotoista ja vain aniharva huostaanotto lopetetaan.
Tuomioistuimen ensisijainen tehtävä on kuitenkin lapsen suojaaminen, tarvittaessa myös virkamiesten ja sijaishuollon väärinkäytöksiltä. Lapsi eli lastensuojelujutun päähenkilö jää useimmiten hallinto-oikeudessa näkymättömäksi ja se, mitä lapsen elämässä todellisuudessa tapahtuu, jää sivuseikaksi.
Hallinto-oikeudessa lastensuojelu voi voittaa jutun pelkillä väitteillä. Jutun tosiseikkoja ei tutkita.
Lastensuojelun ei tarvitse todistella mitään. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kuulemisessa ilmenee usein, ettei sosiaalityöntekijä tunne lasta eikä vanhempia. Hän on poiminut asiakaskertomuksista huostaanottoa tai / ja lapsen ja vanhemman yhteydenpidon rajoittamista puoltavia kirjauksia perheen elämästä ja luo ns. paperiperheen.
Suullisessa käsittelyssä ilmenee hyvin usein, että perheelle tarjotut avohuollon tukitoimet ovat olleet tosiasiassa aiheuttaneet vahinkoa koko perheelle. Istunnossa kuullaan surkuhupaisia kertomuksia siitä, kuinka vastavalmistunut sosiaalityöntekijä on onnistunut sotkemaan koko perheen arjen ja elämän.
Lapsen sijoitus avohuollon tukitoimena kodin ulkopuolelle on suistanut lapsen elämän raiteiltaan ja lapsi on alkanut käyttää päihteitä, tehdä rikoksia eikä hän käy enää koulua.
Vanhemmat kertovat, että lastensuojelu on uhkaillut perhettä ja pakottanut ottamaan vastaan sellaista tukea, joka aiheuttaa vahinkoa. Kun lastensuojelu on itse aiheuttanut tukitoimillaan ongelmia, se perustelee huostaanoton tarvetta näillä itse aiheuttamillaan ongelmilla.
Hallinto-oikeuksien päätösten rakenne poikkeaa täysin yleisten tuomioistuinten päätösten rakenteesta. Näyttää siltä, että hallinto-oikeudessa tuomarit päättävät ensin lopputuloksen ja sitten alkavat koota takaperoisesti ”näyttöä” sosiaalityöntekijöiden sille toimittamista yhteenvedoista ja muista asiakirjoista.
Hallinto-oikeudet eivät tunnista sosiaalityöntekijän ja sijaishuoltopaikan harjoittamaa lapsen vieraannuttamista lasta vaurioittavana toimenpiteenä eikä lapsen muukaan kaltoinkohtelu tule näkyväksi. Tällöin saattaa käydä niin, että esimerkiksi nuoren kertoessa sijaishuollon kaltoinkohtelusta hallinto-oikeus perustelee asian ”Kokonaisuutena asiaa arvioiden nuori on hyötynyt sijaishuollosta” tai ”Vanhemmat eivät kykene toimimaan yhteistyössä”.
Lasten etu ei toteudu lastensuojelussa eikä hallinto- oikeuksissa. Myös lastensuojelun edunvalvojien määrämisperusteet ja toiminta ovat usein lainvastaisia.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
#Lapsen Asialla #Lapin yliopisto #Janika Paananen #rakenteellinen sosiaalityö STM #THL #rakenteellinen sosiaalityö ei mene jakeluun #lapsibisnes #sijaishuollon edunvalvonta #Myös lastensuojelu on bisnestä #Attendo #Mehiläinen #Humana AB #avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja #lapsen etu ei toteudu lastensuojelussa eikä hallinto-oikeuksissa
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaarinymmarretty-rakenteellinen-sosiaalityo
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lokakuun-liike-rakenteellista-sosiaalityota
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-on-onnistuminen-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lastensuojelun-valvonta-epaonnistuu
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-muistuttaa-uskonnollista-aivopesua
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kiusaaminen-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oikeusmurhien-syita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kehittamisen-ihanteet-ja-todellisuus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-valehtelun-ja-vaarentamisen-tekniikat-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-valehtelun-ja-vaarentamisen-tekniikat-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/monitoimijainen-arviointi-unohtaa-perheiden-oikeusturvan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-kiireellisesta-sijoituksesta-tehdaan-pysyva-huostaanotto
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-asiantuntija-asettuu-vallan-vaarinkayttajan-puolelle.
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-asiantuntijaryhma-turhake-kyseenalaisten-huostaanottopaatosten-tueksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vanhemmuudenarviointi-on-usein-jaavin-lapsibisnesyrittajan-tekemaa-sijaishuollon-asiakashankintaa
Hallinto-oikeusmenettely
https://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/hallinto-oikeudet-lastensuojelun-sokea-piste
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-tuomareina-helsingin-hallinto-oikeus
https://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/hallinto-oikeuksien-toiminnasta
Perhetyö
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-perhetyo-on
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-historia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-tyovalineopas
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kokemuksia-perhetyosta
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/pieni-opas-eri-tilanteisiin-lastensuojelun-kanssa
http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html
Sosiaalityön tutkimus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/alkaa-jattako-lastensuojelun-arviointia-ja-kehittamista-sosiaalityontekijoille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-aivopierut-osa-3
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/taidelahtoiset-menetelmat-lastensuojelussa-urkintaa-ja-manipulointia
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/varhainen-huoli-ja-puuttuminen-mielen-sairautta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/huoli-on-modernia-taikauskoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-aivopierut-osa-1