Valvottuun tapaamiseen saa ottaa todistajan mukaan
Sijoitettujen suomalaislasten tapauksissa ihmetystä on herättänyt vanhemmille ja lapsille järjestettyjen valvottujen tapaamisten luonne. Yleensä huostaan otettujen lasten ja vanhempien tapaamisia rajoitetaan ankarasti, vaikka huostaanoton syissä ei mainittaisikaan lapsen pahoinpitelyä tai muuta oikeasti lasta vaarantavaa perustetta. Kukaan ei ole tutkinut, kuinka suuri bisnes tapaamisten valvonta on, ja paljonko esimerkiksi ensi- ja turvakodit saavat tuloistaan valvotuista tapaamisista.
Lastensuojelun pakkopäätöksistä yksi tavallisimmista on äidin tai isän määrääminen valvottuihin tapaamisiin. Ongelmana on ollut, että valvottava on ollut niissä tilanteissa yksin. Todistaja tai muu lapselle taikka vanhemmalle tärkeä henkilö ei ole päässyt niihin tilanteisiin mukaan. Tilanne on houkutellut valvojat väärinkäytöksiin: kirjaamalla tapaamisen muistioihin totuudenvastaisesti esimerkiksi, että äidin ja lapsen suhde on jotenkin ongelmallinen, valvojat ovat voineet pitkittää valvotut tapaamiset vuosien kestoiseksi, vaikka mitään todellisia perusteita siihen ei ole ollut.
Nyt asia on toisin. Viime kesänä Esko Leipälän tekemään "viranomaiselle osoitettuun neuvontapyyntöön" eduskunnan oikeusasiamies antoi vastauksensa. Tämän ennakkopäätöksen mukaan valvotut tapaamiset ovat kuin mikä tahansa muu viranomaiskokous, jossa saa valokuvata, videoida ja nauhoittaa. Erityisesti merkittävä uusi lainsoveltamisen tulkinta on, että valvottuun tapaamiseen isä tai äiti saa ottaa mukaan myös itselleen tai lapselle tärkeän henkilön, vaikka mummin tai papan tai muun tukihenkilön tai todistajan.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kannanottoa on jokaisen lastensuojeluvirkailijan noudatettava. Tosin vastustajiakin on. Tähän mennessä Oulun ja Hämeenlinnan lastensuojelu ovat rikkoneet tätä päätöstä jyrkimmin ja röyhkeimmin.
LYHYESTI:
Päätöksen mukaan isä tai äiti, jolla on oikeus nähdä lapsiaan vain valvotusti, voi ottaa mukaan todistajan tai itselleen ja lapselle läheisen henkilön. Tapaamisen aikana on myös lupa valokuvata ja videoida.
Lisäksi se yksityinen taho, joka valvottujen tapaamisten valvonnan järjestää, järjestö tai yritys, tekee työssään julkisen vallan sille delegoimaa julkista tehtävää. Tämä merkitsee sitä, että valvojatoimijan, niin yrityksen kuin sen työntekijöidenkin, on noudatettava hallintolain määräyksiä. Se koskee myös päätöksentekoa ja sen perusteita ja päätösten asianosaiselle tiedottamista ja tiedottamisen muotoja. Esim. päätökset on annettava kirjallisina, ei vain suullisesti, ja päätökset on asiallisesti ja yksilöidysti perusteltava.
Miten laillinen päätös tehdään ja miten virkavastuullisessa asemassa olevan toimijan pitää siitä tiedottaa, koskee myös valvotussa tapaamisessa työssä olevia valvojia!
Hallintolaki 12 §: "Hallintoasiassa saa käyttää asiamiestä ja avustajaa".
Hallintolain 12 § edellyttää, että sekä asiamies/avustaja että tukihenkilö molemmat saavat olla paikalla. Huomaa lainkohdan sana JA. Oulun lastensuojelu on väärentänyt JA-sanan jakamaansa lastensuojelussa noudatettavien lakien monisteeseen muotoon TAI, eikä suostu sitä korjaamaan tai lakikirjan mukaisessa muodossa huomioon ottamaan. Oulun lastensuojelu valehtelee ja väärentää vähän joka kohdassa yleensäkin.
EOAK:n PÄÄTÖKSEN SEURAAMUKSIA
1) On lupa ottaa todistaja mukaan
2) On lupa valokuvata ja videoida valvotun tapaamisen aikana
3) Valvotun tapaamisen järjestäjä-valvoja toimii virkavastuulla,
- jolloin sen pitää mm. toimia hallintolain edellyttämällä tavalla
- jolloin sen pitää kunnioittaa asianosaisjulkisuutta ja lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta
- jolloin se toimeenpanee sille luovutettua julkista valtaa
- jota sillä ei kuitenkaan ole oikeutta luovuttaa edelleen,
4) Koska valvotun tapaamisen järjestäjä käyttää sille luovutettua julkista valtaa, ja koska tätä julkista valtaa ei saa luovuttaa edelleen kolmannelle, uudelle osapuolelle, valvotun tapaamisen järjestäjä ei saa toimia esim. narsistisen isän tai äidin
- käskyjen toimeenpanijana.
- eikä se itse saa alistua narsistisen isän taikka äidin käskytettäväksi
- tavalla, joka alistaa ja rajoittaa toista vanhempaa tai - käytännössä johtaisi oikeudettomaan tapaamisten edelleenrajoittamisiin.
- Narsistilla ei ole oikeutta eikä kenelläkään muullakaan ole oikeutta valikoida, kenet HÄN hyväksyy olemaan paikalla lastaan valvotusti tapaavan äidin tai isän mukana (eikä lastensuojelulla eikä valvojalla ole oikeutta määrätä mitään sillä perusteella, että isä tai äiti käskee tai ei hyväksy; siis ihan toisin kuin esim. Tampereen ja Jyväskylän lastensuojelussa on tapana; muitakin samanlaisia kuntia ja kaupunkeja on pitkä rivi) toimivalta tuonkaltaisissa yksilön oikeuksia rajoittavissa päätöksissä kuuluu vain ja ainoastaan viranomaiselle, ja lisäksi tuonkaltaisiin rajoituksiin on oltava laissa erikseen määrätty, hyväksytty syy. Virkailijan tai toisen huoltajan musta-tuntuu tai mää-en-tykkää peruste ei ole lakiin perustuva syy ylimääräisiin, uusiin tapaamisten rajoituksiin.
Alle kopioitu eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian julkinen päätös ei ole netissä. Ihmettelen miksi, sillä kyseessä on erittäin merkittävä ennakkopäätös joka toisi oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä tuhansien lapsistaan vieroitettujen vanhempien elämään.
EOAK:n PÄÄTÖS Dnro. EOAK/2957/2017 on Nuoren Polku nettisivulla tekstimuodossa, jotta siitä voisi helposti lainata otteita omiin kirjelmiinne.
SAA JAKAA! PITÄÄ JAKAA, koska yksikään lehti ei ole tätä uutisoinut, vaikka lehdille olen päätöksestä tiedottanut. Siitäkin näkee, kuinka valvottuihin tapaamisiin määrätyiltä isiltä ja äideiltä puuttuu yleisesti hyväksytty ihmisarvo.
Kymmeniin vuosiin en ole päässyt todistajaksi tai isän tai äidin tueksi valvottuihin tapaamisiin ongelmitta. Nyt alla olevan päätöksen mukaan viranhaltija tai julkisen tehtävän vastaanottanut yksityinen toimija, joka todistajan taikka tukihenkilön läsnäolon kieltää tai estää valokuvaamisen tai videoimisen, syyllistyy virkarikokseen, esim. virka-aseman väärinkäyttämiseen.
Myös valvotun tapaamisen yksityisen toimijan on kunnioitettava virkavastuun säädöksiä. Hän toimii virkavastuulla, koska hän tai se käyttää sille luovutettua julkista valtaa.
Kysyin eduskunnan oikeusasiamiehen kantaa asiaan, koska useiden valvottujen tapaamisten raportit ja muistiot olivat valheita ja vääristelyjä täynnä - tietty, koska niiden vuoksi valvotut tapaamiset saadaan jatkumaan loputtomiin. Valvottujen tapaamisten käytännön tehtävät organisoivat tahot ovat voineet kasata loputtomasti laskutusperusteita työn tilaajalle eli kunnalla, viime kädessä valtiolle, laatimalla valheellisia raporttejaan tapaamisista. Tuntuu, että muutamina viime vuosina valehtelu ja lausuntojen väärentäminen, vähintäänkin tahallisen harhauttavat epämääräiset väitteet lastensuojelussa ovat suorastaan räjähtäneet, niin yleisiä ne jo ovat.
Enää ei valvottuun tapaamiseen tarvitse eikä kannata mennä ilman todistajaa, kuten ei myöskään lastensuojelun kokouksiin, joissa lapsen huoltoa ja tapaamista käsitellään tai sivutaan.
Esko Leipälä
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkista-omat-asiakirjasi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/eun-tietosuoja-asetus-tuo-uusia-oikeuksia-kansalaisille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avin-havaintoja-lastensuojelun-kirjaamiskaytannoista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-vaarentaa-asiakirjoja-ilman-rangaistuksen-riskia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/asiakirjojen-panttaamisesta-ja-vaarentamisesta-on-tullut-viranomaisten-rutiinia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalihuollon-tiedonhallinta-uudistus-rapauttaa-asiakkaiden-oikeusturvaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-lastensuojelu-fabrikoi-asiakirjoja-lastensuojeluilmoitukset-lisaantyivat-40
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekuntoutus-on-uusi-huosta-automaatti-lastensuojelun-trendit-2018
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-valehtelee-asiakkaiden-oikeuksista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/esiintymiskieltoja-sossusirkuksessa-lastensuojelu-evaa-asiakkailta-lainvastaisesti-asiamiehet-ja-tukihenkilot
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-sadistinen-kiristys
https://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kauhutarina-tosielamasta-osa-4-kunnioita-tarkkailijaasi
https://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/hallinto-oikeudet-lastensuojelun-sokea-piste
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan