Kokemusasiantuntijuudesta väitelleen Taina Meriluodon mukaan kokemusasiantuntijoiden käyttö voi epäpolitisoida vaikeita kysymyksiä ja luoda valheellisen kuulemisen kuplan.
Asiantuntijaksi muovaamista käytetään keinona ohjata osallistujia toimimaan tietyllä tavalla ja rajamaan toisaalta epätoivottu osallistuminen ulos hankkeista.
Meriluoto väittää, että tutkituissa kokemusasiantuntijahankkeissa pyritään ensisijaisesti tuottamaan kokemusasiantuntijoista konsensushakuisia yhteistyökumppaneita.
Meriluodon mukaan on riski, että kokemusasiantuntijoita valitaan oikeuttamaan muualla määritelty tavoite tai päätös.
– Äärimmillään tämä näkyy esimerkiksi siinä, että kriittinen puhe leimataan merkiksi siitä, että kokemusasiantuntija ei ole vielä ”valmis” osallistumaan. Helpoin ja mukavin on valita ne, joista voidaan olla varmoja, että he pysyvät ruodussa ja tietävät, mitä ”meidän yhteiset tavoitteemme” ovat.
– Osa haastattelemistani kokemusasiantuntijoista tunsi, että heidät on kutsuttu paikalle vain näyttämään, että ruohonjuuritasoa on kuunneltu. Jotta voidaan raportoida eteenpäin, että on kuultu myös näitä poikkeavia näkökulmia.
– Kokemusasiantuntijuushankkeissa tulee selvästi näkyviin moni osallistamistoimille tyypillinen sudenkuoppa. Ne ovat lähes aina julkishallinnon ja järjestöjen alullepanemia ja ohjaamia projekteja ja palvelevat näin ensisijaisesti niiden pyrkimyksiä.
Tarjoamalla tarkkaan rajattuja ja hallittuja osallistumismahdollisuuksia kansalaisille luodaan ’illuusio demokratiasta’ ilman, että mitään syvempiä muutoksia on vaarassa tapahtua.
Kokemusasiantuntijahankkeiden vaarat
1. Kokemusasiantuntijahankkeet ovat usein lastensuojelun sijaishuollon ja sijaishuollon etujärjestöjen aloittamia. Kokemusasiantuntijan käsite ja käyttötarkoitus tulee paikoitellen lähelle lahkon käännynnäisen käsitettä. Hän on henkilö, jolla oli kokemusta "haavoittuvista olosuhteista" mutta jonka lahko on pelastanut levittämään lahkoa palvelevaa tarinaa ja hankkimaan sille uusia jäseniä.
Meriluodon mukaan oman tarinan oikein rakentaminen ja kertominen on merkittävä kokemusasiantuntijuuden tuottamisen tekniikka ja kokemusasiantuntijan keskeisimpiä taitoja vaikka jotkut Meriluodon haastattelemat kokemusasiantuntijat ovat kokeneet heiltä odotetun tarinamuodon turhauttavana ja tarpeettomana.
Kokemusasiantuntijahankeet palvelevat lähinnä julkishallinnon ja järjestöjen etuja ja päämääriä.
2. Kokemusasiantuntijat saattavat toimia lastensuojelun reformin ja laajemman asiakasosallisuuden tulppina sekä laajempien muutospaineiden neutralisoijina. He voivat tosiasiassa syrjäyttää tiettyjen kokemusten haltijoita osallisuudesta. Kun hankkeessa on muutama lastensuojelun valikoima kokemusasiantuntija, asiakaspalautteita ei tarvitse kerätä isolla otannalla. Muutaman kokemusasiantuntijan mukanaoloa erilaisissa hankkeissa käytetään demokratian takeena ja tokenina todistamaan valheellisesti, että hankkeissa olisi kuultu kaikkia asianosaisia ja huomioitu kaikkien asiakkaiden etu, näkemykset ja tarpeet.
3. Kokemusasiantuntijuus leimaa puhujan pelkän kokemustiedon haltijaksi ja luo ja vahvistaa hierarkioita ja etäisyyttä varsinaisina asiantuntijoina pidettyihin virallisiin asiantuntijoihin. Kokemusasiantuntijoille ei useinkaan luovuteta todellista valtaa eikä heillä katsota olevan uskottavaa ja rahanarvoista faktuaalista ja teoreettista tietoa.
Kokemusasiantuntijat voivat tehdä lopun omasta hyväksikäytöstään järjestäytymällä ( esim. KoKoA ry:n tapaisten tai omien järjestöjen kautta) ja vaatimalla aina kunnon palkkion esiintymisestään, sitä suolaisemman, mitä näennäisempää "kuuleminen" on.
4. Kokemusasiantuntijahankkeet eivät tunnista eivätkä tunnusta käytännöissään ja rakenteissaan piilevää väkivaltaa. Ihmisen näkeminen ja kohtelu yksinomaan jonkin häpeällisenä ja negatiivisena pidetyn asian esim. köyhyyden, sairauden tai vapausrangaistuksen kokemuksen kantajana ja kautta on väkivaltaa, ihmisyyden häpäisyä ja itsensätoteuttavien profetioiden rakentelua. Ihminen on enemmän kuin pelkkä menneisyyden kokemuksensa tai statuksensa eikä olosuhdetta tule olemuksellistaa.
5. Asiakkaiden kokemusasiantuntijuudesta ja kokemusasiantuntijoista on tehty lastensuojelun henkilöstön asiantuntijuuden, ammatillisuuden ja ammatillisen edunvalvonnan välineitä.
Kokemusasiantuntija on väline, instrumentti, jonka avulla "oikea" asiantuntija todistelee omaa, usein heikkoa ammatillisuuttaan/eettistä osaamistaan ja oikeuttaa oman olemassaolonsa, ammatillisen edunvalvontansa ja vallan- ja reviirinlaajennuspyrkimyksensä.
6. Kokemusasiantuntijaksi muovaamista käytetään keinona ohjata osallistujia toimimaan tietyllä tavalla ja rajaamaan toisaalta epätoivottu osallistuminen ulos hankkeista. Lastensuojelun ja sijaishuollon kokemusasiantuntijaksi kvalifioituminen näyttää edellyttävän oman tiedon ja kokemusten sensurointia ja sekä omien että toisten asiakkaiden kokemusten että niistä kertomisen stilisointia ja muokkaamista toisten tarpeisiin. Miksi oma kokemus pitää kastroida ja epäpolitisoida vain siksi, että ammattitaidoton, ennakkoluuloinen tai pelkäävä asiantuntija ymmärtäisi ja kunnioittaisi sitä tietona?
Todellisuuden asiantuntijat vapautettava kirjanoppineiden orjuudesta
Tapio Gauffinin mukaan on olemassa näyttöä siitä, että vaikka kokemusasiantuntijuus näyttäytyy hyödyllisenä potilaskohtaamisissa, jos ammattilaiset antavat tilaa, palveluiden kehittämisessä kokemus käytännössä jyrätään ja palvelut ovat “kokemuslähtöisiä” vain siinä tapauksessa, että kokemusasiantuntijat ovat ammattilaisten kanssa samaa mieltä siitä, miten palveluita tulisi järjestää.
Gauffinin ratkaisu oli vapauttaa itsensä kokemusasiantuntijuudesta " koska en vastaa niitä normeja, joihin kokemusasiantuntijan tulee istua ollakseen hyvä kokemusasiantuntija ja “kypsä kertomaan koulutuksessa työstetyn tarinansa”.
Tässä on siis karu todellisuus, kokemusasiantuntijuus ei toimi. Onneksi tähän ei tarvitse tyytyä, vaan on muitakin vaihtoehtoja.
Gauffin vaatii psykiatriaa myöntämään kokemustiedon arvon. Mikäli tieteellisellä tiedolla tarkoitetaan esimerkiksi Duodecimin Psykiatriaa, ollaan jo hyvin kaukana siitä todellisuudesta, jonka kanssa psykiatri on työssään tekemisissä.
Pitämällä kirjoja tiedon ensisijaisena lähteenä, ihminen altistuu harhaan johtavalle tiedolle ja saa helposti hyvin vääristyneen kuvan todellisuudesta. Ainoa tapa ottaa todellisuudesta oikeasti selvää, on todella yrittää unohtaa lukemansa ja herkistyä kuuntelemaan niitä, joista on välikäden kautta lukenut. Tällainen utelias ja avoin asenne maailmaa kohtaan ehkäisisi myös tieteen harha-askeleita.
Tämän kaiken ohella tulee kuitenkin tunnistaa ero kokijan sekä akateemisen asiantuntijan toimijuuden välillä. Kokemus- ja kirjatieto ovat erilaisia tiedon lajeja ja näistä edellinen on avainasemassa mielenterveystyössä. Kuitenkin sekä kokijasta että kouluttautuneesta asiantuntijasta käytetään samaa käsitettä, “asiantuntija”, kokemus-etuliitteellä tai ilman.
Niillä, jotka elävät itse sitä todellisuutta, josta kirjoissa kirjoitetaan, ei kuitenkaan ole yleensä akateemista kieltä ja tapoja hallussaan, eikä varsinkaan psykiatrian alalta. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisten tulee herkistyä aivan eri tavalla kokemuksen äärelle kuin nykyään tehdään. Ei riitä, että kysyään kokemusasiantuntijan mielipidettä, annetaan luennoida tai kutsutaan työryhmiin. Tarvitaan perustavanlaatuinen muutos suhtautumisessa.
Gauffin ehdottaa kokemusasiantuntijuuden tilalle käsitettä “todellisuuden asiantuntijat”, koska ihmiset, joista hän kirjoittaa, ovat sen todellisuuden asiantuntijoita, joista kirjat on mahdollisesti erilaisin taloudellisin ja poliittisin motiivein kirjoitettu. Ainoa tapa korjata tieteen kurssia on kehittää sitä yhdessä niiden kanssa, jotka tuntevat parhaiten todellisuuden. Ja tällöin ei voida mennä teoria edellä, vaan teoria seuraa kokemusta.
Gauffin hahmottaa mielenterveystyössä kolmen tasoista asiantuntijuutta:
1. Ihmiset jotka ovat kokeneet ja eläneet itse sitä mistä kirjoista kirjoitetaan, mutta ovat alisteisessa asemassa akateemisten asiantuntijoiden toimesta, koska eivät hallitse akateemista kieltä ja tapoja.
2. Akateemiset asiantuntijat, jotka ovat lukeneet paljon, mutta koska muodostavat teorioita elävistä ihmisistä, eivät voi täysin samaistua kirjaviisautensa kohteeseen. Jos teoriat ovat virheellisiä, eikä tämän tyyppinen asiantuntija ole valmis niitä korjaamaan, tällaisesta asiantuntijuuden lajista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
3. Ihmiset, jotka ovat kokeneet käytännössä elämää, jota kirjoissa teoretisoidaan mutta eivät suostu alistumaan 2- tyypin asiantuntijuudelle ja osaavat arvioida, että mikä teoriasuuntaus vastaa todellisuutta parhaiten ja mitä tulisi korjata.
Gauffinin mukaan tyypin 2 ihmiset ovat suuri ongelma, jos alistavat kokijat kaltaisikseen asiantuntijoiksi ja eivät suostu tarvittaessa myöntämään, että ovatkin ehkä väärässä teorioineen. Kokemusasiantuntijat ovat tyypin 1 asiantuntijoita ja alisteisia tyypin 2 asiantuntijuudelle.
Nyt tulisikin siirtyä kahlitusta kokemusasiantuntijuudesta todellisuuden asiantuntijoihin ja tyypin 3 asiantuntijuuteen, jotka eivät tule mukaan palveluiden kehittämiseen “hieman ammattilaisten jälkeen”, vaan samaan aikaan.
Gauffin korostaa, että enää emme voi mennä teoria edellä, vaan todellisuus edellä. Todellisuudesta seuraa yhteiskuntaa palveleva tiede ja tiede korjaa kurssiaan vain vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa.
" Näin yksinkertaiset asiat ovat mielenterveystyössä täysin retuperällä, joten nyt on korkea aika ottaa todellisuuden asiantuntijat todella mukaan rakentamaan mielenterveystyön kenttää. Gauffinin mukaan ongelma on akateemisten asiantuntijoiden käytännön asenteissa ja ongelma on täysin korjattavissa:" Palautetaan tiede omasta maailmastaan vuorovaikutukseen todellisuuden kanssa".
#TainaMeriluoto #Osallisuudenaika #ESR #STM #Eduskunta #Lastensuojelu #Nuoretselviytyjät #Pesäpuury #MTKL #Ensijaturvakotienliitto #SOSlapsikylä #NuortenYstävät #PelastakaaLapsetry #MTKL #osallisuussosiaalityössä #vuorovaikutussosiaalityössä #kokemusasiantuntijuus #kokemusasiantuntija #Palvelukseenhalutaanyksikokemusasiantuntija #Tapio Gauffin
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalialan-ammattilaisten-salattu-ja-hapeallinen-kokemusasiantuntijuus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kokemusasiantuntijahankkeiden-vaarat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kenen-etua-ja-paamaaria-kokemusasiantuntijahankkeet-palvelevat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palvelukseen-halutaan-yksi-kokemusasiantuntija-1-kpl
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa-ennen-ja-nyt
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-ja-kaytannot-tutkittava-puolueettomasti
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tunnetaidot-lastensuojelussa-julma-empatia-ja-kielletty-sympatia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tietoisuustaidot-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-puhtauskultti-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-asiantuntija-asettuu-vallan-vaarinkayttajan-puolelle
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/paa-pois-brandista-ja-barrikadeille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelussa-riittavan-hyva-vanhempi-varakas-vanhempi
https://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kauhutarina-tosielamasta-osa-4-kunnioita-tarkkailijaasi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vanhemmuudenarviointi-on-usein-jaavin-lapsibisnesyrittajan-tekemaa-sijaishuollon-asiakashankintaa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-v-uushuutolaisuusverkostoissa-piiri-suuri-pyorii
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/posti-voitti-lastensuojelun-perhetyon-kilpailutuksen-saalistajat-haistavat-lastensuojelun-haaskan