Lainvastaista menettelyä, asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai muita epäkohtia havaitessaan AVI voi antaa määräyksen puutteiden tai epäkohtien poistamiseksi. Määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla. Mikäli toimintaa ei korjata asianmukaiseksi annetun määräajan kuluessa, voidaan toiminta keskeyttää tai kieltää."
Muut viranomaiset, kuten eduskunnan oikeusasiamies, tutkivat jälkikäteisvalvontana kanteluita.
Siispä Johanna teki Lounais-Suomen aluehallintovirastoon perusteellisen valituksen Akselin Lasun toimista Jylyä ja perhettä kohtaan. Liitteinä oli äänitallenteet, jotka osoittavat että Tuula Lahti ja Raina Blomqvist ovat väärentäneet asiakassuunnitelman ja ovat tekemässä laitonta ja perusteetonta huostaanottoa. Johanna vaati aluehallintovirastolta oikeaa, asiallisesti toimivaa lastensuojelutyöntekijää, jonka avulla saadaan sairas peli poikki.
AVIta tuli tyly vastaus, ei puututa, asia käsitellään kanteluna kun se tulee kantelupinosta vastaan.
Laiton ja perusteeton huostaanotto on vakava ihmisoikeusrikos. Suomella on sellaisista pitkä historia langettavia päätöksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta. Mutta kun sellainen on tekeillä, kukaan viranomainen ei suostu puuttumaan.
Johanna on toimittanut saman valituksen aineistoineen myös Valviraan. Akselin hallintoneuvostoon sen on vienyt Mynämäen kunnanjohtaja Seija Österberg joka on hallintoneuvoston jäsen.
Johannan lähettämän AVIn kiireellisen valvontapyynnön saateteksi:
Muut Jyly v. Akseli jutut
☞ Jyly v. Akseli: ”Asiakassuunnitelma” Akselin lastensuojelussa
☞ Perhe paossa lastensuojelumielivaltaa- julkisuus kostettiin heti
☞ Lapsi voi päätyä sijoitukseen vahingossa
☞ http://www.jylynlaitonhuostaanotto.com
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Viranomainen ja demokratia
☞ Huolella Huostaan
☞ Eristettynä "perhekotiin" - asukaskokemus II
☞ Eristettynä "perhekotiin"
☞ Lastensuojelun arviointivimma- salaseulontoja puutteellisilla menetelmillä
☞ Kiintymyssuhteen kiemuroita
☞ Varhaiskasvatuksen laatu hallituksen uudistuksen jälkeen