MTV-uutiset kertoo kuinka seinäjokelainen pienen tytön syöpäsairas yksinhuoltajaäiti Emilia Alasaari ei meinaa saada apua mistään.
Ennen leikkausta äiti teki kotipalvelun kanssa sopimuksen, jonka mukaan siivooja kävisi kaksi kertaa viikossa. Nyt, viikon päästä leikkauksesta, ei Alasaaren mukaan ketään ole kuulunut. Sairaalassa oli alettu puhua kotiuttamisesta lauantaina, jolloin Alasaari oli kysynyt, miten hän pystyy hoitamaan vauvaansa.
Alasaaren kertoman mukaan sairaalasta oli soitettu sosiaalipäivystykseen, jossa luvattiin järjestää asia viikonlopun aikana, ja että he soittaisivat takaisin maanantaina.
– He kysyivät, voiko äitini olla töistä vielä pois ja auttaa vauvan kanssa. Jonkun piti tulla kotiini maanantai-aamuna, mutta ketään ei tullut. Soitin sinne yhdentoista aikoihin aamupäivällä ja kysyin, miksei kukaan ole soittanut. Vastuuhenkilö ei tiennyt asiasta mitään. Hän sanoi, että sosiaalityöntekijä ottaa asian hoidettavaksi, kunhan kerkeää, Alasaari kertoo.
Hän kertoo, että seuraavana päivänä sosiaalitoimesta soitettiin, ettei apua voitaisi nyt järjestää.
Alasaari on huolissaan omasta äidistään, joka käyttää vapaa-aikansa tyttärensä auttamiseen.
– Pelottaa että äitini polttaa itsensä loppuun. Oletin, että kun pääsen sairaalasta kotiin tulisi auttajia, mutta ei ole tullut. En saa mitään palvelua. Kun sosiaalihuollosta soitetaan niin ei kysytä edes, että miten lapsen hoito onnistuu yhdellä kädellä tai miten päivä on mennyt, Alasaari kertoo.
"Ratkaisuja olisi mutta kukaan ei tee mitään"
– Luulin ennen leikkausta, että meitä on kohdeltu huonosti, mutta tämä on jo pohjanoteeraus. Kysytään vaan, että eikö sinun äitisi voisi auttaa.
Ennen sosiaalityöntekijän vaihtumista Alasaarelle oli sanottu, että jos hän ei pärjää, niin lapsi otetaan huostaan. Toinen ehdotus oli, että he muuttaisivat lastensuojeluyksikköön Ylistaroon. Alasaari ja hänen äitinsä hakivat tämän takia äidille oheishuoltajuutta."(mtv-uutiset, 8.2.2019)
Oliko kysymyksessä Ylistarossa sijaitseva pahamaineinen Pihakoivu, josta Lokakuun Liike on kirjoittanut?
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomeen-71-miljoonalla-uusi-hoivajatti-lapsi-laakari-vanhus-ja-turvapaikanhakijabisnes-yhdistyvat-humanan-coronaria-kauppojen-myota
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pihakoivu-lapsibisnesryppaan-tehokas-asiakashankinta-ja-rahastus
https://elenauusitalo.weebly.com/blog/paska-haisee-kurikasta-asti
Entä miksi sosiaalityöntekijä suositti heti huostaanottoa kaupungissa, joka on lastensuojelupalveluiden johtaja Janne Pajaniemen mukaan panostanut ennaltaehkäisevään ja asiakaslähtöiseen lastensuojeluun?
Niin vanhus- kuin perhepalveluissa lakisääteisten velvoitteiden laiminlyönnit ja asiakkaiden epäasiallinen kohtelu voivat täyttää jo nykyisin useiden rikosten tunnusmerkistön. Esimerkiksi heitteillepanon, petoksen ja väärennöksen tunnusmerkistö voi täyttyä eri toimenpiteissä.
Seinäjoella huostaanottojen määrän kasvu nopeinta
Huostaanottojen määrässä Seinäjoki on kulkenut viime vuosina surullista polkua , kertoo YLE.
Huostaanottojen määrä on kaupungissa liki kaksinkertaistunut: Kun vuonna 2009 Seinäjoella oli huostaanotettuina yhteensä 62 alle 18 vuotiasta, oli huostassa vuonna 2014 yhteensä 118 lasta.
Huostaanottojen määrän suhteellinen lisäys ei ole ollut yhtä rajua yhdessäkään toisessa isoista kaupungeista. Suurimmassa osassa Suomen 20 suurimmasta kaupungista huostaanottojen määrä on pysynyt melko tasaisena.
Seinäjoen ohella huostaanotot ovat lisääntyneet vauhdilla lähinnä Oulussa ja Vantaalla.
Myös lastensuojeluilmoitusten määrä Seinäjoella on kasvanut huimasti vuodesta 2004, jolloin ilmoituksia tehtiin 344, kun vuonna 2009 niitä oli 1123 ja vuonna 2017 jo 1500.
Tutkijat tietävät, että väestöä koskevat muutokset ovat hitaita eikä niillä voi selittää esim. äkillistä lastensuojelun tai psykiatrian asiakasmäärien kasvua. Seinäjoen huostaanottojen määrän kasvua ei siis voi selittää oletetulla perheiden ongelmien kasvulla.
Kasvavat lastensuojelun ja psykiatrian markkinat sen sijaan tarvitsevat ja tuottavat lisää asiakkaita, ongelmia ja tehtäviä kasvunsa, rahoitusvaateidensa ja olemassaolonsa oikeuttamiseksi.
Kun keskisuurissa kaupungeissa investoidaan asiakkaiden tarvitsemaan kotiapuun vain noin 50 000 vuodessa mutta huostaanottoihin (sijaishuollon vuorokausimaksut) ja niitä pohjustaviin perhetyöhön ja -kuntoutukseen 100-kertaisesti eli 5 000 000 euroa vuodessa, on selvää, että huostaanotot lisääntyvät ja niitä tarjotaan ensisijaisina ja usein ainoina lastensuojelun toimina.
Jotkut tahot Seinäjoella ovat lapsibisneslobbareitten ja poliittisten päättäjien aloitteesta siis toimineet aktiivisesti lastensuojeluasiakkuuksien ja huostaanottojen määrän kasvattamiseksi ja sellaisten byrokraattisten käytäntöjen ja palvelujen luomiseksi, jotka kasvattavat edellämainittuja.
Lokakuun Liike ottaa mielellään vastaan tietoja asiasta [email protected]
Janne Pajaniemi kertoo uskaltaneensa "antaa viranomaisten olla läsnä ja lähellä" mutta uskaltaako hän tehdä sen mistä hänelle maksetaan eli kantaa vastuun lastensuojelulinjaustensa ei- toivotuista seurauksista kuten toimimattomien tukitoimien myötä lisääntyneistä huostaanotoista?
Seinäjoen lapsibisnestoimijoiden lastensuojelupäivät markkinoivat sijaishuoltopalveluja
Seinäjoen lastensuojelutilaisuuksia järjestävät paikalliset lapsibisnestoimijat, joiden yhteydessä he markkinoivat tutkimattomia " palvelujaan" sosiaalityöntekijöille, jotka puolestaan varmistavat yritysten asiakashankinnan.
Vuonna 2015 lastensuojelupäivien järjestäjinä toimivat Lastensuojeluyksikkö Pihakoivu ja Lastensuojeluyksikkö Leppälintu, vuonna 2016 lastensuojeluyksikkö Vaahteramäki, vuonna 2017 lastenkoti Vanamo , vuonna 2018 Familar Oy ja vuonna 2019 Kotoraitti Oy.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattiyhdistys Talentialla on ollut aktiivinen edustus Seinäjoen lastensuojelupäivillä. Paikalla on ollut mm. Talentian viestintäsuunnittelija Heidi Schrooten, jonka mukaan somessa asiakaskokemuksistaan ja lapsibisneksen väärinkäytöksistä kirjoittavat ovat työturvallisuusriski sosiaalityöntekijöille.
Schrooten ei ole tunnu havaitsevan kuinka huonosti nykyinen liiketoimintamalli sopii lasten, vanhusten ja vammaisten hoivatyöhön ja millaisen turvallisuusriskin ahneet hoivayrittäjät ja heidän asiakashankkijoikseen ja edunvalvojikseen ryhtyneet sosiaalityöntekijät muodostavat asiakkaille.
Myös Janne Pajaniemi on toiminut Talentian hallitusjäsenenä eli sitoutunut sosiaalityöntekijöiden ammatilliseen edunvalvontaan, joka on yhä useammin myös sijaishuollon edunvalvontaa ja jyrkässä ristiriidassa lasten ja vanhempien ihmisoikeuksien ja etujen kanssa.
Lastensuojelun avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
Myös Seinäjoella lastensuojelun "avohuollon tukitoimet" kuten perhetyö ja perhekuntoutus näyttävät tuottavan huostaanottoja.
Seinäjoen huostaanottojen kasvua ja asiakkaiden tarpeenmukaisten palvelujen puutetta selittävät seuraavat tekijät:
1) Perhetyöntekijöiden lisäys
Raija Hovi- Pulsan mukaan perhetyö voi olla huostaanottoa edeltävää työtä, perhetyöllä saatetaan hakea näyttöjä huostaanottoa varten tai perhetyö voi olla perheen valmistelemista huostaanottoon.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-perhetyo-on
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-historia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-tyovalineopas
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
2) Perhekeskus Pajurinne, jossa Pajaniemi toimi johtajana on keskittynyt mm. perhekuntoutuksen lisäämiseen
Perhekeskukset ovat arviointikeskuksia, joiden tarkoitus on tuottaa lähetteitä ja maksusitoumuksia lastensuojelun ja sote- yritysten kalliisiin ja tutkimattomiin erityispalveluihin, joiden asiakashankkijoina perhekeskukset toimivat.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekeskus-mallin-ongelmat-pahkinankuoressa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekeskus-mita-siella-tehdaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekeskustoiminnan-kehittamis-ja-koordinaatiohanke-hyvaksikayttaa-perheiden-jarjestoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/virtaset-perhekeskuksen-asiakkaana
3)Lastensuojelun perhekuntoutus toimii huostaanottojen tuottajana ja tukena
Minna Rautio (2016) kertoo tutkimuksessaan, että sosiaalityöntekijät toivovat saavansa perhekuntoutuksen avulla lisäinformaatiota perheistä arvioinnin ja mahdollisen huostaanottopäätöksen tueksi.
Sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan (Rautio, 2016) perhekuntoutuksen pääsyn kriteereinä ovat tällä hetkellä mm. riittävän hyvän suomen kielen taito, pysyvä asunto sekä työssä käyminen eli tavallisia suomalaisia pakotetaan uhkailemalla sanoutumaan irti työpaikoistaan ja muuttamaan laitoksiin saamaan pakkohoitoa, josta puuttuvat perusteet, palvelukriteerit ja tieto "kuntoutuksen" todellisista tavoitteista.
LAPE-hankkeen raportissa Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa (2017, 18-25) myönnetään, että perhetyötä ja perhekuntoutusta tehdään vailla tavoitteita, sisältökriteerejä, konkreettista apua ja perheiden tarpeet ohittaen.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopio-maksaa-lahes-50-000-euroa-perheen-hajottamisesta-ja-noyryyttamisesta-sitran-rahoittamassa-perhekuntoutuksessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekuntoutus-on-uusi-huosta-automaatti-lastensuojelun-trendit-2018
https://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-ja-kuntoutuksen-jasentaminen-sisaltoelementtien-avulla
https://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/-perhekuntoutus-on-usein-perustuslain-vastaista-pakkohoitoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-perhekuntoutus-on-oikeusturvariski
4) Pajaniemen maakunnissa käynnistämät perhehoidon palvelut tarvitsevat ja tuottavat asiakkaita. Kun on valmis tuote, löytyy myös tarve.
5) Viranomaisyhteistyön lisääminen tuottaa huostaanottoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-asiantuntijaryhma-turhake-kyseenalaisten-huostaanottopaatosten-tueksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-muistuttaa-uskonnollista-aivopesua
Lastensuojelun moniammatillinen yhteistyö hävittää luottamuksen, vastuun ja vuorovaikutuksen
Ennen nykyistä pestiään Pajaniemi toimi perhekeskuksen johtajana ja Seinäjoen lastensuojelukeskus Tupasvillassa.
Talentian 30 päivää- lehden mukaan Seinäjoella on tehty palveluihin viime vuosina kaksi konkreettista, isoa muutosta. Ensimmäinen oli valtuustoaloite, jonka ansiosta kaupunki palkkasi viisi uutta perhetyöntekijää. Toinen muutos oli Huhtalantiellä aloittanut uusi perhekeskus, jonka tarkoituksena on tiivistää viranomaisten yhteistyötä.
Marika Mäkisen ja Eija Rajalan opinnäytetyöhön haastateltu Janne Pajaniemi nimittää perhetyöntekijöitä käveleviksi ”tietopankeiksi”. Hänellä ei selvästikään ole käsitystä perhetyön "tiedosta" , josta esim. Jaana Vuori on tehnyt hyvän tutkimuksen eikä perhetyön laadusta, jonka puolet käyttäjistä koki THL:n tutkimuksessa yksiselitteisesti huonoksi (THL, 2010, 48).
Opinnäytetyössä tulevat sosionomit väittävät vailla minkäänlaista näyttöä, että vanhemmuus on hukassa ja tarve ulkopuolisten apuun on kasvanut. Sosiaalityössä, jossa tutkimustietoa ei kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi, tiedon, näytön ja näyttöön perustuvien käytäntöjen puute ei tunnu haittaavan keitään muita paitsi asiakkaita.
”Yhteistyötä olisi lisättävä eri toimijoiden kesken”, mieltää Pajaniemi ja juuri hänen toiveenaan oli, että tulevaisuudessa kehitettäisiin yhteisiä palavereja, joihin kaikki asiakasta hoitavat tahot kokoontuisivat perhekeskuksessa. Eräs Pajaniemen tulevaisuuden näkemys uudelleen visioidusta Pajurinteen perhekuntoutusyksikön toiminnasta on se, että ”lastensuojeluilmoituksen jälkeen lastensuojelun arvio voitaisiin tehdä perhekuntoutusyksikön työntekijän kanssa laitoksessa” (mt., 52- 53).
– Yläkouluikäisten kohdalla tarve on usein sellainen, että nuori hyötyy enemmän laitossijoituksesta, Pajaniemi tietää Ilkka-lehdessä.
Yksi syy on myös se, ettei lapselle tai nuorelle löydy sopivaa sijaisperhettä.
– Olisimme valmiita ottamaan koulutettavaksi vaikka kymmenenkin sijaisvanhemmuuteen soveltuvaa perhettä, Pajaniemi sanoo.
Vaativan lastensuojelun tarvetta Seinäjoen seudulla paikkaa uusi yksityinen vaativan laitoshoidon yksikkö, jolta kaupunki ostaa palveluita. Fieteri Oy:n uuteen yksikköön tulee paikka seitsemälle lapselle.
– Yksityisen yrityksen näkemys on, että toimintaa kannattaa laajentaa. Seinäjoki on alueen ainoa kasvukaupunki ja siksi on luonnollista, että myös sosiaali- ja terveysalan yksityiset toimijat haluavat kasvattaa täällä toimintaansa, Pajaniemi sanoo YLE- uutisissa.
Taannoisessa venäläislasten lastensuojelutapauksessa STM:n virkamies ja Itla:n hallitusjäsen Annika Parsons muistutti, että ministeriö ei valvo sosiaaliviranomaisten tai lastensuojeluyksiköiden toimintaa ja Janne Pajaniemi kertoi, että ei halua kommentoida kaupungin käytäntöjä lastensuojeluyksiköiden valvonnassa.
Nykyiset kalliit lastensuojelun "tukitoimet" eivät ole aitoa tukea
Jostakin syystä suomalaiset kaupungit ja niiden lapsi- ja vanhusbisneksessä toimivien pörssiyhtiöiden juoksupoikina toimivat johtajat haluavat rahoittaa juuri hoivayrityksiä ja huostaanottoja tuottavia ja ylläpitäviä lastensuojelutoimia.
Esimerkiksi Kuopion kaupungilla on vain 7 työntekijää, jotka antavat perheiden haluamaa kotipalvelua, mutta 34 perhetyöntekijää jotka käyvät pareittain neuvomassa ja ohjaamassa perheitä kuinka pitää elää.
Suhdeluku lienee sama myös muissa kaupungeissa. Kummastakohan työmuodosta on enemmän apua lapsiperheille?
Lastensuojelun moniottelija, sosiaalityöntekijä ja perhekodin äiti Raili Miettinen kirjoittaa Savon sanomissa otsikolla Oikea arjen apu tuo turvaa ja toivoa:
"Olen tehnyt työurani lastensuojelun kentällä. Nyt olen jo eläkkeellä. Koko ajan lapsiperheiden todellisen avun saanti on vain vähentynyt ja raskaiden puuttumisten kirjo kasvanut.
Nykyiset toimenpiteet eivät auta perheitä, vaan väittäisinpä niiden monta kertaa vain pahentavan tilannetta samalla kun rahaa palaa vain enemmän ja enemmän.
Sosiaalityöntekijöiltä vaaditaan sellaista, jota heillä ei ole antaa. Kaikki ovat turhautuneita ja uupuneita tilanteeseen.
Mitä hyödyttää tehdä kotikäyntejä tai tehdä lapsille erilaisia tutkimuksia, jos ei kuitenkaan ole tarjota mitään avuksi? Mitäpä hyödyttää, jos kaupassa on sata myyjää, mutta ei mitään myytävää? Olisiko viisaampaa vähentää myyjiä ja lisätä tavaraa."
Selvää on, että niin kauan kun kaupungit sijoittavat 100- kertaisesti enemmän rahaa huostaanottoihin ja niiden pohjustustoimiin kuin kotiapuun, huostaanotot tulevat lisääntymään ja perheet jäävät vaille tarvitsemaansa apua.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan Suomessa on käynnissä yhteiskunnan laillinen ryöstö päättäjiemme mahdollistettua liiketalouden oppien mukaisen markkinaehtoisuuden lähes kaikkeen yhteiskunnan toimintaan.
Hän on menettänyt luottonsa lastensuojeluun, johon ei pitäisi haaskata enempää rahaa.
Kurttila vaatii lastensuojelun sijaishuollon siirtämistä perusopetuksen tapaan liiketaloudellisen voitontavoittelun ulkopuolelle ja peruspalvelujen vahvistamista.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä.
Ajattele ennenkuin teet lahjoituksen tai äänestät.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-perhepalvelujen-muutosohjelma-ei-puutu-ydinongelmaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kehittamisen-ihanteet-ja-todellisuus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen