Heinäkuussa 2011 perjantaina aamupäivällä hakeutui keski-ikäinen miespotilas hoitoon päivystyspoliklinikalle hätäkeskusilmoituksen perusteella, mutta koska hänen varsinaista vaivaansa ei tutkittu, hän menehtyi seuraavana päivänä.
Potilas oli pyörtyillyt ja oksentanut voimakkaasti verta ja päivystyspoliklinikan lääkäri piti mahatähystystä tarpeellisena. Lääkäri konsultoi päivystävää kirurgia.
Päivystyspoliklinikalla havaittiin potilaan hemoglobiinitasoksi vain 107. Potilaalle annettiin punasoluja ja potilaan vointi parani niin, että hän kykeni kävelemään. Kello 15:00 hänet siirrettiin nuoren erikoistuvan kirurgin päätöksellä nopean diagnostiikan osastolle. Osastolla potilas sai lääkitystä ja nestehoitoa. Hänen tilansa oli vakaa. Tähystystä ei tehty tai suunniteltu.
Potilaan tila heikkeni nopeasti lauantaina aamuyöllä, mutta hänen vaivaansa ei tutkittu edelleenkään ennen puolelle päivää buukauttua toisen potilaan leikkausta tähystämisellä. Sairaalassa oli viikonlopun vuoksi vain yksi kirurginen ryhmä.
Potilaan tilan romahdettua hänet siirrettiin vanhemman kirurgin päätöksellä tehohoitoon, jossa hän menehtyi elvyttäjien käsiin.
Vanhempi kirurgi perusteli tähystämisen poisjättämistä viikonlopulla ja tulevan toisen potilaan leikkauksen aiheuttamalla ajallisella esteellä. Ennen leikkausta kirurgi hoiti paperitöitä toimistossa.
Kirurgi katsoi, että menetteli tilanteessa käypä hoito -suositusten mukaisesti. Käräjäoikeus oli toista mieltä. Käräjäoikeuden mukaan tähystys olisi voitu - ja olisi pitänyt - tehdä ennen toista leikkausta.
Syyttäjä vaati sakkorangaistusta 57-vuotiaalle keskussairaalan kirurgian takapäivystäjälle (varsinainen leikkaaja) sekä 27-vuotiaalle, erikoistuvalle kirurgille. Kainuun käräjäoikeus ei kuitenkaan antanut lääkäreille rangaistusta. Syynä lievään kohteluun on käräjäoikeuden ilmoituksen mukaan se, että laiminlyönnistä on jo yli viisi vuotta. Oikeudenkäynnin huomattava viivästyminen ei johtunut vastaajista.
Syyttäjä esitti vastaavan syytteen jostain syystä myös sairaalan anestesialääkärille. Oikeus kuitenkin näki, ettei anestesialääkäri tehnyt perustavia päätöksiä menehtyneen potilaan osalta ja hylkäsi syytteen.
Verta oksentava potilas jäi ilman vatsatähystystä ja kuoli sairaalaan - kirurgeille tuomio (IL 4.12.2016):
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612042200035873_uu.shtml
Hoitovirhe (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hoitovirhe
Tyytymättömyys hoitoon (Valvira):
http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/tyytymattomyys_hoitoon
hoitovirheet (yle):
http://yle.fi/…/finto/httpwwwysofiontokokop7219/hoitovirheet
Potilasvahingoissa alueellisia eroja - katso missä toimenpiteissä tapahtui eniten vahinkoja (IL 4.7.2016):
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016070421842952_uu.shtml