
Diakonia-ammattikorkeakoulun johtaja Matti Helin (kok) on tehnyt konkreettisen valtuustoaloitteen lastensuojelun käytäntöjen uudistamiseksi Tampereella. Helin tavoittelee toimintatapojen uudistamisella sitä, että sosiaalityöntekijät voisivat nykyistä paremmin perehtyä perheen tilanteeseen yhdessä asiakasperheen ja muiden viranomaistahojen kanssa.
Helin ehdottaa erillisen lastensuojelutarpeen selvitystiimin perustamista: "Se vastaanottaa ja käsittelee kootusti lastensuojeluilmoitukset kaikkien uusien asiakkuuksien osalta sekä laatii niihin liittyvät lastensuojelutarpeen selvitykset tarvittavan omais- ja viranomaisverkoston kanssa."
Lastensuojeluperheet ovat pitkään toivoneet apua, tukea ja kannustusta sekä toimivaa kotipalvelua ja riittäviä peruspalveluita. Myös Matti Helin panostaisi ehkäisevään lastensuojelutyöhön: "Osa perheistä, joista lastensuojeluilmoitus tehdään, tarvitsee enemmänkin ohjausta perhepalveluihin kuin lastensuojelun tukitoimia."
Sekä asiantuntijat että lastensuojelun kokemusasiantuntijat eli asiakkaat ovat keskustelleet dokumentoinnin puutteellisuudesta, siitä, miten lastensuojelun tietokantaan voi kiireessä päätyä jopa täysin virheellistä tietoa ja oletuksia. Osa asiakkaista on kokenut, ettei heillä ole ollut kunnollista asiakassuunnitelmaa. Joissakin tapauksissa asiakkaalle ei ollut kerrottu, mitä asiakassuunnitelma oikein tarkoittaa. Joskus asiakassuunnitelma on puuttunut kokonaan.
Matti Helin kiinnittää huomiota lastensuojelun käyttämään, osin ilmeisen monimutkaiseen tietojärjestelmään. Helin korostaa lakisääteistä, asianmukaista asiakassuunnitelmaa, joka laaditaan yhdessä asiakkaiden kanssa: "Toimiva tietojärjestelmä tukee paikasta riippumatta yhdessä asiakkaan kanssa tehtävää työtä ja mahdollistaa vaadittavan tiedonkulun viranomaisten välillä."
+ Lue lisää valtuustoaloitteesta täältä.
+ Viranomaisen ja asiakkaan yhteistyöstä on kirjoittanut Lokakuun liikkeen sivulla myös sosiaalikasvattaja Tiina Liljeberg omassa blogissaan.