Isä kertoo, että tyttäreltä ryöstettiin auto, paperit ja pankkikortit sekä vuoden ikäinen tyttölapsi ja kaksivuotias poikalapsi.
Isän mukaan hänen tyttärensä pääsi karkaamaan väkivaltaisen ex-miehen hoteista, jossa häntä pahoinpideltiin ja uhkailtiin ex-miehen ja tämän äidin ja siskon toimesta mm. päähän ampumisilla. Naista hakattiin kepein, scart-liittimellä, nyrkillä, pyssyin. Puukollakin uhattiin. Facebookissa jaetun tekstin mukaan ex-miehen äiti oli kehottanut poikaansa ottamaan kättä vahvempaa, jolla hakata.
”Tyttäreni juoksi talosta karkuun, lapset revittiin väkisin sylistä. Tyttöni potkittiin selästä kokonaan mustelmille.”
Lopulta nainen pääsi karkuun talosta ja soitti Ruotsin poliisit paikan päälle. Poliisi otti kuvat ja teki rikosilmoituksen. Sitten poliisit passittivat naisen sosiaalitoimeen. Siellä hänelle annettiin lippu palata Ouluun, kotikuntaansa.
Viranomaiset eivät tee mitään
Asian julkisuuteen tuonut isä ja koko muu perhe on ahdistunut, sillä Ruotsin ja Suomen sosiaalitoimet eivät ole tehneet mitään, vaikka ensimmäinen lastensuojeluilmoitus on jätetty marraskuun lopulla.
Lastensuojelu ei ole kolmessa viikossa ryhtynyt kiireellisiin ja välittömiin toimenpiteisiin, lukuisista yhteydenotoista huolimatta.
Isä kertoo käyttäneensä tyttärensä varmuuden vuoksi lääkärissä, jotta saisi todistuksen vammoista. Isä kertoo tyttärensä selän olleen vielä viikon päästä mustelmilla niskasta alaspäin.
”Ketään ei ole otettu kiinni eikä tytön omaisuutta palautettu. Ei myöskään lapsia”, isä kirjoittaa.
Lasten hakemiselle ei ole laillista estettä
Kyseisellä naisella on Suomen puolelta käräjäoikeuden päätös vuoden 2014 alusta huoltajuuteen liittyen. Asianajajan mukaan ei ole laillista estettä lasten hakemiselle.
Kuitenkin lasten noutaminen omin voimin olisi suuri riski perheelle, sillä perheenjäsenet joutuisivat todellisen väkivallan uhan alle. Kaksi pienokaista, 1- ja 2-vuotiaat, elävät sitä parhaillaan.
Oulun lastensuojelu on ehdottomasti sitä mieltä, että lapset on palautettava äidille. Heidän tiedossaan on paitsi se, että kyseinen äiti on hyvä äiti, myös ex-miehen vaarallisuus.
Isän mukaan Suomen lastensuojelun ei tarvitsisi kuin pyytää poliisin virka-apua, jotta lapset voidaan pelastaa takaisin äidilleen.
”Lapset on olleet tyttäreni kanssa koko olemassaolonsa ajan eivätkä ole joutuneet vielä kertaakaan olemaan kolmea viikkoa ilman äitiä. Tyttöni on ikänsä ollut kotityttö eikä mikään maailman kansalainen. Auttakaa ihmiset!”
Lokakuun liike on tavannut perhekunnan, haastatellut heitä ja mm. nähnyt videotallenteita, jotka paljastavat isän arvaamattomuuden. Seuraamme tarinan etenemistä. Auttavatko viranomaiset pienokaisia vai onko koko perheen jouduttava hengenvaaraan?
Esimerkki pienokaisen vahingossa kuvaamasta videotallenteesta: