Asianajajat ovat todeneet: "Poliisi ei tutki, koska syyttäjät eivät syytä, sillä tuomarit eivät tuomitse."
Muutosta on tapahtumassa, sillä kesäkuussa 2016 saimme tietää, että on löytynyt reitti minkä avulla Suomen kansalainen voi hakea oikaisuja ja korvausta lastensuojelun lakiemme vastaiselle toiminnalle. Kihlakunnan syyttäjä oli määrännyt poliisin suorittamaan esitutkinnan seitsemän Pohjois-Suomen lastensuojeluviranomaisen kohdalla. Jo tämä on edistystä.
26.8.2016 tiedotti Kaleva otsikolla: Sosiaalityöntekijät syytteessä virkarikoksista Raahessa.
Lyhyt tiedoite antaa hyvin vähän tietoa julkisessa virassa työskennelleistä viranomaisista.
Tuolloin on kuitenkin jatkettu Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa virkasalaisuuden rikkomista koskevien syytteiden käsittelyä Raahen istuntopaikalla.
Syyttäjä vaatii kolmelle syytetylle rangaistuksia muun muassa virkasalaisuuden ja virkavelvollisuuden rikkomisista. Kahta syytettyä syytetään tahalleen salassapidettävän tiedon paljastamisesta lastensuojeluun liittyneiden palavereiden yhteydessä syksyllä 2010 Raahessa. Syyttäjän mukaan he myös menettelivät laittomasti valmistellessaan huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskevaa päätöstä.
Syytettynä on myös kyseisen päätöksen tehnyt vastaava sosiaalityöntekijä. Syyttäjän mukaan päätös oli lastensuojelulain vastainen. Syyttäjän mukaan vastaava sosiaalityöntekijä teki myöhemmin myös hallintolain vastaisen suullisen päätöksen tapaamisoikeuden lopettamisesta.
Lasten ja muiden asianomaisten yksityisyyden suojaamiseksi on julkishallinnollista oikeudenkäyntiä käyty käräjäoikeudessa suljetuin ovin.
Nähtäväksi jää kuinka tuomaristomme on valmis hakemaan lapsiemme etua ja millaisia tuomioita tällaisten asioiden edessä annetaan, jos syytettyjä edes tullaan tuomitsemaan. Lapsiemme oikeusturvan toteutumiseksi olisi elintärkeää, että sosiaaliviranomaisiamme tuomittaisiin virkavirheistään. Tuomion mahdollisuuden olevaisuus asettaisi sosiaaliviranomaisemme toteuttamaan lakiamma tarkemmin.
16.8.2016 Lokakuun Liike julkaisi avoimen kirjeen Nivalan sosiaalitoimelle sekä Perhekotikumppaneille Ouluun. Myös tuossa kirjeessä pyydetään vanhemmille lastensuojelulta kotiinpäin tehtyä työtä ja lukijamme saavat ihmetellä miksi lasten oikeuksia vanhempiinsa on rajattu hallintolain vastaisesti suullisella päätöksellä kahden vuoden ajan niinkin vähäiseen oikeuteen, että lapset ovat saaneet tavat vanhempiaan vain kolme tuntia tuetusti kerran kuukaudessa. Tai miksi lasten puhelut vanhempien kanssa ovat olleet tuon kahden vuoden ajan kaiutinpuheluja, kun tämä on ollut lakiemme vastaista jo vuodesta 2006? Mitä kaikkea muuta on Nivalan sosiaalitoimi tehnyt lakiemme ja THL:n ohjeistusten vastaisesti?
Lastensuojelun toiminnan kuvana ei näytä olevan lapsiperheiden arjen tukeminen avohuollossa, vaan perheiden ajauttaminen olosuhteisiin, joissa voi hakea helpommin huostaanottoa hallinto-oikeudelta perheen vastustellessa tätä - koska asianmukaista tukea ei annettu aiemmin - ja tämän jälkeen kaikilla turhilla retorisilla ja valheellisilla väitteillä lapsen tapaamisoikeuden rajoittaminen vanhempiinsa jopa ilman hallintolain mukaista valituskelpoista kirjallista päätöstä.
Lokakuun Liike osoittaa taasen syvän huolensa maamme lasten puolesta ja toivoo, että tällä kertaa viranomaisille annattaisiin tuntuva tuomio, jotta sosiaalitoimessa ymmärrettäisiin linjaus lastemme kehitystarpeisiin vastaamisen merkityksestä. EU:n ihmisoikeussopimus velvoittaa viranomaisemme kunnioittamaan perhe-elämäämme. Lastensuojelulaki velvoittaa tukemaan vanhempia vanhemmuudessaan ja lapsiemme kiintymyssuhteiden toteutumista mahdollisimman normaaleissa olosuhteissa. Tuomaristomme tulisi ymmärtää, että lasten erottaminen vanhemmista ilman tarkoin tutkittua perusteltua syytä ja ilman asianmukaista tukea rajoituksen purkamisen toteutumiseksi, ei tue lapsiemme kehitystarpeita tai vanhempia vanhemmuudessaan. Tominta on vierannuttava toimenpide, joka aiheuttaa vanhemmille kärsimystä ja lapsille vakavaa oireilua tunnehäiriöden muodossa.
Viranomaiskoneiston toteuttamaan rakenteelliseen väkivaltaan eli vieraannuttamiseen on saatava väkivallan kierrettä katkaisevat työmenetelmät, velvoitteet sekä pakotteet. Ja lapsille tulisi antaa ammatillisesti pätevä tuki väkivallan uhreina traumojensa käsittelyyn ja tuntuva korvaus koko perheelle.
Katsotaan mihin tämä tuomaristo pystyy tulevaisuuttamme ajatellessaan niiden kirjoitettujen lakien varassa, joita hallitus on meille vuosikymmenien aikana lapsiemme turvaksi avannut. Nämä ovat tärkeitä ennakkotapauksia, jotka luovat tulevaisuuteemme linjauksia sille, minkä kaiken puolesta meidän on yhä taisteltava ja missä pääsemme etenemään ja pohtimaan kehitystä ja tarpeitamme.
Lokakuun Liike toivoo, että jatkossa on helpompi saada poliisimme tutkimaan lastensuojelun toimintaa virkarikosasioissa ja näitä lapsiemme asioita käytäisiin nopeammalla ajankäytöllä läpi, niin että lapset ja perheet saisivat lopultakin oikeuden perhe-elämänsä kunnioittamiseen.
Sosiaalityöntekijät syytteessä virkarikoksista Raahessa (Kaleva.fi 26.8.2016):
http://www.kaleva.fi/…/sosiaalityontekijat-syyttees…/736627/
Vihdoin löytynyt reitti saada oikeutta lastensuojelun rikoksiin lapsiamme kohtaan (LL 23.6.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/vihdoin-loytynyt-reitti-saad…
Avoin kirje Nivalan sosiaalitoimelle ja perhekotikumppaneille Ouluun (LL 16.8.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/avoin-kirje-nivalan-sosiaali…
Rajoituspäätöksenä puhelujen kaiutinkuuntelu (26.11.2015):
http://www.lokakuunliike.com/mieron-blogi/archives/11-2015