"Kuten olen jo aiemmin teille kertonutkin, yhdistyksemme on jo useiden vuosien ajan arvostellut Saksan lastensuojelun laatua. Lapsia otetaan aiheetta huostaan, toisaalla taas lapset eivät saa kipeästi kaipaamaansa apua niin millään. Lastenkodeissa rikotaan räikeästi ihmisoikeuksia.
Vaikka huostaanottojen määrä on tuplaantunut kymmenessä vuodessa, edelleen Saksassa kuolee joka vuosi 130-150 lasta perheväkivallan tai heitteillejätön uhrina. Suuri osa näistä lapsista on ollut lastensuojelun asiakkaita.
Olemme toistuvasti valittaneet olosuhteista YK:n ihmisoikeusneuvostoon ja EU:n vetoomusvaliokuntaan. Molemmat ovat vaatineet Saksaa korjaamaan tilanteen mutta mitään edistystä ei ole tapahtunut.
Olemme rohkaisseet vanhempia valittamaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, EU:n vetoomusvaliokuntaan sekä kirjoittamaan kansanedustajille Berliiniin.
Viimeisten kahden vuoden aikana poliitikot ja perheministeriö ovat pikkuhiljaa alkaneet myöntää, että ehkä kyseessä onkin systemaattinen ongelma eikä vain "muutama valitettava yksittäistapaus".
Asiaa on vauhdittanut myös median kasvava huomio epäkohtiin ja raportit täysin käsittämättömistä lastensuojelutapauksista, jotka ovat johtaneet lasten kuolemaan.
Joissakin tapauksissa lapsia oli tahallisesti sijoitettu narkomaaneille ja jopa tunnetuille pedofiileille. Räikeitä korruptiotapauksia on paljastunut mutta ne eivät ole johtaneet rikoskäsittelyihin.
Lastensuojelun ammattilaiset ovat myöntäneet tehtailevansa valituksia liiasta työmäärästä esimiehilleen. Tällä tavalla he pystyvät välttämään rikosoikeudellisen vastuun jos joku lapsi kuolee tai vahingoittuu heidän laiminlyöntiensä vuoksi.
Vaikka joka viikko kuolee kolme lasta, tiedämme vain kaksi tapausta viimeisten kymmenen vuoden ajalta kun lastensuojelun työntekijä on tuomittu kuolemaan johtaneesta laiminlyönnistä.
Kun lapsi kuoli viranomaisen valvonnasta huolimatta nälkään, sai työntekijä kuuden kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Toisessa kuolemantapauksessa oli tuomio 90 päiväsakkoa. Hoitava lääkäri oli tehnyt useita lastensuojeluilmoituksia perheväkivallasta mutta viranomainen ei ryhtynyt toimiin. Lopulta poika joutui isäpuolensa tappamaksi.
Saksassa oli syksyllä vaalit ja seikkaperäisten hallitusneuvottelujen jälkeen hallitusta päästään vihdoin muodostamaan. Hallituksen muodostavat oikeistokonservatiivi CDU/CSU sekä sosiaalidemokraatit. Samat puolueet muodostivat hallituksen myös viime vaalikaudella.
Hallitusohjelmasta löytyy nyt ennennäkemätön kohta. Hallitus aikoo perustaa parlamentaarisen tutkintakomission selvittämään lastensuojelun ja perheoikeuden epäkohtia.
Komissio ei aio kuulla vain ammatti-ihmisiä vaan nimenomaan myös kansalaisten kokemuksia. Komission tekemän selvityksen jälkeen on aikomus tarkistaa onko näissä asioissa parantamisen varaa.
Aloite komissiolle tuli CDU/CSU-ryhmän perhepolitiikasta vastaavalta Marcus Weinbergiltä. Weinbergin kotikaupungissa Hampurissa paljastuu toistuvasti lastensuojeluskandaaleita vaikka asiaan on kiinnitetty osavaltiotasolla huomiota jo useiden vuosien ajan.
Tietääksemme tämä on ensimmäinen kerta kun eurooppalainen maa asettaa lastensuojelunsa näin laajaan tarkkailuun.
Koska lastensuojelun ongelmat Suomessa ovat täsmälleen samat kuin Saksassakin, sopii toivoa että Suomen eduskunta ottaisi mallia ja asettaisi vastaavan tutkintakomission.
Kopio tästä viestistä menee kansanedustajille Juho Eerola, Hjallis Harkimo sekä Pauli Kiuru."
Ystävällisin terveisin,
Thomas Penttilä
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/saksa-lastensuojelun-puuttuva-valvonta-puhuttaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/lastensuojelua-saksassa-kalliiksi-kayneita-turhia-huostaanottoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/saksalainen-lastenvalvoja-pyoritti-omaa-bisnestaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/saksan-tuomioistuin-lapsen-kohtalo-on-syntya-huonoon-perheeseen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/saksan-raiskaajamurhaaja-ja-lontoon-pommittajat-olivat-sijaislapsia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/komissio-selvittamaan-ensikotien-rikoksia-ja-olosuhteita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/espanjassa-varastettiin-jopa-300-000-vauvaa-laittomiin-adoptioihin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ainakin-55-lasta-murhattiin-floridan-koulukodissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoterapeutti-avoimet-adoptiot-ovat-useimmiten-huijausta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelua-amerikassa-talentialaisittain
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/australian-valtion-koulukoti-pojille-oli-pedofiilien-paratiisi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oxfam-ja-pelastakaa-lapset-tyontekijat-syytteessa-avustettavien-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/englantilainen-raportti-paljasti-teollisen-mittakaavan-lasten-seksuaalisen-hyvaksikayton-lastensuojelulaitoksessa-tutkimus-johti-yli-40-miljoonan-punnan-korvauksiin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pariskunta-kaytti-sijoitettua-seksilelunaan-noin-puolella-laitosnuorista-seksuaalisen-vakivallan-kokemuksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kids-for-cash-skandaali-mahdollinen-suomessakin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/juha-rehula-esti-korvaukset-sijaishuollon-kaltoinkohtelemille-maria-guzenina-toivoo-korvauksia-saarikolta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nkmr-tayttaa-20-vuotta-joulukuussa
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/pedofiilit-lastensuojelun-historiassa-vol-1
https://www.lokakuunliike.com/october-manifesto.html