SOS-lapsikylä pohtii tungosta sijoutuspaikoissa Jyväskylän SOS-lapsikylässä työskentelevät Janne Kankaanniemi ja Mari Tirkkonen ovat huomanneet tungoksen, jossa kodin ulkopuoliseen lapsen hoitoon sijoituspaikkoja ei enää ole.
SOS-lapsikylä tarjoaa lapsille sijoituspaikkoja, kun lastensuojelu tai SOS-lapsikylän avohuoltopalvelujen työntekijät kokevat, ettei lapsen ole hyvä asua enää biologisen perheensä luona ja lapselle ei löydy lain mukaisesti ensisijaisesti lapsen suvun ja läheisten piiristä sijoituspaikkaa. Jos nyt edes etsitään suvun piiristä sijoituspaikkaa ollenkaan.
Keskisuomalaisessa Suvi-Tuulia Nykänen kertoi 2.7.2017 artikkelissaan, että lastensuojelulaitokset ovat valtakunnallisesti todella täynnä. Erityisesti sosiaalipäivystyksen kautta tuleville lapsille ja nuorille on vaikea löytää kiireellisiä sijoituspaikkoja laitoksista.
SOS-lapsikylän Pohjois-, Keski- ja Itä-Suomen aluejohtaja Janne Kankaanniemi totesi Nykäselle, että tilanne on poikkeuksellinen. Yhteydenottoja on tullut huomattavasti enemmän tänä keväänä kuin yleensä.
Nykänen ei ole tutkiessaan asiaa kysynyt Kankaanniemeltä, onko lapsille lähtökohtaisesti kiireellisissä sijoituksissa etsitty sijoistuspaikkaa ensijaisesti lapsen oman biologisen suvun piiristä, kuten maamme laki määrää ja onko lastensuojelu toiminut lastensuojelun käsikirjan ohjesääntöjen mukaan ennen kiireellisiä sijoituspäätöksiä ja pohtinut lapsen biologisten vanhempien kanssa joitakin avohuollon kriisityön tukikeinoja kuten voimallista perhetyötä, jossa perhetyö kävisi lapsen kotona päivittäin ja tuet tuotaisiin lapsen biologiseen kotiin muutoinkin voimallisesti mahdollisen kriisin pysäyttämiseksi.
Vaikka Suomen laki tarkasti määrää, että yhden lastensuojelulaitoksen osastolla saa olla yhtä aikaa seitsemän sijoitettua lasta, on lähes kaikille aluehallintovirastoille lähetty kevään aikana pyyntöjä, että laitosten paikkalukuja saataisiin ylittää. Sosiaaliviranomaiset tahtovat vaarantaa lapsemme myös näin. Aluehallintovirasto ei voi muuttaa Suomen lakia tai oikeuttaa lastensuojeluviranomaisille tai yksityisille lastensuojelupalveluita tarjoaville tahoille Suomen lain vastaista toimintaa. Aluehallintovirasto valvoo, että Suomen lakia toteutetaan. Miksi heille on sosiaalityön ammattilaiset tällaisia pyyntöjä sitten edes esittäneet? Eivätkö he tunne lakia?
Myös artikkelissa mainitaan lasten voimakas pahoinvointi heidän saapuessa sijoitukseen. Vaativalle laitoshoidolle on lisääntynyt tarve lasten pahoinvoinnin vuoksi.
"On nuoria, joiden oireilu vaatii todella osaavaa henkilökuntaa ja paljon tukea. Heillä voi olla esimerkiksi rajua väkivaltaa. Tällaisille nuorille paikan löytäminen voi olla todella haastavaa," toteaa Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Susanna Hoikkala.
Lokakuun Liike muistuttaa kuinka järkyttävää on, kun huomataan tällainen muutos lastensuojelullisessa tilanteessa. Tämä kertoo vain ehkäisevän ja ennakoivan sosiaalityön epäonnistumisesta sekä lastensuojelun avohuollon epäonnistumisesta.
Resurssien voimakas lisääminen sijaishuollolle ei estä jatkossa huostaan ottamisten lisääntymistä, vaan ainoastaan resurssien lisääminen kunnolliseen ennakoivaan ja ehkäisevään lastensuojelutyöhön sekä lastensuojelun avohuollon työskentelyyn kykenee katkaisemaan tällaisen tilanteen. Lisäksi tulisi tarkistella tarkkaan lastensuojelun sosiaalivirkailjoiden ammattitaitoa, jos tällaiseen tilanteesen ollaan päädytty.
Lokakuun Liike huomauttaa, ettei maassamme ole kunnollista väkivaltatyön asiantuntevuutta viranomaistoiminnassa matalankynnyksen palvelutahoilla ja väkivaltatyön palvelut ovat heikosti saatavilla ja useimmiten kolmannen tahon tarjoamia ja nekin vakavasti kuormittuneita. Rakenteellista väkivaltaa ei tunnisteta tai tunnusteta lastensuojelullisen sosiaalityön piirissä juuri ollenkaan ja sen edessä perheille ei ole saatavilla ollenkaan tukitoimia. Monet muutkin tukitoimet ovat lapsiperheiden saavuttamattomissa.
Lisäksi monet hallinnolliset päätökset estävät lapsia pääsemästä mm. ammatillisesti pätevän väkivaltatyön piiriin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun Turvakoti ry:n hallitus on päättänyt, että jos lapsen toinen huoltaja ei anna lapselle lupaa osallistua heidän tarjoamiin palveluihin, ei lapsi saa osallistua näihin ja jää tuetta.
Helsingissä ei juurikaan ole muuta tahoa, joka tarjoaa lapsille väkivaltatyön asiantuntevaa tukea. Pääkaupunkiseudun Turvakotien väkivaltatyön yksikön, Kilpolan, esimies on päättänyt, ettei Kilpola anna minkäänlaista tukea rakenteellisen väkivallan uhreille, vaikka tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri rakenteellinen väkivalta on syy moniin väkivallan ilmentymiin yhteiskunnassamme.
Suomalainen väkivaltatyön koulutus on mm. sosionomeille ja terveydenhuollon työntekijöille vapaehtoista ja ala-arvoista. Vain harvalla todella on väkivaltatyön asiantuntevuus ja tällaiseen vakavasti otettavaan asiaan syvä ammatillinen tuntemus ja tietotaitoa auttaa lapsia ja vanhempia. Moni sosiaalivirkailija pitää paria THL:n antamaa muutaman päivän koulutusta syväluotaavana väkivaltatyön koulutuksena, eikä ymmärrä, että ammatillinen osaaminen väkivaltatyöhön vaatisi syväluotaavan koulutuksen mm. psykoterapiaan, ihmisen eri kehitystasoihin, traumojen hoitoon sekä erityisen koulutuksen juuri väkivallan tunnistamiseen, tunnustamiseen ja siihen tuen antamiseen, niin että ymmärtää mitä väkivalta todella on ja mistä se kenenkin tapauksessa juontaa todella juurensa ja millaista tukea juuri tämä ihminen tarvitsee.
Lastensuojeluviranomaisen kanssa on turha keskustella syväluotaavasti väkivallasta ja ammatillisesti pätevästä väkivaltatyöstä ja usein lastensuojelu tarjoaa vain valvottuja tapaamisia, sen sijaan että tahtoisi korjata ongelman. Tapaamisia valvovilla harvoin on koulutusta todella tukea vanhempia tai edes mitään tieto lapsen todellisesta tilanteesta tai yhteyttä lapsen vastuusosialaivirkailijaan tai yhteistyösuunnitelmaa perheen ongelman korjaamiseksi. Valvojat vain saapuvat paikalle ja kirjaavat mitä tilanteessa tapahtuu ja valvoo, ettei tuossa tilanteessa tapahdu mitään lasta haavoittavaa ja tätä voidaan jatkaa vuosia.
Moniin asioihin voisi puuttua paljon aiemmin monella hyvällä avohuollon tai perheneuvolan tukikeinolla, ennen kuin lapsi oireilee vakavasti ja tarvitsee jopa vaativaa laitoshoitoa. Vaativa laitoshoitokin voisi olla paremmin valvottua ja vaatimukset koulutukselle näissä korkeampia erikoiskoulutuksia.
Lapset reagoivat aikuisiin ja elinympäristöönsä. Vaikuttamalla näihin asioihin ajoissa, meidän ei tarvitse lukea huostaanotoista.
Maamme tarvitsisi ammatillisesti pätevää viranomaistoimintaa, jolla tällainen kauhistuttava tilanne lopultakin katkaistaisiin. Me tarvitsemme ammatillisesti pätevää lastensuojelutyötä, varhaiskasvatustyötä, neuvolatyötä, perheneuvolatyötä, päihdetyötä, väkivaltatyötä, mielenterveystyötä, oikeusistuintyötä sekä ammatillisesti pätevää moniammatillista yhteistyötä ja erityisesti ammatillisesti pätevää viranomaisten työtä valvovaa tutkivaa työtä. Nyt kaikki edellä mainittu on vakavasti hakusessa Suomessa ja tälle oirelevat lapsiperheet vakavasti. Me tarvitsemme paremman koulutuksen näille ihmisille, jotka vastaavat yhteiskuntamme hyvinvoinnista.
Tärkeää on myös muistaa, että osa huostaanotoista ja kiireellisistä sijoituksista on turhia ja nämä turhat sosiaalitoimen päätökset vievät tarvitsevilta paikat, syö valtiomme resursseja ja tulee erittäin kalliiksi meille kaikille.
Lapsen etu ei ole koskaan joutua asumaan laitoksessa, vaikka kotiolot eivät täyttäisi hänen tarpeitaan. Lapsen etu on, että kotioloja tuetaan niin, että he voivat tarjota lapselle tämän tarvitsevat lähtökohdat hänen elämälleen. Tuet tulee antaa ajoissa, sillä muutoin tilanteemme kaatuu tällaiseksi.
Paikkojen lisääminen laitoksiin ei korjaa ongelmaa, joka tulisi korjata niin, ettei paikkoja tarvitsisi juuri ollenkaan edes täyttää.
SOS-lapsikylän toiminnan kohdalla voisi pohtia hakeeko se lapsien etua tahtoessaan ylittää lakiemme määräykset vuodepaikkojen määrästä, vai kenties rahallisen hyödyn kasvamista velottaessaan kuntaa eli valtiota eli meitä veronmaksajia jokaisesta vuodepaikasta.
Jos SOS-lapsikylä on täynnä, tulee lapsia sijoittaa paikkoihin, joissa vuodepaikkoja saadaan vapautettua hyvällä sijaishuoltotyöllä, joka johtaa huostaanoton purkamiseen ja lasten palauttamiseen biologisiin koteihinsa. Eihän ne SOS-lapsikylän paikat mitenkään lisäänny, jos työ ei johda perheen jälleenyhdistämiseen ja pyri tähän. Onko meillä Suomessa edes saatavilla hyvää sijaishuollon työtä?
Ehkäpä SOS-lapsikylän ongelma olisi korjattavissa sisältäpäin työskentelyn tehostamisella ja mahdollisen virheellisen toiminnan korjaamisella? Ehkäpä asiakasmäärän vähentäminen suhteessa työntekijöihin mahdollistaisi toivotun muutoksen saamisen lasten elämään ja heidän kotiuttamiseen, kun lapsille ja heidän biologiselle perheilleen on enemmän aikaa?
Tärkeää on muistaa, että useat väitöstutkimukset sekä pro gradut ovat kritisoineet lastensuojelutyötä monelta kantilta ja me emme voi todella tietää mikä kaikki tähän tilanteeseen on johtanut, sillä niin järkyttävän monia epäkohtia on lastensuojelullisessa työssä. Viimeeksi huhtikuussa Virve-Maria Toivonen totesi väitöstutkimuksessaan, ettei lastensuojelussa välitetä lapsen oikeuksista ja ettei tuomaristommekaan osaa hakea näiden toteutumista.
Suomen valtion tulisi tarkastella lastensuojelullista asiaamme uudelleen vakavasti, jos SOS-lapsikylän näkemys on totta ja lisätä resusseja heti ennakoivaan ja ehkäisevään lastensuojelutyöhön isolla kädellä sekä myös pitkäaikaissijoitettujen lasten kotiuttamisen mahdollistamiseksi edes sukunsa piiriin laitoksista ja näistä lapsikylistä.
Minkään tahon ei tulisi rahastaa lapsilla ja lasten huostaanotot tutkimusten mukaan kestävät keskinmäärin 7 vuotta ja lasten biologiseen kotiin päin tehty työ on monessa tilanteessa unohdettu täysin. Moni yksityinen taho tienaa lapsilla paljon, varsinkin jos tarjoaa näitä vaativia tukitoimia. SOS-lapsikylän sivuilla ei mainita mitenkään lasten biologisten vanhempien tukemista, kun kuvataan toimintaa toimipisteitä käsittelevällä sivulla. He eivät mainitse antavansa lapsille ja näiden biologisille vanhemmille kuntouttavaa tukea SOS-lapsikylissään. Ehkä siksi heidän paikkansa nyt lopulta ovat täyttyneet, kun sijaisvanhemmatkin tahtovat pitää lapset näihin kiinnyttyään ja lasten mahdollisesti hyvin pieninä biologisen perheensä unohdettuaan sekä lapsihan on sijoitettuna tuottoisa SOS-lapsikylälle?
Lue myös:
Hurja tilanne lastensuojelussa: Ei vapaita laitospaikkoja, päivystystilanteisiin ei voida vastata (Keskisuomalainen - 2.7.2017):
http://www.ksml.fi/…/Hurja-tilanne-lastensuojelussa…/1008771
SOS-Lapsikylä - Toimipisteet:
https://www.sos-lapsikyla.fi/…/lastensuojelut…/toimipisteet/
SOS-lapsikylä tarjoaa lapsille sijoituspaikkoja, kun lastensuojelu tai SOS-lapsikylän avohuoltopalvelujen työntekijät kokevat, ettei lapsen ole hyvä asua enää biologisen perheensä luona ja lapselle ei löydy lain mukaisesti ensisijaisesti lapsen suvun ja läheisten piiristä sijoituspaikkaa. Jos nyt edes etsitään suvun piiristä sijoituspaikkaa ollenkaan.
Keskisuomalaisessa Suvi-Tuulia Nykänen kertoi 2.7.2017 artikkelissaan, että lastensuojelulaitokset ovat valtakunnallisesti todella täynnä. Erityisesti sosiaalipäivystyksen kautta tuleville lapsille ja nuorille on vaikea löytää kiireellisiä sijoituspaikkoja laitoksista.
SOS-lapsikylän Pohjois-, Keski- ja Itä-Suomen aluejohtaja Janne Kankaanniemi totesi Nykäselle, että tilanne on poikkeuksellinen. Yhteydenottoja on tullut huomattavasti enemmän tänä keväänä kuin yleensä.
Nykänen ei ole tutkiessaan asiaa kysynyt Kankaanniemeltä, onko lapsille lähtökohtaisesti kiireellisissä sijoituksissa etsitty sijoistuspaikkaa ensijaisesti lapsen oman biologisen suvun piiristä, kuten maamme laki määrää ja onko lastensuojelu toiminut lastensuojelun käsikirjan ohjesääntöjen mukaan ennen kiireellisiä sijoituspäätöksiä ja pohtinut lapsen biologisten vanhempien kanssa joitakin avohuollon kriisityön tukikeinoja kuten voimallista perhetyötä, jossa perhetyö kävisi lapsen kotona päivittäin ja tuet tuotaisiin lapsen biologiseen kotiin muutoinkin voimallisesti mahdollisen kriisin pysäyttämiseksi.
Vaikka Suomen laki tarkasti määrää, että yhden lastensuojelulaitoksen osastolla saa olla yhtä aikaa seitsemän sijoitettua lasta, on lähes kaikille aluehallintovirastoille lähetty kevään aikana pyyntöjä, että laitosten paikkalukuja saataisiin ylittää. Sosiaaliviranomaiset tahtovat vaarantaa lapsemme myös näin. Aluehallintovirasto ei voi muuttaa Suomen lakia tai oikeuttaa lastensuojeluviranomaisille tai yksityisille lastensuojelupalveluita tarjoaville tahoille Suomen lain vastaista toimintaa. Aluehallintovirasto valvoo, että Suomen lakia toteutetaan. Miksi heille on sosiaalityön ammattilaiset tällaisia pyyntöjä sitten edes esittäneet? Eivätkö he tunne lakia?
Myös artikkelissa mainitaan lasten voimakas pahoinvointi heidän saapuessa sijoitukseen. Vaativalle laitoshoidolle on lisääntynyt tarve lasten pahoinvoinnin vuoksi.
"On nuoria, joiden oireilu vaatii todella osaavaa henkilökuntaa ja paljon tukea. Heillä voi olla esimerkiksi rajua väkivaltaa. Tällaisille nuorille paikan löytäminen voi olla todella haastavaa," toteaa Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Susanna Hoikkala.
Lokakuun Liike muistuttaa kuinka järkyttävää on, kun huomataan tällainen muutos lastensuojelullisessa tilanteessa. Tämä kertoo vain ehkäisevän ja ennakoivan sosiaalityön epäonnistumisesta sekä lastensuojelun avohuollon epäonnistumisesta.
Resurssien voimakas lisääminen sijaishuollolle ei estä jatkossa huostaan ottamisten lisääntymistä, vaan ainoastaan resurssien lisääminen kunnolliseen ennakoivaan ja ehkäisevään lastensuojelutyöhön sekä lastensuojelun avohuollon työskentelyyn kykenee katkaisemaan tällaisen tilanteen. Lisäksi tulisi tarkistella tarkkaan lastensuojelun sosiaalivirkailjoiden ammattitaitoa, jos tällaiseen tilanteesen ollaan päädytty.
Lokakuun Liike huomauttaa, ettei maassamme ole kunnollista väkivaltatyön asiantuntevuutta viranomaistoiminnassa matalankynnyksen palvelutahoilla ja väkivaltatyön palvelut ovat heikosti saatavilla ja useimmiten kolmannen tahon tarjoamia ja nekin vakavasti kuormittuneita. Rakenteellista väkivaltaa ei tunnisteta tai tunnusteta lastensuojelullisen sosiaalityön piirissä juuri ollenkaan ja sen edessä perheille ei ole saatavilla ollenkaan tukitoimia. Monet muutkin tukitoimet ovat lapsiperheiden saavuttamattomissa.
Lisäksi monet hallinnolliset päätökset estävät lapsia pääsemästä mm. ammatillisesti pätevän väkivaltatyön piiriin. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun Turvakoti ry:n hallitus on päättänyt, että jos lapsen toinen huoltaja ei anna lapselle lupaa osallistua heidän tarjoamiin palveluihin, ei lapsi saa osallistua näihin ja jää tuetta.
Helsingissä ei juurikaan ole muuta tahoa, joka tarjoaa lapsille väkivaltatyön asiantuntevaa tukea. Pääkaupunkiseudun Turvakotien väkivaltatyön yksikön, Kilpolan, esimies on päättänyt, ettei Kilpola anna minkäänlaista tukea rakenteellisen väkivallan uhreille, vaikka tutkimukset ovat osoittaneet, että juuri rakenteellinen väkivalta on syy moniin väkivallan ilmentymiin yhteiskunnassamme.
Suomalainen väkivaltatyön koulutus on mm. sosionomeille ja terveydenhuollon työntekijöille vapaehtoista ja ala-arvoista. Vain harvalla todella on väkivaltatyön asiantuntevuus ja tällaiseen vakavasti otettavaan asiaan syvä ammatillinen tuntemus ja tietotaitoa auttaa lapsia ja vanhempia. Moni sosiaalivirkailija pitää paria THL:n antamaa muutaman päivän koulutusta syväluotaavana väkivaltatyön koulutuksena, eikä ymmärrä, että ammatillinen osaaminen väkivaltatyöhön vaatisi syväluotaavan koulutuksen mm. psykoterapiaan, ihmisen eri kehitystasoihin, traumojen hoitoon sekä erityisen koulutuksen juuri väkivallan tunnistamiseen, tunnustamiseen ja siihen tuen antamiseen, niin että ymmärtää mitä väkivalta todella on ja mistä se kenenkin tapauksessa juontaa todella juurensa ja millaista tukea juuri tämä ihminen tarvitsee.
Lastensuojeluviranomaisen kanssa on turha keskustella syväluotaavasti väkivallasta ja ammatillisesti pätevästä väkivaltatyöstä ja usein lastensuojelu tarjoaa vain valvottuja tapaamisia, sen sijaan että tahtoisi korjata ongelman. Tapaamisia valvovilla harvoin on koulutusta todella tukea vanhempia tai edes mitään tieto lapsen todellisesta tilanteesta tai yhteyttä lapsen vastuusosialaivirkailijaan tai yhteistyösuunnitelmaa perheen ongelman korjaamiseksi. Valvojat vain saapuvat paikalle ja kirjaavat mitä tilanteessa tapahtuu ja valvoo, ettei tuossa tilanteessa tapahdu mitään lasta haavoittavaa ja tätä voidaan jatkaa vuosia.
Moniin asioihin voisi puuttua paljon aiemmin monella hyvällä avohuollon tai perheneuvolan tukikeinolla, ennen kuin lapsi oireilee vakavasti ja tarvitsee jopa vaativaa laitoshoitoa. Vaativa laitoshoitokin voisi olla paremmin valvottua ja vaatimukset koulutukselle näissä korkeampia erikoiskoulutuksia.
Lapset reagoivat aikuisiin ja elinympäristöönsä. Vaikuttamalla näihin asioihin ajoissa, meidän ei tarvitse lukea huostaanotoista.
Maamme tarvitsisi ammatillisesti pätevää viranomaistoimintaa, jolla tällainen kauhistuttava tilanne lopultakin katkaistaisiin. Me tarvitsemme ammatillisesti pätevää lastensuojelutyötä, varhaiskasvatustyötä, neuvolatyötä, perheneuvolatyötä, päihdetyötä, väkivaltatyötä, mielenterveystyötä, oikeusistuintyötä sekä ammatillisesti pätevää moniammatillista yhteistyötä ja erityisesti ammatillisesti pätevää viranomaisten työtä valvovaa tutkivaa työtä. Nyt kaikki edellä mainittu on vakavasti hakusessa Suomessa ja tälle oirelevat lapsiperheet vakavasti. Me tarvitsemme paremman koulutuksen näille ihmisille, jotka vastaavat yhteiskuntamme hyvinvoinnista.
Tärkeää on myös muistaa, että osa huostaanotoista ja kiireellisistä sijoituksista on turhia ja nämä turhat sosiaalitoimen päätökset vievät tarvitsevilta paikat, syö valtiomme resursseja ja tulee erittäin kalliiksi meille kaikille.
Lapsen etu ei ole koskaan joutua asumaan laitoksessa, vaikka kotiolot eivät täyttäisi hänen tarpeitaan. Lapsen etu on, että kotioloja tuetaan niin, että he voivat tarjota lapselle tämän tarvitsevat lähtökohdat hänen elämälleen. Tuet tulee antaa ajoissa, sillä muutoin tilanteemme kaatuu tällaiseksi.
Paikkojen lisääminen laitoksiin ei korjaa ongelmaa, joka tulisi korjata niin, ettei paikkoja tarvitsisi juuri ollenkaan edes täyttää.
SOS-lapsikylän toiminnan kohdalla voisi pohtia hakeeko se lapsien etua tahtoessaan ylittää lakiemme määräykset vuodepaikkojen määrästä, vai kenties rahallisen hyödyn kasvamista velottaessaan kuntaa eli valtiota eli meitä veronmaksajia jokaisesta vuodepaikasta.
Jos SOS-lapsikylä on täynnä, tulee lapsia sijoittaa paikkoihin, joissa vuodepaikkoja saadaan vapautettua hyvällä sijaishuoltotyöllä, joka johtaa huostaanoton purkamiseen ja lasten palauttamiseen biologisiin koteihinsa. Eihän ne SOS-lapsikylän paikat mitenkään lisäänny, jos työ ei johda perheen jälleenyhdistämiseen ja pyri tähän. Onko meillä Suomessa edes saatavilla hyvää sijaishuollon työtä?
Ehkäpä SOS-lapsikylän ongelma olisi korjattavissa sisältäpäin työskentelyn tehostamisella ja mahdollisen virheellisen toiminnan korjaamisella? Ehkäpä asiakasmäärän vähentäminen suhteessa työntekijöihin mahdollistaisi toivotun muutoksen saamisen lasten elämään ja heidän kotiuttamiseen, kun lapsille ja heidän biologiselle perheilleen on enemmän aikaa?
Tärkeää on muistaa, että useat väitöstutkimukset sekä pro gradut ovat kritisoineet lastensuojelutyötä monelta kantilta ja me emme voi todella tietää mikä kaikki tähän tilanteeseen on johtanut, sillä niin järkyttävän monia epäkohtia on lastensuojelullisessa työssä. Viimeeksi huhtikuussa Virve-Maria Toivonen totesi väitöstutkimuksessaan, ettei lastensuojelussa välitetä lapsen oikeuksista ja ettei tuomaristommekaan osaa hakea näiden toteutumista.
Suomen valtion tulisi tarkastella lastensuojelullista asiaamme uudelleen vakavasti, jos SOS-lapsikylän näkemys on totta ja lisätä resusseja heti ennakoivaan ja ehkäisevään lastensuojelutyöhön isolla kädellä sekä myös pitkäaikaissijoitettujen lasten kotiuttamisen mahdollistamiseksi edes sukunsa piiriin laitoksista ja näistä lapsikylistä.
Minkään tahon ei tulisi rahastaa lapsilla ja lasten huostaanotot tutkimusten mukaan kestävät keskinmäärin 7 vuotta ja lasten biologiseen kotiin päin tehty työ on monessa tilanteessa unohdettu täysin. Moni yksityinen taho tienaa lapsilla paljon, varsinkin jos tarjoaa näitä vaativia tukitoimia. SOS-lapsikylän sivuilla ei mainita mitenkään lasten biologisten vanhempien tukemista, kun kuvataan toimintaa toimipisteitä käsittelevällä sivulla. He eivät mainitse antavansa lapsille ja näiden biologisille vanhemmille kuntouttavaa tukea SOS-lapsikylissään. Ehkä siksi heidän paikkansa nyt lopulta ovat täyttyneet, kun sijaisvanhemmatkin tahtovat pitää lapset näihin kiinnyttyään ja lasten mahdollisesti hyvin pieninä biologisen perheensä unohdettuaan sekä lapsihan on sijoitettuna tuottoisa SOS-lapsikylälle?
Lue myös:
Hurja tilanne lastensuojelussa: Ei vapaita laitospaikkoja, päivystystilanteisiin ei voida vastata (Keskisuomalainen - 2.7.2017):
http://www.ksml.fi/…/Hurja-tilanne-lastensuojelussa…/1008771
SOS-Lapsikylä - Toimipisteet:
https://www.sos-lapsikyla.fi/…/lastensuojelut…/toimipisteet/
RSS Feed
