• Miksi kukaan Suomessa ei tiedä, ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet?
• Miksi lastensuojelussa tutkimustietoa ei kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi?
• Miksi kukaan ei tiedä mitään lastensuojelun vaikuttavuudesta, edes sitä onnistuuko lastensuojelu useammin kuin epäonnistuu?
• Miksi lasten tarvitsemia palveluja korvataan lainvastaisesti sijoituksilla?
• Miksi yksityiset sijaishuoltofirmat saavat tehdä virkatyöksi tarkoitettuja arviointeja vanhemmuudesta ja sijaishuollon tarpeesta?
• Miksi lastensuojeluun ajetut kansalaiset eivät saa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä?
• Miksi virheelliseksi todistetusta psykoanalyysista tuli lastensuojelun suosituin teoriaperusta?
• Miksi Auerin lasten sijaisvanhempien keksimät tarinat menivät läpi kaikissa oikeusasteissa?
• Miksi asiantuntijuus on nykyisin ilmoituksenvarainen asia?
• Miksi lait, Euroopan ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle langettavat tuomiot heitettiin lastensuojelun romukoppaan?
• Miten perheiden tukeen tarkoitetut rahat ohivalutettiin sijaishuoltobisnekseen?
• Miksi lapsia katoaa sijaishuoltoon?
• Mihin unohtui lapsen oma perhe, isovanhemmat ja juuret?
Lähes 30 vuoden kokemuksen lastensuojelujuristina omaava Leeni Ikonen kertoo kirjassaan miten kaikki edellä mainitut asiat liittyvät toisiinsa. Kadotetut lapset – hulluuden historiaa kirjaamassa kertoo kansalaisia nöyryyttävistä pseudopalveluista ja järjestelmällisestä perus- ja ihmisoikeuksien romuttamisesta ”lapsen edun” nimissä.
Ikonen kertoo kirjassaan lukuisten tapausesimerkkien ja lähdeviitteiden avulla miten, miksi ja keiden toimesta Suomeen luotiin lastensuojeluksi kutsuttu miljardibisnes, josta riisuttiin asiakaspalvelu, tutkimustieto, tulosvastuu ja vastuu- ja korvausvelvoitteet.