– Siten unohdetaan yhden vuoden aikana tehdyt 3 900 kiireellistä sijoitusta, jotka etupäässä johtavat huostaan myöhemmin ja 4 200 avohuollon sijoitusta, joista ties kuinka moni on näitä "vapaaehtoisia" vanhemmuudenarviointeja / perhekuntoutuksia yksityisomisteisissa laitoksissa, Leikonniemi kirjoittaa. Ja lisää:
– Vain siis 8 000 sijoitusta vuodessa – vapaaehtoisiako kaikki? Ja 10 000 huostaa yhteensä, joista noin viidennes eli yli 2 000 on vastentahtoisia – onko se "vain"?
– Ja kuinka moni suostuu huostaan, kun painostetaan ja/tai lupaillaan katteettomasti lapsen saavan apua huostalaitoksessa? Todellisuudessa tahdonvastaisia sijoituksia on tuhansia, mutta tuhannet perheet on huijattu olemaan yhteistyökykyisiä ja hyväksymään huostaanotto. Perheille ei siis välttämättä selvitetä, mitä huostaanotto tarkoittaa, vaan perheet erehdytetään hyväksymään huostaanotto, jota mainostetaan keinona auttaa lasta. Mielestäni kyseessä on petos eikä keino auttaa, toisinkuin maamme lastensuojelulaki vaatii.
Leikonniemi jatkaa:
– Minä väitän (toisin kuin Tampereen Asiakasohjaus Loutsin johtava sosiaalityöntekijä Anne Hyvärinen, joka kommentoi artikkelissa yleisellä tasolla, että pikkulasten huostaanottoon on aina painavat syyt. Avohuollon tukitoimet on ensin todettu riittämättömiksi), että sadoissa tai ellei jopa tuhansissa tapauksissa pikkulasten huostaanottoon ei aina ole lain edellyttämiä, painavia syitä. Eli minä väitän, että nämä painavat syyt kehittyvät pätemättömien viranhaltijoiden oletuksista, jotka viranomainen vääntää totuuksiksi.
– Väitän, että aivan liian monessa tapauksessa mainitut avohuollon tukitoimet on todettu riittämättömiksi, koska viranomainen on niin saanut todeta. Perhe ei ole edes välttämättä ollut tietoinen, että perheelle on tarjottu tai annettu tukitoimia, joista kieltäytymisestä tai sopimattomuudesta on lapsille rangaistuksena langetettu huostaanotto.
– Väitän, että aivan liian monessa tapauksessa perhe ei ole edes tietoinen viranomaisille syntyneestä vakavasta huolesta. Väitän, että maassamme toimii viranhaltijoita, joilla ei ole kykyä aina keskustella näistä asioista muutoin kuin keskenään toisen viranomaisen kanssa: perhe unohdetaan ja ohitetaan näistä keskusteluista.
– Lisäksi väitän, että tahdonvastaisia huostaanottoja on paljon paljon enemmän kuin tuo 56. Jutussahan sotketaan kaksi eri tilastoa kun puhutaan ensimmäistä kertaa huostaanotetuista 350 lapsesta, joista tahdonvastaisesti 56. Se on aivan eri asia kuin vuosittain tehdyt kaikki huostaanotot.
THL on itse viestittänyt eräälle toimittajalle:
"Jos siis haluat tietää miten paljon huostaanotetaan vuosittain niin ehdotan että käytät lukumäärää 3.481. Noin moni lapsi (3481) on joko kiireellisesti sijoitettu tai huostaanotettu vuonna 2010. Kiireellinen sijoitus johtaa usein huostaanottoon, mutta ei aina mikäli lastensuojelutarvetta arvioitaessa päädytään toisiin ratkaisuihin."
Vertailun vuoksi, koskien yhä lukua 56: kun tutkijat Hiitola ja Heinonen aikoinaan selvittivät hallinto-oikeuksien ratkaisuja huostaanottoasioissa, selvityksen aineistoon kuuluivat vuonna 2008 hallinto-oikeuksissa käsitellyt vastentahtoiset huostaanottopäätökset. Ne koskivat (siis yhden vuoden ajalta) yhteensä 500 perhettä ja noin 600 lasta.
– Ja lisäksi olen eri mieltä kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) dosentti Tarja Heino kommenttissaan, että ”vain hyvin pieni osa huostaanotoista puretaan hallinto-oikeudessa siitä syystä, että perusteet huostaanotolle ovat olleet puutteellisia.”
> On totta, että vain alle 7 %:a huostaanotoista puretaan vuosittain. Mutta voitaisiinko huostaanottohakemuksia hylätä enemmänkin? Hallinto-oikeuksia on kritisoitu voimakkaasti siitä, että se ei tutki käsittelemiään tapauksia eikä sitä, onko sosiaalityöntekijän asiassa väittämä totta. Suulliset käsittelyt ovat, jos niitä järjestetään, verraten ylimalkaisia, ja asiakkaalla on käänteinen todistustaakka (vrt. käräjäoikeuskäsittely).
> Eli minä väitän, että vain murto-osa huostaanotoista puretaan siksi, että hallinto-oikeudet uskovat virkamiesten laatimien asiakirjojen olevan totta eivätkä oletuksia, kuten ne valitettavan usein ovat. Perusteet ovat siis aivan liian useassa tapauksessa tarkoituksenhakuisesti huostaanottoa vahvistavia: vain negatiivisten asioiden esilletuontia ja epäolellisiin asioihin huomion kiinnittämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi vuosia vanhojen tietojen vetämistä nykypäivään, kuten äidin/isän parantuneen uupumistilan jatkuvaa esilletuontia, perheessä joskus tapahtuneita äidin pahoinpitelyitä…"
Lisäksi Iltasanomien jutussa sanotaan:
"Ne vanhemmat, jotka taistelevat lapsensa takaisin, ovat pieni joukko, mutta tärkeällä asialla."
> On kysyttävä, milloin ihmisoikeusasioista ja väärin perustein tehdyistä perheiden hajottamista on alettu puhua "ollaan tärkeällä asialla". Miksi puhutaan pienestä joukosta? Kaikkia tahdonvastaisia sijoituksia on tuhansia jo yhden vuoden aikana.
/ Ani Leikonniemi, HOL ry
http://www.iltasanomat.fi/perhe/art-1288606892513.html