Sateenkaarinuoret ovat yliedustettuina sekä sijaishuollossa että sijaishuollosta karanneiden nuorten joukossa hoitajiensa kielteisten asenteiden ja kohtaamansa väkivallan takia.
Sateenkaarinuoret kohtaavat liian usein niin hylkäämistä kuin väkivaltaa sekä syntymä-, sijais- että adoptioperheissään.
Ei ole tavatonta, että nuorta rangaistaan ja jopa pahoinpidellään poikkeavaksi katsotun identiteetin tai seksuaalisen suuntautumisen takia.
Sateenkaarinuorten kohtaaman runsaan väkivallan takia myös adoptioon ja sijaishuoltoon on toivottu enemmän sateenkaari/ HLBTIQ- vanhempia. Monissa maissa on käynnistetty kampanjoita sateenkaariparien rekrytoimiseksi adoptio- ja sijaisvanhemmuuteen.
Varsinkin feministinä itseään pitävä sosiaalityöntekijä saattaa uskoa, että sukupuoliuskosta/ hegemonisesta maskuliinisuudesta oletetusti vapautunut sateenkaari/HLBTIQ- vanhempi takaisi heteroa paremmin sateenkaarilasten tuen ja turvallisen kasvun ja kehityksen.
Myös tapauksissa, joissa heterolasten kaltoinkohtelu on liittynyt jäykkään heteronormatiivisuuteen sateenkaarihoitajilla uskotaan olevan paremmat valmiudet lasten hoitamiseen.
Sateenkaariperheillä tarkoitetaan lapsiperheitä, joissa yksi tai useampi vanhemmista kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Erilaisten sateenkaariperheiden kirjo on laaja ja perheet ja perhetilanteet keskenään hyvin erilaisia.
Monissa maissa sateenkaariperheille on haluttu mahdollistaa pääsy adoptio- ja sijaisvanhemmiksi yhdenvertaisuuden nimissä.
Sateenkaariperheiden lisääntyvään rekrytointiin on vaikuttanut myös pula sijaisperheistä.
Mihin katosi historiallinen muisti ja gay sensibility?
Kiitokseksi adoptio- ja sijaisperheiksi hyväksymisestä monet sateenkaariväen järjestöt ovat valjastuttaneet itsensä vetämään lastensuojelun ja sijaishuollon edunvalvonnan vankkureita ja sulkeneet silmänsä lastensuojelujärjestelmän väärinkäytöksiltä. Suomessa niin SETA kuin Sateenkaariperheet peesasivat uutta kyseenalaista ja konservatiivista adoptiolakia, joka sallii pakkoadoptiot eikä edellytä kaikkien ulkomailta adoptoitavien lasten biologisten vanhempien suostumusta ja joka suhtautuu nurjamielisesti adoptoitujen ja syntymäperheiden yhteydenpitoon.
Valinta on viimeaikaisten Eurooppaa riivaavien adoptioskandaalien valossa vähintäänkin epäeettinen.
Riitta Högbackan mukaan nykymuodossaan adoptiojärjestelmä huolehtii enemmän globaalin pohjoisen adoptoijien perhetoiveista, kun sen pitäisi kantaa yhtä suurta huolta myös köyhien biologisten äitien toiveesta pitää lapsi.
Tutkija Elina Rautanen väittää, että vasta nyt aletaan tunnistaa ja tunnustaa, että lapseksiottaminen on yhä ennen kaikkea (varakkaiden pariskuntien) lapsettomuuden ongelman ratkaisemista.
Perheiden monimuotoisuuden tukemisessakin vauraiden länsimaisten homoparien lapsettomuusongelman hoitaminen voi jyrätä niin kehitys- kuin länsimaiden köyhien lasten ja äitien oikeudet.
Högbackan mielestä äideille pitäisikin ensin tarjota konkreettista tukea niin, että köyhyys ei olisi adoption ensisijainen syy.
Sateenkaarijärjestöjen kumppanuussopimuksia psykoanalyysia hellivän lastensuojelun kanssa voi pitää outoina ja jäsenistön enemmistön edun vastaisina myös siksi, että lastensuojelun psykoanalyyttinen psykokulttuuri on toiminut vuosikaudet seksuaalivähemmistöjen sorron esim. sairausleiman ylläpitäjänä.
Olli Ståhlström haki 80- luvulla apua konversiopsykoanalyysin tuottamaan masennukseensa kunnan mielenterveystoimistosta. Hänen psykiatrillaan oli teoria, jonka mukaan homot oikeastaan haluavatkin olla masentuneita. Ei ihme, ettei terapiasta ollut apua. Psykiatrien piirissä esiintyi uskomus, jonka mukaan homot ovat turhan valittajia ja vain kuvittelevat olevansa syrjittyjä. Ajattelutapa oli tuttu myös työterveyslääkärien piirissä. Kun Stålström meni yliopiston työterveyslääkärille valittamaan kipua alavatsassa, häntä ei otettu vakavasti, koska mapissa oli terveydenhoitajan lausunto homoudesta. Ståhlström olisi kuollut, ellei hän olisi vielä käynyt yksityisellä lääkäriasemalla, josta kierros jatkui päivystysleikkaukseen Marian sairaalaan. Umppari ja vatsakalvon tulehdus leikattiin viime hetkellä.
Anu Suomelan mukaan nykyajan traumaterapeuttien käsitykset ja niistä kumpuavat menetelmät eivät olennaisella tavalla poikkea Freudin alkuperäisistä teorioista ja metodeista, vaikka ovatkin vuosikymmenten varrella rikastuneet. Suomalainen perhekasvatus ja perheneuvola- instituutio perustuu edelleen homofobiselle psykodynaamiselle l. psykoanalyyttiselle perhekäsitykselle ( mm. Yesilova, 2009) ja esim. Palmenian lastensuojelukoulutuksissa asiantuntijat leimaavat ja tyypittelevät lastensuojelun asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja etsivät näistä "insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita".
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”terveydenhuollon avohoitovaihtoehdot ovat jääneet kehittämättä, kun maamme psykoanalyyttisesti suuntautuneet lastenpsykiatrit ovat keskittyneet todistelemaan vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi esittäen ratkaisuksi lapsen erottamista perheestään. Moniammatillisessa työskentelyssä ei lopulta kukaan ota vastuuta lapsen tilanteesta ja hänestä annetusta lausunnosta”.
Mihin on kadonnut sateenkaariväen järjestöjen historiallinen muisti ja gay sensibility?
Huomio kotien sijaan kouluihin ja vertaisryhmiin
Kysyä voi myös johtuvatko lasten ja - nuorten ongelmat ensisijaisesti heidän heteronormatiivisista perheistään ja löytyykö niihin ratkaisu perhettä vaihtamalla?
Kontekstuaalisen lastensuojelumallin kehittäneen Carlene Firminin mukaan meillä on lastensuojelujärjestelmä joka on suunniteltu etsimään riskejä kotoa mutta ensisijainen lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja pahoinpitelyn riski tulee toveripiiristä, vertaisryhmistä.
Firmin väittää, että joissakin tapauksissa alaikäinen, joka kertoo palvelujärjestelmälle kohtaamastaan seksuaalisesta väkivallasta joutuu entistä suurempaan vaaraan koska järjestelmä ei kykene suojelemaan häntä.
Sosiaalityöntekijöiden toiminta, lainsäädäntö ja politiikka, joka sitä pönkittää keskittyy suojelemaan nuoria lähinnä heidän omien perheidensä aiheuttamilta riskeiltä vaikka huomio ja väkivallan tunnistus- ja ehkäisyhankkeet pitäisi suunnata lasten vertaisryhmiin esim. kouluissa.
Suomessa koulunkäyntivaikeuksista on tullut yksi yleisimmistä huostaanoton perusteista ja koulukiusaaminen saattaa johtaa uhrin huostaanottoon.
Myös sateenkaarilasten ja -nuorten kiusaamiseen puuttumista hankaloittaa koulun päättäjien kiusaamista vähättelevä ja uhreja syyllistävä asenne.
MOT kysyi sysmäläisen koulun rehtori Tuula Vuoriselta, onko koulukiusaamisessa joitakin uusia trendejä tai ilmiöitä. "Vuorinen sanoo kummastelevansa joidenkin oppilaiden tarvetta korostaa omaa erilaisuuttaan, esimerkiksi seksuaalista suuntautumista ja huomion hakemista sitä kautta.
– Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.
Minkälaista pukeutuminen tällaisissa tapauksissa on?
– Se voi olla tosi hutsahtavaa. Näin ainakin aikuisen silmin liian näyttävää ja paljastavaa. Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa"(YLE, 8.1.2019).
Rehtori tällää yhtäläisyysmerkin seksuaalisen suuntautumisen ja erikoisen pukeutumisen välille tuosta vain. Eikö se ole jo suoraa syrjintää? Kaiken huipuksi rehtori Vuorinen oikeuttaa erilaiselta näyttävän oppilaan kiusaamisen sillä, että kiusattu itse kerjää kohtaloaan, Elena Uusitalo ihmettelee.
Tutkija Nina Halmeen mukaan vähän puhutaan siitä, että oppilaat kokevat kiusaamista myös koulun opettajien ja muiden aikuisten taholta. Se saattaa olla silmätikuksi joutumista tai alentavaa käyttäytymistä.
– Riippumatta lapsen tai nuoren käyttäytymisestä, ulkonäöstä tai vaikka seksuaalisesta suuntautumisesta jokaisella on oikeus turvalliseen lähiympäristöön ilman kiusaamista ja syrjinnän pelkoa. Niillä ei voi puolustella kiusaamista millään tavalla (YLE, 8.1.2019).
Jos liberaalina ja valistuneena pidetyssä Suomessa suhtautuminen sateenkaarilapsiin on rehtori Vuorisen näkemysten kaltaista, voi vain arvailla kuinka kurjaa kohtelu on konservatiivisemmissa maissa.
Näyttäisi siltä, että lastensuojelun akuutein ongelma ei ole perhehoidosta puuttuva "väri" vaan lastensuojelusta puuttuva logiikka, lainalaisuus sekä kyky ja halu havaita lasten kaltoinkohtelua muualla kuin syntymäperheissä.
Vääristyneet odotukset estävät sateenkaarihoitajien avunhakua
Juha Jämsän mukaan ympäristön ennakkoluulot aiheuttavat vääristyneitä odotuksia sateenkaariperheiden vanhempien vanhemmuudelle, kun vain täydellinen suoriutuminen antaa oikeutuksen erilaiselle perhemuodolle.
Sateenkaariperheen vaikeuksia ei osata erottaa perhemuodosta, vaan ongelmat nähdään helposti perhemuodosta johtuvaksi, vaikka tosiasiassa näin ei olisikaan.
Tällöin sateenkaariperheiden vanhempien kynnys hakea apua ja ohjautua palveluiden piiriin nousee. Myös aiemmat huonot kokemukset palveluissa voivat vaikuttaa negatiivisesti avunpyytämiseen jatkossa.
Erityisesti mielenterveys-ja lastensuojelupalveluiden käyttämättä jättäminen voi aiheuttaa merkittävän riskin perheen hyvinvoinnille.
Myös sateenkaariperheiden perheenjäsenten välisten suhteiden puutteellinen tai olematon juridinen turva aiheuttaa ongelmia. Sateenkaariperheet ovat myös keskenään hyvin erilaisessa asemassa riippuen perheen koostumuksesta (Jämsä 2009, 144–146.)
Sateenkaariperheessä tapahtuvasta väkivallasta voi olla vaikea puhua. HLBTIQ-ihmisten välit sukulaisiin voivat myös katketa ennakkoluulojen vuoksi ja ystäväpiiri voi koostua korostetusti ”yhteisön” muista HLBTIQ-ihmisistä, jolloin lähipiirin puoleen kääntyminen voi vaikeutua entisestään. Joskus HLBTIQ-henkilö ei myöskään puhu ulkopuolisille suuntautumisestaan ja väkivallasta kertominen tarkoittaisi tuolloin myös ”kaapista ulostuloa”. Jotkut myös kokevat erityisesti seksuaalisesta väkivallasta puhumisen vaikeana, sillä naisen naiselle tai miehen miehelle tekemää seksuaalista väkivaltaa ei välttämättä automaattisesti nimetä (tai uhri itse ei nimeä) raiskaukseksi.
Jotta adoptiot, sijoitukset ja syntymäperheiden tuki sateenkaariperheissä onnistuisivat, sosiaalityöntekijöillä pitäisi olla tarvittavat tiedot ja taidot sekä itsevarmuus ja asenteet työskennellä yhdenvertaisesti kaikkien perhehoitajien kanssa riippumatta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuolestaan- liioittelematta tai vähättelemättä seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen merkitystä.
Näin ei kuitenkaan ole.
Vaikka monet sateenkaarisijaisvanhemmat eivät itse koe heidän perhemuotonsa vaikuttavan millään tavalla sijaisvanhemmuuteen, se todennäköisesti vaikuttaa sosiaalityöntekijöiden suhtautumiseen.
Sosiaalityöntekijöiden agenda estää sateenkaarihoitajien puolueettoman arvioinnin ja valikoinnin?
Sosiaalityöhön on todettu hakeutuvan ihmisiä pääasiassa vasemmistolaisväritteisistä vaikuttamisen, kristillissävytteisistä altruistisista ja henkilökohtaisista, usein traumatisoitumisen sisältävistä motiiveista( Bradley ym. 2012; Partanen 2014; Toros & Medar 2015).Yhä useampi sosiaalityöntekijä kertoo myös olevansa feministi.
Nämä taustamotiivit voivat tuoda sosiaalityöhön paljon hyvää esim. sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoittelua, lähimmäisenrakkautta ja herkkyyttä toisten potentiaaleille traumoille mutta myös vahvoja subjektiivisia ennakko-asenteita ja orientaatioita, joista suurin osa näyttäisi toimivan perinteistä heteroseksuaalista perhemallia vastaan mm. tuottamalla turhia epäilyjä ja lastensuojeluprosesseja perinteisiä sukupuolirooleja noudattavista perheistä.
Alalle hakeutuvilla on usein myös vahva usko sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden muutosvoimaan, joka saattaa helposti lipsahtaa sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden edunvalvonnan ensisijaisuudeksi.
Suurimmalla osalla sosiaalityöntekijöistä on siis jo koulutukseen tullessaan vahva agenda eli esityslista ja tendenssi eli tarkoitusperä, jotka voivat haitata objektiivista havainnointia ja tiedonmuodostusta sekä puolueetonta päätöksentekoa.
Vahva mutta salattu politisoituminen tekee sosiaalityön tutkimuksesta helposti tendenssitutkimusta ja tiedonvälityksestä agendajournalismia.
Sateenkaarihoitajien valikoinnissa kaikille kolmelle ryhmälle voi muodostua ongelma siten, että poliittista yhdenvertaisuutta yksisilmäisesti ajavat eivät huomaa suosimiensa sateenkaarikasvattajien puutteita, kristilliset torjuvat hyvätkin kasvattajat uskonnollisten ennakkoluulojensa takia/ hyväksyvät epäsopivat hakijat halutessaan näyttäytyä ennakkoluulottomina ja traumatisoituneet toimimalla lapsen edun sijaan omasta (usein heteronormatiivisuuteen ja -seksuaalisuuteen liittyvästä) traumastaan käsin.
Lisäksi näihin kolmeen ryhmään vaikuttaa sosiaalityön huono julkisuuskuva konservatiivisena semi-professioina ja sosiaalityöntekijöille asetettu vaatimus parantaa erityisesti lastensuojelun imago puoskaroinnista postmoderniksi asiantuntijatyöksi.
Voi siis päätellä, että sateenkaarihoitajia tullaan pikemminkin suosimaan kuin syrjimään. Sateenkaarihoitajien ongelmat voidaan helposti nähdä vain heteronormatiivisen ympäristön kielteisistä asenteista johtuvaksi, vaikka tosiasiassa näin ei olisikaan.
Olosuhdeselvitysten puolelle asettumisen tulkintoja käräjäoikeuden huoltoriitapäätöksissä tutkinut Aino Kääriäinen ihmetteli Eerikan tapauksessa sijoituskriteerien epäsuhtaa: äidin päihdeongelma ja sotkuinen koti riittivät kiireelliseen sijoitukseen, mutta isän kodin ahtaat asumisolot ja toistuvat valheet eivät aiheuttaneet mitään vastaavaa.
Kääriäisen mukaan hänen tutkimusaineistossaan isät selvästi haluttiin myös nähdä myönteisessä valossa, koska tällaista kritiikkiähän on yleisesti esitetty sosiaalityöntekijöitä kohtaan.
"Luulen asenteen olleen Eerikan tapauksessakin vaikuttamassa taustalla, vaikka työntekijät eivät sitä tunnistaisikaan", Kääriäinen kertoo.
Myös tarve nähdä sateenkaarihoitajat kritiikittömän myönteisessä valossa ja halu tulla itse nähdyksi ennakkoluulottomana, sorrettuja vähemmistöjä syrjimättömänä asiantuntijana vaikuttaa lastensuojeluprosesseihin. Kun tähän lisätään sosiaalityöntekijöiden tarve oikeuttaa ja puolustella omia jo tehtyjä päätöksiä ja (oikeusasiamiesten havaitsema) kyvyttömyys tunnistaa ja tunnustaa valittujen sijaishuoltopaikkojen puutteita ja raportoida niistä, lapsen etu ei enää toteudu.
Valitettavasti kaikki HLBTIQ- ihmiset eivät ole kuin Leroy ja Hiram Berry, Melissa Etheridge, Ricky Martin, Mark Levengood, Jani Toivola tai Pirkko Saisio. Joukossa on myös Jennifer ja Sarah Hartin, Jo Erik Brøynin, Jaython Pattersonin, Peter Newellin, Peter Rightonin, lastenkodin omahoitajan, Lehtimäen hoitajaparin, Michael Maria Penttilän, Pekka Seppäsen ja Timo Mattssonin kaltaisia.
Vähälle huomiolle on jäänyt myös tutkimustieto, jonka mukaan homo- ja lesbosuhteissa esiintyy lähisuhdeväkivaltaa vieläkin enemmän kuin heterosuhteissa (Donovan, 2006). Väkivalta homosuhteissa on pitkälti samanlaista kuin heterosuhteissakin mutta väkivallan tunnistaminen, nimeäminen ja avunsaanti voi olla vieläkin vaikeampaa kuin heterosuhteissa.
Varoittava esimerkki: Miten tarve nähdä sateenkaaripari kritiikittömän positiivisessa valossa myötävaikutti lapsen kuolemaan
Seuraava rikostapaus valottaa hyvin ongelmia suhtautumisessa sateenkaarihoitajiin:
Walesin Cardiffissa asuva Matthew Scully-Hicks murhasi puolitoistavuotiaan adoptiotyttärensä, Elsien, vain kaksi viikkoa sen jälkeen, kun oli aviomiehensä Craigin kanssa muodollisesti adoptoinut tämän.
Oikeus totesi Matthew Scully- Hicksin syylliseksi murhaan ja määräsi hänelle elinkautisen vankeusrangaistuksen.
Löydettäessä Elsiellä oli vakavia vammoja ympäri kehoaan, muun muassa kallonmurtuma, murtunut jalka ja mustelmia. Hän kuoli vammoihinsa sairaalassa.
Oikeudessa kuullun patologin mukaan vammat viittasivat siihen, että lasta oli pahoinpidelty.
Ulkopuolisille Scully-Hicks vaikutti BBC:n mukaan rakastavalta isältä mutta oikeudenkäynnissä Scully-Hicksin kerrottiin kuitenkin muun muassa lähettäneen aviomiehelleen tekstiviestejä, joissa hän kuvaili adoptiotytärtään ”saatanaksi potkupuvussa”, riesaksi ja ”psykoksi”.
Naapurit kertoivat kuulleensa Scully-Hicksin huutavan ja kiroilevan lapselle.
Tapauksesta laadittiin riippumaton raportti.
Raportista selviää, että sosiaaliviranomaiset vierailivat Scully-Hicksin kotona adoptioprosessin aikana 13 kertaa tarkkailemassa lapsen sopeutumista uuteen perheeseen, eivätkä löytäneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa lapsen tai vanhempien käytöksessä.
Adoptioprosessin tapahtumien valossa sosiaalityöntekijöiden sokeus on outoa.
Marraskuussa 2015, kaksi kuukautta lapsen sijoituksen jälkeen, adoptioarvioinnin käynnistyttyä, Scully- Hicks vei lapsen lääkäriin jalkavamman takia. Jalasta otettiin röntgen- kuva, joka ei kuitenkaan tutkittu. Vain sääriluun murtuma havaittiin vaikka murtumia oli jalassa kaksi. Adoptioisä selitti lapsen kaatuneen ja selitys hyväksyttiin.
Seuraavassa kuussa lapsen otsaan ja silmään ilmestyi kahdeksaksi viikoksi iso mustelma,
Adoptioarviointia Scully- Hicksin talossa tehneet kaksi sosiaalityöntekijää näkivät mustelman mutta eivät kirjanneet mustelmaa ylös asiakirjoihin eivätkä ottaneet sitä puheeksi adoptioprosessissa. Adoptioisä kertoi hakeneensa mustelmaan lääkärin apua.
Maaliskuussa 2016 hätäkeskukseen tuli puhelu adoptio-isältä, jonka mukaan lapsi tarvitsi hoitoa rajun oksentelun vuoksi. Viranomaiset hyväksyivät adoptio-isän selityksen, että turvaportti oli pettänyt ja lapsi oli pudonnut portaat alas. Lapsi vietiin ambulanssilla sairaalaan mutta palautettiin adoptioisälle.
Toukokuussa 2016 lapselle kirjoitettiin lähete silmälääkärille, jota lapsi ei kuitenkaan tavannut.
Toukokuussa 2016 niinikään hyväksyttiin Scully-Hicksin ja hänen aviomiehensä adoptiohakemus.
Kahden viikon kuluttua adoption hyväksymisestä Scully- Hicks soitti hätäkeskukseen ilmoittaen, että lapsi on tajuton ja veltto ja lapsi vietiin ambulanssilla sairaalaan. Adoptioisä antoi ambulanssihenkilökunnalle, lääkärille ja poliisille eri syitä tajuttomuuteen.
Lapsi kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa. Lapsen biologiselle äidille ilmoitettiin lapsen kuolemasta vasta usean kuukauden kuluttua.
Raportin mukaan Scully- Hicksiä arvioitiin positiivisen linssin läpi eivätkä viranomaiset katsoneet sinne, minne olisi pitänyt.
Sateenkaaripariin luottaneet adoptiososiaalityöntekijät ja lapsen sosiaalityöntekijät eivät vaihtaneet tietoja keskenään.
Niin sosiaalityöntekijät kuin adoptiovirkailijat halusivat nähdä sateenkaaripariskunnan onnellisena, yhtenäisenä perheenä. He pitivät pikku-Elsien adoptiota koulutettuun, mukavaan ja vakavaraiseen sateenkaariperheeseen lapsen kannalta loistavana ratkaisuna.
Sosiaalityöntekijöiden arviointiin vaikutti Scully- Hicksin habitus mm. korkea koulutus ja kyky puhua samaa kieltä työntekijöiden kanssa.
Raportin mukaan sosiaalityöntekijät osoittivat miehen arvioinnissa professionaalisen kiinnostuksen puutetta.
Tilaisuudet tunnistaa pahoinpitely ja pelastaa lapsi menetettiin.
Myös sateenkaarihoitajien arvioinnin ja rekrytoinnin ongelmien juurisyy näyttäisi piilevän sosiaalityön asenneongelmissa ja mielivaltaisissa, tutkimattomissa ja valvomattomissa päätöksentekoprosesseissa.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/huostaanottolausuntoja-antanut-lastenpsykiatri-tuomittiin-lapsipornosta
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lastensuojelun-valvonta-epaonnistuu
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-mummula-ei-kelpaa-sijaisperheeksi-kuuntele-nauha
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekija-ei-puutu-lapsen-kaltoinkohteluun-sijaishuollossa-mita-tehda
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/pedofiilit-lastensuojelun-historiassa-vol-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijoitetut-kohtaavat-enemman-vakivaltaa-kuin-vanhempansa-kanssa-asuvat
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen