
"Pieni poikani revittiin sylistäni kun olin imettämässä häntä ja annettiin adoptioon, johon en koskaan antanut lupaa"
Irlantilaisten ensikotien väärinkäytöksiä valottava raportti 'Ireland’s Unmarried Mothers and their Children: Gathering the Data' on julkaistu osana Adoption Rights Alliance (Irlannin adoptio-oikeuksien allianssin ARA) ja Justice for Magdalenes research (JFMR)- järjestöjen sekä oikeusaputoimisto Hogan Lovellsin Clann Project- yhteisaloitetta.
Raporttia on valmisteltu viimeisen kolmen vuoden ajan ja sen tarkoituksena on kertoa totuus siitä, mitä tapahtui aviottomille äideille ja heidän lapsilleen 1900- luvun Irlannissa.
Irlantilaisten ensikotien epäillään myyneen ainakin 2000 vauvaa ja lasta adoptioon Yhdysvaltoihin 1940-1970 välisenä aikana.
Vauvat käteiseksi tai kuoppaan
Ensikotien tutkinnan aloitti amatöörihistorioitsija Catherine Corlessin 796 lapsen ruumiit käsittävä hautalöytö Tuamista. DNA-analyysi vahvisti epäilyn, että useita satoja lapsia haudattiin saostussäiliöön Tuamissa entisen katolisen kirkon ensikodissa.
Arkistot paljastavat, että naiset ja lapset olivat ensikotijärjestelmässä lähinnä kaupattavia tuotteita. Ne kertovat myös laitostamisen ja lapsikaupan kulttuurista uskonnollisissa ja valtiorahoitteisissa instituutioissa.
Galwayssa toimiva sosiaalityöntekijä esitti huolensa Tuamin ensikodista paljastuneesta laittomiin adoptioihin liittyvästä arkistolöydöstä ja pelkää, että ihmiskauppaan ja laittomaan adoptioon osallistuneet lääkärit, sosiaalityöntekijät ja muut ammattilaiset saattavat edelleenkin työskennellä järjestelmässä.
Ensikoteja käytettiin kylmästi muuttamaan vauvat käteiseksi, kirjoittaa itsekin ensikodissa syntynyt adoptiotutkija Paul Jude Redmond. Hänen mukaansa Tuamin joukkohauta on vain jäävuoren huippu adoptiokoneiston rikoksissa.
Tuamia ja muita ensikoteja tutkimaan perustettiin Ensikotien tutkimuskomissio The Mother and Baby Homes Commission. Sen tarkoitus oli tutkia toimintakäytäntöjä, joilla naimattomia naisia ohjattiin ensikoteihin ja olosuhteita niissä. Komissiota pyydettiin selvittämään äitien ja lasten kuolleisuutta ensikodeissa ja muissa valtioon linkittyvissä instituutioissa. Tutkinta suunniteltiin kattamaan sekä Magdalena- pesulat että Tuamin ja Bessboroughin ensikodit.
Clann- raporttia varten haastateltiin 164 ihmistä mutta vain 77 halusi antaa todistajanlausunnon.
Salaisen tai pakotetun adoption kohdanneille on haastavaa puhua kokemuksistaan, muistoistaan ja tunteistaan, jotka olivat vuosia haudattuina.
Todistajanlausuntojen tarkoitus on valottaa äitien ja lasten kohtelua, adoptoitujen kohtelua lapsina ja äitien, adoptoitujen ja heidän perheenjäsentensä kohtelua nykyhetkellä.
Saadut tiedot pakkotyöhön pakotetuista odottavista äideistä, äideiltä ja vastasyntyneiltä puuttuneesta terveydenhoidosta, laittomista ja ilman suostumusta tehdyistä adoptioista ja jopa lääketieteellisistä kokeista piirtävät karmivan kuvan irlantilaisten äitien ja lasten elämästä ensikodeissa.
Ensikotien tutkimuskomissio estää ex-asiakkaita saamasta omia rekisteritietojaan
Traagisinta on yhä jatkuva ensikodeissa asuneiden äitien ja lasten estäminen pääsemään käsiksi omiin ensikodissa asumisen aikaisiin rekisterimerkintöihinsä.
Juristi Hogan Lowellsin mukaan Ensikotien tutkimuskomissio on estänyt pääsyn ensikotien arkistoihin. Komissio on torjunut pyynnöt julkisista kuulemisista ja kieltänyt suullisen todistajanlausunnon antaneilta kirjallisen kopion todistajanlausunnoista. Komissio haluaa sulkea arkiston pysyvästi eikä halua antaa entisten asukkaiden tutustua omiin asiakirjoihinsa.
Liam Herrick, Irlannin kansalaisvapauksien komission (ICCL) toimitusjohtajan mukaan Clann-raportti tarjoaa todistuksen mielivaltaisista vapaudenriistoista, pakkotyöstä, pakotetuista ja laittomista adoptioista ja epäinhimillisestä ja nöyryyttävästä kohtelusta, joka toistui järjestelmällisesti läpi koko yksinhuoltajaperheiden tukemiseen palkatun instituutioiden ja virastojen verkoston.
Clann- raportti paljastaa myös ihmisoikeusrikkomusten jatkuvan edelleen sillä asiakkaita ei päästetä katsomaan omia asiakirjojaan eikä systeemiä pyörittäneiden rekistereihin:
" Oli äärimmäisen vaikeaa päästä käsiksi lapsuuttani, äitäni ja sukulaisiani koskeviin tietoihin. Joka kerran kun yritin etsiä tietoa, minut saatiin tuntemaan itseni kiusankappaleeksi".
"Tuntuu kuin minua olisi pidetty uhkana äidilleni ja että sosiaalityöntekijä yritti pitää meidät erillään toisistamme niin kauan aikaa kuin mahdollista".
Herrickin mukaan valtio ei voi tällaisissa asioissa valita, miten asioita käsitellään. Lain velvoitteiden mukaan asiassa tulisi järjestää julkinen tutkinta, ruumiit tulisi tunnistaa ja jäännökset palauttaa omaisille, mikäli mahdollista.
Raportin apulaistoimittaja Maeve O´Rourken mukaan piintynyt salailu aiheuttaa ihmisoikeusrikkomusten jatkumista. Euroopan ja kansainvälisen lainsäädännön mukaan uhreilla, selviytyjillä ja suurella yleisöllä on oikeus tietää totuus silloin kun maassa on tapahtunut räikeitä ihmisoikeusloukkauksia.
-Valtion on aika kertoa totuus. Se on ensimmäinen askel arvon palauttamiseksi kärsineille ja vastaavan kaltoinkohtelun toistumisen estämiseksi, O´Rourke sanoo.
Raportin toinen kirjoittaja Claire McGettrick kertoo, että valtion ja yksityisten toimijoiden hallinnolliset arkistot pidetään yhä salaisina, joka pahentaa menneisyydessä koettua kaltoinkohtelua.
-Mikään katumuksen osoitus ei ole merkityksellinen ilman salailun hylkäämistä ja ihmisten arvostavaa kohtelua.
Viimeisillään raskaana olevat äidit joutuivat pakkotyöhön, lapset adoptoitiin luvatta
Todistajanlausunnot kertovat systemaattisesta kaltoinkohtelusta ensikodeissa.
Viimeisillään raskaana olevia naisia pakotettiin tekemään raskasta työtä.
"Meidän oli pakko tehdä työtä silloinkin kun olimme sairaita kuten itse olin. Mitään poikkeusta työvelvoitteeseen ei koskaan hyväksytty."
"Me emme saaneet pysähtyä kun meitä väsytti. Talvikuukausina minun piti luututa käytäviä. Toiset naiset lähetettiin työhön pesulaan. Raskaana ollessa työ oli erityisen hankalaa. Työskentelin 7 päivänä viikossa siihen asti kunnes menin synnyttämään."
Asukkaiden kohtelu oli julmaa ja välinpitämätöntä.
Yksi 13- vuotiaana raiskauksesta raskaaksi tullut entinen asukas kertoo :" Muistan kuinka outoa ja yksinäistä minulla oli Bessborouhgissa. En voinut käyttää omaa nimeäni tai vaatteitani. Toiset tytöt auttoivat ja pitivät huolta minusta koska olin niin nuori, etten tajunnut mitä minulle tapahtuu."
"Meidät vain lukittiin sisälle. Ulospääsyä ei ollut".
"Tiedän nyt, että tyttäreni adoptoitiin vaikka en koskaan antanut lupaa adoptioon."
Merkinnät terveydenhuollosta tai pikemminkin sen puuttumisesta ovat kauhistuttavia. Odottavat äidit saivat puutteellista tai olematonta terveydenhuoltoa ja heille kerrottiin, että mikä hyvänsä heidän kärsimänsä kipu oli seurausta heidän synneistään.
"Äitini laitoksessa saama terveydenhuolto oli parhaimmillaankin minimaalista. Lääkäri ei ollut paikalla kun synnyin ja synnytystä valvoivat nunnat."
"Olin kauhistuttavissa tuskissa ja pelkäsin mutta kun huusin tai pyysin apua, minua pahoinpideltiin".
" Synnytyksessä äitini sidottiin sänkyyn ja kun hän ei pystynyt ponnistamaan nunna istui hänen päälleen pakottaakseen häntä."
"Pientä poikavauvaani pidettiin suljetussa kuolevien huoneessa. Anelin nunnia viemään poikani sairaalaan mutta he tekivät niin vasta kahden viikon kuluttua. Poikani kuoli sairaalassa. "
Adoptiovanhempia ei valikoitu eikä valmennettu.
"Adoptiovanhempieni alkoholismi ei ollut mikään salaisuus ja jos prosessi olisi hoidettu oikein, heille ei olisi annettu adoptiolupaa."
"Koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan adoptioäitini alisti minut julmuudelle ja fyysiselle kaltoinkohtelulle."
"Lapsuuteni ei ollut onnellinen enkä pidä adoptiota paremman elämän takeena. Kasvatukseni ei ollut toimivaa adoptioäitini alkoholismin ja veljeni seksuaalisen hyväksikäytön takia. "
Raportissa esitetään lukuisia suosituksia ja erityisesti uutta tutkimusta, jossa taataan pääsy kaikkeen tarvittavaan tietoon, jota ei rajoiteta vain tietyille instituutioille.
Toinen suositus koskee valtiollista anteeksipyyntöä: hyvitystä ja korjaustoimia, valtiollisten oikeuksien ja palvelujen esittelyä, uskonnollisten säädösten, hierarkioiden ja toimijoiden vastuuttamista, oman rikostutkintayksikön perustamista, pääsyä tuomioistuinkäsittelyyn ja muistojuhlan mahdollisuutta.
https://www.irishpost.com/news/heartbreaking-report-reveals-2000-irish-children-sold-us-adoption-mother-baby-homes-160891
https://www.hoganlovells.com/en/news/hogan-lovells-publishes-findings-of-clann-project-on-adoption-and-irish-mother-and-baby-homes
https://www.independent.ie/irish-news/banished-babies-and-the-price-of-life-in-irelands-mother-and-baby-homes-36741464.html
Suurin osa suomalaisista sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöistä kannattaa vanhempien tahdon vastaisia pakkoadoptioita
Pakotettujen adoptioiden saama kansainvälinen huomio julkisine anteeksipyyntöineen ja korvausvaateineen on nostanut esiin ensi- ja turvakotien vuosikymmeniä kestäneen epäeettisen toiminnan monissa maissa.
Julia Gillard, Australian pääministeri pyysi äideiltä virallisesti anteeksi vuonna 2013 ja perusti kansallisen säätiön tukemaan adoptioon pakotettuja äitejä lapsineen.
Samaan aikaan kun Eurooppa rypee laittomien pakkoadoptioiden aiheuttamissa skandaaleissa, suomalaiset sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät kannattavat pakkoadoptioita.
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisu Adoption asema lastensuojelussa (2018) kertoo, että suurin osa Suomen sote- ammattilaisista hyväksyy pakkoadoption eikä ole valmis tukemaan biologisia perheitä.
Julkaisu perustuu kyselyyn, jossa olivat mukana Lastenlääkäriyhdistys, Lastenpsykiatriyhdistys, Psykologiliitto, Sosiaalityöntekijöiden Seura, Talentia ja Terveydenhoitajaliitto.
Näihin järjestöihin kuuluvat pakkoadoption kannattajat työskentelevät esimerkiksi ensi- ja turvakodissa, sairaalassa synnytys- tai synnyttäneiden osastolla, lasten- tai nuortenpsykiatrisella osastolla tai poliklinikalla, neuvolassa, perheneuvolassa, hyvinvointineuvolassa, lapsi- ja perhepalveluissa tai lastensuojelussa.
Adoption asema lastensuojelussa- tutkimuksen mukaan tahdonvastainen adoptio sijaishuollossa ollaan valmiita hyväksymään mm. tilanteissa, joissa vanhempien yhteydenpito lapsen kanssa on ollut heikkoa.
Toisin sanoen adoptiosta voi tulla sijaishuoltopaikkojen harjoittaman vieraannuttamisen ja laittomien tapaamisrajoitusten seuraus. Vieraannuttavat sijaisvanhemmat voidaan tulevaisuudessa palkita adoptiolla vieraannuttamisestaan.
Kristiina Mattinen on aiemmin kertonut Pelastakaa Lapset - järjestön yrittäneen saada kunnat harkitsemaan adoptiota silloin, kun lapselle ollaan etsimässä pitkäaikaista sijaisperhettä. Tutkimuksesta päätellen lobbaus on tuottanut tulosta.
Suomen laki sallii jo pakkoadoptiot. Adoptiolain 11 §:n 2-3 mom. mukaan adoptio voidaan erittäin poikkeuksellisista syistä vahvistaa, vaikka vanhempi on kieltäytynyt antamasta siihen suostumustaan tai peruuttanut antamansa suostumuksen, jos (yleensä selvittämättä jätetty)lapsen etu voimakkaasti puoltaa adoptiota eikä suostumuksen antamisesta kieltäytymiseen tai annetun suostumuksen peruuttamiseen ole riittävää aihetta.
Jo 1990-luvun lama- aikana kunnat pyrkivät välttämään äidin adoptioharkinnan ajalta aiheutuvia lasten väliaikaishoidon maksuja kiirehtimällä lapsen siirtämistä adoptioperheeseen (Kauppi & Rautanen 1997, 163).
Myös suomalaisten ensi- ja turvakotien käytännöt tutkittava
Varatuomari Leeni Ikonen kirjoittaa: "Neuvoloissa raskaana olevia äitejä seulotaan, tentataan ja pidetään epäilyttäviä eritoten silloin, kun vanhemmalla itsellään on lastensuojelun asiakkuus tai esimerkiksi hoitosuhde psykiatriaan. Raskaana olevista äideistä tehdään ennakollisia ilmiantoja, vuonna 2017 niitä tehtiin peräti 2 202 kpl.
Opastamisen ja ohjaamisen sijaan lapset ja vanhemmat kohtaavat loputonta arviointia. Tämä tapahtuu perhetyöntekijän avulla tai perhekuntoutuksessa pakottamalla raskaana olevat äidit tai vastasynnyttäneet ja perheet erityisiin laitoksiin.
Tätä nimitetään perheen tukemiseksi (”palvelu”). Lastensuojelun ydinosaamista on tuottaa tuhansia sivuja kielteistä aineistoa perheestä. Näitä kirjoituksia käytetään hallinto-oikeudessa lastensuojelujutuissa ”todisteina” perhettä vastaan.
Ainoastaan yksittäisissä poikkeustapauksissa ja sattumanvaraisesti järjestelmä toimii ja perhe saa tarvitsemansa palvelut ja asianmukaisen kohtelun".
Ensi- ja turvakotien hoitokäytäntöjä ja -ideologiaa kuvaa hyvin se, että ensi- ja turvakoti teki lastensuojeluilmoituksen vastasynnyttäneestä äidistä, koska tämä oli kuumeessa eikä jaksanut hoitaa vauvaa. Asiakkaan kannattaakin sopia henkilökunnan kanssa etukäteen voiko kutsua läheisen avukseen ensikotiin tai kuinka toimia sairastapauksessa. Ikonen kehottaa asiakkaita hankkimaan sairastapauksissa myös lääkärinlausunnon, jottei asiakkaan myöhemmin väitetä laiminlyöneen osallistumista yhteisiin tilaisuuksiin ensikodissa ( Ikonen, 2016, 68).
Ensikodin työntekijöiden työajasta huomattava osa kuluu siihen, että he kirjaavat, arvioivat ja jopa arvostelevat kuinka uupunut tai pahoinpidelty äiti selviää lapsenhoidosta yksin ja etsiessä äidin ja lapsen kanssakäymisestä psykoanalyyttisten oppien mukaisesti merkkejä huonosta sosiaaliperimästä, puutteellisesta kiintymyssuhteesta tai vuorovaikutuksen häiriöstä.
Lastensuojelun tukena markkinoima ensi- ja turvakotijakso on todellisuudessa vanhemmuudenarviointia.
Tutkija Sinikka Kuosmanen myöntää, että lastensuojelu odottaa ensi- ja turvakodilta vielä toivoa omaavien asiakkaiden nopeaa erottelua "toivottomista", joista ensi- ja turvakodin odotetaan vain etsivän selkeät huostaanoton kriteerit ( Kuosmanen, 2017, 41). Ensi- ja turvakotien lastensuojelullinen tehtävä muistuttaakin 1930- luvulta tuttua kansan kahtiajakoa apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin.
Lokakuun Liike on pyytänyt useita kertoja selvitystä suomalaisten ensi- ja turvakotien toimintakäytännöistä ja niiden seurauksista perheille- turhaan.
Ikonen kehottaa ensi- ja turvakotien asukkaita hankkimaan juristin mikäli lapsesta tehdään ensi- ja turvakodissa lastensuojeluilmoitus tai kiireellinen sijoitus. Hänen mukaansa tavallisimmin näissä tilanteissa on kysymys siitä, että äiti ei ole sitoutunut käytöksellään ensikotiasumisen sääntöihin tai on riitautunut henkilökunnan kanssa (Ikonen, 2016, 69).
Juristiin kannattaa ottaa yhteyttä myös mikäli äitiä painostetaan raskaudenkeskeytykseen, siirtymään ensikotiin jo raskausaikana tai antamaan syntyvä vauva pois.
Nuoria, erityisesti köyhiä ja haavoittuvissa oloissa eläneitä äitejä, jotka ovat päätyneet ensi- ja turvakotiin vastoin tahtoaan kehotamme olemaan allekirjoittamatta mitään paperia ilman juristin konsultaatiota, äänittämään kaikki ensi- ja turvakodin palaverit, ottamaan niihin mukaan oman tukihenkilön ja opiskelemaan voimassaolevat lait ja ihmisoikeussopimukset, joita ensi- ja turvakotien työntekijät eivät selvästikään tunne.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä. Ajattele ennen kuin äänestät /lahjoitat.
Kannelkaa väärinkäytöksistä aluehallintovirastoon ja oikeusasiamiehelle kaikki lastensuojeluun ajetut perheet ja heistä välittävät- ajoissa!
https://www.avi.fi/web/avi/kantelun-tekeminen
https://www.oikeusasiamies.fi/fi/kuinka-kantelu-tehdaan-
Clann- raportin voi ladata tästä: downloaded here.
#ensijaturvakoti #MotherandBabyhome #TheMotherandBabyHomesComission #Tuam #pakkoadoptio #ihmisoikeusloukkaus #lapsibisnes #HoganLowells #Clannreport
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/vauvojen-ja-lasten-massiivinen-joukkohauta-loytyi-tuamin-lastenkodissa-irlannissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/komissio-selvittamaan-ensikotien-rikoksia-ja-olosuhteita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suurin-osa-sote-tyontekijoista-hyvaksyy-vanhempien-tahdon-vastaisen-pakkoadoption
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/eurooppa-rypee-adoptioskandaaleissa-suomalaiset-sote-tyontekijat-ajavat-pakkoadoptiota
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/aboriginaalit-huolissaan-pakkoadoptiouudistuksesta-laki-tuottaa-uuden-kadotetun-sukupolven
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomi-teki-hoiva-alasta-kansainvalista-bisnesta-uushuutolaisuusverkostoissa-piiri-suuri-pyorii
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-biologisten-vanhempien-suostumus-jatettiin-pois-adoptiolaista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avin-ex-tarkastaja-satu-taiveaho-ajaa-pysyvaa-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avoin-adoptio-ei-ole-vaihtoehto-vaan-riski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/adoptio-ei-ole-ratkaisu-huono-osaisuuden-ongelmiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoterapeutti-avoimet-adoptiot-ovat-useimmiten-huijausta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuoltobisneksessa-toimivasta-paasikiven-nuorisokylan-saatiosta-tuli-ensi-ja-turvakotien-liiton-jasenyhteiso
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ensi-ja-turvakotien-kaytannot-selvitettava-valittomasti
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/traumaterapiakoulutus-syy-ensi-ja-turvakotien-harharetkeen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ensi-ja-turvakotien-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-keskusliitto-kenen-edunvalvoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/hallinto-oikeudet-lastensuojelun-sokea-piste
https://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/hallinto-oikeuksien-toiminnasta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-tuomareina-helsingin-hallinto-oikeus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vanhemmuudenarviointi-on-usein-jaavin-lapsibisnesyrittajan-tekemaa-sijaishuollon-asiakashankintaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/verisiteet-ovat-tarkeita-lapsille-vaan-ei-lastensuojelulle
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kunnat-ja-lastensuojelujarjestot-elavat-huostaanotoista
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/adoptoidut-pidettava-lahella-syntymaperheitaan-sanoo-basw