Kansalaiset Yhdysvalloissa reagoivat raivolla viime huhtikuun uutiseen, jonka mukaan liittovaltion virastot olivat kadottaneet jäljet 1475 maahanmuuttajalapsesta. Nämä lapset olivat tulleet maahan yksin enimmäkseen Hondurasista, El Salvadorista ja Guatemalasta ja asutettu usein saattajina toimineille sukulaisilleen. Toisin kuin mediassa esitettiin, näitä lapsia ei oltu erotettu perheistään lainvastaisesti ja virastojen tietämättömyyden syy saattaa olla se, etteivät saattajina toimineet sukulaiset halua vastata virastojen yhteydenottopyyntöihin, väittää toimittaja ja yli 20 vuoden ajan sijaisäitinä toiminut Rene Denfeld Washington Post:ssa.
Denfeldin mukaan samaan aikaan yli 60 000 huostaanotettua lasta on kadonnut Yhdysvalloissa. Liittovaltion arkistoja tutkineet toimittajat Eric Rasmussen ja Erin Smith paljastivat toukokuussa, että lastensuojeluvirastot olivat lopettaneet vähintään 61 000 kadonneeksi julistetun huostaanotetun etsinnät.
Lisäksi 53 000 huostaanotettua oli rekisteröity karanneiksi. Rasmussenin ja Smithin tutkimukset ovat linjassa muiden osavaltioiden kadonneista lapsista tehtyjen selvitysten kanssa.
Arizonassa ja muissa osavaltioissa, huostaanotetut lapset jotka ovat olleet kadoksissa 6 kk poistetaan sijaishuollon nimilistoilta. Tämä ei tarkoita, että he olisivat välttämättä kaduilla tai heitä olisi vahingoitettu. Osa voi olla sijaisperheissä tai sukulaisillaan- ydinongelma on , ettei osavaltio tiedä heidän sijaintiaan.
Yhdessä tapauksessa Illinoisissa, työntekijä lopetti 9- vuotiaan kadonneen huostaanotetun etsimisen. Etsijöitä kului vuosi hänen löytämiseensä mutta hän löytyi elävänä. Floridassa 4- vuotias tyttö pysyi kadonneena 15 kuukautta ennenkuin kukaan lapsi- ja perhepalveluissa huomasi. Hänen sijaisvanhempansa istuu nyt vankilatuomiota osallisuudesta hänen surmaamiseensa.
Sijaishuollosta muodostunut toimitusketju ihmiskauppiaille
Rene Denfeldin haastattelema Lara B. Sharp, sijaishuollossa kasvanut menestynyt kirjoittaja kertoo , että hänen tuntemistaan sijaislapsista kaikki joko katosivat tai kuolivat, useimmat ennen 18- vuoden ikää. Sharp kertoi kuinka työntekijät kadottivat myös hänet kolme kertaa sijoituksen aikana. Tämä tapahtui kun häntä siirrettiin yhdestä sijaiskodista toiseen eikä kukaan päivittänyt hänen tietojaan. Mikäli hänet olisi siepattu tai hän olisi karannut tänä aikana, kukaan ei olisi tiennyt.
Lastensuojelun laiminlyöntien seuraukset voivat olla kuolettavia. Sharp muistaa asuintoverinsa, Jennifer- nimisen tytön, joka oli menettänyt vanhempansa auto-onnettomuudessa. 15- vuotta täytettyään Jennifer katosi. Hän päätyi ihmiskaupan uhriksi ja murhattiin. " Hän oli rakastettava, kiltti, älykäs ja hyvin hoidettu pieni tyttö, joka rakasti Bronten sisaruksia ja Brady Bunch- tv-sarjaa. En ikinä unohda häntä ." Sharp kertoo.
Yhdysvaltain hallitus on unohtanut tuhannet Jenniferin tapaiset lapset, Denfeld väittää. Kukaan ei tunnu tietävän missä nämä lapset ovat ja miten he katosivat. Monissa tapauksissa heidän oletetaan olevan karkumatkalla. Viime vuonna Texasissa 1700 sijoitettua julistettiin karanneiksi. Näistä 245 on yhä kadoksissa. Ja vaarassa.
"Useimmat seksikauppaan ostetut ja myydyt maassamme ovat sijoitettuja lapsia", ihmisoikeusasianajaja Malika Saada Saar, kirjoittaa. "Meidän rikkinäisestä sijaishuoltojärjestelmästämme on muodostunut toimitusketju ihmiskauppiaille".
FBI:n ratsiassa havaittiin, että toipuvista seksikaupan lapsiuhreista 60% tuli sijaishuollosta. Rasmussen ja Smith raportoivat, kuinka New Yorkin sijaishuollosta kadonnut 15- vuotias tyttö ilmaantui Bostonin kodittomien lasten suojaan pyytämään apua. Työntekijät saivat selville, että hänet oli painostettu prostituutioon.
Jääviydet ja negatiiviset stereotypiat estävät puuttumisen sijaishuollon väärinkäytöksiin
Rene Denfeld kysyi ihmisoikeustyöntekijä Quintan Wikswo:lta miksi maahanmuuttajalasten katoaminen aiheuttaa raivoa mutta tuhansien huostaanotettujen lasten katoaminen ei.
-Partisaanipoliitikoille on helpompaa käyttää maahanmuuttajalasten katoamisia polttoaineena mihin vain keksimiinsä tarkoituksiin, Wikswo sanoo. - Mutta on paljon epäsuositumpaa katsoa omiin yhteisöihin ja sekaantua omiin paikallisiin oikeudenkäyttöön ja viranomaistyöhön liittyviin vaaleihin ja pyytää dokumentteja siitä, että omat edustajat suosivat sijaishuollon verkostoa.
Sharp on samaa mieltä ja lisää, että negatiiviset stereotypiat sijoitetuista vaikeuttavat yleisön samaistumista.
"Nyt olen onnellisesti naimisissa oleva korkeakoulutettu, joka on aina pidättäytynyt huumeiden- ja alkoholinkäytöstä mutta meidän viihdeteollisuudellamme on taipumus esittää sijoitetut nuoret rikollisina".
Rene Denfeld korostaa, että sekä sijoitetuilla että heidän perheillään tulisi olla varmuus siitä, että he ovat turvassa sijaishuoltosysteemissä viettämänsä ajan: " Minun sijoitettuni ovat yhtä hauskoja, hupsuja, toiveikkaita, älykkäitä ja rakastettavia kuin toisetkin lapset . Ei ole heidän vikansa, että he ovat sijaishuollossa- he ovat yhteiskunnallisten laiminlyöntien uhreja. Kenenkään lapsen ei tulisi pelätä, ettei kukaan etsi häntä, mikäli hän joutuisi kadoksiin" (Rene Denfeld, 18.6. Washington Post).
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/aiti-teresan-perustaman-saantokunnan-ensikoti-myi-vauvoja-lapsettomille-adoptiobisnes-pyorii-myos-euroopassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/saksassa-paljastui-lahes-100-000-jasenen-pedofiilirinki
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ainakin-55-lasta-murhattiin-floridan-koulukodissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoterapeutti-avoimet-adoptiot-ovat-useimmiten-huijausta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelua-amerikassa-talentialaisittain
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/saksa-lastensuojelun-puuttuva-valvonta-puhuttaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/lastensuojelua-saksassa-kalliiksi-kayneita-turhia-huostaanottoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/saksalainen-lastenvalvoja-pyoritti-omaa-bisnestaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/komissio-selvittamaan-ensikotien-rikoksia-ja-olosuhteita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/espanjassa-varastettiin-jopa-300-000-vauvaa-laittomiin-adoptioihin
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/australian-valtion-koulukoti-pojille-oli-pedofiilien-paratiisi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oxfam-ja-pelastakaa-lapset-tyontekijat-syytteessa-avustettavien-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/englantilainen-raportti-paljasti-teollisen-mittakaavan-lasten-seksuaalisen-hyvaksikayton-lastensuojelulaitoksessa-tutkimus-johti-yli-40-miljoonan-punnan-korvauksiin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pariskunta-kaytti-sijoitettua-seksilelunaan-noin-puolella-laitosnuorista-seksuaalisen-vakivallan-kokemuksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ihmiskaupan-uhri-oli-lastensuojelun-asiakas
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/helsinki-rahoitti-ihmiskauppa-ja-seksirikoksista-epailtya-joogalahkoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/verisiteet-ovat-tarkeita-lapsille-vaan-ei-lastensuojelulle
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuolto-ei-takaa-kokemusta-pysyvasta-kodista-tai-perheesta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kids-for-cash-skandaali-mahdollinen-suomessakin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/juha-rehula-esti-korvaukset-sijaishuollon-kaltoinkohtelemille-maria-guzenina-toivoo-korvauksia-saarikolta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastenkodin-johtaja-sdpn-poliitikko-ari-marjeta-syytteessa-lapsen-hyvaksikaytosta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hupipornoa-mehilaisen-lastensuojelulaitoksessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-milapro-lapsibisnesryppaan-asiakashankkijana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorisokoti-puro-torkean-hyvaksikayton-lisaksi-viikottaisia-uhkauksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kolme-eri-miesta-hyvaksikaytti-lastenkotilasta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urheiluvalmentajat-seksuaalirikollisina
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityossa-ei-osata-hoitaa-seksuaalivakivallan-uhreja
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/pedofiilit-lastensuojelun-historiassa-vol-1
http://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia
https://www.lokakuunliike.com/october-manifesto.html
https://www.lokakuunliike.com/kadonneet-lapset-ndash-maahanmuuttajaperheen-huostaanottotarina.html
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkastetuissa-lastenkodeissa-ilmeni-vakavia-puutteita-lasten-koulutuksesta-ei-huolehdita
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lskln-vakivaltatyon-opas-eli-kuinka-lyoda-lasta-oikein