Britannian Save the Children (Pelastakaa Lapset) odottaa tulojensa laskevan 67 miljoonalla punnalla tänä vuonna valtion rahoituksen loppuessa järjestön ylimmän johdon seksuaalisten väärinkäytösten aiheuttaman kohun takia, kertoo Guardian- lehti.
Järjestöä syytetään sen avustustyöntekijöiden harjoittaman avustettavien seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi myös siitä, ettei se tutkinut asianmukaisesti entisten toimitus- ja politiikkajohtajiensa harjoittamaa seksuaalista hyväksikäyttöä ja epäsopivaa käytöstä.
Järjestö paljastaa lausunnossaan julkaisulle Third Sector, että sen arvioidut tulot vuodelle 2018 olivat 340 miljoonaa puntaa, kun ne vuonna 2017 olivat 407 miljoonaa puntaa (459 000 000 euroa).
Järjestön mukaan tulojen alennus johtuu useiden monivuotisten projektien päättymisestä vuonna 2016 ja 2017. Järjestö myös vetäytyi anomasta uutta rahoitusta Yhdistyneen kuningaskunnan kansainvälisen kehitysyhteistyön ministeriöltä, joka rahoitti järjestöä ainakin 131 miljoonalla vuonna 2017. Vetäytyminen tapahtui sen jälkeen kun syytteet ylimmän johdon seksuaalisista väärinkäytöksistä tulivat julki ja Hyväntekeväisyyskomissio järjesti tutkinnan vuonna 2012 ja 2015 esitetyistä syytöksistä.
Väärinkäytössyytteet kohdistuvat järjestön entiseen toimitusjohtajaan Justin Forsythiin. Syytteitä epäsopivasta käytöksestä on tehty myös järjestön entisestä päästrategista, Brendan Coxista.
Kevin Watkins, järjestön nykyinen toimitusjohtaja kertoo, että raportit tapahtumista saavat vatsan sekaisin ja ilmoittaa sitoutuvansa toteuttamaan tarvittavat muutokset.
Järjestö on yksi suurimpia Yhdistyneen kuningaskunnan kansainvälisen kehitysyhteistyön ministeriön avustettavia ja sai sopimuksia yksistään hallitukselta 91 miljoonan punnan arvosta vuonna 2016.
Britannian Pelastakaa Lapset joutuu nyt arvioimaan tulevaisuuden rahoituksensa vähentymisen vaikutukset, järjestön lausunnossa kerrottiin.
Järjestön pitkäaikainen vakavaraisuus on hyvä vaikuttavien vuosittain lisääntyvien yksityisten ja järjestöjen avokätisten lahjoitusten ansiosta ja sen budjetti perustuu pitkän linjan strategiaan ja tavoitteisiin lyhytaikaisten erityisprojektien rahoitusmuutosten sijaan.
https://www.theguardian.com/society/2018/jul/09/save-the-children-uk-expects-income-to-fall-by-67m
Save the Children- järjestön CEO nauttii noin 450 000 dollarin vuosipalkkaa.
Australiassa, Iso-Britanniassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa media on aiheellisesti arvostellut Pelastakaa Lapset- järjestön politiikkaohjelmien tarvetta hakea hyväksyntää yrityslahjoittajilta ja energiayhtiöiltä, järjestön yhteistyötä lääkejätti GlaxoSmithKlinen kanssa rokotteiden ja lääkkeiden tarjoamiseksi vauvoille ja lapsille, järjestön lahjoitusvarojen käyttöä työntekijöiden ylelliseen elämään ja johdon sukulaisten suosimista toimeksiannoissa, järjestön miespuolisten työntekijöiden harjoittamaa seksuaalista häirintää ja avustettavien seksuaalista hyväksikäyttöä.
Pelastakaa lapset -järjestön työntekijöitä syytteessä avustettavien seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Britannian pääministeri Theresa May määräsi kiireellisen tutkimuksen hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijöiden käytöksestä ja Britannian hallitus uhkasi viedä Oxfamilta ja myös muilta järjestöiltä julkisen rahoituksen työntekijöiden seksuaalisten väärinkäytösten takia.
Independent kertoo, että pelkästään viime vuonna yli 120 hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijää syytettiin avustettavien seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Näistä 87 oli Oxfamin työntekijöitä ja 31 Pelastakaa lapset -järjestön työntekijöitä.
Pelastakaa Lapset ilmoitti 31:stä rekisteröidystä hyväksikäyttötapauksesta vain 10 poliisille ja Oxfam 87:stä tapauksesta 53.
Independent kertoo, että järjestöihin on hakeutunut töihin pedofiileja. Järjestöt ovat olleet tästä tietoisia mutta toteuttaneet kieltämisen kulttuuria. Osalle pedofiileistä on annettu potkut, mutta tapauksista ei ole läheskään aina raportoitu viranomaisille.
The Guardian- lehden mukaan yli 40:n eri hyväntekeväisyysjärjestön työntekijät Länsi- Afrikassa ovat hyväksikäyttäneet pakolaislapsia vaatimalla seksuaalisia palveluksia ruoka-avustuspakkausten, suojan, lääkityksen tai koulutuksen saannin ehtona.
Punainen Risti järjesti raiskauksesta syytetyn johtajansa Pelastakaa Lapset- järjestön johtotehtäviin
Hyväntekeväisyysjärjestöjen työntekijöiden harjoittama seksuaalinen väkivalta kohdistuu avustettavien lisäksi myös järjestöjen omiin työntekijöihin.
Punainen Risti auttoi seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksesta syytettyä johtajaansa Gerald Andersonia pääsemään Pelastakaa Lapset -järjestön Haitin avustusoperaation johtotehtäviin vaikenemalla miehen syytteistä ja antamalla tälle loistavat suositukset.
Pelastakaa Lapset - järjestön entinen pääjohtaja, 160000 punnan vuosipalkkaa nauttinut Justin Forsyth ja päästrategi Brendan Cox joutuivat eroamaan ahdistelusyytteiden takia. Myös Forsythin ystävänä tunnettu järjestön kansainvälinen puheenjohtaja Sir Alan Parker erosi yllättäen kohuissa ryvettyneestä järjestöstä.
Työntekijöiden yritykset saattaa korkea-arvoisia miesjohtajia vastuuseen seksuaalirikoksista kaatuvat usein puutteellisiin tutkimuksiin ja salailuun, jonka turvin rikoksiin syyllistyneet voivat jatkaa johtotehtävissä toisissa järjestöissä.
Miksi suomalainen valtamedia ei julkaise uutisia Pelastakaa Lapset- järjestön väärinkäytöksistä?
Pelastakaa Lapset - järjestön väärinkäytökset ovat olleet laajalti esillä ulkomaisissa medioissa. Suomessa niistä ei ole uutisoitu.
Pelastakaa Lapset ry:n liittohallituksen pitkäaikainen jäsen, MTV3:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaavana päätoimittajana vuodesta 2001 toiminut Merja Ylä-Anttila valittiin tänä vuonna Yleisradion toimitusjohtajaksi.
MTV:llä Ylä-Anttila oli mukana tekemässä ulkoistussopimusta, jolla Huomenta Suomi -aamuohjelma ulkoistettiin hänen perhetuttaviensa Tapio ja Virvatuulia Nurmisen Nouhau-yhtiölle. Nouhau-yhtiöt ovat rikastuttaneet omistajapariskuntaansa miljoonilla euroilla viime vuosina, kertoi Seura-lehti.
Mediahubia perustettaessa sille luotiin asema, jossa MTV:n oli tarkoitus olla vain yksi yhtiön sisältöä ostavista asiakkaista. Samalla Mediahubille alettiin hankkia muita asiakkaita, jotka olisivat valmiita maksamaan yhtiön tuottamista sisällöistä.
Yksi tällainen sopimus tehtiin Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran kanssa. Sitran Seuralle luovuttamien sopimusten mukaan Sitra maksoi Mediahubille Sitran Ratkaisu 100 -hankkeen sisältökokonaisuuden tuottamisesta.
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra häärii monien kyseenalaisten lastensuojeluhankkeiden ja -yritysten taustalla.
Se on rahoittanut mm. huoliliputusta, vaikuttavuusinvestointia ja lastensuojeluyritys Jatkopolut Oy: tä, jonka toiminnasta Lokakuun Liike kirjoitti jutun Kuopio maksaa 50 000 euroa perheen hajottamisesta Sitran rahoittamassa perhekuntoutuksessa.
Ei ole odotettavissa, että myöskään kansainvälisiä lastensuojelu-uutisia tuottava, sijaishuollon edunvalvontajärjestöistä koostuva Lastensuojelun Keskusliitto kertoisi Save the Children- liikkeen sen paremmin kuin siihen kuuluvan jäsenjärjestönsä Pelastakaa Lapset ry:n väärinkäytöksistä.
Suomalaiseen lastensuojelu-uutisointiin luottava jää edelleenkin viranomaispropagandan armoille, uutispimentoon ja tietokatveeseen.
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä.
Ajattele ennen kuin äänestät /lahjoitat.
https://www.theguardian.com/society/2018/jul/09/save-the-children-uk-expects-income-to-fall-by-67m
https://www.theguardian.com/society/2018/apr/26/scandal-hit-save-the-children-cut-off-from-uk-government-funding
https://www.theguardian.com/society/2018/apr/19/chairman-quits-scandal-hit-save-the-children
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oxfam-ja-pelastakaa-lapset-tyontekijat-syytteessa-avustettavien-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ry-lapsibisneksen-palveluksessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ry-syyttaa-vanhempia-lastensuojelun-epaonnistumisista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/yleisradion-uusi-toimitusjohtaja-pelastakaa-lapset-ryn-hallitusjasen-merja-yla-anttila-ulkoisti-kaverille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ryn-varainhankinta-pulloarpajaishuijauksesta-paperikasseihin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vertaistyosta-ei-makseta-sosiaalialan-jarjesto-ja-rahastojohtajille-taataan-ministeritason-palkat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/turvapaikanhakijalapsista-tuli-bisnesta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pukit-jalleen-kaalimaan-vartijoina-sijaishuollon-edunvalvojat-perheiden-jalleenyhdistamista-kehittamassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tukiperhe-voi-muuttua-akkia-sijaisperheeksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avoin-adoptio-ei-ole-vaihtoehto-vaan-riski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/adoptio-ei-ole-ratkaisu-huono-osaisuuden-ongelmiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoterapeutti-avoimet-adoptiot-ovat-useimmiten-huijausta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/heiliolainen-lastensuojelunakemys-lastensuojelukriisin-ja-oikeusturvaongelmien-aiheuttajana
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ryn-ja-viola-ryn-puoskarointia-ja-paatelmia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia