Vauvakauppa Nigeriassa on rikollisryhmien hallussa. Asiantuntijoiden mukaan suuri osa laittomista lapsikaupoista tehdään Nigeriassa maan sisällä. Viitteitä on myös siitä, että vauvoja myytäisiin länsimaihin. Viranomaisten puuttuminen asiaan on löyhää johtuen korruptiosta ja maan yleisestä epäjärjestyksen tilasta. Tiedon kerääminen tilanteesta on hankalaa, sillä vauvakauppa on yksi järjestäytyneen rikollisuuden haara ja naiset olivat peloissaan.
A Thomson Reuters -säätiön tutkivat toimittajat haastattelivat muutamia nigerialaisnaisia ja saivat kuulla kamalia tarinoita lasten kohtalosta.
16-vuotias Maria synnytti kaakkois-Nigeriassa lapsen. Synnytystilanne oli järkyttävä. Kätilö muun muassa löi Mariaa kasvoihin synnytyksen aikana.
Vauvaa hän ei nähnyt kuin kerran:
"Hoitaja vei vauvani pestäväksi. Sen jälkeen en nähnyt häntä enää."
Myöhemmin kävi ilmi, että lapsi oli siirretty adoptioon. Äidille annettiin korvauksena runsaat 50 euroa.
Ilmiössä voidaan havaita vauvatehtailua. Kaksi miestä kertoivat saavansa rahaa, kun siittävät naisille lapsia, jotka myydään rikollisille adoptiomarkkinoille.
Maassa arvioidaan toimivan toistakymmentä yhteisöä, joissa naiset synnyttävät lapsia ja myyvät heidät välittäjille - "mamoille". Joissain tapauksissa naiset huijataan antamaan lapsensa pois. Nuoret ja köyhät äidit myös luopuvat lapsistaan nimellistä korvausta vastaan, ilman että heitä painostetaan tai harhautetaan.
Toimittajien keräämän aineiston perusteella, rikollisten kauppaamien vauvojen hinnat ovat tuhannesta eurosta ylöspäin. Poikavauvat ovat hieman kalliimpia kuin tyttövauvat.
Lokakuun Liike tahtoo muistuttaa, että lasten esineellistäminen missä päin vain maailmaa tulee kaikin puolin nähdä lapsen edun ja tarpeiden vastaisena tekona.
Lue myös:
Synkkä raportti vauvakaupasta - äidit luopuvat vauvoistaan kymppien korvausta vastaan (IL 12.10.2016):
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016101222449725_ul.shtml
Eduskunnassa halua kiristää lakia lapsikaupasta (IL 13.3.2012):
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031315319139_uu.shtml
Ihmiskaupan uhreja yli sadassa maassa - lapsikauppa kasvussa (YLE 13.2.2013):
http://yle.fi/uutiset/3-6493172
Lapsikauppa:
https://www.unicef.fi/…/tyomme-paakoht…/suojelu/lapsikauppa/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsikauppa