Neljän kuukauden tutkimuksen jälkeen Coulthart istuu kolmen hyväksikäytön uhrin kanssa, jotka kohtaavat ensimmäistä kertaa lapsuutensa kauhut.
Näiden poikien, nyt miesten, julkisuuteen tulo on kestänyt neljäkymmentä vuotta. He kertovat tapahtumista, joita he ovat joutuneet kohtaamaan Daruk poikien kodissa.
Lounais-Sydneyssä sijaitseva Daruk Boys 'Home- ja Daruk Training School on perustettu valtion koulukodiksi, missä opetetaan nuorille rikollisille uusia taitoja. Darukissa korjattiin tuhansien poikien käyttäytymistä sotilaallisella kurilla. Nuorimmat pojista olivat 12-vuotiaita. Heidät lähetettiin sinne uudelleenkoulutuksen ja elämäntaitojen parantumisen toivossa. |
Uhrit kertovat Coulthartille, että kukin heistä valitti suoraan heidän hoidostaan vastaavalle koulukodin ylitarkastajalle. Ylitarkastaja suhtautui heidän valituksiinsa halveksuen ja rankaisi heitä edelleen.
Rangaistus oli eristyssolu nimeltä "The Boob", jossa lapset ”riisuttiin ja mukiloitiin”, ennen kuin heidät lukittiin useiksi päiviksi eristykseen.
Kuten Coulthart paljastaa, nämä kauheat rikokset pysyivät salaisina vuosikymmenien ajan.
Hänet on palkittu ’Order of Australia’ -mitalilla palveluksestaan politiikassa ja koulutuksessa.
Darukin poikien kodin uhrit jakavat järkyttävät tarinansa paljastaakseen kärsimykset ja pahoinpitelyt, joita lapset ovat laitoksissa joutuneet kokemaan. He vaativat viimeinkin oikeutta hyväksikäytön uhreille sekä rangaistusta miehelle, joka salli väärinkäytösten tapahtuvan.
Lähde: