Syytteen järjestäytyneestä rikollisuudesta, petoksesta ja ihmiskaupasta ovat saaneet Israelin sosiaali- ja terveysministeri Haim Katz, tuomarit Yitzhak Amit, Tova Peri ja Galit Mor Vigotski, yhdysvaltalainen "sionistihyväntekijä” Lynn Schusterman, Maailman Sionistijärjestö (WIZO), the International Fellowship of Christians and Jews (IFCJ) ja SOS Lapsikylä (USA).
Lastensuojelubisneksestä on tullut kukoistava kasvuala myös Israelissa.
Brittiläinen Marygold Collins, 46, on kaapattujen Israelilaisten kaksosten äiti, joka käynnisti oikeustaistelun tyttäristään kahden turhauttavan vuoden jälkeen yrittettyään pelastaa tyttärensä laitoksesta, jonka hallussa he ovat.
Kaksi vuotta sitten hänen kahdeksanvuotiaat kaksostyttönsä, Becky ja Sylvie haettiin pois ja sijoitettiin laitokseen oppimisvaikeuksien vuoksi.
Kaksi tuskallista vuotta äiti kuunteli kun lapset puhuivat väärinkäytöksistä laitoksessa, ja ramppasi loppumattomilta tuntuneissa tuomioistuintaisteluissa. Sitten rouva Collins otti aimo harppauksen eteenpäin ja käynnisti oikeustoimet.
Tuhannet lapset Israelissa otetaan vanhemmiltaan huostaan hatarilla perusteilla ja sijoitetaan laitoksiin. Niissä lapsia tutkitaan, lääkitään ja heille tehdään psykiatrisia testejä. Lapsia käytetään usein myös seksuaalisesti hyväksi laitosaikana, jolloin mahdollisuus palata kokoaikaisesti kotiin edelleen hankaloituu.
Aika on pysähtynyt Collinsin perheessä. Marygold, hänen äitinsä ja veljensä ovat olleet keskellä surrealistista painajaista, eivätkä he ole voineet keskittyä mihinkään muuhun.
Lukemattomat perheet ovat kohdanneet vastaavaa. He ovat traumatisoituneet, työkyvyttömiä ja heidän on vaikeata elää normaalia elämää.
-On toivottavaa, että epäkohta nousisi esiin oikeustoimien kautta ja kiinnittämällä julkista huomiota Yhdysvalloissa toimiviin lahjoittajiin, jotka rahoittavat tätä julmaa järjestelmää, joka poistaa lapset vanhemmiltaan ja laittaa perheet elämään helvetissä. Saisimme perheiden oikeuksiin edistystä aikaiseksi.
Rouva Collins jatkaa:
”Tämä on yksi elämäni parhaista päivistä... toivomme, että Yhdysvaltain tuomioistuimet ymmärtävät kauheudet, joita Israelissa tapahtuu viattomille vanhemmille ja lapsille. Muutkin perheet täällä voivat taistella. Ei tarvitse pelätä. Mitään pahempaa ei voi tapahtua kuin menettää lapsensa.”
| |