kaltoinkohtelun riskienarviointityökalu.
http://www.uta.fi/tuutti/ilmoitus.php?palsta=127&ilmoitus=115317
Kansalle kerrotaan, että lasten kaltoinkohtelussa kyse on vakavasta kansanterveysongelmasta. Työkalun avulla uskotaan löydettävän riskiperheet.
Olen lakimiehen työssäni vuosikymmenten ajan joutunut neuvomaan hätääntyneitä, ymmällään olevia ja ahdistuneita äitejä, isiä ja lapsia, kuinka toimia lastensuojeluviranomaisen kanssa.
Keskeisimmät ongelmat näyttävät liittyvän asiakkaan näkemysten ohittamiseen tai mitätöintiin, asioiden puutteelliseen selvittelyyn ja vääristelyyn. Tällainen virkamiestyö on sattumanvaraista ja sen kohteeksi näyttää ajautuvan yleensä aivan vääriä lapsiperheitä, joiden tarpeet ovat täysin muualla kuin lastensuojelussa. Hyvän hallinnon vastaiset työkäytännöt voivat myös vaarantaa jonkun avun tarpeessa olevan lapsen elämän.
Lastensuojelun työtapaa kuvaa hyvin seuraava sosiaalipalveluja käyttävän asiakkaan toteamus:
”En ole koskaan kokenut tällaista väkivaltaa kuin nyt sosiaalitekijän taholta, vaikka olen elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa.”
Ehdotan, että pikaisesti kehitellään sellainen työkalu, jolla pystytään karsimaan lapsiperheiden kanssa työtä tekevistä pois ne henkilöt, jotka ovat sopimattomia tähän työhön ja jonka avulla lakeihin ylimielisesti suhtautuvat työntekijät saadaan aisoihin. Kyse on vakavasta kansanterveysongelmasta, koska lastensuojelun työtavat koskettavat satoja tuhansia ihmisiä.
Jos lastensuojelulla on asiaa – Joka kodin opas viranomaisasiointiin
Olen julkaisemassa lähiaikoina kansalaisoppaan, jonka kirjoittaminen on tullut välttämättömäksi maassamme, joka uskoo vapauteen, tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen, hyvään koulutukseen, sosiaaliturvaan, turvallisuuteen, sananvapauteen ja viranomaisten toiminnan asianmukaisuuteen.
Aivan tavallisista asioista, ihmisistä, ihmisten arjesta ja elämästä on muodostunut sosiaalialan hämärätiedettä, jonka tulkitsemiseen navigointioppaani on välttämätön apuväline. Viranomaiskäytäntöjen ja -kielen hyvä hallinta suojaa sosiaaliselta syrjäytymiseltä perheen joutuessa eri toimijoiden kohteeksi. Omista ja viranomaisen velvollisuuksista tietoinen vanhempi toimii siten kaikkien veronmaksajien hyväksi sosiaalibisnestä torjuen.
Voit varata ennakkoon omasi: [email protected]