Suomi Areenan huostaanottokeskustelua seurannut isoäiti sanoi tilaisuuden jälkeen: ”Suomalaisen yhteiskunnan uudistaminen alkaa lastensuojelun uudistamisesta.”
"Raskasta työtä suurella sydämellä"
SOS-Lapsikylän järjestämä ”Tarvitaanko huostaanottoja?”-paneelikeskustelu Porissa keräsi Rakastajat-teatterin täyteen kuulijoita. Mukana keskustelussa olivat ministeri Paula Risikko, Espoon kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattila, varatuomari Leeni Ikonen, huostaanoton lapsuudessaan kokenut poliisi Sami Isoniemi ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo. Tilaisuuden juonsi toimittaja Susanne Päivärinta.
Sami Isoniemi vakuutti, ettei turhia huostaanottoja ole. Hän muistutti, että lastensuojelua tehdään suurella sydämellä. Lisäksi hän korosti, ettei lastensuojelua voi tarkastella mustavalkoisesti. Isoniemen mukaan kasvavana trendinä on se, että lastensuojeluasiakkaita on alettu kuulla. Esimerkiksi hän nosti Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimin, jossa hän itsekin on mukana.
Myös Paula Risikko ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että maamme lastensuojelun sosiaalityössä tehdään työtä suurella sydämellä. Niukat resurssit ja työpaine vaikeuttavat työtä. Lastensuojelua on kehitetty varhaisen puuttumisen avulla. Risikko esitti erityisen tyytyväisyytensä siihen, että Sami Isoniemi oli tullut mukaan paneeliin.
Riina Mattila korosti, ettei asiakasta voida avohuollossa pakottaa ottamaan tukea vastaan, koska avohuollon tuki on lain mukaan vapaaehtoista.
Heikki Hiilamo viittasi ulkomaiseen tutkimukseen, jossa on havaittu toisten sosiaalityöntekijöiden sijoittavan lapsia herkemmin kodin ulkopuolelle. Tutkimuksessa vertailtiin näiden sosiaalityöntekijöiden sijoittamia lapsia niihin, joita ei niin herkästi sijoitettu. Tutkimuksessa todettiin, että sijoitusherkkien sosiaalityöntekijöiden sijoittamat lapset menestyivät elämässään huonommin.
Varatuomari Leeni Ikonen totesi, että sosiaali- ja terveysministeriön lainsäädäntöhankkeilla on toteutettu kaikki viranomaisen toiveet jättäen korjaamatta mm. eduskunnan oikeusasiamiehen ja ihmisoikeustuomioistuimen havaitsemat oikeusturvaongelmat. Viranomaislähtöinen tavallisiin perheisiin kohdistuva pakottamiseen pohjaava puuhastelu tulee lopettaa ja voimavarat keskittää todellisessa avun tarpeessa oleviin. Ikosen mukaan lastensuojelu pitää uudistaa pohjamutia myöten. Tarvitaan poliittista tahtoa ja yleistä asennemuutosta.
Susanne Päivärinta toi esiin oman näkemyksensä siitä, että virheitä tekevät kaikki: niin sosiaalityöntekijät kuin vaikkapa toimittajat.
Paneelia kuulemaan tullut isä kiinnitti tilaisuuden lopussa saamassaan lyhyessä puheenvuorossaan huomiota varsin yksipuoliseen ja viranomaisen lastensuojelubrändiä tukevaan osallistujavalintaan, vaikka lastensuojelun todellisuutta olisi ollut mahdollista valottaa huomattavasti laajemmin.
”Ministeriölle on käymässä niin kuin sadun keisarille."
Lokakuun liikkeen toimittajat tapasivat keskustelun jälkeen kuulijoita. Eräs isä totesi: ”Sosiaali- ja terveysministeriö pitää kynsin hampain kiinni mielivallan mahdollistavasta lainsäädännöstään.”
Huostaanoton kokenut äiti totesi: ”Tavallisen kansan väheksyminen pitää loppua. Lastensuojelun laittomuudet tekivät minusta työkyvyttömän. Lasten menetyksen tuska on läsnä koko ajan. Minusta äitinä löydettiin vain yksi hyvä asia – se, etten ole alkoholisti.”
Vertaistukijana toimiva isoäiti kiteytti lastensuojelutyön nykypäivää: ”Lastensuojelu aiheuttaa sairautta, työttömyyttä, se invalidisoi niin lapsia kuin vanhempia. Onko meillä todellakin varaa tällaiseen?”
Eräs paikalla ollut monen lapsen äiti piti itseään tilastoihmeenä, koska ei ole joutunut asioimaan lastensuojelun kanssa. Hän ihmetteli puheita "ongelmaperheistä", sillä monet ongelmat ovat tilastojen mukaan vähentyneet. Äiti oli havainnut saman kuin paikalla ollut vertaistukihenkilö-isä, eli sen, että lukuisat kansalaiset tekevät ilmaiseksi osapäivätyötä paikatakseen sosiaalityöntekijöiden virheitä: "Poliitikot puhuvat paljon vastikkeellisesta toimeentulotuesta ymmärtämättä, että Suomessa on valtava joukko esimerkiksi työttömiä, jotka tekevät yhteisvastuullista, korvaamatonta vertaistukityötä raskaissa olosuhteissa ja vieläpä ilman palkkaa saati yhteiskunnan tunnustusta. Eli kun Risikko kaipailee sisäpolitiikkaan "nopean toiminnan joukkoja", hän ei näe, että tällainen "armeija" on jo olemassa. Se armeija on onneksi uhka myös vallitsevalle pahoinvointipolitiikalle. Ministeriössä vallalla oleva epäluottamus ja ylimielinen asenne vanhempia kohtaan heijastuu käytännön lastensuojelutyöhön.""
Leeni Ikonen totesi tilaisuuden jälkeen: ”Ministeriölle on käymässä niin kuin sadun keisarille. Vain ministeriö ja lapsibisneksen pyörittäjät uskovat itseensä. Kansalaiset, kanteluviranomaiset, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, YK:n lapsen oikeuksien komitea jne. tietävät, ettei keisarilla ole enää vaatteita. Suomi on sitoutunut ihmisoikeussopimuksiin ja ne velvoittavat. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ei sijaisperhe. On perheitä suojaavan ja virkamiehen vallankäyttöä suitsivan lakimuutoksen aika."
SOS-Lapsikylän järjestämä ”Tarvitaanko huostaanottoja?”-paneelikeskustelu Porissa keräsi Rakastajat-teatterin täyteen kuulijoita. Mukana keskustelussa olivat ministeri Paula Risikko, Espoon kaupungin johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattila, varatuomari Leeni Ikonen, huostaanoton lapsuudessaan kokenut poliisi Sami Isoniemi ja Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo. Tilaisuuden juonsi toimittaja Susanne Päivärinta.
Sami Isoniemi vakuutti, ettei turhia huostaanottoja ole. Hän muistutti, että lastensuojelua tehdään suurella sydämellä. Lisäksi hän korosti, ettei lastensuojelua voi tarkastella mustavalkoisesti. Isoniemen mukaan kasvavana trendinä on se, että lastensuojeluasiakkaita on alettu kuulla. Esimerkiksi hän nosti Pesäpuu ry:n Selviytyjät-tiimin, jossa hän itsekin on mukana.
Myös Paula Risikko ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että maamme lastensuojelun sosiaalityössä tehdään työtä suurella sydämellä. Niukat resurssit ja työpaine vaikeuttavat työtä. Lastensuojelua on kehitetty varhaisen puuttumisen avulla. Risikko esitti erityisen tyytyväisyytensä siihen, että Sami Isoniemi oli tullut mukaan paneeliin.
Riina Mattila korosti, ettei asiakasta voida avohuollossa pakottaa ottamaan tukea vastaan, koska avohuollon tuki on lain mukaan vapaaehtoista.
Heikki Hiilamo viittasi ulkomaiseen tutkimukseen, jossa on havaittu toisten sosiaalityöntekijöiden sijoittavan lapsia herkemmin kodin ulkopuolelle. Tutkimuksessa vertailtiin näiden sosiaalityöntekijöiden sijoittamia lapsia niihin, joita ei niin herkästi sijoitettu. Tutkimuksessa todettiin, että sijoitusherkkien sosiaalityöntekijöiden sijoittamat lapset menestyivät elämässään huonommin.
Varatuomari Leeni Ikonen totesi, että sosiaali- ja terveysministeriön lainsäädäntöhankkeilla on toteutettu kaikki viranomaisen toiveet jättäen korjaamatta mm. eduskunnan oikeusasiamiehen ja ihmisoikeustuomioistuimen havaitsemat oikeusturvaongelmat. Viranomaislähtöinen tavallisiin perheisiin kohdistuva pakottamiseen pohjaava puuhastelu tulee lopettaa ja voimavarat keskittää todellisessa avun tarpeessa oleviin. Ikosen mukaan lastensuojelu pitää uudistaa pohjamutia myöten. Tarvitaan poliittista tahtoa ja yleistä asennemuutosta.
Susanne Päivärinta toi esiin oman näkemyksensä siitä, että virheitä tekevät kaikki: niin sosiaalityöntekijät kuin vaikkapa toimittajat.
Paneelia kuulemaan tullut isä kiinnitti tilaisuuden lopussa saamassaan lyhyessä puheenvuorossaan huomiota varsin yksipuoliseen ja viranomaisen lastensuojelubrändiä tukevaan osallistujavalintaan, vaikka lastensuojelun todellisuutta olisi ollut mahdollista valottaa huomattavasti laajemmin.
”Ministeriölle on käymässä niin kuin sadun keisarille."
Lokakuun liikkeen toimittajat tapasivat keskustelun jälkeen kuulijoita. Eräs isä totesi: ”Sosiaali- ja terveysministeriö pitää kynsin hampain kiinni mielivallan mahdollistavasta lainsäädännöstään.”
Huostaanoton kokenut äiti totesi: ”Tavallisen kansan väheksyminen pitää loppua. Lastensuojelun laittomuudet tekivät minusta työkyvyttömän. Lasten menetyksen tuska on läsnä koko ajan. Minusta äitinä löydettiin vain yksi hyvä asia – se, etten ole alkoholisti.”
Vertaistukijana toimiva isoäiti kiteytti lastensuojelutyön nykypäivää: ”Lastensuojelu aiheuttaa sairautta, työttömyyttä, se invalidisoi niin lapsia kuin vanhempia. Onko meillä todellakin varaa tällaiseen?”
Eräs paikalla ollut monen lapsen äiti piti itseään tilastoihmeenä, koska ei ole joutunut asioimaan lastensuojelun kanssa. Hän ihmetteli puheita "ongelmaperheistä", sillä monet ongelmat ovat tilastojen mukaan vähentyneet. Äiti oli havainnut saman kuin paikalla ollut vertaistukihenkilö-isä, eli sen, että lukuisat kansalaiset tekevät ilmaiseksi osapäivätyötä paikatakseen sosiaalityöntekijöiden virheitä: "Poliitikot puhuvat paljon vastikkeellisesta toimeentulotuesta ymmärtämättä, että Suomessa on valtava joukko esimerkiksi työttömiä, jotka tekevät yhteisvastuullista, korvaamatonta vertaistukityötä raskaissa olosuhteissa ja vieläpä ilman palkkaa saati yhteiskunnan tunnustusta. Eli kun Risikko kaipailee sisäpolitiikkaan "nopean toiminnan joukkoja", hän ei näe, että tällainen "armeija" on jo olemassa. Se armeija on onneksi uhka myös vallitsevalle pahoinvointipolitiikalle. Ministeriössä vallalla oleva epäluottamus ja ylimielinen asenne vanhempia kohtaan heijastuu käytännön lastensuojelutyöhön.""
Leeni Ikonen totesi tilaisuuden jälkeen: ”Ministeriölle on käymässä niin kuin sadun keisarille. Vain ministeriö ja lapsibisneksen pyörittäjät uskovat itseensä. Kansalaiset, kanteluviranomaiset, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, YK:n lapsen oikeuksien komitea jne. tietävät, ettei keisarilla ole enää vaatteita. Suomi on sitoutunut ihmisoikeussopimuksiin ja ne velvoittavat. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö, ei sijaisperhe. On perheitä suojaavan ja virkamiehen vallankäyttöä suitsivan lakimuutoksen aika."
RSS Feed
