1. Ensimmäinen vastuussa ollut sosiaalityöntekijä haluaa ilmeisesti kokeilla pilkunviilaamista nyt, koska ei Eerikasta vastuussa ollessaan vaivautunut viilailemaan kuin korkeintaan kynsiään. Hän väittää syytteen olevan sanamuodoltaan väärä, koska siinä puhutaan lastensuojelun tarpeen selvittämisestä. Se kuulemma tehdään vain uusille asiakkaille ja Eerika oli ollut asiakas koko elämänsä. Miksi laissa on asiakassuunnitelma ja sen tarkistus? Mitä silloin sitten tehdään? Eivätkö kyseiset toimet selvitäkkään lastensuojelun tarpeellisuutta ja sitä, onko lastensuojelun toimenpiteille tarvetta vai ei? Toisekseen, Eerika siirtyi isälleen asumaan, lastensuojelun asiakkuus siis siirtyi äidin luota isän luokse. Koska lapsen asuinpaikka muuttui, oli tehtävä lastensuojelun asiakkuuden tarpeen selvitys isän luona. Tehtiinkö se, sossu?
2. Toinen Eerikasta vastuussa ollut sosiaalityöntekijä on miettinyt, että ehkäpä se Eerika puhuu jollekin muulle mieluummin kuin hänelle. Jollekin tutummalle. Tyttö kun oli niin hiljainen ja puhumaton. En ole toistaiseksi löytänyt laista sellaista pykälää, jossa lapsen hiljaisuus olisi syy jättää lapsi kuulematta. Tai tilanne todentamatta. Laista en löydä myöskään pykälää, joka puhuu vanhemman uskottavuudesta parempana näyttönä, kuin mustelmat ja yli 10 lastensuojeluilmoitusta.
3. Sosiaalityöntekijöiden esimies on yhtä tyhmä kuin sossu yksi, lukekaa siis kohta yksi uudelleen. Lisäksi tämä pomo puhuu harkintavallan käyttämisestä, joka ei ole hänen mielestään rikos. Ei olekaan, mutta sen käyttämättä jättäminen on, mikäli tiedossa ovat kaikki ne asiat, jotka tiedossa olivat. Jos ne asiat eivät olleet tiedossa, niiden olisi pitänyt olla. Yli 10 lastensuojeluilmoitusta kun nyt ei vain häviä minnekkään sisältöineen. Eivät, vaikka esimies kuinka syyttäisi systeemiä, jonka toimivuudesta hän itse osaltaan vastaa. Jos ruoka palaa pohjaan, ei se ole kattilan syy vaan keittäjän.
4. Päivystävä sosiaalityöntekijä kiertää vastuutaan. Hän oli siirtänyt ilmoituksen Eerikan vammoista työryhmälle. Kuten laki sanoo. Laki sanoo myös, että päivystävä sossu voi tehdä kiireellisen sijoituksen tarpeen tullen. Kyse oli vammoista. Olen nähnyt päivystävien sossujen kantavan lapsia pois kotoa milloin milläkin syyllä. Turha ryhtyä väittämään yhtään mitään muuta. Kyse oli vammoista. Vammoista. Siis vammoista.
5. Kouluterveydenhoitaja on luullakseni kusessa. Ainakin hänen tulisi olla. Hän ei ole tehnyt minkäänlaista ilmoitusta tai toimenpidettä lukuun ottamatta puhelimessa puhumista lapsen isän kanssa. Hänen luokseen on kahdesti tuotu mustelmainen Eerika, toisella kerralla opettajan toimesta. Hän väittää, ettei ole tiennyt mitään. Miten niin ei ole? Eikö Eerikan koulussa pidetty milloinkaan oppilashuoltokokouksia? Eikös se ollut koulun rehtori, joka soitti huolissaan lastensuojeluun Eerikasta? Opettaja toi vastaanotolle mustelman takia? Eikä tälle terkalle tullut mukamas koskaan ikinä milloinkaan mieleen, korviin tai silmiin... ei edes yhteisillä kahvipausseilla kukaan maininnut mitään Eerikan tilanteesta? ( Tiedän, että työpaikoilla puhutaan asiakkaista ihan ääneen). Missä olivat ne moniammatilliset työryhmät nyt, joita kasataan sellaistenkin lasten vuoksi, jotka polttavat salaa nurkan takana tupakan? Eerikasta oli siis huoli vain rehtorilla yksin, ainoana, ja rehtori piti asian visusti muilta salassa?
6. Koululääkäri on hauska. Hän puhuu terveydenhoitajan puolesta terveydenhoitajan pussiin. Lääkäriä ei oltu kutsuttu oppilashuoltokokoukseen. Kokous siis on ollut olemassa? Missäs terkka silloin viiletti vai viilettikö?
7. Terveyskeskuksen terveydenhoitaja kertoo vain valmistelleensa Eerikan lääkäriä varten. Mustelmat ja raapimisvammat hän kyllä huomasi ja uskoi isän selityksen siitä, että vammat olivat syntyneet tytön raivokohtauksen lomassa. Mistä tämä terkkari on hankkinut ammattitaitonsa? Hobby Hallista osareilla? Olen itse raivokohtauksia aikoinaan saaneen lapsen äiti, kertaakaan lapsessani ei ole ollut moisia vammoja! Lapseen ei tule sellaisia vammoja, ei yksinkertaisesti tule, ilman, että asiassa on jotakin todella pahasti vialla. Kyllä se siellä "tunnista pahoinpitely" - ohjeistossa lukee. Ja jos Eerikalla olisi ollut sellainen psykoosi, kuin isä väitti, niin minne se psykoosi katosi aina, kun lapsi itse oli vastaanotolla?
8. Terveyskeskuksen lääkäri on vielä hauskempi kuin koululääkäri. Hän väittää, että asian jo ollessa lastensuojelun hoidossa, ei ole mitään syytä ryhtyä jokaisen sinne soittelemaan erikseen. Niin, sama se, millaisia vammoja sitä havaitsee. Paljonko lääkäri ehti kertomassaan vartissa edes havaita? Vammat? Isän selityksen? Vai lukiko hän kenties vain terveydenhoitajan sepustuksen, josta hän kertoo saaneensa pääkohdat tietää? Eikö lääkärin tulisi tutkia potilas, ja tutkimustensa perusteella tehdä johtopäätös? Tämä tohtori sen sijaan jätti potilaansa diagnoosin siis terkan ja iskän kontolle ja veti vain nimensä alle paperiin, niinkö? Jos, niin syystäpä istuu oikeudessa.
9. Sairaalan erikoistuva lääkäri tyytyy toteamaan vain, että kaikki lapsen vammat olivat sopusoinnussa isän kertoman kanssa. Eli kuka vain meistä voi mennä sairaalaan, kertoa, mikä vaivaa ja mistä se johtuu ja lääkäri tyytyy tähän? Asia selvä, mutta yksi kysymys, jos sallitte? Mihin me sitten tarvitsemme lääkäreitä ylipäätään?
10. Lastenpsykiatri vetoaa siihen, ettei hän nyt voi ottaa lasta sisälle hoitoon fyysisten vammojen vuoksi, jos kerran mitään psyykkisiä oireita ei ole. Hän ei ymmärrä ollenkaan, miksi on syytteessä. Minäpä kerron. Olet lääkäri. Sinä voit huolestua fyysisistä vammoista ja konsultoida fyysisiä vammoja ymmärtävää kollegaasi toiselta osastolta. Hän voi sitten huolestua niistä, ellet sinä osaa. Mutta kun sinä et konsultoinut, vaan rajasit huolesi vain psyykkeeseen. Toisin sanoen, jos vastaanotollesi tuodaan psykoosissa oleva potilas, jolla on jalka poikki, sinä otat hänet osastolle ja hoidat häntä, mutta jalkaan sinä et puutu. Sinun alaasi ei kuulu jalka laisinkaan. Sinä kun et ole kirurgi. Potilas menkööt sitten kinttunsa kanssa viiden viikon psykiatrisen osastohoidon päätyttyä toiselle lääkärille, joka osaa hoitaa jalkoja.
11. Voitte lukea kohdan 10 uudelleen. Lastenpsykiatrian osastolääkäri on ihan yhtä yksinkertainen, kuin lastenpsykiatri. Hän osaa ainoastaan kummastella, miksi muita kollegoja ei syytetä mistään?
Kuten alussa mainittiin, systeemi on kuulemma syyllinen. Aivan oikein, niin se onkin. Systeemi, jota te syytetyt nyt syytätte, rakentuu teistä. Viranomaisista. Te sen olette rakentaneet, te sitä hallinnoitte, te sitä toteutatte käytännössä.
Se pikku seikka taisi unohtua teiltä, syytetyiltä, siinä hötäkässä, kun oli äkkiä keksittävä jokin keino säästyä sankitolta. Se sakkohan voi olla vaikka niin suuri, että tänä vuonna ei pääsekään etelänmatkalle.
ElenaMaria Uusitalo
Muita aiheeseen liittyviä Lokakuun liikkeen julkaisuja:
☞ Avoin kirje Eerikan sosiaalityöntekijälle: sinun saappaissasi
☞ Murhatun Eerikan tarina: ”Kertokaa, kenen on vastuu.”
☞ Eerikan murha vie byrokraatit käräjille - lue nimet!
☞ Vilja Eerikan oma sossu joutuu tuleen oikeudessa
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja:
Espoo: I Lastensuojelu kaappasi vauvan - syynä äidin sairauskohtaus
Joensuu: Sosiaalitoimi hyväksyy lapseen kohdistuvan väkivallan Joensuussa
☞ Lapsen etua Joensuulaiseen tapaan
Hamina: Stop! Haminan Stoppari
Oulu/Ruotsi: Suomalaislapset viikkoja kaapattuina Ruotsin sosiaalin tuella
Kankaanpää: Lastensuojelu "suojeli" perheen evakkoon Kankaanpäässä
Tunisia: Monikulttuuriperheen umpikuja
☞ Maanpakolainen
☞ Miksi huostaanottoliikeyritykset leimaavat huostaanotut lapset psyykkisesti sairaiksi?
☞ Home -ongelmat vallankäytön välineenä
☞ Tahdon lapseni takaisin!