Konflikti ja riita
Konflikti on käsite. Se voidaan erottaa riidasta. Ajatellaan niin, että konflikti syntyy erimielisyydestä kahden tai useamman tahon välillä. Riidaksi konflikti muuttuu silloin, kun se etenee juridiseen menettelyyn, eli tuomioistuimeen. Edetessään tuomioistuimeen asiasta tulee myös julkinen (myös sillä tavalla, että asia on ylipäätään esitetty kolmannelle taholle eli tuomioistuimelle), joten julkisuus on yksi riidan kriteereistä. Riita taas voi olla osa yhtä, suurempaa konfliktia. Jossakin suuressa, moraalisessa tai yhteiskunnallisessa konfliktissa voi esiintyä yksittäisessä osa-alueessa riita, vaikka se ei riitana käsittäisikään koko konfliktia. Lisäksi riidan voi neuvotella ratki, kun taas konflikti voidaan ajatella enemmän perustavanlaatuiseksi erimielisyydeksi, jossa neuvotteluilla ei ole suurempaa merkitystä. Hauskasti asian voisi esimerkata sanonnalla "naiset ovat Venuksesta ja miehet Marsista". Erot ja intressit ovat usein sukupuolilla erilaiset, jonka vuoksi syntyykin paljon konflikteja mm.mustasukkaisuudesta, anopeista, lasten kasvatuksesta, rahan käytöstä ynnä muusta. Näitä konflikteja on alettu pitää yleisinä eroina naisten ja miesten stereotyypioissa. Huoltoriidoissa nämä konfliktit ovat muuttuneet riidoiksi. Silloin niiden taustalla olevat ei-juridiset seikat on juridisoitu mm. todistusaineistoiksi, vaikka ko. seikoilla ei arki-elämässä muutoin ole juridista merkitystä, eikä ko. seikkoja säädellä muutoinkaan lain voimin. (Esimerkiksi ruokailu -ja nukkumaanmenoajat tai karkkipäivät, parisuhteen pelisäännöt, rahan käyttötavat, miesten ehtoot lähikuppilassa jne ).
Samalla tyylillä kehittyvät riitaan saakka tilanteet viranomais-asiakas-asetelmissa. Lastensuojelu on tästä hyvä esimerkki. Viranomaisen harkintavalta ylittää usein asiakkaan oman käsityksen asioista, joihin viranomaisella olisi oikeus puuttua. Myös käsitykset termeistä vanhemmuus, vastuu, etu, suojelu, tapa, jne poikkeavat toisistaan asiakkaan ja viranomaisen terminologiassa. Sisällöllisesti ko. sanat merkitsevät hyvinkin eri asioita viranomaiselle ja asiakkaalle. Esimerkiksi vanhemmuuden termi (jo koulutuksen myötä) saa viranomaispiirieissä merkityksen, jossa on sisällöllisesti siunaamaton määrä eri kriteereitä: vuorovaikutus, vastuuttaminen, rajojen asettaminen, varhainen kontakti, valmius, kehitys, ennakointi, kongnitio... Tavalliselle isälle ja äidille vanhemmuus tarkoittaa ensisijaisesti lapsen hoitamista ja lapsesta huolehtimista rakkauteen perustuen. Harva tekee arviota omasta asemastaan varhaisen kehityksen vuorovaikutusasteikolla verraten sitä huolen vyöhykkeistöön. Erilaisia tapoja ja erilaista vanhemmuutta ymmärretään perusmaukkojen keskuudessa helpommin, kun taas viranomaiskäsitys on suuremmalta osaltaan teknistä ja yleistettyä vanhemmuuden määritelmää. Mikäli asiakastilanteessa joko toinen tai kumpikaan osapuoli ei huomaa/osaa/ajattele asiaa/tilannetta myös toisen osapuolen katsantakantaa huomioiden, syntyy melko varmasti konflikti (etenkin tilanteissa, joissa asiakasperheen ja lastensuojelun tavoitteet eivät kohtaa). Ja konfliktista riitaan on vain kukonaskel.
Miksi minä höpisen terminologiasta ja halon hiuksia tässä kahden sanan välimaastossa, jotka ovat käytännön elämässä hankalasti toisistaan edes erotettavissa? No sen vuoksi, että toivon teidän kiinnostuvan mahdollisuudesta havaita konflikti ennen kuin se muuttuu riidaksi. Ja kenties välttää etenkin lapsille raskaat riitelyt. Nimittäin usein kuultu mantra "jättäkää lapset riitojen ulkopuolelle" on vajavainen kehoitus. Parempi olisi olla riitelemättä kokonaan. Mutta riitelemättömyyden saavuttamiseksi täytyy osata ymmärtää taustojakin, ei vain yksittäistä asiaa, eli riidan osuutta kokonaisuudesta (eli konfliktista). Konflikti vaikuttaa riitaan, joka siis on vain viipale itse konfliktia. Koko konfliktia on mahdoton toteennäyttää tuomioistuimessa. Sitä ei kiinnosta, että kolme vuotta sitten ukkosi petti sinua. Asialla ei juuri ole juridista merkitystä lapsen huoltoon tai huostaanottoon liittyen, vaikka sinulle sillä olisikin valtaisa merkitys.
Konfliktin evoluutio
Konfliktit kehittyvät kaikkialla. Työpaikalla voi vituttaa monikin asia. Ystävyyssuhteissa voi esiintyä moraalisia ongelmia. Konflikti voi syntyä vuorovaikutussuhteessa, se voi liittyä henkilökohtaiseen tekijään (vaikkapa jatkuva poissaolo yhdessä sovitun tehtävän hoitamiseksi). Silkka tilannetajun puute synnyttää monet konfliktit.
Mitä sitten tapahtuu, kun konflikti syntyy? Osapuolien ärsyyntymisaste nousee ja syntyy erimielisyyttä. Erimielisyys laajenee konfliktiksi ja konflikti edelleen riidaksi, koska ihmiset toivovat backuppia kolmannelta taholta. Sanotaan, että konflikti eskaloituu, tiivistyy, kärjistyy riidaksi.
Tämän myötä huomataan pian, että asia, josta on lähdetty liikkeelle, laajenee kuin pullataikina. Jos alun perin on ollut kyse lapsen koulunkäyntivaikeudesta, pian puhutaankin huonosta vanhemmuudesta tai lapsen liiallisesta vastuuttamisesta. Asiakysymykset lisääntyvät ja kritiikki alkuperäistä asiaa kohtaan muuttuu henkilökohtaiseksi kilpailuksi oikeassa olemisesta. Tämän jälkeen otteet kovenevat. On vaikeata palata itse punaiselle langalle ja korjata asia tai neuvotella alkuperäisen ongelman ratkaisemisesta. Osapuolten motivaatiot muuttuvat kilpailuksi, jossa molemmat yrittävät voittaa enemmän kuin toinen. Vaikka kilpailu maksaisi enemmän kuin saatavissa oleva voitto, kilpailua jatketaan "periaatteen vuoksi". Kumpikaan ei tahdo häviäjän manttelia, vähintään vastapuolen on hävittävä enemmän.
Kaiken tämän hulluuden lisäksi itse riitaan sidotaan kolmansia osapuolia. Loppujen lopuksi asiaan ( ei nyt enää ole alkuperäinen konfliktiin johtanut seikka vaan miljoona epäolennaista seikkaa) saattaa olla sekaantunut suuri joukko ulkopuolisia. Näin käy enemmän kuin usein etenkin perheoikeudellisissa asioissa.
Tällaisesta konfliktin evoluutiosta kuulee paljon esimerkkejä huoltoriitapuolella, mutta todellisuudessa samaa tapahtuu laajasti julkisellakin puolella. Myös viranomaislähtöisissä prosesseissa asian ytimellä on tapana laajeta suureksi määräksi seikkoja, joilla perustellaan viranomaistoimia ja päätöksiä. On myös erittäin yleistä, että perheen alkuperäinen ongelma katoaa monen vähemmän olennaisen asian alle ja jää kokonaan hoitamatta. Myöskään nopea, suullinen ja keskitetty tuomioistuinmenettely perheoikeudellisissa asioissa ei jätä tilaa vuosia kehittyneen konfliktin setvimiselle, se käsittelee siitä vain viipaleen, sen riidan. Tähän riitaan eivät kuulu monetkaan niistä asioista, joille asianosaiset toivoisivat tuomioistuimen antavan painoarvoa. Usein koetaan, että tuomioistuin antoi "väärän ratkaisun". Kokonaisen konfliktin käsittelemiselle on mahdotonta varata tarpeeksi aikaa. Suppeassa menettelyssä on vaikeata saada vääristymätöntä havaintoa ihmisten todellisuudesta, saati asioiden oikeasta laidasta. Ihminen näkee asiansa omien lasiensa kautta ja mikäli ihminen on vihainen, oman agressionsa kautta. Ihminen olettaa tietyllä tapaa tapahtuvan ja tajuamattaan toimii tavalla, joka edistää tämän oletuksensa toteutumista. Tätä tapahtuu - ikävä kyllä - myös viranomaistaholla. Toisin sanoen objektiivisuus uupuu, ei kuitenkaan aina tahallisesti.
Kokeilemisen arvoisia keinoja
Mitä sitten tulisi tehdä välttääkseen riidan? Joskus on mahdotonta tehdä yhtään mitään ja aina ei kannatakkaan. Moni konflikti sulaa pois reagoimattomuudella. Tutkimusten mukaan pienehkö prosentti riidaksi asti kehittyneistä konflikteista etenee tuomioistuinkäsittelyyn, vaikka toisin voisi luulla. Prosessaamisen kynnystä on joskus hyvä pitääkin korkealla, sillä jokainen "oma suuri vääryys" ei ole välttämättä tuomiota vaativa asia (naapurin kissan vessakäyttäytymiseen voi puuttua muullakin tavalla kuin haastamalla omistaja oikeuteen järjestyslain nojalla). Sen vuoksi kannustankin kaikkia neuvottelemaan, mikä ei tarkoita periksi antamista.
En siis sano tässä, että esim. vääryyttä kokeneiden lastensuojeluasiakkaiden tulisi suostua sosiaalitoimen vaateisiin tai lakata käyttämästä oikeuttaan muutoksenhakuihin. Tarkoitan tilanteen luomista sellaiseksi, että osapuolet, etenkin asetelmassa viranomainen-kansalainen, luodaan tasapuolisiksi.
Miten tällainen tilanne luodaan? Parhaiten sellainen luodaan tietenkin juristin avulla. Juristin mukanaolo tai oheistus ennen neuvottelua tekee tilanteesta loogisemman ja asiassa pysyminen on helpompaa. Aasinsillat eri väristen sukkien aiheuttamasta huolesta raakataan pois. On myös ajateltava, että ulkopuolisella oheistajalla ei ole asiassa omaa henkilökohtaista intressiä, joten tilanne ei riistäydy puolin ja toisin arvostelemiseksi.
Juristeja ei kuitenkaan käytännössä helposti ole saatavilla kaikkiin niihin palavereihin, joissa ihmiset käyvät ja sellainen taitaisi olla jopa mahdotonta. Sen vuoksi nk. tehokeinojen käyttäminen on suotavaa, etenkin, jos vastassa on julkista valtaa omaava taho. Eli viranomainen, joka ei voi asiakasta estää todentamasta neuvottelun kulkua. Ts. nauhoittaminen tai tukihenkilön mukaan ottaminen on aina suositeltavaa. Näin "sanottuun ja sovittuun" voidaan aina palata ilman, että asiakkaan täytyy sokeasti luottaa viranomaisen velvollisuuteen kirjata asiat oikein esim. asiakassuunnitelmaan. Nauhoittaminen lienee jo yleistynytkin, mutta korostaisin kuitenkin, että tarkoituksena on lisätä asiakkaan oikeusturvaa, siis todennäköisyyttä siihen, että viranomainen noudattaa hyvää hallintoa. On hyvä mainita, että nauhoittaa omaan käyttöönsä, ei julkaistavaksi. On myös hyvä "psyykata" lyhyellä muistilistalla:
1. Mikä on alkuperäinen ongelma tässä asiassa?
2. Mitkä asiat oikeasti ovat osa tätä ongelmaa ja mitkä eivät vaikuta asiaan olennaisesti tai lainkaan?
3. Mikä ratkaisu on ongelman ratkaisemisen kannalta paras?
4. Miten ratkaisuun päästään?
Huomioitavaa on vielä se, että riidasta voi palata myös takaisin konfliktiin. Konfliktihan saattaa olla olemassa riidasta huolimatta, koskaan minnekkään poistumatta. Esimerkiksi avioeron jälkeen perustetut uudet uusperheet kummallakin taholla. Perheillä on ja tulee olemaan erilaiset tavat, vaikka riita päättyisikin. Isän perhe matkustaisi joka kesä Italiaan lomalle, vaikka äidin perhe ei moista touhua tajuaisi pätkääkään. Aina kannattaa palata vähintään konfliktitasolle riidan jatkamisen sijaan. Konfliktin voi pitää myös mölynä omassa mahassaan ja pyrkiä sietämään se, että itse joutuu käymään kaverin kesämökillä ja lapset edellisestä liitosta pääsevät isän mukana Italiaan. Samalla tavalla konfliktin voi myös päättää.
It takes 2 to tango
Miksi riitojen välttäminen sitten on niin hankalaa, vaikka ymmärtäisikin kaiken kirjoittamastani ja/tai vieläkin enemmän? Siihen minä en osaa vastata. Jos osaisin, ryhtyisin pelastamaan maailmaa heti paikalla. Niin konfliktiin kuin riitaankin tarvitaan kuitenkin aina vähintään kaksi osapuolta. Jos edes toinen osapuoli osaisi erotella asiat olennaisista epäolennaisiin, ymmärtäisi esittämieni käsitteiden eron, moni riita saatettaisiin välttää. Nämä käsitteethän ovat, itse asiassa, osa sosiaalialan koulutusta. Se onkin toinen syy miksi kirjoitan niistä. Olemme saaneet todeta useasti, kuinka vähän opittua sovelletaan viranomaisessa käytäntöön (pitäydyn edelleen nimenomaan lastensuojelussa ja siihen liittyvissä osa-alueissa). Joten ajattelin, että ehkäpä tiedon jakaminen asiakaskuntaan poikii parempia lopputuloksia lastemme kannalta.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Lastensuojelu uskoo yhä psykoanalyysiin osa 2
☞ Kun pakkasen pitää purra huostattua
☞ Erityinen vallanalaisuus
☞ Kun päivystävä sosiaaliviranomainen Arkijuustosta huolestui
☞ Lastensuojelu uskoo yhä psykoanalyysiin osa 1
☞ Julkkispari "sai" toisen lapsen
☞ Auta Alvareita!
☞ Kusenkeltainen ja laitosvaltainen Suomi
☞ Lastensuojelun arvovalta- ja huoltoriidat maksavat miljoonia
☞ Lapsen oikeuksien komitealle voi pian valittaa lapsen oikeuksien loukkauksista
☞ Miten päädytään mielisairaalapotilaaksi
☞ Normaaliuden pandemia
☞ Banaali paha piiloutuu byrokratiaan
Konflikti on käsite. Se voidaan erottaa riidasta. Ajatellaan niin, että konflikti syntyy erimielisyydestä kahden tai useamman tahon välillä. Riidaksi konflikti muuttuu silloin, kun se etenee juridiseen menettelyyn, eli tuomioistuimeen. Edetessään tuomioistuimeen asiasta tulee myös julkinen (myös sillä tavalla, että asia on ylipäätään esitetty kolmannelle taholle eli tuomioistuimelle), joten julkisuus on yksi riidan kriteereistä. Riita taas voi olla osa yhtä, suurempaa konfliktia. Jossakin suuressa, moraalisessa tai yhteiskunnallisessa konfliktissa voi esiintyä yksittäisessä osa-alueessa riita, vaikka se ei riitana käsittäisikään koko konfliktia. Lisäksi riidan voi neuvotella ratki, kun taas konflikti voidaan ajatella enemmän perustavanlaatuiseksi erimielisyydeksi, jossa neuvotteluilla ei ole suurempaa merkitystä. Hauskasti asian voisi esimerkata sanonnalla "naiset ovat Venuksesta ja miehet Marsista". Erot ja intressit ovat usein sukupuolilla erilaiset, jonka vuoksi syntyykin paljon konflikteja mm.mustasukkaisuudesta, anopeista, lasten kasvatuksesta, rahan käytöstä ynnä muusta. Näitä konflikteja on alettu pitää yleisinä eroina naisten ja miesten stereotyypioissa. Huoltoriidoissa nämä konfliktit ovat muuttuneet riidoiksi. Silloin niiden taustalla olevat ei-juridiset seikat on juridisoitu mm. todistusaineistoiksi, vaikka ko. seikoilla ei arki-elämässä muutoin ole juridista merkitystä, eikä ko. seikkoja säädellä muutoinkaan lain voimin. (Esimerkiksi ruokailu -ja nukkumaanmenoajat tai karkkipäivät, parisuhteen pelisäännöt, rahan käyttötavat, miesten ehtoot lähikuppilassa jne ).
Samalla tyylillä kehittyvät riitaan saakka tilanteet viranomais-asiakas-asetelmissa. Lastensuojelu on tästä hyvä esimerkki. Viranomaisen harkintavalta ylittää usein asiakkaan oman käsityksen asioista, joihin viranomaisella olisi oikeus puuttua. Myös käsitykset termeistä vanhemmuus, vastuu, etu, suojelu, tapa, jne poikkeavat toisistaan asiakkaan ja viranomaisen terminologiassa. Sisällöllisesti ko. sanat merkitsevät hyvinkin eri asioita viranomaiselle ja asiakkaalle. Esimerkiksi vanhemmuuden termi (jo koulutuksen myötä) saa viranomaispiirieissä merkityksen, jossa on sisällöllisesti siunaamaton määrä eri kriteereitä: vuorovaikutus, vastuuttaminen, rajojen asettaminen, varhainen kontakti, valmius, kehitys, ennakointi, kongnitio... Tavalliselle isälle ja äidille vanhemmuus tarkoittaa ensisijaisesti lapsen hoitamista ja lapsesta huolehtimista rakkauteen perustuen. Harva tekee arviota omasta asemastaan varhaisen kehityksen vuorovaikutusasteikolla verraten sitä huolen vyöhykkeistöön. Erilaisia tapoja ja erilaista vanhemmuutta ymmärretään perusmaukkojen keskuudessa helpommin, kun taas viranomaiskäsitys on suuremmalta osaltaan teknistä ja yleistettyä vanhemmuuden määritelmää. Mikäli asiakastilanteessa joko toinen tai kumpikaan osapuoli ei huomaa/osaa/ajattele asiaa/tilannetta myös toisen osapuolen katsantakantaa huomioiden, syntyy melko varmasti konflikti (etenkin tilanteissa, joissa asiakasperheen ja lastensuojelun tavoitteet eivät kohtaa). Ja konfliktista riitaan on vain kukonaskel.
Miksi minä höpisen terminologiasta ja halon hiuksia tässä kahden sanan välimaastossa, jotka ovat käytännön elämässä hankalasti toisistaan edes erotettavissa? No sen vuoksi, että toivon teidän kiinnostuvan mahdollisuudesta havaita konflikti ennen kuin se muuttuu riidaksi. Ja kenties välttää etenkin lapsille raskaat riitelyt. Nimittäin usein kuultu mantra "jättäkää lapset riitojen ulkopuolelle" on vajavainen kehoitus. Parempi olisi olla riitelemättä kokonaan. Mutta riitelemättömyyden saavuttamiseksi täytyy osata ymmärtää taustojakin, ei vain yksittäistä asiaa, eli riidan osuutta kokonaisuudesta (eli konfliktista). Konflikti vaikuttaa riitaan, joka siis on vain viipale itse konfliktia. Koko konfliktia on mahdoton toteennäyttää tuomioistuimessa. Sitä ei kiinnosta, että kolme vuotta sitten ukkosi petti sinua. Asialla ei juuri ole juridista merkitystä lapsen huoltoon tai huostaanottoon liittyen, vaikka sinulle sillä olisikin valtaisa merkitys.
Konfliktin evoluutio
Konfliktit kehittyvät kaikkialla. Työpaikalla voi vituttaa monikin asia. Ystävyyssuhteissa voi esiintyä moraalisia ongelmia. Konflikti voi syntyä vuorovaikutussuhteessa, se voi liittyä henkilökohtaiseen tekijään (vaikkapa jatkuva poissaolo yhdessä sovitun tehtävän hoitamiseksi). Silkka tilannetajun puute synnyttää monet konfliktit.
Mitä sitten tapahtuu, kun konflikti syntyy? Osapuolien ärsyyntymisaste nousee ja syntyy erimielisyyttä. Erimielisyys laajenee konfliktiksi ja konflikti edelleen riidaksi, koska ihmiset toivovat backuppia kolmannelta taholta. Sanotaan, että konflikti eskaloituu, tiivistyy, kärjistyy riidaksi.
Tämän myötä huomataan pian, että asia, josta on lähdetty liikkeelle, laajenee kuin pullataikina. Jos alun perin on ollut kyse lapsen koulunkäyntivaikeudesta, pian puhutaankin huonosta vanhemmuudesta tai lapsen liiallisesta vastuuttamisesta. Asiakysymykset lisääntyvät ja kritiikki alkuperäistä asiaa kohtaan muuttuu henkilökohtaiseksi kilpailuksi oikeassa olemisesta. Tämän jälkeen otteet kovenevat. On vaikeata palata itse punaiselle langalle ja korjata asia tai neuvotella alkuperäisen ongelman ratkaisemisesta. Osapuolten motivaatiot muuttuvat kilpailuksi, jossa molemmat yrittävät voittaa enemmän kuin toinen. Vaikka kilpailu maksaisi enemmän kuin saatavissa oleva voitto, kilpailua jatketaan "periaatteen vuoksi". Kumpikaan ei tahdo häviäjän manttelia, vähintään vastapuolen on hävittävä enemmän.
Kaiken tämän hulluuden lisäksi itse riitaan sidotaan kolmansia osapuolia. Loppujen lopuksi asiaan ( ei nyt enää ole alkuperäinen konfliktiin johtanut seikka vaan miljoona epäolennaista seikkaa) saattaa olla sekaantunut suuri joukko ulkopuolisia. Näin käy enemmän kuin usein etenkin perheoikeudellisissa asioissa.
Tällaisesta konfliktin evoluutiosta kuulee paljon esimerkkejä huoltoriitapuolella, mutta todellisuudessa samaa tapahtuu laajasti julkisellakin puolella. Myös viranomaislähtöisissä prosesseissa asian ytimellä on tapana laajeta suureksi määräksi seikkoja, joilla perustellaan viranomaistoimia ja päätöksiä. On myös erittäin yleistä, että perheen alkuperäinen ongelma katoaa monen vähemmän olennaisen asian alle ja jää kokonaan hoitamatta. Myöskään nopea, suullinen ja keskitetty tuomioistuinmenettely perheoikeudellisissa asioissa ei jätä tilaa vuosia kehittyneen konfliktin setvimiselle, se käsittelee siitä vain viipaleen, sen riidan. Tähän riitaan eivät kuulu monetkaan niistä asioista, joille asianosaiset toivoisivat tuomioistuimen antavan painoarvoa. Usein koetaan, että tuomioistuin antoi "väärän ratkaisun". Kokonaisen konfliktin käsittelemiselle on mahdotonta varata tarpeeksi aikaa. Suppeassa menettelyssä on vaikeata saada vääristymätöntä havaintoa ihmisten todellisuudesta, saati asioiden oikeasta laidasta. Ihminen näkee asiansa omien lasiensa kautta ja mikäli ihminen on vihainen, oman agressionsa kautta. Ihminen olettaa tietyllä tapaa tapahtuvan ja tajuamattaan toimii tavalla, joka edistää tämän oletuksensa toteutumista. Tätä tapahtuu - ikävä kyllä - myös viranomaistaholla. Toisin sanoen objektiivisuus uupuu, ei kuitenkaan aina tahallisesti.
Kokeilemisen arvoisia keinoja
Mitä sitten tulisi tehdä välttääkseen riidan? Joskus on mahdotonta tehdä yhtään mitään ja aina ei kannatakkaan. Moni konflikti sulaa pois reagoimattomuudella. Tutkimusten mukaan pienehkö prosentti riidaksi asti kehittyneistä konflikteista etenee tuomioistuinkäsittelyyn, vaikka toisin voisi luulla. Prosessaamisen kynnystä on joskus hyvä pitääkin korkealla, sillä jokainen "oma suuri vääryys" ei ole välttämättä tuomiota vaativa asia (naapurin kissan vessakäyttäytymiseen voi puuttua muullakin tavalla kuin haastamalla omistaja oikeuteen järjestyslain nojalla). Sen vuoksi kannustankin kaikkia neuvottelemaan, mikä ei tarkoita periksi antamista.
En siis sano tässä, että esim. vääryyttä kokeneiden lastensuojeluasiakkaiden tulisi suostua sosiaalitoimen vaateisiin tai lakata käyttämästä oikeuttaan muutoksenhakuihin. Tarkoitan tilanteen luomista sellaiseksi, että osapuolet, etenkin asetelmassa viranomainen-kansalainen, luodaan tasapuolisiksi.
Miten tällainen tilanne luodaan? Parhaiten sellainen luodaan tietenkin juristin avulla. Juristin mukanaolo tai oheistus ennen neuvottelua tekee tilanteesta loogisemman ja asiassa pysyminen on helpompaa. Aasinsillat eri väristen sukkien aiheuttamasta huolesta raakataan pois. On myös ajateltava, että ulkopuolisella oheistajalla ei ole asiassa omaa henkilökohtaista intressiä, joten tilanne ei riistäydy puolin ja toisin arvostelemiseksi.
Juristeja ei kuitenkaan käytännössä helposti ole saatavilla kaikkiin niihin palavereihin, joissa ihmiset käyvät ja sellainen taitaisi olla jopa mahdotonta. Sen vuoksi nk. tehokeinojen käyttäminen on suotavaa, etenkin, jos vastassa on julkista valtaa omaava taho. Eli viranomainen, joka ei voi asiakasta estää todentamasta neuvottelun kulkua. Ts. nauhoittaminen tai tukihenkilön mukaan ottaminen on aina suositeltavaa. Näin "sanottuun ja sovittuun" voidaan aina palata ilman, että asiakkaan täytyy sokeasti luottaa viranomaisen velvollisuuteen kirjata asiat oikein esim. asiakassuunnitelmaan. Nauhoittaminen lienee jo yleistynytkin, mutta korostaisin kuitenkin, että tarkoituksena on lisätä asiakkaan oikeusturvaa, siis todennäköisyyttä siihen, että viranomainen noudattaa hyvää hallintoa. On hyvä mainita, että nauhoittaa omaan käyttöönsä, ei julkaistavaksi. On myös hyvä "psyykata" lyhyellä muistilistalla:
1. Mikä on alkuperäinen ongelma tässä asiassa?
2. Mitkä asiat oikeasti ovat osa tätä ongelmaa ja mitkä eivät vaikuta asiaan olennaisesti tai lainkaan?
3. Mikä ratkaisu on ongelman ratkaisemisen kannalta paras?
4. Miten ratkaisuun päästään?
Huomioitavaa on vielä se, että riidasta voi palata myös takaisin konfliktiin. Konfliktihan saattaa olla olemassa riidasta huolimatta, koskaan minnekkään poistumatta. Esimerkiksi avioeron jälkeen perustetut uudet uusperheet kummallakin taholla. Perheillä on ja tulee olemaan erilaiset tavat, vaikka riita päättyisikin. Isän perhe matkustaisi joka kesä Italiaan lomalle, vaikka äidin perhe ei moista touhua tajuaisi pätkääkään. Aina kannattaa palata vähintään konfliktitasolle riidan jatkamisen sijaan. Konfliktin voi pitää myös mölynä omassa mahassaan ja pyrkiä sietämään se, että itse joutuu käymään kaverin kesämökillä ja lapset edellisestä liitosta pääsevät isän mukana Italiaan. Samalla tavalla konfliktin voi myös päättää.
It takes 2 to tango
Miksi riitojen välttäminen sitten on niin hankalaa, vaikka ymmärtäisikin kaiken kirjoittamastani ja/tai vieläkin enemmän? Siihen minä en osaa vastata. Jos osaisin, ryhtyisin pelastamaan maailmaa heti paikalla. Niin konfliktiin kuin riitaankin tarvitaan kuitenkin aina vähintään kaksi osapuolta. Jos edes toinen osapuoli osaisi erotella asiat olennaisista epäolennaisiin, ymmärtäisi esittämieni käsitteiden eron, moni riita saatettaisiin välttää. Nämä käsitteethän ovat, itse asiassa, osa sosiaalialan koulutusta. Se onkin toinen syy miksi kirjoitan niistä. Olemme saaneet todeta useasti, kuinka vähän opittua sovelletaan viranomaisessa käytäntöön (pitäydyn edelleen nimenomaan lastensuojelussa ja siihen liittyvissä osa-alueissa). Joten ajattelin, että ehkäpä tiedon jakaminen asiakaskuntaan poikii parempia lopputuloksia lastemme kannalta.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Lastensuojelu uskoo yhä psykoanalyysiin osa 2
☞ Kun pakkasen pitää purra huostattua
☞ Erityinen vallanalaisuus
☞ Kun päivystävä sosiaaliviranomainen Arkijuustosta huolestui
☞ Lastensuojelu uskoo yhä psykoanalyysiin osa 1
☞ Julkkispari "sai" toisen lapsen
☞ Auta Alvareita!
☞ Kusenkeltainen ja laitosvaltainen Suomi
☞ Lastensuojelun arvovalta- ja huoltoriidat maksavat miljoonia
☞ Lapsen oikeuksien komitealle voi pian valittaa lapsen oikeuksien loukkauksista
☞ Miten päädytään mielisairaalapotilaaksi
☞ Normaaliuden pandemia
☞ Banaali paha piiloutuu byrokratiaan
RSS Feed
