Älkää erehtykö luulemaan, että olen yksipuolinen.

Kirjoitin viimeksi epätäydellisistä äideistä. Koska perus- ja ihmisoikeudet ovat elämäni punainen lanka ja tasa-arvo tuijottaa minua aamuisin peilistä, kun ajan partaani, niin kirjoitan blogin myös epätäydellisistä isistä.

Mikäli he ovat eronneet, heitä yleisesti kutsutaan hulttioiksi ja narsisteiksi.


Epätäydellinen isä on pihalla kuin lumiukko, vaikka lukisikin neuvoloiden ohjekirjaset kannesta kanteen etu-, taka- ja sivuperin. Tämä tunnettu ilmiö on laajemmin ymmärrettävissä, jos miettii, koska muka on nähnyt miehen lukevan ohjekirjoja?

Epätäydellinen isä ei ymmärrä mitään siitä, että lapsen yhteiskuntakelpoisuutta mitataan myös vaatetuksella. Hän saattaa pukea lapsensa siniharmaaseen haalariin, mutta valita mintunvihreän tutin lapsen suuhun. Luojan onneksi tällaiset isät usein ovat naimisissa täydellisten äitien kanssa, jotka lähettävät heidät kerrostalon parkkipaikalta takaisin asunnolle vaihtamaan sen tutin oikean väriseen.

Epätäydellinen isä pukeutuu myös itse epä-isämäisesti herättäen ympäristössään suoranaista kauhua siitä, onko isä itse edes lapsiperheeseen sopiva.

Esimerkiksi bootsit ja nahkatakki tulisi ymmärtää heittää syvälle vaatekaapin nurkkaan heti vauvan synnyttyä, mieluiten jo raskausaikana. Helvetin enkeliä muistuttavat herra Huut, pilviveikkomaiset rastapäät ja ne maastoasuihin sonnustautuvat natsismin kannattajat tulisi kokonaan seuloa pois. Yliampuva erilaisuus heikentää lapsen sosiaalista statusta ja hämmentää lapsen mieltä. 


Epätäydellinen isä raataa työpaikallaan ylityötunteja (jotkut jopa kolmessa vuorossa!) ja unohtaa perheen kanssa vietetyn ajan tärkeyden lähes kokonaan. Hänen mielestään perheen toimeentulo on ensiarvoisen tärkeätä. Epätäydellinen isä ei ymmärrä, että vaimo ja lapset tarvitsevat sekä rahaa että aikaa.

Tämän vuoksi epätäydellinen isä aiheuttaa perheessä usein kireyttä puolisoiden välille, koska ei suostu ymmärtämään, että kotityöt kuuluvat molemmille, eikä sillä ole merkitystä, käykö työssä vai ei.

Epätäydellinen isä myös haluaa harrastaa, mikä sekin on pois lasten ajasta. Tällaiset isät luulevat jaksavansa paremmin, jos he pääsevät silloin tällöin jääkiekkoa katsomaan tai istumaan iltaa "poikien kesken". 

Epätäydellinen isä vie lapset joskus mukanaan harrastamaan. Tällaiset hulttiot vaarantavat lastensa turvallisuutta edes ymmärtämättä sitä. Jotkut kyyditsevät pikkupoikiaan isoilla moottoripyörillä tai lähtevät mikroautoilemaan. Toiset ohjaavat lapsiaan väkivaltaisten lajien, kuten nyrkkeilyn, pariin. Äidin ehdotukset pitsinnypläyskursseista kaikuvat kuuroille korville.


Epätäydellinen isä juo olutta. Lastensa nähden. Ymmärtämättä, että antaa samalla esimerkin, jossa alkoholi on ihan jees juttu. Epätäydelliset isät perustelevat juomistaan saunaoluella, "pari saunakaljaa ei ole pahasta". Loputulos nähdäänkin sitten, kun lapset saavuttavat teini-iän ja poliisi kyyditsee oksentelevan teinin kaupungin keskuspuistosta takaisin kotiin sakkolapun kera.

Epätäydellisen isän ruokatottumukset eivät ole juomatapoja kummempia. Perusmuonaa saa heidän mielestään varsin hyvin grillimakkarasta, rasvaisesta pihvistä, Saarioisten maksalaatikosta ja purkkihernekeitosta. Tätä moskaa he syöttävät myös lapsilleen silloin, kun äiti ei näe. Ruokaympyrän suositus neljänsadan gramman kasvispolitiikasta on heille hepreaa.

Epätäydellinen isä ei osaa riidellä. Hän ei ymmärrä naisia, eikä sitä, että perheen äiti on aina oikeassa. Lapset seuraavat sivusta vanhempiensa väittelyä ja vaurioituvat henkisesti ikiajoiksi.


Epätäydelliset isät käyttävät vapaa-aikaansa myös leikkikenttien reunoilla "vahtien" lapsiaan. Heidän mielestään on riittävää, jos seuraa lapsia katseella. Lapsi on alati vaarassa pudota jostakin telineestä, keinua liian kovaa tai laskea toisen päälle liukumäessä. Epätäydellinen isä ei tällaista rekisteröi vaan saattaa jopa itse antaa lapselleen "jättivauhdit" rengaskeinussa lapsen niin pyytäessä.

Epätäydellinen isä siis alistuu lapsensa tahtoon tajuamatta, että hän itse on se aikuinen, jonka tulisi asettaa lapselleen rajat. Jättivauhdit keinussa on ehkä hauska asia, mutta lapsen kehityksen kannalta katsottuna tilanne antaa lapselle valta-aseman, jossa lapsi itse määrittelee oman turvallisuutensa rajat ja siten siis asettautuu aikuisen rooliin.

Ongelma ei jää tähän. Lapsi myös hämmentyy. Hän saa kahdenlaista viestiä vanhemmiltaan, sillä äiti ei anna jättivauhteja vaan sanoo niiden olevan vaarallisia. Epätäydellinen isä antaa täysin päinvastaisen mielikuvan. Vakavimmillaan tällainen kaksoissidosviestintä saattaa johtaa lapsen mielen pirstaloitumiseen ja aiheuttaa kaksisuuntaisen mielialahäiriön.

Epätäydelliset isät järjestävät näitä vastakohtaisuuksia enemmänkin. Kysymättä ja neuvottelematta perheen äidin kanssa he saattavat ostaa hätäpäissään lapselle jäätelön, vaikka ei ole karkkipäivä. He saattavat antaa lapsen valvoa yli nukkumaanmenoajan vain, koska lasta ei väsytä. 

Jotkut isät ovat äärimmäisen holtittomia. Heidän mielestään kokemuksen kautta oppiminen on hyvästä. He vievät lapsensa ampumaradoille kokeilemaan ampumista tai opettavat heitä vaihtamaan auton renkaita tai veistämään pajupillejä. Jotkut jopa opettavat lapsilleen tasapainon merkityksen ottamalla lapsen polkupyörästä apupyörät pois!


Epätäydellisellä isällä ei ole ymmärrystä lapsen henkisen kehityksen tärkeydestä. Seksi ei kuulu lapsille vaan heitä tulee suojata aikuisten väliseltä intiimiltä kanssakäymiseltä. Epätäydellinen isä ei tätä ajattele, vaan suukottelee ja halailee äitiä lasten nähden, radikaaleimmat saattavat jopa taputella puolisonsa istumalihaksia ohimennen. 

Epätäydellinen isä kertoo myös avoimesti poikalapselleen, usein saunassa, miksi hänellä on isompi kikkeli ja miksi siihen on kasvanut karvoja. Hän aiheuttaa lapselleen pahimmassa tapauksessa trauman, vähintään pelkotiloja selittäessään, että "jonakin päivänä sinäkin näytät tältä". Lapsen mieleen jää kummittelemaan mielikuva isosta, karvaisesta köriläästä saunan lauteilla, eikä lapsi enää koskaan ole entisensä.

Epätäydellinen isä ei edes yritä hallita äänenkäyttöään. Hän saattaa karjahtaa tunteja kinastelleille lapsilleen, että "NYT HILJAA!" ymmärtämättä, että lasten komentaminen on pahasta. Hänhän ei ole lukenut lasten kasvatusoppaita, joten hän ei tiedä, että asiat tulee selvittää rauhallisesti keskustelemalla. 


Epätäydellinen viikonloppuisä, siis sellainen, josta äiti on ymmärtänyt lasten edun vuoksi luopua, on oma lajinsa. Hän järjestää tapaamisviikonlopuilleen usein erityistä toimintaa. Omien sanojensa mukaan "kaikkea kivaa" lasten kanssa. Hänelle ei pälkähdä päähän, että lapsesta tuo "kaikki kiva" on kyllä hauskaa, mutta palatessaan normaaliin arkeen äitinsä luo, on kaikki sekaisin.

Tällaiset lapset vaurioituvat, he alkavat kuvitella, että kaiken tulisi olla sitä "kaikkea kivaa". He alkavat natista ja kitistä äidilleen, että ikävöivät isäänsä. Kysellä, koska seuraava tapaaminen on ja niin edelleen. Äideille tämä teettää tuhansia tunteja turhaa työtä, jotta lapsi saataisiin oikeille raiteille ja ymmärtämään, että isästä on luovuttu ihan pätevästä syystä, eikä isässä ole mitään ihailtavaa.

Moni epätäydellisen etä-iskän omaava lapsi joutuukin käsittelemään vaurioitumistaan psykologin avulla esimerkiksi perheneuvolassa. Epätäydellisten isien vuoksi yhteiskunnan resursseja eli rahaa joudutaan käyttämään, jotta lapsen henkisen kehityksen vinouma ja ymmärrys siitä, mitä on normaali arki, saataisiin korjatuksi.

Epätäydelliset isät ovat kehittäneet termin "isien oikeudet". He ovat järjestäytyneet ja heillä on yksi yhteinen missio. Ymmärtämättä todellisuutta he vaativat tasa-arvoisia tapaamisoikeuksia lapsiinsa nähden ja kytkevät asian merkillisellä tavallaan lapsen etuun. Tämä epätäydellisten isien ääriryhmä on kaikkein vaarallisin.


Epätäydellisten isien tunnusmerkkejä on usein hankala huomata ajoissa. Huomiota kannattaa kiinnittää kuitenkin seuraaviin seikkoihin, jotka saattavat olla viite mahdollisesti epätäydellisestä isästä:

- Hyvä fyysinen kunto, merkki kenties vaarallisesta kontaktilajista, tai testosteronipillerihuuruisesta kuntosaliharrastuksesta, jota mahdollinen poikalapsenne tulee ihannoimaan.

- Ruokailutottumukset, jos lautasella ei näy salaattia, ei sitä näy lastenkaan lautasella tulevaisuudessa.

- Tyyli, pitkätukkarensselit, nationalistiset hihamerkit, pujoparrat, näkyvät tatuoinnit. Tämä kaikki kielii mahdollisesta holtittomuudesta. Tulevien lasten sosiaalinen status heikentyy, heille tulee todennäköisesti kouluvaikeuksia, sillä edellä mainitun kaltaiset isät ovat usein myös jonkinlaisen vapausperiaatteen edustajia ja pyrkivät opettamaan saman propagandan myös lapsilleen.

- Poliittinen kanta, viherpiipertäjät ja kommunistit ovat ehdottomasti pahasta. Hyvä äiti ei tahdo lastensa kasvattavan ituja ikkunalaudalla tai puhuvan jo päiväkoti-iässä sosiaalisesta tasa-arvosta.

- Kaveripiiri, jos miehellä on paljon kavereita, se tietää paljon poikien iltoja, suosittelen välitöntä hylkäämistä.


Mikäli vahinko on ehtinyt tapahtua ja joku huomaa lastensa isän olevan epätäydellinen tämän blogin ansiosta, niin ei pidä silti hätääntyä.

Aina voi kääntyä sosiaaliviranomaisten tai oikeuslaitoksen puoleen ja pyytää tilanteeseen pikaista apua.

Mahdollisesti aiheeseen liittyen: Epätäydellinen äiti

Oppaissa ja opuksissa, joita me äidit saamme jo raskausaikana, neuvotaan oikeita keinoja ja tapoja, joita olisi hyvä noudatella. Niitä sanotaan suosituksiksi. 

Tuolla facebookin ryhmissä joku esitti kysymyksen, millainen tulisi äidin olla, jotta hän olisi täydellinen.

Ensin vastasin siihen, että ei minkäänlainen...

Mutta asia jäi pyörimään mieleeni.


Joku oli linkittänyt facebookiin myös hauskan mainoksen, jossa myytiin lasten kasvatussäkkejä. Puutarhahommia siis, mutta kyltin otsikko herätti humoristista keskustelua siitä, saadaanko näiden säkkien avulla lapset yhteiskuntakelpoisemmiksi, kuin itse huseeraten.

Ikuisuusarvoitus täydellisestä äidistä jää avoimeksi, mutta epätäydellisen äidin piirteet minä tiedän. Toivon, että mahdollisimman moni lukee tämän blogin ja säästyy jälkiviisaudelta myöhemmin. Tosin sanoen muuttaa tapansa nopeasti, mikäli tunnistaa seuraavasta hiukkaakaan itseään.

Kysymys on siis siitä, miten ei missään nimessä pidä toimia.


Kun epätäydellinen äiti saa vauvan, hän menee vauvan kanssa neuvolaan ja saa sieltä nipun kirjasia, joissa on erinomaisen tärkeätä tietoa siitä, miten on parasta toimia. Mutta epätäydellinen äiti jättää ne kaikki lukematta ja luottaa vaistoonsa. 

Mikäli hän kuitekin vilkaisee opuksiin ja kokeilee ohjeiden noudattamista, heittää hän kokeilun jälkeen ohjeilla vesilintua, jos hän toteaa, että ei sovi minun lapselleni tämä touhu. 

Kysymys saattaa olla vaikkapa lapsen nukuttamisesta omaan sänkyynsä. Epätäydellinen äiti pitää sinnikkäästi kiinni käsityksestään, että lapsi saa nukkua hänen vieressään, ellei nukkuminen onnistu omassa sängyssä. Epätäydellinen äiti ei ymmärrä, että napanuora katkeaa jo synnytyslaitoksella. Hän saattaa nukkua lapsen vieressä jopa viisi vuotta ja todeta yks kantaan, että "ei se enää teininä siinä nuku, mitä sinä siinä vouhotat?!" 


Päivärytmi on kaiken a ja o, mutta epätäydellinen äiti ei sitä ymmärrä saati noudata. Hän saattaa lipsua ruokailuajoista tunnin sinne tai tänne ja selittää asiaa sillä, että lapsilla ei ole vielä nälkä. Hän siis menee ja kysyy pieniltä lapsilta näläntunteen tasoa ymmärtämättä, että sellainen murentaa hänen auktoriteettiaan vanhempana.

Eihän lapsi ole millään tavalla kykenevä ottamaan vastuuta omasta päivärytmistään! Epätäydelliselle äidille on kuitenkin turhaa mennä kertomaan aikataulutetun ruokailun tärkeydestä. Hän väittää vastaan ja sanoo jotakin tämän tyylistä:

"Jos niillä ei kerran ole nälkä kello kaksi vaan kello kolme tai neljä, niin miksi istuttaa muksut pöytään pakkosyömään kello kaksi? Kun se ruoka jää sitten lautaselle. Eikö se ole tärkeintä, että lapsilla on riittävästi ruokaa?"


Epätäydellinen äiti kutsuu itseään joustavaksi, jos hän siirtelee karkkipäivää perjantailta keskiviikolle verukkeella, että keskiviikkona reissataan huvipuistoon. Epätäydellinen äiti ei ymmärrä, että jos jotakin on sovittu, sen tulee pitää ja pysyä. Muuten lapset hämmentyvät.

Epätäydellinen äiti ei ole lainkaan tietoinen siitä, mitä lapsille voi puhua. Hän saattaa avoimesti kertoa lapsen kysyessä "mistä vauvat tulevat" sen, mistä vauvat tulevat: että isi antaa siemenen ja äiti kasvattaa lapsen masussaan. Tällainen saattaa järkyttää etenkin pieniä lapsia. 

Epätäydelliselle äidille on yhdentekevää, mistä lapsen vaatteet on ostettu. Hänelle merkitystä on vain sillä, että vaatteita on, että ne ovat hyväkuntoisia ja puhtaita. Toki tärkeää sekin, mutta unohtaessaan yhteiskunnan vaatimustason, kuten esimerkiksi sen, että tytöt on hyvä pukea tyttömäisiin ja pojat poikamaisiin väreihin, hän asettaa lapsensa alttiiksi erilaisuudesta juontavalle kiusaamiselle.


Epätäydellinen äiti ei puutu lastensa keskinäiseen nahisteluun välittömästi tai aina lainkaan vaan antaa lasten selviytyä omine nokkineen. Tällainen puuttumattomuus vaatii lapsilta liiallista vastuunottoa omasta käytöksestään. Sama asia huomataan leikkikenttien reunoilla, missä nähdään joskus äitejä istumassa puiston penkillä lukemassa kirjaa. Lapset juoksentelevat ja kiipeilevät päikseen kentän leikkivälineissä. Epätäydelliselle äidille se kaikki on vain motoriikan kehittymistä ja oppimista sosiaalisiin tilanteisiin oman kokemuksen kautta. 

Oletteko kuulleet jossakin äidin tokaisevan lapsilleen, että "olkaa hiljaa siinä senkin riiviöt!"
Kyseessä on todennäköisesti epätäydellinen äiti. "Riiviö" saattaa syöpyä lapsen mieleen ikiajoiksi ja aiheuttaa huonommuuden tunnetta ja epäilyksen siitä, rakastetaanko lasta vai koetaanko hänet vain riesaksi? Saattaa syntyä varhaisen kiintymyssuhteen häiriötila.

Epätäydelliset äidit eivät osaa piilotella epätäydellisyyttään. Jotkut heistä jopa ajattelevat, että epätäydellisyys kuuluu asiaan!


Järkyttävimpiä piirteitä epätäydellisissä äideissä ovat heidän kuvitelmansa siitä, että he antavat lapsilleen elämyksiä lähtemällä vaikkapa päivän mittaiseen reissuun suunnittelematta retkeä ennalta hyvin ja huolellisesti.

Epätäydelliset äidit kuvittelevat, että jos matkaan ottaa vaihtovaatteet, eväät, juomaa ja rahaa, kaikki on ihan ok. Heille ei tule pieneen mieleenkään varautua kunnolla. He eivät pakkaa autonsa perätilaan hammasharjaa varahammasharjoineen, sateenvarjoja, lasten lempipehmoleluja turvaa tuomaan, pelejä, kirjoja, piirrustuslehtiöitä ja kyniä, kosteuspyyhkeitä ja siivousvälineitä sotkun varalta, varamakuupusseja hätätilan varalta, aurinkorasvaa, kumisaappaita ellei sada, taskulamppua, matkalääkekaappia, sammutuspeitettä tai valokuvaa perheen koirasta. 

Epätäydelliset äidit eivät noudata reissuillaan lasten kanssa juuri minkäänlaisia hyviksi katsottuja periaatteita. He poikkeavat spontaanisti Hesburgerilla tai pizzeriassa ja syöttävät lapsille roskaruokaa ja ostavat päälle vielä jäätelötuutit. 

He saattavat lähteä kyläilemään ystävilleen ja viettää päivää kotkotellen niitä näitä kahvikupposen äärellä samalla, kun lapset temmeltävät ystäväperheen lapsien kanssa ilman tarkkaa valvontaa. Lapset saattavat kiipeillä puissa, juoksuttaa perheen dobermannia nurmikolla, leikkiä vesisotaa, joku saattaa kompastua ja saada naarmuja polviinsa. 

Kesäkuumalla epätäydelliset äidit saattavat lähteä ajamaan kotiinpäin yötä vasten vedoten kuumaan autoon, unohtaen, että lasten päivärytmi menee täysin sekaisin.

Uimarannoilla epätäydellisen äidin tunnusmerkit ovat seuraavat: hän antaa lastensa hyppiä laiturilta veteen, hän saattaa jopa hypyyttää lapsia itse. Hän huhtoo ja kiljuu leikkiessään lastensa kanssa vesisotaa ajattelematta, että hän on rytmiryhmän aikuinen. Hän alentuu lastensa tasolle vain pitääkseen hauskaa ja saattaa jopa laskea vesiliukumäestä alas yllytettäessä. Epätäydellinen äiti ei muista, että hän on lastensa huoltaja eikä mikään kaveri.


Epätäydelliset äidit päästävät kotiinsa yllätysvieraita ja saattavat jopa antaa yösijan jollekkin tuttavalle lyhyellä varoitusajalla. Lapsille ei muodostu täten normaalia kuvaa siitä, kuka aikuinen on ja kuka ei ole sellainen, jonka kanssa voi olla tekemisissä. Lapsista kasvaa aivan liian avoimia ja puheliaita eivätkä he opi varomaan, ymmärtämään, että on olemassa vaarallisiakin aikuisia kuten esim. pedofiileja.

Epätäydellisten äitien lapset käyvät myös koulua. Epätäydellinen äiti hankaloittaa koulunkäyntiä puuttumalla itse mm. kiusaamistapauksiin ja pyrkii selvittämään ne vanhempien ja koulun kesken heti. Hän saattaa tuoda esiin mielipiteitään Kiva-kouluprojektista ja jopa arvostella ammattilaisten toimintaa.

Epätäydellinen äiti haluaa sekaantua väkisin asioihin, eikä anna ammattilaisille työrauhaa lainkaan. Jos epätäydellisen äidin lapsella on kouluvaikeuksia, hän haluaa olla paikalla ja tulla kuulluksi ja saattaa jopa vaatia, että hänen lastaan tulee kuulla. Hän luulee, että lapsi ymmärtää jotakin omasta tilastaan tai siitä, mikä hänelle parhaaksi on.

Asia ilmenee laajemminkin. Epätäydellinen äiti nimittäin uskoo vakaasti siihen, että lasta tulee aikuisen tavoin pitää yhteiskunnassa tasa-arvoisena. Hän siis asettaa lapsen ikään kuin aikuisen asemaan tajuamatta, että moniammatilliset ryhmät ovat olemassa juuri siitä syystä, että he tietävät koulutuksensa vuoksi paremmin.

Epätäydellinen äiti väittää muuta, hän väittää, että äitinä hän tuntee ja tietää lapsensa parhaiten. 


Erikseen ovat vielä ne ääripäät, joilla on jokin vakaumus tai elämäntapa. Tällaiset epätäydelliset äidit saattavat elää "ekologisesti", tai niin he väittävät. He saattavat ottaa ja muuttaa maalle, pitää pihassaan vuohia ja kanoja, raahata lapsiparkansa metsiin puolukoita noukkimaan ja opettaa lapsilleen tulenkäsittelytaitoja. 

Lapset saattavat täysin itsenäisesti valmistaa puuroa retkikeittimellä, vuolla linkkuveitsellä kaarnalaivoja ja onkia kaloja terävillä koukuilla äidin lämmittäessä puusaunaa! Vanhemman vastuusta ei ole puhettakaan ja jos jotakin sattuu, toteaa epätäydellinen äiti, että ei lapsia voi jatkuvasti vahtia ja niskaan hengittää.


Kodissaan epätäydellinen äiti kuvittelee opettavansa lapsilleen vastuuntuntoa laittamalla lapsensa siivoamaan huoneitaan. Lapset saattavat jopa imuroida ja tiskata. Varma epätäydellisen äidin merkki on se, että hän määrää esikoisensa vahtimaan perheen pienimpiä sillä välin, kun hän kipaisee viemässä roskat. Perheessä vanhemmat lapset joutuvatkin kantamaan aikuisen vastuuta aivan liian pienenä, jopa kahdentoista vuoden ikäisenä.

Kaikenlainen huolettomuus, liiallinen itseluottamus, lasten taitoihin luottaminen, vapauden ihannointi ja itsellinen yrittäminen ilman pätevää koulutusta ovat epätäydellisen äidin tunnusmerkkejä.

Radikaaleimmat heistä käyttävät neuvolasta saatua ruokaympyrää sytykkeenä kylminä talvi-iltoina, jotta voivat paistaa lapsilleen takkatulen loimussa epäterveellistä Atrian makkaraa. 


On hyvä, että maassamme on alettu puuttua tiukasti tällaisiin tapauksiin ja heitä on suhteellisen suuressa määrin saatu myös kuriin.

Monia lapsia on päästy sijoittamaan parempiin perheisiin kotiensa ulkopuolelle ja monissa huoltoriidoissa pätevät tuomarit ovat todenneet, että eihän tuollaisesta mitään tule. Lapsia on saatu turvaan ajoissa. Monen monta kehitysviivettä ja tulevaa epätasapainoista psyykettä on saatu ennalta ehkäistyä tehokkaasti.

Vai mitä mieltä te olette?

Mahdollisesti aiheeseen liittyen: Epätäydellinen isä

Mitä mikäkin tarkoittaa

Olen huomannut, että ihmisten on usein hankala käsittää asioita.

Se ei ole ihmisten syy. Monella on asiassaan päällimmäisenä ajatus, että heitä on kohdeltu väärin ja asia tulisi oikaista.

Tahtomattaan he kuitenkin juuttuvat termien ja niiden tarkoitusten seittiin, sanojen, joiden merkitys on viranomaiselle ihan eri, kuin perusmaukalle.

Erittelen tässä joitakin asioita ihan vain vapaasti ja sen kummemmin järjestelemättä. Lähinnä yritän pitäytyä siinä, mikä on viranomaisen velvoite asiakastaan kohtaan ja asiakkaan viranomaista kohtaan sekä yleisesti lakiin. Siis siihen lakiin, jota tulisi noudattaa.


Objektiivisuus.

Viranomaisen tulisi olla objektiivinen. Objektiivisuus kieltää mielivallan käyttämisen. Kaiken, mitä viranomainen tekee, tulisi aina olla perusteltavissa ja puolustettavissa. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että viranomainen kykenisi todentamaan ja osoittamaan tehneensä oikein. Että hän noudatti tarkoin lakia ja toimi asiallisella tavalla.


Asiallisuus tarkoittaa sitä, että asiassa esiintyvät epäolennaisuudet tulee unohtaa. 

Esimerkiksi lapsen huollossa epäolennaista on se, miten usein perhe käy lomamatkalla, onko lapsella yllään kirpputorivaatteet tai viettääkö lapsi karkkipäivää. Olennaista sen sijaan on se, että lapsen olosuhteet ovat turvalliset ja hyvät, hänellä on riittävä säänmukainen vaatetus ja hänen ravitsemuksestaan huolehditaan.

Viranomainen ei edusta moraalin alueella velvoittavaa tahoa vaan hän edustaa kysymyksiä, tekoja ja päätöksiä, joiden punainen lanka johtaa aina lakiin. 

Tarkoin lakiin. 

Objektiivisuus tarkoittaa siis myös sitä, että viranomaisen oikeuksiin ei kuulu arvostella asiakkaan perusoikeuksia eikä ihmisoikeuksia, kuten vaikkapa seksuaalista suutautumista, maahanmuuttajataustaa, vammaisuutta ja niin edelleen, eikä viranomainen saa käyttää hyväkseen näitä asioita käyttäessään valtaansa asiakkaaseen.


Ei saa. 

Ilman hyväksyttävää syytä. Ja tämä lause on tärkeä. 

Jokainen varmasti kykenee ymmärtämään, että hyväksyttävä syy on esimerkiksi lapsen pahoinpitely. 

Objektiivisuus ei siis pelkästään rajoita viranomaista, se voi ja sen tulee voida rajoittaa myös asiakasta. 

Se, missä kohtaa kulkee käytännön raja onkin sitten jo hepreaa niille, joilla ei ole sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.

Yhdenvertaisuus.

Jokaisen tulee olla yhdenvertainen viranomaisen silmäin alla. 

Tämä usein kuullaankin, mutta loppua lauseesta ei. Se nimittäin kuuluu, että samassa asiassa yhdenvertainen. 

Asian ollessa Matti Meikäläisellä eri kuin Maija Meikäläisellä, ei voida ajatella, että henkilöt olisivat erilaisten asioidensa kanssa yhdenvertaisia. Asioissahan voi olla eri piirteitä hyvinkin paljon ja ne vaikuttavat päätökseen. 

Mutta samassa asiassa kohtelun täytyy olla samanlaista. Yhdelle ei voi myöntää etuutta siinä missä toiselle asetetaan velvoite, jos asia on sama.


Yksi tärkeä pointti on kielto syrjinnästä, se on perustuslaissa.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää syytä asettaa eri asemaan kuin toista kanssakulkijaa. Ei sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän ominaisuuden perusteella. 

Lisäksi lapsia on yksilöinä kohdeltava tasa-arvoisesti.

Viranomaisen tulee antaa neuvontaa.  

Neuvonnan tulee olla maksutonta ja se tulee antaa viivytyksettä. 

Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että viranomaisen täytyy tuoda kuu taivaalta ja täytellä tukihakemuksesi. Se tarkoittaa, että hänen tulee neuvoa ja opastaa sinua sen hakemuksen täyttämisessä. Ja tarpeen tullen ohjata sinut sellaiseen toiseen viranomaiseen, joka voi sinua auttaa.

Toisin sanoen juoksemme useinkin luukulta toiselle, mutta vika on itse järjestelmässä. Tosin neuvominen eteenpäin tuntuu hyvin usein pompottelulta. Tosiasiassa itse neuvoja ei sille mahda tuon taivaallista, vaikka pakko sanoa, että asenteessa olisi monasti ollut parantamisen varaa...

Koko touhu on milestäni lähellä asiakkaan asemaa (puhun tässä kohdin sosiaalihuollosta).

Viranomaisen tulee ottaa asiakkaan mielipide huomioon, samoin toivomukset, vakaumus, kieli, tarpeet ja kulttuuri.

Asiassa on viranomaisen selvitettävä asiakkaalleen eri vaihtoehdot siitä, miten asiassa on mahdollista edetä. Mitä oikeuksia ja velvollisuuksia asiakkaalla on ja mitkä ovat toimenpidevaihtoehdot.

Tuo ei siis tarkoita, että vaihtoehdot määrittelee joku sossu tyyliin "se on joko vanhemmuuden arviointi taikka huostaanotto!" 

Tuo tarkoittaa, että asiakkaalle kerrotaan kaikki ne mahdolliset vaihtoehdot, jotka ovat käytettävissä. Voihan olla, että mahdollisuuksia on vain tasan nuo kaksi, mutta usein niitä on kyllä enemmän. 


Viranomaisen ei ole pakko tehdä asiakassuunnitelmaa asiassa, jos tilanne on tilapäinen. Silloin puhutaan tilapäisestä neuvonnasta ja ohjauksesta. Näin voidaan toimia vaikkapa akuutissa tilanteessa, joka ei kestä kauaa. Hyvänä esimerkkinä perheen äidin sairaalassa oloa vaativa toimenpide, jonka ajaksi lasten hoito järjestetään.

Mikäli tilanne ei ole tilapäinen, on tehtävä kirjallinen suunnitelma siitä, miten edetään. Tässä kohtaa asiakkaalla on itsemääräämisoikeus. Mikä ei tarkoita sitä, että voidaan kieltäytyä kaikesta.

Se tarkoittaa, että asiakkaalla on oikeus (samalla kun viranomaisella on tähän velvollisuus) tulla kuulluksi, vaikuttaa omassa asiassaan, suunnitella yhdessä viranomaisen kanssa tulevaa mahdollista toimenpidettä jne.  Kaikessa toiminnassa kun on kyse asiakkaan edusta.

Sama etu koskee myös lapsia. Heitä tulee kuulla ikätasonsa mukaisesti heidän omassa asiassaan.

Aina ei kuulla. Se on mahdollista, mutta missä kohdin se on lain mukaan mahdollista? 

- jos hakemus/vaatimus hylätään perusteetomana saman tien

- jos asia koskee edun myöntämistä asiakkaalle itselleen

-kuuleminen vaarantaa (toimen) tarkoituksen toteutumisen, aiheuttaa huomattavan haitan ihmisille, yleiselle turvallisuudelle tai ympäristölle. 

- annetaan hyväksyvä päätös, joka ei koske toista asianosaista tai kuuleminen on ilmeisen tarpeetonta


Kiire ei ole koskaan syy jättää asiakasta kuulematta.

Muistakaa se, kun teille seuraavan kerran sanotaan, että "ei ehditty, oli niin kiire".


Entäpä selvitysten tekeminen sitten?

Jos asiakas hakee jotakin tai vaatii jotakin, tulee hänen toki esittää perustelut. Onhan monessa plakaatissa ihan lista siitä, mitä ihmisen tulee esittää hakiessaan jotakin etuutta tai lupaa.

Mutta tässäkin kohtaa on yksi usein unohdettu pointti. Asiakkaalle ei kuulu oikeudellisten asioiden selvitystyö, se kuuluu viranomaiselle. Ei voida vaatia, että asiakas tuntee lait ja asetukset.

Viranomaisen on tehtävä niissä asioissa selvitys itse, ihan virkansa puolesta ja toimivaltuuksiensa rajoissa. Esimerkiksi lapsen huollon pätevyyden selvittäminen kuuluu viranomaiselle. Muutenhan kuka tahansa itseään huoltajaksi väittävä saisi toimivaltaa lapsen asiassa, saisi tietoja koululta, saisi asiakirjoja terveydenhuollosta ja muuta vastaavaa.

Tässäkin asiassa on muistettava oleellisuus. Viranomaisen tulee selvittää vain asiaan liittyvä olennaisuus, ei epäolennaisuuksia. On muistettava myös salassapidon rajoittama tieto, jota ei saa jakaa edes viranomaiselta toiselle.


Mikä on julkista?

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja tallenteet ovat julkisia, ellei niitä erikseen ole salassapitoon määrätty. Salasspaito ei koske asianosaista. Se, jota asia koskee, saa asiakirjansa niin halutessaan.

Julkista EI ole sellainen, joka on vielä kesken. Asia, josta ei ole vielä laadittu asiakirjaa. Eri yksiköiden asiakirjat joissa on kyse selvitystyöstä tai työryhmien lausumista eivät ole myöskään julkisia. Tosin ne tulevat julkisiksi, kun asian käsittely päättyy.

Yksityinen viesti, luonnos, muistiinpano tai viranomaisen omaan käyttöön laadittu aanelonen ei ole asiakirja. Asiakirja on viranomaisen laatima tai toimeksiannosta viranomaiselle laadittu aanelonen tai tallenne. Asiakirja on myös sellainen lausuma tai kirjelmä, joka on toimitettu viranomaiselle nimenomaan asian käsittelyä varten.

Jos viranomainen toimii yksityisen lukuun, ei asiakirja ole julkinen. 

No koska pirussa se sitten on julkinen?

Kun sille on annettu diaarinumero tai muu vastaava seurantamerkintä, kun paperissa on allekirjoitus, kun sopimus on tehty, kun pöytäkirja on allekirjoitettu eli varmennettu. On erinäisiä säädöksiä tästä, mutta pääosin asiakirja on julkinen silloin, kun se on 

-varmennettu eli allekirjoitettu

-asia on käsitelty loppuun

On myös sellaisia asioita, jotka tulee ehdottomasti pitää salassa. Niistä ei saa edes todistaa oikeudessa. Ei edes viranomainen. Ellei oikeus toisin määrää. 

Tällaisia asioita ovat 

-asiakkaan asiakirjat tuloista ja varallisuudesta ja ulosottohakemus. (Päätös on julkinen) 

-sosiaalihuollon/terveydenhuollon asiakkaan tiedot, mm asiakkaan saamat tukitoimet, edut, hoidot jne

-asiakkaan seksuaalinen suuntaus

- asiakirjat syytetylle tehdyistä mt-tutkimuksista samoin kuin nuorelle rikoksentekijälle tehdystä tutkimuksesta tai vangille tehdystä tutkimuksesta koskien soveltuvuutta yhdyskuntapalveluun

- asiakirjat henkilölle tehdystä psykologisesta tutkimuksesta/ soveltuvuudesta/arvioinnista (esim työnantajan työntekijälle teettämä soveltuvuustesti tai oppilaalle tehty arviointi) , 

- henkilön poliittista vakaumusta/yksityiselämää/elintapoja/osallistumista/yhdistystoimintaa/harrastuksia/perhe-elämää koskevat asiakirjat.

Viranomainen saa kuitenkin antaa tiedon

- jos siitä on säädetty erikseen laissa tai jos asianosainen tiedon antamiseen suostuu.

- jos tiedon antaminen on "pakollinen" jonkin toimenpiteen toteutamiseksi, saa viranomainen antaa tiedon. 

- tiedon saa antaa myös silloin, kun viranomainen pyytää virka-apua.

Mutta muistaa pitää, että missään tapauksessa, tilanteessa, eikä millään syyllä, viranomainen ei saa antaa salassapidettävää tietoa edes poikkeustilanteessa enempää, kuin on välttämätöntä.

Viranomaisella ei ole samoin ehdoin oikeutta toisen viranomaisen hallussa olevaan tietoon. Sossu ei voi soittaa neuvolaan ja tarinoida tuntia kertoen, mitä asiakkaan kanssa on käyty tähän mennessä läpi.

Sossu voi soittaa neuvolaan kysyäkseen, onko asiakkaasta noussut neuvolassa huolta. Ja saada vastauksen kyllä tai ei ja perustelut siihen. Mutta neuvolakaan ei voi kertoa epäolennaista tietoa, joka ei ole relevanttia itse asiassa. 


Kaiken lopuksi yleensä annetaan asiassa kuin asiassa päätös.

Päätöksen on oltava kirjallinen ja tallennettu. Päätöksestä tulee käydä ilmi sen tekijä ja päivämäärä.

Siitä tulee näkyä asianosaiset eli ne, joihin päätös kohdistuu. Päätöksestä tulee näkyä, mihin hakijalle on vastattu ja tieto, mihin hän päätöksen mukaan on oikeutettu taikka velvoitettu. Lisäksi päätöksestä tulee käydä ilmi henkilö, jolta asiakas saa tarvittaessa asiassaan lisätietoa.

Päätöksen tulee olla selkeä ja perusteltu. Mitä on päätetty, miksi, milloin, ketä koskien. Mitkä ovat päätökseen johtaneet seikat ja syyt jne.

Loppuhuipentumana päätöksen tulee olla valituskelpoinen (poikkeuksia tästä on, en nyt puutu niihin). Ja Liitteenä päätöksessä tulee olla muutoksenhakuohjeet.


Muuta hyvää muistamisen arvoista:

Budjetti ei ole oikeusnormi. Vaikka julkinen hallinto on sidottu budjettiin, se ei tarkoita, että asiakkaalle voitaisiin perustella jonkin asiakkaalle lain mukaan kuuluvan etuuden evääminen sillä, ettei kunnassa ole rahaa. 

Yksilöllä on oikeus saada valtiolta ja kunnalta se, mikä hänelle kuuluu.

Kunnan ja valtion asiaksi jää se, millä se maksetaan. 

Asiakkaan ongelmaksi se ei saa muodostua. 

Ajatelkaapa terveydenhuoltoa.


Toinen hyvä muistettava on toimivalta. Julkisen vallan käyttö ei ole mahdollista ilman toimivaltaa. Ja toimivalta taas ei ole henkilön vaan se on viran. Viran tai toimielimen. 

Eli virkamiehen toimivalta perustuu hänen virkaansa, ei henkilöön itseensä. Virkamies on toimivaltainen myös virka-ajan ulkopuolella.

Tämä lyhenläntä ja hyvin yleinen "esitelmä" saa ehkä monen kokemaan kummastusta, sillä omassa asiassa asiat eivät ehkä ole menneet, kuten tässä on esitetty.

Mutta se on jo eri kysymys, jonka äärellä joudumme miettimään ihmistä ja ihmisen psykologiaa, vallan käytön huumaavaa vaikutusta ja sitä kuuluisaa omaa lehmää milloin missäkin ojassa.

Kuilu viranomaisen ja asiakkaan välille syntyy hyvin usein vain siksi, että toinen on kokenut sen, mitä toinen on opiskellut kirjasta. 

Esimerkiksi köyhyyden käsitteen voi kuka tahansa lukea määriteltynä rahamäärärajana ja nähdä, että köyhä on ihminen, jonka vuositulot alittavat jonkin tietyn rajan.

Köyhyyden käytäntö sen sijaan saattaa olla tuiki tuntematonta. 

Viranomainen opastaa ja neuvoo asiakkaitaan, mutta voisiko viranomainen oppia jotakin myös asiakkailtaan?

"Mitä sä täällä teet"

-Sossu, kun asiakas saapui sovittuun palaveriin koskien asiakassuunnitelman tarkastamista. 



"Ei tässä nyt lähdetä naapureiden ovikelloja soittelemaan!"

- Sossu, joka purjehti asiakkaan ovelle lauantaina, aamulla kello 9,  väittämään, että lapsia pahoinpidellään taloyhtiön pesutuvassa. Lasten ollessa yökylässä, ei sossu ollut valmis tarkastamaan yökyläpaikan tilannetta. Ilmoitus lapsista oli tullut lasten yökyläaikana.



"Mutta sinähän olet väsynyt, jos äitisi on sairas ja olet juuri synnyttänyt!”

-Sossu eräälle asiakkaalle, jolla oli kolmen päivän ikäinen vauva. Tietäkää, että mummojen velvollisuus on hoitaa vastasynnyttäneiden äitien vauvat.



"Lapset riehuvat hajoittaen paikkoja. Lapset rikkovat sohvaa puukkojen kanssa. lapset repivät seiniä ja listoja irti. Kotona on KAAOS!!!!!"

- Kirjaus perheen tilanteesta. Samassa kirjauksessa perhetyötekijä ehdottaa tukitoimeksi jutteluseuraa perheen äidille. Perheen äiti muistaa, miten perhetyöntekijä  kertoi äidille kahvinjuonnin lomassa, mitä kukkia hän aikoo tänä kesänä istuttaa.


"Missäs meidän pitikään kokoustaa?"

- Sossu, joka soitti asiakkaalle kokouksesta, joka oli sovittu pidettäväksi seuraavassa kuussa. Se sama, joka kysyi “ mitä sä täällä teet?” . Sitä kokousta ei koskaan pidetty ainakaan asiakkaan läsnäollessa.



"Asiakkaan molemmat vanhemmat ovat kuolleet"

- Seisoo kirjauksessa, jossa käsitellään asiakkaan verkostokarttaa. Asiakkaan isä on elossa vielä tänäkin päivänä. Kirjausta ei koskaan oikaistu. Asiakas ei ole kertonut isälleen tämän kuolemasta, säästääkseen isäpappansa järkytykseltä.



"Hae pankista lainaa. Kyllä sun täytyy sitä sieltä saada, koska minunkin poikani sai."

- Toimeentulotukisossu asiakkaalle. 



"Minulla on kummallinen tunne takaraivossa"

-Sossu hallinto-oikeudelle, kun huostaanottoa suullisesti perusteli.



"Oletkos itse ollut paikalla todentamassa?"

-Kysyi sossu äidiltä, joka ilmoitti lapsensa pahoinpitelystä isän luona.



"Se kuulosti ihan selvältä"

- Sossu puhelimessa äidille, joka soitti sosiaalipäivystykseen kertoakseen, että lapsi on isällään ja siellä aikuiset ovat jälleen umpihumalassa ja asia oli todennettu. Sossu ei lähtenyt tarkastamaan tilannetta pitkän matkan vuoksi vaan tyytyi soittamaan isälle, joka siis “kuulosti ihan selvältä”.



"Lasta rauhoittaa, jos on tutut ohjaajat."

-Kirjaus laitoslapsen raportista. Lapsen, joka on kuultaessa useasti ilmoittanut haluavansa kotiin. Onhan se lapsen etu, ettei ihan joka ilta tarvitse nukahtaa peloissaan. Ehkäpä tiistaisin ja keskiviikkoisin on vuorossa se tuttu ohjaaja.



“Onko täällä muka köyhiä?”

-Tuleva sosiaaliviranomainen , vielä koulun penkillä opiskeleva.



“Mutta jos sinä retkahdat?”

-Lastensuojelija äidille, joka antoi puhtaan huumeseulan, koska ei käytä huumeita.



“Lapsella on tajuamishäiriö.”

-Lastensuojelijan antama diagnoosi. Lapsella oli lukihäiriö.



“Miksi estät lasta tapaamasta isäänsä?”

-Tivasi sossu äidiltä. Sossu, joka oli ihan itse tehnyt päätöksen, että lapsi ei tapaa isäänsä isän päihdekäytön vuoksi. 



“Sen on hallinto-oikeus päättänyt!”

-Sossu vanhemmille kokouksessa, jossa vanhemmat yrittivät saada selville, miksi heidän lapsensa huostaanotettiin. Jokuhan sen hakemuksen kumminkin sinne hallinto-oikeuteen teki.



“Mitä tekemistä teillä on tämän tytön kanssa!?”

-Ilmeisesti sossu, ainakin niin hän väitti, kahdelle lenkkeilevälle miehelle. Miehet ohittivat kevyen liikenteen väylällä leikkivän pikkutytön ja pysähtyivät liikennevaloihin. Vastaan lenkkeillyt “ ilmeisesti sossu”  teki U-käännöksen epäillessään miesten aikeita tyttöä koskien. Asiaan ei toki voinut mitenkään vaikuttaa lenkkeilijöiden ulkonäkö kaikessa Peter Steelemäisyydessään. Eihän?



“Väkivallan mahdollisuus on olemassa ajatuksen tasolla”

-Kirjaus hakemuksessa hallinto-oikeudelle. Ajatuksen tasolla on mahdollista rakentaa ikiliikkuja. Lopetankin tämän bloggaamisen ja ryhdyn tältä istumalta nikkaroimaan.



“Äiti on kova askartelemaan lasten kanssa. Sosiaalitoimelle herää huoli, onko lapsilla tarpeeksi virikkeitä”

-Kirjaus lastensuojelun tarpeen selvityksessä.



“Niin niin, mutta lapsihan on sylissä pidettävä.”

-Sossu äidille, joka pyysi avustusta erityiseen autoon laitettavaan turvakaukaloon. Vauva ei saanut matkustaa tavallisessa turvakaukalossa, vaan hänen tuli lääkärin ohjeen mukaan olla makuuasennossa terveydellisistä syistä. Äiti pyysi sosiaalivirkailijalta erityislupaa poliisia varten, sillä hän epäili, että ajaminen lapsi sylissä saattaa olla laitonta.



“Ainahan sinä muutaman kirjakassin jaksat itsekkin kantaa.”

-Sossu kolmen pienen lapsen yksinhuoltajalle, kun tämä pyysi apua muuttoon.



“Eihän se teidän tyttärenne rahoista pois ole!”

-Toimeentulotukisossu yksinhuoltajalle, kun opiskelijaäidin toimeentulotukea 40% leikkasi.



“No siinähän olisi yksi vaihtoehto”

-Sossu äidille, joka kysyi, pitääkö hänen alkaa myymään kadulla itseään elättääkseen perheensä sosiaalitoimen kieltäydyttyä maksamasta toimeentulotukea asianmukaisesti.



“Se on kyllä totta, että meillä on näitä ammattitaidottomia ja me käytämme heitä. Mutta siitä ei saa puhua. Tämä jää sitten meidän väliseksi.”

-Eläkkeelle jäämässä oleva sosiaaliviranomainen.                                                                                                                



Kommentoitisijani huolehtivat oletettavasti ja toivottavasti siitä, että tämä koottujen kommenttien letka tulee jatkumaan. 

En minä hauku ammattikuntaa, minä kyseenalaistan sen. Mikäli ihminen on viranomainen, hänellä tulisi olla opiskeltuna, hallussa ja sovellettuna se, miten sitä hänen tekemäänsä työtä oikein tulee tehdä.

Vähintään tulisi ymmärtää se, kuka työssään on. 

Viranomaiskäsite: Julkisoikeudellinen orgaani, jonka asema ja tehtävä on johdettavissa perustamista, järjestysmuotoa ja tehtäviä koskeviin säännöksiin.



Avainsanat: tehtävä, johtaa, säännös. 

Voidaan tulkita myös: työ, perustua, laki.

Kirjassa puhuttiin byrokratiasta, joka on sanana meille nykyisin kovin negatiivinen. Byrokratia on hidas koneisto, jonne yksilö hukkuu, vaikka kuinka räpiköisi.

Mikä on Byrokratian merkitys sanana? Mikä on sen ideaalimalli? Sanahan sinänsä tarkoittaa hallinnon virkakoneistoa.

Byrokratia on työntekoa hallinnossa. Työntekijällä on työn tekemistä varten selkeä ohjeistus.

Työntekijöillä on valtaa ja he käyttävät sitä. Se mahdollisuus perustuu ammattitaitoon ja asemaan. Se ei missään nimessä perustu henkilökohtaisuuksiin eikä työntekijän omiin ominaisuuksiin. 

Toisin sanoen viranomainen ei voi vedota päätöksessään siihen, että hänen mielestään perussmaukka on väärässä. Perusmaukan täytyy olla väärässä sääntöjen mukaan. Siis lain mukaan. 

Valta, jota viranomaiset saavat käyttää perustuu laadittuihin sääntöihin riippumatta siitä, keneen valta kohdistuu. Esimerkiksi siskonkumminkaima ei saa etuutta puliukkoon nähden vain siksi, että sattuu olemaan kunnanjohtajan siskonkumminkaima. 

No onko se näin? No ei ole, mutta pitäisi olla. 

Mikä semmoisen byrokratian tarkoitus sitten on aikoinaan ollut, että se oli edes hyödyllistä kehittää?

Nauramatta paras, mutta sen tarkoitus oli nimenomaan tehdä ja toimia järkevästi, sääntöjen mukaan ja laskelmoidusti siten, että jokin asia johtaa tulokseen, joka on positiivinen ja helpottaa koko organisaation toimintaa. Jotta asiat menisivät hallitusti, hillitysti ja oikein, ne olisivat tarkastettavissa ja todennettavissa ja tallennettavissa ja niihin voitaisiin tarvittaessa palata ja, ja, ja....

Tuota ajatellessa on pakko kysyä, kuka sen homman oikein ryssi? Vähän vaikea on syyttää perusmaukkaa, joka käyttää sitä koneistoa. Perusmaukkaa, jonka vuoksi se koneisto on luotu ajan saatossa. 

Vähän vaikea on syyttää sitä osaa porukasta, joka ei saa viedä vilttiä festarialueelle. Tai pitää korvamerkitsemätöntä kanaa. 

Byrokratian tulisi siis turvata perusmaukalle se, että häntä kohdellaan objektiivisesti. Jos perusmaukka tarvitsee joltakin viralliselta taholta palvelusta, tulee tehdä hakemus, asiakirja ja päätös. Valituskelpoinen sellainen. Nämä kaikki tulee myös tallentaa. 

Viranomaisen tulee noudattaa byrokratian erästä sääntöä. Sääntöä sääntöjen noudattamisesta. Lyhyesti sanottua lakia. 

Tähän perustuu meidän nykyaikainen hyvä hallintomme.

Anteeksi, korjaan, hallintomme. 

Hyvä hallinto ja hallinto kun ovat kaksi täysin erillistä asiaa. 

Tuli mieleeni eduskuntakin tässä yhteydessä. Ne kaksisataa, jotka me sinne äänestämme toivoen, että he noudattavat työssään antamiensa lupauksien mukaista politiikkaa. Sellaisia asioita, joita perusmaukat kannattavat. Sen vuoksi perusmaukat äänestivät juuri niitä kahtasataa. 

Kansanedustajan tulee noudattaa työssään vain kolmea kovaa juttua, oikeutta, totuutta ja perustuslakia. 

Noidenkin kanssa tuntuu olevan vaikeuksia. On kuitittomia remontteja ja väärennettyjä asiakirjoja ja Kauko Juhantalo. Joten ei nyt odoteta sentään liikoja ja ruveta vaatimaan vaalien alla luvattujen asioiden toimeenpanoa, vaikka suullisesti annettu lupaus kunka olisi pätevä....

Mutta se perustuslaki. Se on laki, joka nimeää itsensä perustuslaiksi ja se laki on muita ylempänä. 

Perustuslaki määrittelee yhteiskuntamme perusteet, sen järjestelmän perusteet. Se määrää ylemmät toimielimet ja niiden toimivallan. Perusmaukalle se määrittelee perusmaukan perusoikeudet.

Perustuslakia voidaan tarpeen mukaan muuttaakkin, mutta helpoksi sitä ei ole tehty. Pääasiassa perustuslaki on laki, jonka lainvoimaisuus on suurempi arvoltaan, kuin muiden lakien. 

Vai onko? Tulee mieleeni jokunen uutinen tässä viime vuosilta, joissa päättäjiemme päätöksiä on arvosteltu perustuslain kautta. Kuten nytkin eri tahot vänkäävät siitä, mitä se kuntien itsehallinto oikein on ja onkokaan sitä. Mökinmummolle koko termi itsehallinto on yhdentekevä. Laskekoot hänen puolestaan itsehallinnoksi palvelun tuottamisen yksityisellä sektorilla tai ei, mummoa kiinnostaa vain se, että matka terveydenhuollon piiriin kasvaa sadalla kilometrillä.

Luukulta toiselle juostessa ei ihan heti tule mieleen, että byrokratia olisi alunperin hyvä juttu. Täyttäessään lippulappusia aa bee ja cee alahuuli rullalla olevan virkaatekevän läsnäollessa, alkaa epäillä, onko kyseessä älykkyystesti vai psykologinen ihmiskoe. 

Ensimmäisenä ei tunnu siltä, että tässä täytellään perusoikeuksia.

Virkamiehen valta on toki pois otettavissa, jos virkamies rikkoo hyvän hallinnon periaatetta ja tekee vaikkapa virkarikoksen. 

Niin toimii oikeusvaltio.

Mikä ihmeen oikeusvaltio? Mikä on oikeusvaltio?

Oikeusvaltio on sellainen valtio, jonka julkinen puoli käyttää valtaa siten, että se noudattaa oikeusjärjestystä.

Perusmaukalla on suoja valtiotakin vastaan. Perusmaukka saa olla ja elää valtion virkamiehien puuttumatta omaan elämäänsä. Kunhan ei mene Porin Jazzeille pillimehu taskussaan. Eikä yritä tuoda kurpitsansiemeniä suomeen.

Oikeusvaltiossa on riippumaton tuomioistuin, oikeusjärjestelmä, joka on kaikille tasan ja justiinsa sama eli tasa-arvoinen. Myös hallinnon on noudatettava lakia. 

Lisäksi nykyään oikeusvaltioksi luetaan valtio, joka noudattaa kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. 

Suomella on kaapissaan siis luuranko. Jos valtio ei noudata ihmisoikeussopimuksia, se ei ole oikeusvaltio. 

Onko Suomi siis EIT:ltä saamiensa noottien saldolla enää lähelläkään oikeusvaltiota? 

No jos kerran valta on valvottua ja oikeudet perusmaukkoja ajatellen ovat tasa-arvoiset, niin miksi ihmeessä täällä on moni asia päin mäntyä? Mistä se oikein johtuu?

Kysymys on laaja, ja varmasti siitä voisi kirjoittaa kirjan. Kysymys on enemmän psykologinen ja filosofinen. Lukemastani kirjasta nappasin kohdan David Hume (1711-1776), joka oli hokannut ihmisen itsekkyyden liittyen asiaan. 

Itsekkyys on muuttumatonta ja siinä piilee voimaa. Kun tämä asia tunnustetaan se tuo mukanaan kysymyksen, tunnemmeko häpeää?

Tuntevatko viranomaiset häpeää, kun he mokaavat? 

Hävettääkö 8-vuotiaan Eerikan kuolema ketään? 

Hävettääkö possurokotteesta seurannut narkolepsiaepidemia ketään? Edes Paulaa? 

Näyttää pahasti siltä, että tämä terveellinen häpeän tunne on yhteiskuntamme byrokraateilta tyystin kadonnut ja sen mukana on mennyt omatunto ja ihmisarvo. 

Niin. Viranomainenhan vastaa esivallalle. 

"On turha vastustaa esivaltaa!" mellasti poliisi Muumipeikossakin, kun näkymätöntä varasta pidätti. Varasta, jota ei ollut olemassakaan, mutta johon poliisi uskoi saadakseen pitää virkansa. 

Muutenhan poliisi riiaili päivät pitkät Mymmeliä ja totesi, että eipä ole työkiireitä.

Alan kohta uskoa, että Muumilaakson tarinat ovat lähempänä todellisuutta kuin Kymmenen Uutiset.