Lapsella on oikeus äitiin, vaahdotaan toisella palstalla, jossa 99,9% jutuista perustuu siihen, että isä makasi koko liiton ajan sohvalla ja kaljoitteli ja eron tultua viis veisasi lapsestaan.

Teistä en tiedä, mutta minulla alkaa mennä hermot ihmisiin, jotka eivät tajua, että kusipää on kusipää riippumatta sukupuolesta.

Isä voi olla alkoholisti. Juoda viinaa joka ikinen viikonloppu. Kaverini isä oli sellainen. Hän piti humalastaan huolimatta hemmetin hyvää huolta lapsestaan. Ja käyttäytyi kauniisti, ei ajanut humalassa, ei ollut väkivaltainen, ruokki ja vaatetti lapsensa, asetti rajat ja rakasti. Mutta tissutteli. Oli silti läsnä. Minä vietin paljonkin aikaa tämän kyseisen kaverini luona lapsena.

Äiti voi olla huolimaton hössöttäjä. Kotona ei ole siistiä koskaan, laskut myöhästyvät aina, kolme päivää vanhat tomaatinsiivut unohtuvat tiskipöydän kulmalle, lapset kulkevat eripari sukissa, paita voi olla väärinpäin lapsen päällä, äiti ei osaa leipoa keikauskakkua, päivärytmi vaihtelee... Tällaisenkin perheen luona lapsena vierailin usein. 

Muistoni molemmista paikoista ovat hyvät. Turvalliset. Vakaat. Molemmat perheet ovat onnistuneet kasvattamaan lapsistaan aikuisia, jotka ovat tasapainoisia ihmisiä.

Minkähän takia? Senkö takia, että sossut eivät pinkoneet 80-luvulla ihmisten koteihin huostaamaan lapsia samaan tahtiin kuin nykyään?

Vaiko sen vuoksi, että nämä vanhemmat kummassakaan perheessä eivät ottaneet avioeroa? Ja alkaneet haukkua toisiaan kuin viimeistä päivää ja tonkia esille toistensa vikoja liioitellen niitä kilpaa?

Tänä päivänä, kun edelliseen vielä lisätään muoti-ilmiö nimeltä tasa-arvo, harhainen äitimyytti, ylimitoitettu homofobia avioliittolakiuudistuksen tiimoilta, isyyslakivouhotus.... niin kyllä se lapsen etu sinne hukkuu, vaikka kuinka muuta väitettäisiin.

Aikuiset vääntävät kättä omista oikeuksistaan siihen tahtiin, että alkaa jo hävettää. 

Mitä jengi kuvittelee lapsen tajuavan moisista asiayhteyksistä?

Ainoa, mitä lapsi tajuaa on paha olo. Johtuu se sitten vieraannuttamisesta tai muuten vain eron tiimellyksessä tapahtuvasta mellastuksesta. 

Se, että aikuinen voi hakea oikeustoimilla asioihin sitä ja tätä, ei vaikuta pätkän vertaa lapsen ymmärrykseen. 

Sopisi miettiä sitä eikä itseään.

Toinen asia taas on se, että tekemällä asioista sukupuolisidonnaisia, edistää sellaisten lasten oikeuksien vääristymää, joilla ihan oikeasti on paha olla sen toisen vanhemman luona.

Eikö jengi tajua, että vaahtoamalla esimerkiksi vieraannuttamisesta nimenomaan otsikolla "äiti" saattaa pahimmassa tapauksessa olla seuraus, että yleinen käsitys vieraannuttajasta ymmäretään nimenomaan äidiksi? Eikö yksikin lapsi, joka joutuu vieraannutetuksi ole liikaa? Miten suu pannaan sitten, jos se vieraannuttaja onkin isä? Eräiden yhdistystenkin sopisi muistaa tämä.

Samoin niiden äitien, jotka paasaavat hyvin usein väkivallasta. Perheväkivalta liitetään jo nyt miehiin, samoin pedofilia. Miestä on niin helppo syyttää niistä. Ajattelisitte vähän sitäkin puolta, että nainenkin voi olla väkivaltainen ja käyttää seksuaalisesti hyväkseen lasta. Sepä onkin mukavaa, kun lapsi sitten aikuisena kertoo saaneensa selkäänsä äidiltään, vaikka isä siitä aikoinaan tuomittiin. 

Kolmas asia on se, että aina pillitetään sossun olevan äitien puolella. Samoin oikeuslaitoksen. No niin varmaan onkin monessa tapauksessa.

Mutta onko tullut mieleen, että sinä itse olisit voinut vaikuttaa asioiden kulkuun niin, ettei kolmannen osapuolen tarvitsisi päättää sinun lapsesi edusta?? 

Tiedän, ettei vaikuttaminen asiaan ole aina mahdollista, mutta monessa tapauksessa kumminkin on. En kaipaa tämän osalta nyt mitään paneelikeskustelua siitä, että kenen ex on mahdoton ja kenen vielä mahdottomampi. Totuus kuitenkin on, että liian moni ihminen on riitatilanteessa vain sen vuoksi, että on itsekäs.

Liian moni lapsi on traumatisoitunut ja traumatisoituu syystä, että aikuinen on itsekäs.

Oletteko huomanneet, monestikko ihan oikea lapsen hätä kuitataan sosiaalitoimessa "huoltoriidaksi" ja asiaan ei puututa? Se johtuu nimenomaan siitä, että viranomaisissa ollaan jo nähty sen seisemäntuhattaneljäsataa kertaa turhanpäiväisen suunsoiton aiheuttaneen täysin turhia ja perättömiä ilmoituksia lapsen oloista, vanhemman kyvyttömyydestä sun muusta. Miksi siis seitsemästuhannesneljässadasensimmäinen kerta olisi poikkeus?

Ja jos se onkin, niin voi voi. 

Valtaa käyttää valtio. Korkeinta valtaa, joka määrittelee meille olosuhteet, joissa meidän sopii elää. Valtio määrittelee lait ja normit, joita noudattamalla kansakunta ei ajaudu kaaokseen.

Poliisi käyttää valtaa, joka on sille suotu järjestyksen ylläpitoa varten. Yrityksillä on valtaa, sillä niillä on rahaa. Virastojen virkailijoilla on valtaa, he päättävät mm työmarkkinatuesta ja toimeentulotuesta.

Onko perusmaukalla valtaa?

Jos oikeudet voidaan laskea vallaksi niin on. Toki kaikkialla, missä on oikeuksia on myös velvollisuuksia. Sitä korostetaan meille usein.
- Jos esimerkiksi haluaa saada ruhtinaallisen työttömyyskorvauksensa, velvollisuus on täyttää kelalomake. Ja toimittaa liitteet ja olla ajoissa.

Harva kokee, että myös viranomaisella on velvollisuuksia, esimerkiksi neuvontavelvoite. 

Velvoite, joka velvoittaa virkaa tekevän neuvomaan meitä vaikkapa aanelosten täyttämisessä. Kunhan muistamme kysyä.

Onko viranomaisen valta suhteessa velvoitteeseen epätasa-arvossa verrattuna perusmaukan oikeuteen suhteessa velvollisuuteen?

Nimittäin, kun nuorena tyttönä kävin verotoimistossa laskettamassa veroprosenttini, kukaan ei kertonut minulle, että tietyn osan yli tienaaminen tekee koko potin verolliseksi ja sain kunnian maksaa lisäveroa kolmen tuhannen markan edestä. 

"Sinä et kysynyt"

Jos perusmaukka toteaa vaikkapa sosiaaliviranomaiselle jättäneensä kertomatta jotakin oleellista syyllä, että "sinä et kysynyt", niin kuinkahan on suhtautuminen toimeentulotuen takaisinmaksun kanssa? Takaisinperinnän nakki heilahtaa ja eräpäivä oli tyyliin jo eilen.

Valtaa on myös olla käyttämättä valtaa, joka henkilölle on suotu. Epämieluisan päätöksenteon voi siirtää toiselle tai voi piiloutua suurempaa valtaa käyttävän selän taakse. 

"Tämä päätös on tullut ohjeena ylempää"

Näin selitti eräs sosiaaliviranomainen perheelle, joka tivasi perusteltua syytä lapsensa huostaanottoon. Kun aikaa kului, vaihtui selityksen muoto:

"Tämä on hallinto-oikeuden päätös, emme me voi sille mitään."

Jäljelle jäi vain kysymys, miksi hallinto-oikeus päätti, mitä päätti? Johonkin ja jonkun tekemään hakemukseen perusteluineen hallinto-oikeuskin päätöksensä perusti.

Tämä osa ei käsittele sitä, miksi laitokseen joudutaan vaan sitä, millaisia kokemuksia lapsilla ja nuorilla on laitosajaltaan.

Puhun tässä yleisesti nuorista, sillä heitä olen haastatellut. Haastatellut ovat asuneet eri laitoksissa ja kertoneet sekä siitä, mitä ovat itse kokeneet, että silminnäkijähavainnoistaan.

Tulen saamaan arvostelua siitä, että en yksilöi tässä kirjoituksessa laitoksia, paikkakuntia, nuorten tämän hetkistä ikää enkä mitään muutakaan. Nuoret eivät halua tulla tunnistetuiksi, sillä he pelkäävät heihin kohdistuvaa mielivaltaa viranomaisten taholta. Osa pelkää toimien kohdistuvan heihin tai heidän lähipiiriinsä. 


Rajoituspäätöksiä rutiininomaisesti

Yleisin pahaa mieltä aiheuttava asia nuorille on rajoituspäätös. Sellainen annetaan, mikäli katsotaan jonkin toiminnan aiheuttavan nuorelle haittaa. Nuoret ovat kokeneet rajoitukset hyvin usein ylimitoitetuiksi.

Ikävin rajoitustoimenpide on kotilomien evääminen. Haastateltujen joukossa ei ollut yhtään nuorta, joka olisi kokenut kotilomien eväämisen olleen hänen oma tahtonsa tai auttaneen siihen ongelmaan, joka rajoituksen syyksi nuorelle esitettiin.

Yleisin syy kotilomien eväämiseen oli kiinnittyminen sijaishuoltoon. Kiinnittyminen oli käypä syy, vaikka laitos olisi toiminut kotina jo neljän vuoden ajan. 

Toiseksi yleisin syy oli karkaamisen estäminen. Jälkimmäisestä nuoret olivat kaikki sitä mieltä, että kotilomien evääminen lisäsi halua karata, ei suinkaan vähentänyt sitä.

Kakkossijalla rajoitustoimissa esiintyivät puhelimen ja netin käyttökielto. Se oli usein yhdistetty nuoren eristämiseen muista ainakin osittain siten, että nuori suljettiin huoneeseensa ja ovi pidettiin lukittuna. Samalla liikkumista rajoitettiin joko ajallisesti tai liikkua sai ainoastaan valvotusti.

Haastattelin myös laitosten työntekijöitä, niitä kaikkia kahta, jotka suostuivat vastaamaan haastattelupyyntööni. 

Heidän näkökantansa rajoittamisiin oli selkeästi normaalin kurin ja lapsen edun mukainen tilanteissa, joissa nuori tarvitsee pysäytystä tai rauhoittumista ja heidän mukaansa nuoresta pidettiin huolta hyvin lyhyenkin eristämisen ajan. Nuorille annettiin nuoren halutessa keskusteluapua ja ohjausta. 

Toinen työntekijöistä arvosteli osin sosiaalitoimea siitä, ettei se huolehdi laitosnuoristaan riittävän hyvin. Nuoria saatetaan tavata kerran vuodessa, eikä heidän asioissaan siten voida olla ajan tasalla. 

Koin molemmat työntekijät, jotka vastasivat kysymyksiini, hyvin empaattisiksi. Heitä työ seurasi myös kotiin ja he molemmat kertoivat miettivänsä jälkeenpäin, oliko esimerkiksi rajoittaminen jossakin tilanteessa varmasti perusteltua. 

Työntekijät kertoivat monella laitosnuorella olevan erilaisia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi he tekivät työtään. He molemmat pyrkivät työssään siihen, että perheen jälleenyhdistäminen olisi nuoren osalta mahdollista, mikäli nuoren kotiolot sen sallivat.

Näinhän sen tulisi mennä.  

Liian moni nuori kertoo kuitenkin toisenlaista tarinaa. 

Kiinnitin erityistä huomiota rajoituspäätöksiin siltä osin, että kysyin nuorilta olivatko he saaneet riittävän tiedon rajoitustensa syistä ja kestosta. Ikävä kyllä vastaus oli useimmiten ei. Vain yksi kertoi olleensa mukana palavereissa, jotka koskivat häntä itseään. 


Simputusta, huutamista, käskyttämistä, riisuttamista, "mattoterapiaa"

Ohjaajien toiminta laitoksissa koettiin valtaapitäväksi. Käytännössä laitosnuoren elämästä määrää, halutessaan hyvinkin mielivaltaisesti, laitoksen työntekijä. 

Mieleeni tuli vanhan ajan armeija simputuksineen, kun eräs nuori kertoi ohjaajan "siivousnakeista", jotka heilahtivat äkkiarvaamatta kesken ruokailun. Sairastuminen tai vamma ei estänyt ohjaajaa pakottamasta nuorta jynssäämään lattioita. Jos nuori erehtyi kysymään saisiko syödä ruokansa loppuun, seurauksena oli huutoa ja haukkumista. Nuoria myös nimiteltiin typeriksi, idiooteiksi ja laiskoiksi. 

Osa nuorista kertoi kokeneensa nimittelyn ja huutamisen lisäksi myös läpsimistä ja kovakouraista käsittelyä. Liian pitkään kestänyt hampaiden harjaaminen tai wc:ssä käynti "liian usein" riitti syyksi. 

Eräs nuori kertoi ohjaajan harrastavan käskyttämistä, jossa kaksi päinvastaista käskyä annetaan peräkanaa. Nuori joutui tilanteisiin, jossa hänet käskettiin esimerkiksi tiskivuoroon. Hetken kuluttua hän sai rangaistuksen, koska oli poistunut huoneestaan. 

Osa nuorista oli kertonut kohtelusta eteenpäin joko omille vanhemmilleen tai sosiaalityöntekijälleen. Jokaisen kohdalla lopputulos oli sama: Laitos kielsi toimineensa säännönvastaisesti, nuoren väitettiin valehdelleen ja nuorelle annettiin jälkeenpäin rangaistus, koska nuori oli mennyt "kantelemaan" tai "puhumaan paskaa".

Niskuroinnista rangaistiin. Niskurointi käsitteenä tuntui olevan hyvin häilyväinen. Pienestäkin sääntörikkomuksesta eräässä laitoksessa joutui kolmen tunnin ajaksi itamyöhällä hiihtämään kovaan pakkaseen. Ohjaaja ajoi vierellä moottorikelkalla kysellen vieläkö tekee mieli niskuroida. 

Eräässä laitoksessa yökastelusta rangaistiin seisottamalla nuorta käytävällä märän patjan kera. Muut nuoret asetettiin riviin ja heidän tuli tuijottaa tätä syntistä, jonka ilmeisesti olisi pitänyt oppia olemaan kusematta unissaan.

Eräässä laitoksessa migreenistä kärsinyt nuori oli kääritty mattoon, koska hän oli "agressiivinen". Nuori kertoi huutaneensa ohjaajalle, koska tämä oli osoitellut häntä taskulampun valolla tietäen, että nuorella oli migreeni. Lääkitystä nuorelle ei annettu.

Eräässä laitoksessa nuori oli eristetty vuorokausien ajaksi valvomatta. Ruoka oli tuotu, ei muuta. 

Eräs nuori viilsi ranteensa auki eristyksessä. Nuori oli niin ikään jätetty eristykseen valvomatta. Tilanne huomattiin vasta, kun nuorelle tuotiin ruokaa. Nuori joutui teostaan vastuuseen, häneen kulutetut ambulanssi ym. maksut perittiin hänen omista rahoistaan myöhemmin.

Erääseen laitokseen tultaessa tapana oli "sopeuttaa" nuori laitokseen. Nuorelle annettiin huone, jossa ei ollut mitään. Hänellä ei ollut omia vaatteita tai omia tavaroita, hänen ei annettu soittaa kotiin ja hänen postinsa pidätettiin ohjaajien hallussa. Rajoituspäätöstä ei ollut.  

Riisuttaminen on yleistä, kertoi eräs nuori. Jos siitä pätevällä syyllä kieltäytyy, ilmoitetaan, että kieltäytymisestä seuraa riisuttaminen vastakkaista sukupuolta olevan työntekijän läsnäollessa. Useissa tapauksissa lain mukainen samaa sukupuolta oleva riisuttaja ei ollut edes sääntö vaan se oli poikkeus.

Jos nuorella oli päihdetaustaa, riisuttamisen syyksi esitettiin perusteesi mahdollinen päihteiden hallussapito huolimatta siitä, oliko nuoren kohdalla perusteltua syytä olettaa tämän hallussa olevan päihteitä. Moni nuori kertoi varsinkin tyttöjä tutkitetun usein miespuolisen ohjaajan läsnäollessa ja ohjaajan myös kommentoineen mm. tyttöjen vartaloa.

Seksuaalisesta häirinnästä ohjaajien taholta sain myös kuulla. Lievimmät kertomukset koskivat kaksimielisiä puheita. Häirintää esiintyi myös "perseelle ja tisseille käymisen" muodossa, katseluna esimerkiksi ohjaajan tullessa valvomaan suihkussa käyntiä ja riisuttamistilanteissa, joille ei ollut perusteita.

Räikein tapaus oli erään työntekijän, joka käytti hyväksi omia lapsiaan ja pahoinpiteli heitä. Hän työskenteli koko ajan lastensuojelulaitoksessa ammattilaisena. Kyseinen työntekijä jäi myöhemmin kiinni teoistaan. Valvonnan ollessa laitoksissa olematonta, mietin varmasti samaa, kuin moni muukin: oliko tämä työntekijä yksittäistapaus? Hän ei kuitenkaan jäänyt kiinni siitä syystä, että AVI tai Valvira olisi ollut asialla.


Laitoksissa on säännöt, joita nuoren tulee noudattaa

Eräässä laitoksessa sääntöihin kuului olla, kuten muutkin ovat. Eräs nuori saapui laitokseen rastatukkaisena tyttönä. Hän sai mahdollisuuden selvittää rastansa auki siinä onnistumatta, joten hänen hiuksensa ajeltiin kokonaan pois. 

Esittelen tässä osan erilaisia laitossääntöjä, joiden noudattamatta jättämisestä seurasi rangaistus. Poikkeuksellisesti mainitsen, että kyseinen sääntölista on koottu yhden ainoan laitoksen toimintatavoista. Se ei siis ole monen eri laitoksen satunnaissääntöjen kokoelma vaan osa listaa, jonka mukaan nuorten oli ko. laitoksessa eläminen.

• Omien hygieniavälineiden hallussapito on kielletty. Saippuan saa laitoksen puolesta, shamppoo tulee laimentaa. Suihkun käyttö on kielletty kello 21 jälkeen. Öisin ei ole lupa käydä vessassa. Saunavuorolle mennään ohjaajan määräämän parin kanssa.
• Korujen pitäminen on rajoitettua. Lävistyskoruja ei saa käyttää yhtä paria korvakoruja lukuunottamatta. Paidat, joissa on Bob Marleyn kuva, ovat kiellettyjä.
• Ohjaajille tulee vastata "kyllä".  Joo-sanan käytöstä seuraa rangaistus. Hymyile. Liian kauan itkeminen on kielletty.
• Kaarituelliset rintaliivit ovat kielletty. Napa tai selkä ei saa näkyä vaatetuksen alta.
• Syö paljon.
• Oman mielipiteen esittäminen on kielletty. Huumori on kielletty, mitään ei saa "heittää läpällä". Äänekkäästi nauraminen on kielletty.
• Toisilta ei saa lainata mitään.
• Toisia ei saa koskettaa eikä toisen henkilön lähellä saa oleskella (tarkennuksena "liian lähellä").
• Jokaisen on pakko harrastaa sitä, mitä esitetään. Lenkkeillessä tai ulkoiltaessa on liikuttava koko ajan. Jalkapalloa pelatessa on juostava koko ajan.
• Kirjeet avataan ja luetaan. Kaikkia kirjeitä ei toimiteta vastaanottajalle eikä myöskään lähetetä.
• Työntekijöitä ei saa katsoa ylimielisesti.
• On toteltava täydellisesti.
• Pilottitakkeja ei sallita. Hippivaatteita ei sallita. Maiharit ovat kielletty. Mustia vaatteita tai mustia hiuksia ei sallita. Hiuksia ei saa värjätä tummemmiksi. Natsinahkatakit ovat kiellettyjä. (Tarkennuksena viimeiseen: pitkät nahkatakit ovat kiellettyjä.)
• Käsitöitä on pakko tehdä.
• Omassa huoneessa ei saa oleskella. Nukkuminen on kielletty muulloin, kuin sille varattuina aikoina.
• Kelakorttia ei saa pitää hallussaan, henkilökunta pitää hallussaan sekä korttia, että rahaa.
• Kotilomista ei saa kysyä ohjaajilta eikä puhelun aikana omilta vanhemmilta. Mikäli kotilomista kysyy, evätään seuraava kotiloma.
• Jokainen siivoaa huoneensa, myös lattialistat. (Ohjaajat tarkastivat listojen pölymäärän siivouksen jälkeen valkoinen hansikas kädessään todentakseen siivouksen pätevyyden.)
• Hevimusiikin kuunteleminen on kielletty.
• Kaikkien ovien lähellä oleskelu on kielletty.
• Tytöt ja pojat eivät saa oleskella lähellä toisiaan.
• Laitoksessa kaikille annetaan laitoksen puolesta tehdashankintaiset vaatteet, jotka ovat kaikilla samanlaiset. Poikkeus tehdään vain joidenkin suosikkien kohdalla. Kesäisin tytöillä on hamepakko.
• Psykiatrista apua saa ainoastaan laitoksen järjestämän psykologin kautta laitoksen henkilökunnan läsnäollessa 15 minuutin ajan.

Lääkityksen yleisyydestä

Monella nuorella on laitoksessa lääkitys. Eräällä nuorella oli laitokseen tullessaan oma resepti ja lääkkeet. Ohjaaja siirsi ilman lääkärin konsultaatiota nuoren reseptin ja lääkkeen toiselle nuorelle. Nuoren lääkitys vaihdettiin lennossa toiseen lääkitykseen, joka tuli ja kustannettiin laitoksen kautta. Laitoksen kautta kulkeminen oli ilmeisesti koko lääkehässäkän syy. Nuorille syötettiin vain "meidän maksamia" lääkkeitä. 

Yhtä lukuunottamatta jokainen nuori oli popsinut laitoksessa mielialalääkkeitä. Jopa ne, joilla ei ollut lääkitystä ennen laitokseen joutumistaan. Osalle teetettiin laitosajan alkajaisiksi diagnoosi, mutta osalle lääkkeiden kerrottiin olevan "yleinen käytäntö".

Moni nuori kertoi rauhoittavia jaetun pelkästään silläkin syyllä, että "yöt menevät rauhallisemmin".  Laitosnuorilla ja laitosvanhuksilla on siis sama kohtalo.

Erityislapset ja nuoret lääkittiin poikkeuksetta. Nuorten kertoman perusteella voisin sanoa, että laitoksissamme ei ole muita nuoria, kuin erityisnuoria. Oli nuorella diagnoosia tai ei, erityisen määritelmä esiintyi jokaisen kohdalla vähintään kouluvaikeuksien muodossa. Tällä tavoin saatiin ilmeisesti lisärahoitusta, mutta nuorille se tarkoitti uskottavuuden menetystä kokonaisvaltaisesti.

Diagnoosi tai väite vaikeudesta jollakin osa-alueella teki nuoren sanasta heikon työntekijän tai viranomaisen sanaa vastaan. Käytännössä kaikki voitiin siis perustella sillä, että nuori on hankala, vaikea, erityinen.

Laitosnuorten ongelmat olivat siis käytännössä vallan väline.

Toisin kuin voisi luulla, oikeaan kipuun lääkitystä ei saanut. Eräs nuori kertoi sairastaneensa migreeniä. Hän sai särkyynsä korkeintaan puolikkaan nelisatasesta Buranasta. 


Takavarikkoon tupakoita, päiväkirja ja astmapiippu

Takavarikointi tuntuu olevan laitoksissa yleistä melko vähäisin perustein. Nuorilta takavarikoitiin yleisimmin puhelin. Karkeimpia takavarikkoja oli liikkumiseen tarkoitetun apuvälineen takavarikointi. Nuoren oli kyettävä toimimaan ilman apuvälinettään kivusta huolimatta.

Nuorille rakkaita tai tärkeitä esineitä kerrottiin takavarikoidun silkasta kiusanteosta. Yhtenä esimerkkinä valokuva nuoren perheestä ja toisena esimerkkinä nuoren päiväkirja.

Eräältä nuorelta oli takavarikoitu niskuroinnin vuoksi astmapiippu.

Mankat ja stereot olivat myös takavarikoitsijoiden suosikkilistalla. Tupakat takavarikoitiin, jos nuori tupakoi ilman lupaa. Eräässä laitoksessa kiinni jäänyt tupakanpolttaja joutui keräämään kaikkien nuorten tupakat ja ne hyllytettiin joukkorangaistuksena, jotta muut nuoret "opettaisivat sääntöjä rikkoneen nuoren noudattamaan laitoksen sääntöjä".

Hatkalla ollut tai muutoin myöhästynyt nuori saattoi menettää kotoa saadut tai lomalla ostamansa vaatteet rangaistuksena. Vaatteet jaettiin toisille nuorille. Rangaistuksena toimi siis omaisuuden menettäminen toisten hyväksi.

Ruoan "takavarikko", vaikka sana on ehkä väärä, on niin ikään yleistä. Eräässä laitoksessa ruokaa ei annettu lainkaan, jos se ei maistunut. Nuori saattoi olla ravinnotta yli vuorokauden vain, koska arvosteli ruokaa. 

Ruokahuollossa oli muitakin puutteita. Erityisruokavaliota noudattavan nuoren oli syötävä ruokaa, joka aiheutti hänelle oireita. Vaihtoehtona oli ruoatta oleminen.


"Kukaa ei usko mua"

Laitosnuoren yleisin ja päällimmäisin tunne tuntuu olevan ahdistus. 

"Mä itken itseni uneen joka ilta, eikä ketään kiinnosta"

"Luuleeks ne et tää jotenki muka auttaa mua?"

"Kotona oli paras."

"Mä yritin kertoo tästä, mut kukaa ei usko mua"

"Tääl kaikki o yhtä paskaa"

Nuorten tapa kertoa asioista ei ole yleensä kovin aikuismainen saati yksilöivä. Kaikki voi olla vain paskaa. Ammattilaisen tehtävä on onkia esiin se, mitä nuori tarkoittaa. 

Lainaamistani lauseista ilmenee lyhelläkin psykologialla se, että kaikki ei ole oikein. Nuorella olisi asiaa, mutta kukaan ei kuuntele. Jos kuuntelekin niin ei usko. Se ahdistaa, siksi kaikki on paskaa.

Nuoret kokivat, että heitä pidettiin valehtelijoina, jos he yrittivät kertoa heihin kohdistuneista väärinkohteluista. 

Laitoksissa tuntuu kyllä esiintyvän suhteellisen paljon valehtelua. Valehteleva osapuoli ei vain taida olla se nuori:

Eräs nuori oli raskaana olleessaan laitoksessa. Ohjaajat kertoivat nuorelle puhuneensa nuoren vanhempien kanssa ja vanhempien sanoneen, ettei nuorella ole kotiin menemistä vauvan kera. Nuori teki abortin.  Päästyään puheisiin äitinsä kanssa ilmeni, että nuori olisi ollut erittäin tervetullut vauvoineen päivineen takaisin kotiinsa ja saanut perheeltään kaiken tuen.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei eri laitoksissa olleiden, toisiaan tuntemattomien nuorien kertoma voi olla yhteneväistä, ellei asiassa ole perää.

Kysyin, olivatko haastattelemani nuoret koskaan olleet paikalla tai tietoisia tilanteesta, jossa laitokseen olisi tullut tarkastaja? 

Jokainen vastasi ei. 

Laitosajat olivat yhdestä yhteentoista vuotta. 


Laitoksen jälkeen kohti ei-mitään

Laitosnuorien kurjuus ei ole päättynyt siihen hetkeen, jona he ovat täysi-ikäisyyden koittaessa päässeet laitoksesta pois. Jälkihuoltoa on moitittu yhtä rankasti kuin laitosten toimintaa. Jälkihuollon tulisi auttaa nuorta selviytymään elämässään eteenpäin, mutta se tuntuu jättävän nuoret heitteille.

Eräs nuori kertoi lähteneensä laitoksesta muutama satanen taskussaan kohti ei-mitään. Hän oli raskaana ja asunnoton ja perhekodin kirjoilla asunut. Hänet oli sijoitettu laitokseen avohuollon sijoituksena toistuvasti, vaikka hän oli jokaisen sijoituspäätöksen aikaan ollut 12 vuotta täyttänyt ja vastustanut sijoitusta itse. Koska häntä ei oltu koskaan huostanotettu, hän ei kuulemma ollut oikeutettu jälkihuoltoon. 

Samalla tavalla oli laitostettuna toinenkin nuori. Tämä toinen nuori kuitenkin karkasi laitoksesta jääden sille tielleen ja ajautui päihdekäyttäjäksi ollessaan edelleen alaikäinen. Hänelle ei suostuttu hakemaan huostaanottoa, sillä täysi-ikäisyyteen oli aikaa "niin vähän, ettei tässä enää ruveta mitään paikkoja katteleen".

Osa nuorista on tilannut itseään koskevat kirjaukset itselleen sijoituksen päättymisen jälkeen ja kertonut niissä olevan kirjatun sellaisia tapahtumia, joita ei ole koskaan tapahtunutkaan. Asiakirjoihin on saatettu merkitä jopa henkilöitä, joita nuori ei edes tunne. 

Eräs nuori kertoi, että hänen omaisuutensa katosi ja jäi sille tielleen laitokseen. Laitos kieltää tapahtuneen. 

Eräs nuori kertoi saaneensa sosiaalitoimelta tukea pyytäessään vain kommentin "täysikäsenä sä et ole meidän ongelma enää".


Jokainen yksittäistapaus on liikaa

Olen lukenut useita huostaanottohakemuksia. Olen lukenut usein lauseen "huostaanotto on suunniteltu pitkäaikaiseksi ja päättyväksi viimeistään, kun se ja se täyttää 18 vuotta".

Olen lukenut useasti lauseen "sijoitetaan lastenkoti siihen ja siihen".

Olen lukenut useasti lauseen "ongelmiensa vuoksi ei voida katsoa perhesijoituksen olevan sen ja sen edun mukaista, se ja se tarvitsee kasvatusalan ammattilaisen huolenpitoa, jonka vuoksi sijoituspaikkana lastenkoti tämä ja tuo on sen ja sen kehityksen kannalta lapsen edun mukainen".

Olen myös kuullut jatkuvasti mantran "yksittäistapaus".

Voin vain todeta, että joka ikinen niistä on liikaa.


Lue myös:
Lapsemme laitoksissa osa 1 - Miten päädytään laitokseen?