Jälkimmäiseen olisi syytä palata, sillä se on ainakin selkeä kannanotto siitä, ettei viranomainen tahdo kommentoida. Yksittäistapauksista puhuminen sen sijaan luo mielikuvan selittelijästä, joka ei ymmärrä käyttämänsä sanan määritelmää saati sen merkitystä.
Jokainen poliisin alkometriin ylitse sallitun promillerajan puhaltanut henkilö on yksittäistapaus. Yksittäistapaus on hän, joka puhaltaa 0,92 ja myös hän, joka puhaltaa 1,23 promillea. Nämä molemmat yksittäistapaukset ovat syyllistyneet rattijuopumukseen. He kuuluvat siis kokonaisuuteen, joka muodostuu kaikista maamme rattijuopoista. Rattijuopumus on rikos, se on määritelty laissa tietyin tunnusmerkistöin.
Miksi rattijuopumus on haluttu kieltää? No koska se on vaarallista.
Miksi se siten on vaarallista? Koska ihmisen reaktiokyky heikkenee, kun ihminen juo viinaa. Joku voi jäädä auton alle ja kuolla. Tai olla alkoholia nauttineen kyydissä ja kuolla. Tai rattijuoppo voi kuolla itse. Rattijuopumus on kielletty, jotta voitaisiin suojella oikeushyvää nimeltään henki ja terveys.
Mistä lainsäätäjä on keksinyt väittää, että alkoholin vaikutuksen alaisena ajaminen vaarantaa kyseisen oikeushyvän? No siitä, että on päässyt käymään huonosti useamman kerran, kun joku taulapää on lähtenyt ajelemaan humalassa. Jossakin, joskus, joku on aiheuttanut vahinkoa ensimmäisen kerran autolla ajaessaan, koska on ollut juovuksissa. Sitten samalla tavalla on käynyt toisenkin kerran, ja kolmannen. Tarpeeksi monta kertaa on riittänyt siihen, että rattijuopumuksesta on päätetty säätää rikos.
Oletteko te kuulleet poliisin kommentoivan "en kommentoi yksittäistapausta" silloin, kun maantiellä on kuollut tietä ylittävä ekaluokkalainen rattijuopon ajaessa hänen ylitseen?
En ole minäkään. Yleensä lehdet uutisoivat, että rattijuoppo tappoi ekaluokkalaisen.
Mutta silloin, kun kysymyksessä on virkamiehen virhe lastensuojelussa, vaikkapa nyt Oulussa, esimerkiksi sellainen, että lapset joutuvat pakenemaan kirkkoturvan piiriin, viranomainen kommentoi vain, ettei kommentoi yksittäistapausta.
Paitsi, että niitäkin tapauksia on jo monta, ei vain yhtä. Voidaan puhua jo ilmiöstä, mutta viranomaisen suu pysyy supussa.
Jos minä tukihenkilönä tai kansalaisjournalistin asemassa soitan sosiaalivirastoon vanhemman luvalla ja tiedustelen kyseisen sossun kantaa kyseessä olevasta tapauksesta, saan vastauksen, että yksittäistapausta ei kommentoida.
Sitä luulisi, että sieltä sanottaisiin, etteivät he voi keskustella ulkopuolisen kanssa salassapidettävistä asioista, mutta ei. He eivät vain kommentoi yksittäistapauksia.
Eivät he kyllä kommentoi kokonaisuuttakaan, sillä yksittäistapauksistahan se kokonaisuus muodostuu. Kuten juuri epätoivon vimmalla yritin esimerkata puhuessani rattijuopoista.
Oikeustieteessä väitetään kovasti, että yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan toteutumisen kannalta yksittäistapaus kuin yksittäistapaus on tärkeä. Jokaisen yksittäistapauksen ratkaiseminen luo kokonaisuutta, joka joko lisää tai murentaa oikeusturvaa. Tällä tarkoitetaan, että samankaltaisesta teosta tai tapahtumasta tulisi jokaisen voida päätellä sen lopputulos. Eli, jos varastaa, jokaisen tulisi kyetä päättelemään, että siitä saa sanktion.
Jokaisen tulisi kyetä päättelemään, että tikkarin kähveltäminen ei tuota samanlaista sanktiota kuin autovarkaus. Tai pankkiryöstö. Toisin sanoen jokainen samankaltainen varkaus, pieni, keskikokoinen, iso, tuottaa omansalaisen kokoisen lopputuloksen. Jos näin ei olisi, voisi pankkiryöstäjä istua saman mittaista kakkua tikkarivarkaan kanssa. Se ei olisi tasa-arvoista, yhdenvertaista eikä oikeudenmukaista. Se olisi oikeushyvän vastaista.
Kaiken ydin onkin siis nimenomaan yksittäinen tapaus osana kokonaisuutta. Ilman yksittäistapauksia ei olisi voitu kehittää kokonaisuuksia. Ei olisi olemassa yhdenvertaisuuden määritelmää vaan tuomiot voitaisiin heittää nopalla tai arvalla.
Jos siis yksittäistapauksia ei kommentoida, eikä niitä käsitellä, murennetaan oikeudenmukaisuuden periaatetta siitä kokonaisuudesta, johon kyseinen yksittäistapaus kuuluu.
Jotta voitaisiin sanoa "emme kommentoi yksittäistapausta", tulisi tapauksen olla sellainen, että saman kaltaista tapausta ei olisi olemassa missään maamme kolkassa. Ei ainuttakaan. Missään. Koskaan koko kirjoitetun historiamme aikana. Kyseinen tapaus olisi silloin tasan ainoa laatuaan.
Näin ei kuitenkaan ole. 99,999999999999999% varmuudella löytyy aina vastaavanlainen tapaus, ja näitä tapauksia olisi siis verrattava toisiinsa, jotta voitaisiin päästä yhdenvertaiseen loppuulokseen.
Lastensuojelussa yksittäistapauksiin vetoaminen on ikävän yleistä. Se on noloa. Jokainen case, johon olen tutustunut, mukailee uskomattoman paljon muita saman kaltaisia tapauksia. On äidin väsymystä, on kouluvaikeuksia, on rajattomia teinejä, hatkalaisia, kuulematta jättämisiä, perusteettomia väittämiä, vähävaraisuutta, masennusta, mielenterveysongelmia, päihteitä, asiakassuunnitelmien puuttumisia, papereiden panttaamista asiakkaalta, kotiavun puuttumista, siisteyden puutetta, kahvia juovia perhetyöntekijöitä, ristiriitaisia lausuntoja, perheen oikean tilanteen ymmärtämättömyyttä....
Ja sitten, kun jossakin päin joku ampuu kuulan kalloonsa tai ajaa rekan alle lastensuojeluasiakkuuden ollessa päällä, toteaa sosiaalitoimi, ettei voi kommentoida yksittäistapausta.
Sanoisivat suoraan, että reisille meni.
Niin se on sen rattijuoponkin sanottava. Valitettavasti ei ole sellaista mokapilliä, joka todentaisi sosiaalitoimen töppäilyt samalla tavoin, kuin alkometri promillet.
ElenaMaria Uusitalo