http://www.lokakuunliike.com/anne-soimajaumlrven-blogi/suomalaisen-lapsen-yksittaistapaus
Elämme Suomessa, jossa on sananvapaus, perusoikeus, jota ei voi ennakolta rajoittaa. Jälkikäteen kylläkin, mikäli rajoitus perustuu säädettyyn lakiin, mikäli rajoitus on tarkkarajainen, on sisällöltään selkeä, noudattaa suhteellisuusperiaatetta, on yhteiskunnallisesti merkittävää etua ajava, ja edelleenkään ei riko ihmisoikeussäädöksiä.
Anne kirjoitti Oululaisesta perheestä, josta vuosi sitten haettiin Oulun lastensuojelun toimesta, poliisien avustamana, huostaan kaksospojat. Netissä levisi tuolloin video tapahtumien kulusta. Videolla nähtiin, ettei perheessä ollut välitöntä vaaraa. Siitä nähtiin myös, että pojat vastustivat rankasti pois vientiään. Tämä video kuvattiin perheen kotona ja pihamaalla. Sillä haluttiin osoittaa mielivaltaa, jota viranomainen käyttää perhettä kohtaan ilman päteviä perusteita. Viranomainen puuttuu henkilöiden vapausoikeuksiin, vaikka perusteltua syytä moiseen toimintaan ei siis ole.
Anne kertoi blogissan myös, mitä pojille kuuluu tänään. Perhe itse on kertonut vuoden kuluessa kuulumisiaan julkisesti netissä, mutta tässä foorumissa niiden kuulumisien referoiminen on siis kiellettyä.
Pojat ovat sijaishuollossa, perhesijoituksessa. Pojat ovat kertoneet, että eivät viihdy siellä. He ovat kertoneet että heillä ei ole hyvä olla. Perhe on kertonut, että tapaamisia on rajoitettu.
Pojat ovat kertoneet itse, että heitä on kiusattu henkisesti ja fyysisesti sijaishuollossa. Tässä(kään) asiassa ei ole mitään kunniaa tai yksityisyyden suojaa loukkaavaa. Blogistin toteamus perustuu poikien kertomaan, jolloin kansalaisjournalistilla on oikeus se kertoma referoida. Vai aikooko joku nostaa syytteen vajaavaltaisia (alaikäisiä) kaksospoikia vastaan heidän sanomisistaan?
Kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyy, mikäli annettu tieto on perätön. Totuuden puhumisesta ei saa sanktioita. Toisekseen, ketä on loukattu? Annen blogissa kun mainittiin ainoastaan "sijaisperhe", siinä ei mainittu yhtään Mikkolaa, Anttilaa tai Uusitaloa.
Anne siis referoi kaksospoikien kertoman sijaisperheensä tekemisistä. Niin olisin referoinut minäkin. Perustuslaki koskee kaikkia, perusoikeuksia ei voida rajoittaa iän perusteella. Erikseen mainitaan lasten oikeus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Lasten kuulemisesta ja heidän mielipiteensä erityisestä huomioimisesta on velvoitteita lastensuojelulaissa. Lapsikin on asiakas, joten sama kuulemisen ja huomioimisen velvoite löytyy asiakkaan oikeuksista sosiaalihuollossa, hallintomenettelystä jne jne jne.
Mutta viis näistä, sanoo Oulun virkamieskunta ja Uuden Suomen ylläpito?
Ai niin, vedotaan tuttuun ja turvaisaan salassapitoon. Ai niin siihen, joka väistyy asiakkaan tuodessa oman salassapidettävän asiansa julki. Koominen ajatus, että viranomainen voisi vedota asiakkaansa yksityisyyden suojaamiseen tai kunniaan ja estää asiakasta itseänsä kertomasta omasta asiastaan? Perhe on kertonut vuoden mittaan lähes päivittäin kuulumisiaan julkisesti. Mistä siis revitte kitisemisen aiheenne, kun kaikki ovat jo vuoden seuranneet perheen tilanteen etenemistä päivittäin netistä? Vai joko taas ryhdytte itkemään, että joku sossuistanne on saanut trauman?
Mitäs ryhtyi sossuksi ilman, että opiskeli lain siltä osin, kuin siinä kerrottiin oikeudesta arvostella julkisessa virassa olevaa viranomaista? Voi voi.
Minulle tulee lähinnä fiilis, että ainoa asia, mitä tässä halutaan estää, on maamme viranomaisten rikosluontoisen toiminnan julkitulo. Halutaan ylläpitää mielikuvaa siitä, että kaikki toimii hyvin ja oikein ja että Suomi on oikeusvaltio.
Harmiksenne voin kertoa, että yritys hyvä kymmenen. Tuskin tulee onnistumaan, siinähän sensuroitte, poistakaa vaikka koko profiili!
Minusta on naurettavaa, tekopyhää, epäeettistä ja moraalitonta rajoittaa sananvapautta perusteetta. Yhteiskunnassa, jossa väitetään olevan kansanvalta, demokratia ja ihmisoikeudet.
ElenaMaria Uusitalo
☞ Suomalaisen lapsen yksittäistapaus
Muita Kurhelan perheeseen liittyviä Lokakuun liikkeen artikkeleita:
☞ Dokumentti Perhe K:n tarina: 10 + 1 syytä elää
☞ LL-uutisia: "Perheet lähtevät liikkeelle."
☞ JP Roos: Oulun lastensuojelu kiinnostunut vain omasta arvovallastaan
☞ JP Roos: Sijaishuolto - viimeinen laitosten linnake
☞ Syvälä: Pitkäsoitto siitä, mitä Long Playn lastensuojelujuttu jättää kertomatta
☞ Hämäläinen: Kurhelan poikien hallinnollinen vankeus
☞ Sosionomiopiskelija Liljeberg: Nykylastensuojelussa lapsen kuuleminen on mahdotonta
☞ Oulun huostakohu: Henriikka,15, hakenut kirkosta turvapaikkaa
☞ Henriikka Kurhela - My Story
☞ Julkinen tiedote huostaan otetun Henriikan tapauksesta
☞ Oulun huostakohu & pastori Árpád Kovács: "Lastensuojelijat eivät kysyneet, mitä tytölle kuuluu..."
☞ Varatuomari Leeni Ikonen avustaa kirkolta turvapaikkaa hakenutta huostanuorta
☞ Ikonen: Juusokin pyysi lastensuojelun uhrina turvapaikkaa kirkosta
☞ Pastori Raisa Lehtomäki antaa tukensa Árpád Kovácsille
☞Virallinen tiedote: Kirkosta turvapaikkaa hakeneen huostanuoren ja Oulun lastensuojelun väliset sovintoneuvottelut johtivat rakentavaan yhteistyöhön
☞ Porvoon piispalta tukea huostanuorta auttaneelle pastorille