Nykyään näyttää siltä, että normipäivä ei ole elämää vaan se on arkea. Arjessa on vain työtä ja velvollisuuksia, motkotusta, väsymystä ja kitiseviä kakaroita.
Kuka hullu nauttisi esimerkiksi meidän arjestamme?
Älykäs kännykkäni ääntää minut hereille aamuisin kello 05.50. Nousen yleensä epätäydellisesti nukutun yön jälkeen ja kiirehdin keittiöön ainoana ajatuksenani saada sisuksiini kahvia, ennen kuin kukaan muu herää. Melkein joka aamu tämän toiminnan ideologian katkaisee kissa, joka kuvittelee olevansa Jumala. Jotta pääsisin vähemmällä, syötän sille Perle Gourmeeta, jonka jälkeen siirtelen sohvaa saadakseni Jumalan kiinni ja ulos talosta. Tätä toimitusta taas häiritsee koira.
Herätän koulukkaat, joilla on vajaa tunti aikaa ehtiä koulubussille. "Syö, juo, pue, hop hop...!!" Edellinen toistuu noin sata kertaa, kunnes ehkä hereillä oleva jälkikasvuni raahautuu reppuineen ulos ovesta.
Sen jälkeen päästän koiran ulos, ja kahvi on ehtinyt jäähtyä, mutta juon sen silti. Kuopus herätetään seuraavaksi, mutta ennen sitä haluan ehtiä vessaan rauhassa, joten kökötän pytyllä viisi minuuttia vain sen viiden minuutin hetken vuoksi. Kuopus herää ja syö, katsoo piirrettyjä ja komentaa leipää kerjäävää koiraa. Tällä välin kampaan naamani työkuntoiseksi ja etsin päivän korkokengät.
Sitten puen ja pakkaan pikku päikkyläisen autoon, ajan päiväkodille, josta jatkan duuniin. Joinakin päivinä ehdin aamukahville, joka on kuumaa, jos nimittäin olen ollut tehokkaan ajoissa. Menen kylän kahvilaan ja istun siellä vartin, luen lakikirjaa ja lipitän sen sumpin. Sitten menen töihin.
Pian tiuku repii jo iltapäivää ja lähden paluumatkalle. Päikylle, muksu mukaan ja kotiin. Onkohan postilaatikolla pysähdytty? Ei ole, ellen itse pysähdy, mutta jos pysähdyn, joku koulukkaista onkin ottanut postin. Ärsyttävä karma.
Avaan ulko-oven, kukaan ei ole ripustanut yhtäkään vaatepartta yhtään minnekkään. Kaikki lojuu lattialla. Motkotan ja ripustan ne itse, koska muuten se kestää ja kestää. Ukko on laittanut ruoan. Syön ja tinkaan onko läksyt tehty? Onko reissareissa mitään ja ovatko ne ylipäätään tallessa? Onko allekirjoitettavaa, onko palautettavia monisteita, miten päivä meni ja niin edelleen... Yksi haluaa päästä kaverilleen toinen haluaa uusia Pet Shoppeja, kolmas ilmoittaa, että huomiseksi on tehtävä Runebergin torttuja, neljäs ilmoittaa, että aikoo mennä kakalle.
Puhelin soi, se on soinut jo töissä, en vastaa, koska en kuule edes omia ajatuksiani. Keittiön tasot ovat kaaoksessa, josta saan neurootikkona näppylöitä. Koirankarvaa on nilkkoihin asti, vaikka juuri toissapäivänä imuroin. Margariinipurkissa on kissankarva. Pyykit pitää pestä tai ripustaa tai viikata kuivuneet pyykit märkien alta kaappeihin.
Tyttöjen kaappi on kuin lumpputehdas, mitään ei ole taaskaan viikattu. Toistaen itseäni kehotan, kehotan taas, kunnes lopulta komennan viikkaamaan vaatteet, tehden suurimman osan siinä samalla itse, koska muuten homma kestäisi huomiseen. Olen kaatanut jossakin välissä kahvia kuppiini ja se on jälleen ehtinyt jäähtyä, mutta juon sen silti.
Päätän, että huomenna, vapaapäivänä, kirjoitan kirjaani ja luen Eurooppalaista rikoslakia ainakin 50 sivua. Olen ehtinyt kääntää kirjasta, joka on englantia, ensimmäisen lauseen. Alku sekin.
Kun tulen viikkaamasta takaisin keittiöön, se on jälleen sotkettu. Pienet ovat päättäneet piirtää kaikki kaksi minuuttia. Motkotan, että jäljet täytyy siivota. Odotan Pikku Kakkosta, että ehdin kirjoittaa jotakin tai soittaa jollekin jo sata kertaa soittaneelle. Kun seuraavaksi ehdin vilkaista kelloa, se Kakkonen on jo mennyt, unohdin sen. Ja täytyy laatia iltapalasuunnitelma. Puhelin soi taas.
Poikkean äkkiä netissä, viestejä on tullut kymmenen ja kaikki kysyvät jotakin, vastaan, että vastaan pikimmiten. "Menkää suihkuun", kehotan. "Ei me haluta nukkuun!" Kuuluu vastaus. "Sanoin, että suihkuun!"
- Niin, mutta saaks silti valvoo?
- Ei. Huomenna on koulu ja päikky.
- Pyöritä mua! Kattokävelyä ensin!
(Älkää edes kysykö...)
Sitten jaetaan vessavuorot ja hammaspyykkivuorot ja letitetään hiuksia, etteivät ne takkuunnu yöllä. Ksylitolia Muumipurkista. Sitten luetaan satua, sitten kinataan siitä, kenen vuoro on sammuttaa valot, sitten tapana on miettiä, mitä unta tänä yönä nähtäisiin, joku muistaa jotain, mitä piti kertoa, näyttää, allekirjoittaa, sitten täytyy käydä vielä kerran juomassa vettä, vielä kerran pissalla, ja lopulta totean, että jos joku vielä inahtaakin niin evään seuraavan perjantain karkkipäivän. Siitä huolimatta yksi haluaa vaihtaa peittonsa toiseen, koska se mukamas kutittaa.
Sitten, kun lapset ovat unessa, huomaan isännän. "Ai niin sinäkin olet täällä"- tyyliin.
Isännällä olisi yhtä ja toista asiaa, kerrottavaa. Mutta minä olen naatti, ja tyydyn lähinnä joo-joo-politiikkaan. Osittaisen huonon omantunnon kanssa vakuutan itselleni ja ukolle, että "huomenna"....
Kuorsaan, ennen kuin pääni koskettaa tyynyä. Normipäivä, suurin piirtein. Ei elämää, ainoastaan arkea.
Kumma kyllä, usein lapset muistelevat menneitä hauskoja juttuja, joita heille on tapahtunut. 99 prosenttia niistä liittyy tällaisiin normipäiviin, vaikka me olemme kyllä käyneet mm. Powerparkissa ja Veljekset Keskiselläkin. Ja olimmepa me lomalla Itä-Suomessakin. Kerran kävimme Ilosaarirockissakin, siellä esiintyi Hevisaurus!
Olemme me siis eläneetkin. Noin kolme viikkoa vuodessa, jos nykymallin kriteereillä lasketaan. Elämisen luulisi jäävän mieleen, mutta jos meillä on muisteluhetkiä, ne koskevat lähinnä arkea. Kun kissa karkasi. Kun auto hajosi. Kun joku putosi puusta. Kun mummi päästi hyttysiä sisälle. Kun pysäkkimatkalla nähtiin Pyy. Kun postilaatikolle puettiin nahkahousut. Kun äiti jumittui auton takaluukkuun. Kun pikkusisko piirsi isosisaren täyteen kuvioita tusseilla. Kun lennätettiin pehmoleluja yläkerran ikkunasta pihalle. Kun joskus oli se semmoinen violetti hammasharja, jossa oli se supermiesvarsi. Kun vesiputket jäätyivät. Kun kaikilla oli samaan aikaan vesirokko.
Sitä, mitä ei rakasta, ei ikävöikkään. Kävin peräti päiväreissulla kaupungissa parisen viikkoa takaperin. Reissu oli mukava, mutta parasta siinä oli palata kotiin. Normiarkeen. Väsymykseen, sekamelskaan ja kylmän kahvin pariin.
ElenaMaria Uusitalo
Kuka hullu nauttisi esimerkiksi meidän arjestamme?
Älykäs kännykkäni ääntää minut hereille aamuisin kello 05.50. Nousen yleensä epätäydellisesti nukutun yön jälkeen ja kiirehdin keittiöön ainoana ajatuksenani saada sisuksiini kahvia, ennen kuin kukaan muu herää. Melkein joka aamu tämän toiminnan ideologian katkaisee kissa, joka kuvittelee olevansa Jumala. Jotta pääsisin vähemmällä, syötän sille Perle Gourmeeta, jonka jälkeen siirtelen sohvaa saadakseni Jumalan kiinni ja ulos talosta. Tätä toimitusta taas häiritsee koira.
Herätän koulukkaat, joilla on vajaa tunti aikaa ehtiä koulubussille. "Syö, juo, pue, hop hop...!!" Edellinen toistuu noin sata kertaa, kunnes ehkä hereillä oleva jälkikasvuni raahautuu reppuineen ulos ovesta.
Sen jälkeen päästän koiran ulos, ja kahvi on ehtinyt jäähtyä, mutta juon sen silti. Kuopus herätetään seuraavaksi, mutta ennen sitä haluan ehtiä vessaan rauhassa, joten kökötän pytyllä viisi minuuttia vain sen viiden minuutin hetken vuoksi. Kuopus herää ja syö, katsoo piirrettyjä ja komentaa leipää kerjäävää koiraa. Tällä välin kampaan naamani työkuntoiseksi ja etsin päivän korkokengät.
Sitten puen ja pakkaan pikku päikkyläisen autoon, ajan päiväkodille, josta jatkan duuniin. Joinakin päivinä ehdin aamukahville, joka on kuumaa, jos nimittäin olen ollut tehokkaan ajoissa. Menen kylän kahvilaan ja istun siellä vartin, luen lakikirjaa ja lipitän sen sumpin. Sitten menen töihin.
Pian tiuku repii jo iltapäivää ja lähden paluumatkalle. Päikylle, muksu mukaan ja kotiin. Onkohan postilaatikolla pysähdytty? Ei ole, ellen itse pysähdy, mutta jos pysähdyn, joku koulukkaista onkin ottanut postin. Ärsyttävä karma.
Avaan ulko-oven, kukaan ei ole ripustanut yhtäkään vaatepartta yhtään minnekkään. Kaikki lojuu lattialla. Motkotan ja ripustan ne itse, koska muuten se kestää ja kestää. Ukko on laittanut ruoan. Syön ja tinkaan onko läksyt tehty? Onko reissareissa mitään ja ovatko ne ylipäätään tallessa? Onko allekirjoitettavaa, onko palautettavia monisteita, miten päivä meni ja niin edelleen... Yksi haluaa päästä kaverilleen toinen haluaa uusia Pet Shoppeja, kolmas ilmoittaa, että huomiseksi on tehtävä Runebergin torttuja, neljäs ilmoittaa, että aikoo mennä kakalle.
Puhelin soi, se on soinut jo töissä, en vastaa, koska en kuule edes omia ajatuksiani. Keittiön tasot ovat kaaoksessa, josta saan neurootikkona näppylöitä. Koirankarvaa on nilkkoihin asti, vaikka juuri toissapäivänä imuroin. Margariinipurkissa on kissankarva. Pyykit pitää pestä tai ripustaa tai viikata kuivuneet pyykit märkien alta kaappeihin.
Tyttöjen kaappi on kuin lumpputehdas, mitään ei ole taaskaan viikattu. Toistaen itseäni kehotan, kehotan taas, kunnes lopulta komennan viikkaamaan vaatteet, tehden suurimman osan siinä samalla itse, koska muuten homma kestäisi huomiseen. Olen kaatanut jossakin välissä kahvia kuppiini ja se on jälleen ehtinyt jäähtyä, mutta juon sen silti.
Päätän, että huomenna, vapaapäivänä, kirjoitan kirjaani ja luen Eurooppalaista rikoslakia ainakin 50 sivua. Olen ehtinyt kääntää kirjasta, joka on englantia, ensimmäisen lauseen. Alku sekin.
Kun tulen viikkaamasta takaisin keittiöön, se on jälleen sotkettu. Pienet ovat päättäneet piirtää kaikki kaksi minuuttia. Motkotan, että jäljet täytyy siivota. Odotan Pikku Kakkosta, että ehdin kirjoittaa jotakin tai soittaa jollekin jo sata kertaa soittaneelle. Kun seuraavaksi ehdin vilkaista kelloa, se Kakkonen on jo mennyt, unohdin sen. Ja täytyy laatia iltapalasuunnitelma. Puhelin soi taas.
Poikkean äkkiä netissä, viestejä on tullut kymmenen ja kaikki kysyvät jotakin, vastaan, että vastaan pikimmiten. "Menkää suihkuun", kehotan. "Ei me haluta nukkuun!" Kuuluu vastaus. "Sanoin, että suihkuun!"
- Niin, mutta saaks silti valvoo?
- Ei. Huomenna on koulu ja päikky.
- Pyöritä mua! Kattokävelyä ensin!
(Älkää edes kysykö...)
Sitten jaetaan vessavuorot ja hammaspyykkivuorot ja letitetään hiuksia, etteivät ne takkuunnu yöllä. Ksylitolia Muumipurkista. Sitten luetaan satua, sitten kinataan siitä, kenen vuoro on sammuttaa valot, sitten tapana on miettiä, mitä unta tänä yönä nähtäisiin, joku muistaa jotain, mitä piti kertoa, näyttää, allekirjoittaa, sitten täytyy käydä vielä kerran juomassa vettä, vielä kerran pissalla, ja lopulta totean, että jos joku vielä inahtaakin niin evään seuraavan perjantain karkkipäivän. Siitä huolimatta yksi haluaa vaihtaa peittonsa toiseen, koska se mukamas kutittaa.
Sitten, kun lapset ovat unessa, huomaan isännän. "Ai niin sinäkin olet täällä"- tyyliin.
Isännällä olisi yhtä ja toista asiaa, kerrottavaa. Mutta minä olen naatti, ja tyydyn lähinnä joo-joo-politiikkaan. Osittaisen huonon omantunnon kanssa vakuutan itselleni ja ukolle, että "huomenna"....
Kuorsaan, ennen kuin pääni koskettaa tyynyä. Normipäivä, suurin piirtein. Ei elämää, ainoastaan arkea.
Kumma kyllä, usein lapset muistelevat menneitä hauskoja juttuja, joita heille on tapahtunut. 99 prosenttia niistä liittyy tällaisiin normipäiviin, vaikka me olemme kyllä käyneet mm. Powerparkissa ja Veljekset Keskiselläkin. Ja olimmepa me lomalla Itä-Suomessakin. Kerran kävimme Ilosaarirockissakin, siellä esiintyi Hevisaurus!
Olemme me siis eläneetkin. Noin kolme viikkoa vuodessa, jos nykymallin kriteereillä lasketaan. Elämisen luulisi jäävän mieleen, mutta jos meillä on muisteluhetkiä, ne koskevat lähinnä arkea. Kun kissa karkasi. Kun auto hajosi. Kun joku putosi puusta. Kun mummi päästi hyttysiä sisälle. Kun pysäkkimatkalla nähtiin Pyy. Kun postilaatikolle puettiin nahkahousut. Kun äiti jumittui auton takaluukkuun. Kun pikkusisko piirsi isosisaren täyteen kuvioita tusseilla. Kun lennätettiin pehmoleluja yläkerran ikkunasta pihalle. Kun joskus oli se semmoinen violetti hammasharja, jossa oli se supermiesvarsi. Kun vesiputket jäätyivät. Kun kaikilla oli samaan aikaan vesirokko.
Sitä, mitä ei rakasta, ei ikävöikkään. Kävin peräti päiväreissulla kaupungissa parisen viikkoa takaperin. Reissu oli mukava, mutta parasta siinä oli palata kotiin. Normiarkeen. Väsymykseen, sekamelskaan ja kylmän kahvin pariin.
ElenaMaria Uusitalo
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja:
☞ Kuka suojelisi ammattilaisuhreja lapsilta?
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Tampereen Takahuhdin koulu hyväksyy koulukiusaamisen
☞ Koulukiusaaminen räjähti käsiin
☞ Koulukiusatun äidin tuska: "Lapseni yritti itsemurhaa."
☞ Kuusi vuotta helvetissä
☞ Barometrin kertomaa
☞ Koulukiusaamisen karut kasvot
☞ Laki on niin kuin se luetaan
☞ Kotikoulu on oiva vaihtoehto
☞ Harrastustoiminta osaksi perusopetusta ja varhaiskasvatusta
☞ Lokakuun liike perustanut RINGIN lasten suojelemiseksi
☞ Lokakuun manifesti korjaa lasten oikeuksia
☞ Lokakuun Manifesti
☞ October Movement
☞ October Manifesto
☞ Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT)
☞ Virallinen tiedote: Kirkosta turvapaikkaa hakeneen huostanuoren ja Oulun lastensuojelun väliset sovintoneuvottelut johtivat rakentavaan yhteistyöhön
☞ Ikonen: Kansanvalistusta lastensuojelun asiakkaalle
☞ K сведению клиентов службы защиты прав ребенка
☞ An advisory for child welfare clients
☞ Bergström: Pieni opas eri tilanteisiin lastensuojelun kanssa
☞ Opas lastensuojelun asiakkuuteen joutuvalle
Lokakuun liikkeen kyselyt ja ilmoituspohjat:
☞ Lastensuojelun asiakaskysely
☞ Oikeusturvakysely
☞ Tee ilmoitus viranomaisesta
☞ Ammattilainen - ilmoita laiton käytäntö
RSS Feed
