Tietoa lastensuojelutyöhön- valvomaton miljardibisnes
"Journalism is printing what someone else does not want printed: everything else is public relations." George Orwell
Valvomattomien ammatillisten perhekotien työllistämä lastensuojeluyrittäjä, konsultti-kirjailija Unto Matinlompolo Omatie Ay:stä paheksuu ja syyttää lastensuojelun asiakaskertomuksia julkaisevaa lehdistöä sosiaalipornosta. Hänen mukaansa alalla vallitsevat tiukat eettiset normit, huostaanotto on aina viimesijainen toimenpide ja huostaanoton toteuttava osapuoli ei voi puolustautua julkisesti.
Matinlompolo unohtaa lastensuojelun taustoituksessaan, että koko lastensuojelujärjestelmä toimii huostaanottoihin tähtäävällä häiriöorientaatiolla, ettei alan ettisiä normeja noudateta, että alalta puuttuvat riippumattomat tuomioistuimet, tutkimustieto, valvonta, seuranta, tulosvastuu, toimivat oikeussuojakeinot ja työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä. Matinlompolo ei muista myöskään kertoa, että mediatalojen lastensuojelujärjestöissä istuvat pomot ovat sensuroineet vahvasti lastensuojelun uutisointia jo vuosikymmenet.
Matinlompolo unohtaa mainita, että huostaanoton toteuttavan osapuolen näkemyksellä on monopoliasema niin lastensuojelun lainsäädäntötyössä, toimeenpanossa, tuomio-istuinlaitoksessa, koulutuksessa, tutkimuksessa ja tiedotuksessa. Yksikään toimittaja ei tee juttua asiakkaiden kokemuksista lukematta viranomaiskannan paljastavia yli 70 vuotta arkistoitavia lastensuojelun asiakaskirjauksia, joihin asiakkailla ei ole korjausoikeutta ja jotka eivät jätä mainitsematta asiakkaista mitään vähänkään epäilyttävää.
Matinlompolo ei muista jutussaan kertoa, että lastensuojelu on ollut osallisena murentamassa kansalaisten uskoa oikeuslaitoksen puolueettomuuteen ja oikeusvaltioperiaatteisiin, jotka edellyttävät riippumattomia tuomioistuimia, vallan kolmijakoa ja toimivia oikeussuojakeinoja väärinkäytösten varalle.
Hallinto-oikeus Talentia -jäsenineen on totuttanut sosiaalityön asiakkaat lainsuojattomuuteen ja sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuden asiantuntijat siihen, ettei työn etiikasta, laillisuudesta tai laadusta tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta.
Matinlompolo unohtaa mainita, että pelkästään sijaishuollossa liikkuu lähes miljardi euroa eikä lastensuojelun lainsäätäjien, päättäjien, työntekijöiden tai tuomareiden kytköksiä sijaishuoltoon valvo kukaan.
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ”hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun lastensuojelulaitos tai lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta. Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla.
Nämä järjestöt nimittäin tuottavat vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta, mutta myös lasten sijoitustoimintaa joko omiin sijoitusyksiköihinsä tai sijaisperheisiin, joita ne itse ovat voineet olla mukana kouluttamassa ja rekrytoimassa. Yhden sijoitetun lapsen laitosvuoden hinta voi nousta yli 150 000 euron.
Professori J P Roos onkin kysynyt, onko lastensuojelujärjestöillä laitosten ylläpitäjinä ja palveluntuottajina välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja pidentämiseksi.”
Sijaishuollonkin takana vaikuttavat isot tahot. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n erilaisissa valiokunnissa ja työryhmissä on monia lastensuojelulla kovaa liikevoittoa tekevien yritysten edustajia. Lastensuojelun lainsäädäntötyöstä puuttuu palvelunkäyttäjien edustus ja huostaanottoja käsittelevillä hallinto-oikeuksien jäsenillä ja lääkäreillä voi olla jääviyksiä suhteessa lastensuojeluun ja sijaishuoltoon.
Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan lapsibisnestä ei valvo kukaan eikä kukaan tiedä minkälaisia tuloksia ja vaikutuksia lasten sijoittamisella on.
Mainlompolo ei kerro, että asiakkaiden lisäksi suomalaiset lastensuojelun toimintakäytännöt herättävät huolta myös valvontaviranomaisissa, pohjoismaisissa lapsiasiavaltuutetuissa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja YK:n ihmisoikeustarkkailijoissa. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesi lastensuojelun yhdeksi suurimmista suomalaisista ihmisoikeusongelmista. Jääskeläinen tarkensi ongelmia mainiten lastensuojelun osalta yleisen voimavarojen puutteen, sijaishuollon riittämättömän valvonnan, mielenterveyspalveluiden ja avohuollon tukipalveluiden riittämättömyyden sekä työntekijöiden vähäisyyden, suuren vaihtuvuuden, puutteellisen koulutuksen ja kokemuksen. Ongelmalliseksi hän katsoi myös sen, että oikeusprosessit, erityisesti olosuhdeselvitykset, viipyvät.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”lastensuojeluun liittyvän propagandamaisen tiedottamisen takia lastensuojelun laatukeskustelu on jumittunut maassamme eipäsjuupas-keskusteluksi eikä tavoitteelliseksi työksi lainsäädännön kehittämiseksi, oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja lastensuojelun perusteelliseksi uudistamiseksi. On käynyt ilmiselväksi, ettei lastensuojelun omavalvonta toimi, vaan huteja on liikaa. Tällä hetkellä noin 18 000 lasta on siirretty kodin ulkopuolelle, noin joka toinen tunti joku lapsi kokee kiireellisen sijoituksen. Hallinto-oikeusjärjestelmä ei takaa oikeudenmukaista käsittelyä. Mielivaltaan ja kontrolliin perustuva, asiakkaan toiveet ohittava lastensuojelun malli on aikaansaanut suomalaisen lastensuojelun kriisiin. ”
Ikonen kehottaa paneutumaan ” Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamiin langettaviin tuomioihin, kanteluviranomaisten lastensuojelun työntekijöille antamiin huomautuksiin, YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomi-raportteihin tai vaikkapa Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukseen 6/2012. Ei olisi pahitteeksi tutkia myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporttia ”Vaarantunut suojeluvalta” tai avoimin silmin paneutua sosiaalipalvelujen käyttäjän näkökulmaan, jota internet on pullollaan. Sijaishuoltopaikkojen valvonnan puute vaarantaa liian monen lapsen terveen kehityksen eikä sijaishuollon puolueetonta selvitystä ole maassamme tehty. ”
Puolueettomiksi kansalaisjärjestöiksi tekeytyvät sijaishuollon ja lastensuojelun yritykset ovat jo vuosia pyöritelleet mediaa mielensä mukaan. Tavaksi on tullut julkaista lastensuojelun viranomaistiedotteita ja yritysmainoksia uutisina sisältöä ja lähteitä tarkastamatta.
Kukaan valistunut toimittaja ei enää lähtisi haastattelemaan yksinomaan GMO-viljan tai -lihan tuottajaa ravintosuositusjuttuunsa tai lääketehtaan edustajaa/ yhteistyökumppania terveyssuositusjuttuunsa.
Ihmiset osaavat jo olla lähdekriittisiä lääke- ja ruokateollisuuden propagandan suhteen mutta lastensuojeluteollisuuden kohdalla on vielä sokea piste.
Sijaishuollon yrittäjiä, edunvalvojia , palveluntuottajia ja kasvatuskumppaneita pidetään edelleen kelvollisina antamaan ”puolueettomia suosituksia ja lausuntoja” perhe-, kasvatus- ja lastensuojelupolitiikasta niin yliopistollisiin kuin muihin julkaisuihin. Edes ihmisoikeustoimijoiksi itseään väittävät eivät tunnu tunnistavan tai tunnustavan sijaishuoltoa edustavien haastateltaviensa intressi- ja viiteryhmiä vaikka ne voisi selvittää helposti esim. googlaamalla.
Onneksi lehdistö on viime aikoina valpastunut ja löytänyt muitakin informantteja kuin sijaishuollon edunvalvojat.
Matinlompolo vihjaa, ettei lehdistö tiedä tapausten ”taustoja” ja toivoo, että perheiden hätä ja kurjuus tulisivat julkisesti kaikkien tietoon. Hän unohtaa mainita, että yhä useampi lastensuojeluun ajautunut perhe haluaa samaa; kertoa avoimesti hädästään ja kurjuudestaan, joka on usein lastensuojelun tuottamaa ja ylläpitämää.
Julkiseen sosiaalityöhön kannustavat ja velvoittavat sosiaalialan ammattilaisen ammattietiikka, lastensuojelulain henki, kuntalaki ja viranomaistoiminnan julkisuusperiaate. Sosiaalialan ammattieettisten ohjeiden mukaan ammattilaisen on kyettävä arvioimaan kriittisesti myös toimintaorganisaatiotaan ja sen toiminnan tavoitteita ja perusteita. Ammattilaisen ei tarvitse suostua laittomiin toimintakäytäntöihin, vaikka työnantaja sitä edellyttäisi (Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet, 2012, 6).
Sosiaalialan ammattilaisten velvollisuus on tuoda työnantajansa, yhteiskunnan päätöksentekijöiden ja suuren yleisön tietoon, jos ihmiset elävät köyhyydessä, resurssit ovat riittämättömät tai niiden jakautuminen, politiikka tai toimintatavat ovat syrjiviä, epäoikeudenmukaisia tai haitallisia ihmisten hyvinvoinnille (Jaakkola, 2013, 10-12).
Median tehtävä on julkisen hallinnon ja viranomaisten toiminnan kriittinen arviointi, erilaisten näkökulmien ja kansalaisten kokemusten esittäminen. Kaikkea julkista viranomaistyötä koskee perustuslain 12 §:ään kirjattu julkisuusperiaate. Julkisuuslaki antaa jokaiselle oikeuden saada tietoa viranomaisten julkisista asiakirjoista ja muista tallenteista. Se velvoittaa viranomaiset tiedottamaan toiminnastaan. Riitta Grandfelt väittää, että sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole juuri minkään arvoista, jos sosiaalityöntekijöille ei ole rohkeutta asettua asiakkaidensa "puolelle" (Talentia, 2012, 4).
Lokakuun liike uskoo rehelliseen, rohkeaan ja tarkkanäköiseen kansalaisjournalismiin, jonka tehtävänä on toimia vallan vahtikoirana. Samalla Lokakuun liike vastustaa lumeobjektiivisuutta, alentuvansävyistä ja elitististä journalismia, jossa yksilön kokemukset eivät ole uskottavia ilman yksilön kokemuksista tietämättömän viranomaisen paremmintietävää kommenttia.
On välttämätöntä nostaa otsikoihin valtaapitävien ja opposition välisiä jyrkkiäkin ristiriitoja ja näkökulmakiistoja, vaikka niiden esiintuominen väistämättä aina loukkaa ja syyllistää jotakuta. Kuitenkin demokratian puutteet on tuotava julki, jotta niitä kohdanneet kansalaiset saisivat äänensä kuuluviin ja valtaapitävät ymmärtäisivät, mitä maassamme todella tapahtuu.
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja aiheeseen liittyen:
☞ Miten tehtaillaan laiton hoidollinen huostaanotto?
☞ Isän avoin kirje Veikkarille: Vessa kaiken ratkaisuna!
☞ Hyvä Laura Räty
☞ Hyvä Lotta Hämeen-Anttila
☞ Isän avoin kirje nuorten alastiriisuttajille
☞ Talentiaa ahdistaa epäkohtia enemmän epäkohtien paljastuminen
☞ Huoli puheeksi – mille huolen vyöhykkeelle työntekijäsi sijoittuu?
☞ Meillä heräsi huoli Tuomas Kurttilasta: lastensuojeluilmoitus!
"Journalism is printing what someone else does not want printed: everything else is public relations." George Orwell
Valvomattomien ammatillisten perhekotien työllistämä lastensuojeluyrittäjä, konsultti-kirjailija Unto Matinlompolo Omatie Ay:stä paheksuu ja syyttää lastensuojelun asiakaskertomuksia julkaisevaa lehdistöä sosiaalipornosta. Hänen mukaansa alalla vallitsevat tiukat eettiset normit, huostaanotto on aina viimesijainen toimenpide ja huostaanoton toteuttava osapuoli ei voi puolustautua julkisesti.
Matinlompolo unohtaa lastensuojelun taustoituksessaan, että koko lastensuojelujärjestelmä toimii huostaanottoihin tähtäävällä häiriöorientaatiolla, ettei alan ettisiä normeja noudateta, että alalta puuttuvat riippumattomat tuomioistuimet, tutkimustieto, valvonta, seuranta, tulosvastuu, toimivat oikeussuojakeinot ja työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä. Matinlompolo ei muista myöskään kertoa, että mediatalojen lastensuojelujärjestöissä istuvat pomot ovat sensuroineet vahvasti lastensuojelun uutisointia jo vuosikymmenet.
Matinlompolo unohtaa mainita, että huostaanoton toteuttavan osapuolen näkemyksellä on monopoliasema niin lastensuojelun lainsäädäntötyössä, toimeenpanossa, tuomio-istuinlaitoksessa, koulutuksessa, tutkimuksessa ja tiedotuksessa. Yksikään toimittaja ei tee juttua asiakkaiden kokemuksista lukematta viranomaiskannan paljastavia yli 70 vuotta arkistoitavia lastensuojelun asiakaskirjauksia, joihin asiakkailla ei ole korjausoikeutta ja jotka eivät jätä mainitsematta asiakkaista mitään vähänkään epäilyttävää.
Matinlompolo ei muista jutussaan kertoa, että lastensuojelu on ollut osallisena murentamassa kansalaisten uskoa oikeuslaitoksen puolueettomuuteen ja oikeusvaltioperiaatteisiin, jotka edellyttävät riippumattomia tuomioistuimia, vallan kolmijakoa ja toimivia oikeussuojakeinoja väärinkäytösten varalle.
Hallinto-oikeus Talentia -jäsenineen on totuttanut sosiaalityön asiakkaat lainsuojattomuuteen ja sosiaalityöntekijät ja hallinto-oikeuden asiantuntijat siihen, ettei työn etiikasta, laillisuudesta tai laadusta tarvitse kantaa minkäänlaista vastuuta.
Matinlompolo unohtaa mainita, että pelkästään sijaishuollossa liikkuu lähes miljardi euroa eikä lastensuojelun lainsäätäjien, päättäjien, työntekijöiden tai tuomareiden kytköksiä sijaishuoltoon valvo kukaan.
Kirjailija Maria Syvälän mukaan ”hoiva-alan harmaalla alueella liikutaan etenkin, kun lastensuojelulaitos tai lastensuojelujärjestö tarjoaa kunnille ostopalveluna sekä vanhemmuudenarviointia että lasten sijoitusta. Keskustelu jääviys- ja esteellisyyskysymyksistä on paikallaan paitsi firmojen myös Pelastakaa Lapset ry:n, SOS-Lapsikylä ry:n ja palvelutuotantonsa yhtiöittäneen Nuorten Ystävät ry:n kohdalla.
Nämä järjestöt nimittäin tuottavat vanhemmuudenarviointia tai perhekuntoutusta, mutta myös lasten sijoitustoimintaa joko omiin sijoitusyksiköihinsä tai sijaisperheisiin, joita ne itse ovat voineet olla mukana kouluttamassa ja rekrytoimassa. Yhden sijoitetun lapsen laitosvuoden hinta voi nousta yli 150 000 euron.
Professori J P Roos onkin kysynyt, onko lastensuojelujärjestöillä laitosten ylläpitäjinä ja palveluntuottajina välitön taloudellinen intressi huostaanottojen lisäämiseksi ja pidentämiseksi.”
Sijaishuollonkin takana vaikuttavat isot tahot. Esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n erilaisissa valiokunnissa ja työryhmissä on monia lastensuojelulla kovaa liikevoittoa tekevien yritysten edustajia. Lastensuojelun lainsäädäntötyöstä puuttuu palvelunkäyttäjien edustus ja huostaanottoja käsittelevillä hallinto-oikeuksien jäsenillä ja lääkäreillä voi olla jääviyksiä suhteessa lastensuojeluun ja sijaishuoltoon.
Tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan lapsibisnestä ei valvo kukaan eikä kukaan tiedä minkälaisia tuloksia ja vaikutuksia lasten sijoittamisella on.
Mainlompolo ei kerro, että asiakkaiden lisäksi suomalaiset lastensuojelun toimintakäytännöt herättävät huolta myös valvontaviranomaisissa, pohjoismaisissa lapsiasiavaltuutetuissa, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja YK:n ihmisoikeustarkkailijoissa. Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesi lastensuojelun yhdeksi suurimmista suomalaisista ihmisoikeusongelmista. Jääskeläinen tarkensi ongelmia mainiten lastensuojelun osalta yleisen voimavarojen puutteen, sijaishuollon riittämättömän valvonnan, mielenterveyspalveluiden ja avohuollon tukipalveluiden riittämättömyyden sekä työntekijöiden vähäisyyden, suuren vaihtuvuuden, puutteellisen koulutuksen ja kokemuksen. Ongelmalliseksi hän katsoi myös sen, että oikeusprosessit, erityisesti olosuhdeselvitykset, viipyvät.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”lastensuojeluun liittyvän propagandamaisen tiedottamisen takia lastensuojelun laatukeskustelu on jumittunut maassamme eipäsjuupas-keskusteluksi eikä tavoitteelliseksi työksi lainsäädännön kehittämiseksi, oikeusturvaongelmien poistamiseksi ja lastensuojelun perusteelliseksi uudistamiseksi. On käynyt ilmiselväksi, ettei lastensuojelun omavalvonta toimi, vaan huteja on liikaa. Tällä hetkellä noin 18 000 lasta on siirretty kodin ulkopuolelle, noin joka toinen tunti joku lapsi kokee kiireellisen sijoituksen. Hallinto-oikeusjärjestelmä ei takaa oikeudenmukaista käsittelyä. Mielivaltaan ja kontrolliin perustuva, asiakkaan toiveet ohittava lastensuojelun malli on aikaansaanut suomalaisen lastensuojelun kriisiin. ”
Ikonen kehottaa paneutumaan ” Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antamiin langettaviin tuomioihin, kanteluviranomaisten lastensuojelun työntekijöille antamiin huomautuksiin, YK:n lapsen oikeuksien komitean Suomi-raportteihin tai vaikkapa Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomukseen 6/2012. Ei olisi pahitteeksi tutkia myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raporttia ”Vaarantunut suojeluvalta” tai avoimin silmin paneutua sosiaalipalvelujen käyttäjän näkökulmaan, jota internet on pullollaan. Sijaishuoltopaikkojen valvonnan puute vaarantaa liian monen lapsen terveen kehityksen eikä sijaishuollon puolueetonta selvitystä ole maassamme tehty. ”
Puolueettomiksi kansalaisjärjestöiksi tekeytyvät sijaishuollon ja lastensuojelun yritykset ovat jo vuosia pyöritelleet mediaa mielensä mukaan. Tavaksi on tullut julkaista lastensuojelun viranomaistiedotteita ja yritysmainoksia uutisina sisältöä ja lähteitä tarkastamatta.
Kukaan valistunut toimittaja ei enää lähtisi haastattelemaan yksinomaan GMO-viljan tai -lihan tuottajaa ravintosuositusjuttuunsa tai lääketehtaan edustajaa/ yhteistyökumppania terveyssuositusjuttuunsa.
Ihmiset osaavat jo olla lähdekriittisiä lääke- ja ruokateollisuuden propagandan suhteen mutta lastensuojeluteollisuuden kohdalla on vielä sokea piste.
Sijaishuollon yrittäjiä, edunvalvojia , palveluntuottajia ja kasvatuskumppaneita pidetään edelleen kelvollisina antamaan ”puolueettomia suosituksia ja lausuntoja” perhe-, kasvatus- ja lastensuojelupolitiikasta niin yliopistollisiin kuin muihin julkaisuihin. Edes ihmisoikeustoimijoiksi itseään väittävät eivät tunnu tunnistavan tai tunnustavan sijaishuoltoa edustavien haastateltaviensa intressi- ja viiteryhmiä vaikka ne voisi selvittää helposti esim. googlaamalla.
Onneksi lehdistö on viime aikoina valpastunut ja löytänyt muitakin informantteja kuin sijaishuollon edunvalvojat.
Matinlompolo vihjaa, ettei lehdistö tiedä tapausten ”taustoja” ja toivoo, että perheiden hätä ja kurjuus tulisivat julkisesti kaikkien tietoon. Hän unohtaa mainita, että yhä useampi lastensuojeluun ajautunut perhe haluaa samaa; kertoa avoimesti hädästään ja kurjuudestaan, joka on usein lastensuojelun tuottamaa ja ylläpitämää.
Julkiseen sosiaalityöhön kannustavat ja velvoittavat sosiaalialan ammattilaisen ammattietiikka, lastensuojelulain henki, kuntalaki ja viranomaistoiminnan julkisuusperiaate. Sosiaalialan ammattieettisten ohjeiden mukaan ammattilaisen on kyettävä arvioimaan kriittisesti myös toimintaorganisaatiotaan ja sen toiminnan tavoitteita ja perusteita. Ammattilaisen ei tarvitse suostua laittomiin toimintakäytäntöihin, vaikka työnantaja sitä edellyttäisi (Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet, 2012, 6).
Sosiaalialan ammattilaisten velvollisuus on tuoda työnantajansa, yhteiskunnan päätöksentekijöiden ja suuren yleisön tietoon, jos ihmiset elävät köyhyydessä, resurssit ovat riittämättömät tai niiden jakautuminen, politiikka tai toimintatavat ovat syrjiviä, epäoikeudenmukaisia tai haitallisia ihmisten hyvinvoinnille (Jaakkola, 2013, 10-12).
Median tehtävä on julkisen hallinnon ja viranomaisten toiminnan kriittinen arviointi, erilaisten näkökulmien ja kansalaisten kokemusten esittäminen. Kaikkea julkista viranomaistyötä koskee perustuslain 12 §:ään kirjattu julkisuusperiaate. Julkisuuslaki antaa jokaiselle oikeuden saada tietoa viranomaisten julkisista asiakirjoista ja muista tallenteista. Se velvoittaa viranomaiset tiedottamaan toiminnastaan. Riitta Grandfelt väittää, että sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole juuri minkään arvoista, jos sosiaalityöntekijöille ei ole rohkeutta asettua asiakkaidensa "puolelle" (Talentia, 2012, 4).
Lokakuun liike uskoo rehelliseen, rohkeaan ja tarkkanäköiseen kansalaisjournalismiin, jonka tehtävänä on toimia vallan vahtikoirana. Samalla Lokakuun liike vastustaa lumeobjektiivisuutta, alentuvansävyistä ja elitististä journalismia, jossa yksilön kokemukset eivät ole uskottavia ilman yksilön kokemuksista tietämättömän viranomaisen paremmintietävää kommenttia.
On välttämätöntä nostaa otsikoihin valtaapitävien ja opposition välisiä jyrkkiäkin ristiriitoja ja näkökulmakiistoja, vaikka niiden esiintuominen väistämättä aina loukkaa ja syyllistää jotakuta. Kuitenkin demokratian puutteet on tuotava julki, jotta niitä kohdanneet kansalaiset saisivat äänensä kuuluviin ja valtaapitävät ymmärtäisivät, mitä maassamme todella tapahtuu.
Muita Lokakuun liikkeen julkaisuja aiheeseen liittyen:
☞ Miten tehtaillaan laiton hoidollinen huostaanotto?
☞ Isän avoin kirje Veikkarille: Vessa kaiken ratkaisuna!
☞ Hyvä Laura Räty
☞ Hyvä Lotta Hämeen-Anttila
☞ Isän avoin kirje nuorten alastiriisuttajille
☞ Talentiaa ahdistaa epäkohtia enemmän epäkohtien paljastuminen
☞ Huoli puheeksi – mille huolen vyöhykkeelle työntekijäsi sijoittuu?
☞ Meillä heräsi huoli Tuomas Kurttilasta: lastensuojeluilmoitus!
RSS Feed
