Miero istuu kahvilassa eläkeläisherraseurassa, johon hänet on otettu mukaan avosylin silmänruuaksi ja naisten nauratustarpeen täyttämiseksi ainakin herrojen mukaan. Hänelle tarjotaan uutta ystävää ja kerrotaan, että vastapäätä istuva ujo tyttö on yksinäinen.
Minä katselen punastelevaa tyttöä, joka ei kykene sanallisesti vastaamaan aikuisten nopeaan vitsailuun ja saman tien totean:
"Tottakai olen ystäväsi, yksinäisyys ei ole mukavaa."
Näen hänen pidättelevän suruaan ja helpotuksen itkua. Me niin estämme avoimet tunteet. Sisään ajettu häpeä estää meitä olemasta aitoja toistemme edessä.
Minulle selviää, että tyttö ei olekaan tyttö, hän on jo 29-vuotias. Hänellä on matemaattisia oppimisvaikeuksia, mutta hän ei kerro minulle diagnoosiaan, vaikka puhuu muuten avoimesti. Hän ei ehkä tahdo leimautua diagnoosinsa alle, jos hällä sellainen on.
Aino kertoo halustaan löytää töitä tai päästä kouluun. Hän on täynnä haaveita ja uskoo itseensä jopa ehkä vähän yli tämänhetkisten kykyjensä. Hän toivoisi pääsevänsä kahvilaan, mutta ei toisaalta suostuisi käyttämään ravintola-alan työkenkiä ja ei tykkää seisomisesta. Hän tahtoisi päästä näyttelijäksi, mutta ei kykene ymmärtämään, että oppimisvaikeuksiensa takia hän ei kykene hahmottamaan samoin kuin näyttelijän tulisi hahmottaa elämää.
Hän vaikuttaa ehdottomalta omien tarpeidensa edessä, mutta ei kykene havaitsemaan muiden tarpeita.
"Minä kykenen oppimaan," hän toteaa.
Ainolle on tehnyt vaikeuksia aina laskea päässä matemaattisia laskuja. Tavallinen yhteenlasku tai helppo kertotaulu päässä on hänelle miltein mahdotonta elleivät laskutoimenpiteet ole niitä helpoimpia 1, 5, tai numero 10 laskuja. Hän osaa kyllä käyttää apuvälineitä kuten laskinta.
Hän ei vaikuta mukavalta ihmiseltä vuorovaikutuksessa ja kykenevältä havaitsemaan muita ja näiden ajatuksia ja tunteita. Hän on ystävällinen neutraalisti eikä käyttyäydy haastavasti tai provosoiden, mutta hän ei kykene havaitsemaan muiden tarpeita. Hän vaikuttaa hakevan reittiä ulos elämäntilanteestaan ja peilaavan ja pelaavan sanoilla tietään tähän. Hän siis koettaa ratkaista ongelmaansa omien kykyjensä, mielipiteidensä, uskomuksiensa rajoittamana.
Hän kertoo häpeävänsä kulkea sisarensa ja äitinsä kanssa kadulla kaksisteen, koska sisar on häntä paljon vanhempi ja tätä luullaan hänen äidikseen sekä äitiä luullaan hänen mummoksi. Koetan selittää hänelle, että hän on hävennyt aivan turhaan ja että iltatähteys on kaunis asia.
Aino kertoo ajatelleensa Idolsiin osallistumista, kun näki tätä televisiossa. Kysellessäni enemmän, minulle selviää, ettei hän ole musiikkia opiskellut, eikä hän edes hahmottanut ennen kanssani keskustelua, että kuinka opetteleminen järjestelemällisesti laulutaidon kehittämisessä on tuon kilpailun takana. Aino toteaa, ettei edes tiedä mistä oppia voisi saada laulamiseen.
Hän haluaisi olla esillä, esiintyä, olla muiden ihailtu tai ainakin saada elää normaalia elämää meidän normaalien kanssa. Hän ei näe erityisyyttään kuten me näemme ja kokee jäävänsä ulkopuolelle ja paitsi haluamistaan asioista.
Aino on harrastanut teatteria lapsena, mutta koska ei ikinä päässyt aikuisten mukaan, hän lopetti teatterin. Aino tahtoisi teatterikouluun ja on hakenut sinne, mutta ei päässyt, koska riittävänä ei oltu nähty hänen perusteluaan, että hän on aina haaveillut siitä.
Hän kertoo lapsien pitävän hänestä ja pohtineensa lähihoitajan opintoja. Hän ei ymmärrä, että hänen tulisi kyetä huomioimaan lapset yksilöinä ja vastaamaan näiden tarpeisiin ne havaiten kasvattajana. Aino näkee maailman leikin kautta ja kertoo lasten pitävän hänestä. Hän kertoi, että eräs venäläinen lapsi ei saanut enää leikkiä hänen kanssaan, sillä lapsen vanhemmat tahtoivat lapsen leikkivän ikätovereidensa kanssa. Koetan selittää miksi vanhemmat toivoivat näin.
Hän kertoo menneisyydestään ja siitä kuinka hän olisi tahtonut käydä tavallista koulua. Hän kertoo joutuneensa opiskelemaan vammaisten kanssa. Hän ei ole saanut opiskella erityislasten kanssa, joilla on kielellisiä tai matemaattisia oppimisvaikeuksia. Hän kertoo vihaavansa itseään tämän takia ja vihaavansa vammaisia.
Hän kertoo asuvansa veljensä kanssa, joka ei ole kiinnostunut hänestä. Isä on jo kuollut. Isä ei hänen mukaansa pitänyt hänestä, sillä hän oli pienenä kuullut isän sanoneen toivoneensa mielummin poikaa, koska pojat tekevät isälle mieluisampia asioita. Äiti oli lähtenyt kotonta jo hänen ollessa pieni. Isä oli suosinut veljeä.
Aino on eläkkeellä ja saa pientä rahallista tukea valtiolta. Ainon isoveli jakaa kodin hänen kanssaan ja vastaanottaa lapsen kaltaisen uteliaan sisarensa toimintaa. Kauanko veli elää sisarensa kanssa? Velihän myös voi perustaa oman perheen.
Aino kertoo uteliaisuudestaan ja halustaan mennä kuuntelemaan kun yli 30-vuotias veli keskustelee tyttöystävänsä kanssa kuin se olisi hänen oikeutensa.
Miksi Ainolla ei ole ollut ketään vuosien varrella tukena vastaamassa hänen kehitystarpeisiinsa ja keskustelemassa hänen kanssaan elämästä avoimesti? Miksi Aino jätettiin yksin ajatustensa kanssa ja hänet asetettiin elämään yksin päänsä sisällä?
Lupasin auttaa häntä työn etsimisessä. Ajattelen, että jos kävisin juttelemassa Kierrätyskeskuksessa ja kysyisin voisivatko he auttaa Ainoa työmaailmaan mukaan.
Aino ehkä saattaa onnistua siellä, jos häntä tuetaan. Kierrätyskeskuksessa työskentelee tosin myös vammaisia. Aino ei tahtoisi leimaantua vammaisiin ja siksi ei tahtoisi tehdä heidän kanssaan töitä. Hän tahtoo olla kuten me ja saada elää elämää, kuten me. Aino ei tykkää vammaisista ja kertoo, ettei tule heidän kanssa siksi toimeen.
Kysyessäni Ainiolta, onko hän vammaisille ystävällinen, hän toteaa, ettei vammaisia saa kuitenkaan kiusata. Tässä saattaa piileä toivon siemen. Jos Ainoa tuetaan työssään kohtamaan vammaisten erityisyys kauniina asiana, hän saattanee havaita myös oman erityisyytensä kauniina ja rakastettavana.
Aino kertoo ettei rakasta itseään tai muita. Hän muistaa lapsena rakastaneensa. Koetan mielikuvin keinoin saada hänet löytämään keinon rakastaa, mutta se on vasta nyt alulla. Hänen pitäisi löytää uudelleen itsestään se pieni lapsi, joka hänen sisällään on ja päästää tuo rakkaus vuosien pettymysmuurin jälkeen esille uudelleen. Se vaatii erityisyyden hyväksymisen lisäksi myös sen arvostamista.
Vaihdoimme puhelinnumerot ja aion mennä Kierrätyskeskukseen juttelemaan Ainon puolesta. Jos löytyisi keino tuoda Ainon elämään valoa ja saada hänet kokemaan itsensä arvostetuksi, tärkeäksi ja onnistuneeksi erityisyydessään.
Miksi Aino jätettiin tukemme ulkopuolelle ja me jaamme vain Kelan kautta hänelle almuja? Miksi hänet syrjäytettiin jo pienenä ja häntä ei kuultu ja hänen tarpeisiinsa ei vastattu? Miksi Ainon täytyy vihata itseään erityisyytensä tähden ja katsomme toisaalle, emmekä auta häntä rakastamaan itseään ja erityisyyttään? Miksei Ainolla ole ystävää, joka auttaisi häntä löytämään tien päästä toteuttamaan itseään?
Täällä mieron tiellä on monta ihmeellistä ja kummallista asiaa, se mietityttää pientä kulkijaa.
(Ainon nimi muutettu)
Matemaattiset oppimisvaikeudet: http://www.lukimat.fi/matematiikka/Vanhemmalle/matemaattiset-oppimisvaikeudet
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Hullu hulluksi haukkuu - Johtava sosiaalityöntekijä mustamaalaa vanhempia mielisairaiksi
☞ Kun sossu pelastaa nahkaansa tehden vanhemmasta hullua
☞ Hyvää Äitienpäivää
☞ Psykoterapeutti: avoimet adoptiot ovat useimmiten huijausta
☞ Kun HoivaOnni ei hoivaa tai tuo onnea
☞ Räppärit rappiotaiteilijoina
☞ Vakava varoitus –Helsingin lastensuojelu kostaa vieraannuttamisella
☞ Tuomas Kurttila- pysyvä huostaanotto ei ole lapsen etu
☞ Luokanopettaja luokkavallan asialla?
☞ Anders Breivik ja väkivallan anatomia
☞ Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.
☞ Minä, Pelastakaa Lapset ja Merikratos
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija
lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
Minä katselen punastelevaa tyttöä, joka ei kykene sanallisesti vastaamaan aikuisten nopeaan vitsailuun ja saman tien totean:
"Tottakai olen ystäväsi, yksinäisyys ei ole mukavaa."
Näen hänen pidättelevän suruaan ja helpotuksen itkua. Me niin estämme avoimet tunteet. Sisään ajettu häpeä estää meitä olemasta aitoja toistemme edessä.
Minulle selviää, että tyttö ei olekaan tyttö, hän on jo 29-vuotias. Hänellä on matemaattisia oppimisvaikeuksia, mutta hän ei kerro minulle diagnoosiaan, vaikka puhuu muuten avoimesti. Hän ei ehkä tahdo leimautua diagnoosinsa alle, jos hällä sellainen on.
Aino kertoo halustaan löytää töitä tai päästä kouluun. Hän on täynnä haaveita ja uskoo itseensä jopa ehkä vähän yli tämänhetkisten kykyjensä. Hän toivoisi pääsevänsä kahvilaan, mutta ei toisaalta suostuisi käyttämään ravintola-alan työkenkiä ja ei tykkää seisomisesta. Hän tahtoisi päästä näyttelijäksi, mutta ei kykene ymmärtämään, että oppimisvaikeuksiensa takia hän ei kykene hahmottamaan samoin kuin näyttelijän tulisi hahmottaa elämää.
Hän vaikuttaa ehdottomalta omien tarpeidensa edessä, mutta ei kykene havaitsemaan muiden tarpeita.
"Minä kykenen oppimaan," hän toteaa.
Ainolle on tehnyt vaikeuksia aina laskea päässä matemaattisia laskuja. Tavallinen yhteenlasku tai helppo kertotaulu päässä on hänelle miltein mahdotonta elleivät laskutoimenpiteet ole niitä helpoimpia 1, 5, tai numero 10 laskuja. Hän osaa kyllä käyttää apuvälineitä kuten laskinta.
Hän ei vaikuta mukavalta ihmiseltä vuorovaikutuksessa ja kykenevältä havaitsemaan muita ja näiden ajatuksia ja tunteita. Hän on ystävällinen neutraalisti eikä käyttyäydy haastavasti tai provosoiden, mutta hän ei kykene havaitsemaan muiden tarpeita. Hän vaikuttaa hakevan reittiä ulos elämäntilanteestaan ja peilaavan ja pelaavan sanoilla tietään tähän. Hän siis koettaa ratkaista ongelmaansa omien kykyjensä, mielipiteidensä, uskomuksiensa rajoittamana.
Hän kertoo häpeävänsä kulkea sisarensa ja äitinsä kanssa kadulla kaksisteen, koska sisar on häntä paljon vanhempi ja tätä luullaan hänen äidikseen sekä äitiä luullaan hänen mummoksi. Koetan selittää hänelle, että hän on hävennyt aivan turhaan ja että iltatähteys on kaunis asia.
Aino kertoo ajatelleensa Idolsiin osallistumista, kun näki tätä televisiossa. Kysellessäni enemmän, minulle selviää, ettei hän ole musiikkia opiskellut, eikä hän edes hahmottanut ennen kanssani keskustelua, että kuinka opetteleminen järjestelemällisesti laulutaidon kehittämisessä on tuon kilpailun takana. Aino toteaa, ettei edes tiedä mistä oppia voisi saada laulamiseen.
Hän haluaisi olla esillä, esiintyä, olla muiden ihailtu tai ainakin saada elää normaalia elämää meidän normaalien kanssa. Hän ei näe erityisyyttään kuten me näemme ja kokee jäävänsä ulkopuolelle ja paitsi haluamistaan asioista.
Aino on harrastanut teatteria lapsena, mutta koska ei ikinä päässyt aikuisten mukaan, hän lopetti teatterin. Aino tahtoisi teatterikouluun ja on hakenut sinne, mutta ei päässyt, koska riittävänä ei oltu nähty hänen perusteluaan, että hän on aina haaveillut siitä.
Hän kertoo lapsien pitävän hänestä ja pohtineensa lähihoitajan opintoja. Hän ei ymmärrä, että hänen tulisi kyetä huomioimaan lapset yksilöinä ja vastaamaan näiden tarpeisiin ne havaiten kasvattajana. Aino näkee maailman leikin kautta ja kertoo lasten pitävän hänestä. Hän kertoi, että eräs venäläinen lapsi ei saanut enää leikkiä hänen kanssaan, sillä lapsen vanhemmat tahtoivat lapsen leikkivän ikätovereidensa kanssa. Koetan selittää miksi vanhemmat toivoivat näin.
Hän kertoo menneisyydestään ja siitä kuinka hän olisi tahtonut käydä tavallista koulua. Hän kertoo joutuneensa opiskelemaan vammaisten kanssa. Hän ei ole saanut opiskella erityislasten kanssa, joilla on kielellisiä tai matemaattisia oppimisvaikeuksia. Hän kertoo vihaavansa itseään tämän takia ja vihaavansa vammaisia.
Hän kertoo asuvansa veljensä kanssa, joka ei ole kiinnostunut hänestä. Isä on jo kuollut. Isä ei hänen mukaansa pitänyt hänestä, sillä hän oli pienenä kuullut isän sanoneen toivoneensa mielummin poikaa, koska pojat tekevät isälle mieluisampia asioita. Äiti oli lähtenyt kotonta jo hänen ollessa pieni. Isä oli suosinut veljeä.
Aino on eläkkeellä ja saa pientä rahallista tukea valtiolta. Ainon isoveli jakaa kodin hänen kanssaan ja vastaanottaa lapsen kaltaisen uteliaan sisarensa toimintaa. Kauanko veli elää sisarensa kanssa? Velihän myös voi perustaa oman perheen.
Aino kertoo uteliaisuudestaan ja halustaan mennä kuuntelemaan kun yli 30-vuotias veli keskustelee tyttöystävänsä kanssa kuin se olisi hänen oikeutensa.
Miksi Ainolla ei ole ollut ketään vuosien varrella tukena vastaamassa hänen kehitystarpeisiinsa ja keskustelemassa hänen kanssaan elämästä avoimesti? Miksi Aino jätettiin yksin ajatustensa kanssa ja hänet asetettiin elämään yksin päänsä sisällä?
Lupasin auttaa häntä työn etsimisessä. Ajattelen, että jos kävisin juttelemassa Kierrätyskeskuksessa ja kysyisin voisivatko he auttaa Ainoa työmaailmaan mukaan.
Aino ehkä saattaa onnistua siellä, jos häntä tuetaan. Kierrätyskeskuksessa työskentelee tosin myös vammaisia. Aino ei tahtoisi leimaantua vammaisiin ja siksi ei tahtoisi tehdä heidän kanssaan töitä. Hän tahtoo olla kuten me ja saada elää elämää, kuten me. Aino ei tykkää vammaisista ja kertoo, ettei tule heidän kanssa siksi toimeen.
Kysyessäni Ainiolta, onko hän vammaisille ystävällinen, hän toteaa, ettei vammaisia saa kuitenkaan kiusata. Tässä saattaa piileä toivon siemen. Jos Ainoa tuetaan työssään kohtamaan vammaisten erityisyys kauniina asiana, hän saattanee havaita myös oman erityisyytensä kauniina ja rakastettavana.
Aino kertoo ettei rakasta itseään tai muita. Hän muistaa lapsena rakastaneensa. Koetan mielikuvin keinoin saada hänet löytämään keinon rakastaa, mutta se on vasta nyt alulla. Hänen pitäisi löytää uudelleen itsestään se pieni lapsi, joka hänen sisällään on ja päästää tuo rakkaus vuosien pettymysmuurin jälkeen esille uudelleen. Se vaatii erityisyyden hyväksymisen lisäksi myös sen arvostamista.
Vaihdoimme puhelinnumerot ja aion mennä Kierrätyskeskukseen juttelemaan Ainon puolesta. Jos löytyisi keino tuoda Ainon elämään valoa ja saada hänet kokemaan itsensä arvostetuksi, tärkeäksi ja onnistuneeksi erityisyydessään.
Miksi Aino jätettiin tukemme ulkopuolelle ja me jaamme vain Kelan kautta hänelle almuja? Miksi hänet syrjäytettiin jo pienenä ja häntä ei kuultu ja hänen tarpeisiinsa ei vastattu? Miksi Ainon täytyy vihata itseään erityisyytensä tähden ja katsomme toisaalle, emmekä auta häntä rakastamaan itseään ja erityisyyttään? Miksei Ainolla ole ystävää, joka auttaisi häntä löytämään tien päästä toteuttamaan itseään?
Täällä mieron tiellä on monta ihmeellistä ja kummallista asiaa, se mietityttää pientä kulkijaa.
(Ainon nimi muutettu)
Matemaattiset oppimisvaikeudet: http://www.lukimat.fi/matematiikka/Vanhemmalle/matemaattiset-oppimisvaikeudet
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Hullu hulluksi haukkuu - Johtava sosiaalityöntekijä mustamaalaa vanhempia mielisairaiksi
☞ Kun sossu pelastaa nahkaansa tehden vanhemmasta hullua
☞ Hyvää Äitienpäivää
☞ Psykoterapeutti: avoimet adoptiot ovat useimmiten huijausta
☞ Kun HoivaOnni ei hoivaa tai tuo onnea
☞ Räppärit rappiotaiteilijoina
☞ Vakava varoitus –Helsingin lastensuojelu kostaa vieraannuttamisella
☞ Tuomas Kurttila- pysyvä huostaanotto ei ole lapsen etu
☞ Luokanopettaja luokkavallan asialla?
☞ Anders Breivik ja väkivallan anatomia
☞ Pedofiilit lastensuojelun historiassa Vol. 1.
☞ Minä, Pelastakaa Lapset ja Merikratos
☞ Avoin adoptio ei ole vaihtoehto vaan riski
☞ Turvapaikanhakija
lapsista tuli bisnestä
☞ Laitosvalta tsaarin aikaisena jäänteenä
☞ Huoltokiista Vantaalla: sos.työntekijä päätti olla äidin puolella
☞ Lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib: ”Valtaosa huostaanotoista turhia.”
☞ Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
RSS Feed
