Sijaishuoltolaitosten ja perhesijoituspaikkojen kuten perhekotien ja sijaisperheiden työskentelyssä lapsien ja heidän bioperheiden arkea varjostaa palveluntarjoajien negatiiviset ennakoivasti mahdollistumista ja mahdollistamista ehdollistavat ajatusketjut.

Kuinka siis toteuttaa konkreettisesti kotiinpäin tehtyä työtä, jos todellista syvää tähtäimellistä tahtotilaa sekä uskoa omaan kykeneväisyyteen ei palvelun tarjoajilla ole?

Kun on toive saavuttaa jotain bioperheellä, vaikkapa tapaamisten lisääntymisen eli kotilomien muodossa, ja tähän vastakkain asettelussa on sitten vaikkapa pienperhekodin työstään stressaantunut vastaava ohjaaja, joka työpisteessään multitaskatessaan seitsemän lapsen arjen, kotilomien, harrastusten, sosiaalitoimitapaamisten, työntekijöidensä työvuorolistojen, lasten koulunkäynnin, firman auton katsastuksen, talon huoltotöiden, budjetin ja niin edelleen kanssa, mitä syntyy olosuhteessa, jos vastaavalla ohjaajalla ei ole halussaan kykyä suoriutua näin isosta työtehtävästä positiivisella ratkaisukeskeisyydellä?
​
Jokaisella lapsella tulisi olla oikeus laadukkaaseen sijaishuoltopalveluun, jossa tulisi olla saatavilla kaikki resurssit lapsen ja hänen bioperheen tukemiseen. Lapsen tärkein elinolosuhde on sijaishuollon aikanakin aina bioperhe ja sijaishuoltopalvelu on tuolle bioperheelle ostettu väliaikainen tukimuoto silloinkin, kun puhutaan pitkäaikaisesta sijoituksesta. Tai ainakin näin pitäisi ajatella ja näin pitäisi ajatuksen johtaa myös konkreettisesti tosiasilliseen ajatusta esille tuovaan toimintaan, mutta jotenkin yhä stressaantunut multitaskaava palvelun tuottaja helpottaakseen omaa elämäänsä meneekin siitä mistä aita on matalin ja päättää, että itse sijaishuolto onkin lapsen pääpriorireetti ja biosuhteet ovatkin vain toissijainen asia lapsen elämässä.

Usea lastensuojelussa sosiaalityötä toteuttava ei ole siis ymmärtänyt, että hän tukee työkseen lasta, joka viimeistään 18-vuotiaana palaa biosukuunsa ja siksi nämä suhteet ovat tärkeämmät kuin sijaishuoltopalvelua eli tukemista toteuttavat suhteet. Keskiössä ei siis olekkaan lapsi, vaan sosiaalityötä toteuttava lapsen perheestä täysin ulkopuolinen yksilö, jonka ajatuksien ja tätä kautta toiminnan jatkeeksi joutuu objektin asemassa lapsi ja myös koko hänen bioperheensä.

Usea vanhempi joutuu ihmettelemään hyvinkin negatiivista asennetta, joka ilmenee sosiaalityötä toteuttavien puheissa, kun vanhempi ottaa puheeksi toiveensa osallistuttamisesta tuen suunnitteluun ja myös lapsen tukemiseen. Vanhempaa, joka tahtoo vastata lapsen kehitystarpeisiin katsotaan vinoon, kuin he olisivat tiellä. Laitoksen vastaavan ohjaajan näkemys alkaa kielteisellä "Mutta kun" - ilmaisulla, jossa voidaan ehdollistaa mummon säännölliset tapaamiset lapsen kanssa näkemyksellä, että lapsella on harrastus (ehkä tulevassa, jos sellainen keksitään joskus lapselle) ja läksyt, jotka mukamas ovat estävä tekijä, koska vastaavan ohjaajan aivot kokevat ehdollistavia tunteita ja pyrkivät löytämään edes jonkin edes järjettömän perustelun sille, etteivät aivot tuota sosiaalipedagogiikan keinoin positiivisia biosuhteiden edistävää tukemista mahdollistavia ratkaisullisia ajatusketjuja.

Laitoksen vastaava ohjaaja luo mielikuvia kuormittavuudesta elämässään vanhemmalle, joka pyysi kotiin päin tehtyä työtä, ja näin koettaa saada empaattisen vanhemman hyväksymään, että pyydetyn toiminnan mahdollistamiseksi ei edes lähdetä työskentelemään, koska ohjaajan elämänkokemus työmaailmassaan kaiken multitaskaamisen keskellä on niiiiiii-in rankkaa. Siinä saa olla vanhempi tunteidensa säätelyn expertti ettei kiukkuisena tuhahda palkatulle ammattilaiselle:

"Mitä wittua sä siinä valitat työtaakkaasi minulle? Vaihdetaanko paikkaa ja anna sä läheisesi elämä mun päätöksen alle siitä mitä tehdään, miten tehdään ja milloin tehdään, jos ollenkaan tehdään, jos jaksan tehdä? Kumpi tässä nyt on tärkeämpi mun lapsi vai sinä?"

Auta armias, jos korotat ääntäsi, niin lasta rangaistaan yhteysenpitorajoituspäätöksellä perustellen tätä vanhemman aggressiivisella käytöksellä. Vanhemman negaatio negatiivista työtapaa kohtaan patologisoidaan vanhemman persoonallisuuspiirteeksi stigmaten ja leima tehdään selkeäksi, sillä eihän vastaavan ohjaajan toiminnassa voi olla kritisoitavaa.

Kauniisti pyytäminenkään ei monenkaan laitoksen vastaavan edessä riitä. Vanhemmat voivat joutua kuukausitolkulla ja vuositolkulla toistamaan pyyntöä konkreettisen osallistuttavan tuen saamiseen, joka evätään ilman konkreettista keskustelua vain ohimennen perustellen resurssipulaa sivulauseessa todeten laitoksessa olevan kuusi muutakin lasta, joiden elämää pitää laitoksen myös pohtia. Eli yksi lapsi jää näinkin typerästä syystä vaille laadukasta palvelua.

Ylöspäin kiipeäminen ongelman korjaamiseksi ei valitettavasti auta myöskään. Vanhempi voi pohtia ratkaisevansa ongelman olemalla laitoksen vastaavan ohjaajan esimieheen vaikkapa palvelujohtajaan yhteydessä avaten avoimesti ja tarkkaan sosiaalipsykologista olosuhdetta, jossa valtaa käyttävä vastaava ohjaaja toiminnallaan estää kehityksen pitäen yllä pysyvyystilaa perustellen tätä subjektiivisella ehdollistavaan ajatteluun taipuvaisella reaktiotavallaan annetun uuden haasteen edessä. Esimies on vielä taitavampi mitätöimisessä, sillä hän esittää väittämän konkreettisesta toiminnasta ilmoittaen huomioivan pettymyksen ja olevan samaa mieltä. Tämän jälkeen hän ilmoittaa toimivansa muutoksen eteen ja lopulta ilmoittaa puhuneensa hyvän keskustelun vastaavan ohjaajan kanssa, tehneensä ratkaisukeskeisiä suunnitelmia, mutta viikon päästä vastaava ohjaaja jatkaa samaa toimintaa ja lopulta palveluohjaaja ilmoittaa prijorisoivansa jotain muuta ja pahoittelee tätä ilmoittaen vanhemmalle, että tietää vanhemmalle tämän elämän olevan tärkeää vanhemmalle, mutta ei voi itse pitää sitä tärkeänä, koska hänelle oma elämä ja oma työ on tärkeämpää.

Sosiaalitoimelle haastavaksi olosuhteen tekee myös haluttomuus kokeilla nk. kepillä jäätä eli käskeä vanhemman toiveen mukaisesti laitos toteuttamaan toimintaa, joka laitoksen mukaan ei "ehkä ole mahdollista, koska ehkä ei ole mahdollista". Vaikka bioperheen olosuhde mahdollistaisi vaikka toivotut kotilomien lisäämiset, voi tämän siis estää sijaishuoltolaitoksen vastaavan ohjaajan toimintaa estävä ehdollistava ajatusketju, joka kiertää kehää vastaavan ohjaajan päässä.

Kognitiohan on kierre ja negatiivisesti pääasiallisesti työhönsä suhtautuvat valitettavasti tuottavat myös negatiivista työjälkeä. Ehdollistava ajatus tuottaa ehdollistavat sanat, jotka saavat aikaan toimintaa ehdollistavan toimintakierteen. Tänään ajatelluista 80 000:sta ajatuksesta siirtyy vieläpä helpoiten seuraavalle päivälle niistä juuri ne negatiivisimmat ja vähiten toimintaa vaativat 40 000 ajatusta.

Hyvin usein väitetään, etteivät sijoitettujen lasten vanhemmat kykene tietoiseen ajatteluun, vaan kuinka tietoisia ajattelustaan ja sen vaikuttavuudesta heidän toimintaan ovat sosiaalityötä toteuttavat myöskään?

Vanhempi ei ehkä tietoisesti ymmärrä miksi on pettynyt palveluntarjoajaan tai ei osaa sosiaalityöntekoa avaavin asiasanoin avata avoimesti ongelmaa kaikkien eteen havainnoitavaksi, vaan pätevä sosiaalityötä toteuttava kyllä ymmärtää jo vanhemman pettymystilasta, että jokin ei nyt olosuhteessa ole kuten pitäisi olla ja hyvä huostaanotto ei ole toteutunut.

Kuinka usein sosiaalityötä toteuttava lapsen tai lapsen läheisten pettymyksen kohdatessaan päättää vain ajatella itse jotain muuta eli syrjiä näin ihmisiä osallistuttamisen sijaan? Mikä saa mitätöimään heidät toisen pettymyksen kohtaamisen merkityksen arvon ja päättämään, ettei muiden elämään toiminnallaan koskiessa tarvitse välittää miltä palvelun vastaanottamiskokemus tuntuu ja mitä ajatuksia se herättää? Kuinka usein tällaista toimintaa perustellaan sanoin: "Heidän täytyy vain oppia kohtaamaan pettymyksensä," vaikka palvelun tarjoaja itse näin pakoilee pettymyksen kohtaamista sekä samalla vastuutaan antaa pettymystä korjaava kokemus työjäljellään?

Hyvä huostaanotto on nyt uusi ilmiöllinen termi, jota sijaishuollossa toistetaan papukaijana. Koulutustilaisuuksissa on puhuttu hyvästä huostaanotosta ja näissä on pintapuolisesti toimintaa kuvaavin otsikoin myös avattu mikä toiminta mahdollistaisi tätä. Aina kun puhutaan hyvästä huostaanotosta, puhutaan myös osallisuudesta. Vaan kuka määrittää mitä on todella konkreettisesti se osallisuus ja miten sitä tulisi toteuttaa? Vanhemmat eivät ainakaan tässä asemassa ole, joten ovatko he sitten edes osallisina perhe-elämäänsä koskevassa asiassa?

Täällä Mieron tiellä tahdon houkutella sijaishuoltolapsia ja heidän läheisiään kysymään ääneen sijaishuoltopalvelun toteuttamiseen osallistuvilta seuraavat kysymykset:

1) Mitä sinulle tarkoittaa konkreettisesti sana sosiaalityö?
2 ) Mitä sinulle tarkoittaa konkreettisesti tasa-arvo?
3 ) Mitä sinulle tarkoittaa konkreettisesti syrjiminen?
4 ) Mitä sinulle tarkoittaa konkreettisesti kynnyksetön palvelu?
5 ) Mitä sinulle tarkoittaa konkreettisesti osallisuus?
6 ) Mitä sinulle tarkoittaa konkreettisesti kotiin päin tehty työ?
7 ) Mitä sinulle tarkoittaa konkreettisesti hyvä huostaanotto?
8 ) Kuka minä olen sinulle ja mitä sinä toivoisit konkreettista toimintaa itseltäsi minun asemassa?

Miten me saisimme sosiaalityötä toteuttavat ymmärtämään, että heidän "resurssipulavalitusvirsi" ja sen kuunteluttaminen vanhemmille ei tue vanhempia ja heitä saavuttamaan mitään yleisesti hyväksyttyä päämäärää vaan kuormittaa meitä? Tahtomattakin negatiivinen ennakoiva toimintaa ehdollistava "huoliajattelu" vaikuttaa kuulijan mieleen negatiivisia mielikuvia ja tätä kautta tunteita aiheuttavana. Se voi myös reaktiona aiheuttaa vanhemmassa aidon suomalaisen vitutuksen kokemuksen, kun laadukasta palvelua ja hyvää huostaanottoa vastaanottamaan valmistautuneena sosiaalityön itsekehupullistelujen jälkeen havaitseekin tulleensa huijatuksi ja joutuneensa työhönohjaajan asemaan, jonka tehtävä on lohduttaa ja kannatella sosiaalityötä toteuttavia näiden ehdollistavissa ajatushaasteissa, jotka estävät heiltä konkreettisen ratkaisukeskeisin toiminnan.

Kuka on siis heikoin lenkki todella?

Sosiaalityötä toteuttavat voisivat opetella työpäivän päätteeksi pysähtyä ajattelemaan mitä kaikkea tuli ajateltua ja miten tämän jälkeen puhuttua ja tuliko toimittua ratkaisukeskeisesti ja opetella erottamaan ehdollistava ajatusketjunsa ratkaisukeskeisistä, jotta voisivat keskittää itseään voimaannuttavat toimintaa ylläpitävät ajatuksensa ajatteluansa ja sen kehitystä halliten ratkaisukeskeisistä ajatuksista itseään palkiten ja tähän myös jatkossa tietoisen ajattelun keinoin tsempaten. Kun tunnistaa ehdollistavan ajatusketjun, sen voi myös katkaista jo ennen ääneen sanomista ja saati ennen sen mukaan toimimista.

Lastensuojelutyö on kaiketi sosiaalityössä palvelukynnystä itse korottavin sosiaalipalvelu. Tämä on järkyttävää, sillä tuon kynnyksen pitäisi olla pääasiallisesti vain palvelun vastaanottajan subjektiivinen ehdollistuma, joka palvelun tarjoajan pitäisi osata purkaa. Nyt kynnyksen purkamisvastuu onkin palvelutarpeessa olevalla, koska palvelua ei saa ennen kuin palvelun tuottajan ehdollistumat on purettu. Tämän on ihan hullua!

Lastensuojelutyön tulisi alkaa kynnyspurkutyöhön sosiaalityön toteuttamisen mahdollistamiseksi. Tämä pitäisi aloittaa palvelutuottajien päähän sisään tutustuen poistaen ehdollistumia aiheuttavaa tietämättömyyttä ja luomalla tiukan palvelualan etiketin, josta ei saisi poiketa.


Lue myös:

https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vertaistyosta-ei-makseta-sosiaalialan-jarjesto-ja-rahastojohtajille-taataan-ministeritason-palkat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lastensuojelun-valvonta-epaonnistuu
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oikeusturvavakuutus-ei-korvaa-lastensuojelun-aiheuttamia-oikeusturvaongelmia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pukit-jalleen-kaalimaan-vartijoina-sijaishuollon-edunvalvojat-perheiden-jalleenyhdistamista-kehittamassa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/aikuissosiaalityon-asiakkaat-saavat-omat-nallekortit
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-ystavat-ry-perheiden-oikeusturvaongelmien-kehittajana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ry-lapsibisneksen-palveluksessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-rankat-otteet
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avin-ex-tarkastaja-satu-taiveaho-ajaa-pysyvaa-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-keskusliitto-kenen-edunvalvoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-paras-yhdessa-enemman-psykopuoskarointia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/neuvoloissa-aletaan-kartoittaa-vanhempien-kaltoinkohtelupotentiaalia-siivousinto-tulkitaan-lapsen-kaltoinkohtelun-riskiksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa-ennen-ja-nyt
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa

Seitsemän päivää lehti ilmoitti Lokakuun Liikkeellä paljon käsitellyn julkisuuspariskunnan avioerosta lyhyesti tiedottaen pääasiana, että avioehtoa ei ole tehtynä.

Tämä mediassa unelmaperheenä esittäytynyt perhe, joka haki hedelmöityshoitojen jälkeen ensin tuloksetta adoptiota eli lapselle elinikäistä suhdetta heihin ja perhe-elämää näin, on ilmentynytkin onnettomaksi aikuisten keskenäisessä suhteessa. Unelmavanhemmiksi ja keskenään syvästi rakastuneiksi ja onnellisiksi esittäytyneet keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti ja entinen kansanedustaja Satu (Sdp) eivät voineet Suomen lain vuoksi saada adoptiolasta Antin rikoshistorian vuoksi. Antti tuomittiin vuonna 2013 viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön vaalitukijupakassa. Naimisiin he menivät 10 vuotta sitten.

Heidät kuitenkin kelpuutettiin jonkun sosiaalityöntekijän päätöksellä sijaisvanhemmuteen ja he saivat Suomen valtiolta kaksi lasta, jotka olivat viranomaispäätöksellä päätetty ottaa huostaan biologisilta vanhemmiltaan eli huoltajiltaan. Ensimmäisen lapsista, tyttö, he saivat lastensuojelulta lahjaksi vuonna 2015 ja pojan he saivat viime vuonna.

Taiveaho ja Kaikkonen eivät ole vältelleet mediaa kertoakseen auvoisesta onnestaan. Ei ole varmaankaan lehteä, jolle he eivät olisi antaneet haastattelua ja ihmettelenkin miten heidän aika on riittänyt "ruuhkavuosissa" perheasioiden ja parisuhdeasioiden hoitoon median kanssa yhteistyön toteuttamiseen samalla kun ovat toteuttaneet vanhenhemmuutta sijaisvanhempana eli tehneet yhteistyötä lastensuojelun kanssa sekä lapsien biologisten vanhempien kanssa ja lapsien biologisen lähiverkoston kanssa samalla kun ovat myös tutustuttaneet lapset luonnollisesti myös omiin sukuihinsa kohdellessaan lapsia näin ominaan.
Liekkö eron syy muutto Rusutjärven kylään, jossa asuu vain 900 sataa ihmistä ja joka tekikin tuossa kylän ensimmäisen kyläsuunnitelman, jonka mukaan kylässä ei ole lapsille juuri muuta kuin yksi koulu, jossa voi käydä kerran viikossa jumpassa. Kylässä ei ole kahvilaa tai kioskia, tiet ovat huonossa kunnossa ja heikosti valaistuja ja kyläsuunnitelman mukaan lapsille vaarallisia. Liekkö ensimmäisen kyläsuunnitelman toteutumiseen vuonna 2018 vaikuttanut Taiveahon muutto kylään?

Seuran artikkelin: Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen: Onnelliset lapsiperheen ruuhkavuosista 31.8.2017, mukaan Antti meni ostamaan uuden kodin ilman Sadun tutustumista edes alueeseen ja Antti oli jättänyt mahdollisesti pohtimatta sitä mitä on pienlapsiperheen arki, jos uuteen kotiin ei tule juomakelpoista vettä. Koti laitettiin tietenkin asumiskelpoiseksi ennen muuttoa ja tämä remontti sekä muutto oli varmasti raskasta perheelle medialle itsensä esittelyn ja lastensuojeluarjen lisäksi. Toisaalta he saivat varmasti myös hyvät rahat sijaisvanhempina Suomen valtiolta joka kuukausi, joten remontille löytyi myös varmasti tätä kautta rahoitusta.

Satu on tuonut esille kovaa kiintymystään lapsiin sekä myös tunteidensäätelykyvyttömyyttään sijaisvanhemmuudessa ja kertonut mdialle kiintymyksen olleen niin voimakasta, että kun hän joutui palaamaan vasten tahtoaan töihin, hän itki työmatkoillaan tämän vuoksi. Yleensä äidithän menevät riemusta hihkuen takaisin työmaailmaan saadakseen myös äitiyden lisäksi kokea olla naisia ja kokonaisia persoonia sekä saadakseen aikuista kontaktia elämäänsä vanhemmuuden lisäksi. He haluavat töihin tarvitun rahan vuoksi, jottei lapsia viedä, vaikka työssäkäynti lisääkin samalla vaatimuksia, kun työ vie useita tunteja vuorokaudesta ja kotityöt eivät silti vähene ja on myös tehtävä. Tavanomaisissa perheissä ei ole varaa kodinhoitajille, jotka hoitaisivat imuroimisen ja pyykinpesun äidin puolesta.

Satu ja Antti ovat kaiken onnellisuuden ja onnistumisilmoituksen medioille jälkeen ilmoittaneet, että ero ei ole hetken mielijohde, vaan sitä on pohdittu pitkään. Eli samaan aikaan, kun on annettu ulosäin kuvaa auvoisista ajoista, on myös pohdittu kodin sisällä pitkään tarkkaan ja harkiten myös mahdollista eroa. Elämä "Ollakko vai eikö olla," -kysymyksen kanssa ja tästä vain toisen puolen esittely medialle voi olla henkisesti hyvin rankkaa, kun ulospäin on saatava annettua mahdollisimman onnellisen perheen kuva ja samaan aikaan perheen sisällä on riittämättömyyden kokemus. Liekkö syy niin voimakkaalle hakeutumiselle medialle oman elämän esittelemiseen juuri tämä riittämättömyys, joka on mahdollisesti tahdottu muuttaa joksikin toiseksi onnen ja ilosanoman toitotuksella julkisesti? Viisaampaa olisi kaiketi ollut ehkäpä käyttää kaikki se aika minkä antoi medialle itsensä myymiseksi mielummin siihen puolisoon ja hänen huomioimiseen vaikka laatuaikana ilman lapsia.

Näin äitinä mietin mikä saa lastensuojelun antamaan kahdelle hyvin touhukkaalle ihmiselle, jotka ovat monessa mukana ja tekevät pitkiä päiviä vastuutyössä, sijaishuollon lapsia, kun jo pelkästään kahden oman lapsen asioiden hoitaminen on jo rankkaa jokaiselle vanhemmalle alati vanhemmuden vaatimustasoa nostavassa maassamme. Tutkitusti hyvin monet perheet eroavat esikoisen ollessa hiema yli kaksi vuotta tai jos esikoista seuraa pian kuopus, niin noin vuoden päästä tämän syntymästä. Vanhemmuus on suuri muutos elämässä ja se ei vastaa ikinä naisen biologisen kellon tikittäessä niitä haavekuvia, joita hänellä on vanhemmuudesta ja perhe-elämästä tai miehen kuvitelmia siitä millainen nainen on, kun lapset on tullut perheeseen. Pettymys voi tuntua valtavalta, kun odotukset eivät toteudukkaan, kun ruuhkavuodet väsyttävät ja vaikuttavat tunnetiloihin ja tätä kautta ajattelukykyyn. Liekkö tämä seikka vaikuttanut Sadun ja Antin päätökseen ja miten hyvin sijaisvanhemmuuteen kouluttava Pride-koulutus todella valmistaa sijaisvanhemmat ymmärtämään mitä on todella edessä, sillä pelkällä hoivavietillä lapsia kohtaan ei parisuhdetta pelasteta, kun lapsiperheen arjen valtava työmäärä kaatuu päälle?

Satua on harmittanut sijaislasten ikä, kun hän on heidät saanut, sillä hän olisi tahtonut saada suoraan synnytyslaitoksesta lapset, jotta olisi saanut olla lapsen jokaisessa kehitysvaiheessa mukana. Häntä harmittaa myös sijaislasten kamalat kohtalot, kun lapset ovat tulleet heille heidän kotia huonommista oloista. Satu on pohtinut julkisesti myös riittämättömyyden kokemustaan sijaisvanhempana ja todennut jaksavansa siitä, että lapset kertovat hänelle: "Äiti rakastan sinua." Näin äitinä mietin sijaislasten biologisia äitejä, jotka kenties itkevät ikäväänsä lapsiaan kohtaan paljon enemmän kuin Satu työmatkoillaan, koska eivät voi palata lapsen luokse kotiin ja jotka pohtivat riittämättömyyttään, koska eivät saa kasvattaa lapsiaan ja eivät kuule lapselta tuota korjaavaa kokemusta antavaa lausetta: "Äiti rakastan sinua." Millaistahan on biologisena vanhempana lukea näitä Sadun puheita lehdistä ja pohtia sitä miettiikö Satu koskaan millaista on olla sijaislapsen biologinen äiti? Siitäkin huolimatta, että bioäiti olisi vaikka alkoholisti, niin kaiketi tuollaisen lukeminen sairaudeksi luokitellussa päihderiippuvuudessa sattuu ja kovaan.

Julkisuuden kipeä Satu ilmioittikin heti eropaperin jättämisestä facebookissa ja tähän vastasi myös Antti. Viimeiset rakkauden viestit lähetettiin näin toisista erillään ja Antti kiitti Satua julkisesti vuosista yhdessä. Antin ja Sadun romanttinen satutarina, jossa mukana on ollut satutarinoihin liittyvät vastoinkäymisetkin, saa romanttisen lopun kuin Julian ja Romeon tarinassa konsanaan. Nämä ihanat ja romanttiset muistot jää sijaislapsille luettavaksi internetin ihmeelliseen maailmaan Sadun ja Antin omana päivä- ja valokuvakirjana, kun he kasvavat siihen ikään, että saavat älypuhelimen, jossa on netti.

Ero ei ole vielä lainvoimainen. Tietoa siitä mihin lapset sijoittuvat sijaiseroperheen arjessa ei Satu ole vielä antanut, mutta valtamedia odottaa varmasti innolla tähän vastausta, kunhan "kohtuullinen" suruaika on Sadulle suotu. Todennäköisesti lapset jäävät Sadulle ja Satu luopuu työstään ja siirtyy sijaisvanhemmuuteen 100%:sti ja lapset käyvät aina välillä Antin luona viikonlopputapaamisella, jos eivät ole kotilomalla bioperheessä tai biosuvun läheisen luona.

Harmillista olosuhteessa on lastensuojelun salassapitovelvollisuus ja se, että biovanhemmille on varmasti todettu, että jos he mielivät saada lapset takaisin, on ehdottoman tärkeää, että he eivät saa mennä julkisuuteen, ettei lasten henkilöllisyys paljastu sosiaalisessa mediassa. Lapset ovat pian kouluikäisiä ja Rusutjärven suojattu maailma voi ollakin paras mahdollinen paikka lapsille kasvaa kaiken median jälkeen, kun kylässä on mahdollisesti lasten ikäisiä lapsia tulloin 10-20 kappaletta ja kyläyhteisö varmasti suojelee lapsia siltä tiedolta mikä meillä kaikilla muilla on siitä miten sijaisäiti on mediassa ilosanomaa sijasilapsista käsitellyt mm. harmitellen millaisia heidän biologiset vanhemmat ovat, kun he ovat joutuneet heiltä hänen luokse hänen haaveet täyttämään. Mietin vain millaista tulee olemaan Hyrylän kunnassa yläaste ja teiniys näille sijaislapsille, jos Sadun mediassapyörimisvietti jatkuu tulevassakin samalla tasolla, kun teinejä ei voi pitää erossa netistä ja ei saa mitenkään hiljaisiksikaan todella ja Sadun toiminta tietenkin jakaa mielipiteitä äärilaidasta äärilaitaan.

Tuusulan kunnan lastensuojelu on ollut kovan kriikin alla. Sadulle voi tulla kovana iskuna vuosien päästä se asenne lastensuojelua kohtaan, minkä hänen sijaislapset tulevat kohtaamaan, kun he kohtaavat lapsia, joiden vanhemmat ovat avoimesti syystä tai toisesta arvostelleet Suomen lastensuojelua, joka on kautta linjain laajasti kritiikin kohteena taasen, kun vuorostaan tehdään lakimuutoksia, joilla uskotaan korjattavan ongelmia, joita ei ole edellisilläkään lakimuutoksilla korjattu lastensuojelutyössä.

Avioero ei ole vielä lainvoimainen ja Satu ja Antti saavat tuon puolenvuoden harkinta-ajan. Mahdollista siis on, että muutamia kuukauseja odoteltuamme suuret lööpit iltapäivälehdissä ilmoittaakin Sadun ja Antin hakeneen erohakemuksensa pois ja heidän toitottavan taasen ilosanomaa vuorostaan siitä, kuinka löysivät toisensa uudelleen ja ymmärsivät kuinka lapsiperheen arki voi sekoittaa pään ja kuinka tärkeää on juuri hyvä tuki lapsiperheille. Tämä voi olla hyvä kikka Sadulle takaisin politiikkaan tai työryhmiin, joissa hän pääsee vaikuttamaan lapsiperheiden tukeen ja lasten oikeuteen saada vanhemmilleen myös parisuhteen ylläpitoon moninaisia tukia, kun suuri muutos elämässä kuormittaa lasten tultua elämään ja ollessa vaativia pienen ikänsä vuoksi.

Satu on kovasti koettanut saada muutettua huostaanoton adoptioksi ja puhuu tämän puolesta. Omat tunteet omaa elämää kohtaan biologisten lasten uupumisesta ja adoptiolapsen mahdottomuudesta Antin rikostaustan vuoksi ovat menneet ohitse lapsen oikeuden biologiseen vanhempaansa ja sukuunsa tai ohitse biologsten vanhempien mahdollisen halun kuntoutua ja saada oma perheensä kasaan. Mahdollisesti jos paluu yhteen Antin kanssa toteutuu, Satu jotenkin kehittää tästäkin heidän kokemuksesta eli heidän omasta toiminnasta, jonkin perustelun sille, miksi sijaisvanhempien tulisi lapsen etuun vedoten saada hakea lapsen huoltajuus itselleen ja adoptoida lapsi. Ehkäpä hän ilmoittaa, että itse sijaisvanhemmuus on liian rankkaa ja sitä ei saisi yhdellekkään aikuiselle naiselle asettaa tehtäväksi, jotta lapsi ei kärsi sijaisäidin henkisestä kuormittumisesta, kun lapsi ei ole täysin oma ja saatetaan palauttaa biovanhemmilleen.
Viisainta minusta Sadun ja Antin kohdalla olisi nyt vetäytyä mediasta henkilökohtaisen elämän eli sosiaalipornon esittelystä ja pitäytyä vain antamaan työtään koskevia lausuntoja, jos media kyselee haastatteluja. Satua varmasti himottaisi kertoa millaista on sijaisäidin elämä eron jälkeen ja kertoa selviytymisestään ja tukievrkoistoistaan, mutta hän voisi mielummin aloittaa kirjoittamaan muistelmia tai palkata haamukirjoittajan, joka alkaa kirjoittaamaan niitä hänelle ja julkaista kirjan sitten kun sijaislapset ovat aikuisia heidän luvalla kasvakoot lapset aikuisiksi sitten hänen tai jonkun muun osoitteessa. Ainakin Sadun kohdalla hiljenisin nyt kunnolla ja Antti poliittista uraansa rakentaessa pyöriköön vain netin ihmeellisessä maailmassa, mutta viisainta olisi jättää lapsista ja Sadusta puhuminen hyvin vähälle.

Mielenkiintoista on pohtias miten tunneherkkä Satu tulee pärjäämään eron jälkeen sillä erokokemusta on verrattu puolison kuolemaakin rankemmaksi kokemukseksi. Shokin jälkeen tulee vaihe, ettei asiasta välttämättä kykene puhumaan ja samaan aikaan vakavatkin ahdistuksen ja masennuksen oireet monine toistuvine negatiivisine tunteineen voivat kuormittaa vakavasti erovanhempaa. Entisen puolison uusi puoliso voi synnyttää vakaviakin tunnetiloja ja tutkimusten mukaan ihmiset voivat hetkellisesti seota, jos eivät ole eron jälkeen valmiita tietoon ex-puolison uudesta puolisosta. Mitään tutkimusta en tiedä siitä miten sijaisperhe-ero vaikuttaa eroajiin, mutta eiköhän siinäkin ole samankaltaisuuksia tietenkin bikantein lastensuojelullisin maustein, kun kertoo erosta ennakkoon lasten vastuusosiaalityöntekijöille ja sitten medialle ja tämän jälkeen lastensuojelun täditkin jäävät innolla ja jännityksellä odottamaan mitä media kertoo Sadun ja Antin suhteesta ja suhteista seuraavaksi. Sitä pohdin tuliko Sadun ja Antin ero yllätyksenä sijaislasten vastuusosiaalityöntekijöille ja biologisille vanhemmille ja heidän läheisverkostolleen vai ovatko hekin olleet tässä Sadun ja Antin pitkässä pohdinnassa heidän tukenaan? Koetettiinko parisuhde pelastaa lastensuojelullisella läheisneuvonpidolla tai maksoiko lastensuojelu Sadulle ja Antille pariterapian ennen eroa eron estämiseksi?

Samalla mietin Sadun tavoin sitä miten kurjaa onkaan lapsille joutua kokemaan ero eron perään ja tällaisia isoja muutoksia elämässään, joihin liittyy muuttoja kodeista toiseen ja niistä toiseen. Miten paljon nämä lapset tulevatkaan kokemaan Sadun luona ennen kuin palaavat biovanhemmilleen, jos koskaan saavata palata tai edes haluavat, koska Satu on jo heidän äiti heidän puheissa ja bioäiti on mahdollisesti jonkun etäisen tädin asemassa heille samoin kuin biomummot ja -ukit sekä tädit ja sedät ja serkut sun muut sukulaiset. Nyt sitten kiireinen Antti, joka oli isän asemassa, muuttaakin pois tai Satu lasten kanssa Rusutjärveltä ja lapset saavat sitten kokea tällaistakin ja mahdollisesti reagoivat jo aiemmasta kokemuksesta saadussa kiintymyssuhdehäiriössä mahdollisesti tähän ja Satu käy heidän kanssa sitten vaikka DDP -terapiassa unohtaen, että biovanhempien tulisi päästä sinne lasten kanssa myös, jos mielii niitä alkuperäisiä haavoja myös korjailla.

Kuitenkin täytyy todeta, että Antti ja Satu aivan varmasti tosissaan ja vakavasti ovat aina puntaroineet kaikkea ja todella tehneet kaiken puhtaasta hyvästä tahdosta niissä rajoissa ja kyvyissä mitkä heillä on ja viihdyttäväähän tuo heidän mediavietti on minulle ollut, vaikka hämmentyneenä sen voimakkuudesta olen tätä aina välillä seuraillut sen tarkemmin heitä seuraamatta. Toivon heille ja erityisesti heidän sijaislapsille ja lasten biovanhemmille sekä biosuvulle kaikkea hyvää. Miettiä nyt, että pariskunnan nimet on Antti ja Satu kuin Suomi Filmissä konsanaan ja sellaista romanttista tarinaa on tullut tuutista ja lujaa, niin eihän tässä kansallisromantiikkamme enää parane.

Kuitenkin tahdon ottaa vakavasti sijaisvanhemmuuden ja siksi teenkin näin Mieron tiellä medialle ennakoivan lastensuojeluimoituksen:

Hyvä valtamedia, sivumedia, päämedia, alamedia, ylämedia sosiaalinen media, väärä media ja höpömedia sekä muut kynäniekat,

Näin tahdon tehdä ilmoituksen halustani suojella Anttia ja Satua sekä ja erityisesti heidän sijaiseroperheen erovaiheeseen joutuneita sijaislapsia ja näiden biovanhempia, biosukua ja lähesiverkostoa sekä sijaisisovanhempia, sijaissukua ja näiden läheisverkostoa ja myös lastensuojelua eli lasten vastuusosiaalityöntekijöitä ja heidän päätöksiä tekeviä esimiehiä.

Pyydän teitä, että ette enää kirjoittelisi siitä mitä sijaislasten elämään kuuluu tai mitä Sadun tai Antin elämään sijaisvanhempina kuuluu ja jo rauhottaisitte todella näiden lasten elämän jäävät he sitten Rusutjärven hiljaisuuteen tai muuttavat sitten minne lie. Heidän henkilöllisyyttänne ette ole paljastaneet, mutta kaiken muun olettekin jo heidän elämästä jakaneet heiltä kysymättä ja enää ei ole montaa vuotta kun nuo lapsoset aloittavat koulunkäynnin ja siitä ei mene montaa vuotta, kun he sitten jo teineinä lukevat mitä kaikea Satusta ja Antista on kirjoitettu.

Eihän kirjoitukset mitään ilkeämielisiä ole olleet, mutta voihan se olla lapsille epämiellyttävää, kun kaikki on julkista tietoa miltei ollut heidän elämässä lastensuojelun salatussa maailmassa ja kyllähän he Sadulla eläessään tulevat lopulta tunnistetuiksi isolle kylälle lähtiessään. Me emme voi tietää millainen yksityisyyden halu heillä tulee olemaan ja miten he tulevat reagoimaan siihen, että heidän sijaisperhe-elämää on paljolti lehdistö käyttänyt leipänsä pitimenä.

Totta kai kirjoitakaa Sadusta ja Antista ja vaikka siitä millaisia tunteita ero heissä herättää, jos on pakko, kun Suomi tietää jo mitä tunteita ero ihmisessä herättää, mutta pitäytykää mielummin vain aiheissa, jotka koskevat heidän ammatillista uraa ja pyrkimyksiään näissä. Auttakaa heitä turhan julkisuuden kierteestä pois, sillä sijasivanhemmuusmainostus on tehty jo ja sitä voi mainostaa palveluntarjoajat jatkossa haluamallaan tavalla vaikka kuinka paljon.

Ja jos he palaavat yhteen, niin ihmessä siitä nyt tehkää lööppien lööppi ja kirjoittakaa vaikka mitä Satu haluaakaan lapsien reaktioista tähän kertoa ja millaiset vihkivalauusimiset he saavat aikaan ja kuinka Satu osti juhlatilaisuuteen pieniä vaatteita, mutta antakaa jo tälle romanttiselle farsille valaskaladraamankaaren Aristoteleellinen loppu, joka loppuu joko eroon tai Disney -versiona yhteenpaluuseen ja antakaa meidän ajatella, että he elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka.

Eiköhän heidän elämän jo saisi rahoittaa ja etsiä uuden pariskunnan, jolta löytyy intoa samalla aukiolemisella olla mediassa herkkuna lukijoille. Jos ei lyödy nyt mitään pariskuntaa tilalle, niin kirjoittakaa ihmeessä vaikka siitä aiheesta pohdintaa voiko uskonvapauteen sisältää ihmisoikeuksia loukkaavia ajatuksia (voi) tai tekoja (ei voi). Tai minua kiinnostaisi kovasti, jos saisitte tuon vihreiden puheenjohtaja Touko Aallon yhtä auki kuin Sadun ja mitä kaikkea hänen elämässään tapahtuu ja sattuu, kun aika villiltä hänen vapaa-aika toisinaan kuullosti olleen ja jos voisitte kirjoittaessa osata erottaa hänenkin kohdalla vapaa-ajan, perhe-elämän ja duunin toisistaan niin lukeminen ei olisi niin raskasta, kun hänkin paloi loppuun. Ja eiköhän sieltä tule vastaan taas joku uusjulkkis, joka menee hienona herkkuna meille. Voisitte kokeilla kokonaan uutta linjaa ja alkaa haastattelemaan vanhuksia jostain muusta kuin huonosta seniorityöstä vaikka kysellen miltä elämä näyttää, mitä siitä muistaa ja mikä oli elämässä tärkeää ja minkä tekisi toisin jos voisi.

Mutta annetaanhan Sadun sijaislapsille jo rauha ja paremmin turvattu tulevaisuus.
​
Niin ja ihmeessä ottakaa vastaan helpommin juttuja myös lastensuojelulasten vanhemmilta. Heiltä voisi saada vaikka ihan uutta näkökulmaa, kun Satu kertoi jo tuon sijaisvanhemman kokemuksen kansalle. Muuten jää aika hataralle tulkinnalle se mitä sijasilasten elämä mm. on.


Muuta:

☞ Avoin kirje Antti Kaikkoselle ja Satu Taiveaholle
☞ ​Kaikkoset harrastaa kierrättämistä
☞ AVI:n ex- tarkastaja Satu Taiveaho ajaa pysyvää huostaanottoa
☞ ​Pukit jälleen kaalimaan vartijoina- sijaishuollon edunvalvojat perheiden jälleenyhdistämistä "kehittämässä"
☞ ​Tuusulan lastensuojelu: huostaanottoja ja adoptioita
☞ Espoossa tekoäly on lastensuojelun bisnesälyn palveluksessa

Ympäri Suomea useat tuhannet lapset sijaishuollossa ovat sosiaalityön vallan alla siitä, saavatko he juhlia isänpäivää mitenkään.

Monet lapsista eivät pääse isänpäiväviikonloppuna kotilomalle tapaamaan isäänsä. Toisille heistä ei suoda edes oikeutta saada kutsua isäänsä käymään sijaishuoltopaikkaan ja ottaa isäänsä vieraaksi, ei edes tuetun tai valvotun tapaamisen muodossa ja heille ei edes suoda tässä asiassa virallista valituskelpoista yhteydenpitorajoituspäätöstä, vaikka laki velvoittaisi tukemaan ja edistämään tätä tärkeää suhdetta ja määrää tekemään rajoituspäätöksen jos ei tueta ja edistetä.

Jokaisen lapsen tulisi saada nauttia perhe-elämänsä kunnioitusta ja siihen ei saisi koskea muuten kuin vain perustellusta syystä lain mukaisesti. Laki määrää tukemaan ja edistämään eli mahdollistamaan.
Useat lapset eivät ole tavanneet isäänsä vuosiin vaikka ovat sijaishuollon asiakkaita. Isä katosi jossain vaiheessa ja sosiaalitoimi ei ole isää etsinyt, vaan odottaa aktiivisuutta ja omatoimisuutta isältä. Edistämisestä ei tällaisessa voi puhua saati lapsen tukemisesta, jonka ikä ei riitä isän etsimiseen tai isän tukemiseen ja sen vahtimiseen tukeeko sosiaalitoimi hänen suhteitaan.

Useat sijaisvanhemmat eivät tahdo toimia lain mukaan ja anna lapsen kutsua sijaiskotiinsa vanhempiaan ja muita läheisiään ja samaan aikaan vastuusosiaalityöntekijät ympäri Suomea rikkovat Suomen lakia hyväksyessään tämän tekemättä edes virallista valituskelpoista yhteydenpitorajoituspäätöstä lapselle. Lakia tuntemattomat vanhemmat hyväksyvät tämän. Kaiken lisäksi käsittääkseni yhteydenpitoa saa rajoittaa vain lapsille, jotka asuvat laitosolosuhteissa, joissa on rajoituksen toteuttamiseen pätevä taho vastaamassa lapsen kasvusta eli perhesijoituksissa tulisi olla itsestään selvyys, että isänpäivänä isä saa tavata lasta sijaiskodissaan.

Monet isät ovat joutuneet huoltopäätöksen voimalla jopa lastensuojelun myötävaikutuksella vieraannuttavaan olosuhteeseen. Huoltopäätökseen ei ole yhtä helppoa saada muutosta kuin yhteydenpitorajoituspäätökseen. Huoltopäätös ei sisällä tähtäintä vähentää rajoitteita, joita lapsen oikeuksiin tehtiin tapaamispäätökseen ja ei siis sisällä sisällöllistä ja tähtäimellistä tukisuunnitelmaa tapaamisten laajentamiseksi eli edistämiseksi.

Tapana on ollut, että eroperheiden asiassa, kun tuomioistuin katsoo, että vanhemmat ovat toivottoman riitaisia, lapsen yksinhuolto annetaan toiselle vanhemmasta ja toinen vanhempi syrjäytetään täysin lapsen huollosta irroittaen hänet huollosta. Pahimmillaan mm. huolto on annettu vanhemmalle, kuten Helsingin hovioikeudessa toukokuussa 2015 istutussa käsittelyssä, joka ilmoittaa, ettei koskaan suostu yhteistyöhön toisen vanhemman kanssa.

Helsingin lastensuojelun tavoin monet kunnat eivät suostu mitenkään tukemaan lastensuojelullisin palveluin avohuollossaan huollosta irroitetun vanhemman vanhemmuutta, vaikka laki määrää tukemaan vanhempia ja huoltajia. Helsingin lastensuojelussa avohuoltoa johtavan sosiaalityön päällikkö Sanna Teiro ei katso tämän lain toteuttamista heidän velvollisuudekseen ja samaa mieltä on Saila Nummikoski. Helsingissä jäävät siis lapset, jotka ovat lastensuojelun avohuollon asiakkaita, vaille tätä tukea Nummikosken ja Teiron päätöksellä. Järkyttävintä on, että tämän hyväksyy eduskunnan oikeusasiamies Sakslin, vaikka laki kieltää tällaisen hyväksymisen, sillä mikään asema ei oikeuta ihmisten eriarvoiseen kohteluun perustuslakimme mukaan.

Useilla lapsilla on täytäntöönpantu yhteydenpitorajoituspäätös ilman tuomarin vahvistusta lähestymiskiellolla tai johtavan sosiaalityöntekijän päätöstä virallisella yhteydenpitorajoituspäätöksellä toisen vanhemman toimesta toiseen vanhempaan ja koko sukuunsa jopa lastensuojelun sosiaalityöntekijän hyväksynnällä, kun lapsella on lastensuojelun asiakkuus. Tällaista sosiaalityöntekijöille hyväksyy mm. Helsingin lastensuojelussa Saila Nummikoski ja Sanna Teiro ja tähän ei puuttunut mitenkään eduskunnan oikeusasiamies Sakslin.

Useat lapset ovat vailla lastensuojeluasiakkuutta, vaikka isät koettavat saada apua lastensuojelusta vieraannuttamisolosuhteisiin. Moni lastensuojelun tarpeenselvitys katsoo, ettei vieraannuttaminen ole lastensuojelullinen asia. Yhä katsotaan, ettei lasten oikeudet ole jotain, minkä toteutumista tulisi suojella.

Moni lapsi ei saa tavata isoisiään vieraannuttavissa olosuhteissa, joita lapsesta välinpitämättömät vanhemmat ja auttamattoman huonosti yliopistomme kouluttamat sosiaalityöntekijät luovat.

Moni lapsi rakentaessaan kehittyessään identiteettiään jää vaille tärkeitä rakennusmateriaaleja, kun jää vaille hyvää ja syvää rakkaudella ja arvostuksella tuettua suhdetta isiinsä ja isoisiinsä ja isoisoisiinsä.
Isät pyytävät virallista liputuspäivää isänpäiväksi, mutta tämä on täysin merkityksetöntä maassa, jossa sosiaalityö ja Suomen tuomaristo ei tuota lippua arvosta, kun eivät lakia toteuta. Mitä tehdä lipulla merkkinä ihmissuhteista, joita toiminnalla ei kunnioiteta.

Moni äiti tahtoisi juhlia isän ja lapsen kanssa isänpäivää, kun sijaishuolto ei tätä edes pohdi miten sen voisi mahdollistaa. Moni suku itkien suree tätä isänpäivänä.

Täällä Mieron tiellä tahdon toivottaa hyvää isänpäivää vieraannutetuille isille ja äideille. Ja Isät Lasten Asialla ry:lle painotan, että tämä kamaluus koskee myös äitejä.

Isänpäivä on monelle lapselle Suomessa hänen ihmisoikeuksiensa loukkaamisen päivä, jota voidaan hänelle toistaa kenenkään tähän puuttumatta vuodesta toiseen.

Sosiaalityö, älkää ottako mallia Helsingin lastensuojelusta, vaan suojelkaa lapsia lain mukaan viisaasti lapsista välittäen. Älkää toimiko kuten Nummikoski ja Teiro, vaan laittakaa lapset keskiöön.

Hyvää isänpäivää myös vieraannuttaja isille ja heidän iseilleen <3. Sosiaalityö kiittää, sillä teette heidät tarpeellisiksi ylisukupolvisen ilmiön voimalla, kun sairastutatte lapsenne.
Hyvää isänpäivää lapsille!