Kirjoitin teille Helsingin lastensuojelun Kivikon yksikön johtava sosiaalityöntekijä Carita Heinäsmäestä, joka johtaa lastensuojelua kutsuen itseään lastensuojeluksi ja Me-muodossa.
​
Perjantaina 3.2.2017 soitti helsinkiläisäiti kauhuissaan Caritalle, koska lapsen isä oli taasen tuonut riidan lapsen olosuhteeseen. Nyt isä vuorostaan tahtoikin viedä äidin taasen oikeuden eteen ja tahtoi, että äiti asetetaan lähestymiskieltoon lapseensa ja äidiltä evättäisiin tiedonsaantioikeus lapsen koulunkäyntiä koskevissa asioissa.

Vaikka lapsen oma sosiaalivirkailija Sanna Teiro on useasti pyytänyt lapsen isältä, että isä normalisoisi lapsen elämän ja on todennut isälle, että isä asettaa lapsen epänormaaliin olosuhteeseen, lapsen isä jatkaa toimimista vastoin lapsen etua ja lastensuojelun näkemyksiä sekä lupauksiaan hovioikeudelle huoltoasiassa, jonka isä sai valehdellen lupauksia äidin vanhemmuuden tukemisesta tuomareille.

Isä päätti toimia juuri silloin, kun Tiero itse on lomalla, koska tiesi jo kesältä 2016, että Teiron sijainen Carita Heinäsmäki kokee itsensä puolueettomaksi, vaikka selkeästi on ottanut lapsen isän puolen, vaikka ei ole ikinä tutkinut lapsen olosuhdetta ja ollut kiinnostunut konsultoimaan Teiroa.

Äiti pyysi Caritaa kuulemaan lapsen ääntä tai edes vetoamaan oikeuteen, että lapsen ääni tulisi selvittää. Äiti vetosi lakiin, äiti vetosi perustuslakiin lapsen oikeudesta tasa-arvoisuuteen eli mielipiteensä kuulemiseen, äiti vetosi sosiaalihuoltolakiin eli lapsen oikeuteen mielipiteensä kuulemiseen, äiti vetosi huoltolakiin eli velvollisuuteen selvittää lapsen mielipide ja äiti vetosi lastensuojelulakiin eli velvollisuuteen selvittää lapsen mielipide.

Carita Heinäsmäki totesi omaavansa lastensuojelun mielipiteen ja totesi olevansa lastensuojelu ja totesi olevansa Me ja kertoi, että koska lastensuojelu ON PUOLUEETON taho, se ei selvitä lasten mielipidettä ellei tuomari tätä pyydä ja vanhemman pyyntö ei merkinnyt Carita Heinäsmäelle mitään. Myöskään lapsen oikeudet eivät merkinneet Carita Heinäsmäelle mitään ja hän ei suostunut konsultoimaan esimiestään sosiaalityön päällikkö Riitta Vartiota, kun äiti tätä pyysi.

Maanantaina 6.2.2017 Carita vahvisti äidille puhelimessa, ettei aio toimia mitenkään, koska kokee toteuttavansa PUOLUEETTOMUUTTA, kun ei toimi sen eteen, että hänen vastuullaan olevan asiakkaan oikeusturva toteutuisi. Carita ei suostunut toimimaan, vaikka lapsen isoäitikin vetosi Caritaan ja toi esille, että lapsen isä on kiusannut äitiä jo todella monta vuotta. Carita toi esille näkemyksenään, että hän tietää kaikesta kaiken ja että hänellä on hallussa lastensuojelullinen mielipide. Lapsen isoäiti tahtoi saada tietää kuka on Caritan esimies.

Sosiaalityön päällikkö Riitta Vartiolla kesti vastata lapsen isoäidille maanantaista keskiviikkoon. Häneen jouduttiin olemaan torstaina uudelleen yhteydessä hänen luvattuaan auttaa äitiä, kun hänestä tai Caitasta ei kuulunut mitään keskiviikon aikana uudelleen.

Torstaina äiti sai vähän ennen klo 13:sta Toiselta Linjalta noutaa Riitta Vartion kirjauksen käräjäoikeudelle, jossa hän vetoaa käräjäoikeuteen seuraavasti:
"ESITYS LÄHESTYMISKIELTO-OIKEUDENKÄYNNIN LYKKÄÄMISEKSI

Pieni-Aurinko Lintuvalaan asiassa on määrätty pidettäväksi lähestymiskielto-oikeudenkäynti 10.2.2017. Pieni-Aurinko on lastensuojelun asiakas. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro on lomalla ja palaa 13.2.2017 töihin. Esitän, että oikeudenkäyntiä lykättäisiin ja oikeus voi tarvittaessa pyytää Sanna Teirolta selvitystä Pieni-Auringon tilanteesta.

Helsingissä 9.2.2017

Riitta Vartio
lastensuojelun sosiaalityön päällikkö"
(lapsen nimi keksitty)

Huomatkaa, että Vartio ei perustele esitystään viranomaisen asemassa hallintolainmukaisesti, mutta hyvä alkuhan se tämäkin on esitysten laatimiselle.
Maailman kirjat ovat todellakin kääntyneet ylösalaisin. Vartio on vihdoin valmis huomioimaan myös lapsen asioissa äidin äänen asianomaisena, kun Vartio oli tämän mitätöinyt vuosien ajan. Tätä ennen tarvittiin tosin yhteydenotto lapsen isoäidiltä Vartioon sekä ilmoitus Helsingin lastensuojelun johtaja Nummikoskelle seuraavana päivänä, ettei Vartiosta ole mitään kuulunut ja muutama Vartion puhelinvastaajaan jätetty yhteydenottopyyntö.

Lopulta Caritakin soitteli äidille, mutta hän ei ollut ollenkaan pahoillaan toiminnastaan. Carita kyllä ilmoitti taasen, että on aidosti pahoillaan, jos äiti oli pahoittanut hänen toimintansa takia mielensä, mutta totesi samalla pahoittelultaan pohjan vieden, ettei kokenut tehneensä minkäänlaista virhettä tuodessaan esille lastensuojelun mielipiteenä, ettei äidin vanhemmuutta tarvitse tukea tuoden tuomaristolle esille, että lapsen mielipide tulisi selvittää objektiivisen tahon eikä kuullen vain lapsen huoltajaisän näkemystä. Carita kaiketi oletti, että lapsen elämässä toteutuu objektiivisuus, jos lapsen isä pääsee toimimaan lapsen äänenä ja näin mustamaalaamaan lapsen äidin taasen lapselleen vaarallisena. Tätä kaiketi tarkoittaa se lastensuojelullinen PUOLUEETTOMUUS ainakin Caritan alaisten asiakaslasten kohdalla.

Äiti koetti kysellä Caritalta miksi tämä kokee toimineensa virheetömästi. Carita totesi, ettei hänen tarvitse perustella tätä näkemystään. Hän perusteli näkemystään, ettei hänen tarvitse perustella näkemystään sillä, että hän on myös yksityishenkilö. Carita kokee siis, että koska hän on yksityishenkilö, hänen ei viranomaistyöstään keskustelleessaan tarvitse hallintolain mukaisesti perustella miksi kokee toimineensa virheetömästi. Jännä näkemys johtavalta viranomaselta ja outo tapa sekoittaa yksityiselämänsä työelämään viranomaisena ja näin politikoida työtään todeten: "En kommentoi." Carita toi myös esille, ettei Vartio ole millään tavalla moittinut häntä. Tätä siis kutsutaan Caritankin mielestä objetiivisuudeksi, puolueettomuudeksi, lapsen asioista vastaamiseksi sekä vanhemmuuden tukemiseksi, kuten monessa lastensuojelun sosiaalityöntekijän mielipiteessä.

Täällä mieron tiellä voin todeta Vartion osoittaneen vihdoin kykyä hakea lapsen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä kykyä kutsua oikeusistuin tekemään moniammatillista yhteistyötä.

On muuten kummaa, ettei Helsingin käräjäoikeus osaa itse arvostaa lapsen perus- ja ihmisoikeuksia ja koe, että lapsen oma mielipide tulee selvittää ja lapsen oma sosiaalivirkailija lastensuojelussa tulee kuulla, kun on vakavasta asiasta kuitenkin kyse. Käräjäoikeuden tuomari totesi äidin asianajalle, ettei häntä tällainen toiminta kiinnosta. Siksi Vartion lausunto oli tarpeellinen. Ei heppoisilla perusteilla tulisi lapsen oikeuksia rajata tai vanhemman vanhemmuutta mitätöidä. Mutta onkos se Helsingin käräjäoikeus kaikella kunnioituksella muistanut pohtia näin vakavaa asiaa vuosiin, kun hallituksemme tekee koko ajan leikkauksia, jotka estävät mukamas tuomareilta jopa halun toteuttaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatetta.

Tutkimustenhan mukaan valtava määrä viranomaisia ja monet vanhemmatkin ajattelevat, ettei alle 12-vuotiaalla lapselle ole oikeutta ajatella, tarvita, olla jotain mieltä. Aikuisista monet pitävät tätä nuorempia lapsia fallisessa otteessaan itsensä jatkeena luoden lapsiin symbiottisen suhteen ja väittäen tätä kasvattamiseksi. Kuinka moni tuomareistamme on niin vanha, ettei tiedä todella miksi edellinen on väärin lapsia kohtaan?

Helsingissä Nummikosken tulisi avata tarkasti miksi lapsen äänen kuuleminen on merkityksellistä kaikille viranomaisille ja vanhemmille.

Helsinkiläisisä on on selkeä esimerkki vanhemmista, jotka kuormittavat oikeusjärjestelmää ja aiheuttavat sen, etteivät esim. mielisairaat saa enää mielentilatutkimuksia oikeudessa ja heidät asetetaan vankilaan vaikka kuuluisivat toisaalle. Heille oma etu menee koko yhteiskunnan edun edelle.

Helsinkiläisisä on selkeä esimerkki isistä, jotka haluavat haavoittaa lapsia, sillä lapsen näkemys on hänen kirjoittamissaan kirjeessään hänen asioistaan päättäville tahoille, ettei hän pidä olosuhteestaan. Lapsi on jo vuosia kertonut jopa Turvakodin valvotuilla tapaamisilla isänsa ja isän puolison haukkuvan äitiä, mutta kukaan ei ole puuttunut tähän, vaikka se haavoittaa lasta. Lapsi on kertonut vuosia tahdostaan saada asua äidillään myös ja isän ilmoittamasta näkemyksestä lapselle, ettei se tule koskaan tapahtumaan. Siitäkään ei välitä lastensuojelu.

Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laine olisi voinut vuonna 2014 ennen väitteitään oikeudelle tehdä tutkimuksia, sillä lapsen elämä voisi olla oikeasti paljon mukavempaakin. Surullisintahan tässä on lastemme kohtalo, johon heidät asetetaan aikuisten älyttömässä maailmassa.

Lapset aikuisten riepoteltavana ilman aitoa välittävää rakkautta on suurin raukkamaisuuden osoitus aikuisten maailmassa.

Tiedättehän te ne falliset sosiaalitädit, jotka puhuvat kuin olisivat päiväkodin hoitajia äänensävyllään mihinkään reagoimatta ellei ole kurinpidollisesti tarvetta rajata lasta äänenkäytön keinoin ja jotka rakastavat omaa rauhallisuuttaan niin paljon, että sen avulla kykenevät täysin mitätöimän muiden olemassaolon.

Lastensuojelun sosiaalitätejähän on laidasta laitaan ja muutama setäkin mahtuu tuohon vakavasti naisvoittoiseen huolenpitolaitokseen. Löytyy uppiniskaista nuorta pitkähiuksista wannabe kilttityttöä, löytyy rajua muotikaltalogijohtajistoa villakangastakkeineen, löytyy punaiseksi aina hiuksensa värjääviä rokkikanoja ja sitten ovat nämä falliset lastentarhatädit. Viimeisimmät ovat niitä pahimpia, sillä he ovat epäinhimillisyydessään typeryyden huippu. Heihin ei osu, ei läpäise, mikään reflektoiva järkeväkään kritiikki, vaikka he ovat valmiita kritisoimaan kenet tahansa ilman perustetta ja vielä valmiita pysymään näkemyksessään, että ovat virheettömiä, sillä kykenevät vaikka missä myrskyssä olemaan tuntematta mitään ja reagoimatta. Heille tunnekylmyys on saavutus, jota he juhlivat rauhallisella itsetyytyväisyydellä tasaisena jatkumona.

Eihän kukaan järkevä lapsen vanhempi tahdo satuttaa lapsensa vastuusosiaalivirkailijaa, joka on nimetty auttamaan perhettä. Kuka nyt tahtoisi tappaa hänet joka on luotu auttamaan? Kuka heittäisi turhaan leivän päälle tuodun särvimen roskiin? Entä jos liha onkin pilaantunutta? Sitä on pakko syödä, sillä avohuollon palvelut lastensuojelussa ovat fallisen lastensuojeluviranomaisen näkökulma onnistuneesta työjäljestä ja siihen ei ole mitään sanottavaa kenelläkään demokraattisessa maassamme. Mielipide tietenkin saa asiakkaallakin olla, sillä mielipiteen vapaushan meillä on, mutta sossulassa sossun mielipide on Jumalan sana, vaikka sossu ei olisikaan yhtä suuresti kantanut vastuutaan kuin Jumala.

Hulluintahan monissa sossuissa on tuo kummallinen luulo, että koska he ovat päässeet asemaansa, he olettavat suoraan olevansa asiantuntijoita. Nytkin tämän lukeva sellainen sosiaalivirkailija heti kyseenalaistaa edellisen virkkeen ja toteaa: "Minähän olen asiantuntija ja siksi sain tämän aseman." Tämä sisäinen kokemus vie heitä niin voimakkaasti, että he eivät edes ymmärrä, että olisi hyvä joskus tarkistaa tutkimustiedon faktat ja oma ajattelukin ihan ketjuttaen. Asioita voisi kirjoittaa ihan paperille niitä havannoiden vähän pitempäänkin ja syvemminkin. Mutta ei. Luulossa elävä sossu on mahtipontinen omassa tunnetilassaan ja antaa sen viedä järjen sijaan työtään. Ja yhdessä he vasta hassuilta näyttävätkin rivissä rintarottingilla vakavana THL:n koulutuksissa joita he pitävät yllätys yllätys toisilleen. Mikä leikkikenttä!?
​
Hyvä esimerkki mahtipontisista sossuista on heidän oletus, että vanhahtavien fraasien ulkoa oppiminen ja niiden papukaijana toistaminen, tekisi ihmisestä asiantuntijan. Näin toi asiantuntevuuttaan mm. esille johtava sosiaalityöntekijä Carita Heinäsmäki Helsingin Kivikosta hyvinkin tungettelevasti pehmeällä ja tasaisen hyväntuulisella äänellään fallisesti: "Riidassa on aina kaksi. Ei yksin voi riidellä. Oletko miettinyt mitä sinä voisit muuttaa toiminnassasi." Tähänhän Heinäsmäki lisäsi, että äiti ei saisi otsikoida lastensuojeluilmoituksia lastensuojeluilmoituksiksi, sillä se loukkasi Heinäsmäen mielestä lapsen isää ja oli riidan syy.

Heinäsmäki mahtipontisesti ilmoitti: "Minä olen lukenut noita teidän asiakirjoja ja niiden perusteella näin näen."

Toisaalta hän totesi ristiriitaisesti miltein perään, ettei voi toimia lapsen asiaoissa, koska ei tiedä lapsen asioista ja koska ei ole tavannut lasta aiemmin, ei voi tavata lasta.

Äiti joutui selittämään Heinäsmäelle, että ei äiti ole turhasta ilmoitellut ja siksi lapselle on ostettu lapsen oman sosiaalivirkailijan toimesta kallis ratsastuskuntoutus mielenterveyden tukemiseksi ja isän koti on jonossa avohuollon voimakkaaseen tukeen eli perhetyöhön. Äiti joutui toteamaan, että tämä on kolmas voimakas tuki isän kotiin, eikä muutosta ole kahdella aiemmalla saatu.

Tiedättehän te ne ihmiset, jotka pakoilevat vain-sanan taakse virheitään? Vähättelijät. Niin helsinkiläisisäkin vähätteli tekoaan, kun uhkasi satuttaa lasta fyysisesti ellei tämä mene harrastukseen. Isä oli todennut vievän lapsen vaikka korvasta vetäen harrastamaan ja ilmoitti lastensuojelulle vain vitsailleen lapselle. Erikoisia vitsejä sitä isällä oli kahdeksanvuotiaalle. Samoin Carita Heinäsmäki syytellessään äitiä riitaisaksi, koska äiti ilmoittaa lastensuojeluilmoituksin siitä kuinka isä uhkailee puolisoineen milloin lasta väkivallalla, milloin hylkäämisellä, milloin poliisilla, milloin äidin vankilaan laittamisella eli kaikenlaisilla ongelmilla, totesi äidille: "Sinä nyt vain takerrut tuohon riita-sanaan," kun äiti avasi näkemyksenään, että hänellä on oikeus eriävään mielipiteeseen ja oikeus tuoda esille lapsen pahoinvointi, vaikka lastensuojelu ei tykkäisikään isän reaktiosta.

Äiti joutui toteamaan, ettei ole vastuussa isän toimintavalinnoista sillä he ovat kaksi eri henkilöä. Äiti joutui selittämään, että on huonoa sosiaalityötä voimaannuttamisen sijaan syytellä ihmisiä, ettei se mitään auta ja joutui toteamaan, että aiheetta syytteleminen on vielä tulehduttavampaa asiakassuhteen hyvänäpitämisen kohdalla. Äiti joutui avaamaan, että jo lukiopsykan ensimmäisellä kurssilla käsitellään kysymystä: "Millaiset ihmiset käyttävät vain-sanaa?"

Heinäsmäki ei osannut edes olla pahoillaan teostaan. Hän ei tajunnut. Hänen äänensä ei muuttunut miksikään. Mutta kun hänelle äiti totesi, ettei Carita selkeästi ole edes pahoillaan ja kuinka sosiaalitoimen toimintakulttuuriin tutkijatkin ovat toivoneet kykyä oppia pyytämään anteeksi, ymmärtämättä kuinka tietoisesti ajattelvat ihmiset katsovat olosuhdetta siinä eläessään myös sen yläpuolelta, hän pelasi peliä ja aloitti sanomaan äidille:"Olenhan minä pahoillani, jos koit mielesi pahoittuvan." Eli vasta kuultuaan toteamuksen rivien välistä, että tuntevat ihmiset ovat pahoillaan ja osottavat tätä, hän koetti inhimillistää itsensä jotta tulisi hyväksytyksi. Aitoa pahottelua ei äiti saanut, jossa olisi kuulunut Caritan ymmärrys miksi hän edes itse on pahoillaan. Eihän kukaan ole pahoillaan todella kenenkään mielipahasta, jos ei ymmärrä miksi olla pahoillaan, sillä olla toisen puolesta pahoillaan tarkoittaa empatiaa eli kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Empaattisessa vuorovaikutuksessa henkilö ymmärtää toisen henkilön ajatukset, kokemuksen ja tunteet. 

Niin sokea oli ammattilaiseksi ja asiantuntijaksi sosiaalisissa suhteissa itsensä määrittävä Carita, ettei tajunnut läpinäkyvyydessään, ettei jutellut lapselle, joka on helposti alistettavissa uskomaan vaikka lentävään seepraan Aladinin pieraisemana, vaan hänen kanssaan keskusteli aikuinen nainen. Nainen joka oli turhautunut siitä, että hänen lapsensa asioista vastasi sillä hetkellä empaattisesti kyvytön mielikuvitusrikas, uskomuksiinsa uskova johtava sosiaalivirkailija, joka ei ymmärtänyt asemassaan, että sosiaalisissa suhteissa me olemme hyvinkin alasti ja jos kykenee näkemään empaattisesti, joutuu näkemään myös sellaista mitä ei tahtoisi nähdä, kuten kykenemättömyyden empatiaan.

Kuinka moni on lukenut lapsensa asiakirjoista tai kuullut sosiaalivirkailijan suusta kolkot sanat: "Lastensuojelun mielipide..."?

Järkyttävintä on, ettei sosiaalitädit uskalla asiakassuhteen aikana kohdata asiakastaan itsensä minäksi nimeten ja itsensä inhimilliseen suhteeseen asettaen, vaan he piiloutuvat lastensuojelun taakse. Voiko joku olla lastensuojelu? Kuka on lastensuojelu? Mikä tai pikemminkin mitä on lastensuojelu, mitä se sisältää?

Lastensuojeluhan on aika lailla laajaa ja toiminta on myös Suomen rajat ylittävää, jos katsomme maatamme keskipisteenä, vaikka emme sitä olekaan keksineet. Suomessahan se sisältää monien kuntien ja kuntayhtymien sosiaalihuollon tarjoamia moninaisia palveluja, se tarkoittaa yksityisiä palveluja, se tarkoittaa näitä valvovia tahoja ja näille tutkimustyötä toteuttavia palveluja, näiden toimintaa suunnitelevia palveluja ja sen toimintaan linkittyy monia viranomaispalveluja sekä kolmannen tahon palveluja jne.. Sehän on liitetty aivan kaikkeen, jos katsotte tarkkaan. 

Kuinka ihmeessä lastensuojelulla voi olla näkemys yhden lapsen asioista, kun ei se lastensuojelu ole edes oikeutettu lukamaan lapsen salaisia asiakirjoja? Jostain syystä Carita Heinäsmäkikään ei uskalla olla minäihminen, vaan hän on laitostuneena itse jopa jotenkin mielessään rakentanut itsestään kuvan symbiottisessa suhteessa lastensuojelun kokonaisuuteen, vaikka viimeeksi kun minä netistä tarkistin, niin hän on töissä Helsingin Kivikon lastensuojelussa ja hän on johtava sosiaalivirkailija, ei lastensuojelu. Onhan se aika mahipontista sanoa: "Lastensuojelun mielipide on.." Ja sitten jos tarkistaa Suomen lain ja THL:n ohjeistukset lastensuojelun käsikirjasta, voi havaitakkin, ettei Caritan näkemys, jota hän väittää lastensuojelun näkemykseksi kohtaakaan edellämainittujen näkemystä.

Hassua on, että kun sitten ottaa lapsen äidin äiti yhteyttä Heinäsmäen esimieheen Helsingin lastensuojelun avohuoltoa johtavaan sosiaalityön päällikkö Riitta Vartioon, joka ei ikinä jostain syystä suostu vastaamaan suoraan asianomaiselle eli äidille, mutta on yhteydessä takaisin isoäitiin, Vartiokin kokee, että lastensuojelullinen mielipide voi erota Heinäsmäen mielipiteestä ja kokee tarvetta kontaktoitua Heinäsmäkeen. Vartiokin totesi, että lapsen elämä pitäisi normalisoida, vaikka ei tätä ajattele, kun on yhteydessä lapsen äitiin, koska on leimannut äidin häneen kohdistamallaan halveksunnallaan.

Tiedättehän te myös heidät, jotka eivät uskalla tuoda omaa mielipidettään esille vain omanaan, vaan tahtovat luoda kuvan, että kuuluvat ryhmään. Nämä ihmiset käyttävät ajatusta enemmistöstä vaikutusvälineenä luoden kuvan ryhmästä, joka tukee puhujan mielipidettä. Puhuja kertoo näin, että hänelle on tukijajoukkoja ja tahtoo enemmistön mielipiteellä painottaa mielipiteen oikeellisuutta suhteessa totuuteen.

Keskiaikaiset hullut kuninkaatkin puhuivat itsestään sanalla: "Me," kun suunnittelivat valloitussotiaan ja taistelivat Vatikaanin tuesta.

Niin Caritakin aloitti lauseen: "Me täällä lastensuojelussa..."

Äiti äkkäsi uteliaana lauseen mielikuvan ryhmäpalaverista ja konsultoinnista ja oli utelias viemään keskustelun tuonne, jotta selvittäisi kuinka Carita oli asian esittänyt työryhmään ja miten oli vastattu ja mitä kaikke oli pohdittu ja kysyi: "Ketkä te?" Mutta Carita vastasi: "Siis minä." "Ai, siis sinä et ole keskustellut kenekään kanssa näkökulmistasi," äiti kysyi. Hassuintahan sosiaalityössä, joka kutsuu itseään lastensuojeluksi sekä puhuu itsestään me muodossa, on että usein puheiden takana on yksin itsekseen ajatteleva fallinen diktaattori, joka johtaa muut toimimaan tahtomalla tavallaan mahtavin manipuloinnin keinoin.

Alkoiko ahdistamaan? Hyvä, niin minuakin. Kyllähän se ahdistaa, kun saa havaita keille on annettu suuri valta.

Outoa lastensuojelussa on järkyttävien virheiden jälkeen se, että lastensuojelu myöntää lopulta poliitikkojen fraaseja papukaijoina toistaen ilman kykyä omaan luovaan ajatteluun ja omaan minuuteen: "Niin tuota voisi kyllä pohtia huomioitavaksi.."

Kun Carita tajusi äidin selvennettyä Caritalle, että on todella älytöntä lastensuojelun sosiaalivirkailijalta väittää riitaisuudeksi sitä, että otsikoi lastensuojeluilmoituksen lastensuojeluilmoitukseksi ja että on Caritalta äitiä kohtaan leimaavaa näin väittää äidin olleen turhasta yhteydessä lastensuojeluun, kun kuitenkin lastensuojeluilmoitusten perusteella lapsen asiaa tutkittuaan on Teiro havainnut vakavat ongelmat isän kotona ja hoitanut lapselle ratsastusterapian sekä tilannut isän kotiin perhetyön, eikä ole ollut yhteydessä äidin psykoterapeutiin mm. aiheesta, että äiti tekisi turhia ilmoituksia ja tarvistisi turhan huolen lieventämiseen tuen, hän myönsi, että onhan siinä tiedossa kummaa Caritalta syyttää äitiä riitaisaksi.

Mikä lie saanut Caritan uskomaan moiseen? Ehkäpä Kivikon tarpeenselvityksen johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustonen on juorunnut näitä samoja näkemyksiään äidistä hälle ja toteuttanut samaa työmenetelmää kuin johtava sosiaalityöntekijä Iitu Kuusniemi Vuosaaressa pyrkimyksenään leimata vanhempi tai ehkä isä onnistui manipuloimaan Caritan pois objektiivisuudesta ja sai aikaan säälitunteen Caritan mieltä viemään tai ehkäpä Teiron supea tapa kirjata ei ole vuosien aikana tullut tutuksi Caritalle. Teirohan jopa itse toteaa, että ei kirjaa tarkkaan ja siitä ei pitäisi kenekään välittää. Ei vaikka Teiro jättää olennaisetkin asiat usein avaamatta ja kukaan ei voi oikein kirjauksia lukiessaan saada selkeää kuvaa mistä on kysymys todella.

Teirohan on tilannut isän kotiin perhetyön, mutta ei ole suorittanut tilausta ennen virallista päätöstä ja kirjannut tätä eli ei ole virallisesti kirjallisesti selventänyt miksi ja mihin tarkoitukseen perhetyö on tilattu.

Kun äiti toi esille, että on turhauttavaa äidin asemassa joutua uudelleen ja uudelleen selvittämään asiat sosiaalivirkailijalle, joka tekee ennen tutkimusta jo vankan mielipiteen, osasi Carita todeta, että on lukenut tutkimuksista, joissa kerrotaan kokemusasiantuntijoiden pettymys tässä asiassa ja osasi taitavasti lisätä tiedon, että vaihtuvuus on sosiaalivirkailijoiden kohdalla suuri ja näin ilmaista, että lukee jopa iltapäivälehtiämme.

Caritapa ei tajunnut kuinka tyhmäksi juuri itsensä esitteli. Äiti kyseenalaisti Caritan johtavuuden ihmetellen, kuinka tuon tiedon valossa eivät ole Teiro ja Carita kokeneet minkäänlaista tarvetta pitää keskenään palaveria ennen Teiron lomaa, niin että Teiro kertoisi lapsen olosuhteesta tarpeelliset linjaukset Caritalle. Äiti totesi, että toisinaan lapsien asiakkuutta hoidetaan työpareina, jottei molemmat ole lomalla samaan aikaan.
Carita totesi, että tosiaan tämän asian voisi huomioida ja sitä pohtia työmenetelmäksi. 

Helsinkiläisäiti, joka on henkisesti lastensuojelun jatkuvan töppäilyn seuraamisesta lapsensa asioissa aivan rikkiriekaleina, joutui ohjaamaan lastensuojelun johtavaa sosiaalivirkailjaa, joka tienaa kuussa aika lailla ylitse tuon 3000 euroa jopa tuollaisesta työjäljestä. Kyllähän muualla työyhteisöissä tiedetään, että tieto työn sisällöstä ja siihen vaikuttavista seikoista tulee siirtää työtä toteuttavalle, mutta ei tätä tiedetä lastensuojelussa ainakaan Kivikossa johtavien sosiaalivirkailijoiden kesken.

Äiti pyysi Heinäsmäkeä kuulemaan lasta. Heinäsmäki ei uskaltanut. Miksi hän on töissä lastensuojelussa, jos hän ei uskalla tavata lapsia ja suojella näitä? Vartio nyt soittaa Heinäsmäelle pohtiakseen mitä voi tehdä enää, kun Heinäsmäki itse ei viitsinyt soittaa itse Vartiolle päiviä sitten, koska on suuri Me-sosiaalivirkailija, jolla on symbiottinen suhde Vartioonkin.

Täällä mieron tiellä totean, että valta tyhmentää ihmisen tai sitten on vain niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja nauran päälle hassuudelleni, kun osasinkin käyttää järkyttävää fraasia, joka on kuin suoraan Liisan satumaisesta unesta. Eihän tyhmä joukko ole joukkona toimiva eli joukko. Kyllä tiedon jos yhdessä kerää ja yhdessä tutkii, löytyy viisaus.

Ei herran lettas, jos Heinäsmäki on lastensuojelu eli he (hän sanoo:"me"), tarkoittaa se, että koko lastensuojelu koostuukin kehitystasoltaan pikkulasten tasoiseen ajatteluun kykenevistä vallan himoisista höppänöistä vähän laajemman sanavaraston ja mallioppimuistin omaavana.

Heinäsmäellä on ehkä asema, valtaa ja rahaa ja ehkä myös upea kello, näköalaomistusasunto viherkasveineen ja se tyylikäs villakangastakki, mutta toisilla on sitten kyky luovaan ratkaisukeskeiseen ajatteluun, aitoon kohtaamiseen, lasten suojelemiseen sekä taito toimia kaikkien eduksi.

Osaavatko naamioituneet luopua naamioistaan?

Onko kuningas narri, jos narri on kuningas?

Olen kirjoittanut helsinkiläisäidin ja helsinkiläislapsen kohtalosta, jossa kamaluudessaan esittäytyy Helsingin lastensuojelu.
​
Äiti haki lastensuojelusta apua kesäkuussa 2013 itkien tuoden esille, että lapsen isä kiusaa häntä esittäen hänestä julmia valheita äidin elinpiirissä. Koko äidin suku ja ystäväpiiri koetti tukea äitiä olemalla yhteydessä lastensuojeluun ja tuoden esille saman mitä äiti kertoi. Lastensuojelu ei välittänyt äidin äänestä tai äidin laajan läheisverkoston äänestä ollenkaan.

Syy lastensuojelun toiminalle oli se surullinen seikka, että lapsen tarpeenselvittäjä Vuosaaren lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Iitu Kuusniemi olikin sukua lapsen isän uudelle puolisolle, joka on ammatiltaan johtava lääkäri. Nämä kaksi seikkaa hukuttivat alleen äidin äänen, äidin läheisten äänen sekä lapsen todellisen tarpeen saada elää normaalia elämää. Johtava lääkäri sukulaisensa kanssa johti lastensuojelun avohuollon näkemään äidin huonoksi äidiksi.

Lapsen ensimmäinen avohuollon työntekijä oli vanhan koulun lastensuojeluviranonmainen; epäkunnioittava vanhepia kohtaan, vihamielinen ja jäykkä, tunne kylmä ja asemassaan välinpitämätön vanhempien huolista. Hän osoitti suoraa halveksuntaa äitiä kohtaan ja ilmoitti, ettei toimi, jos äiti ei tee kirjallista lastensuojeluilmoitusta ja kun äiti teki, ilmoitti, ettei aio edes lukea niitä. Hän oli vs. sos. Anne-Elena Vatjus. 

Vatjus ei voinut jatkaa lapsen vs. sos.:liana, kun äiti muistutti ja äidin muistutukseen osallistui Helsingin idän psyk. polin sosiaalityöntekijä, joka totesi Vatjuksen työotteen sopimattomaksi. Idän psyk.polilla keskusteltiin jo tuolloin Helsingin lastensuojelun toiminnasta ja yleisesti puhuttiin potilaiden kanssa siitä, että lastensuojelu sairastuttaa lapsien vanhemmat toiminnallaan. 

Tuota ennen äidille oli selvinnyt, että tarpeenselvityksessä johtava sosiaalivirkailija Kuusniemi puhui työryhmille (tarpeenselvitys & avohuolto) äidistä leimaamaan sävyyn ja haukkui äitiä, koska äiti oli muistutuksessa nätisti kysellyt tarkasti psykiatrisen sairaanhoitajansa kanssa yhdessä kirjoittamana toimiko Kuusniemi oikein, kun kuuli lasta ilmoittamatta lapsen vanhemmalle. Tämä asiallinen muutaman lauseen kysymys oli Kuusniemen mielestä riitaisaa ja sai Kuusniemen kolleegat kertomaan äidille 20.12.13 äitiä haukkuen riitaisaksi, perustellen oikeudekseen haukkua äitiä tällaiseksi, koska Kuusniemi oli määritellyt äidin tällaiseksi koko työryhmässä kertoen, että äiti oli tehnyt muistutuksen. Niin lastensuojelukäsikirjahan ohjeistaa, että vanhemmalle on kerrottava missä lapsi on, mutta Kuusniemen esimies totesi, että THL on väärässä.

Äiti oli leimattu ja alistettu Kuusniemen toimesta. Leimaaminenhan on vakavaa henkistä väkivaltaa ja täysin sosiaalitoimen toimintaohjeistusten vastaista. Lisäksi Kuusniemeä velvoittaa salassapitovelvollisuus, mutta Kuusniemipä ei osannut olla hiljaa työrymässään, vaan laittoi juorun liikkeelle mustamaaltakseen äidin. Hän myös salasi äidiltä sukulaisuussuhteensa isän puolisoon, vaikka asiasta olisi pitänyt ilmoittaa äidille.
Vatjuksen vaihduttua tuli nuori vs. sos. Laura Laine sekä hänen juuri esimiespallille noussut fallinen johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näse. Näitä kumpaakaan ei kiinnostanut miten äitiä oli jo aimmein kohdeltu. Isä oli määritelly Vatjuksen aikana äidin hulluksi ja kertonut, että hänen puolisonsa, joka on johtava lääkäri, on määritellyt äidin hulluksi ja hänen asianajajansa Ilse Lehtimaja Asianajajatoimisto Asianaisista on määritellyt äidin hulluksi. Nämä molemmat siis olivat määritelleet äidin hulluksi isän kertoman perusteella.

Vatjus ei välittänyt siitä, että vanhempien yhteistapaaminen lastensuojelun kanssa alkoi niin, että isä käveli fallisesti huoneeseen sisään ja ilmoitti, että kaikki ovat määritelleet äidin hulluksi ja että lastensuojelun tulisi ymmärtää, että koska johtava lääkäri, joka on isän puoliso ja isän etua hakeva asianajaja, ovat määritelleet äidin hulluksi, tulee lastensuojelunkin todeta, että äiti on hullu.

Hulluksi haukkuminenhan on henkistä väkivaltaa. Ihmisen leimaaminen hulluksi, on henkistä väkivaltaa. Vatjus ei välittänyt tästä. Eivätkä myöhemmin Laine tai Weck-Näse tai avohuollosta sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio. Heitä ei haittaa se, että henkinen väkivalta aiheuttaa sen uhrille vakaviakin mielenterveysongelmia. He eivät välittäneet äidistä tai lapsen tarpeesta saada itselleen mielenterveydeltään terve äiti. 

Tätä seurasi kesällä syytökset, jotka verhoutuivat useisiin valheisiin, joita esitti lapsen isän uusi puoliso. Äiti sai isältä vihaisia puheluita, koska johtava lääkäri oli väittänyt äidin huutaneen hänelle. Paikalla oli tosin lapsen kummisetä, joka lähetti lastensuojeluun (isäkin sai siis tämän) lausunnon, ettei äiti ollut huutanut isän puolisolle tai koettanut estää lapsen ja isän uuden puolison tervehtimistä. Tämäkään ei kiinnostanut lastensuojelua Vuosaaressa, vaikka selvisi, että johtava lääkäri koetti saada valheitaan esittämällä riitaa isän ja äidin välille.

Johtava lääkäri kirjoitti lastensuojeluun, että on hankkinut heidän kotiin turvalaitteet ja kertonut lapselle, että ne on hankittu, jotta häntä voidaan suojella äidiltä. Samaan aikaan hän syötti lapselle äidiltä kysymättä allergia lääkkeitä lapsen psykosomaattiseen kutinaan edes suorittamatta kliinisiä tutkimuksia, joista myöhemmin selvisi, ettei lapsella ole allergioita. Lapsi kertoi äidille pelkäävänsä isän uutta naista, koska tämä tuijotti lasta vihaisesti ja kirosi, ja johtava lääkäri kirjoitti lastensuojeluun, että lapsin pelkää hänen myrkyttävän lapsen ja tämän olevan todiste, että äiti manipuloi lastaan. Missään vaiheessa johtava lääkäri ei ole miettinyt, että ehkä lapsi pelksi häntä sen tähden miten hän kohteli lasta.

Tämä johtava lääkäri käveli milloin rinta rottingilla "minä tiedän asenteella" lastensuojelun eteen, milloin peloissaan "äiti on vaarallinen" ja milloin hymyillen kertoen "Hänessä ei ole mitään vikaa ja lapsen isäkin on täydellinen". Pahimmillaan hän uhriutui lapsenkin edessä ja kertoi, kuinka hänellä on ollut vaikeaa lapsen kanssa, koska lapsi on lyönyt ja purrut häntä, mutta kuinka hän on aina kohdellut lasta mitä kauneimmin ja arvostavimmin. Sitä johtava lääkäri ei kieltänyt, etteikö lapsi reagoisi aikuisiin, hänen kirjoituksissaan äiti, joka ei juurikaan ollut lapsen elämässä enää, oli syypää lapsen käytökseen isän kotona. 

Laine ja Weck-Näse söivät tämän näytelmän ja osallistuivat siihen rooleissaan jopa mukaan. Laine syytti äitiä lääkeiden väärinkäyttäjäksi yhdessä lapsen isän ja isän puolison kanssa ja lähetti äidin A-klinikan tutkimuksiin, vaikka äidin kaikki läheiset totesivat, ettei äiti käytä päihteitä väärin ja äidin psykiatrinen tahokin ihmetteli, että mitä lääkkeitä äiti käyttäisi väärin, kun ei äidillä ole lääkkeitä, joita voisi käyttää väärin. A-klinikka totesi, ettei äiti ole päihteiden väärinkäyttäjä.

Tämä oli Laineen ja Weck-Näsen mielestä vanhemmuuden tukemista Vuosaaren lastensuojelussa. Heidän mielestään, kun johtava lääkäri huoltajuuskiistatilanteessa, jonka isä laittoi alulle johtavan lääkärin ja asianajansa neuvosta (lääkäri totesi, että vain niin pääset äidistä eroon kokonaan - isä kertoi äidille), ilmoittaa nähneensä äidin (jopa 10 sekunnin ajan selästäpäin muutaman metrin päästä) sekavassa mielentilassa Vuosaaren metron läheisyydessä (myöhemmin korjasi Columbuksen kauppakeskukseksi) klo 18:00 aikaan ja äidin koko suku ja läheiset ovat sähköposten yhteydessä lastensuojeluun ja tuovat esille, että johtavan lääkärin väite on kiusantekoa, väittää lastensuojelu äidin kaikkia läheisiä kyvyttömiksi objektiivisuuteen eli puolueellisiksi. Jopa äidin miesystävä, joka oli tuona ajankohtana äidin kanssa oli valehtelija lastensuojelun mielestä. 

Selvisi, että äiti ei ole päihteiden väärinkäyttäjä, mutta tuolloinkaan eivät Laine ja Weck-Näse mitenkään tahtoneet havaita, että johtava lääkäri oli kaikessa johtavuudessaan johdatellut heidät kiusaamaan äitiä ja syyttelemään äitiä ja syylistämään äitiä ja laittaamaan turhan tutkimuksen eteen. Laine vain nakkeli niskojaan ja Weck-Näse klatsoi äitiä nenänpieltä pitkin.

Jotta Laine sai kiusattu äitiä oikein kunnolla, hän seuraavaksi yhtyi johtavan lääkärin sekä lapsen isän vihjailuihin, että äiti käyttäisi lastaan seksuaalisesti hyväksi. Laine ei tavannut äitiä tai lasta, vaan suoraan kertoi näkemyksensä (jonka oli kuvitellut työhuoneessaan) poliisille ja tästä seuraavaksi teki suoraan rikosilmoituksen äidistä Helsingin poliisin seksuaalirikosyksikköön.

Laine tavatessaan äitiä moniammatillisessa palaverissa äidin psykiatrisen hoitotahon kanssa ei osoittanut minkäänlasta kiinnostusta vieläkään omaa vastuuasemaansa kohtaan, eikä kysynyt psykiatriselta taholta milloinkaan miten hän voisi tukea äitiä vanhemmuudessaan. Laine oli tullut palaveriin leimatakseen äidin ja ilmoitti äidin sairaanhoitajan, lääkärin sekä äidin äidin läsnäollessa, että on tehnyt äidistä rikosilmoituksen ja että on saanut jo koko Vuosaaren lastensuojelun 12-päisen työrymän uskomaan 100%:tin varmuudella, että äiti on käyttänyt lastaan seksuaalisesti hyväksi.

Leimaaminenhan on julminta henkistä väkivaltaa mitä ihmistä kohtaan voi tehdä. Sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio ei kuitenkaan välittänyt vähääkään siitä miten hänen alaisensa kohtelevat vanhempia, vaikka poliisitutkimus totesi, ettei ole mitään syytä epäillä, että äiti käyttäisi lastaan seksuaalisesti hyväksi. Laine on leimannut äidin koko Vuosaaren lastensuojelussa ja väittänyt äidin olevan lastaan seksuaalisesti hyväksikäyttävä. Laine ei pyytänyt ikinä aneeksi. Laine ei itseasiassa äitiä muutaman kerran vastaan kävellessään ole edes tuntevinaan äitä, jota kohteli näin. Laine kävelee ylpeänä niskojaan nakellen välittämättä siitä, ettei äiti ole päässyt henkisesti tapahtumasta ylitse vieläkään, vaikka tapahtumasta on jo yli kaksi vuotta. Äidillä on vakavia sosiaalisten tilanteiden pelkoja, ahdistusta, masennusta jne...

Eipä tässä kaikki, Laine väitti myös äitiä itsetuhoiseksi, vaikka äidin psykiatrinen hoitotaho totesi Laineelle, ettei äiti ole itsetuhoinen. Laine tahtoi riidellä tästäkin asiasta psykiatrisen hoitotahon kanssa ja väitti psykiatrisen hoitotahon tehneen virheen, koska tämä ei suostunut uskomaan Lainetta, joka väitti kontaktoitumatta äitiin, äidin olevan itsetuhoinen. Idän psykiatrisen poliklinikan ylilääkäri Aija Anttila totesi, ettei virheitä ole tehty ja tämänkin jätti kirjaamatta johtava sosiaalityöntekijä Weck-Näse. Ja tätäkään ei pyytänyt äidiltä anteeksi Laineen esimiehet. Laineen esimiehet antoivat näin toiminnallaan ymmärtää, että lastensuojelulla on oikeus leimata vanhempia, jotka eivät ole itsetuhoisia itsetuhoiseksi. Äiti oireilee tämänkin vuoksi. Hän pelkää tuntematomia ihmisiä, eikö kykene luomaan uusia ihmissuhteita.

Ei tässäkään kaikki. Lainehan myös väitti äidin olevan psyykkisesti ja fyysisesti vaarallinen niin lapselle, lapsen isälle, kuin myös isän puolisolle. Kaiken lisäksi Laine väitti oikeudessa valan alla äidillä olevan symbioottinen suhde lapseensa, koskaan tosin tapaamatta lasta ja äitiä yhdessä ja ilman että mikään objektiivinen taho tätä olisi koskaan ilmaissut. Väitteen takanahan mahdollisesti oli taasen isän uusi puoliso, johtava lääkäri (yksityisellä taholla, joka tarjoaa myös lastensuojelullisia palveluita), joka tietää uusimmat lastensuojelun "muotisanastot", joilla erotetaan lapsen vanhemmistaan. Hän väitti tuomarille, että hänellä oli väitteelleen todisteita vaikka mitä, mutta kertoi, ettei kykene muistamaan niitä.

Laineen jälkeen kuultiin oikeudessa vuorostaan Lassilan lastensuojelusta vs. sos. Anitta Jokista, joka totesi, ettei Laine ole väitteensä taakse suorittanut mitään tutkimuksia. Tätäkään Laine ei ole ikinä pyytänyt anteeksi ja tästäkään ei välittänyt sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio.

Laine myös vaati huolto-oikeuden tuomaria antamaan huollon yksin lapsen isälle, koska ei pitänyt siitä, että äiti valitti edellä manittujen seikkojan vuoksi Laineesta. Laine ilmoitti, että äiti on yhteistyökyvytön, vaikka äiti oli pyytänyt useasti, että Laine tapaisi myös häntä ja kuulisi myös häntä ja vaikka Laine kieltäytyi tapaamasta äitiä ja kuulemasta äitiä.

Jostain syystä Laine ei välittänyt siitä, että ennen huolto-oikeutta lapsi kertoi perhetyölle isänsä lyöneen häntä. Tähän Laine ei reagoinut mitenkään, eikä tehnyt rikosilmoitusta, tavannut lasta tai lapsen isää. Hän oli kuin lapsi ei olisi kertonut perhetyöntekijälleen isänsä lyöneen häntä. Tosin MediVidan perhetyökään ei tehnyt lastensuojeluilmoitusta, kun lapsi kertoi isänsä lyöneen häntä. Lähetti vain kirjauksensa Laineelle raportistaan. Laine ei välittänyt, kun lapsi sanoitti isänsä satuttavan häntä puolisoineen, kun nämä sitoivat häntä sänkyyn ja kertoi tästä äitinsä isän ja MediVidan läsnäollessa. Laine ei välittänyt, kun lapsi kertoi jopa hänelle itselleen isän potkineen häntä kotona. Laine halusi leimata äidin mitään tutkimatta ja ummistaa silmät kaikelta siltä mitä lapsi kertoi isänsä kotona tapahtuvan. Laine ei välittänyt siitäkään, kun lapsi totesi, ettei tahtoisi lähteä isälleen Malmin vastaanottokodista lapsen siellä asuessa. Laine ei pohtinut mitä isän kotona tapahtuu ja kuka on isä ja tämän puoliso, jotka tahtovat lastensuojelun uskovan äidistä vaikka mitä pahaa ja mitä äidin läheisistä yksikään ei allekirjoita.

Vs. sos. Jokinen Lassilassa ei ollut Lainetta ammatillisesti osaavampi. Jokinen väitti ensimmäisissä kirjauksissaan äidin lähettäneen lapselleen sopimattomia kirjeitä ja lähetti tämän väitteen mm. luettavaksi äidistä Oulunkylän perhekuntoutukseen. Kun äiti pyysi lastensuojelua käsittelemään hänen lapselle lähettämät kirjeet hänen kanssaan, ilmoitti Jokinen äidille, ettei hänellä ole kirjeitä ja ettei hän ole niitä edes koskaan lukenut. Jokinen siis oli osannut kirjoittaa viralliseen päätökseen, jonka lähetti eteenpäin muiden luettavaksi tietona jotain mitä itsekään ei ollut koskaan tutkinut. Äiti pyysi Jokista tutkimaan asian ja toteuttamaan virallisen korjausmenettelyn kirjaukseen, mutta vs. sos. Anitta Jokinen, joka Pro Gradussaan havainnoillistaa, kuinka sosiaalivirkailijat voivat vain kirjaustensa varassa asianomaisia huomioimatta oikeuttaa oman toimintansa, ei suostunut tätä toteuttamaan.

Jokinen siis leimasi väitteillään äidin vaaralliseksi lapselleen myös Oulunkylän perhekuntoutukseen, eikä äiti tiedä miksi. Myös tämän takia äiti on syvästi haavoittunut.

Kun äiti kertoi Jokiselle kesällä 2015, että häneen sattuu tällainen toiminta lastensuojelulta ja lapsen isältä ja tämän puolisolta, että se haavoittaa häntä, haukkui Jokinen äidin liian herkkähipäiseksi ja totesi: "Sinä olet päästänyt asian ihosi alle." Äidillä ei ollutkaan oikeutta olla tunteva ihminen ja jostain syystä äidin pikkuaivojen olevuus, joissa ihmisen tunnemuisti on, mitätöitiin täysin todeten, että äiti ei saisi sitä käyttää ja äidillä pitäisi olla jokin ihmeellinen keino olla tuntematta.

Seuraavaksi Jokinen haukkui äidin sanoin: "Sinä olet kuin toipuva nisti, jonka kotona ei ole lapselle arvattavuutta." Äiti oli tästä kummissaan ja pahoillaan. Eihän Jokinen ollut koskaan tavannut häntä ja lasta yhdessä, kuten eivät myöskään Laine tai Vatjus. MediVidan perhetyökin oli todennut äidin ja lapsen välisen suhteen lämpimäksi, kun olivat tavanneet äitiä ja lasta muutaman kerran. Äiti oli käynyt A-klinikan ja siellä oli todettu, ettei äiti ole päihderiippuvainen, psykiatrinen hoitotaho oli todennut, ettei äiti ole itsetuhoinen ja esittänyt toiveenaan, että lastensuojelu tukisi äidin äitiyttä ihan suoraan Jokiselle, joka ihan suoraan kieltäytyi tästä.

Äidin oli vaikeaa ymmärtää, miksi lastensuojeluviranomainen mitätöi hänen elämänsä, hänen äitiytensä ja samalla hänen lapsensa elämän ja lapsen oikeuden saada elää normaalia elämää äitinsä kanssa. Miksi lastensuojelussa väitetään olevaksi asioita ilman tutkimusta?

Tämän jälkeen Jokinen joko valehteli esimiehelleen sosiaalityön päällikkö Vartiolle tai sitten he yhdessä suunnitelivat seuraavaa, sillä sosiaalityön päällikkö vuorostaan väitti äidille, ettei Jokinen ole koskaan edellämainittua väittänyt äidille äidistä. Jokisen harmiksi paikalla oli myös äidin sairaanhoitaja, joka kuuli tämän myös. Äiti pyysi Vartiota tekemään yhteistyötä asian selvittämiseksi äidin sairaanhoitajan kanssa, mutta Vartiopa ilmoitti ylimielisesti, ettei hänen tarvitse sellaista tehdä, koska hän on niin tärkeässä asemassa työssään ja kiireinen. Lopulta äidin äiti laittoi kuukausien päästä Jokisen sekä Vartion eteen kirjallisen lausunnon, jossa todettin Jokisen sanoneen edellämainittu. Jokinen osasi sanoa: "En tiedä mitä sanoa." Äidin äiti, joka ei ollut saanut tavata lapsen lastaan huoltotuomion vuoksi vuoteen juurikaan totesi: "Meillä päin pyydetään yleensä anteeksi." Kumpikaan, Jokinen tai Vartio, ei pyytänyt anteeksi, sillä hehän olivat jo tätä ennen tuoneet esille näkemyksenään noin kuukautta aiemmin äidille ja äidin äidille, että huollosta irroitettua vanhempaa ei tarvitse tukea.

Vaikka MediVidan perhetyö ilmoitti olevansa lapsen olosuhteesta huolissaan isän kodissa ja vaikka lapsi sanoitti haluaan kuolla ja kyseli mikä on helpoin tapa kuolla, Jokinen ja Vartio tahtoivat lopettaa lapsen asiakkuuden. Heti tämän jälkeen Jokisen kirjaukset tukenaan äidin äitiydestä, jotka Jokinen kirjasi tapaamatta äitiä tai lasta, haki lapsen isä äidille lähestymiskieltoa lasta kohtaan.

Lapsi kertoi lastensuojelulle toivovansa, että saisi palata takaisin asumaan kuten ennen, viikko-viikko äidin ja isän luona vuorotellen, ja kertoi, että isä oli todennut hänelle, ettei se tule ikinä toteutumaan. Tästä ei vuorostaan välittänyt Kivikon lastensuojelun tarpeenselvitys.

Lainehan huollon siirryttyä äidin lähihuollosta yksin isälle totesi lapselle, joka kertoi, että tahtoisi asua myös äidillään, ettei lapsi saisi IKINÄ TOIVOA SELLAISTA.

Seuraavaksi väitti Kivikon tarpeenselvityksen johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustonen kirjauksissaan tapaamatta äitiä tai lasta, että äiti on lapselle vaaraksi ja että äiti tahtoo mitätöidä isän isyyden. Äiti oli tästä kummissaan. Äiti on koko ajan puhunut siitä, että julman tilanteen ylläpitämisen sijaan vanhemmat tulisi ohjata eroperheen kriisiterapiaan jo vuodesta 2014 saakka useaan otteeseen. Äiti on kritisoinut kokoajan voimakkaasti lastensuojelun toimimattomuutta, vääriä toimintatapoja, oletuksen pohjalta toimimista, kyvyttömyyttä ottaa vakavasti oma virka-asema, suoraa ilkeilyä, vanhemmuutensa mitätöimistä, hänen tyhmemmäksi mitä hän on leimaamista ja erityisesti lastensuojelun yhteistyökyvyttömyytta vanhempien kanssa (mikä muuten Helsingin lastensuojelun viranomaisten asenteena pajastuu Outi Harju-Koskeliinin Pro Gradusta). Tuon Kritiikin vuorostaan kosti äidille Tiina Mustonen.

Nyt lapsella on ollut yli puolen vuoden ajan Kivikon avohuollossa lastensuojeluasiakkuus. Aluksi edes lapsen vs. sos. johtava sosiaalityöntekijä Sanna Teiro ei suostunut tapaamaan äitiä ja lasta yhdessä. Nyt vuorostaan Teiro heti ensimmäisellä tapaamisella totesi, että hän tietää äidin käyttäytyvän lapsen läsnäollessa sopimattomasti. Hän kirjasi kyllä äidin pyynnön, että lastensuojelu vihdoin tapaisi häntä lapsen kanssa yhdessä. Äiti pyysi jopa Teiroa lähettämään äiti ja lapsi laitokseen tutkittavaksi, onko äiti huono äiti. Äiti joutui selittämään Teirolle, Teiron syyllistyneen henkiseen väkivaltaan, leimaamiseen, kun Tiero väitti äidin käyttäytyvän lapsen edessä sopimattomasti, jos paikalla on sosiaalivirkailija, ennen kuin on edes tavannut lasta ja äitiä yhdessä. Tällaisen asian joutui äiti opettamaan 20-vuotta lastensuojelualalla työskennelleelle johtavalle sosiaalivirkailijalle, jolla on sosiaalipsykologian koulutus yliopistosta, koska sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio vanhaa sosiaalihuollon epävakaata koulukuntaa edustavana, ei näin yksinkertaista asiaa ole viitsinyt opettaa alaisilleen ja koska Helsingin uusi lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski uskoo minkäänlasta tutkimusta suorittamatta, että hänen alaisensa ovat ammattitaitoisia.

Teiro tapasi lopulta äidin ja lapsen ja havaitsi heti alussa, että lapsi puhuu vain äidistään ja vain hyvää. Sitten kuukausien kuluttua, kun hän tapasi äidin ja lapsen yhdessä, hän havaitsi, että äiti osaa olla ihan lapsen tarpeet huomioiden lapsen kanssa. Äiti on kysynyt useasti Teirolta apua, kun isä huoltokiusaa häntä. Äiti on keskustellut Teiron kanssa jopa siitä, että isä on mahdollisesti narsisti, ainakin isä on vieraannuttaja ja kohtelee niin lasta kuin äitiä epäinhimillisesti. Vaikka Teiro on itse todennut äidille, että on todennut isälle isän asettavan lapsen epäinhimillisiin olosuhteisiin, on Teiro vastannut kaikkiin äidin avunpyyntöihin: "En voi tehdä sitä mitä tahdot." Tämän enempää Teiro ei avaa äidille näkemystään, vaan hän pyörittelee vastuutaan lapsen asioissa jonnekin tyhjään, jossa kukaan ei ole vastuuta vastaanottamassa. 

Teiro on todennut selkeästi, ettei äiti ole vaarallinen.

Teiro on todennut selkeästi, että isän puoliso mm. haavoittaa lasta ja lapsen kehitystä, kun ei suostu antamaan lapselle kotiavainta, väittää äidin varastavan lapselta kotiavaimen ja murtautuvan isän kotiin. Vaikka Teiro on todennut nämä asiat lapsen isälle ja isän puolisolle, eivät nämä ole muuttaneet toimintaansa ja jostain syystä tämä käy Teirolle. Teiro siis totesi lapsen isän puolison, johtavan lääkärin, haavoittavan toiminnallaan lasta, lääkäri totesi, ettei häntä kiinnosta lastensuojelun näkemys ja päätti jatkaa toimintaansa ja Teiro päätti, ettei välitä koko asiasta ollenkaan.

Äidin lähestymiskielto lapseen on menossa umpeen. Heti vuoden 2017 alussa ilmoittikin lapsen isä Teirolle, että hän aikoo hakea jatkoa tälle lähestymiskiellolle. Teiro panttasi tätä tietoa äidiltä viikon ja meinasi olla kertomatta koko asiaa ollenkaan. Se tuli sattumalta hänen puheissaan esille perheneuvolassa, kun suunniteltiin vieraannuttamistilanteessa äidin vanhemmuuden tukemista. Äitihän käy perheneuvolassa vieraannuttamisen kohdevanhempana.

Jo syksyllä 2016 painotti äidin psykoterapeutti sekä perheneuvolan johtava psykologi Teirolle, että Teiron vastuulla on äidin vanehmmuuden todellinen tukeminen vakavassa vieraannuttamistilanteessa, koska psykoterapeutilla ei ole asiakassuhdetta isään ja sama oli myös perheneuvolöan laita. Jostain syystä kuitenkin Teiro totesi äidille 26.10.16, että äidin tuki on psykoterapia, jossa äiti käy isän ja lastensuojelun häneen kohdistaman väkivallan uhrina ja perheneuvola, jossa äiti käy vieraannutamisen uhrina keskustelemassa miten puhua vieraannuttamistilanteessa lapselle, vaikka molemmat palvelun tarjoajat olivat todenneet Teirolle, että tarvitsevat Teirolta tuen äidin tukemiseksi, koska tilanne on liian vakava. Äidin psykoterapeutti toi esille äidin kanssa jo alkusyksystä 2016 Teirolle, että jos Teiro ei katkaise äitiin kohdettua väkivaltaa, äidin vointi tulee romahtamaan, koska ihmisen biologia toimii niin. Silti Teiro ajatteli, ettei hänen tarvitse tukea äitiä äitiydessään ja intervoida vieraannuttamista, huoltokiusaamista, henkistä väkivaltaa. Äiti on kokoajan puhunut Teirolle ennakoivan lastensuojelutyön merkityksestä ja suunnitelmallisuudesta ja tähtäimellisyydestä ja siitä, kuinka lastensuojelun tulee luoda nuo tähtäimet selkeästi ja suunnitelma tähtämeen pääsyksi. Teiro ei tätä tehnyt. Teiro kohtaa eroperheen kamaluuden kuin katsoisi sitä vierestä kuin elokuvaa. Hän ei ota vastuuta ja tämän on todennut myös äidin psykoterapeutti.

Äiti romahti henkisesti syksyn 2016 kamaluuden vuoksi joulukuussa 2016 ja joutui hakeutumaan terveyskeskuksen akuuttiin kriisihoitoon ja joutui pyytämään itselleen jälkeen puolentoista vuoden mielenterveyslääkkeitä. Hän itkien oli soittanut isänsä tuekseen 300 kilometrin päästä. Kun aikuinen miltein 40-vuotias soittaa itkien isälleen pyytäen tätä mukaansa lääkäriin, koska ei itse enää kestä, on väkivalta osunut syvästi. Tähän päädyttiin, koska Teiro ei kuunnellut äidin psykoterpauttia, perheneuvolan johtavaa psykologia tai äitiä. Teiro ajatteli korvaavansa toimimattomuutensa tarjoamalla äidille kunnan maksaman loman.

Hän kyllä oli hiljaa ja oli kuuntelevinaan, mutta ei sisäistänyt mitään mitä hänelle kerrottiin. Hän ei välittänyt. Aivan yhtä välinpitämättömästi Teiro ilmoitti äidille, että isä aikoo hakea äidille lähestymiskieltoa lapseen vielä jatkossakin. Äiti sai ahdistuskohtauksen nähdessään, kuinka empaattisesti kyvyttömiä ovat sosiaalivirkailijat. Äiti kysyi Teirolta taasen onko hän vaarallinen lapselle. Teiro totesi, ettei äiti ole vaarallinen. Äiti kysyi Teirolta onko tämän mielestän isän toiminta järkevää. Teiro totesi isän toiminnan järjettömäksi. Äiti kysyi ahdistuneena Teirolta mitä Teiro on tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana ennakoivasti, ettei tällaista tapahtuisi ja Teiro vastasi, ettei hän voi tehdä millekään asialle mitään asemassaan, sillä hänen näkemyksensä mukaan hänen ei tarvitse tehdä mitään millekään asialle, koska Suomen lain mukaan isä voi tahtoessaan täyttää ihan mitä hakemuksi tahtoo täyttää. Tällaista siis on vuorostaan Teiron tapa tukea vanhemmuutta.

Ennen kolmen viikon lomaansa Teiro ilmoitti kirjeitse äidille, ettei isä haekaan lähestymiskieltoa. Viikko tämän jälkeen sai äiti haastemieheltä tiedon, että viikon päästä on lähestymiskieltokäsittely ja äiti saa haasteen neljä päivää tätä ennen. Nyt vuorostaan vastasi Teiroa sijaistava johtava sosiaalityöntekijä Carita Heinäsmäki äidille.

Heinäsmäki puhui ristiriitaisia kuten lastensuojelussa aina puhutaan, eikä suostunut avaamaan näkemyksiään, vaikka äiti totesi, että hallintolain mukaan tulisi Caritan kyetä puhumaan niin selkeästi, että vastaanottavakin ymmärtää.

Carita ilmoitti, ettei lastensuojelua kiinnosta hakeeko isä lapselle lähestymiskieltoa. Hän kertoi, että tällaisissa asioissa lastensuojelu on puolueeton. Äiti ihmetteli ääneen Caritalle tällaista näköalattomuutta ja vastuuaseman välttelemistä, varsinkin kun lastensuojelu on todennut, että äiti ei ole lapselle vaarallinen.

Nähtävästi lastensuojelu tahtoo, että "ei-vaarallisille" vanhemmille asetetaan luulon varassa tuomaristo lähestymiskieltoja ja näin vaikuttavat lapsen elämään. Carita totesi, että tuomiot ovat tuomareiden vastuulla ja näin mitätöi kokonaan lastensuojelun aseman lapsen ja äidin elämässä viimeisen puolen vuoden aikana.

Carita myös syyllisti äitiä riitaisuudesta ja totesi: "Riidassa on aina kaksi, oletko sinä miettinyt miten voisit toimia toisin." Äiti ihmetteli tätä ja Carita totesi, että äiti on hänen mielestään käyttäytynyt sopimattomasti, koska on tehnyt lastensuojeluilmoituksia. Vaikka Teiro on todennut, ettei äiti turhasta ilmoita ja vaikka Teiro on todennut, että isän kotona on vakavia ongelmia, lapsi mm. pelkää peseytyä suihkussa ja tahtoo kuolla, ja vaikka Teiro on ostanut perhetyön isän kotiin ja vaikka väkivaltatyön ammattilainen on määrittänyt, että isän kohdistamat toiminnot lapseen ovat raakaa henkistä väkivaltaa, väitti Carita, että on äidin vika, että isä hakee äidille, joka ei ole lapselle vaarallinen lähestymiskieltoa. Äiti oli Caritan mielestä riitaisa, koska oli ilmoittaessaan epäkohdista isän kotona kirjoittanut sähköpostinsa otsikoksi sanan: Lastensuojeluilmoitus.

Kivikon lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Carita Heinäsmäen mielestä siis isät saavat suuttua siitä, että äiti ilmoittaa lapsen kaltoinkohtelusta lastensuojelulle ja Heinäsmäen mielestä hän saa väittää riitaisaksi vanhempaa, joka ilmoittaa ongelmista. Näin siis kokonaisvaltaisesti lastensuojelun funktio kääntyy itse asiakasperhettä vastaan.

Kun äiti pyysi Caritaa tapaamaan lasta ja kuulemaan lasta, Carita totesi, ettei hän tahdo tällaisessa lasta koskevassa oikeudellisessa asiassa selvittää lapsen näkemystä. Hän kertoi äidille, että Teiro on ulkomailla ja palaa vasta lähetymiskielto-okeudenkäynnin jälkeen, ettei hän sijaistavana osaa sanoa mihinkään mitään.
Täällä mieron tiellä totean, että Suomen pääkaupungin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski on täysin pätemätön asemaansa, koska hänen alaisensa saavat toimia näin ja hän pitää tällaista tarkoituksenmukaisena lastensuojelutyönä.

Samoin täysin pätemättömiä asemaansa ovat sosiaali- ja terveysvirastossa Nummikosken esimiehet, sillä viimekädessä heillä on johtamisvastuu jälkeen Eerikan kuoleman sille, että edes lastensuojeluviranomaiset kantaisivat virka-asemassaan vastuunsa perheen tukijoina. Perhettä ei voi tukea näköalattomalla "puolueettomuudella". Lastensuojeluviranomaisella tulee olla näkemys lapsen ja perheen ja jokaisen asianomaisen edusta. Lastensuojelulla tulee olla näkemys, joka perustuu tarkalle tutkimukselle, ei oletuksille ja luuloille, kuten Nummikoski esittelee luuloissa ajatuksien rakentamista tietämykseksi.

Helsinkiläisäidin sairaanhoitaja on todennut myös, ettei lastensuojelulta voi odottaa pätevää ja asianmukaista tukemista. Hän on todennut potilaalleen, ettei tämä ole ainut, joka on joutunut samanlaisen kohtelun alle.

He pohtivat millä äiti jaksaa vielä 8 vuotta eli siieksi, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Äiti on elänyt alisteisessa asemassa lapsen isään jo 10 vuotta. 

Tämä on hätähuuto. Aito hätähuuto. Helsinkiläisäiti ei tiedä kauanko hän jaksaa enää henkisesti sitä, ettei lastensuojelu tue häntä ja lasta, vaan antaa lapsen isän kiusata häntä. Helsinkiläisäiti on väsynyt sairastamiseen, alituiseen haastavassa olosuhteessa elämiseen, avun pyytämseen turhaan.

Täällä mieron tiellä toivon teitä lukijoita olemaan yhteydessä Helsingin kunnan sosiaalihuoltoon ja tukemaan äitiä ja lasta ja kysymään Nummikoskelta:
Kuinka Te voitte asemassaanne hyväksyä vuosia kestäneen vanhemman kiusaamisen? Kuinka Te voitte asemassanne hyväksyä alaistenne vastuun pakoilun? Kuinka Te voitte asemassaanne väittää toimintaa, joka sairastuuttaa ihmiset mielenterveydeltään ammatillisesti päteväksi tarkoituksenmukaiseksi lastensuojelutyöksi? Miksi alaisenne eivät tue tätä äitiä ja tätä lasta? Miksi Te annatte vieraannuttajalle väärän vallankäytön välineet ja sen jälkeen pakenette sotaisalle aseen annettuanne vastuutanne? 

Nummikoski ei ollut Helsingissä virassa, kun tämä kaikki alkoi, mutta hän on virassa johtavassa asemassa siinä lastesuojelussa, missä tämä kaikki on tehty. Hänen alaisensa ovat johtaneet lapsen olosuhteen tällaiseen tilanteeseen, kun lastensuojelulta pyydettiin apua.

Kaiken lisäksi lapsen isä on soittanut äidin isälle humalassa ja kertonut, että hän tähtää siihen, että saa äidin vankilaan. Kun äidin isä kertoi tämän Teirolle, ei Teiro välittänyt tästäkään. Yhtälailla lastensuojelu ei välittänyt myöskään keväällä 2014, kun äidin sisar kertoi lapsen isän todenneen hänelle, joka selitti isälle, että lapsen etu olisi, jos isä tekisi äidin kanssa yhteistyötä: "Minähän en sille hullulle lasta anna."
Leimaaminen on vakavaa henkistä väkivaltaa, mutta sen edessä on Kivikon lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Carita Heinäsmäki ilmoittanut, että lastensuojelu on "puolueeton". Näin otti lastensuojelu puolen ja päätti, ettei tue äidin vanhemmuutta, vaikka kokeekin, ettei äiti ole vaarallinen lapselleen. Näin päätti Heinäsmäki, ettei lapsen elämän normalisointi ole merkityksellistä.
Sellaista kuin puolueettomuus ei ole olemassa. 

Ja välinpitämättömyyskin on muuten väkivaltaa myös Helsingin tekopyhän sosiaalihuollon mielestä. Tällaista vastuunpakoilua johtaa kaupunkimme johto.

Auttakaa äitiä, joka peloissaan pohtii, josko jokin pysyvämpi ratkaisu päästäisi pahasta sairastuttuaan. Ihmiset reagoivat olosuhteisiinsa, ja jos ihmistä pahoinpidellään, hän kärsii.