Kivikon lastensuojelun tarpeenselvityksen johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustonen on kirjannut lapsen lastensuojeluilmoituksen käsittelyasiakirjaan muutama viikko sitten, ettei hänen näkemyksensä mukaan lapsen perushuollossa isällään ole ollut huolta syksyllä 2015. 

​Kuitenki lapsen kohdalla on MediVidan perhetyöntekijä Ira Gordin kirjannut syksyllä 2015 perhetyön loppuraporttiin olevansa huolissaan lapsen perushuollosta isällään mm. isän ja isän puolison tunteidensäätelytaitojen puutteiden takia ja tuonut näkemyksenään esille, että lapsella tulisi olla aikuinen tukihenkilö kuulemassa lasta.

Turvakoti teki syksyllä 2015 ilmoituksen lastensuojelulle lapsen sanoittamasta fyysisestä väkivallasta isällään ja lapsen äiti sukunsa kanssa toi esille koko sykyn ja talven ajan 2015 huolensa lapsen perushuollosta sekä vieraannuttamisesta lastensuojelulle. Äiti toimitti syksyllä 2015 nauhoitteen lastensuojeluun, jossa lapsi kertoi ikävästään äidilleen ja äidin sukua kohtaan ja halustaan kuolla ja kuinka oli kysynyt isältään mikä on helpoin tapa kuolla.

Äiti on ilmoittanut huolestaan isän ja isän puolison kasvatusmenetelmistä lastensuojeluilmoituksissaan jo keväästä 2014 saakka ja tuonut esille, ettei lapsen persoonallisiin kehitystarpeisiin vastata lapsen tarpeiden mukaisesti isällään. Lapsella ei ole oikeutta olla yksilö ja häntä kohdellaan fallisesti.

Samalla tavalla, kuin pienen Vilja Eerikan tilanteessa, on äiti syrjäytetty kaikin tavoin lastensuojelun yhteistyön ulkopuolelle ja äiti kohdataan vain näennäisesti, jotta saadaan tehtyä kirjaukset, että äitiä on kohdattu.

Johtava sosiaalityöntekijä Mustonen on ilmoittanut äidille pitävänsä normaalina lapseen kohdistettua väkivaltaa koulussa koulukaverin toteuttamana. Äiti on kummissaan tästä, sillä valtamediassakin kirjoitetaan paljon koulukiusaamisen haavoittavuudesta ja on kirjoitettu jo vuosikymmeniä, mutta jostain syystä johtavan sosiaalityöntekijän ammatillinen osaaminen ei näytä riittävän edes myöntämään, että koulukiusaaminen on otettava vakavasti. 

Äiti on sunnuntaina 10.4.16 tavannut lapsensa sattumalta, kun 9-vuotias toisluokkalainen tyttölapsi lähti esikouluikäisen pihakaverinsa kanssa retkelle kotipihaltaan muutaman kilometrin päähän ostoskeskukseen. Äiti oli mennyt lapsen tueksi, kun lapsi soitti hysteerisen itkupuhelun, että isä oli saanut retkestä vihiä jostain ja soittanut lapselle vihaisena ja uhannut seuraamuksilla.

Tytöt olivat meikanneet ja lähteneet sääolosuhteisiin nähden aika vähissä vaatteissa. Isä ei siis ollut katsonut lasten perään nämä ulos päästäessään. Kengissäkään ei ollut sukkia. Tytöillä oli hienot hepenet, karkkia oli ostettu kaupasta ja käsilaukusta löytyivät aurinkolasit. Tytöillä oli hauska retki ja äiti tahtoi lapsia muistuttaa hauskuudesta, kun lapset pelkäsivät palata takaisin, koska isä oli vihainen.

Kotimatkalle pyysi lapsi äitiään saattamaan. Isä ei tullut noutamaan, vaan päätti lähteä itseasiassa kokonaan pois koko asuinalueelta toiselle puolelle Helsinkiä hakemaan äitipuolta kotiin. Äiti tietenkin saattoi.

Matkalla selvisi, ettei lapsi ollut taaskaan saanut kunnon ruokaa. Tyttö elää nuudeleilla ja leivällä.

Kotimatkalla selvisi, että edellisenä iltana oli tyttö rikkonut vahingossa säästöpossun, jonka oli saanut äitipuoleltaan. Se oli tippunut sohvalta tytön tutkiessa sitä. Äitipuoli oli tästä suuttunut, koska säästöpossu oli äitipuolen vanha ja ilmoittanut rikkovansa tytön jonkun lelun ja pitäisi päättää mikä lelu tulee rikkoa.

Tyttö kertoi äidilleen itkeneensä koko illan ja ilmoittaneensa isälleen tahtovansa kuolla.
Tyttö kertoi hokeneensa koko illan olevansa tyhmä ja tuntevansa itsensä huonoksi ja tyhmäksi isällään.
Tyttö kertoi nähneensä painajaista, jossa äitipuoli oli repinyt hänen lempilelultaan pään irti.

Äiti koetti taasen muistuttaa lastaan siitä, että ei toivoisi lapsen ajattelevan niin surullisia, että tämä tahtoisi kuolla. Samalla äiti halasi lastaan. Tyttö oli kertonut, että hän tietää, että hänen tulee kuolla ja että hän oli kysynyt isältään arvaako isä miksi tytön tulee kuolla. Isä ei ollut arvannut. Tyttö kysyi myös äidiltään, arvaako äiti miksi tytön tulee kuolla. Äiti totesi, ettei hän tiedä syytä tälläiseen. Tyttö ei suostunut kertomaan äidilleenkään vastausta.

Isä oli eilen illalla väittänyt tytölle, että tytöllä ei ole syytä kuolla, sillä tytöllä on kaikkea. Entä normaali elämä, johon kuuluu saada ikätason huomioiva normaali kohtelu ilman järjettömiä vihanpurkauksia ja uhkailuja tai se aika tärkeä asia eli normaali suhde rakkaaseen äitiinsä tai isältä ymmärrystä, että kun äitipuoli uhkaa rikkoa leluja ja on vihainen vahingosta, se sattuu lapseen? Onko lapsella todella kaikkea?

Johtavasosiaalityöntekijä Mustonen on viikko sitten ilmoittanut äidille ja isälle aloittaneensa lapselle lastensuojelullisen tarpeenselvityksen. Viikko tätä ennen kirjoitti Mustonen, ettei syksyn 2015 aikana ollut huolta lapsen perushuollossa.

Helmikuussa 2016 soitti Turvakoti Kikivon lastensuojelun tarpeenselvitykseen johtava sosiaalityöntekijä Vanhaselle ja ilmoitti olevansa huolissaan samaisesta tyttölapsesta, koska lapsen täti oli soittanut Turvakodin Kilpolaan ja kertonut sinne lapsen tilanteesta ja kysellyt olisiko siellä tukitoimia ja tukikeinoja lapselle. Lapsen täti on sosionomi ja todennut myös, että lapsi on vieraannuttamisen uhri ja Helsingin lastensuojelu ei välitä. Myös lapsen täti on soittanut lastensuojeluun helmisuukssa 2016 ja pyytänyt lapselle tukea.  Turvakodilla olisi tarjota lapselle ilmainen tuki, ilmainen kuuleva taho syvällä ammattitaidolla. Johtava sosiaalityöntekijä Vanhannen, joka väitti tuolloin olevansa erikoistunut väkivaltatyöhön, ei välittänyt edes Turvakodin konsultaatiosta ja siirtyi Kivikon lastensuojelun tarpeenselvityksestä lastensuojelun kehittämistehtäviin suunnittelemaan lastensuojelun kehittämistä. Kun äiti muistutti myöhemmin johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustosta lastensuojeluilmoituksen toistamisella Turvakodin yhteydenotosta helmikuussa 2016, oli Mustosen kanta, että lastensuojeluilmoitus ei johda tarpeenselvitykseen ja huoltaja päättää saako lapsi mitä tukea, jos edes saa tukea ollenkaan. Huoltajalla tarkoitetaan isää, jonka yksinhuoltoon lapsi siirrettiin lastensuojelun pyynnöstä käräjäoikeuden tuomarin päätöksellä loppuvuodesta 2014.

Johtava sosiaalityöntekijä Mustosen näkemys siis on, että huoltaja, jonka huollossa lapsi on, päättää saako huoltajan ja huoltajan puolison aiheuttamiin lapsen henkisiin  traumoihin lapsi hoitoa.  Mustonen varmaankin kysyisi huoltajalta, joka upottaisi lapseen puukon ja aiheuttaisi näin fyysisen trauman: "Saanko viedä lapsen sairaalaan, vai jätetäänkö väliin?"

Tyttölapsi on nyt sanoittanut puolen vuoden ajan isänsä huollossa haluaan kuolla, mutta ei ole saanut tähän apua.

Lapsen edellinen vastuusosiaalivirkailija Anitta Jokinen, joka on erikoistunut Pro Gradussaan lastensuojelullisen työskentelyn oikeuttamiseen kirjaamisella, lopetti kirjaamiskeinoin lapsen lastensuojeluasiakkuuden 18.12.2015 kirjaamalla mm., että asiakkuus on lopetettava, koska LASTENSUOJELUASIAKKUUS HAAVOITTAA LASTA. Jokinen siis päätti, että lastensuojeluasiakkuus haavoittaa lasta ja lopettaa asiakkuuden siihen. Eli lastensuojelu päätti haavoittaa lasta, kirjasi tämän ja ihan sosiaalityön päällikkö Riitta Vartion luvalla. Vastuusosiaalityöntekijä Jokisen mielestä ei pitänyt olla huolissaan, kun 8-vuotias tyttölapsi ilmoitti halustaan kuolla. Mustonen näki kristallipallostaan, että huolta ei ole ollut ja kirjasi näkemyksensä ASIAKIRJAAN, JOTA ISÄ VOI NYT KÄYTTÄÄ OIKEUDESSA TODISTEENA hyvästä isyydestään huoltajana. Julkiset oikeustuomioistuimethan eivät tutki lastensuojelukirjauksien todistusarvoa, vaan uskovat näihin suoraan. Samoin aluehallintovirastot uskovat lastensuojelukirjauksiin niiden sisällön todenpitäisyyttä pohtimatta.

Äiti on kummissaan millaiselle väittelymallille sanavalinnoissa lastensuojelu väitteissään rakentaa toimintasuunnitelmiaan ja kuinka lapsista ei välitetä ollenkaan Suomessa. Äiti on havainnut, että sen sijaan, että työtä tehtäisiin lapsille ja lapsen vointia parantaakseen ja lapsen tarvetta hakien, lastensuojelun viranomaiset toteuttavat ilman suhdetta lasten suojelemiseen viranomaisuuttaan ja kirjailee lauseita HENKILÖREKISTERIIN, jotka eivät edes kohtaa lasta ja lapsen olosuhteita tai lapsen tarpeita tutkimatta mitään. Ketään ei kiinnosta lapsi.

Äiti miettii kauanko lapsi elää. Äiti saa tavata lapsen lauantaina KUUSI TUNTIA, JOS ISÄ EI SITÄ VALHEIN HEILTÄ EVÄÄ j Lpai ei tee itselleen mitään,  ja sitten hän voi puhua lapsen kanssa uudelleen siitä, mikä saa lapsen tahtomaan kuolemaansa, jos lapsi suostuu puhumaan enää niin monen päivän kuluttua. Lapsen kanssa pitäisi puhua kolmessa päivässä kuoleman toiveen tultua esille asiasta tarkkaan tukien lasta pois tuollaisesta ajatusketjusta. Akuutti tutkiva kriisityö tulee antaa shokkivaiheessa kolmessa päivässä. Äiti tietää, että Kivikon lastensuojelun tarpeenselvitys ei reagoi lasten tarpeisiin tuon kolmen päivän aikana, eikä mahdollisesti viikkoihin, jos ei huvita tai kiinnosta.

Äiti olisi ottanut lapsen ja vienyt tämän Turvakotiin saattaessaan lasta takaisin väkivaltaiseen isän kotiin, mutta äiti tietää, että Turvakotinkin toimii lastensuojelun alaisuudessa ja tuolloin jäisi apu saamatta, koska johtava sosiaalityöntekijä Mustonen ei tunnista lapseen kohdistettua henkistä väkivaltaa, vaikka sen selkeästi hänelle aukikirjaa ja vaikka huolen ilmoittaisi ihan Turvakodin lasten kokeman väkivallan erikoisasiantuntija. Jos äiti olisi vienyt lapsen Turvakotiin, lastensuojelu olisi syyttänyt äitiä yliregoinnista ja lapsen omavaltaisesta huostaanotosta, sen sijaan että olisi tajunnut äidin vieneen lapsen turvaan. Äidin piti viedä siis lapsi isälleen, tietämättä mitä lapselle sinä iltana tehdään. Kukaan ei tiennyt, mitä seuraamuksia on edessä.

Helsingin lastensuojelussa ei ymmärretä, että lapsi reagoi elinympäristöönsä ja aikuisiin.
Lastensuojelu ei ymmärrä, että he siirrettyään lapsen etäälle hellästi rakastavasta äidistään väkivaltaisen äitipuolen ja väkivaltaisen isän luokse asumaan, myös ovat toiminnallaan osallistuneet toimintaan, joka on saanut lapsen reagoimaan itsetuhoisuudella.

Äiti on ihmeissään, että äitipuoli tietäessään tarpeenselvityksestä, uhkailee lasta lelujen rikkomisella lapselle sattuneen vahingon takia. Mikä tekee naisesta niin itsevarman, että ei viitsi edes tarpeenselvityksen ajaksi muuttaa toimintaansa? Äiti pohtii, onko lastensuojelu tehnyt sopimuksen äitipuolen ja isän kanssa, että toteutetaan taasen näennäistä lastensuojelutyötä. Toteuttaako lastensuojelu tietoisesti lapsen tarpeiden vastaisia työmenetelmiä, vai olettavatko he vain toimivansa täydellisesti ilman ihmisten kohtaamista ja ilman lapsen kehitystarpeisiin vastaamista silloin kun lapsi ilmoittaa halustaan kuolla. Äitipuoli on ammatiltaan johtava lääkäri yksityisellä taholla.

Äiti teki lastensuojeluilmoituksen ja kirjoitti loppuun, että pitää kummana, jos johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustonen yhä väittää äidin kuormitavan isää lastensuojeluilmoituksilla, kun äiti kertoo, että isän huollossa lapsi tahtoo kuolla. Kumpi on tärkeämpi johtavasosiaalityöntekijä Mustoselle; isä vai lapsi? Isälläkin on mielenterveysongelmia, keskivakava masennus on johtanut työkyvyttömyyteen ja tämä oli johtava sosiaalityöntekijä Mustosen mielestä vielä 24.3.2016 äidin syytä. 

Äiti myös soitti sosiaalipäivystykseen. Siellä reagoitiin vain kirjoittamalla lyhyesti. Ei kysytty mitään tarkentavia kysymyksiä tai edes osoitettu äitiä kohtaan myötätuntoa. Mitäpä sitä osoitamaan äidille myötätuntoa, kun tämä ilmoittaa lapsensa tahtovan kuolla.

Äiti suree ja pelkää lapsensa puolesta. Äiti toivoo, että kykenee yksin tukemaan lastaan kriisin yli, koska lastensuojelu ei auta.

Äiti rukoilee, että elämä kantaa lasta ja lapsi pysyy elossa ja että lapsi paranee ja näkee taas elämänsä elämisen arvoisena. 

Äiti toivoo, että ei joudu lasta hautaamaan jossain vaiheessa sen tähden, että Helsinki ei osannut vastata lapsen tarpeisiin.
​
Äiti itkee yksin kotona salaa, hänen lapsensa haluaa kuolla.

Lapsi tarvitsisi oikeasti sosiaalipediatrisen tutkimuksen, mutta valitettavasti kyse on Helsingin lastensuojelusta, joka tappoi jo yhden lapsen, joten mitään viisasta tukea ei ole odotettavissa, koska äidillä ei ole enää huoltoa tuomareiden sokean viranomaisuskon takia ja äiti ei voi lasta tapaavana vanhempana ilman huoltoa vaatia lapselle enää mitään lapsen perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluvaa.

Äiti soitti yöllä valtakunnalliseen kriisipuhelimeen kysyäkseen neuvoa mitä tulee tehdä, kun lapsi ilmoittaa, että hän tietää, että hänen tulee kuolla ja kysyy tietääkö äiti miksi hänen tulee kuolla, mutta ei suostu kertomaan miksi hänen mielestään tulee kuolla. Kuinka voi auttaa lasta, joka ei kerro mikä ajatusketju on kuolematoiveen takana? Kriisipuhelimessa todettiin, että lapsen sanoittamat kuolematoiveet tulee aina ottaa vakavasti ja apua on annettava. Ammatillisesti pätevää apua on olemassa. Kriisipuhelimessa osattiin kertoa, että aikoinaan aikuisten itsetuhon kohdalla oletettiin, että jos aikuinen puhuu itsemurhasta, hän ei toteuta sitä. Myöhemmin tukimukset osoittivat, että oletus oli väärä. Äiti kertoi, ettei lastensuojelu ole suostunut auttamaan lasta. Kriisipuhelin neuvoi äitiä olemaan neuvolaan yhteydessä ja koettamaan sieltä aloittamaan tilanteen purkamista. Kriisipuhelin totesi, että jos äiti ei saa apua neuvolasta, on äidin hyvä soittaa uudelleen kriisipuhelimeen saadakseen tukea vanhemmuudelleen ja uusia vaihtoehtoja löytää reitti lapselle tuen piiriin.

Täällä mieron tiellä muistutan teitä jokaista, että kun ihminen sanoittaa haluaan kuolla, se ei ole VAIN huomionhakuisuutta. Se on tälle ihmiselle todellisuutta ja hän elää tuolloin kärsimystä sellaisessa määrässä, että tahtoo kuolla. Tämä ilmoitus on otettava vakavasti. Kun ihminen ilmoittaa halustaan kuolla, se on hätähuuto, se on avunpyyntö. Se on pyyntö rakastamiselle ja välittämiselle, se on pyyntö tukemiselle, huolenpidolle ja arvostamiselle. Se on pyyntö, että joku tukee pitkään ja pitkällä tähtäimellä pois siitä pahasta olosta, joka saa aikaan kurjuudessaan niin suuren kärsimyksen, ettei sitä koe voivansa sietää, vaan tahtoo kuolla. Yhdenkään lapsen ei pidä tahtoa kuolla ja meidän tulee tukea heitä.


Aiheeseen liittyen:

Lääkäripäivät 2013 -  Akuutisti psyykkisesti oireilevan lapsen/nuoren arviointi – mihin kiinnitetään huomiota?
http://www.laakaripaivat.fi/2013/media/tiedotteet/ennakkoinfon-tiedotteet/akuutisti-psyykkisesti-oireilevan-lapsen-nuoren-arviointi-mihin-kiinnitetaan-huomiota/

Kati Arffman & Sanna Tihinen -  
ITSETUHOISEN JA MASENTUNEEN LAPSEN KOHTAAMISEN HAASTEET LASTENSUOJELULAITOKSESSA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA,
2007:
http://kirjastot.diak.fi/files/diak_lib/Helsinki2007/ae8de7_arffmanc5936.pdf

HS 9.10.2014 Mitä tehdä, jos lapsi uhkailee itsemurhalla:
http://www.hs.fi/elama/a1412747580402

Keskusteluja laspsista jotka tahtovat kuolla:
http://www.meidanperhe.fi/keskustelu/835455/ketju/_9_vuotias_haluaa_kuolla_
http://keskustelu.suomi24.fi/t/6536700/kun-lapsi-haluaa-kuolla
http://kaksplus.fi/threads/miten-pitaeae-reagoida-kun-lapsi-sanoo-haluavansa-kuolla.950801/

Helsingissä on havaittavissa sosiaalitoimea kuormittavia outoja toimenpiteitä, jotka eivät ole kunnan etu.
Lastensuojelun toiminnassa ongelmana ei ole vain alhainen kyky moniammatilliseen yhteistyöhön, kritiikin vastaanottamisen heikkous ja lapsien kuulemattajättäminen, asiakkaiden diagnosointi ilman ammatillista kompetenssia hulluiksi  sekä asioiden selvittelyssä asianomaisiin kontaktoitumisen väliin jättäminen joka johtaa teorioihin ilman tutkimusta eli objektiivisuuden puutteeseen.

Helsingissä ei ole asiakasta neuvovaa puhelinta sosiaalitoimella lastensuojelullisissa asioissa. Helsingin kunta ilmoittaa lastensuojelujen tarpeenselvitysten puhelinnumerot sekä sosiaalipäivystyksen puhelinnumeron myös neuvovaksi puhelimeksi ja tiedottavaksi tahoksi, mutta kun näihin numeroihin soittaa, on vastaus:

A) en tiedä mitään lapsesi asioista, enkä voi kommentoida.
B) numero on vain kiireellisille asioille, joissa me lähdemme heti toimimaan.
C) meillä on täällä resurssipula.
 
Usein neuvotaan tekemään kantelu aluehallintovirastolle, jos on tyytymätön sosiaalivirkailijan toimintaan.
Jostain kummasta johtuen ohitetaan yhteistyön hakeminen sosiaalivirkailijan esimiehen avustuksella.
On hämmentävää, että Helsingissä suhtaudutaan rakentavaan kritiikkiin niinkin negatiivisesti, että järjestään muistutukset käsitellään ilman asianmukaista muistutuksen tutkimista, ilman lakiin tutustumista, ilman muistuttajan tapaamista ja vuorovaikutuksellista tutkivaa keskustelua ja vastineessa todetaan ilman hallintolain mukaista perustelua, että esimiestahon mielestä pienintäkään virhettä ei ole ikinä tehty missään asiassa. Pahimmillaan muistuttaja leimataan vielä vastineessa yhteistyökyvyttömäksi.

Lastensuojelussa ei Helsingissä tahdota korjata toimintaa toteuttamaan lastemme ja perheidemme perus- ja ihmisoikeuksia ja kohtaamaan asiakas ja asianomaiset todella.

Mitä maksaa muistutusten käsittely sosiaalitoimelle ja sitten näiden käsittelyjen hatarat toimenpiteet aiheuttaessaan kantelun tarpeen aluehallintovirastolle? Ei ole ihme, ettei ole varaa hoitaa lasten asioita. Aikaa ja resursseja kuluu muistutusten ja kanteluiden vastineiden kirjoitteluun sen sijaan, että korjaaviin toimenpiteisiin lähdettäisiin heti paremman yhteistyön toteutumiseksi ja asiakaslähtöisen työskentelyn saavuttamiseksi.

​Jos tahdot Helsingissä saada vastuusosiaalityöntekijän toiminnasta keskustella tämän esimiehen eli johtavan sosiaalityöntekijän kanssa ja pyydät tälle puhelinnumeroa, ei tämä vastaa vaikka jättäisit viikoittain puolen vuoden ajan yhteydenottopyynnön hänen vastaajaansa. Sama pätee myös sosiaalityön päällikköön, joka toimii johtavien sosiaalityöntekijöiden esimiehenä. Johtajuutta ei voi saavuttaa, sillä johtaja ei tahdo tehdä asiakkaan kanssa yhteistyötä asiakkaan edun toteutumiseksi. Johtajat ilmoittavat, että eivät tee asiakastyötä. Mitä työtä he sitten tekevät, sillä ilman asiakastyötä ei voi toteuttaa johtajuuttakaan asiakastyössä?
 
On hankalaa kehittyä, jos ei huomaa kehitystarpeita eikä tahdo niihin edes tutustua. Kuinka voi lastensuojelu Helsingissä kehittyä, jos se on tahdoton ottamaan vastaan kritiikkiä, tutkimaan asiakaslähtöisesti tarkkaan kritiikin aihelmat ja muuttamaan toimintaansa asiakaslähtöiseksi?

Huolestuttavaa Helsingissä on, että lastensuojelun ylin johto sekä sosiaali- ja terveysviraston johto on ottanut kannakseen, ettei lastensuojelun sisällä ole sisäisiä ongelmia. Johto siis ilmoittaa erikoisesta asiasta:  ”Helsingin lastensuojelu on täysin valmis ja kehityksessään saavuttanut täydellistymisen.” Jos oletus on, että ongelmia ei ole, miten niitä voisi korjata?

Tällä hetkellä lasten ja heidän perheiden oikeusturva ei toteudu Helsingissä johtamisen toiminnallisten tapojen takia. Ainut keino saada muutosta lastensuojelun toimintaan on kannella aluehallintovirastoon. Kanteluprosessi kestää puolitoista vuotta, joten kanneltu asia, joka voi käsitellä jopa pidempää ajankohtaa kuten yhtä tai kahta vuotta, koska vanhempi saattaa havahtua liian myöhään lastensuojelun vääriin toimintatapoihin, pääsee eskaloitumaan aluehallintoviraston käsittelyprosessin ajan, sillä sosiaalitoimi ei myönnä itse virheitään, vaan tarvitsee huomautuksen.

Helsingissä voi myös kysyä, eikö lastensuojelu ole aiemmin saanut huomautuksia aluehallintovirastolta, Valviralta ja hallinto-oikeudelta? Eikö ole jopa käräjäoikeus tuominnut Helsingin sosiaalivirkailijoista ainakin kaksi? Miksi sitten yhä tarvitaan kanteluprosessia, eikä toimintaa ole saatu muutettua sellaiseksi, että vanhempien ei tarvitse kannella lastensuojelun toiminnasta? Onko tosiaan niin, että vain kaksi sosiaalivirkailijaa on tehnyt Helsingissä virheitä ja se johti yhden lapsen kuolemaan ja muuten toiminta on ollut täysin moitteetonta ja asiakkaiden vanhempien kannat ovat osoitus vanhempien yhteistyökyvyttömyydestä?

Helsingissä resurssipulan vuoksi lastensuojeluilmoituksia ei käsitellä. Myös asenteellisuus vaikuttaa lastensuojeluilmoitusten käsittelyyn, kun sosiaalivirkailija on haluton niitä käsittelemään. Ilmoitus voidaan kirjata vireillepanona ehkä lapsen rekisteriin, mutta ilmoituksen käsittelystä ei tehdä virallista käsittelyasiakirjaa ja vanhempia ei kohdata, vaikka lapsella olisi avohuollon asiakkuus.

Tarpeenselvityksessä ei myöskään käsitellä lastensuojeluilmoituksia tavaten lasta ja perhettä, eikä ilmoituksia siis todella käsitellä. Sosiaalivirkailija voi kirjata ilmoituksen käsittelyasiakirjaan jotain yleisluontoista Suomen lastensuojelun toiminnasta, mutta jättää kokonaan ilmoituksen aihelmat käsittelemättä sekä perustelematta omaa toimintaansa. Vanhemmat saavat sitten näistä kirjauksista vain arvailla mitä sosiaalivirkailija on ajatellut lapsen asioista, sillä pohdintaa ei ole kirjattu auki.

Myös tarpeenselvitys voidaan aloittaa lastensuojeluilmoitusten jälkeen ilman resursseja kohdata edes sitä yhtä tai kahta kertaa perhettä lastensuojeluilmoitusten kohdalla. Resursseja ei siis ole käsitellä lastensuojeluilmoitusta ja antaa neuvoja siihen, että ilmoituksia ei tulisi lisää, mutta kolme kuukautta kestävään tarpeenselvitykseen onkin resursseja.

Kukaan ei edes todella tiedä mitä on tarpeenselvitys, sillä se on täysin kiinni kunnasta ja sosiaalivirkailijasta joka toteuttaa tarpeenselvityksen. Tarpeenselvitys voi olla sekava tutkimus vanhempien kokemuksista sen enempää edes itse koetusta ratkaista mahdollisia haasteita jo tarpeenselvityksen aikana.

Eli lastensuojeluilmoituksia ei tutkita, sitten ei edes tutkita onko tarvetta tarpeenselvitykselle ja kukaan ei tiedä onko tarpeenselvittäminen toimintana edes tarpeenselvittämistä vain nimetty vain sellaiseksi.

Lastensuojeluasiakkuuden tarvehan täyttyy jos lastensuojeluilmoitusten käsittelyn aikana ei toteudu tilanteen korjaantumiseksi uuden suunnan löytyminen ja jos tarpeenselvityksen aikana tarpeenselvityksen antama tuki ja ratkaisukeskeiset neuvot eivät auta ja saa aikaan muutosta. Mutta jos ilmoituksia ei käsitellä ja ei tutkita onko tarvetta tarpeenselvitykselle ja aloitetaan tarpeenselvitys, jonka selvittämistavoista ei kukaan tiedä mitään, mihin menevätkään resurssimme ja toteutuuko todella tuo varhainen tuki?

Lisäksi on tärkeää huomioida, kuinka kuormittavaa on lastensuojelullisen työn vastaanottaminen vanhemmalle, jos työskentely ei turvaa kenenkään oikeusturvaa eikä aja lapsen ja perheen perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja todella tue voimaannuttavin ratkaisukeskeisin tuin, joiden suunnittelun takana olisi todellinen tutkimustyö. Tällaisen kokemuksen vastaanottaminen on kamalaa vanhemmalle ja lapselle, joka tahtoisi kyetä luottamaan viranomaiseen. Tuo kokemus aiheuttaa henkistä pahoinvointia, kriisioireilua ja kuormittumista samalla kun luottamus viranomaiseen laskee ja aiheuttaa polarisoituneen tilanteen syvenemistä myös tässä muodossa. Joku voi sairastua jopa mielenterveydeltään lastensuojelun epäoikeudenmukaisten toimintojen takia. Kuinka moni jättää Helsingissä muistuttamatta, kantelematta tai edes ottamatta yhteyttä ylikuormitettuun sosiaaliasiamieheen, koska ei yksinkertaisesti enää kykene ja jaksa taistella oikeuksiensa puolesta? Kriisissä voi myös kadota kyky hahmottaa ongelmaa, joka johtuu lastensuojelun toiminnasta ja näin sanoittaa sitä kirjallisessa muodossa kanteluun. Toisilla ei ole myöskään kirjallisia lahjoja tai tietotaitoa ottaa kantaa ihmisoikeusasioihin ja he tarvitsisivat tähän tuen. Moniko kantelu jää siis toteutumatta moninaisista syistä, vaikka ne olisivat tarpeellisia?

Todella moni vanhempi noissa lastensuojelun uhrit –keskusteluryhmissä kertoo, ettei ole voimia valittaa, eikä taito kirjoittaa valitusta. Pelko siitä, että kirjoittaa valituksenkin väärin (kun sosiaalitoimi on polkenut vanhemman itsetunnon ihan alas) estää valittamisen. Nämä ihmiset tarvitsisivat sosiaaliasiamiehen tuen kantelun kirjoittamiseen ja joissakin kunnissa sosiaaliasiamies auttaakin, mutta Helsingissä ei tällaiseen ole resursseja sosiaaliasiamiehellä, jonka tehtävänä on myös auttaa vanhuksia ja muita sosiaalitoimen uhreja.

On tärkeää huomata, että Helsingissä on kaksi sosiaaliasiamiestä, jotka vastaavat kaikesta sosiaalialan asioinnista, kun asiakkaita pohdittaa työmenetelmät ja tarvitaan tukea muutokseen työmenetelmissä. Kuinka kaksi ihmistä kykenisi vastaamaan Helsingissä tarpeeseen, kun ainakin lastensuojelussa näkemyksenä on, että sisäisesti ei lähdetä mihinkään korjaaviin toimenpiteisiin ellei aluehallintovirasto huomauta ja silloinkin sosiaalitoimi voi väittää vastaan sekä tehdä ihan mitä vain ja kanteluprosessi saa alkaa uudelleen?

Helsinki ei taida olla Suomessa ainut kaupunki, jonka lastensuojelu kuormittaa itse itseään näin älyttömällä toimintatavalla. Tähän olisi saatava järkevä muutos ja se kaiketi saisi hyvän alkusysäyksen, jos johtavuuteen saataisiin ihan THL:sta saakka vaihtuvuutta ja johtajiksi asetettaisiin ihan oikeita johtavuudesta ja johtamisesta kiinnostuneita johtajia jotka ymmärtävät johtamisen merkityksen. Johtaja voi johtaa ihan kädestä pitäen ohjeistaen ja työntekoon osallistuen rinnalla työntekijää perehdyttäen vuorovaikutuksellisen kohtaamisen saloista yksilöiden yksilöllisten tarpeiden selvittämiseen.

Helsingissä myös yhä syrjäytetään vanhempia. Myös Vilja Eerikan äiti syrjäytettiin ja tämä maksoikin Helsingin sosiaalitoimelle lapsen hengen. Yhä silti syrjäytellään vanhempia joko tuomarin huoltopäätöksen takia, huostaanottopäätöksen takia tai sosiaalivirkailijan oman tykkäämisen ja asenteellisuuden takia, eikä vanhemmuuden tukeminen ja lapsen olosuhteiden selvittäminen ole objektiivista. Tämähän myös lisää resurssien kulua ongelmia aiheuttaen ja on kanteluun riittävä syy. Laki määrää tukemaan vanhempia ja lapsen kiintymyssuhteita ja vanhemman syrjäyttäminen ja tuen ulkopuolelle jättäminen on tuon lain vastaista.

Sinä aikana, kun odotamme muutoksia Helsinkiin, unohtakaa esimiehen puheille pyrkiminen sekä sosiaalitoimelle muistuttaminen tai sosiaaliasiamieheen yhteydenottaminen ja kannelkaa suoraan. Jäätte monelta kuormittumiselta, kun ette joudu havaitsemaan uudelleen ja uudelleen, kuinka teistä ja erityisesti lapsestanne ei välitetä kunnassanne, koska välittämiseen ei ole johtajuutta ja resurssit ovat menneet jo ajat sitten johtavuuden puuttumisen takia järjettömiin toimenpiteisiin ja toimintamalleihin. Kannattaa myös kannella siitä, että joutuu kantelemaan ja johtajuutta ei siis ole.

Täällä mieron tiellä muistutan lastensuojelun johtajia, ettei sähköjohdosta ole mitään hyötyä lampun syttymiselle, jos ette osaa pistää pistoketta pistorasiaan, hiiret hyppivät pöydällä, jos kissa viedään taloudesta ja joukossa tyhmyys tiivistyy, jos ette kuuntele yksilöitä ja ota yksilöiden tarpeita huomioon. Velka kasvaa, jos ette maksa takaisin ajoissa ja konkurssikin voi tulla eteen jos jätätte maksut huomioimatta.


THL - Johtamisen tueksi:
https://www.thl.fi/fi/web/paatoksenteko-talous-ja-palvelujarjestelma/johtamisen-tueksi

THL - Lasten ja perheiden palvelut ja niiden johtaminen (LapsYTY):https://www.thl.fi/fi/tutkimus-ja-asiantuntijatyo/hankkeet-ja-ohjelmat/hankkeet/22485

THL - Palvelut ja niiden johtaminen:
https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tutkimustietoa/palvelut-ja-niiden-johtaminen