5.9.2015 Seinäjoella kiireellisesti sijoitetut venäläislapset vietiin sijoituspaikastaan 23.9.2016 perjantai-iltana nähtävästi vanhempiensa toiveesta ja kenties venäläisdiplomaattien avustamana.

Lokakuun Liike julkaisi uutisesta myös 26.9.2016: Suomalainen lastensuojelu Venäjän lapsiasiavaltuutetun vallassa? ja ketjutti median antamaa tietoa tuoden esille omaa näkökulmaansa siitä mikä olisi lastemme edun mukaista lastensuojelutyötä.

Lokakuun Liike toivoi, ettei lasten asioista tulisi kahden valtion, Suomen ja Venäjän, välistä selkkausta ja lapset eivät jäisi aikuisten maailmassa jalkoihin näiden riidellessä siitä miten tulkita käsitettä lastemme edusta.

Venäjä on arvostellut aiheesta suomalaista lastensuojelutyötä, mutta onko Venäjäkään itse täysin puhtoinen näissä asioissa? Silti on täysin asiallista kyseenalaistaa ja nostaa keskustelupöydälle eriäviä näkemyksiä. Osaako Suomi ottaa vastaan kritiikkiä?

Ainakin Suomen sosiaali- ja terveysministeriö on Iltalehden mukaan lähtenyt keskusteluun Venäjän kanssa retoriikan keinoin vaikuttamalla jyrähtäen: "Suomessa lapsia ei oteta huostaan kevyin perustein". Asiallinen asiasta keskusteleminen johtikin sitten suoraan eipäs-juupas-väittelyyn, joihin tutustuimme jo hiekkalaatikolla vaippaikäisinä.

Yhtäkkiä kaikki se mistä keskusteltiin Suuressa lastensuojelukeskustelussa 18.2.2016 Eduskunnan kansalaisinfossa päätettiin poispyyhkiä ministeriön tiedotteella medialle julkaistavaksi:
- Viranomaiset tekevät lasta koskevat toimenpiteet ja päätökset aina lapsen edun näkökulmasta. Lapsia ei sijoiteta kiireellisesti kodin ulkopuolelle ilman syytä tai kansalaisuuden perusteella. Lapsen huostaanotto vanhemmilta on viimeinen keino. Siihen turvaudutaan vasta silloin, jos muut keinot eivät riitä ja siihen on lainmukaiset perusteet.

Ministeriö myös tahtoi painottaa, että Suomi on oikeusvaltio, jossa viranomaistoiminta ei perustu mielivaltaan, vaan lakiin. Näin unohdettiin korkeimman oikeuden ex-presidentti Pauliine Koskelon toteamus alkuvuodesta 2016 Suomen oikeusjärjestelmästä, joka ei hänen mukaansa toteuta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatetta.

Iltalehdelle sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila kertoi 25.9.2016:
- Kiireellinen sijoitus ei ole huostaanotto. Kiireellinen sijoitus kestää aina 14 vuorokautta, jonka jälkeen arvioidaan sitä, voidaanko lapset palauttaa huoltajilleen vai pitääkö heidät huostaanottaa. Jos perusteet huostaanotolle on olemassa, hallinto-oikeus tekee siitä päätöksen.

Jostain syystä lastensuojelun käsikirja toteaa kiireellisen sijoituksen päätöksen tehtävän ensin 30 vuorokaudeksi ja sitä voidaan jatkaa toisella 30 vuorokaudella ja vasta tämän jälkeen aloitetaan tarpeen vaatiessa huostaanoton valmistelut. Mutta voihan olla, että Varhila kertoo uutta tieto, jota ei ole THL lisännyt vielä lastensuojelun käsikirjaan, onhan hän sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja(?). Lisäksi käsittääkseni päätöksen huostaanotosta tekee johtava sosiaalivirkailija, jonka päätöksestä voi huoltaja valittaa hallinto-oikeuteen - kuten myös kiireellisen sijoituksen päätöksestä - ja päätöksen vahventaa tuomiollaan tutkimusten mukaan 98%:sti hallinto-oikeus siitä huolimatta onko huostaanotolle vaadittavat perusteet edes täyttyneet.
Varhila myös osasi todeta:
-Yksi läpsäisy ei todellakaan johda kiireelliseen sijoitukseen. Kiireellisen sijoituksen taustalla on usein vakavia mielenterveysongelmia joko huoltajilla tai lapsilla, päihteiden väärinkäyttöä tai väkivaltaa.

Nyt siis on vihjaten leimattu venäläisvanhemmat joko mielenterveysongelmaisiksi, päihteiden väärinkäyttäjiksi tai vakavasti väkivaltaisiksi. Ja samalla monet lastensuojelun asiakasperheistä tietävät Varhilan puhuvan vain ihannekuvaansa hyvästä lastensuojelullisesta työstä ja kertovan sen mikä olisi lastensuojelun tarkoituksenmukainen työmenetelmä ja funktio yhteiskunnassamme. Eriasia on toteutuuko tämä todella, varsinkin, jos Varhilakaan ei tunne lakia kiireellisestä sijoittamisesta eikä ole ennen haastettaelua siihen viitsinyt edes tutustua.

Varhila ei myöskään tainnut istua sykysllä 2015 Turun yliopiston tiedotustilaisuudessa, jossa puhuttiin ongelmasta mikä on havaittu, koska moniammatillinen yhteistyö ei toteudu tarvittavalla tavalla. Siellä mm. todettiin, että huostaanotto oikeudenkäynneissä on havaittu, ettei sosiaalitoimi tarkista vanhemman mielenterveysongelman syvyyttä, vaan olettaa suoraan hoitosuhteen psykiatriseen tahoon sekä diagnoosin olevaisuuden olevan suoraan lapselle vaaraksi ilman mahdollisen hoitotasapainon olevaisuuden tarkistamista.
Ei Varhila varmaankaan lue myöskään Lokakuun liikettä.

Pahasti näyttää siltä, että lasten edun hakemisen sijaan Suomen valtio asetti lapset riitakapulaksi kahden valtion välille mielipideväittelyssä. Media pääsi kirjoittelemaan tätä auki. Suomen sisällä tulee ihmisten lakiemme mukaan tottakai toteuttaa toimintansa Suomen viranomaisten vallan alla, olkoot viranomaistoimintamme mielivaltaista tai ei. Ja kun ministeriö toteaa, ettei se ole mielivaltaista, tähän on tyydyttävä niin pitkään, kun asiasta ei suoriteta asianmukaista objektiivista tutkimusta.

Pohdittavaa tilanteessa on, että Suomen lastensuojeluviranomaisetkin totesivat viikonlopun aikana, ettei lapsilla ole hätää. Lapsia oli tavattu aikuisten järjestämällä karkumatkallaan ja heidän vointinsa oli kyetty tarkistamaan. Silti kiireellistä sijoitusta jatkettiin jostain syystä, vaikka lakiemme mukaan sijoitukset tulisi päättää heti, kun hätää ja huolta ei ole eli kun sijoittamiselle ei ole tarvetta.

Nyt lapset on siirretty takaisin Seinäjoelle 26.9.16 väliaikaiseen sijoutuspaikkaansa sen sijaan, että kiireellinen sijoitus olisi lopetettu. Kiireellistä sijoitusta voidaan jatkaa vielä toiset 30 vuorokautta, jonka jälkeen täytyy sosiaalitoimen aloittaa huostaaottopäätöksen valmistelut, jos he eivät kykene luottamaan vanhempien kykyyn huoltaa lapsiaan.

Järkyttävää tilanteessa on havaita kuinka Seinäjoen sosiaalitoimi kasvatti eroperheen kriisiä kokevien lasten kriisiä. Ensin lapset olivat vain vanhempiensa erokriisin uhreja sekä äidin läpsäyttelyn. Sitten lapset joutuivat omaan henkilökohtaiseen kriisiin jouduttuaan pois pääsääntöisesti turvalliseksi kokemansa kodin ympäristöstä tuntemattomaan sijoituspaikkaan. Lapsi luonnollisesti kokee tuntemattoman sijoituspaikan pelottavana, kodista pois joutumisen pettymystä ja surua tuottavana kokemuksena ja 10-vuotias tyttö varmasti ymmärtää, että hänen kertomuksensa äidin läpsäisystä opettajalle, johon hän luotti, johti joutumiseen kodista pois ja vanhempiensa leimaamiseen huonoiksi ja vanhemmuuteen kyvyttömiksi vanhemmiksi - syyllistääkö lapsi nyt itseään. Tämä tietenkin satuttaa lasta. Tämän lisäksi lapset saivat kokea pelastumisen ja pois pääsyn sijoituspaikasta takaisin vanhempiensa luokse ja pettyä uudelleen, kun joutuivat takaisin sijoituspaikkaan. Lapset joutuvat elämään tiedottomuuden aiheuttamassa pelossa, jossa he eivät saa tietää milloin pääsevät kotiinsa ja pääsevätkö ollenkaan. 

Sosiaalitoimi sijoittaessaan lapset myös lapsibisneksestä epäiltyyn sijoituspaikkaan, on asettanut lapset erittäin vaarallisen vallan alle. Sijoutuspaikka voi kirjoitella lasten itsellään pitämiseksi vaikka millaisia raportteja, kun lapset ovat vielä noin pieniä. Jos Venäjän diplomaattien avunannosta sijoituspaikasta karkaamiseen tieto on totta ja tästä seuranneet keskustelut kahden valtion, Suomen ja Venäjän, välillä on toteutuneet, ovat lapset myös joutuneet maitamme hiertäneen vuosisatoja kestäneen valtataistelun uhriksi. Miksi muutoin ei Suomen lastensuojelu purkanut kiireellistä sijoitusta, jolle ei ollut aihetta, jos hätää ja huolta ei ollut? Oliko kyse vain vallasta?

Minä todella pohdin muutamaa kysymystä: 
Ovatko nämä venäläisvanhemmat kriisistään huolimatta todella niin huonoja kasvattajia, että lasten henkinen ja fyysinen terveys on vakavasti vaarassa ja lasten etu todella on kasvaa vanhemmistaan erossa? Onko tosiaan niin, ettei kotona toteutettu sosiaalityö kykenisi auttamaan eroperhettä?

Toteuttiko kiireellisen sijoituksen päättänyt sosiaalivirkailija ennen kiireellistä sijoittamista todella sosiaali- ja terveysministeriönkin esille tuomaa toimintatapaa, jonka mukaan tulee ennen kiireellistä sijoittamista tarjota kaikkia muita lievempiä vaihtoehtoja tilanteen helpottamiseksi?

Miksi erokriisissä painiskelevalle eroperheelle ei annettu asianmukaisesti kiireellisesti eroperheen kriisiterapiaan vai annettiinko sitä lasten kotiuttamisen mahdollistamiseksi?

Tutkiko lasten oma lastensuojelun sosiaalivirkailija kiirellisen sijoituksen päätöksen jälkeen tuolla aikavälillä 5.-23.9. todella vanhempien kykyä tarjota lapsille turvalliset olosuhteet pohtien mahdollisuuttaan asemassaan päättää kiireellinen sijoitus ja palauttaa lapset kotiinsa? Tekikö hän sosiaalipedagogiikan RATKES:n mallinnukset muistaen yhteistyötä vanhempien kanssa pyrkimyksenään saada olosuhteet sellaiseksi, että kiireellisen sijoituksen voisi purkaa?

Mitä miettii asiasta nyt 10-vuotiaan tytön opettaja, kun hän sysäsi lapsen oppimaan jotain sellaista aikuisten maailmasta, mitä tuon ikäisenä ei pitäisi joutua oppimaan? Hän tosin oli velvoitettu tekemään lastensuojeluilmoituksen lakiemme mukaan.

Täällä mieron tiellä suren venäläislasten puolesta, jotka joutuivat mieron tielle vanhempiensa rakkauden kadottua. Erokriisin nostama riitaisuus meni lasten edun edelle vanhemmilla. Lapset joutuivat myös valitettavasti suomalaisen syyllistys- ja häpeäkulttuurin synnyttämän huolikulttuurin vuoksi lasten kokemusmaailmassa pelottavasti toimivan lastensuojelun uhriksi ja tästä kriisireagoivien vanhempiensa sekä kärkkääseen arvosteluun kykenevän Venäjän toiminnan sekä kritiikkiä käsittelemään kykenemättömän Suomen reaktion ja maiden välisen valtataistelun uhriksi. Sotkussa vallan olevaisuuden tunnistaminen jäi huomioimatta ja lapset jäivät aikuisten valtataistelun jalkoihin.

Toivon vain yhtä:
Kun kaikki ovat jo tehneet virheitä, paitsi lapsi ja opettaja, sillä lapsia ei saa läpsäytellä, voisivatko jokainen muu asiaan sotkeutunut myöntää virheensä, katsoa toisiaan silmiin ja aloittaa aidon yheistyön lasten kotiuttamiseksi? Voisiko sosiaalitoimi tilata ammatillisesti pätevän ulkopuolisen suoran työhönohjauksen tukemaan lasten tilanteen selkeyttämistä, jotta moisesta valtataistelusta päästäisiin yhteistyöhön lasten kotiuttamiseksi?

Koko sotkussa vaarana on myös se, että vanhemmat voivat kenties joutua vankilaan, jos osallistuivat lastensa omavaltaiseen huostaanottoon. Onneksi kaappaus eli maan rajojen ulkopuolelle vienti ei toteutunut Iltalehden otsikoinnista huolimatta, sillä siitä on useimmiten tullut vankilatuomioita. Sekö on lasten etu? 
Kumpi on lapsemme omistavalle valtiollemme tärkeämpi: Lapset ja perheet vai lain olevaisuuden kunnioittamisen toteutuminen? Jos laki tai sen tulkinta haavoittaa, onko se ketään palveleva?

Lue myös:
Ministeriö jyrähti lasten viennistä Seinäjoella: "Suomessa lapsia ei oteta huostaan kevyin perustein" (IL 26.9.2016):
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092622373119_uu.shtml

Viranomaiset tietävät Seinäjoelta vietyjen venäläislasten olinpaikan (IL 25.9.2016):
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092522371189_uu.shtml

Lastensuojeluviranomaiset hakivat kaapatut venäläislapset huostaansa (IL 26.9.2016):
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092622375625_uu.shtml

Kiireellinen sijoitus /Lastensuojelun käskirja - THL):
https://www.thl.fi/…/last…/tyoprosessi/kiireellinen-sijoitus
​
Suomalainen lastensuojelu Venäjän lapsiasiavaltuutetun vallassa? (26.9.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/suomalainen-lastensuojelu-ve…

Kauhukseni sai tietää muutama vuosi sitten keskustellessani sosionomiopiskelijan kanssa, etteivät edes väkivaltatyön perusteet ole pakollisia sosionomiopiskelijoille. Ihmettelimme ihmeissään sitä, kuinka sosiaalityöntekijä, joka antaa perhetyötä tai osallituu perhekuntoutukseen, voisi olla saanut edes valmiuksia väkivaltatyön antamiseen perheille, joilla on kodin sisällä lähisuhdeväkivaltaa, jos ei ole saanut koulutusta. Kuinka he voisivat edes osallistua tähän prosessiin sen toteutumista tukien, vaikka perheelle annettaisiin erikseen erityistä ammatillista osaamista omaavan väkivaltatyön tukea, jos ei ole ymmärrystä lisäävää koulutusta?
​
Myös yliopistosta valmistuville sosiaalivirkailijoille tahi terveydenhuollon edustajille ei ole pakollista opiskella väkivaltatyön koulutusta ja sen merkitystä yhteiskunnassamme. Kuinka lapsen oma sosiaalivirkailija lastensuojelullisessa työssä voisi osata asiakassuunnitelman toteuttamisessa rakentaa olosuhteiden korjaantumiseksi väkivallan kierrettä todella katkaisevia ja tilannetta eheyttäviä tukimuotoja, jos tähän ei ole saatu koulutuksessa valmiuksia? Kuinka terveydenhuollossa voitaisiin tukea perheitä, jos tähän ei ole koulutuksessa saatu valmiuksia?

Kuinka yksikään tuomari voisi ymmärtää millaisesta asiasta tuomitsee ja miten, jos asiaan ei ole saanut koulutusta?

Sosiaalityön sisäisäiseen toimintasuunnitelmaan kehitellään koko ajan erilaisia riskiseulantakeinoja, jolla voitaisiin ennakoiden havaita vaaratekijöitä ja/tai havaita väkivaltaa lasten turvaamiseksi, mutta itse väkivaltatyö ei pääse kehittymään lastensuojelullisessa työssä, koska sen antamiseen ei edes ole opetuksen velvoitteella asetettu sosiaalityöhön velvoitetta. Lastensuojelun johtajatkaan eivät näytä velvoittavan alaisiaan hankkimaan tähän valmiuksia ja antamaan asianmukaista humaania tukea vanhemmuuden tueksi.
Kirjassaan Salassapidettävä Leeni Ikonen kuvasi kuinka äiti oma-aloitteisesti oli hakenut apua kertoen avoimesti huolistaan omastaa käytöksestään. Hän oli olosuhteiden paineesta kuormittuneena hermostuksissaan tarttunut lapseen ja töninyt hänet huoneeseensa. Lastensuojelu suoraan suoritti tutkintapyynnön poliisille, haki lapsen huostaanottoa ja perusteli hakemustaan lapsen perushoivan puutteella ja äidin väkivaltaisuudella.

Hallinto-oikeus väitti, ettei sellaista avohuollon tukitointa olekaan, jolla pystyttäisiin takaamaan lapsen fyysinen koskemattomuus. Avohuollon tukitoimien arviointia ei tehty muutoin kuin toteamalla, etteivät tukitoimet ole mahdollisia. Äiti ei saanut mitään tukea kasvatustyöhön tai jaksamiseensa.
On tiedon puutteen osoitus, oppimattomuutta, elämälle vierasta ja kohtuuttoman epähumaania todeta, ettei ihminen voisi ottaa opikseen ja ettei sellaista tukitointa ole, jolla voitaisiin katkaista väkivallan kierrettä. Näitä tukitoimia ei ole paljon tarjolla, mutta niitä on. 

Ikonen toteaa: "Tämä johtopäätös tarkoittaa käytännössä sitä, ettei vanhempia kannata ohjata lainkaan kasvatuskysymyksissä. Tutkimusten mukaan kasvatusväkivallasta kannattaa kuitenkin keskustella, koska vanhemmat muuttavat tapojaan ohjausta saatuaan. Tämä kyseinen äiti oli itse tietoinen vaikean taloudellisen tilanteen vaikutuksesta omaan käytökseensä, ja pyrki korjaamaan tilannetta hakemalla apua. Taloudellisen avun ja henkisen tuen sijaan hän sai kovimman mahdollisen rangaistuksen " (Ikonen, 2013, 337). 

Helsinkiläisisä kertoi minulle tulleensa tuomituksi käräjäoikeudessa viidennen asiaa käsitelleen syyttäjän päätettyä syyttää häntä lapsensa tukistamisesta, vaikka itse lastensuojelun tutkintapyyntö poliisille oli sisältänyt väitteen lapsen väkivaltaisesta siirtämisestä ja vaikka lapsella ei ollut ollut hiuksia, joista tukistaa. Syyttäjä oli todennut tuomarille, että millin pituista siilihiusta voi tukistaa kynsillä ja tuomari oli tuominnut. Tutkimuksissa ei oltu huomioitu lapsen kertomusta siitä, että lapsen sanojen mukaan äiti oli neuvonut lasta kertomaan, että isä olis siirtänyt häntä häntä satuttaen. Myöskään ei huomioitu, että isä kertoi lapsen olevan kosketukselle yliherkkä erityisyydessään.

Myös eräs helsinkiläisäiti kertoi turvakodilta itse lähisuhdeväkivallan uhrina tukea haettuaan, että Kilpolassa oli kyllä osattu huomoida lapsen kertomuksesta, kun lapset myöhemmin sanoittivatkin äidin toteuttamasta väkivallasta, että lapsen kertomuksessa ilmeni, että isä oli neuvonut alle kouluikäistä kertomaan näin. Helsingin lastensuojelu ei tätä ollut osannut aluksi havaita, vaan äiti oli joutunut tekemään monia selvityksiä sosiaalivirkailijoille, vaatimaan virkailijoiden vaihtoa ja vaatimaan yhteistyötä Kilpolan työntekijöiden kanssa pelkkien kirjausten lukemisen sijaan asian selvittämiseksi. Lastensuojelu asiaa sen tarkemmin tutkimatta olisi tahtonut syyllistää syyttömän äidin pelkästään lapsen kertomuksen perusteella ilman asian tarkempaa tutkimista. Äiti paini myös vieraannuttamiseen huolto-oikeuden aikana pyrkivän isän takia psykiatrisen hoitonsa kanssa, sillä isä osallistui aktiivisesti myös tähän tahtoen käydä kertomassa omia "näkemyksiään" äidistä hoitotaholle. Äiti sai aluksi tämän takia väärän diagnoosinkin vain isän kertoman perusteella, kunnes lääkärin vaihtumisen kautta äitiäkin alettiin lopulta kuuntelemaan. Lastensuojelu kykeni tukemaan äitiä vasta sen jälkeen, kun äiti oli kyennyt kuukausia kestävän prosessin aikana todentamaan väärät toimintammallit sosiaalityössä ja terveydenhuollossa. Tämä aika oli hänelle henkisesti erittäin kuormittavaa.

Tuolla eräässä salatussa kesksuteluryhmässä kuvailee ryhmälle vanhempi hätäänsä, koska edessä on oikeudenkäynti lapseen kohdistetusta väkivallasta. Pitkän esitutkintavaiheen aikana on lapsi huostaanotettu ja syyttömäksi itsensä toteavan vanhemman minuus nujerrettu. Huoli ja hätä hänen henkilökohtaisessa kriisissään on kuormittanut hänet niin, että hän joutuu toteamaan, ettei kykene itse edes oikeudenkäyntiä koskevia asiakirjoja lukemaan ja saamaan niistä otetta. Hän ei tiedä mitä sanoa oikeudessa enää luettuaan asiantuntijalausuntoja. Pelko syyttömänä tuomituksitulemisesta painaa valtavasti. Hänen kohdallaan lastensuojelu on jo leimannut hänet vanhempana syylliseksi sekä muutokseen kykenemättömäksi ja toivoa lapsen kotiutumiselle ei anneta. Sosiaalitukea hakeneelle äidille on lastensuojelu sekä sosiaalitoimi todennut, että äidin pitäisi luopua kodista, jossa lapsi asui ennen ja muuttaa pienempään. Tukea ei suostuta antamaan. Lapsi oli 4-vuotias sanoittaessaan väkivaltaepäilyn synnyttänyttä mielenmaisemaansa.

Ystäväni (nuorimman yksinhuoltaja isä) kertoi naureskellen viime kerralla ollessaan 1-vuotiaan kuopuksensa kanssa yökylässä luonani hurjaa tapahtumasarjaa esikoistyttärensä kanssa, kun tyttö haki Steinerkouluun. Haastattelutapahtumahetkellä 7-vuotias tyttö oli yhtäkkiä väittänyt isänsä lyöneen häntä. Sekä koulun haastattelija ja isä olivat hämmentyneet tilanteessa ja pienen hiljaisen hetken jälkeen jatkaneet keskustelua koulusta muinamiehinä. Haastattelun jälkeen isä oli ihmetellyt tyttärelleen miksi tyttö oli niin sanonut, kun ei hän ollut ikinä lastaan lyönyt. Tyttö oli todennut sanojen vain tulleen siinä suusta ja ettei hän itsekään tiennyt mistä ne olivat tulleet ja ettei hän ollut sitten huomattuaan mitä oli tehnyt uskaltanut kertoa valehdelleensa. He olivat yhdessä naureskeelleet tälle ja isä oli selittänyt tytölle, ettei totuuden kertomista tarvitse pelätä. Tyttö ei päässyt tuohon kouluun ja isä huokaisi kertoessaan tätä minulle, että onneksi koulu ei tehnyt jostain kumman syystä lastensuojeluilmoitusta ja tyttö ei joutunut selvittelemään tapahtumaa sosiaalivirkailijoille.

On todella väärin, ettei sosiaalivirkailijoita ole velvoitettu opiskelemaan väkivaltatyötä ja antamaan tätä. On erittäin tärkeää vanhemman ja lapsen väliselle kiintymyssuhteelle saada asianmukainen väkivaltatyö, jos kotona on ollut lähisuhdeväkivaltaa. Haavat tulisi eheyttää, sillä pelkkä huostaanotto ei paranna noita haavoja ja eheytä tätä ihmiselle tärkeää ihmissuhdetta. Jos lapsuudessa koettuun lähisuhdeväkivaltaan ei saa asianmukaista väkivaltatyötä tarvittaessa, voi lapsi joutua aikuistuessaan monenlaisiin vaikeuksiin sosiaalisissa suhteissaan siitä huolimatta, että sijaisperhe olisi ollut kuinka hyvä ja ajatutua myös pitkään psykoterapiaan alkuperäisen henkisen haavan sekä sen aiheuttamien uusien haavojen hoitamiseksi. Myös vanhemman vanhemmutta kuormittava syyllistymisenkokemuksen keskeyttäminen asianmukaisella väkivaltatyöllä auttaa katuvaa vanhempaa eheytymisessä ja muutoksen sekä muuttumisen saavuttamisessa. Lähisuhdeväkivallan aihauttaman turvattomuudenkokemuksen ihmissuhteessa voidaan poistaa hyvällä väkivaltatyöllä ja suhde voidaan eheyttää.

Mielestäni on viisasta ottaa syyttömänäkin vastaan väkivaltatyö, jos on väkivallasta epäiltynä. Meistä kukaan ei kaiketi ole kuitenkaan täysin synnitön ja viimeiseen saakka valmis? Ei oppi ojaan kaada ja lisäksi tuo oppi on jotain mitä monella sosiaalivirkailijalla ei ole. Sellaisen opin haaliminen, tietotaidon omaksuminen, jota sosiaalivirkailijalla ei ole, auttaa sanoittamaan sitä mitä asiat todella ovat. Pystyt näin sanoittamaan heille sen mitä he eivät ymmärrä, koska eivät ole saaneet valmiuksia ymmärtämiseen. Opista on myös se hyöty, että se antaa valmiudet tukea läheisiä, joiden kotona on lähisuhdeväkivaltaa ja jotka itse ovat ajatuneet väärän vallankäytön menetelmiin. Lisäksi hyvän väkivaltatyön vastaanottaminen lisää sosiaalivirkailijan uskallusta luottaa epäiltyyn, vaikka ei olisi syyllistynyt väkivaltaan.

Väkivaltatyössä tarkoitus on katsoa tulevaan, eikä menneeseen.

Monet vanhemmat eivät edes tiedosta olevansa väkivaltaisia lapsiaan kohtaan. He eivät tee tätä tahalleen. Vain tiedon saaminen ja tätä kautta tiedostaminen, auttaa saamaan aikaan muutoksen. Meidän ei tulisi syyllistää ihmistä väärästä toiminnasta, jos hän ei ollut saanut oppia tätä koskevassa asiassa, vaan tukea häntä antamalla hänelle tuo oppi jota hän tarvitsee. Syyllistäminen, rankaiseminen ja syrjään työntäminen ei ole opettamista, eihän sitä edes hyväksytä kasvatusmenetelmänäkään. Joten miksi se hyväksyttäisiin lastensuojelullisessa työssä sopivana toimintana väkivallan kierteen edessä?
Täällä mieron tiellä suren niiden lasten puolesta, jotka joutuvat osaamattoman väkivaltatyön uhriksi ja joutuvat kärsimään pitkään niistä seuraamuksista joita ammattitaidottomuus aiheuttaa. Meillä on jo täällä paljon tarvittavaa tietoa ja osaamista, miksi sitä ei käytetä toistemme tukemiseen?


Lue myös:

Psykologi: "Moni vanhempi on tietämättään väkivaltainen lastaan kohtaan" (Kodin Kuvalehti 29.1.2015):
http://www.kodinkuvalehti.fi/…/psykologi_moni_vanhempi_on_t…

Sosiaalityössä ei osata hoitaa seksuaaliväkivallan uhreja (LL 18.9.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/sosiaalityossa-ei-osata-hoit…

Tarjolla neuvolassa ensi vuonna: riskiseulausta ja turhia epäilyjä (LL 25.9.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/tarjolla-neuvolassa-ensi-vuo…

Lastensuojelulle toimintasuunnitelma vieraannuttamista vastaan
(12.9.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/lastensuojelulle-toimintasuu…

TULEVAISUUDEN MUISTELULLA PAREMPAAN
PALVELUOHJAUKSEEN VANTAAN TURVAKODIN ASIAKKAILLE (Katja Liimatainen, 2015):
https://www.theseus.fi/…/Tulevaisuuden%20muistelulla%20pare…

Väkivalta - tunteita, toimintaa ja vastatunteita (Pekka Jolkkonen,
Panu Varjonen):
http://www.miessakit.fi/fi/miessakit_ry/julkaisut/vakivalta

4.12.2015 ilmoitti asenteensa työtään kohtaan Helsingin lastensuojelun sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio helsinkiläislapsen äidin äidille, äidin isälle ja äidin sisarelle, kun hän kertoi alaisensa vs. sos. Anitta Jokisen läsnäollessa, ettei hänen viranomaisen asemassa, jossa hän johtaa lastensuojelun avohuoltoa, tarvitse osata Suomen sosiaalihuoltolakia.

On järkyttävää, että meillä yhä vastaa Helsingin lastensuojelun avohuollon johtamisesta nainen, joka kehtasi väittää päivän selvässä asiassa, ettei lastensuojelu tehnyt virheitä pienen Eerikan kuoleman tapauksessa ja vielä senkin jälkeen, kun tuomaristo oli ilmoittanut, että näkemyksenään kokee lastensuojelun toiminnoillaan myötävaikuttaneen lapseen kohdistuneeseen väkivallan mahdollistumiseen, hän koki voivansa asemassaan johtajana, jonka tehtävä on valvoa, ettei virjeitä enää tapahdu, että hänen ei tarvitse osata lakia, joka koskee häntä, hänen alaisiaan, kaikkia heidän yhteistyökumppaneitaan ja niin edelleen.

Tyhmenpikin meistä kuitenkin ymmärtää, ettei lastensuojelua voi johtaa vain summanmutikassa mielivaltaisesti oman mielen mukaan, mutta miten tätä ei ymmärrä sosiaalityön päällikkö Vartio? Kyllähän jokainen tietää, että toteuttaakseen lastensuojelun funktion täytyy ymmärtää ensin mikä on lastensuojelun tarkoitus eli mitä ovat ne Helsingin lastensuojelun uuden johtajan tarkoittamat tarkoituksenmukaiset toimintatavat. Tarkoituksen ymmärtämiseksi tulee osata laki ja sen lisäksi ymmärtää miksi laki on kirjoitettu ja miten lakia tulisi tulkita. Mitään lakikohtaa ei tulisi katsoa yksin, vaan koko lapsiamme ja perheitämme kohtaava laki tulisi tuntea kokonaisuudessaan ja jokaisen lakikohdan yhteys toiseensa tulisi ymmärtää. Vain ymmärtämällä lain merkityksen toimintaamme velvollisuuden antavana, me voimme ymmärtää ettei meillä ole oikeutta käyttää lakia, vaan meidän tehtävämme on täyttää sen luoma velvollisuus.

On järkyttävää tietää, että lastemme keskinmääräinen houstaanoton kesto on jopa seitsemän vuotta. Tämä ei niinkään voi kertoa perheidemme ongelmista, vaan enemmänkin palvelutason alhaisuudesta. Lakia ei ole ymmärretty lastensuojelussa velvoitteena aina ensisijaisesti antamaan tuki kotiin ja jos huostaanottoon on päädyttävä, se tarkoittaa myös, että tuki on aina annettava ensisijaisesti kotiin, joten lapsen kotiuttaminen tulee aina olla työn tähtäin. Miksi tämän lain antaman velvoitteen eteen sitten ei ole edes suunniteltu tarvittavia tukimuotoja niin, että niitä käyetttäisiin todella? Miksi huostaanottojen pituutta venytetään monin väärin toimintatavoin, mitkä eivät kohtaa lain velvoitetta, että tuki on aina ensisijaisesti annettava kotiin?

Haiskahtaa tahalliselta lapsilla rahastamiselta, mutta kyse ei todellakaan ole pelkästään siitä. Kotiin viedyllä tuella voisi rahastaa ihan yhtä hyvin. Kyse on paremminkin vallanjanoisten ihmisten tarpeesta saada olla vallassa ja heidän nautinnonhakuisuus lastemme elämän hinnalla. Näkemykseni on, että nämä ihmiset, jotka osallistuvat tällä hetkellä siihen likaiseen (joukossa on myös hyvää sosiaalityötä) lastensuojelun maailmaan, joka muistuttaa mafian toimintaa, tekevät tätä puhtaasti vain vallanhimosta. Kuten vs. sos. Laine tahtoessaan olla vallankahvassa mustamaalasi valhein äitiä saadakseen pidettyä äidin vallassaan ja alistaakseen äitiä.

Aivan samoin kuten monet muut lastensuojelun uhrit, helsinkiläisäiti sai tuntea nahoissaan, kuin muistutti eli valitti ja neuvoi lastenstensuojelua. Tuolloinen lastensuojelun johtaja Lounatvuori kosti äidille haukkuen tämän yhteistyökyvyttömäksi, leimaten äidin näin puhtaasti ilkeyttään tutustumatta asianmukaisesti objektiivisesti lapsen olosuhteisiin ja alaistensa toimintaan. Aivan samoin kosti äidille sosiaalityön päällikö Vartio kirjoittamalla hallinto-oikeuteen lausunnon, jossa väitti, ettei äidin kotona ole lapselle struktuuria ja hyväksyi tämän jälkeen kokonaisvaltaisesti sen, ettei äidin äitiyttä mitenkään tuettu lastensuojelullisessa työssä ja äiti mitätöitiin täysin lapsen äänenä ja omana äänenä lapsen vanhempana ja äitiin jopa kohdistettiin vakavaa henkistä väkivaltaa. Sosiaalityön päällikön läsnäollessa 26.10.2015 vs. sos. Jokinen väitti äitiä harhaiseksi ja huolestuttavan mielisairaaksi (luetaan väkivallaksi). Ja kun apulaiskaupunginjohtaja Räty muistutti Helsingin lastensuojelun toiminnasta, ei Vartio suostunut toteuttamaan muistutuskäytäntöä ja olettaa, että hän saisi asemassaan toimia lain vastaisesti, koska hän vain päättää niin, sillä perustelulla, että lapsella on lastensuojeluasiakkuus.

Sosiaalityön päällikkö Vartio ei ymmärrä mikä on muistuskäytännön merkitys. Hänelle muistuksen vastaanottaminen on epämiellyttävä lisätyö ja turha. Hänen alaisistaan valittavat ovat suoraan leimattuna yhteistyökyvyttömiksi aivan kuten hänen alaisensa ovat suoraan hänen silmissään virheettömiä jopa niinkin selkeissä tapauksissa, kuten pienen Eerikan kuolema (Vartio kaiketi oletti, että oikeusistuimemmekin salaisi totuuden ja ei osaisi kunnioittaa kuolleen lapsen muistoa ja päätti vetästä sieltä mistä aita on matalin). Miten sosiaalityön päällikkö ei mukamas olisi kyennyt havaitsemaan selkeitä virheitä?

Lastensuojelussa liian usein jätetään tekemättä lapselle lain velvoittama asiakassuunnitelma tai sitten se valmistellaan kontaktoitumatta ollenkaan lapseen tai vanhempiin pelkästään sosiaalityön näkökulmasta, kuten toteutti Kivikon tarpeenselvityksessa tarpeenselvitysen johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustonen. On täysin selvää, että jos tietoa katsotaan monen ihmisen kohdalla vain sosiaalivirkailijan näkökulmasta, joka ei edes elä näiden ihmisten kanssa, eikä todellisuudessa edes tunne heitä (enkä nyt tarkoita tunteita, vaan aidon ihmissuhteen kautta tutustumista), on virheiden mahdollisuus todella todennäköinen.

Myös valitettavan usein jätetään tekemättä vanhempien asiakassuunnitelma huostaaoton aikana ja avohuollossakaan ei ymmärretä, että vaikka laki ei velvoita vanhemman asiakassuunnitelman tekoa, voi sen toteuttaa myös siellä tukemaan yhteisyymmärrystä tähtäimistä ja siitä miten tähtäimeen päästään. Tähtäinhän on aina lapsen olosuhteiden normalisoiminen, lapsen kehitystarpeisiin vastaaminen ja tämän toteuttaminen ensisijaisesti kotiolosuhteissa.

Lastensuojelun sisällä struktuurittomuus rehottaa valtoimenaan monen sosiaalivirkailijan työssä ja nämä sosiaalivirkailijat voisi nähdä sosiaalityön kukkahattupenkissä rikkaruohoina. Selittelyn makuun päässeet rikkaruohojen kitkijät eli esimiehet valittavat resurssipulastaan ymmärtämättä, että heti kun resursseja vapautetaan kalliista sijaishuollosta halvempiin tarkoin valvottuihin kotiin vietyihin tukiin ja heti kun johtamiseen kuuluu lain tuntemus ja sen avaaminen rikkaruohoille, alkaa kulut ja asiakkuussuhteet vähenemään. Kun työ tehdään kuten se on suunniteltu toteutettavaksi eikä lain vierestä, saa tulosta. Ei kakkukaan nouse, jos ainesten suhteet eivät ole kohdallaan.

Olisi tärkeää suorittaa sosiaalivirkailijoilla sen sijaan, että pelkästään meillä tarkistetaan onko suoritettuna muodollinen pätevyys ja ohjeistetaan vasikoimaan kolleegasta, suorittaa lain tuntemuksesta ja lain tulkinnasta tasaisin väliajoin pistokokeita sosiaalivirkailijoille ilman ennakkoilmoitusta. Näin saataisiin tärkeää tietoa myös siitä, kuinka selkeä on edes lastensuojelussa työskentelevälle taholle lastensuojelullisen työn funktio ja mitä ovat tarkoituksenmukaiset työmenetelmät ja kuinka niitä tulee toteuttaa ja se erityinen vastaus miksi ne tulee toteuttaa, kuten ohjeistus ohjeistaa toimimaan.

Pistokokeita voisi suorittaa myös niin, että kuvataan olosuhde ja tilanne ja sitten kysytään: "Miten toimisit tässä tilanteessa? Miten esimiehesi on ohjeistanut toimimaan? Miten työryhmässänne toimitaan?"

Tällainen koulutuspohja voisi olla myös internetissä saatavilla sosiaalivirkailijoille, jonne lastensuojelun uhrit voisivat tehdä hankalia tehtävänantoja ja sosiaalivirkailija saisi sitten pohtia niihin vastauksia. Näin voitaisiin saada laajamittainen tukiverkko sosiaalityön kehitykselle ja samalla asettaa sosiaalivirkailijat samaan asemaan asiakkaidensa kanssa, jotka myös ovat koko ajan arvioituina. 

Lisäksi räikeissä tapauksissa, jossa vastauksia tutkiva taho huomaisi lakiemme vastaisen asenteen ja väärän vallankäytön välineet sosiaalityössä, voisi vastauksia tutkiva taho suoraan alkaa pohtimaan keinoja, joilla myötävaikuttaa lasten edun toteutumiseen. Onhan se hälyttävää, että nainen, joka ei nähnyt virhetä siinä, ettei kukaan kontaktoitunut Eerikaan tarvittavalla tavalla, vielä vuoden 2015 alussa hyväksyi usealta alaiseltaan moninaisia selityksiä sille, ettei kukaan kuullut helsinkiläisäidin lasta useiden lastensuojeluilmoitusten kohdalla ja lapsesta tuli lopulta itsetuhoinen ja harhainen. Miksi Vartio hyväksyi tämän myös syksyllä 2015, vaikka virastopäällikkö Juvonen oli väittänyt Helsingin Sanomille kesällä 2015, että lastensuojelu oli alkanut kuulemaan lapsia? Hänellä taisi olla kiire saada lopetettua lapsen asiakkuus ja kaiketi hän toivoi, että äiti muuttuisi itsetuhoiseksi, miksi vs. sos. Laura Laine oli äitiä väittänyt ja tappaisi itsensä, jotta totuus ei paljastuisi? Mitä hän pakeni ja toivoi, sitä emme saa tietää. Mutta se minkä me tiedämme, on se, että kun lapsen kehitystarpeisiin ei vastattu tarvittavalla tavalla isän kotona lastensuojelun siirrettyä lapsen isän huoltoon yksin isän kotiin, alkoi lapsi oireilemaan tähän (kävi myös Eerikalle).

Kun lastensuojelu ei ymmärrä, että sen tehtävä on tukea lasta eikä esim. vieraannuttajavanhempaa, se hylkää lapsen. Kun lapsi jää lastensuojelunkin hylkäämäksi, ei lastensuojelu täytä sen funktiota ja jättää näin ollen toteuttamatta sen tarkoituksenmukaisen tehtävän. Yhtä lailla, kun lastensuojelu toteuttaa itse vieraannuttamista ja hylkää lapsen sijaushuoltoon ilman kotiinpäin tehtyä työtä, ei lastensuojelu täytä sen funtiota ja jättää näin ollen toteuttamatta sen tarkoituksen mukaisen tehtävän.

Nivalalaisperheen viisi lasta on jäänyt täysin vaille kotiinpäintehtyä työtä ja jopa ilman oikeutta kiintymyssuhteidensa ylläpitämiseen kahden vuoden sijaishuollon aikana. Viiden lapsen olosuhteisiin vaikuttaa vakavasti lastensuojelubisnes, kun sosiaalivirkailija ei olekaan enää se lapsen olosuhteista vastaava taho, joka suunnittelee lapsen asiakassuunnitelman, vaan sen toteuttaa jostain syystä sijaisperhepalveluja tarjoavan tahon palveluvastaava. Miksi tämä ihminen edes osallistuu näihin palavereihin? Nivalassa oikeudenmukainen asiakassuunnitelma toteutettaisiin kuullen lapsia ja vanhempia useaan otteeseen ennen asiakassuunnitelmapalaveria ja kuullen myös sijaisvanhempia. Sitten asiakassuunnitelma tulisi tehdä kerätyn tiedon varassa lasten vanhempien kanssa ja tiedottaa asiakassuunnitelman niistä kohdista, jotka koskevat sijaishuoltoa sijaishuoltoa (vanhemmat tapaavat nyt lapsia kotilomilla joka toinen viikko ja kerran kuussa viikonloppuna lapset käyvät isovanhemmillaan, soittoajat ovat nämä ja ne eivät ole kaiuitinpuheluja, nuorempia lapsia käyvät vanhemmat tapaamassa sijaisvanhempien läheisyydessä näillä viikoilla tänä päivänä ja vanhempia lapsia näillä viikoilla tänä päivänä ja tällainen kuntoutusvaihe ollaan päätetty hankkia perheelle täällä ja täällä perheen yhteisen ajan viettoon - laittakaa almanakkaan). Miksi tarvitaan huostan pidentämisen toteuttamista hakevaa sijaisperheiden hankinnasta vastaavaa palveluvastaavaa ehdottamaan vuodesta toiseen firmansa tiloihin turhaa tuettua tapaamista kerran kuussa ja epänormaaleja olosuhteita lapsille?

Täällä Mieron tiellä totean, että jonkun pitäisi oikeasti opettaa lastensuojelua ja pitää kokeita opista ja tätä oppimisen ylläpidon merkitystä tulisi painottaa sosiaalityöntekijöille. On typerää tuudittautua ajatukseen, että on aina oikeassa ja aina valmis. Järkyttävää on kuormittaa perheitä omilla negaatioilla, kun voisi oikeasti sen sijaan tukea positiivisen olosuhteen syntymistä. Ja joskus on hyväksyttävä, että ei oikeasti sovellu sosiaalityöhön. Silloin on turha valittaa palkan suuruudesta ja asiakkaiden hankaluudesta ja viisasta myöntää, ettei itse vain pärjää olosuhteissa. Moni elää paljon haastavimmissa olosuhteissa, kuin lastensuojelun sosiaalivirkailija, joten miten he kehtaavat valittaa.
​
Mitä tulee työtaakkaan, kun asiakkaita on niin paljon? On totta, että jos on liikaa työtä ja liian vähän aikaa, ei siinä yhtälössä mitenkään voi saavuttaa hyvää jälkeä. Siksi olisikin viisasta miettiä miten kunnalla on varaa (ei huostaanottoja ja mielekkäitä avohuollon tukija) palkata enemmän sosiaalivirkailijoita, jotka kykenisivät jalkautumaan ja kohtaamaan asiakkaansa ja luomaan aidon suhteen asiakkaaseensa. Rahaa ei tarvitse vuotaa maastamme ulkomaalaisille firmoillekaan. Esimiehelle voi sanoa: "Sinun johtamistavat on selkeästi ihan hanurista, kun työtaakkamme on paisunut näin. Korjaa asia, se on tehtäväsi tai jos et korjaa ole ystävällinen ja anna asemasi jollekin joka osaa asian puolestasi hoitaa. Me emme tahdo vaarantaa lapsia sinun johtamistavan vuoksi, ymmärrätkö?"

Olen kirjoitellut helsinkiläisäidistä, joka on joutunut Helsingin lastensuojelun vakavan vieraannuttavan toimenpiteen kohteeksi vanhempana. Tätä vakavaa vieraannuttamista toteutti erityisesti sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio, johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näse, vs. sos Laura Laine sekä vs. sos. Anitta Jokinen.

Lastensuojelu on Helsingissä jo yhdestä vieraannuttamistarinasta saanut käydä oikeutta, kun Eerika eristettiin ensin äidistään, kun äidin vanhemmuutta ei mitenkään tahdottu tukea, vaan äiti tahdottiin leimata hulluksi ja sittenhän Eerika kuoli. Ennen Eerikan kuoleman käsittelyä oikeudessa väitti sosiaalityönpäällikkö Riitta Vartio, ettei Helsingin lastensuojelu ollut tehnyt virheitä.

Helsingin lastensuojelun olisi hyvä THL:n lisättyä vieraannuttamisen vakavana asiana lastensuojelukäsikirjaan ja THL:n mainittua asian vakavuudesta myös oikeusministeriöön, joka suunnittelee uutta huoltolakia, pohtia mitkä ovat hyviä keinoja estää vieraannuttamista.

Iltalehti julkaisi 7.9.2016 artikkelin: Ben Furmanin vinkit: Muista nämä 11 asiaa, jos lapsellasi on kaksi kotia, josta on varmasti hyötyä myös lastensuojelullisessa työssä.

Ensin lastensuojelun on hyvä muistaa, että kaksi kotia on lapselle rikkaus. Se on mahdollisuus kokea kaksi erilaista kotia ja saada tuntea, että molemmissa välitetään ja pidetään huolta. Lapsen ei tarvitse asua vanhempien erilaisten elämäntapojen vuoksi vain yhdessä kodissa.

Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furman toteaa kuvittaja Sami Myllyniemen kanssa tekemässään Onnellinen kahden kodin lapsi -kirjassa (Viisas Elämä 2016), että perinteisesti on totuttu ajattelemaan, että vanhempien ero on aina lapselle haitallista.

Lapsen kohdalla tärkeää on se kuinka vanhemmat toimivat kasvatuskumppaneina lapsen elämän asioissa, vaikka muuten ei olisikaan mitään halua enää olla yhteydessä. Vanhemmuudessa eroaminen parisuhteesta ei valitettavasti oikeuta toista vanhempaa julistautumaan paremmaksi ja tärkeämmäksi vanhempana ja suorittamaan vieraannuttamista tai lastensuojelua julistautumaan siitäkin huolimatta, että useat sen viranomaisiata on lapsettomia, vanhempia paremmaksi ja alkaa suorittamaan vieraannuttavia toimenpiteitä, vaikka tämä oliskin lastensuojelussa helpolta tuntuva ratkaisu (sysätään lapsi jonnekin asumaan ja annetaan ongelmien jatkua).

Asioita joita voi tarkastella ja sosiaalipedagogiikan voimaannuttavin RATKESI:n mallein korjailla tarvittaessa ovat seuraavat seikat vanhempien kasvatuskumppanuudessa:

1. Tue lapsesi ja toisen kodin aikuisen välistä suhdetta olemalla kiinnostuneempi siitä, mitä mukavaa toisessa kodissa on tapahtunut, kuin sitä, mitä ongelmia mahdollisesti on ollut.
2. Teet lapsellesi palveluksen puhumalla hänelle aina arvostavasti hänen toisen kodin kasvattajastaan.
3. Kun kommentoit lapsesi kykyjä tai positiivisia ominaisuuksia, anna aina kun mahdollista osa ansiosta toisen kodin kasvattajalle.
4. Kun lapsi oppii erilaisia asioita, selviytyy vaikeuksista tai menestyy jossain mitä hän tekee, mieti aina, miten voit antaa siitä kiitosta toisen kodin kasvattajalle.
5. Kun lapsi palaa luoksesi toisesta kodista, hän saattaa olla jonkin aikaa hankala, kiukkuinen tai huonotuulinen. Älä ajattele, että se johtuu toisesta kodista. Ajattele sen sijaan, että "oireilu" on merkki siitä, että sukkulointi kahden kodin välillä on koettelevaa ja lapsi tarvitsee paluuaikaa.
6. Jos lapsella ilmenee jotain ongelmia, älä automaattisesti ajattele, että ne johtuvat toisesta kodista.
7. Jos lapsella on ongelmia, kerro toiselle kasvattajalle huolesi ja kysy häneltä, mitä hänen mielestään ongelman ratkaisemiksi voisi tehdä.
8. Jos lapsi kertoo jostain ikävästä kokemuksesta toisessa kodissa, kuuntele häntä ja kehu siitä, miten hyvin hän on tilanteessa osannut toimia.
9. Selvitä erimielisyydet toisen kasvattajan kanssa aina puhumalla joko kasvotusten tai puhelimitse. Teksti- ja sähköpostiviesteissä pienetkin erimielisyydet paisuvat helposti lihaviksi riidoiksi.
10. Älä selvitä kasvatukseen liittyviä erimielisyyksiä toisen kasvattajan kanssa niin, että lapsi kuulee.
11. Jos erimielisyydet toisen kasvattajan kanssa eivät selviä puhumalla, älä vie niitä oikeuteen, vaan käytä sovittelumenettelyä aina kun mahdollista.

Nämä ovat sellaisia asioita, joita tulisi osata hallita lastensuojelussa ihan itsestään. Helsinki on osoittanut, itsensä korkean ammattitaidon tyyssiaksi julistettuaan (Nummikoski oltuaan kuusi viikkoa lastensuojelun johdossa), ymmärryksessään puutteita huomioida tällaisia tärkeitä asioita ja näihin ei osata kiinnittää huomiota pohdittaessa millaisissa olosuhteissa lapsi elää ja miksi. Valitettavasti Helsinki ei osaa huomioida myöskään huostaaottotilanteissa vanhempien merkitystä sosiaalihuollon rinnalla kasvatuskumppaneina.
Miettikääpä, että vuoden 2014 lopulla vs. sos. Laura Laine meni sanomaan 7-vuotiaalle ekaluokkalaiselle, ettei tämä saisi ikinä toivoa äidilleen takaisin pääsyä. Laineen näkemys oli, että kun lapsi tulee Laineen asiakkaaksi, niin Laine saa päättää tutustutmatta edes lapsen äitiin, että lapsen tehtävä on toivonsa heittää.

Vartio hyväksyi Laineelta tällaisetkin puheet lapselle. Lapsi kertoi näistä puheistaan myöhemmin mummilleen eli äidin äidille. Lastensuojelu syyllistyy monintavoin vieraannuttamiseen. Vuosaaressa on kerrottu, että teini-ikäisen tyttölapsen kohdalla Laine oli valehdellut äidin haukkuneen tyttöä Laineelle ja äidille väitti tytön haukkuneen äitiä Laineelle. Tyttö itse oli herännyt jossain vaiheessa kaaoksesta ja todennut äidille: "Oletkos huomannut paljonko se Laine puhuu valheita?" Tuokin teko oli vieraannuttava Laineelta!

Laineen kohdalla ongelmallista on se, ettei häntä johda kukaan. Jokaisessa lastensuojelussa tulisi olla esimies kantamassa vastuu alaistensa osaamisesta. Tässä siis ohjeistusta lastensuojelun suuntaan muodossa: "Älkää toimiko kuten Helsingin lastensuojelussa toimitaan, vaan toimikaa niin että lapsien on parasta olla."

Jos on haastava erotilanne menossa, muistutan, että sosiaalivirkailija voi pyytää syventävää koulutusta haastavien tilanteiden ratkaisukeskeisiä menetelmiä varten, ammatillisesti pätevää ulkopuolista suoraa työhönohjausta sekä eroperheelle KELA:n tukemaa eroperheen kriisiterapiaa. Aina kannattaa pyrkiä sovittelevuuteen lastemme asioissa ja löytää keinot lapsen edun toteutumiselle mahdollisimman hyvin mahdollisimman nopeasti. 
​
Täällä mieron tiellä totean: tässä työssä erityisesti kannattaa olla tarkka, ettei joudu kalavelkoja jälkikäteen makselemaan ja ettei mainettaan menetä kuten Helsingin lastensuojelussa moni on jo menettänyt.
​

Ben Furmanin vinkit: Muista nämä 11 asiaa, jos lapsellasi on kaksi kotia (IL 7.9.2016):
http://www.iltalehti.fi/perhe/2016090622264942_pr.shtml

Onnellinen kahden kodin lapsi:
http://www.adlibris.com/…/onnellinen-kahden-kodin-lapsi-978…
​
Huoltajuuden sovittelu tehostuu (Kotimaa 21.9.2015):
http://www.ess.fi/…/2…/09/21/huoltajuuden-sovittelu-tehostuu

Ratkaisukeskeinen työskentely haastavien lapsiperheiden kanssa 19.-20.10.2016 (lti):
http://lti.fi/…/eric-sulkers-ratkaisukeskeinen-tyoeskentel…/

Kouluilla on erilaisia nettisovelluksia ollut jo pitkään opettajan ja vanhemman yhteistyön ylläpitämiseksi. Helsingissä tuo yhteistyön toimintapaikka on nimeltään wilma.

Huoltokiusaajat keksivät moninaisia keinoja vaikuttaa lapsensa olosuhteisiin niin, että tilanteet kehittyisivät myötämielisiksi tulevassa kiusaajalle. Tätä tapahtuu jo niin paljon, että monet vieraannuttamisesta tiedottavat tahot ovat kertoneet myös tästä.

Myös helsinkiläisäidin kohdalla vieraannuttamista tehtiin ihan Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laineen neuvosta syksyllä 2014. Vs. sos. Laura Laine kertoi hallinto-oikeudessa alkuvuodesta 2015 olleensa huolestunut äidin henkisestä hyvinvoinnista kontaktoitumatta äitiin ja päättäneen tehdä lapselle kiirellisen sijoituksen olosuhteita selvittämättä. Laineen perustelu oli, että hän pelkäsi asian selvittämisellä romauttavan äidin mielenterveyden ja siksi päätti tehdä kiireellisen sijoituksen suoraan pelkästään lapsen isän puolison, äitipuolen, äitiä leimaavan kertomuksen varassa johon oli liitetty isän ja äitipuolen manipuloiman MediVidan perhetyöntekijän väite, että äiti olisi itsetuhoinen (äidin psykiatrinen taho totesi tätä vastoin, ettei äiti ole itsetuhoinen tai psyykkisesti tai fyysesti vaarallinen kenellekkään). 12.9.2014 perjantaina päätettiin äidin selän takana, että lapselle tehdään kiireellinen sijoitus sunnuntaina 14.9.2014, jotta lapsi ei pääsisi takaisin äidin luokse. Lapsi sijoitettiin pois isältä, koska isä asui äidin kodin vieressä ja 15.9.2014 allekirjoitetussa sijoituspaperissa kerrottiin, että sijoutuksen kohdalla ei ollut huolta isän vanhemmuudessa ollenkaan. Perjantaina 12.9.2014 äidin selän takana olivat isä ja vs. sos. Laura Laine päättäneet yhdessä, että isä imoittaa kouluun, että lapsi on kiireellisesti sijoitettu ja äidiltä on koululle meno kielletty ja äiti on todettu henkiseltä tilaltaan sellaiseksi, että äiti on henkisesti romahtanut.

Näin siis sosiaalitoimi romautti ihmisen henkisen arvon eli mitätöi ihmisen kontaktoitumatta tähän vs. sos. Laura Laineen toimesta hänen esimiehensä johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näsen hyväksynnällä.
Äidin kunnian mahdollinen loukkaaminen ja lapsen perhe-elämään turha koskeminen (asiasta ei ole suoritettu esitutkintaa) tällä tavoin ei ollut johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näsen mielestä ollenkaan merkityksellistä, vaan merkityksellistä oli hänelle se, että hän saisi sosiaali- ja terveysviraston lakiasiantuntija Karri Välimäeltä neuvoa, kuinka voisi syyttää äitiä kunniansa loukkaamisesta moniammatillisessa palaverissa. Aiheena ei suinkaan ollut se miten tutkitaan huolten olevuus ja ovatko huolet totta, vaan aiheena oli se, että Weck-Näsekin sovittelevuuden sijaan tahtoo äidin tekemien muistutusten takia viedä äidin oikeuteen.

Arvatkaa ahdistiko äitiä tuolloin paljon.

Kun äiti oli matkalla lapsen kouluun, Vuosaaren Kanavan kouluun, 15.9.2014 maanantaina viedäkseen lapsen yksityiselle lasten lääkärille kuultavaksi, koska isä ja isän johtavalääkäripuoliso sitoivat lasta sänkyyn omin käsin ja satuttivat lasta lapsen kertoman mukaan, koululla äitiä vastaanotti hysteerinen opettaja, joka totesi, ettei lapsi ollut koulussa, äidillä oli lähestymiskielto kouluun ja että äidin pitäisi kysyä enemmän lastensuojelulta. Äiti oli tehnyt lastensuojeluilmoituksen isästä ja isän puolisosta, muta Lainetta ei lapsen satuttaminen isän kotona huolettanut, vaan se että äiti tahtoi viedä lapsen lääkäriin (kirjasi yhdeksi syyksi kiireelliselle sijoitukselle).
​
Jostain syystä oletti vs. sos. Laura Laine ja johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näse, että jos äidin kanssa selvittelisi asioita suoraan 12.9.2014, äiti romahtaisi henkisesti tai on henkisesti niin romahtanut, ettei äidille voi asiasta kertoa, mutta sitten 15.9.2014 äiti ei enää olekaan henkisesti niin romahtanut tai ei tule romahtamaan, että asiasta voi jo ilmoittaa muodossa: "Päätimme selkäsi takana toimia näin, koska isä ja isän puoliso eivät tykkää sinusta ja kokevat, että olet todella vaarallinen." Tämän kummalisen toiminnan hyväksyi lastensuojelun johtaja Sisko lounatvuori sekä sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio.

15.9.2014 äidin koulullakäynnin jälkeen soitti opettaja kauhuissaan lastensuojeluun, että äiti oli käynyt koululla, koska wilmaviestissä isä oli neuvonut opettajaa informoimaan lastensuojelua ja soittamaan poliisin, jos äiti käy koululla. Vs. sos. Laura Laine oli tietenkin innoissaan opettajan puhelusta kaikessa tärkeilevässä tärkeilevyydessään ja alkoi kalastelemaan opettajalta tietoa lapsen äidistä. Opettaja kertoi kauhuissaan, kuinka äiti oli käynyt edellisellä viikolla koululla aamulla ja opettaja oli selkeästi osannut havaita, että lapsi oli tähän oireillut aamulla ja koulutunnillakin myöhemmin puoenpäivän aikoihin. opettaja oli varma, että äiti oli jotenkin lapselle vaarallinen psyykkisesti ja tämä kirjautui jostain syystä myös 15.9.2014 kirjattuun kiireellisen sijoutksen asiakirjaan, josta päätös oli tehty suullisesti 12.9.2014 ja lapsi oli kiirellisesti sijoitettu 14.9.2014.

Äidin saatua opettajan kirjaus, äiti sai samalla myös tietää, että vs. sos. Laura Laine oli ohjeistanut koulukuraattoriakin, ettei tämä saa tehdä yhteistyötä äidin kanssa. Äiti tapasi kuitenkin koulukuraattorin, joka totesi vs. sos. Laura Laineen toiminnan mielettömäksi ja opettajan toiminnan ammattitaidottomaksi sanoin: "Eihän opettajalla ole pätevyyttä lausua tällaisista asioista mitään," ja hän lupasi viedä asian koulun rehtorin eteen. Vielä kummempaa oli, että opettaja oli tosiaan opettanut lasta vain välillä 12.8.-12.9.2014, mutta tuo lapseton nuori nainen oli osannut kaikessa viisaudessaan tällaista kertoa lastensuojelulle.

Tosiasiassa äiti oli aamulla 8.9.2014 keskustellut omenahillon tekemisestä lapsensa opettajan kanssa ja luvannut omanattomalle opettajalle tuoda omeinoita hillon valmistusta varten. Myöhemmin saman viikon viikonloppuna myytin luokan rahoihin äidin omenahilloja ja äidin valmistamia vohveleita, joita lapsi ei päässyt syömään, koska vs. sos. Laura Laine oli katsonut äidin olevan henkisesti romahtanut ja itsetuhoinen. Siellä koulussa kaikkien muiden vanhempien kanssa äiti teki vohveleita ja myi omenahilloa, kuten hyvät äidit tekevät ihan normaalisti, opettaja tiesi jo kiireellisestä sijoittamisesta ja salasi äidiltä tämän pelkästään isän neuvosta, vaikka äiti oli lähihuoltaja. Kyllä ne henkisesti romahtaneet ja itsetuhoiset todellakin tekevät yömyöhään viikkotolkulla omenahilloa ja menevät lasten sekaan niitä myymään osoittaakseen rakkautta lapsilleen. Näin ainakin ajattelee sosiaalityön päällikkö Riitta vartio, joka moista hulluksi leimaamista hyväksyy alaisiltaan varmaankin jokaisen lapsen asiakkuuden kohdalla mitään Eerikasta oppimatta.

Tuossa vaiheessa oli jo myöhäistä saada lumipalloefektiä pysähtymään, sillä vs. sos. Laura Laine oli esitellyt äidin koko Vuosaaren työryhmässä sellaiseksi, että koko Vuosaaren työryhmä oli jo 100%:sen varma, että äiti on insesti. Tästäkään hän ei kertonut äidille, kuin vasta myöhemmin, kun oli tehnyt rikosilmoituksen. 
Äiti tapasi lasta vasta muutaman viikon päästä vastaanottokoti Sofiassa (Malmi), jossa lapsi kertoi sinä päivänä olleensa kipeä, kun äiti oli käynyt opettajalle tuomassa omenoita. Häntä oli yskittänyt, mutta hän ei ollut uskaltanut yskiä, koska opettajalla oli ehdoton hiljaisuusmääräys luokassa. Hän oli viitannut ja kertonut voivansa huonosti ja opettaja oli käskenyt odottamaan tunnin loppuun ja sitten jättänyt koko asian selvittämättä ja väittänyt lapsen oireilun (kurkkukivun) kertovan lapsen henkisestä huonovoinnista, johon syypää on äiti. Olikohan Laineen leimaavalla wilmaviesti-idealla, johon hän isän kanssa oli yhdessä suunnitellut lähtevän äidin selän takana, jotain vaikutusta opettajan näkemykseen? Miksi opettaja ei ilmoittanut asiasta lastensuojeluun aiemmin tai kertonu äidille väitteistään ja oletuksistaan mitään? Miksi opettaja ei lähettänyt lasta koulupsykologille, vaan leikki suurta tietäjää?

Samoihin aikoihin selvisi, ettei äiti ole lääkkeiden väärinkäyttäjä, mitä lapsen isä ja isän johtava lääkäripuoliso oli väittänyt. Insesmitutkimuksiin meni oma aikansa. vs. sos. Laura Laine teki valituksen Valviraan Idän psykiatrisesta poliklinikasta ilmoittaen olevansa sosiaalivirkailijana kykenevä kontaktoitumatta ihmisiin tietämään paremmin asiakkaidensa vanhempien henkisestä tilasta kuin vanhempiin kontaktoitunut psykiatrinen hoitotaho. Tämänkin hyväksyi hänen esimiehensä johtava sosiaalivirkailija Jenni Weck-Näse, sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio sekä lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori ja kumma kumma myöhemmin myös hallinto-oikeus, jossa istui Elina Pekkarinen lastensuojelullisten asioiden asiantuntijana.

Äiti menetti lapsen huollon lopullisesti hovioikeusessa kesällä 2015 tällä leimaamisella, jonka hyväksyi hallinto-oikeus Elina Pekkarisen asiantuntijuudessa sellaisella perustelulla, että lastensuojelussa oli ollut huoli. Myös hallinto-oikeus ratsastaa THL:n huolikulttuurin voimalla, eikä suinkaan sen voimasta, että tulisi olla oikeasti todellinen näyttö huolelle. Pelkkä mielikuvitus riittää kiirelliseen sijoitukseen, kun lastensuojelullisentyön asiantuntijana toimii Elina Pekkarinen. Koska Elina Pekkarinen toimi asiantuntijana, ei Sofiasta saatu kuultavaksi lapsen omaa hoitajaa, sillä hän oli sukua Elina Pekkariselle. Helsingin lastensuojelussa tosin voi Vuosaaren lastensuojelun tarpeenselvityksen johtava sosiaalityöntekijä Iitu Kuusniemi toteuttaa tarpeenselvityksen, vaikka hän olisikin sukua lapsen isän puolisolle ja vaikuttaa näin lapsen asiakkuuteen ja tämäkään ei ihmetyttänyt hallinto-oikeutta, jossa asiantuntijana istui Elina Pekkarinen.

Koska vs. sos. Laura Laine ja johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näse ei pitänyt siitä, että äiti mm. pyysi heille ammatillisesti pätevää ulkopuolista työhönohjaista ja koulutusta katastrofipsykologiseen näkökumaan, pyysivät he käräjäoikeudelta lapsen huollon siirtämistä yksin lapsen isälle, koska heistä isän kanss oli kivempaa tehdä yhteistyötä eli heistä li kivaa toteutata vieraannuttamista ja mustamaalata äitiä näillä monilla väitteillä. Tämän hyväksyi sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio ja lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori.

Nyt huoltajuus on ollut isällä kohta kahta vuotta ja isä on suorittanut huoltokiusaamista äitiä kohtaan monin tavoin. Erityisesti kesän 2016 aikana huoltokiusaaminen on ollut todella rankkaa. Äidin pyydettyä jo vuoden ajan lapsen pieneksikäyneitä vaatteita, jotka äiti oli lapselle ostanut, isä antoikin nämä lapsen omalle sosiaalivirkailijalle Kivikon lastensuojeluun, joka jakoi ne muille asiakkaille kysymättä mitään äidiltä. Äiti olisi tahtonut myydä ne, jotta olisi rahaa enemmän ostaa uusia tilalle ja antaa osan sisarensa lapsille, koska näillä on hometaloriitamenossa oiekudessa ja rahat kiinni tuossa talossa. Lapsen isän puoliso on lapsen kertoman mukaan uhannut lasta, että äiti vetää lasta turpaan, jos lapsi menee äidilleen ilman pikkareita (kuminauhalliset kutittaa) ja äiti myy ja antaa lapsen vaatteet pois, joten lapselle ei voi pakata mukaan kivoja vaatteita äidille. Isä on koettanut estää lapsen tapaamiset äidin kanssa suunnitellen tapaamisajankohtiin lapselle muita menoja loma-aikana (huolto-oikeuden päätös oikeutta isälle tällaisen toiminnan eli vieraannuttamisen) ja isä ei ole huolto-oikeuden päätöksestä huolimatta suostunut tapaamisten laajentamisesta neuvottelemaan, koska ei pidä äidistä itse henkilökohtaisesti. Huolto-oikeudessa isä kertoi tuomarille kyllä, ettei tahdo tehdä äidin kanssa yhteistyötä ja äiti kertoi näkemyksenään, että eroperhe tarvitsisi katastrofipsykologista kriisiapua, mutta hovioikeuden tuomari vahvensi huollon isälle ja antoi vieraannuttamisen myöntävälle väärän vallankäytön välineet.

Helsingin lastensuojelussa sosiaalityön päällikkö Riitta Vartion tulisi olla kaikesta tästä tietoinen.
Nyt lapsen isä on sitten päättänyt suorittaa huoltokiusaamista lapsen koulussa wilman kautta kahden kolmannen luokan koko vanhemmiston nähden. Wilmassa tiedotettiin lasten mahdollisuudesta saada kouluun teatteri vierailemaan ja sen maksavan lapselle viisi euroa. Tämän mahdollistumista kysyttiin. Äiti ilmoitti wilmassa, että voi maksaa tämän ja kyseli toimitaanko niin, että raha laitetaan luokan tilille. Isä nähdessään äidin viestin laittoi perään omansa kaikille nähtäväksi:
"Hei,
(isän koko nimi), huoltaja, maksaa (lapsen koko nimi) (3X) maksun mielellään. Yst.terv. (isän etunimi)"
Äiti on jäänyt pohtimaan miksi isä toimi näin viiden euron takia. Miksi isän piti painottaa heti äidin viestin jälkeen, että äiti ei saa maksaa tätä viittä euroa, vaan isä maksaa, koska isä on huoltaja. Äiti ihmettelee miksi isä ei ollut mukava ja todennut vaikka jotain tällaista:
"Hei,
meillä näyttää äiti kerenneen ensin, joten asia taitaa lapsemme kohdalla ollakin hoidossa. Hyvä juttu."
Miksi isä ei halua tehdä näin mukavassa ja pienessä asiassa yhteistyötä ja miksi pitää painottaa kahdelle kokonaiselle luokalle, että hän on huoltaja ja äiti ei.

Äitiin sattui ja äiti mietti mitähän hänestä nyt ajattelevat vanhemmat koulussa. Äiti päätti olla luovuttamatta ja alistumatta ja vastasi näin:
"Hyvä juttu, jos (lapsen isän koko nimi), huoltaja, maksaa lapsemme maksun mielellään. Olisin minäkin äiti, ei-huoltaja ja silti lasta paljon rakastava hyvä äiti, sen voinut siun puolesta maksaa, mutta mennään nyt näillä. 
Yst,
(äidin koko nimi)
(lapsen etunimi), äiti

Äiti pohtii kuinka paljon ihmiset todella tietävät vieraannuttamsesta ja siitä kuinka julmia vieraannuttajat ovat. Tietävätkö ihmiset kuinka pahoja jopa lastensuoejluviranomaiset ovat, välinpitämättömiä, nopeita haukkumaan ja leimaamaan ihmisiä pelkillä oletuksille perustuvilla huolilla ilman asianmukaista tutkintaa? Kuinka paljon sosiaalivirkailijan subjektiiviset tykkäämiset vaikuttavat lastemme elämään?

Äitiä pelottaa, entä jos hänet leimataan koulussa huonoksi ja pahaksi äidiksi ja vanhemmat eivät tahdo tehdä hänen kanssaan yhteistyötä? Miten se vaikuttaa lapsen elämään? Antavatko ihmiset sen vaikuttaa, että vs. sos. Laura Laine siirsi erittäin epäilyttävin tavoin lapsen huollon yksin lapsen isälle? Miten äiti voi todistaa hyvän äitiydensä, jos jokainen ennakoiden määritää hänet huonoksi vuositolkulla vain vs. sos. Laura Laineen äitiin kohdistaman piillotetun aggressiivisuuden vuoksi?

Laineen näkemyshän oli väkivallan olevaisuutta tymmärtävä, kun hän päätti kohditaa väkivaltaa äitiin ja leimata äidin, kun hän sanoi lapselle: "Sinä et saa edes haaveilla äidin luokse takaisin pääsyä." Teko tosin oli väkivaltainen niin lasta, äitiä, kuin myös koko lapsen äidin elinyhteisöä kohtaan.

Äiti on kummissaan, että sosiaalityön päällikkö Vartio ei kykene reflektoimaan aiheuttamaansa olosuhdetta ja ymmärtämään miten väärin hänen alaisensa ovat toimineet ja siinä samalla myös hän itse. Kaiketi Vartio ei uskalla myöntää virheitään uudelle lastensuojelun johtaja Nummikoskelle, vaan tahtoo naamioida kaiken tarkoituksenmukaiseksi, sillä sitä sanaa Nummikoski käyttää fraaseissaan.

Monet vanhemmat käyttävät viranomaisia oman edun tavoittelussa hyödykseen. Tähän hieno keino on mm. wilmaviestit. Opettajien ammatillinen osaaminen ei ole kovin korkeaa ja koulupelonkin voi opettaja vähätellä väittäen persoonallisuuskysymykseksi tätä asiaa. Siinä menee villasukat ja sandaalit sekaisin käyttötarkoituksessaan, kun opettaja alkaa määrittelemään ihmisten persoonallisuutta ja sosiaalisia suhteita ilman koulutusta edes tällaiseen. Sosiaalipsykologia on ihan oma tieteenhaara kuin luokkaopetus. Siksi juuri koulun opettajat ovat helppo väärän vallankäytön väline. Tämän tietävät myös lastensuojeluviranomaiset, jotka hakemalla hakevat perheille "huolikuvia" olemalla yhteydessä kouluun ja pyytämällä näitä huolikuvia opettajilta, kuten toimi vs. sos. Laura Laine 15.9.2014 saadakseen väitteilleen äidin vaarallisuudesta lapselle myötämielisiä lauselmia muilta viranomaisilta.

Lapsen ekaluokan koulun koulukuraattorin silmissä vs. sos. Laura Laineen ja johtava sosiaalityöntekijä Jenni Wekc-Näsen maine meni. Kyllähän lastensuojelun sosiaalivirkailijan tulisi tietää mihin asioihin opettajan koulutus riittää lausuntoja antamaan.

Täällä mieron tiellä vieraannuttamsesta tahdon neuvoa heitä hyväsaisia, jotka sen kuvioihin ei asianomaisena ole joutunut. Tukekaa eheytymistä ja yhteistyötä. Mikään perustelu ei ole riittävää lapselta toisen vanhemman viemiseen ja mikään perustelu ei ole riittävä hädän edessä pään poiskääntämiselle. Antakaa onnistumiselle mahdollisuus. Monet pahat puheet saattavat olla vain ilkeämielisiä juoruja. Viisainta on luoda ihmisiin omat suhteet ja tarkistaa näin asia. Ja vaikka jokin menneessä olisikin totta, ehkä vanhempi teki jotain väärin, ei se estä sitä, että virheestä olisi opittu tai voidaan oppia. Kyllä kehittyvä ihminen on kykenevä oppimaan. Ja vaikka me emme kaikki oppisi kaikkea ja kaikkea osaisi, me voimme aina tukea toisiamme ja arvostaa toistemme elämää ja ilahduttaa toisiamme.

Ei pahanpuhuminen ja kyräily mitään hyvää tähän maailmaan ole luonut. Vain teinit jauhavat toisistaan paskaa seläntakana. Vain keskenkasvuiset asettuvat yhteistyön sijaan toisiaan vastaan riidelläkseen ja vihaa lietsoakseen. Aikuiset katsovat toisiaan silmiin ystävällisesti ja tekevät yhteistyötä erimielisyyksistä huolimatta. Toiset meistä ei vain kasva koskaan aikuisiksi. Ongelmista tulee puhua avoimesti ja niiden ratkaisemiseksi tulee tehdä työtä.

Helsinkiläisäiti epäilee, että vs. sos. Laura Laine oli lapsen isän johtavalääkäripuolison talutushihnassa, manipuloinnin kohde, eikä kykene tätä nyt jälkikäteen myöntämään. Kuitenkin olisi hyvä kasvaa ihmisenä ja miettiä mikä oli todellinen syy sille, miksi Laine toimi kuten toimi. vain Laine tietää vastauksen ja äiti tietää, ettei hän ole mitenkään vastuussa Laineen toiminnallisista valinnoista.

​
lue myös:
Huoltoriita huoltokiusaaminen - vieraannuttaminen. Kuka auttaa kun lapsen oikeutta vanhempaan rikotaan?:
http://docplayer.fi/10407016-Huoltoriita-huoltokiusaaminen-…

Heidi Hyppänen NARRATIIVINEN TUTKIMUS - vanhempien kokemuksia huoltoriidasta. Pro gradu-tutkielma Sosiaalityön e-osaamisen maisterikoulutus Kevät 2013:
http://docplayer.fi/3797608-Heidi-hyppanen-narratiivinen-tu…

VIERAANNUTTAMISTIETOISKU Pekka Pere:
http://docplayer.fi/3117656-Pekka-pere-14-4-2013.html

Mikkelissä on tapahtunut kummia. Äiti oli saapunut tyttärensä HOPS:n allekirjoitukseen huoltajana ja kysellyt samalla itselleen opettajalta wilmatunnuksia, kun niitä ei ollut kuulunut. Opettaja ei suostunut näitä huoltajalle antamaan, koska lapsi on lastensuojelun asiakas avohuollossa. Äiti sai kuulla opettajalta, että lapsen wilmatunnukset kuuluu antaa lastensuojelulle.

Etelä-Savon ammattiopistossa ei nähtävästi opettaja Minna Venäläinen tiennytkään kenen kanssa oli asioimassa, kun huoltajalta alkoi eväämään wilmatunnuksia. Oli vielä käskenyt äiti pyytämään wilmatunnuksiin luvan lastensuojelulta. Äiti soitteli lastensuojelun yhteistyötaho Huoltsikan palvelujohtaja Janne Lahtoselle ja kyseli mistä kummasta oikein on kysymys, kun lain mukaan huoltajalle kuuluu wilmatunnukset ja ilman huoltajan suostumusta niitä ei saisi opinahjot jaella kenellekkään. Lapsella on oikeus yksityisyytensä suojaan Suomessa ja huoltaja valvoo tämän toteutumista täyteen ikään saakka.

Äidin mukaan puhelun aikana oli Lahtonen vierittänyt syytä koululle ja todennut koulun olevan lakia rikkova taho. Siinä ihmettelin äidille, miten opinahjossa aloittaneen oppilaan wilmatunnuksia oli koulu osannut jakaa Huoltsikalle. Mistä he olivat tienneet sinne niitä tarjota ja rakennella? Äiti päätti kysyä Lahtoselta tekstiviestillä kuka oli wilmatunnuksia pyydellyt ja mihin tarkoitukseen ja kenelle tunnukset on annettu.

Äiti sai Lahtoselta tekstiviestin:
"Meillä on käytäntönä että ilmoitamme yhteystietomme oppilaitoksiin kaikkien nuorten osalta mikäli opiskelija siihen suostuu. Mielestämme on järkevää että tukihenkilöt tietävät päivittäin koulun aikataulut ja mahdolliset nopeat muutokset. Me emme tietenkään edellytä ns."yhteyshenkilö"-tunnusten luontia emmekä muutenkaan puutu tunnusten muodostamiseen. Se on koulun hallinnollinen asia. Tällä hetkellä tunnusten käyttöoikeus on Lindan naapurin tukiperheellä (XXXX ja XXXX) mutta voin pyytää koulua poistamaan tunnukset mikäli haluat."(tytön nimi muutettu)

Lahtoselle varmaan sattui jonkinmoinen kirjoitusvirhe tai ajatuskukka viestiä kirjoittaessaan, sillä miksi Lindan naapurin tukiperheellä pitäisi olla Lindan wilmatunnukset. Eikös ne pitäisi olla Lindan tukiperheellä?
Se mitä Huoltsikan palvelupäällikkö Janne Lahtonenkin unohti, oli huoltajan suostumus. Ei 16-vuotiaan lapsen asioista noin vain saa lähteä jakamaan tietoa pelkästään lapsen suostumuksella. Tuossa yhteydessä äidille selvisi myös, että hänen tyttärellään olikin tukiperhe eikä tukihenkilöä, kenestä oli puhuttu viimeeksi lastensuojelun palaverissa Sulkavalla sosiaalijohtaja Sanna Hämäläisen johtamana. Hämäläinen ja Lahtonen unohtivat molemmat informoida huoltajaa tällaisesta asiasta. Äiti naureskeli käyneensä juuri tyttärensä rivitaloasunnossa viikonloppuvierailulla ja kummasteli miksi tukiperhe, joka asuu samassa talonyhtiössä, ei ollut viitsinyt tulla äidille esittäytymään ja tervehtimään.

Kaiken lisäksi äiti ihmettelee Huoltsikan palvelupäällikkö Janne Lahtosen toimintaa voimakkaasti sen tähden, että äiti on asettanut jo ajat sitten tyttärensä kohdalla tietojenluovutuskiellon, joten äiti kokee, että kun palvelupäällikkö on mennyt koululle ilmaisemaan tiedon, että tytär on Huoltsikan asiakas ilman äidin eli huoltajan suostumusta, on palvelupäällikkö Lahtonen mennyt rikkomaan tuota asetusta ja toiminut näin ollen sopimuksen vastaisesti eli jopa tilanteessa voisi kenties katsoa, että rikostunnus täyttyy salassapitovelvollisuuden osalta.

"Huotsikalla ei ollut minkäänlaista lupaa jaella oppilaitokseen tyttärestäni tietoja, nyt vituttaa vielä enemmän ja ei puhettakaan, että sitä lupaa olisi minulta edes kysytty, asia lähtee eteenpäin," toteaa äiti.
Huoltsikan palvelupäällikkö Lahtosella ei tainnut olla tietoa myös lastensuojelukäsikirjasta löytyvästä kohdasta:
"Rikoslain 38:1 § tulee sovellettavaksi silloin, kun muu kuin virkasuhteessa ollut henkilö, esim. sijaisvanhempi tai työsuhteessa kuntaan oleva henkilö, rikkoo salassapitovelvoitettaan. Rikoslain 38 luvun 2 §:n mukaan henkilö on tuomittava salassapitorikkomuksesta sakkoon, jos salassapitorikos on kokonaisuutena arvostellen vähäinen huomioon ottaen teon merkitys yksityisyyden tai luottamuksellisuuden suojan kannalta taikka muut rikokseen liittyvät seikat."

Äiti tahtoo painottaa, ettei hänen lapsensa ole huostaanotettu, mutta jostain syystä lastensuojelu ja kaikki yhteistyötahot lastensuojelun ympärillä kohtelevat häntä ja lasta tällä tavalla. Lapsi on lastensuojelun avohuollon asiakas ja tämä on aivan eri asia kuin huostaanottaminen, ja lisäksi huostaanottamisessakin lapsen huoltajilla on yhä valtaa lastensa asioissa ja lastensuojelun sekä yhteistyötahojen tulisi kuulla heitä.

Lastensuojelukäsikirja toteaa huoltajan asemasta sijaishuollon aikana selkeästi:
"Kun huostaanotetun lapsen asioita käsitellään eri viranomaisissa, ovat vanhemmat lapsen huoltajina lapsen edustajia."

Lapsen suostumuksen hankkimisesta äiti toteaa näin:
"Nuoriahan kusetetaan 6-0 ja heille valehdellaan "käytännöistä"."
Keskustellessani äidin kanssa tapahtumaketjun julkaisemisesta suosittelin, että emme julkaise nimiä, jotta itse ilmiö pääsisi esille paremmin ja heille ei tulisi ongelmia sossulan pahoittaessa mieltään nimiensä julkaisusta. Äiti kertoo kuitenkin olevansa jo tuttu kaikille räväkkyydestään ja nähtävästi lastensuojelu yhteistyötahoineen siis saa sitä mitä tilaa. Ilmoitin, etten aio julkaista tukiperheen työntekijöiden nimiä, sillä he ovat vasta kuvioihin mukaan tulossa ja eivät mitenkään ole vastuussa siitä mitä sosiaalijohtaja Hämäläinen, palvelupäällikkö Lahtonen tai opettaja Venäläinen ovat menneet tekemään yhteistyössä Etelä-Savon ammattiopiston kanssa. Neuvon äitiä olemaan yhteydessä Mikkelin opetusvirastoon tai tahoon joka toteuttaa tätä virkaa Etelä-Savon ammattiopistolle, jotta sielläkin ymmärrettäisiin missä menevät lakiin kirjoitetun normistomme rajat. Huoltsikassa voisi joku infota myös Lahtosen esimiestä laista, jonka mukaan palvelupäällikkö ei saa jakaa lapsen tietoja opinahjoihin Huoltsikan asiakkuudesta ilman huoltajan suostumusta, kun lapsi ei ole täysi-ikäinen. Ja kaikki suostumukset tulee hankkia vielä kirjallisesti kaiken lisäksi.

Täällä Mieron tiellä voin onneksi todeta, ettei tällä kertaa ole mikään aivan kamala kohtalo kuvattavana. Enemmänkin huvittava, jossa juuri saamme nähdä mitä tämä sossulan ja kansankynttilöiden toiminta on kaikessa kummallisuudessaan. Opettaja olisi voinut ennen äidiltä wilmatunnusten eväämistä tarkistaa lakia ja opinahjokin olisi ennen Huoltsikalle wilmatunnusten antamista voinut tarkistaa lakia ja Huoltsikka olisi ennen opinahjoon lapsen asiakkuudesta kertomista voinut tarkistaa lakia, sillä virkavelvollisuuden rikkomisesta ja salassapidettävän tiedon tahallisesta levittämisestä juuri on lastensuojeluviranomaisia oikeudessa syytettynä. Kenenkään ei olisi tarvinnut mitätöidä huoltajan huoltajuutta ja jokainen olisi voinut heistä kantaa vastuunsa toimistaan itse, sen sijaan että pallottelevat vastuuta toisaalle. 

Mikkelin tapaus ei ole ainut. Helsingissä huostaanotetun 16-vuotiaan tytön äidin oli vaikea saada wilmatunnuksia, kun opettajaa ei vain kiinnostanut ja huoltajuuden huolto-oikeudessa vieraannuttavan tuomion takia menettänyt äiti on joutunut wilma-asioissa käymään lapsen kahden koulun kanssa todella takkuilevaa keskustelua ja viemään lakipykälää toisen eteen, jotta toiminta toteutuisi lapsen edun mukaisesti.

Lastensuojelun toiminta murentaa tällaisessa muodossa perhearvojemme käsitettä ja loukkaa myös sitä oikeutta perhe-elämän kunnioitukseen ja yksityisyyden suojaan, joka meillä jokaisella on EU:n ihmisoikeussopimuksen mukaisesti. Tuo laki yksityisyyden suojasta ja perhe-elämän kunnioittamisesta on kirjoitettu erittäin tarkoin tutkitusta syystä, mikä liittyy siihen epäluottamuslauseeseen ihmisyyttä kohtaan, kun me emme tiedä kuitenkaan sitä miten taho jolle luovutamme tietoa, sitä tulee käsittelemään. On kummaa, että nämä sosiaalivirkailijat, jotka tahtovat suojata yksityisyytensä, eivätkä tahdo nimiään julkaistavan julkisesti heidän aivoituksiaan ja toimintojaan kriittisesti pohtiessamme, ovat kuitenkin jopa valmiita itse jakamaan asiakkaistaan tietoa ilman huoltajien lupaa ja jopa jakamaan jotain mitä kutsuvat tiedoksi, vaikka kyse olisikin oletuksista.

Äiti antoi suostumuksen tukiperheelle wilmatunnuksiin. Nähtäväksi jää osaako tukiperhe pitää kiinni lapsen oikeudesta yksityisyydensuojaan.

Lapsen yksityisyydensuojan nimissä lapsen ja äidin nimi pidetään salassa. Lukijoilta toivotaan julkaistujen sosiaalialan ja opetusalan työntekijöiden nimien huomioimisen lisäksi kykyä havaita kuvattua tapahtumaketjua, ja nähdä tämä yhtenä yhteiskuntaamme moninaisesti rasittavana ilmiönä, johon tarvittaisiin muutosta hakevia toiminnallisia suunnitelmia toimitahojen sisäiseen struktuuriin reflektoivan ajattelun keinoin. Kuinka saamme sossut pitämään suunsa kiinni ja kansankynttilät ymmärtämään, ettei lastensuojelun asiakkuus vähennä vanhemman asiantuntevuutta lastensa asioissa?

Helsinkiläislapsen kohtalo on ottanut minua päähän valtavasti ja olen kirjoittanut aihelmasta avaavaa tietoa, jotta lukijat voisivat havaita kuinka vaarallista on lastensuojelun asiakkuus lapsille. Lastensuojelu voi väärän vallankäytön menetelmin vaarantaa lapsen henkisen kehityksen ja aiheuttaa lapselle vakavaa henkistä oireilua mm. itsetuhoisuutta, itsetunnon alenemista, psykosomaattisia oireiluja, tunnehäiriötä ja jopa saada lapsen kuulemaan harhaisia ääni.

Yksi suurin ongelma tilanteessa on Helsingissä lastensuojelun johdon väkivaltaisuus, joka ohjaa johtoasemassa toimivien alaisia toimimaan myös väkivaltaisesti.

3.9.2016 Lokakuun Liike julkaisi artikkelin: Uhkailuun ei pidä alistua

Tuossa todetaan selkeästi lastensuojelun väkivaltainen struktuuri ja miten tämä pääsee toteutumaan:

"Lastensuojelussa ollaan edelleen kyvyttömiä havaitsemaan tai tutkimaan sen paremmin valtaa kuin väkivaltaa analyyttisesti ja vailla ennakkoasenteita. Näkökulma väkivaltaan on naivi, yksilöpsykologisoiva ja itsessään väkivaltainen; väkivaltaa oletetaan esiintyvän vain asiakkaissa muttei lainkaan työntekijöissä, heidän liike- tai kasvatuskumppaneissaan, toimintatavoissaan tai sijaisperheissä ja palvelujärjestelmässä. Väkivalta erotetaan yksinomaan asiakkaiden luonteenpiirteeksi eikä väkivallan rakentumisen tai ilmenemisen muotoja asiakassuhteissa, palvelujärjestelmissä tai päätöksenteossa tunnisteta eikä tunnusteta. Tutkija Jeff Hearnin mukaan väkivaltaa ei kuitenkaan voi erottaa muusta elämästä ja sen erottaminen on osa väkivallan jatkamisen ongelmaa."

Helsinkiläislapsen kohdalla asianmukaisen vanhemmuuden tuen sijaan, on Helsingin lastensuojelu lähtenyt toteuttamaan vakavaa yhteisöväkivaltaa leimaamalla äitiä lapselle vaaralliseksi. Ensin äiti leimattiin riitaisaksi jo tarpeenselvittäjä johtava sosiaalityöntekijä Iitu Kuusnimen kohdalla (sukua lapsen isän puolisolle), niinkin ala-arvoisella perustelulla, että äiti oli tehnyt muistutuksen ja vielä niinkin ystävällisessä muodossa, ettei ollut yhtäkään syyllistävää ja syyttävää lausetta muistutukseen kirjoittanut, vaan oli kaikki asiansa tuonut esille ensin ketjuttaen tapahtumia kerraten ja sitten kysymyksiä esittäen. Silti Iitu Kuusniemi oli tahtonut kertoa työryhmälleen salassapidettävää tietoa muistutusasiasta, joka koski vain Iitu Kuusniemeä ja leimata äitiä näin. Tämä alkoi kasvamaan sosiaalityöntekijöiden kertomuksessa räjähdysmäisesti, koska yksikään sosiaalivirkailija ei Helsingissä ainakaan tämän lapsen kohdalla ole osannut sosiaalipedagogiikan RATKES:n malleja ja hyvän vuorovaikutuksen perusteita Vuosaaren lastensuojelussa tahi Lassilan lastensuojelussa tahi lastensuojelun johdossa.

Loppujen lopuksi kykenemättömänä havaitsemaan, tunnistamaan ja tunnustamaan alaistensa virheitä ja värän vallankäytön menetelmiä, lähti myös sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio mukaan äidin leimaamiseen. Hän kirjoitti hallinto-oikeuteen lausunnon, jossa väitti, ettei äidillä ole kotonaan kasvatuksellista struktuuria lapselle, vaikka kukaan ei ollut suorittanut väitteen taakse mitään tutkimusta. Lopulta vuoden 2015 lopulla Vartio vielä osoitti halveksuntaa äitiä kohtaan julkisesti julkisessa kulkuvälineessä äidin tervehtiessä häntä ystävällisesti siitäkin huolimatta, ettei Vartio ollut suostunut toteuttamaan lain mukaista muistutuskäytäntöä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Rädyn todettua tilanteen vakavaksi ja muistutettua lastensuojelua ja vaikka Vartio oli ollut paikalla 26.10.2015, kun vs. sos. Jokinen kohdisti väärän vallankäytön menetelmiä mm. syyttämällä äitiä huonoksi äidiksi, koska äiti huolehti 8-vuotiaan lapsen hampaiden pesusta. Mistäpä lastensuojelu ei haukkuisi vanhempaa huonoksi? Jopa lapsesta välittäminen voidaan määrittää huonoksi vanhemmuudeksi.

Kun Vuosaaren lastensuojelu lähti toteuttamaan väkivallan muodoista raainta lapselle syksyllä 2014 tehdessään voimallisia toimenpiteitä mitätöidäkseen äidin äitiyden, lähti tähän mukaan sosiaalityön päällikkä Riitta Vartio sekä lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori. Mitätöiminen on raakaa henkistä väkivaltaa.

Naurettavuuden huippu on, että kuitenkin keväällä 2016 tahtoi lastensuojelu syyttää äitiä pyrkimyksestä mitätöidä lapsen isän isyys ja lähti hakemaan voimallisesti keinoja, joilla voisi uudelleen syventäen toimintaansa mitätöidä äidin äitiyden johtava sosiaalityöntekijä Tiina Mustosen toimesta. Lastensuojelu siis syytti äitiä väkivallasta, jota itse oli kohdistanut äitiä kohtaan jo vuosia ja tahtoi kohdistaa saman väkivallan äitiin, josta syytti äitiä jopa voimallisin toimenpitein samalla kun syytti äitiä tällaisesta pyrkimyksestä. Lastensuojelu siis syytti äitiä väkivaltaisesta pyrkimyksestä ja oli valmis toteuttamaan samaa väkivaltaa äitiä kohtaan ja toteuttikin, sillä toiminta tehtiin täysin mitätöiden äiti ja äidin kannanotot ja tapaamatta äitiä tai lasta. Lastensuojelu mitätöi äidin, koska isä haki tätä esittämällä uhria. Tämän oikeutti Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski väittäen tällaista työskentelyä tarkoituksenmukaiseksi lastensuojelutyöksi.

Nykyinen perhe- ja sosiaaliasioiden osastopäällikkö Helsingin sosiaali-ja terveysvirastossa siis painiskeleen sen edessä, että Helsingin lastensuojelun johtajaksi on otettu virka-asemaan ihminen, joka ei tunnista ja hahmota väkivallan olevaisuutta viranomasikoneistossa ja osaa järkevin toiminnallisin menetelmin puuttua asiaan alaisiaan johtaessaan. Väkivalta saa yhä elää lastensuojelun struktuurissa ja väkivaltaa toteuttaneita ei ohjata ja ohjeisteta pois väärän vallankäytön menetelmistä sosiaalipedagogiikan RATKES:n malliehin.

Hyvä johtajahan huomioisi asiakkaan kannan, kuulisi tämän, ottaisi tämän vakavasti, tunnistaisi ja tunnustaisi väärät toimintamenetelmät, pahoittelisi näitä ja alkaisi toteuttamaan korjaavia johtajan tehtäviä sen sijaan että väittäisi toimintaa tarkoituksenmukaisesti pelkästään retoorisiin väitteisiin turvautuen, asiatieto yhdestä kohtaan käsitellen ja kokonaisuuden unohtaen. Kaikki tietohan on lastensuojelulla reflektoitavissa lapsen asiakasrekisterissä, jos virallista korjausmenettelyä on suostuttu käsittelemään mahdollisimman jouhevasti. Polarisaatio on havaittavissa, jos kaikki tieto otetaan tutkimukseen objektiivisesti käsiteltäväksi.

Ei ole ihme, jos lastensuojelun toteuttaessa väkivaltaa, vanhemmatkin ajautuvat impulsiivisiin väkivaltaisiin tekoihin. Väkivalta synnyttää kohteessa ahdistusta ja tätä kautta impulsiivisia väkivaltaa muistuttavia kriisireaktioita.

Eräs onnistunein lastensuojelun työskentelytilanne kuvattiin vuosia sitten minulle eräässä lastensuojelun uhrien keskusteluryhmässä. Äiti oli menettänyt vanhemmat lapset lastensuojelun huostaan ja prosessin aikana havainnut, ettei lastensuojelun ja viranomaiskoneiston toiminta ollut oikeudenmukaista. Tästä säikähtäneenä äiti oli muuttanut pienestä kunnasta toiseen, jotta sai vaihdettua sosiaalityöntekijän. Uuden sosiaalityöntekijän kanssa keskustelu oli ajautunut perheen asioista vuorostaan lastensuojelun subjektiivisiin huoliin ja tästä shokkiin jouduttuaan äiti oli kriisireagoinut lyömällä sosiaalivirkailijaa. Tilanne oli auennut melkein heti, koska sosiaalivirkailija oli osannut ymmärtää äidin pelon pienen vauvan menettämiselle ja äidin turhautuneisuuden, koska häntä ei kuunnella ja asioiden todellista olevuutta tutkita. Viisas sosiaalityöntekijä ei ollut uhriutunut ja jatkanut väkivallan kierrettä, vaan oli pahoitellut omaa toimintaansa, joka oli aiheuttanut äidissä niin valtavan rektion ja aloittanut siitä missä havaitsi ongelman olevaisuuden pahinpana eli luottamussuhteessa. Myöhemmin hän havaitsi, ettei äidin äitiydessä ollut oikeasti mitään huolta ja nuorimmaisen kohdalla lastensuojeluasiakkuus kokonaan lopetettiin. Vanhimmat oli toisen kunnan huostassa vieraannutettu vanhemmistaan. Tässä tilanteessa ei sosiaalivirkailija leimannut suojeluviettistä äitiä, joka oli valtavan pelon vallassa, väkivaltaiseksi, vaan osasi ymmärtää äitiyteen liittyviä perimäämme kirjoitettuja syviä tuntemuksia, jotka ilmenevät voimallisesti ja impulsiivisesti kriisin ja hädän hetkellä. Äidit suojelevat lapsiaan.

Edellinen ei tapahtunut Helsingissä. Helsingissä sosiaalivirkailija olisi tehnyt vanhemmasta rikosilmoituksen ja lapsi olisi kiirellisesti sijoitettu ilmoittaen päätöksessä, että lapsen äiti on fyysisesti vaarallinen lapselle. Mitään sovittelun menetelmiä ei olisi käsitelty edes lastensuojelussa, vaan itse leimaaminen, johon sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio johtaa alaisiaan, on se mille rakennetaan koko asetelma, jossa perheet ovat huolestuttavia ja sosiaaliviranomaiset enkeli, tuomari ja pyöveli samassa paketissa.

Lastensuojelussa on nollatoleranssi väkivaltaan, jos puhutaan sosiaaliviranomaiseen kohdistetusta väkivallan tai väärän vallankäytön menetelmästä. Samaan aikaan kuitenkin lastensuojelu saa toteuttaa väärän vallankäytön menetelmiä lapsia ja perheitä ja kokonaisia sukuja kohtaan viikko, kuukausi ja vuositolkulla.

Helsingin vakavassa tilanteesta kuvauksen on antanut sosiaaliasiamiehenä toiminut ja viranomaisia perusturvarikoksista vastuuttanut Lilli Auti:

- Helsingin asiakasyhteydenotoissa välittyi korostunut huoli siitä, että myös sosiaalivirasto on kääntämässä selkänsä apua tarvitseville ihmisille. "Vuosi vuodelta tämä on tullut hullummaksi. Ennen asiakkaat olivat vihaisia, nyt he ovat luhistettuja", Autti sanoi. Autti yritti aikanaan tavoittaa sosiaalityöntekijöitä keskustellakseen ja kommentoi kokemuksiaan näin: "Vastassa on ihan häiriintyneen tuntuisia ihmisiä, päätöksistä on mahdoton yrittää keskustella asiallisesti."

Tärkeintä on, että väkivallan uhrina ei saisi uhriutua ja luuhistua, vaikka väkivaltaa toteuttaakin jopa lastensuojelu. Lapsemme ovat niin tärkeitä, että heitä ei saa luovuttaa väkivaltaiselle järjestelmälle väkivallan uhreiksi. Luovuttaa ei saa. Vieraannuttamisen edessä on taisteltava, mutta viisaasti. Ja viisas hankkii menttoreita avukseen tahoilta, jotka tunnistavat ja tunnustavat viranomaiskoneiston toiminattomuuden ja väkivaltaisuuden.

Talentian Jane & Paulo -lehden ohjeistus lastensuojelulle haalia työhuoneeseen mukavia pehmeitä tarvikkeita kuten nalleja tai koristetyynyjä on typeryttävä keino väkivallan olevaisuuden käsittelyssä ja kertoo millaiset ihmiset pyörittävät tämän hetken tietoisuuden tason olevaisuutta yllä sosiaalityön joukkokognitiossa. On järjetöntä ohjeistaa sosiaalivirkailijaa turvautumaan kapulakonsteihin, kun hyvän luottamussuhteen luominen aidolla ihmissuhteella vuorovaikutuksen hyviksi tutkituilla keinoilla korjaisi tilanteen väkivallattomaksi tai ainakin väkivallattovammaksi, jossa väärän vallankäytön tilanteen jälkeen voi voimaannuttavin sovittelun keinoin korjata tilanteen.

Ohjeistus nalleihin ja koristetyynyihin on kyllä mielestäni todella merkittävä ja herkullinen, mutta aivan eri lähtökohdasta. Noissa kamalissa luonteettomissa viranomaisten työhuoneissa joutuvat myös lapset kohtaamaan viranomaisia, jotka uskovat yli-innokkaalla hymyllään tai lässyttämisellä valloittavan lapsia. Pahimpia ovat ne sossut, joiden non-verbaalinen viesti raikaa: "Tulin suojelemaan sinua vanhempiesi pahuudelta." Lapsen näkökulmasta olisi erittäin suotavaa, että olosuhde, johon hän ajautuu tavatessaan sossulaa sossulan tiloissa, on lapsen huomioiva ja lapsen tarpeet huomioiva. Nallet siis olisivat tässä mielessä käyttötarkoituksen mukaisia. Ilman huoltajan suostumusta lapsille ei sitten saa syöttää tai juottaa mitään (namutädeille tiedoksi). Hyvä sosiaalivirkailija käyttäisi palkastaan vähän työhuoneensa koristeluun huomioiden kaikki lasten ikätasot sekä sukupuolen, jotta jokaiselle olisi jotakin mielenkiintoa ja turvan kokemusta herättävää huoneessa.

Vanhempien kohdalla voi olla mukavaa istua tuolille, jossa on koristetyyny tukemassa selkää ja eipä se haittaa varmastikaan ajatuksen kulkua positiivisuuteen, jos huoneessa on vaikka UFF:ilta kahdella eurolla hankittu pirteä verhokappa. Itse varaisin työhuoneeseeni tee-vedenkeittimen ja itsetehtyjä kaurakeksejä nenäliinojen kanssa lohtua antamaan. Joskus hankalassa paikassa voi olla kiva pysäyttää tilanne sanoin: "Hei otetaampa pieni TimeOut ja hengähdetään kasaten ajatuksia uudelleen. Tahtoisitko sinä teetä ja pikkuleipää? Minun tekisi mieli kohottaa mieltä."

Täällä Mieron tiellä joudun totemaan yhdeksi suurimmaksi huoleksemme sosiaalitoimen johdon ammattitaidottomuuden väkivallan olevaisuudessa. Lastensuojelun johdon sisäinen struktuuri ei rakennu viranomaisten saavutuksille väärän vallankäytön havaitsemisessa yhteiskunnassa ja väkivallan kierteen katkaisumenetelmien kehittämiselle. Lastensuojelun johtoasemiin päästään suojatyöpaikoille näennäisen muodollisen pätevyyden, edellisen työsuhteen olevaisuuden sekä ihmissuhdeverkoston keinoin. Tämä on murentanut viranomaiskoneiston sisältä ja pysäyttänyt kehityksen reflektoivassa tukien suunnittelussa.

Viisainta lastensuojelun väkivallan kohteeksi joutuneelle vanhemmalle on etsiä viranomaiskoneiston ulkopuolinen tuki. Yksikään Suomen viranomaiskoneiston osa ei suostu myöntämään tarkoin tutkittua väkivallan olevaisuutta koneistossa itsessään, sillä se menisi heidän oman työidentiteettinsä taakaksi. On kuitenkin vaarallista jättää tuki hakematta. Vaikka itse et olisi väkivaltainen mielestäsi, saatat muuttua tällaiseksi väkivalan uhrina. Jonain päivänä saatat huomata silmissäsi pimenneen ja mätkäisseesi sossua, joka ei vuosiin kuunnellut sinua. Tuen piiriin voi hakeutua uhrina sekä myös peläten, että itse toteuttaa väkivaltaa. Kun nämä molemmat myöntää, on jo väkivallan olevaisuuden tiedotamisessa noussut syvemmän viisauden tasolle. Hyvä ammatillisesti pätevä väkivaltatyö ei syyllistä ja syytä, leimaa tai uhriudu, vaan se keskittyy väkivaltaan ilmiönä ja auttaa yksilöitä löytämään väkivallattomia ratkaisuja moninaisiin haastaviin tilanteisiin. Hyvä väkivaltatyö hoitaa haavoja, joiden takia väkivallan uhri ehdollistaa omat kokemukset, omat tarpeet ja oman oikeutensa olla arvostettu ja merkityksellinen ja vie uhrin pois uhriuden kokemuksesta. Hyvä väkivalta työ ei oikeuta väkivallan uhria kostamaan väkivallalla.

Jospa lastensuojelukin oppisi, että väkivallan olevuus ei oikeuta vastaamaan tähän väärän vallankäytön menetelmillä.

Lastensuojelun toimintaa leimaa peitetyn aggressiivisuuden viisi toteuttamistapaa:
1. Valheet: kun totuus on meille liian valtava
2. Syyllistäminen: oman itsesi uhrina oleminen
3. Häpeä: muiden vähättelyn voiman käyttö
4. Viettely: egolla leikkiminen
5. Poissaolo: kun olet paikalla mutta et läsnä

Mitähän mieltä nyt 9-vuotias helsikiläislapsi on Helsingin lastensuojelusta kasvetttuaan teini-ikään ja tajuttuaan kuinka törkeästi häntä kohdeltiin?

Uhkailuun ei pidä alistua (LL 3.9.2016):
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/uhkailuun-ei-pida-alistua

Väkivalta (wiki):
https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4kivalta

5 merkkiä peitetystä aggressiivisuudesta:
http://mielenihmeet.fi/5-merkkia-peitetysta-aggressiivisuudesta/