Oli vuoden 2012 alku ja istuin eräässä naisten ryhmässä, jossa haavoittuneet koettivat ensimmäisen kerran avata haavojaan yhdessä ja käydä läpi niiden vaikutusta omaan käytökseen. Ryhmässä oli ammatillisesti pätevä vetäjä, joka osasi kertoa, ettei hän ole ikinä käynyt läpi mitään samaa mitä me olemme käyneet läpi, mutta hän on tuntenut ja auttanut niin monta meidän kaltaista ja auttaessaan tutustunut naiseuteemme moninaisesti, että hän ymmärtää meitä ja kykenee auttamaan meitä löytämään voimavaramme.
Hälyttäväksi havaitsin erään naisen, joka selkeästi osasi sanoittaa elämän reittiään ketjuttaessaan sitä outoa ilmiötä, jossa apua ei saa vaikka apua menee selkeästi pyytämään ja jopa kertoo mikä on vialla. Hän oli ilmoittanut joka taholle sairastuneensa loppuun palamiseen, mutta sitä ei tunnustettu, vaan hänelle väitettiin, että hän on masentunut. Hänellä oli ollut kilpirauhasten vajaatoimintaa, jonka rinnalle nähtävästi automaattisesti diagnosoidaan masennus, jos elämän antama kantamukset tuntuvat raskailta. Hän oli eronnut lastensa isästä, jolle oli diagnosoitu monimuotoisia työkykyä alentavia psyykkisiä ongelmia, jonka rinnalle kumppanille aika automaattisesti diagnosoidaan masennus. Hänellä oli kuollut sisar syöpään, jonka rinnalle aika automaattisesti diagnosoidaan kaipaavalle ja suremaan jäänelle omaiselle masennus. Ja hänellä oli teini-ikäisten murkkujen musiikin opettajana ääniyliherkkyttä, joka jostain syystä diagnosoidaan masennuksen oireiluksi. Hän oli ajautunut työpaikallaan kiusatuksi ja koki työyhteisön pelottavana, mutta ei edes uskaltanut enää hakea siihen mistään apua peläten ongelman kasvavan isommaksi. Hän oli kaiken tämän keskelle jäänyt yksin kolmen lapsen kanssa. Ystävänsä takia hän tiesi, ettei missään nimessä saisi hakea apua lastensuojelusta, sillä silloin elämän normaalit koettelemukset diagnosoitaisiin lastensuojelun toimesta epänormaaliksi ja hän voisi menettää lapsensa.
Hän ei ollut saanut apua mistään suruunsa sisarensa kuolemassa, sillä tänä päivänä kuolema on tabu. Hän ei ollut saanut apua erotuskaansa, sillä siihen liittyi myös lasten isän mielisairaudet. Hän ei ollut saanut apua ääniyliherkkyyteen, koska se tahdottiin diagnosoida kuvitelmaksi joka johtui masennuksesta. Hän ei ollut saanut apua kaikessa siinä hänen avunpyyntöjen mitätöinnissä keneltäkään kestää sitä, että hänet oli mitätöity ja hän ei ollut saanut apua kaikkien näiden luonnollisesti väsyttävien ja surullisten asioiden edessä valtavaan väsymykseensä, koska hän ei ollut lääkäreiden mukaan väsynyt, vaan hän oli masentunut.
Hän ei ollut masentunut. Hän koki iloa lapsistaan ja rakasti näitä. Hän oli vain yksinkertaisesti niin poikki monien kuormittavien kokemusten päällekkäisyyden aikana, jotka luonnollisesti veivät hänen ajatuksistaan paljon tilaa ja veivät hänen aikaansa. Samalla hänen tuli suorittaa kolmen lapsen asiat yksinään. Kodin pyörittäminen oli kaiken keskellä ajautunut tilanteeseen, jossa hän teki välttämättömät siihen tahtiin, kuin elimistö pystyi.
Katsoin häntä, kun hän kertoi pelkäävänsä muuttuvansa hirviöksi väsymyksessään lapsiaan kohtaan. Tahattonta tiuskintaa, kun jokin ei mennyt kuten pitäisi, oli alkanut näkymään hänen toiminnassaan, vaikka se ei ollut hänelle ominaista. Hän ei jaksanut neuvoa lapsiaan. Toivoi, että asiat onnistuisivat ja luonnistuisivat itsestään, jotta hän saisi levätä. Mutta mistä saa tällaista apua?
Jos menet näiden isojen ongelmiesi kanssa lastensuojeluun, sieltä tarjotaan ensin tarpeenselvitys kolmen kuukauden ajan, jonka aikana ei tehdä mitään muuta kuin selvitellään. Sitten avopuoli tarkkailee, mutta ei tee mitään. Tämän jälkeen voit päästä puolenvuoden pituiseen perhetyöjonoon, mutta kun he puolen vuoden päästä tulevat, eivät hekään tee mitään. Perhetyö tulee kotiisi tehostettua tarkkailua tekemään ja arvioimaan sinua ja perhetyö kutsuu tätä henkiseksi tukemiseksi.
Ymmärsin, että hän tarvitsee apua ja tarjosin sitä. Ensin pyysin häntä pyytämään minua kotiinsa kahville ajatellen, että saan tarkemman kuvan tilanteesta. Kun näin hänen kotinsa, ymmärsin hänen todella tarvitsevan apua ja ilmoitin palaavani seuraavana päivänä siivousvälineiden kanssa. Aloitin keittiöstä. Hänen lapsensa katselivat kummissaan tarkaa siivoustani, sillä olen todella tehokas ja tarkka. Hymyillen juttelin äidille ja kerroin, ettei siinä ole mitään hävettävää, että väsyneenä pyytää apua. Kyllä ennen muinoinkin tarinoiden mukaan naiset auttoivat toisiaan kilpailu sekä suoritusvietin sijaan. Siinä siivotessani minulle selvisi, että hän ei nuku. Huolien kierre oli vienyt taidon nukkua ja unilääkeetkään eivät enää auttaneet. Hänellä ei ollut kunnollista nukkumapaikkaakaan, sillä eron jälkeen kodin koko myllerrys oli sen häneltä jotenkin vienyt. Hän oli kadottanut kaikessa väsymyksessään oman paikkansa ja nukahti, jos nukahti olohuoneen epämukavalle sohvalle. Unettomuus ja stressi oli mennyt lihaksistoon, jossa oli niskassa sellaista jäykkyyttä, joka myös esti nukkumisen. Minä en aikonut luovuttaa ja katsoin vain kaikkea hyvää mitä hänellä oli ja toin niitä esille. Koti on yhä tallella, lapset ovat elossa, hyvinvoivia ruumiillisesti ja sielullisesti ja takana oli paljon myös hyviä muistoja ja elämän tuomia mahtavia ystäviä, mutta kaikki oli vain hyrskyn myrskyn koettelemuksien takia ja täysin korjattavissa.
Yksi siivous auttoi hänet alkuun. Etsin hänelle hänen makuuhuoneestaan paikan ja näytin sen hänelle ja hän alkoi totuttelemaan siihen. Vaikkakin alakerran baarin karaokeiltamat häiritsivät unen saantia. Korvatulppia ostettiin ja kaiksesta mieltä painavasta puhuttiin. Otimme pieniä askelia eteenpäin ja hiljalleen teimme harppauksen. Menneet eivät unohdu ja siksi takapakkejakin oli. Hetkittäin hän pelkäsi saavansa uuden loppuunpalamisen, mutta minä tein väsymyksestä hänelle normaalia ja lupasin, että lepäämällä se lähtee ja parin päivän päästä olet samassa kohdassa mihin olemme edenneet. Kerroin, että olen nähnyt etenemisen.
Aina kun menin heille autoin kotitöissä siivoten keittiötä ja laitellen tavaroita hienovaraisesti paikalleen. Kehuin häntä ja kannustin. Minä en mennyt hänen kotiinsa tarkkailulla häntä ahdistelemaan ja hänelle stressissä lisää suorituspaineita luomaan. Se missä hän onnistui, sen kerroin hänelle ja se missä huomasin hänen tarvitsevan apua, siinä autoin asiasta mitään mainitsematta todeten, että jokainen ansaitsee avun, kun sitä tarvitsee.
Lasten kanssa tilanteessa, jossa et enää jaksa neuvoa heitä ja patistaa heitä toteuttamaan myös oman osansa kotitöistä, äiti uupuu helposti jo sen tähden, että tekee sitten kaiken yksin. Tein myös työtä saadakseni lapset osallistumaan kotona. Autoin äitiä, joka oli liian kilttikin lapsilleen ymmärtämään, että hän voi asettaa kannusteiden kautta lapsille tehtäviä. Keittiön seinään oli ilmestynyt lapsille tehtävä lista, jolla he tienasivat viikkorahansa. Niitä murkut tekivät murkkujen tapaan omaan tahtiinsa kannustuksen kautta. Olin joskus puheissani suora lapsien korvien aikaan ja kerroin heidän kuullen, kuinka minun lapsuudessa ei olisi mitenkään käynyt päinsä, että lapset eivät auta vanhempiaan. Se oli sopimatonta silloin minun nuoruudessani. Tämä sai lapset miettimään omaa asemaansa kotonaan sekä äitinsä asemaa. He löysivät uuden tavan toteuttaa itseään äidin apulaisina murkkujen tapaan.
Nyt ei ole enää ystävälläni vuoden 2016 alussa erokriisiä ja pohdintaa siitä miten eroperheen arjen tulisi sujua. Ystäväni on hyväksynyt jo ajatukseen, että isä suoriutuu alisuoriutuen ja hän ei saa tätä toimimaan vaikka kuinka patistaisi. Apua ei ole sieltä suunnalta tiedossa. Eron aiheuttamat ihmissuhdesolmut läheisten kanssa, kun oli puitu kenen syy ero oli ja kuka oli jättänyt kenet ja muita kummia syyllistämisen muotoja, joita vaikeisiin eroihin voi liittyä, ovat laantuneet. Vuoden opintovapaa töistä ja toisen ammatin lopputyönteko opinnoissa on muuttanut suhtautumista työpaikkaan sekä sen sisäistä struktuuria työntekijöiden vaihtumisen takia. Ja olihan lopputyön loppuun vieminenkin ollut keskeneräisen loppuun saattamista. Lopputyössä ystäväni käsitteli kuolemaa ja sitä kuinka se on muuttunut outoutetuksi ja kielletyksi puheenaiheeksi ja sen aiheuttama suru ja surun oireilut outoutettu kielletyiksi. Tämän ulos saaminen systeemistä oli vahventanut häntä. Muutto sekavien muistojen kodista uuteen kotiin, jossa alakerrassa ei ollut karaokebaaria ja naapurissa metelöiviä holisteja, oli tuonut mukanaan uuden alun tunnelman.
Itse muutto oli sekavaa aikaa kuten kaikilla ja tiesin, että se voisi romauttaa hänet, jos tavarat eivät pääse pian paikalleen. Hän ei ole hamstraaja, mutta hänellä on siistissä tallessa paljon hänelle rakkaita muistoja lapsien lapsuudesta ja menneistä ajoista sekä poistuneista läheisistä. Muutettavaa oli varastosta paljon ja osa oli purerttava kotiin. Osa oli jotain mistä kenties voisi vielä luopua tarkemman tarkastelun jälkeen. En muutossa kantanut tavaroita vanhasta kodista ulos ja uuteen kotiin sisään, vaan otin sisällä vastaan laatikoita ja tyhjensi kaikki keittiötavaroiden laatikot vuosikymmeniltä suoraan paikoileen ajatellen, että keittiö on kodin sydän ja se on saatava sykkimään heti. Tahdoin jonkin kohdan valmiiksi, jotta ei olisi keskeneräisyyttä, vaan olisi tähtäin. Kun laatikkorumpa meinasi pysähtyä, menin viikojen päästä tekemään aloitteen niiden tyhjentämisessä. Jossain vaiheessa välillä tyhjensin astiapesukoneen ja täytin sen, vaikka se onkin lukiolaisen tehtävä, sillä lukion ekalla on todella rankaa ja äidinkin on saatava nauttia puhtaasta keittiöstä siellä ruokaa laittaessaan.
Tähän kotiin painotin hänelle, että hänen huoneensa on hänen paikkansa ja hänen temppelinsä. Ensimmäisenä hän osti itselleen mieluisen sängyn. Painotin, että hänen tulee pitää huolta myös omasta tilastaan ja sen merkityksestä, sillä se auttaa häntä iloitsemaan itsestään ja itsensä kautta oman elämänsä kokemisessa. Hän on löytänyt nyt 50-vuotta täytettyään hopean värin ja sitä yhdistimme valkoiseen. Hän havaitsee värejä. Hän on innoissaan onnellinen ja menossa selkeästi hurjaa vauhtia eteenpäin. Hän ei enää huuda apua ja kerro kärsimyksestään, että ei saa apua. Hän pärjää itsekin ja uskoo itseensä ja tietää miten elää ääniyliherkyytensä kanssa. Hän nukkuu yöt hyvin ja osaa levätä kun täytyy ajallaan, jotta ei ylirasitu. Hän on löytänyt itselleen sopivat turvalliset rajat ja osaa vaalia niiden täyttymistä itsemääräämisoikeuttaan vaatien. Hän jaksaa koska autoin häntä saamaan tähtäimensä niin, että hän sai samalla levätä. Jokainen eteneminen lisäsi hänen kykyään jaksaa enemmän. Jokainen siivottu keittiö, jonka jätin jälkeeni, antoi hänelle mukavan hetken nauttia siitä, että joku teki hänellekin.
Keskustelimme juuri puhelimessa. Minun elämäni on näiden vuosien aikana romahtanut täysin. Olen yksin oman asiani kanssa. Olen kuitenkin saanut omien ongelmieni keskellä kyvyttömänä niihin samaan mitään järkeä aikaan, sillä meillä lastensuojelu pääsi sotkemaan koko elämämme, pystynyt auttamaan ystävääni nousemaan syvästä suostaan. Minä menetin lapseni, mutta hän sai pitää kaikki kolme. Minä menetin omanarvontuntoni ja ihmisarvontuntoni, mutta hänellä nyt ne ovat. Itseään on vaikea auttaa, jos kokee olevansa umpikujassa ja yksin --- ja jos lastensuojelun päästää kotinsa asiat sotkemaan. Monet sanovat, että ei voi auttaa muita, ennen kuin on auttanut itseään, mutta se on tyhjän lätinää. Se on tekosyy olla auttamatta. Minä kykenin auttamaan muita, mutta en tiedä vastauksia kuinka auttaa itseäni, sillä pyysin lastensuojelun kotiini.
Hän on luvannut auttaa minua. En tiedä miten hän sen tekee ja osaako hän auttaa minua. Voiko lastensuojelun tuhoamaa ihmistä enää auttaa? Voiko lapsensa näin menettänyttä auttaa? Kerroin itkien salaisuudestani, että en voi mennä edes kauppakeskukseen uusia vaatteita ostamaan, sillä miksi niitä ostan, kun elämäni ei ole enää mitään lapsemme menetettyäni ja kun sattuu kamalasti katsoa kaikkia perheitä, joissa vanhemmat saavat olla lapsiensa kanssa. Minuun sattuu ystävänikin luona katsoa, kun hän on lastensa kanssa onnellinen, sillä niin ikävöin sitä aikaa, kun itse sain olla lapseni kanssa onnellinen. Voinko olla enää onnellinen?
Näin ilmoituksen, jossa kerrottiin huolesta ja surusta. Koko perhe sairastaa tarttuvaa infektiosairautta. Päätin ottaa tähän ilmoittajaan yhteyttä ja auttaa häntä, jos hän ottaa avun vastaan. Tartuntariski on, mutta menen silti. Ei yhteiskunta kuitenkaan heitä auta ja on kurjaa, jos äidit surevat täällä huoliaan yksin kantaen. Minä kannan yksin huolta ja suruani ikävästä lapseeni. Elämäni on tyhjä taulu ja täytän sen sitten vaikka muita auttamalla, jotta he eivät murru kuten minä murruin ja jää ilman apua.
Minun pyyntöni on, että tarjotkaa apua apua tarvitsevalle. Älkää pitäkö heitä taakkana ja älkää tuomitko heitä. Pyytteetön apu kannustavalla otteella korjaa paljon. Kun kuuntelet todella, etkä vain kerro tietäväsi, voit auttaa todella. Ei sinun tarvitse muuttaa ketään kaltaiseksesi, sillä sinä olet jo kaltaisesi. Auta heitä olemaan se keitä he ovat tukemalla heitä. Auta heitä saavuttamaan sen mitä he haluavat saavuttaa tekemällä osa heidän puolestaan.
Minä en tiedä mitä tahdon ja siksi en voi saada apua. Tahdon lapselleni hyvät oltavat ja hänelle äitinsä takaisin, mutta sitä en voi saada. Koska en tiedä mitä muuta tahtoa ja miksi enää edes mitään tahtoa, ei minua voi auttaa siinä mitä tahdon. Edessä on pitkä tie löytää oma elämä ilman lasta. Sillä aikaa autan muita. Auttakaa tekin, sillä sen voin kertoa, että jos näin kamalaan paikkaan ilman apua oleva joutuu, jossa minä olen, on täällä todella tyhjää itsensä kanssa. Kun ei ole enää mitään mille rakentaa ja miksi rakentaa, ei voi tietää minne suunnata tiensä. Eksyneenä sitä istuu sitten paikalleen ja kuolee siihen. Tällaiseen paikkaan missä minä olen ajatuksieni ja tuntetteni maailmassa, ei ketään saisi jouduttaa. Täällä tyhjiössä on rauhaisaa ja täällä luopumuksessa on ikävää, surullista ja yksinäisyydessä pelottavaa. Ilman määränpäätä ei ole omaa elämää. Kun ei ole enää oikeutta omaan elämään, voi elää muille.
Saankohan ikinä takaisin mitään ja kykenenkö ottamaan vastaan apua enää? Auttakaa, jotta kukaan ei joudu tänne missä minä olen. Joku täyttää tyhjiön huumeisiin, toinen viinaan, kolmas ruokaan, minä koetan auttaa, ettei kukaan joudu tänne. Älkääkä soittako lastensuojeluun sillä se ajaa tänne ja hylkää tänne.
Auttakaa apua tarvitsevia, älkää siirtäkö tehtävää toisille.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ "Pidin häntä veden alla kunnes hän oli eloton": Äiti myöntää 12-vuotiaan adoptiopojan hukkuttamisen
☞ Konservatiivinen syrjäytymiskäsitys
☞ Palvelukseen halutaan: yksi kokemusasiantuntija (1 kpl)
☞ Saisiko Keroputaan mallin myös lastensuojeluun?
☞ Vallan kahvaan voivat tarttua myös perheet
☞ Haluaako sosiaalityö rakentaa vai purkaa häkkejä?
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
Hälyttäväksi havaitsin erään naisen, joka selkeästi osasi sanoittaa elämän reittiään ketjuttaessaan sitä outoa ilmiötä, jossa apua ei saa vaikka apua menee selkeästi pyytämään ja jopa kertoo mikä on vialla. Hän oli ilmoittanut joka taholle sairastuneensa loppuun palamiseen, mutta sitä ei tunnustettu, vaan hänelle väitettiin, että hän on masentunut. Hänellä oli ollut kilpirauhasten vajaatoimintaa, jonka rinnalle nähtävästi automaattisesti diagnosoidaan masennus, jos elämän antama kantamukset tuntuvat raskailta. Hän oli eronnut lastensa isästä, jolle oli diagnosoitu monimuotoisia työkykyä alentavia psyykkisiä ongelmia, jonka rinnalle kumppanille aika automaattisesti diagnosoidaan masennus. Hänellä oli kuollut sisar syöpään, jonka rinnalle aika automaattisesti diagnosoidaan kaipaavalle ja suremaan jäänelle omaiselle masennus. Ja hänellä oli teini-ikäisten murkkujen musiikin opettajana ääniyliherkkyttä, joka jostain syystä diagnosoidaan masennuksen oireiluksi. Hän oli ajautunut työpaikallaan kiusatuksi ja koki työyhteisön pelottavana, mutta ei edes uskaltanut enää hakea siihen mistään apua peläten ongelman kasvavan isommaksi. Hän oli kaiken tämän keskelle jäänyt yksin kolmen lapsen kanssa. Ystävänsä takia hän tiesi, ettei missään nimessä saisi hakea apua lastensuojelusta, sillä silloin elämän normaalit koettelemukset diagnosoitaisiin lastensuojelun toimesta epänormaaliksi ja hän voisi menettää lapsensa.
Hän ei ollut saanut apua mistään suruunsa sisarensa kuolemassa, sillä tänä päivänä kuolema on tabu. Hän ei ollut saanut apua erotuskaansa, sillä siihen liittyi myös lasten isän mielisairaudet. Hän ei ollut saanut apua ääniyliherkkyyteen, koska se tahdottiin diagnosoida kuvitelmaksi joka johtui masennuksesta. Hän ei ollut saanut apua kaikessa siinä hänen avunpyyntöjen mitätöinnissä keneltäkään kestää sitä, että hänet oli mitätöity ja hän ei ollut saanut apua kaikkien näiden luonnollisesti väsyttävien ja surullisten asioiden edessä valtavaan väsymykseensä, koska hän ei ollut lääkäreiden mukaan väsynyt, vaan hän oli masentunut.
Hän ei ollut masentunut. Hän koki iloa lapsistaan ja rakasti näitä. Hän oli vain yksinkertaisesti niin poikki monien kuormittavien kokemusten päällekkäisyyden aikana, jotka luonnollisesti veivät hänen ajatuksistaan paljon tilaa ja veivät hänen aikaansa. Samalla hänen tuli suorittaa kolmen lapsen asiat yksinään. Kodin pyörittäminen oli kaiken keskellä ajautunut tilanteeseen, jossa hän teki välttämättömät siihen tahtiin, kuin elimistö pystyi.
Katsoin häntä, kun hän kertoi pelkäävänsä muuttuvansa hirviöksi väsymyksessään lapsiaan kohtaan. Tahattonta tiuskintaa, kun jokin ei mennyt kuten pitäisi, oli alkanut näkymään hänen toiminnassaan, vaikka se ei ollut hänelle ominaista. Hän ei jaksanut neuvoa lapsiaan. Toivoi, että asiat onnistuisivat ja luonnistuisivat itsestään, jotta hän saisi levätä. Mutta mistä saa tällaista apua?
Jos menet näiden isojen ongelmiesi kanssa lastensuojeluun, sieltä tarjotaan ensin tarpeenselvitys kolmen kuukauden ajan, jonka aikana ei tehdä mitään muuta kuin selvitellään. Sitten avopuoli tarkkailee, mutta ei tee mitään. Tämän jälkeen voit päästä puolenvuoden pituiseen perhetyöjonoon, mutta kun he puolen vuoden päästä tulevat, eivät hekään tee mitään. Perhetyö tulee kotiisi tehostettua tarkkailua tekemään ja arvioimaan sinua ja perhetyö kutsuu tätä henkiseksi tukemiseksi.
Ymmärsin, että hän tarvitsee apua ja tarjosin sitä. Ensin pyysin häntä pyytämään minua kotiinsa kahville ajatellen, että saan tarkemman kuvan tilanteesta. Kun näin hänen kotinsa, ymmärsin hänen todella tarvitsevan apua ja ilmoitin palaavani seuraavana päivänä siivousvälineiden kanssa. Aloitin keittiöstä. Hänen lapsensa katselivat kummissaan tarkaa siivoustani, sillä olen todella tehokas ja tarkka. Hymyillen juttelin äidille ja kerroin, ettei siinä ole mitään hävettävää, että väsyneenä pyytää apua. Kyllä ennen muinoinkin tarinoiden mukaan naiset auttoivat toisiaan kilpailu sekä suoritusvietin sijaan. Siinä siivotessani minulle selvisi, että hän ei nuku. Huolien kierre oli vienyt taidon nukkua ja unilääkeetkään eivät enää auttaneet. Hänellä ei ollut kunnollista nukkumapaikkaakaan, sillä eron jälkeen kodin koko myllerrys oli sen häneltä jotenkin vienyt. Hän oli kadottanut kaikessa väsymyksessään oman paikkansa ja nukahti, jos nukahti olohuoneen epämukavalle sohvalle. Unettomuus ja stressi oli mennyt lihaksistoon, jossa oli niskassa sellaista jäykkyyttä, joka myös esti nukkumisen. Minä en aikonut luovuttaa ja katsoin vain kaikkea hyvää mitä hänellä oli ja toin niitä esille. Koti on yhä tallella, lapset ovat elossa, hyvinvoivia ruumiillisesti ja sielullisesti ja takana oli paljon myös hyviä muistoja ja elämän tuomia mahtavia ystäviä, mutta kaikki oli vain hyrskyn myrskyn koettelemuksien takia ja täysin korjattavissa.
Yksi siivous auttoi hänet alkuun. Etsin hänelle hänen makuuhuoneestaan paikan ja näytin sen hänelle ja hän alkoi totuttelemaan siihen. Vaikkakin alakerran baarin karaokeiltamat häiritsivät unen saantia. Korvatulppia ostettiin ja kaiksesta mieltä painavasta puhuttiin. Otimme pieniä askelia eteenpäin ja hiljalleen teimme harppauksen. Menneet eivät unohdu ja siksi takapakkejakin oli. Hetkittäin hän pelkäsi saavansa uuden loppuunpalamisen, mutta minä tein väsymyksestä hänelle normaalia ja lupasin, että lepäämällä se lähtee ja parin päivän päästä olet samassa kohdassa mihin olemme edenneet. Kerroin, että olen nähnyt etenemisen.
Aina kun menin heille autoin kotitöissä siivoten keittiötä ja laitellen tavaroita hienovaraisesti paikalleen. Kehuin häntä ja kannustin. Minä en mennyt hänen kotiinsa tarkkailulla häntä ahdistelemaan ja hänelle stressissä lisää suorituspaineita luomaan. Se missä hän onnistui, sen kerroin hänelle ja se missä huomasin hänen tarvitsevan apua, siinä autoin asiasta mitään mainitsematta todeten, että jokainen ansaitsee avun, kun sitä tarvitsee.
Lasten kanssa tilanteessa, jossa et enää jaksa neuvoa heitä ja patistaa heitä toteuttamaan myös oman osansa kotitöistä, äiti uupuu helposti jo sen tähden, että tekee sitten kaiken yksin. Tein myös työtä saadakseni lapset osallistumaan kotona. Autoin äitiä, joka oli liian kilttikin lapsilleen ymmärtämään, että hän voi asettaa kannusteiden kautta lapsille tehtäviä. Keittiön seinään oli ilmestynyt lapsille tehtävä lista, jolla he tienasivat viikkorahansa. Niitä murkut tekivät murkkujen tapaan omaan tahtiinsa kannustuksen kautta. Olin joskus puheissani suora lapsien korvien aikaan ja kerroin heidän kuullen, kuinka minun lapsuudessa ei olisi mitenkään käynyt päinsä, että lapset eivät auta vanhempiaan. Se oli sopimatonta silloin minun nuoruudessani. Tämä sai lapset miettimään omaa asemaansa kotonaan sekä äitinsä asemaa. He löysivät uuden tavan toteuttaa itseään äidin apulaisina murkkujen tapaan.
Nyt ei ole enää ystävälläni vuoden 2016 alussa erokriisiä ja pohdintaa siitä miten eroperheen arjen tulisi sujua. Ystäväni on hyväksynyt jo ajatukseen, että isä suoriutuu alisuoriutuen ja hän ei saa tätä toimimaan vaikka kuinka patistaisi. Apua ei ole sieltä suunnalta tiedossa. Eron aiheuttamat ihmissuhdesolmut läheisten kanssa, kun oli puitu kenen syy ero oli ja kuka oli jättänyt kenet ja muita kummia syyllistämisen muotoja, joita vaikeisiin eroihin voi liittyä, ovat laantuneet. Vuoden opintovapaa töistä ja toisen ammatin lopputyönteko opinnoissa on muuttanut suhtautumista työpaikkaan sekä sen sisäistä struktuuria työntekijöiden vaihtumisen takia. Ja olihan lopputyön loppuun vieminenkin ollut keskeneräisen loppuun saattamista. Lopputyössä ystäväni käsitteli kuolemaa ja sitä kuinka se on muuttunut outoutetuksi ja kielletyksi puheenaiheeksi ja sen aiheuttama suru ja surun oireilut outoutettu kielletyiksi. Tämän ulos saaminen systeemistä oli vahventanut häntä. Muutto sekavien muistojen kodista uuteen kotiin, jossa alakerrassa ei ollut karaokebaaria ja naapurissa metelöiviä holisteja, oli tuonut mukanaan uuden alun tunnelman.
Itse muutto oli sekavaa aikaa kuten kaikilla ja tiesin, että se voisi romauttaa hänet, jos tavarat eivät pääse pian paikalleen. Hän ei ole hamstraaja, mutta hänellä on siistissä tallessa paljon hänelle rakkaita muistoja lapsien lapsuudesta ja menneistä ajoista sekä poistuneista läheisistä. Muutettavaa oli varastosta paljon ja osa oli purerttava kotiin. Osa oli jotain mistä kenties voisi vielä luopua tarkemman tarkastelun jälkeen. En muutossa kantanut tavaroita vanhasta kodista ulos ja uuteen kotiin sisään, vaan otin sisällä vastaan laatikoita ja tyhjensi kaikki keittiötavaroiden laatikot vuosikymmeniltä suoraan paikoileen ajatellen, että keittiö on kodin sydän ja se on saatava sykkimään heti. Tahdoin jonkin kohdan valmiiksi, jotta ei olisi keskeneräisyyttä, vaan olisi tähtäin. Kun laatikkorumpa meinasi pysähtyä, menin viikojen päästä tekemään aloitteen niiden tyhjentämisessä. Jossain vaiheessa välillä tyhjensin astiapesukoneen ja täytin sen, vaikka se onkin lukiolaisen tehtävä, sillä lukion ekalla on todella rankaa ja äidinkin on saatava nauttia puhtaasta keittiöstä siellä ruokaa laittaessaan.
Tähän kotiin painotin hänelle, että hänen huoneensa on hänen paikkansa ja hänen temppelinsä. Ensimmäisenä hän osti itselleen mieluisen sängyn. Painotin, että hänen tulee pitää huolta myös omasta tilastaan ja sen merkityksestä, sillä se auttaa häntä iloitsemaan itsestään ja itsensä kautta oman elämänsä kokemisessa. Hän on löytänyt nyt 50-vuotta täytettyään hopean värin ja sitä yhdistimme valkoiseen. Hän havaitsee värejä. Hän on innoissaan onnellinen ja menossa selkeästi hurjaa vauhtia eteenpäin. Hän ei enää huuda apua ja kerro kärsimyksestään, että ei saa apua. Hän pärjää itsekin ja uskoo itseensä ja tietää miten elää ääniyliherkyytensä kanssa. Hän nukkuu yöt hyvin ja osaa levätä kun täytyy ajallaan, jotta ei ylirasitu. Hän on löytänyt itselleen sopivat turvalliset rajat ja osaa vaalia niiden täyttymistä itsemääräämisoikeuttaan vaatien. Hän jaksaa koska autoin häntä saamaan tähtäimensä niin, että hän sai samalla levätä. Jokainen eteneminen lisäsi hänen kykyään jaksaa enemmän. Jokainen siivottu keittiö, jonka jätin jälkeeni, antoi hänelle mukavan hetken nauttia siitä, että joku teki hänellekin.
Keskustelimme juuri puhelimessa. Minun elämäni on näiden vuosien aikana romahtanut täysin. Olen yksin oman asiani kanssa. Olen kuitenkin saanut omien ongelmieni keskellä kyvyttömänä niihin samaan mitään järkeä aikaan, sillä meillä lastensuojelu pääsi sotkemaan koko elämämme, pystynyt auttamaan ystävääni nousemaan syvästä suostaan. Minä menetin lapseni, mutta hän sai pitää kaikki kolme. Minä menetin omanarvontuntoni ja ihmisarvontuntoni, mutta hänellä nyt ne ovat. Itseään on vaikea auttaa, jos kokee olevansa umpikujassa ja yksin --- ja jos lastensuojelun päästää kotinsa asiat sotkemaan. Monet sanovat, että ei voi auttaa muita, ennen kuin on auttanut itseään, mutta se on tyhjän lätinää. Se on tekosyy olla auttamatta. Minä kykenin auttamaan muita, mutta en tiedä vastauksia kuinka auttaa itseäni, sillä pyysin lastensuojelun kotiini.
Hän on luvannut auttaa minua. En tiedä miten hän sen tekee ja osaako hän auttaa minua. Voiko lastensuojelun tuhoamaa ihmistä enää auttaa? Voiko lapsensa näin menettänyttä auttaa? Kerroin itkien salaisuudestani, että en voi mennä edes kauppakeskukseen uusia vaatteita ostamaan, sillä miksi niitä ostan, kun elämäni ei ole enää mitään lapsemme menetettyäni ja kun sattuu kamalasti katsoa kaikkia perheitä, joissa vanhemmat saavat olla lapsiensa kanssa. Minuun sattuu ystävänikin luona katsoa, kun hän on lastensa kanssa onnellinen, sillä niin ikävöin sitä aikaa, kun itse sain olla lapseni kanssa onnellinen. Voinko olla enää onnellinen?
Näin ilmoituksen, jossa kerrottiin huolesta ja surusta. Koko perhe sairastaa tarttuvaa infektiosairautta. Päätin ottaa tähän ilmoittajaan yhteyttä ja auttaa häntä, jos hän ottaa avun vastaan. Tartuntariski on, mutta menen silti. Ei yhteiskunta kuitenkaan heitä auta ja on kurjaa, jos äidit surevat täällä huoliaan yksin kantaen. Minä kannan yksin huolta ja suruani ikävästä lapseeni. Elämäni on tyhjä taulu ja täytän sen sitten vaikka muita auttamalla, jotta he eivät murru kuten minä murruin ja jää ilman apua.
Minun pyyntöni on, että tarjotkaa apua apua tarvitsevalle. Älkää pitäkö heitä taakkana ja älkää tuomitko heitä. Pyytteetön apu kannustavalla otteella korjaa paljon. Kun kuuntelet todella, etkä vain kerro tietäväsi, voit auttaa todella. Ei sinun tarvitse muuttaa ketään kaltaiseksesi, sillä sinä olet jo kaltaisesi. Auta heitä olemaan se keitä he ovat tukemalla heitä. Auta heitä saavuttamaan sen mitä he haluavat saavuttaa tekemällä osa heidän puolestaan.
Minä en tiedä mitä tahdon ja siksi en voi saada apua. Tahdon lapselleni hyvät oltavat ja hänelle äitinsä takaisin, mutta sitä en voi saada. Koska en tiedä mitä muuta tahtoa ja miksi enää edes mitään tahtoa, ei minua voi auttaa siinä mitä tahdon. Edessä on pitkä tie löytää oma elämä ilman lasta. Sillä aikaa autan muita. Auttakaa tekin, sillä sen voin kertoa, että jos näin kamalaan paikkaan ilman apua oleva joutuu, jossa minä olen, on täällä todella tyhjää itsensä kanssa. Kun ei ole enää mitään mille rakentaa ja miksi rakentaa, ei voi tietää minne suunnata tiensä. Eksyneenä sitä istuu sitten paikalleen ja kuolee siihen. Tällaiseen paikkaan missä minä olen ajatuksieni ja tuntetteni maailmassa, ei ketään saisi jouduttaa. Täällä tyhjiössä on rauhaisaa ja täällä luopumuksessa on ikävää, surullista ja yksinäisyydessä pelottavaa. Ilman määränpäätä ei ole omaa elämää. Kun ei ole enää oikeutta omaan elämään, voi elää muille.
Saankohan ikinä takaisin mitään ja kykenenkö ottamaan vastaan apua enää? Auttakaa, jotta kukaan ei joudu tänne missä minä olen. Joku täyttää tyhjiön huumeisiin, toinen viinaan, kolmas ruokaan, minä koetan auttaa, ettei kukaan joudu tänne. Älkääkä soittako lastensuojeluun sillä se ajaa tänne ja hylkää tänne.
Auttakaa apua tarvitsevia, älkää siirtäkö tehtävää toisille.
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ "Pidin häntä veden alla kunnes hän oli eloton": Äiti myöntää 12-vuotiaan adoptiopojan hukkuttamisen
☞ Konservatiivinen syrjäytymiskäsitys
☞ Palvelukseen halutaan: yksi kokemusasiantuntija (1 kpl)
☞ Saisiko Keroputaan mallin myös lastensuojeluun?
☞ Vallan kahvaan voivat tarttua myös perheet
☞ Haluaako sosiaalityö rakentaa vai purkaa häkkejä?
Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä
RSS Feed
